Haku

FINE-065804

Tulosta

Asianumero: FINE-065804 (2024)

Vakuutuslaji: Vastuuvakuutus

Ratkaisu annettu: 27.05.2024

Henkilövahinko. Polkupyörien törmääminen polkupyöräkaistalla. Tuottamus. Vahinkoa kärsineen myötävaikutus.

Tapahtumatiedot

Lausunnonpyytäjä P (s. 1962) oli pyöräillyt pyöräkaistaa pitkin, kun samaan suuntaan ajanut J oli ohittanut hänet oikealta puolelta. Ohituksen aikana J oli osunut P:n polkupyörän ohjaustankoon ja P oli menettänyt polkupyöränsä hallinnan. P oli kaatunut ja murtanut ranteensa. Vakuutusyhtiö on katsonut, että vahingosta tulee korvata 50 % vastuuvakuutuksesta, koska P on itse myötävaikuttanut vahingon syntymiseen pyöräilemällä pyöräkaistan vasemmassa reunassa ja siirtymällä yllättäen tien oikeaan laitaan, minkä vuoksi hän on pyörällään törmännyt J:n pyörään.

Asiakkaan valitus

Asiakkaan mukaan J on kokonaan vastuussa P:lle aiheutuneesta vahingosta, koska J ohitti P:n laittomasti oikealta puolelta pyörällä. Näin ollen aiheutunut vahinko tulisi korvata 100 % J:n vastuuvakuutuksesta.

Asiakkaan ranne murtui kaatumisessa. Ranne on leikattu kaksi kertaa, mutta se ei ole edelleenkään kunnossa. Ranteessa on liikerajoituksia ja jatkuva kipu. Rannetta on operoitu 13.8.2021 Töölössä ja 16.8.2021 Hyvinkään sairaalassa. Asiakas vaatii, että hänelle korvataan 1500 euroa haittakorvausta ja muita kuluja 333,25 euroa. Muut kulut koostuvat lääkkeistä (31,04 euroa), taksikuluista (42,40 euroa), ambulanssikuluista (25 euroa), päivystysmaksusta (18,50 euroa), leikkauskuluista (88,10 euroa), päivystysmaksusta (39,10 euroa), kirurgin tarkastuksesta (39,20 euroa), e-lausunnosta (15,21 euroa) sekä lastan valmistuksesta (34,70 euroa).

Vakuutusyhtiön vastine

Vahinkoa kärsinyt P (jäljempänä ”lausunnonpyytäjä” ja ”vahinkoa kärsinyt”) on pyytänyt Vakuutuslautakunnalta lausuntoa siitä, onko vastuuvakuutettu J (jäljempänä ”vakuutettu”) täysin vastuussa 10.8.2021 sattuneesta vahingosta. Vakuutusyhtiö kiistää esitetyn vaatimuksen vahingon täysimääräisestä korvaamisesta seuraavin perustein.

Tapahtumatiedot
Lausunnonpyytäjä on loukkaantunut 10.8.2021 pyöräkolarissa, jossa vakuutettu on ollut osallisena. Saatujen selvitysten mukaan vakuutettu oli pyöräilemässä Risto Rytin tien viereisellä pyörätiellä Herttoniemestä Kulosaareen päin, kun hän näki edessään samaan suuntaan pyöräilevän henkilön, lausunnonpyytäjän, ylittämässä suojatietä pyörätielle. Välimatkaa pyöräilijöiden välillä oli tuolloin 40–50 metriä. Vakuutettu ylitti suojatien valmiiksi vasenta laitaa ajaen, sillä hän kertomansa mukaan arvioi ohittavansa edellä pyöräilevän pian. Edellä pyöräilevä ajoi myös vasenta laitaa ja vakuutettu hidasti vauhtiaan odottaen, että lausunnonpyytäjä siirtyisi oikealle puolelle, jotta tämän voisi ohittaa vasemmalta. Tiellä oli lähes täydellinen näkyvyys 100 metriä eteenpäin, eikä tiellä ollut muuta liikennettä. Vakuutettu ajoi ensin hitaasti lausunnonpyytäjän perässä, mutta kun vastaantulijoita ei ollut, hän päätti ohittaa edellä pyöräilevän oikealta. Vakuutettu siirtyi keskelle tietä ja lähti kertomansa mukaan ohitukseen oikealla asvaltoinnin reunassa, jotta hänellä olisi paljon tilaa ohittaa.

Pyöräilijät olivat tällöin edenneet noin 20 metriä suojatieltä ja vakuutettu uskoi oikeutetusti lausunnonpyytäjän jatkavan vasenta reunaa samassa suorassa linjassa kuin siihenkin asti. Kuitenkin kun vakuutettu oli lähes lausunnonpyytäjän rinnalla, lausunnonpyytäjä päättikin kääntyä tiukassa kulmassa oikealle katsomatta oikeaan reunaan. Vakuutettu ei ollut antanut äänimerkkiä lähtiessään ohittamaan.

Koska reitit olivat risteämässä, vakuutettu väisti heti asvaltilta pois, jottei törmäisi lausunnonpyytäjään. Väistäessään vakuutetun oikea käsi hipaisi lausunnonpyytäjän vasenta olkapäätä. Vakuutettu sai pidettyä tasapainonsa, eikä kaatunut. Vakuutettu pysähtyi ja näki lausunnonpyytäjän makaavan tienvieressä pidellen kättään. Lausunnonpyytäjä on kertonut, että vakuutettu osui ohitustilanteessa hänen pyöränsä tankoon, jolloin hän on menettänyt pyöränsä hallinnan ja kaatunut vasemmalle puolelle tietä.

Vakuutusyhtiö on antanut asiassa ensimmäisen korvauspäätöksen 14.10.2021. Korvauspäätös on ollut kielteinen, sillä asiasta tuohon mennessä saatu selvitys oli ristiriitaista, eikä selvitysten perusteella voitu katsoa vahingon aiheutuneen vakuutetun tuottamuksesta.

Lausunnonpyytäjä on 2.12.2021 tehnyt korvauspäätöksestä valituksen, jonka johdosta vastuuvahinkoasia on käsitelty uudestaan. Korvauspäätöksessä 19.1.2022 vahinko on katsottu korvattavaksi siten, että maksettavaan korvaukseen tehdään 50 %:n myötävaikutusvähennys. Vakuutettu on osaltaan aiheuttanut vahingon, sillä hän on ohittanut väärältä puolelta, eikä hän ole antanut äänimerkkiä lähtiessään ohitukseen.

Lausunnonpyytäjän ajolinja on puolestaan selvitysten perusteella ollut väärä. Hän ei myöskään ole ajolinjaansa oikealle vaihtaessaan katsonut taakseen, jolloin hän olisi nähnyt vakuutetun, joka on tullut hänen takaansa.

Lausunnonpyytäjä on 17.3.2022 tehnyt 19.1.2022 korvauspäätöksestä valituksen vakuutusyhtiön Asiakasvaltuutetulle. Asiakasvaltuutettu on 17.11.2022 antanut asiassa lausuntonsa, jossa todetaan, että lausunnonpyytäjän väärä ajolinja sekä äkillinen ja ennalta-arvaamaton ajolinjan muutos ovat olleet osasyynä törmäykseen. Asiakasvaltuutettu on siten katsonut 50 %:n myötävaikutusvähennyksen olevan oikea.

Vakuutusehdot
Vakuutetulla on tapahtumahetkellä ollut voimassa vakuutus, johon sisältyy Yksityishenkilön vastuuvakuutus.

Sovellettavat ehtokohdat
Yksityishenkilön vastuuvakuutusehdot YVA 500.16
2.1 Vastuuturva
Vakuutuksesta korvataan vakuutetun toiselle aiheuttama äkillinen henkilö- tai esinevahinko, joka todetaan vakuutuksen voimassaoloaikana ja josta vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

4 Vahinkojen korvaaminen
4.2 Korvauksen määräytyminen
Jos vahinkoa kärsinyt on itse myötävaikuttanut vahinkoon, vakuutuksesta korvataan vain vakuutetun vastuulla oleva osa vahingosta.

Sovellettavat lainkohdat
Vahingonkorvauslaki 31.5.1974/412
2 luku 1.1 §
Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

6 luvun 1 §
Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.

Tieliikennelaki 10.8.2018/729

3.1 § Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet
Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

19.1 § Ajoneuvon paikka ajoradalla

Ajoneuvolla on kaksisuuntaisella ajoradalla ajettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.

31.1 § Ohittaminen
Edellä kulkeva ajoneuvo on ajoneuvolla ohitettava vasemmalta. Ohituksessa saa käyttää myös vastaantulevan liikenteen puolta sen estämättä, mitä 19 §:n 3 momentissa säädetään, jos ajosuunnassa on vain yksi ajokaista.

33.1 § Ohittajan ja ohitettavan keskinäiset velvollisuudet
Ohittavalla ajoneuvolla on pidettävä turvallinen väli ohitettavaan ajoneuvoon tai jalankulkijaan ja muutenkin huolehdittava, että ohitus ei vaaranna turvallisuutta.

34 § Ajoneuvon peruuttaminen ja kääntäminen
Ajoneuvolla saa peruuttaa tai sen saa kääntää vain, jos se ei vaaranna turvallisuutta, eikä haittaa tarpeettomasti muuta liikennettä.

35 § Ajoneuvon siirtäminen sivusuunnassa
Ajoneuvolla saa lähteä liikkeelle tien reunasta, vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtyä sivusuunnassa vain, jos se ei vaaranna turvallisuutta eikä haittaa tarpeettomasti muuta liikennettä.

47 § Ääni- ja valomerkki
Ajoneuvolla ajettaessa on annettava ääni- tai valomerkki taikka muulla tavalla on kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota, jos se on vaaran välttämiseksi tarpeen. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella ohitettaessa. Äänimerkki ei saa kestää pidempään kuin on tarpeen.

48 § Suuntamerkki
Suuntamerkki on ajoneuvolla ajettaessa annettava suuntavalaisimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla:
1) lähdettäessä liikkeelle tien reunasta;
2) käännyttäessä risteyksessä tai tiellä;
3) vaihdettaessa ajokaistaa;
4) poistuttaessa liikenneympyrästä;
5) muuten siirryttäessä sivusuunnassa.

Suuntamerkin on oltava näkyvä ja ymmärrettävä. Se on annettava hyvissä ajoin ennen 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä. Suuntavalaisimella annetun suuntamerkin tulee kestää toimenpiteen ajan.

Vakuutusyhtiön kanta
Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan vahinkoja, joista vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Korvausvastuun syntymisen edellytyksenä on lähtökohtaisesti se, että vahinko on syntynyt tuottamuksellisesti eli vahingon aiheuttaja on syyllistynyt huolimattomaan menettelyyn.

Huolimattomuuden arvioinnissa voidaan käyttää normeja, joita vahingon aiheuttajan tulee kussakin tilanteessa noudattaa. Tässä tapauksessa vahinko on aiheutunut tieliikenteessä, joten tuottamusta arvioidessa voidaan arvioida sitä, onko liikenteessä käyttäytymistä ohjaavia normeja rikottu.

Asiassa on kiistatonta se, että vakuutettu on ohittanut vahinkoa kärsineen tieliikennelain ohittamista koskevien sääntöjen vastaisesti oikealta eikä hän ole antanut äänimerkkiä. Kiistatonta on myös se, että vahinkoa kärsinyt on ajanut tieliikennelain vastaisesti vasemmalla, eikä hän ole näyttänyt suuntamerkkiä vaihtaessaan äkillisesti ajolinjaansa vasemmalta oikealle. Hän ei myöskään ole tarkistanut, onko ajolinjan vaihto turvallista. Tapauksessa on arvioitavana se, onko vakuutusyhtiöllä oikeus tehdä maksettavasta korvauksesta myötävaikutusvähennys.

Lausunnonpyytäjä on ennen ohitustilannetta ajanut vasemmalla siten, ettei vakuutettu ole pystynyt ohittamaan häntä vasemmalta. Vakuutettu on arvioinut oikealta ohi ajamisen turvalliseksi. Hän on kertomansa mukaan ajanut aivan asvaltin reunaa varmistaakseen ohituksen turvallisuuden. Vakuutettu ei ole voinut aavistaa eikä olettaa, että vasenta laitaa pidemmän aikaa pitänyt pyöräilijä äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti vaihtaisi jyrkästi ajolinjaansa.

Todennäköistä on, että törmäys olisi voitu välttää, jos lausunnon pyytäjä olisi tieliikennelain mukaisesti näyttänyt suuntamerkkiä ennen ajolinjansa vaihtamista. Ohitustilannetta etukäteen arvioinut vakuutettu olisi suurella todennäköisyydellä pitänyt ajolinjansa vasemmalla, johon hän oli siirtynyt valmistautuessaan ohitukseen. Samoin on todennäköistä, että törmäys olisi voitu välttää, jos vahinkoa kärsinyt olisi omien velvoitteidensa mukaisesti havainnoinut liikennettä ennen ajolinjansa vaihtamista. Vakuutettu olisi päässyt ohittamaan vahinkoa kärsineen vasemmalta, jos vahinkoa kärsinyt olisi ajanut oikealla.

Vahinkoa kärsinyt on vaihtanut ajolinjaa siten, että se on vaarantanut tienkäyttäjien turvallisuuden. Vahinkoa kärsineellä on ollut väistämisvelvollisuus siirtyessään oikealle ajokaistalle, jossa vakuutettu on ajanut. Oikealla ajavalla ei ole väistämisvelvollisuutta, kun ajoneuvo vaihtaa ajolinjansa vasemmalta oikealle.

Vakuutusyhtiö huomioi lisäksi, että kyseessä ei ole perinteinen ohittaminen siten, että vakuutettu olisi ajanut vasemmalta oikealle ohittaakseen ja takaisin vasemmalle vahinkoa kärsineen eteen. Vakuutettu on ajanut oikealla puolella tietä lausunnonpyytäjän ohi, sillä vakuutettu on ajanut nopeammin. Vakuutettu on pitänyt ajolinjansa vakaana eikä ole tehnyt ennakoimattomia liikkeitä.

Asiassa ei ole osoitettavissa yksittäistä tahoa, jonka virheen tai laiminlyönnin seurauksena vahinko olisi aiheutunut. Molemmilla vahingon osapuolilla on ollut lakisääteisiä velvoitteita, muun muassa tieliikennelain mukainen yleinen huolellisuusvelvollisuus, joita ei ole noudatettu. Molemmat vahingon osapuolet ovat myötävaikuttaneet vahingon syntyyn.

Vahingonkorvauslain mukaan jos vahingonkärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella (6.1 §). Vakuutusehtojen mukaan jos vahinkoa kärsinyt on itse myötävaikuttanut vahinkoon, vakuutuksesta korvataan vain vakuutetun vastuulla oleva osa vahingosta (4.2). Vakuutusyhtiön mukaan 50 %:n myötävaikutusvähennys on tapauksessa oikea.

Vahinkoa kärsineelle ei ole vielä maksettu korvauksia, sillä hän ei ole toimittanut vakuutusyhtiön pyytämiä lisäselvityksiä (sairauskertomuskopiot tapahtumapäivästä alkaen, kopiot hoitokulutositteista ja resepteistä, mahdolliset hoitoon liittyvät Kelan päätökset, selvitykset matkakuluista sekä pankkiyhteystiedot). Lausunnonpyytäjä on nyt ilmoittanut vaatimuksensa Vakuutuslautakuntaan. Vakuutusyhtiö ei voi kuitenkaan ottaa nyt toimitettuihin vaatimuksiin tarkemmin kantaa, sillä vakuutusyhtiölle ei ole toimitettu esimerkiksi sairauskertomuksia ja kulutositteita. Lähtökohtana kuitenkin edellä esitetysti on se, että vakuutuksesta korvataan puolet vahingosta.

Vakuutusyhtiö on tehnyt 50 %:n myötävaikutusvähennyksen vakuutuksesta maksettavasta korvauksesta, sillä vahinkoa kärsinyt on osaltaan myötävaikuttanut vahingon syntyyn. Asiassa ole osoitettavissa yksittäistä tahoa, jonka virheen tai laiminlyönnin seurauksena vahinko olisi aiheutunut, vaan vahingon molemmat osapuolet ovat myötävaikuttaneet vahingon syntyyn.

Jos vahinkoa kärsinyt on itse myötävaikuttanut vahinkoon, vakuutuksesta korvataan vain vakuutetun vastuulla oleva osa vahingosta. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan 50 %:n vähennys on tapauksessa kokonaisuus arvioiden asianmukainen ja oikea.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, tuleeko pyöräonnettomuudessa aiheutunut vahinko korvata kokonaisuudessaan vakuutetun vastuuvakuutuksesta vai onko vahinkoa kärsinyt myötävaikuttanut itse vahinkoon siten, että myötävaikutus voidaan ottaa korvauksessa huomioon.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Sovellettavat vakuutusehdot
Yksityishenkilön vastuuvakuutusehdot
2.1 Vastuuturva
Vakuutuksesta korvataan vakuutetun toiselle aiheuttama äkillinen henkilö- tai esinevahinko, joka todetaan vakuutuksen voimassaoloaikana ja josta vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

4 Vahinkojen korvaaminen
4.2 Korvauksen määräytyminen
Jos vahinkoa kärsinyt on itse myötävaikuttanut vahinkoon, vakuutuksesta korvataan vain vakuutetun vastuulla oleva osa vahingosta.

Sovellettavat lainkohdat
Vahingonkorvauslaki 412/1974

2 luvun 1 §

Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

[ –  – ]

6 luvun 1 §

Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.

Tieliikennelaki 729/2018

3 § Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet

Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

[ –  – ]

19 § Ajoneuvon paikka ajoradalla

Ajoneuvolla on kaksisuuntaisella ajoradalla ajettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.

[ –  – ]

31 § Ohittaminen

Edellä kulkeva ajoneuvo on ajoneuvolla ohitettava vasemmalta. Ohituksessa saa käyttää myös vastaantulevan liikenteen puolta sen estämättä, mitä 19 §:n 3 momentissa säädetään, jos ajosuunnassa on vain yksi ajokaista.

[ –  – ]

33 § Ohittajan ja ohitettavan keskinäiset velvollisuudet

Ohittavalla ajoneuvolla on pidettävä turvallinen väli ohitettavaan ajoneuvoon tai jalankulkijaan ja muutenkin huolehdittava, että ohitus ei vaaranna turvallisuutta.

[ –  – ]

35 § Ajoneuvon siirtäminen sivusuunnassa

Ajoneuvolla saa lähteä liikkeelle tien reunasta, vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtyä sivusuunnassa vain, jos se ei vaaranna turvallisuutta eikä haittaa tarpeettomasti muuta liikennettä.

47 § Ääni- ja valomerkki

Ajoneuvolla ajettaessa on annettava ääni- tai valomerkki taikka muulla tavalla on kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota, jos se on vaaran välttämiseksi tarpeen. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella ohitettaessa. Äänimerkki ei saa kestää pidempään kuin on tarpeen.

48 § Suuntamerkki

Suuntamerkki on ajoneuvolla ajettaessa annettava suuntavalaisimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla:
1) lähdettäessä liikkeelle tien reunasta;
2) käännyttäessä risteyksessä tai tiellä;
3) vaihdettaessa ajokaistaa;
4) poistuttaessa liikenneympyrästä;
5) muuten siirryttäessä sivusuunnassa.

Suuntamerkin on oltava näkyvä ja ymmärrettävä. Se on annettava hyvissä ajoin ennen 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä. Suuntavalaisimella annetun suuntamerkin tulee kestää toimenpiteen ajan.

Asian arviointi
Vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan vahinkoja, joista vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Korvausvastuun syntymisen edellytyksenä on lähtökohtaisesti se, että vahinko on syntynyt tuottamuksellisesti eli vahingon aiheuttaja on syyllistynyt huolimattomaan menettelyyn. Huolimattomuuden arvioinnissa voidaan käyttää normeja, joita vahingon aiheuttajan tulee kussakin tilanteessa noudattaa. Nyt käsillä olevassa tapauksessa vahinko on aiheutunut tieliikenteessä, joten tuottamusta arvioidessa voidaan arvioida sitä, onko liikenteessä käyttäytymistä ohjaavia normeja rikottu. Edelleen vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaan jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.

Asiassa on kysymys siitä, tuleeko pyöräonnettomuudessa aiheutunut vahinko korvata kokonaisuudessaan vakuutetun vastuuvakuutuksesta vai onko vahinkoa kärsinyt myötävaikuttanut itse vahinkoon siten, että myötävaikutus voidaan ottaa korvauksessa huomioon.

Asiassa on riidatonta se, että J on ohittanut P:n tieliikennelain ohittamista koskevien sääntöjen vastaisesti. Osapuolten kertomukset eroavat sen sijaan sen osalta, onko vahinkoa kärsinyt P ajanut itse pyörällä pyöräkaistan vasenta laitaa ja siirtynyt vasemmasta laidasta äkillisesti oikeaan laitaan huomioimatta ympäristöään. J:n kertomuksen mukaan P oli ajanut pyöräkaistan vasenta laitaa ja hän uskoi P:n jatkavan vasenta reunaa samassa suorassa linjassa kuin siihenkin asti, minkä vuoksi J oli lähtenyt ohittamaan P:n oikealta puolelta. Kuitenkin kun J oli lähes P:n rinnalla, P:n päättikin kääntyä tiukassa kulmassa oikealle katsomatta oikeaan reunaan. P ei ole myöntänyt toimineensa näin, mutta hän ei ole myöskään kiistänyt tätä. Vakuutuslautakunta pitää J:n kertomusta tapahtumista uskottavina. Tätä tukee myös se seikka, että P oli kaatunut tien vasemmalle puolelle.

Tieliikennelain 35 §:n mukaan ajoneuvolla saa lähteä liikkeelle tien reunasta, vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtyä sivusuunnassa vain, jos se ei vaaranna turvallisuutta eikä haittaa tarpeettomasti muuta liikennettä. Vakuutuslautakunta katsoo, että P on menettelyllään myös itse vaikuttanut vahinkoon siirtymällä tien vasemmasta laidasta oikeaan laitaan huomioimatta tarpeeksi ympäristöään ja takaa tulevaa J:tä. Vakuutuslautakunta katsoo kuitenkin, ettei P:n toiminta ole ollut yhtä moitittavaa kuin J:n, ja siten myötävaikutusalennuksen määräksi on katsottava 30 %.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutusyhtiöllä on oikeus tehdä 30 %:n myötävaikutusvähennys asiakkaalle maksettavaan korvaukseen.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros                                               
Sihteeri Luukkonen Yli-Rahnasto

Jäsenet

Riitta Haapasaari
Milja Karhu
Matti Karimäki
Päivi Korpiola

Tulosta