Tapahtumatiedot
Asiakas haki puhelimitse korvausta kotivakuutuksestaan rankkasateen aiheuttamasta vahingosta. Asiakkaan mukaan rankkasade vei 13.7.2022 imetyskentästä kiviainesta, joka hajotti samalla aidan. Asiakas toimitti kuvia maaperästä ja aidasta.
Vakuutusyhtiö antoi kielteisen korvauspäätöksen 16.8.2022. Vakuutusyhtiö totesi, että vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on poikkeuksellinen rankkasade-, vesistö- tai merivesitulva ja vesi on tunkeutunut rakennukseen suoraan maanpinnalta tai kiinteästi asennettujen viemäriputkiston kautta. Vakuutusehtojen mukaan sadetta pidetään poikkeuksellisena, kun sademäärä on 30 millimetriä tunnissa tai 75 millimetriä vuorokaudessa. Vakuutusyhtiö viittasi pyytämäänsä Ilmatieteen laitoksen lausuntoon, jonka mukaan alueella oli satanut tapahtuma-aikaan 7,1 millimetriä tunnissa tai 38,3 millimetriä vuorokaudessa. Vakuutusyhtiö katsoi, että vahinko oli aiheutunut sateesta, mutta poikkeuksellisen rankkasadetulvan sademäärät eivät ylittyneet. Tästä syystä kyseessä oli sateesta aiheutunut vahinko, eikä vahinko ollut asiakkaan kotivakuutuksesta korvattava.
Asiakas haki muutosta vakuutusyhtiön päätökseen vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä. Yhtiön sisäinen muutoksenhakuelin ei suosittanut vakuutusyhtiön korvauspäätöksen muuttamista.
Asiakkaan valitus
Asiakas vaatii, että vahinko korvataan kotivakuutuksesta. Asiakas katsoo, että vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on poikkeuksellinen rankkasade. Asiakkaan mielestä kyse on juuri tästä. Vakuutusehdoissa ei ole määritetty mitään poikkeuksellisen rankkasateen kriteereitä, eikä näitä ole ilmoitettu myöskään vakuutussopimuksen solmimisen yhteydessä toimitetussa aineistossa. Vakuutusyhtiö ei voi perustaa päätöstään sademäärää koskeviin rajoihin tai vastaaviin vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin, joita ei ole ilmoitettu asiakkaalle vakuutussopimuslain mukaisesti vakuutusta otettaessa. Korvausta ei voi evätä sellaisilla perusteilla, jotka eivät sisälly asiakkaalle toimitettuihin vakuutusehtoihin. Asiakkaan käsityksen mukaan vahinko on jo tällä perusteella korvattava. Asiassa ei ole sellaista sopimusaineistoa, johon vakuutusyhtiö voisi perustaa hylkäävän päätöksensä.
Kuten vakuutusyhtiö tuo esille, vakuutusehdoissa on määritelmä vain poikkeuksellisesta sateesta. Vakuutusehdot ovat vakuutusyhtiön vakioehtoja, joita tulee epäselvyystilanteissa tulkita vakuutusyhtiön vahingoksi. Jos ehdoissa on tarkoitettu muuta kuin mitä niistä on luettavissa, vakuutusyhtiö ei voi vedota ehtoihin tehokkaasti korvausasiassa. Vaikka vakuutusehto vastaisi alan muiden toimijoiden ehtoja, ei tällä ole merkitystä.
Asiakkaan toimittamien valokuvien perusteella on nähtävissä, että vahingon aiheuttaja on ollut poikkeuksellinen rankkasade. Poikkeuksellisen pitkään kestänyt rankkasade vei jätevesijärjestelmän yhteyteen rakennetun imeytyskentän päältä suuren osan erilaista kivianeista, minkä jälkeen muun muassa eristelevyt tulivat esiin. Noin kaksi kuutiota kiviainesta kulkeutui sateen mukana kauas. Kyse oli määräysten mukaisesti rakennetusta imeytyskentästä, jonka kiviaines ei liiku tai vaihda paikkaa tavanomaisten sääilmiöiden vuoksi. Sama poikkeuksellinen rankkasade vahingoitti aitarakennelmaa.
Jos korvausta ei makseta edellä esitetyillä perusteilla, on otettava huomioon, että vakuutusyhtiö on käyttänyt asiassa Ilmatieteen laitokselta hankittua raporttia. Se perustuu sellaisten havaintoasemien tietoihin, jotka ovat maantieteellisesti hyvin kaukana, kymmenien kilometrien päässä kohteesta. Vahingon aiheuttama sadealue oli kapea, mikä selviää havaintoaineistosta. Näin ollen on selvää, että useiden kymmenien kilometrien päässä sijaitsevien havaintoasemien tiedot eivät voi kertoa oikeaa sateen määrää. Ilmatieteen laitos on myös todennut lausunnossaan, että lausunto ei anna oikeaa kuvaa yksittäisen vahinkopaikan sademäärästä, koska havaintoasemat sijaitsevat maantieteellisesti hyvin kaukana vahinkopaikasta. Asiakkaan mielestä mainittu raportti ei ole käyttökelpoinen arvioitaessa sateen määrää.
Toisaalta Ilmatieteen laitoksen lausunto kertoo, että vettä tuli rankasti viiden tunnin ajan, noin kello 16–21. Asiakas viittaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta löytyvään rankkasadeasteikkoon. Ilmatieteen laitoksen lausunnon mukaiset sademäärät ylittävät Ilmatieteen laitoksen itsensä ilmoittavat rankkasateen määrät sekä tunti- että vuorokausitasolla. Korvaus tulee maksaa lausunnon perusteella.
Vakuutusyhtiö on vastineessaan selvittänyt sitä, mitä asiakkaalle on kerrottu vakuutusta otettaessa. Sen sijaan vakuutusyhtiö ei ole selvittänyt sitä, mitä asiakkaalle on puhelimitse kerrottu vakuutusehdoista ja korvauksen perusteista korvausta haettaessa. Kun asiakas haki vahingosta korvausta, hänelle ei ensimmäisessä yhteydenotossa kerrottu, että asiassa hankittaisiin Ilmatieteen laitoksen raportti. Tämä tuli esille vasta korvauskäsittelijän vaihtuessa. Asiakkaan mielestä merkityksellistä on se informaatio, mitä hänelle kerrottiin ensimmäisessä yhteydenotossa.
Edelleen on huomioitava, että vakuutusehdoissa ei mainita sitä, että mahdollinen poikkeuksellinen rankkasade tai sateen poikkeuksellisuus arvioitaisiin Ilmatieteen laitoksen antaman raportin perusteella, jonka kustannus tulisi maksettavaksi asiakkaan vakuutuksesta. Jos sateen määriä arvioidaan mainitun kaltaisen raportin perusteella, asiakkaan käsityksen mukaan siitä olisi ilmoitettava vakuutusta otettaessa. Lisäksi raportin on oltava sisällöltään oikeaa aluetta koskeva ja aukoton.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö toistaa aiemman kantansa ja vaatii, että asiakkaan vaatimus hylätään perusteettomana.
Asiassa on riitaa siitä, onko sade ollut poikkeuksellinen rankkasade. Vakuutusehtojen mukaan sadetta voidaan pitää poikkeuksellisena, kun sademäärä on 30 millimetriä tunnissa tai 75 millimetriä vuorokaudessa. Ilmatieteen laitokselta hankitun raportin tietojen perusteella suurimmat vuorokausi- ja tuntisademäärät ovat olleet alle vakuutusehdoissa määriteltyjen sademäärien. Näin ollen kyse ei ole vakuutusehtojen tarkoittamasta poikkeuksellisesta rankkasadetulvasta, koska tapahtuma-aikaan sademäärät eivät ole ylittäneet poikkeuksellisuuden rajoja. Ilmatieteen laitoksen verkkosivuillaan ilmoittamat rankkasateen määrät eivät ole tapauksessa ratkaisevia, sillä sovellettavat vakuutusehdot ovat korvauspäätöksen perustana.
Vakuutusyhtiö myös toteaa, että ehtokohta poikkeuksellisten sateiden osalta on vakuutusalalla yleinen. Esimerkiksi FINEn oppaassa Myrskyt ja muut luonnonilmiövahingot on kuvattu vakuutusehtojen määritelmiä poikkeuksellisen sateen ja rankkasadetulvan osalta. Nämä määritelmät vastaavat pitkälti vakuutusyhtiön vakuutusehtoja. Siten kyse ei ole poikkeuksellisesta, yllättävästä tai ankarasta vakuutusehdosta.
Asiakas on valituksessaan tuonut esiin puutteet vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden osalta, joten vakuutusyhtiö on selvittänyt asian vakuuttamisen näkökulmasta. Kyseessä oleva vapaa-ajan asunto X kunnassa on lisätty vakuutuksenottajan kotivakuutukseen 25.11.2019 laajalla turvalla. Tämä muutos on tehty vakuutusyhtiön asiakaspalvelussa, ja vakuutuksenottajalle on toimitettu vakuutusyhtiön verkkopalveluun vakuutuskirja ja vakuutusehdot 28.11.2019. Vakuutuksen ostamisen yhteydessä vakuutuksenottajalle on toimitettu myös tuotetietoasiakirja, joka sisältää vakuutusta koskevat tiedot. Vakuutusyhtiön verkkopalvelu on asiakkaan henkilökohtainen verkkopalvelu, josta löytyvät tiedot vakuutuksista, kuten vakuutusehdot, vakuutusoppaat ja vakuutusasiakirjat. Verkkopalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla.
Kyseisen myyntitapahtuman puhelinkeskustelun sisältöä ei ole enää käytettävissä. Yleisesti myyntitilanteessa käydään läpi muun muassa vakuutusturvan sisältöä, vakuutusmaksuja ja vakuutusehtoja. Jos asiakas käy hyväksymässä hänelle tehdyn tarjouksen vakuutusyhtiön verkkopalvelussa, hänelle näytetään tarjouksen yhteydessä vakuutusehdot ja vakuutusopas, jotka hänen täytyy hyväksyä lukeneensa. Ajan kulumisen vuoksi tässä tapauksessa ei ole mahdollista varmistaa, onko asiakas erikseen hyväksynyt nämä. Joka tapauksessa asiakkaan omassa verkkopalvelussa on aina linkit vakuutusoppaisiin, joissa avataan vakuutuksen sisältöä esimerkein. Oppaassa vuodelta 2019, jolloin vapaa-ajan asunto on vakuutettu, on maininta poikkeuksellisista tulvavahingoista rakennuksen vakuutuksen kohdalla. Lisäksi vakuutusyhtiö viittaa asiakkaalle toimitettuun tuotetietoasiakirjaan.
Edellä esitetyin perustein vakuutusyhtiö katsoo, että se on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa. Tuotetiedoissa, jotka asiakkaalle on myyntitapahtuman yhteydessä toimitettu, tuodaan esiin rankkasade. Tämä tuodaan esiin myös vakuutusoppaassa, joka on aina saatavilla asiakkaan omassa verkkopalvelussa. Vakuutusoppaassa korostetaan erikseen poikkeuksellisia tulvavahinkoja edellä kuvatun mukaisesti. Lisäksi asiakkaalle on toimitettu vakuutusehdot, joista käy selvästi ilmi rankkasadetulvan ja poikkeuksellisuuden määritelmät.
Vahinkotietoihin kirjatun perusteella asiakasta on informoitu 18.7.2022 puhelimitse, että sademääriä selvitetään Ilmatieteen laitokselta ja että vakuutusyhtiö olisi asiakkaaseen yhteydessä lausunnon saavuttua. Kyseinen puhelutallenne ei ole enää käytettävissä. Lausunto on maksettu Ilmatieteen laitokselle vahingon selvittelykuluna vakuutuksen perusteella, eikä laskun maksamisella ole mitään vaikutusta lausunnonpyytäjän vakuutukseen esimerkiksi vakuutusmäärän, omavastuun tai omavastuurahan kertymisen suhteen.
Vakuutusyhtiön mukaan ehdoissa ei ole tarkoituksenmukaista määrätä, mitä kussakin tilanteessa vaaditaan näytöksi vahingon tapahtumisesta. Ilmatieteen laitokselta saatuja tietoja on yleisesti käytetty korvauskäsittelyssä sademäärien arviointiin, mutta näyttö sademääristä voi perustua myös muuhun näyttöön. Vahingon käsittelyssä on huomioitu asiakkaan toimittamat valokuvat. Niistä on nähtävissä, että sateen vuoksi maa-ainesta on valunut piha-alueella ja sade on vienyt sitä mukanaan rikkoen aidan. Ilmatieteen laitoksen lausunnossa sademäärät on korjattu korjauskertoimella vastaamaan kyseisen kohteen sademäärää.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kyse siitä, onko vakuutusyhtiön katsottava laiminlyöneen tiedonantovelvollisuutensa ennen vakuutussopimuksen tekemistä. Lisäksi kyse on siitä, onko vahinko kotivakuutuksesta korvattava.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Vakuutussopimuslain (543/1994) 5 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on ennen vakuutussopimuksen tekemistä annettava vakuutuksen hakijalle tietoja vakuutusmuodoistaan, näiden vakuutusten vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista sekä muut hakijalle määritettyyn vakuutustarpeeseen sopivan vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.
Lain 5 §:n 3 momentin mukaan edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot on annettava ymmärrettävässä muodossa ja niitä annettaessa on otettava huomioon tarjottavan vakuutuksen monimutkaisuus ja se, onko vakuutuksen hakija kuluttaja tai tähän 3 §:n 2 momentin mukaan rinnastettava vai muu henkilö, sekä muut asiakkaan tai asiakasryhmän ominaisuudet.
Lain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
Kotivakuutusehtojen (voimassa 29.5.2021 alkaen) kohdan Vakuutusehdoissa käytettyjä käsitteitä alakohdan Tulvien määrittely mukaan rankkasadetulvalla tarkoitetaan tilannetta, jossa poikkeuksellisen voimakas sade aiheuttaa maanpinnalla veden tulvimisen. Alakohdan Poikkeuksellisuuden arviointi mukaan sadetta pidetään poikkeuksellisena, kun sademäärä on 30 mm tunnissa tai 75 mm vuorokaudessa.
Kohdan 3.3 (Luonnonilmiöturva) mukaan vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä ovat myrskytuuli tai rakeet.
Lisäksi vakuutuksesta korvataan Suomessa sijaitsevalle vakuutetulle rakennukselle ja vakuutetussa rakennuksessa olevalle vakuutetulle irtaimistolle ja vakuutetulle huoneiston kiinteälle sisustukselle aiheutunut äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on poikkeuksellinen rankkasade-, vesistö- tai merivesitulva ja vesi on tunkeutunut rakennukseen suoraan maanpinnalta tai kiinteästi asennettujen viemäriputkistojen kautta. Vesistö- ja merivesitulvissa ei korvata piha-alueelle aiheutuneita vahinkoja.
Kohdan 4 (Vakuutusturvien yleiset rajoitukset) alakohdan 5 mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut pakkasesta, jäästä, jäätymisestä, kuivuudesta, kuumuudesta, kosteudesta, routimisesta tai maan liikkumisesta eikä lumesta tai sateesta muutoin kuin rankkasade- tai vesistötulvan aiheuttama vahinko.
Asian arviointi
1. Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus ennen vakuutussopimuksen tekemistä
Asiakas on vedonnut valituksessaan siihen, että hänelle ei ilmoitettu poikkeuksellisen rankkasateen kriteereitä ja sademäärää koskevia rajoja vakuutusta otettaessa. Asiakkaan mielestä asiassa ei ole toimitettu sellaista sopimusaineistoa, johon vakuutusyhtiö voisi perustaa hylkäävän korvauspäätöksensä.
Vakuutussopimuksen tekemistä edeltävästä vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta vakuutuksen hakijaa kohtaan säädetään vakuutussopimuslain 5 §:ssä. Lain mukaan vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoista, vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista. Tietoja annettaessa on kiinnitettävä huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.
Jos yhtiö on jättänyt tarpeelliset tiedot antamatta tai antanut vakuutuksesta virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja, on vakuutus vakuutussopimuslain 9 §:n mukaan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella aihetta käsittää.
Vakuutussopimuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 114/1993 vp., s. 26) mukaan pelkkien vakiovakuutusehtojen luovuttaminen ei riitä täyttämään tiedonantovelvollisuutta, mutta yleensä voidaan pitää riittävänä, että hakijalle luovutetaan kirjallista aineistoa, jossa selkeästi ja tarvittaessa esimerkkien avulla havainnollistaen tuodaan esille momentissa edellytetyt tiedot.
Asiakas on ottanut kyseessä olevaan vapaa-ajan asuntoon kotivakuutuksen 25.11.2019. Vakuutusyhtiön mukaan asiakas on soittanut vakuutusyhtiön puhelinasiakaspalveluun, minkä jälkeen hänelle on toimitettu vakuutustarjous hyväksyttäväksi vakuutusyhtiön verkkopalveluun. Vakuutusyhtiö ei ole esittänyt tarkempaa selvitystä vakuutussopimuksen tekemiseen liittyneestä puhelinkeskustelusta, vakuutustarjouksesta tai ostotapahtumasta. Vakuutusyhtiön mukaan vakuutuksenottajalle on kuitenkin toimitettu ostotapahtuman yhteydessä tuotetietoasiakirja. Jos asiakas käy hyväksymässä tehdyn tarjouksen, hänelle näytetään vakuutusehdot ja vakuutusopas, jotka hänen täytyy hyväksyä lukeneensa. Vakuutusyhtiö on todennut, että ajan kulumisen vuoksi tässä tapauksessa ei ole mahdollista varmistaa, onko asiakas hyväksynyt nämä.
Asiakas ei ole kiistänyt, että hänelle ei olisi annettu tuoteselostetta ennen vakuutuksen ottamista. Vakuutuslautakunta pitää siten riidattomana, että asiakkaalle on annettu 15.6.2019 alkaen voimassa ollut tuoteseloste ennen vakuutussopimuksen tekemistä. Tuoteselosteen antaminen asiakkaalle riittää yleensä täyttämään vakuutussopimuslain 5 §:n mukaisen vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden niistä seikoista, jotka ilmenevät tuoteselosteesta.
Tässä tapauksessa tuoteselosteessa on kerrottu, että vakuutus kattaa luonnonilmiöstä (esimerkiksi myrsky, rakeet, rankkasade ja tulva) aiheutuneet vahingot. Lautakunta toteaa, että tuoteselosteessa ei ole tuotu esiin, että rankkasateen korvattavuuden edellytyksenä olisi sateen poikkeuksellisuus, vaan tuoteselosteen mukaan vakuutus korvaa rankkasateesta aiheutuvia vahinkoja. Vakuutusyhtiö ei ole osoittanut, että asiakkaalle olisi muullakaan tavoin annettu tietoa rankkasateen aiheuttamien vahinkojen korvausrajoituksista ennen vakuutussopimuksen tekemistä. Näin ollen Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutussopimus on voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla on ollut tuoteselosteen perusteella aihetta käsittää. Rankkasateen aiheuttamien vahinkojen korvattavuudesta annettuja tietoja arvioidessaan lautakunta kiinnittää huomiota lisäksi siihen, että tuotetietoasiakirjassa todetaan kohdassa Mitä vakuutus kattaa seuraavasti: ”Luonnonilmiöistä (esimerkiksi myrsky, rakeet, rankkasade ja tulva) sekä tulipalosta, savusta, noesta, salamaniskusta ja räjähdyksestä aiheutuneet vahingot”. Yhteenvetona tiedonantovelvollisuuden osalta lautakunta toteaa vakuutuksen tulleen voimaan rankkasateen aiheuttamat vahingot kattavana. Asiassa ei sovelleta vakuutusehtojen määritelmiä poikkeuksellisesta rankkasadetulvasta ja poikkeuksellisesta sateesta.
2. Oliko vahinko aiheutunut rankkasateesta?
Asiassa on riidatonta, että vahinko on aiheutunut, kun sade on vienyt mukanaan imeytyskentän kiviainesta. Asiassa on vielä arvioitava, onko vahinko aiheutunut rankkasateesta.
Vakuutusyhtiö on hankkinut Ilmatieteen laitokselta tutkamittaukseen perustuvan sademääräarvion vahinkopaikan osoitteessa vahinkopäivänä 13.7.2022. Lausunnon mukaan tarkastelluista havaintoasemista HL, joka sijaitsi vahinkopaikasta 50 kilometrin päässä lounaassa, osui samalle runsaan sateen alueelle, johon vahinkopaikan osoite kuului. Edelleen lausunnossa todetaan, että sovittamalla tutkadatan arvoja HL:n havaintoaseman sadehavaintoihin saadaan todennäköisesti parhaiten vahinkopaikan sademäärän korjauskerroin, joka on 1,3. Tutkan antamat arviot on korjattu edellä mainitulla korjauskertoimella. Vuorokauden aikana sadetta on kertynyt vahinkopaikassa noin 40 millimetriä, ja suurin tuntisademäärä on ollut noin 11 millimetriä. Lausunnossa todetaan, että tutka-arvioihin liittyy aina epävarmuuksia.
Asiakas on viitannut Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen rankkasadeasteikkoon. Sen mukaan kyse on rankkasateesta, kun sateen voimakkuus on 7,0 millimetriä tunnissa tai 20 millimetriä 24 tunnissa.
Vakuutuslautakunta katsoo, että vahingon on näytetty aiheutuneen rankkasateesta. Lautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö korvaa 13.7.2022 aiheutuneen vahingon kotivakuutuksesta. Asian näin ratketessa Vakuutuslautakunta ei katso tarpeelliseksi ottaa kantaa asiakkaan muihin väitteisiin koskien esimerkiksi vakuutusehtojen epäselvyyttä tai vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen annettuja tietoja.
Lopputulos
Asiakkaan vapaa-ajan asunnon kotivakuutus on tullut 25.11.2019 alkaen voimaan rankkasateen aiheuttamat vahingot kattavana. Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö korvaa rankkasateen 13.7.2022 aiheuttaman vahingon kotivakuutuksesta laillisine viivästyskorkoineen.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Bygglin
Sihteeri Pulkkinen
Jäsenet:
Kankkunen
Vuori
Vyyryläinen
Yrttiaho