Tapahtumatiedot
Asiakkaan omistamassa vuonna 1976 rakennetussa omakotitalossa tapahtui vuotovahinko. Omakotitalo oli vakuutettuna laajalla kotivakuutuksella. Asiakkaan vahinkoilmoituksen mukaan hän oli havainnut 10.2.2023 kosteutta keittiön lattialla. Tiedossa ei ollut, mistä kosteus oli tullut.
Kohteessa tehtiin ensimmäinen vahinkokartoitus 14.2.2023. Kartoitusraportin mukaan allaskaapin alla oleva viemäriliitos oli auennut ja viemärivedet olivat päässeet vuotamaan lattiapinnoitteen alle. Allaskaapin alusta oli täynnä irtovettä. Vuodon kestosta ei ollut tietoa. Raportissa todetaan myös, että kohteessa oli ollut vuonna 2015 vesivahinko samasta asiasta.
Vakuutusyhtiö antoi 16.2.2023 korvauspäätöksen, jonka mukaan vahinko ei ole asiakkaan vakuutuksen perusteella korvattava, koska viemäriputken asennusta ei ollut tehty määräysten, ohjeiden ja hyvän rakennustavan mukaisesti. Vahingot ovat seurausta työ- ja asennusvirheistä, joista aiheutuneet vahingot on rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle.
Kohteessa suoritettiin toinen vahinkokartoitus 2.3.2023. Kartoituksesta tehdyn raportin mukaan talon alla kulkevat viemärit oli asennettu 1976 ja keittiön kaapin sokkelitilaan asennetut viemärin osat oli asennettu 2015 olleen remontin yhteydessä lukuun ottamatta valkoista viemäriyhdettä eli niin sanottua HK-kumia, joka oli vanha. Tarkastuksessa keittiön lavuaariin alle laskettiin viisi litraa vettä, jolloin vesi nousi mansetin alta lattialle. Raportin mukaan viemärin tukos oli aiheuttanut sen, että viemäri oli tulvinut lattioille. Alapohjan läpi tulevan viemärin ja vuonna 2015 asennetun viemärin liitokset olivat limittäin noin 50 millimetriä, eivätkä ne vuotaneet tehdyssä testissä ennen kuin viemäri täyttyi yli. Vahingon oli raportin mukaan aiheuttanut se, että keittiön lavuaarin viemäri oli tukossa ja viemärin vastapaineen takia viemärivesi oli noussut mansetin välistä nostaen liitoksen irti keittiön alakaapin alle sokkelitilaan. Viemäri oli tuettu niin, että se ei päässyt painumaan eikä nousemaan allaskaapin alapuolella olevan 90 asteen kulmasta, mutta se oli noussut pois paikoiltaan mansetin kohdalta viemärin mennessä tukkoon. Raportissa arvioidaan, että vaikka mansetti ei olisi noussut ylöspäin, olisi liitos silti todennäköisesti vuotanut padotustilanteessa.
Asiakas pyysi asian uudelleenkäsittelyä sillä perusteella, ettei vuoto liittynyt HK-kumiliitokseen vaan kyse oli viemäritukoksen aiheuttamasta vuodosta.
Vakuutusyhtiö antoi 10.3.2023 asiasta uuden kielteisen korvauspäätöksen katsoen kartoitusraporttien perusteella vuodon aiheutuneen viemäriputkiston HK-kumiliitoksesta, kun viemäriputki oli tukkeutunut ja padottanut. Päätöksen mukaan se, että viemäriputki oli padottanut tukkeutumisen takia, ei muuta sitä, että HK-kumiliitos ei ole hyväksytty liitäntä, kun liitos jää piiloon rakenteen tai sokkelin taakse. Lisäksi päätöksessä todetaan kartoitusraporttiin vedoten, että liitos olisi vuotanut padotustilanteessa todennäköisesti myös ilman, että liitos nousee paikoiltaan. Yhtiö katsoi, että vahingon syynä oli rakentamismääräysten vastainen liitos. Vakuutusyhtiö ei myöskään pitänyt vuotoa äkillisenä ja ennalta arvaamattomana, koska HK-kumiliitos oli sokkelin sisäpuolella piilossa, eikä siitä aiheutunutta vuotovahinkoa ole ollut mahdollista huomata ennen kuin vuoto oli ulottunut sokkelin ulkopuolelle näkyviin. Tämän vuoksi vuotoa oli jatkunut pidemmän aikaa.
Asia käsiteltiin lisäksi vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhaussa, jolloin asiakas toi esille, että vuoden 2015 vuoto oli ollut ylempänä eikä tuolloin ole koskettu nyt vuotaneeseen liitokseen. Asiakas katsoi, että nykymääräykset eivät koske kyseistä liitosta. Asiakas toimitti selvityksenä kartoitusraportin aiemmasta vuoden 2015 vuodosta. Vakuutusyhtiön päätös ei kuitenkaan muuttunut.
Asiakkaan vaatimukset
Asiakas vaatii vesivahingon korvaamista vakuutuksesta.
Vakuutusyhtiö käsittelee asiaa kuin liitos olisi vuodelta 2015. Vuonna 2015 on kuitenkin korjattu viemäriputken eri kohta kuin mikä nyt on vuotanut, ja syy on viemäritukos. Nyt vuotava kohta on alkuperäinen ja 1970-luvulla rakennettu. Tuolloin rakennettuun liitokseen ei voi soveltaa 2000-luvun rakennusmääräyksiä. Vuotokohdan liitos on ollut yleisesti käytössä 1970-luvulla. Asiakas vetoaa toimittamaansa vesijohtoliikkeen raporttiin niistä toimenpiteistä, joita kohteessa on vuonna 2015 tehty.
Palveluntarjoajan kanta
Vakuutusyhtiö kiistää asiakkaan esittämän vaateen ja vetoaa antamiinsa korvauspäätöksiin ja sisäisessä muutoksenhaussa annettuun vastaukseen. Vakuutusyhtiö katsoo korvauspäätöksensä olevan vakuutusehtojen mukainen.
Asiakkaan tulee näyttää toteen, että vahinko on aiheutunut jostakin vakuutusehdoissa korvattavaksi säädetystä tapahtumasta. Vakuutusyhtiön vedotessa rajoitusehtoon, sen tulee osoittaa, että vahingon syntymiseen on vaikuttanut jokin rajoitusehdossa mainittu olosuhde.
Tarkastusraportin 2.3.2023 mukaan "keittiön kaapin sokkelitilaan asennetut viemärin osat oli asennettu 2015 olleen remontin yhteydessä lukuun ottamatta valkoista viemäriyhdettä/ns. HK-kumia, joka on vanha". Suomen rakentamismääräyskokoelman osa D1 (Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot, määräykset ja ohjeet vuodelta 2007) soveltuu käsiteltävään tapaukseen, sillä uusien osien asennuksen yhteydessä asentajan olisi tullut huomioida myös se, että sokkelin takana näkymättömissä ollut HK-kumiliitos ei vastannut voimassa olevia rakentamismääräyksiä ja liitos olisi tullut muuttaa vastaamaan ajantasaisia säädöksiä.
Vahingon korvattavuuden edellytyksenä on, että vahinko on objektiivisesti arvioiden aiheutunut äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman seurauksena. Äkillisyysvaatimuksella tarkoitetaan vakuutusehdoissa sitä, että vahinkoon johtanut tapahtuma on ajallisesti rajattavissa ja se on myös suhteellisen lyhyt. Ennalta arvaamattomuudella puolestaan tarkoitetaan sitä, että vahinkoon johtanut tapahtuma on yleiseltä kannalta tarkasteltuna odottamaton ja ennakoimaton.
HK-kumiliitos on ollut kalustesokkelin takana piilossa, minkä vuoksi vuotoa ei ole voinut havaita ulkoapäin. Saadun selvityksen perusteella liitos oli vuotanut pitemmän aikaa, eikä vuodon alkamisajankohtaa ole mahdollista rajata ajallisesti.
Viemärin tukkeutuminen ja sitä seuraava padottaminen ei ole harvinaista. Viemärin liitoksen tulee kestää padotuksesta aiheutuva paine ilman että vesi tulvii lattialle. Rakentamismääräysten ja -ohjeiden mukaisesti tehdyn liitoksen vuotaminen on ennalta arvaamaton tapahtuma. HK-kumiliitos on hyväksytty liitostapa vain kalusteen viemärin liittyessä näkyvissä olevaan viemärinpäähän. HK-kumiliitos ei ole paineenkestävä liitos, minkä vuoksi se hyväksytään vain näkyviin asennuksiin. Käsiteltävässä tapauksessa viemäriputken vanha HK-kumiliitos oli alkanut vuotaa viemärin tukkeutumisen ja padottamisen myötä. Viemäri oli noussut pois paikoiltaan kyseisestä liitoksesta mansetin kohdalta viemärin mennessä tukkoon. Vaikka mansetti ei olisi noussut ylöspäin, liitos olisi silti todennäköisesti vuotanut padotuksessa. HK-kumiliitos ei täytä Suomen rakentamismääräyskokoelmassa asetettuja vaatimuksia. Kuten FINE:n ratkaisussa FINE-032091 on todettu, tällaisen virheellisesti toteutetun liitoksen vuotoa ei voida pitää ennalta arvaamattomana. Viemäriputki tulee tuoda yhtenäisenä lattian yläpuolelle ja tiivistää läpivienti. Rakenteissa sijaitsevan viemäriliitoksen tulee aina olla kiinteä, tiivis, kaasutiivis ja padotuspaineen kestävä.
Sopimusehdot, lainsäädäntö ja rakentamismääräykset
Kotivakuutusehtojen, voimassa 1.11.2022 alkaen, kohdan 1 (Laaja kotivakuutus, Korvattavat vakuutustapahtumat) mukaan vakuutuksesta korvataan suoranaiset esinevahingot, jotka ovat aiheutuneet äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta vakuutuksen ollessa voimassa. […]
Kohdan 2 (Laaja kotivakuutus, Korvauspiirin ulkopuolelle jäävät vahingot) alakohdan 2.25 mukaan vakuutuksesta ei korvata suunnittelu-, perustus-, asennus-, työ- tai rakennustyövirhettä eikä tällaisesta virheestä aiheutunutta vahinkoa. Vakuutuksesta ei korvata myöskään rakentamismääräysten tai -ohjeiden vastaisesta rakentamisesta aiheutuneita vahinkoja.
Suomen rakentamismääräyskokoelman D1 (Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot, määräykset ja ohjeet, 2007) kohdan 4.1.1 ensimmäisen kappaleen mukaan kiinteistön jätevesilaitteisto on suunniteltava ja asennettava siten, että siitä ei aiheudu terveydellistä vaaraa, epämiellyttäviä hajuja, viemäritulvia, melua tai muita haittoja.
Kohdan toisen kappaleen mukaan jätevesilaitteisto on sijoitettava kiinteistöön tarkoituksenmukaisesti. Sen on oltava riittävän kestävä ja käyttövarma.
Määräyksen kohdan 4.5.3 ensimmäisen kappaleen mukaan jätevesilaitteisto on tehtävä sellaisesta materiaalista ja sellaisin liitoksin, että varmistetaan sen riittävä kestävyys ja toimintavarmuus suunnitellun käyttöiän aikana.
Kohdan toisen kappaleen mukaan jätevesilaitteisto liitoksineen on tehtävä tiiviiksi.
Määräyskokoelman ohjeen 4.5.1.1 mukaan viemärin asennuksessa otetaan huomioon mekaaniset ja muut voimat, joille putket tai niiden osat saattavat joutua alttiiksi. Edellä mainittu koskee sekä viemärin sijoitusta että tuki-, ohjaus- ja kiintopisteiden etäisyyksien valintaa.
Suomen rakentamismääräyskokoelman C2 (Kosteutta koskevat määräykset ja ohjeet, 1998) kohdan 8.1.1 mukaan kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistot sekä ilmanvaihto-, lämmitys- ja jäähdytyslaitteistot niihin liittyvine laitteineen on suunniteltava, rakennettava ja varustettava siten, että mahdollinen vesivuoto voidaan havaita niin aikaisin, ettei se ehdi aiheuttaa laajaa vesi- tai kosteusvahinkoa. […]
Ratkaisusuositus
Asiassa on kyse siitä, onko omakotitalossa 10.2.2023 havaittu vesivahinko seurausta rajoitusehdon mukaisesta asennus- tai rakennustyövirheestä, kun viemäriputken piiloon jäävässä liitoksessa on käytetty valkoista viemäriyhdettä eli HK-kumia.
Voimassa olevan oikeuden mukaan näyttötaakka vakuutuksesta korvattavan vahingon syntymisestä on vakuutuskorvausta hakevalla. Jos tämä on näytetty ja vakuutusyhtiö sen jälkeen haluaa vedota rajoitusehtoon, on näyttötaakka rajoitusehdon soveltumisesta tapaukseen vakuutusyhtiöllä. Huomioiden, että rakennukseen kiinteästi asennetun putkiston vuotaessa rakenteiden kastumisen aiheuttavan vuotovahingon lähtökohtaisesti katsotaan täyttävän korvaussäännöksen edellytykset vahingon äkillisyydestä ja ennalta arvaamattomuudesta, FINE toteaa näyttötaakan asiassa olevan rajoitusehtoon vetoavalla vakuutusyhtiöllä.
Asiakkaan mukaan syy vahinkoon on viemäritukos. Vakuutusyhtiö taas katsoo vahingon olevan seurausta virheellisesti toteutetusta liitoksesta, koska vuotanut HK-kumiliitos ei täytä Suomen rakentamismääräyskokoelmassa asetettuja vaatimuksia ja viemärin liitoksen tulisi kestää padotuksesta aiheutuva paine.
Vakuutuslautakunta on vakiintuneessa ratkaisukäytännössään katsonut, että vahingon varsinaisena syynä on rakentamismääräysten laiminlyönti, kun vahinkoa ei olisi päässyt aiheutumaan, mikäli rakenteet olisi tehty määräysten edellyttämällä tavalla.
Tässä tapauksessa vahinko on aiheutunut, kun viemäriputken liitos on irronnut ja vuotanut viemärin tukkeutumisen ja padottamisen seurauksena. Vuodon varsinaisen syyn selvittämiseksi asiassa tulee siten arvioida, onko vuotanut liitos tehty määräysten ja hyvän rakennustavan edellyttämällä tavalla.
Osapuolten toimittaman asiakirjaselvityksen perusteella keittiön kaapiston alla sokkelin takana olevassa liitoksessa on käytetty HK-kumitiivistettä, joka on ollut liitoksessa 1970-luvulta lähtien. Kyseisen liitoksen asennusajankohdan osalta
FINE toteaa kyseessä olleen kartoitusraporttien mukaan 1976 asennetun alapohjan läpi tulevan viemärin ja 2015 asennetun viemärin liitos. Näin ollen liitokseen on sovellettava siihen vuonna 2015 asennetun viemärin asennusajankohtana voimassa olleita hyvää rakennustapaa määrittäviä määräyksiä ja ohjeita.
Vakuutusyhtiön vetoamien vuonna 2015 voimassa olleiden rakentamismääräysten- ja ohjeiden osalta FINE toteaa niiden määrittävän hyvää rakennustapaa ja katsoo Vakuutuslautakunnan antaman ratkaisun FINE-032091 mukaisesti, että viemäriliitos on virheellisesti toteutettu HK-kumiliitoksella, jollaista ei tulisi käyttää rakenteen sisällä tai muutoin piiloon jäävässä liitoksessa. Edellä mainituin perustein FINE katsoo asiassa osoitetuksi, että vesivahinko on seurausta rajoitusehdon mukaisesta asennusvirheestä.
Lopputulos
FINE ei suosita muutosta vakuutusyhtiön päätökseen.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäälikkö Korpelainen
Esittelijä Tykkä