Tapahtumatiedot
Asiakkaan vahinkoilmoituksen mukaan veneen toisen moottorin turbo oli räjähtänyt ajaessa. Veneen moottoritilaan oli tullut runsaasti pakokaasua, nokea ja jonkin verran öljyä.
Vakuutusyhtiön korvauspäätöksen 9.9.2022 mukaan vakuutusyhtiön tekninen asiantuntija oli selvittänyt vaurioita ja niiden syytä yhdessä korjaamon kanssa. Selvitysten mukaan turboahtimen keskilaakeri oli rikkoutunut, ylipaine oli aiheuttanut ahtimen paineputkien irtoamisen ja öljy oli levinnyt konehuoneeseen. Vakuutusyhtiö totesi, että venevakuutuksen paloturvasta korvataan veneelle irti päässeestä tulesta, noesta, savusta tai räjähdyksestä aiheutunut vahinko. Vakuutus ei korvaa vahinkoa, joka on aiheutunut moottorin sisäisestä rikkoutumisesta tai teknisestä viasta.
Asiakas haki muutosta vakuutusyhtiön päätökseen todeten, että kyseessä oli juuri vakuutusehdoissa kuvatun kaltainen vaurio ilman tulipaloa. Ehdoissa ei mainittu, että noen tai savun olisi oltava nimenomaan tulen aiheuttamia. Vakuutusyhtiö katsoi edelleen, että kyse on ollut sisäisestä rikkoutumisesta, joka on rajattu vakuutusehdoissa korvauspiirin ulkopuolelle, eikä paloa tai nokea ole ollut vaan öljy on levinnyt moottoritilaan.
Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta
Asiakas toteaa valituksessaan, että veneen moottorissa on tapahtunut turbon laakerin rikkoutuminen ja sitä kautta ylipaine ja ahtopaineletkujen räjähdys. Asiakas korostaa hakeneensa korvausta nokeentuneen moottoritilan puhdistuskuluista, ei rikkoutuneesta turbosta. Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan ole puhdistuskuluja korvannut, vaikka ehdoissa nimenomaan mainitaan, että palovakuutuksesta korvataan tulen ohella muun muassa noen aiheuttamat vahingot. Asiakkaan mielestä siivouksen kustannukset tulisi korvata.
Asiakas toteaa myös, että vakuutusyhtiön väite siitä, että vahinkotarkastuksessa ei havaittu nokea, ei pidä paikkaansa, sillä sama kanava, josta öljyt lensivät moottoritilaan, on yhteydessä moottorin pakopuolelle, josta pakokaasut pääsivät moottoritilaan. Tarkastuksen on suorittanut korjaamo, eikä vakuutusyhtiön edustaja ole käynyt paikan päällä. Vakuutusyhtiön teknisen asiantuntijan mukaan ehjän moottorin imu- tai ahtopainepuolelta ei voi päästä nokea moottoriin tai moottoritilaan. Turbon rikkoutuessa kuitenkin ylipaineistettu pakokaasu ja öljy pääsivät moottoriin ja ahtopaineletkun rikkouduttua moottoritilaan.
Asiakkaan mielestä veneen tai sen varusteen sisäistä rikkoutumista koskevaa rajoitusehtoa ei voi soveltaa, koska rikkoutunut osa on ollut nimenomaan ulkoinen ahtopaineletku, joka ei ole moottorin sisällä. Korvattavaksi ei ole haettu rikkoutunutta sisäistä komponenttia eli turboa. Moottori ei myöskään ole veneen varuste, kuten karttaplotteri, vaan osa venettä ja sen rakennetta sekä kokonaisuutta. Esimerkiksi apuveneen perämoottori olisi varusteena oleva moottori.
Asiakas vaatii korvausta konehuoneen siivoamisesta aiheutuneista kuluista 3 500 euroa. Kustannus on korjaamon tekemä arvio omavastuun jälkeen. Käytännössä koko moottoritila piti puhdistaa maissa siten, että jätevedet saatiin talteen.
Vakuutusyhtiö toteaa, että vauriotarkastuksessa ei ollut havaittu nokea vaan öljyä. Teknisen asiantuntijan mukaan ehjän moottorin imu- tai ahtopainepuolelta ei voi tulla nokea, vaan noki muodostuu moottorin palotapahtumassa, jolloin sitä muodostuu vain pakopuolelle.
Vahinkotapahtumaan soveltuvien vakuutusehtojen mukaisesti paloturvasta korvataan veneelle irti päässeestä tulesta, noesta, savusta tai räjähdyksestä aiheutunut vahinko. Kyseisten ehtojen venevakuutuksen korvauspiirin yleisten rajoitusehtojen mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut (kohta 12) veneen tai sen varusteen sisäisestä rikkoutumisesta; (kohta 13) öljystä, saastuneesta vedestä tai virheellisestä tai epäpuhtaasta polttoaineseoksesta; eikä (kohta 14) moottorille ja laitteille sekä voimansiirrolle niiden teknisestä viasta, ellei vakuutuksessa ole konerikkoturvaa.
Saatujen selvitysten perusteella vahinko ei ole aiheutunut paloturvassa tarkoitetusta syystä eli irti päässeestä tulesta, noesta, savusta tai räjähdyksestä. Sen sijaan kysymyksessä on yleisissä rajoitusehdoissa tarkoitettu öljyn aiheuttama vahinko, joka on johtunut yleisten rajoitusehtojen kohdassa 12 tai 14 mainituista tapahtumista.
Sopimusehdot
Venevakuutusehtojen, voimassa 16.11.2019 alkaen, kohdan 3.3 (Paloturva) mukaan paloturvasta korvataan veneelle irti päässeestä tulesta, noesta, savusta tai räjähdyksestä aiheutunut vahinko.
Siitä korvataan myös veneeseen suoraan iskeneestä salamasta aiheutunut vahinko.
Kohdan 4 (Venevakuutuksen korvauspiirin yleiset rajoitukset) mukaan edellä on vakuutusturvien kohdalla kerrottu joistakin niitä koskevista korvauspiirin rajoituksista. Niiden lisäksi kaikkiin vakuutusturviin sovelletaan tässä kerrottuja yleisiä rajoituksia.
Venevakuutuksesta ei korvata vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet
[…]
12. veneen tai sen varusteen sisäisestä rikkoutumisesta
13. öljystä, saastuneesta vedestä tai virheellisestä tai epäpuhtaasta polttoaineseoksesta
14. moottorille ja laitteille sekä voimansiirrolle niiden teknisestä viasta, ellei vakuutuksessa ole konerikkoturvaa
[…]
Ratkaisusuositus
Tapauksessa on kysymys asiakkaan veneelle aiheutuneen vahingon korvattavuudesta. Veneen moottoritila on sotkeentunut veneen moottorin turbon räjähdettyä. Asiakas on katsonut, että kyseessä on ollut venevakuutuksen paloturvan mukainen noesta aiheutunut vahinko.
Vakuutusyhtiö on katsonut, että kyseessä ei ole paloturvasta korvattava vahinko, vaan öljyn aiheuttama vahinko, joka on johtunut vakuutusehtojen rajoitusehdoissa mainituista veneen tai sen varusteen sisäisestä rikkoutumisesta tai moottorille ja laitteille sekä voimansiirrolle niiden teknisestä viasta aiheutuneesta vahingosta.
Tapahtumasta käytettävissä olleissa valokuvissa näkyy moottoritilaan laajalti levinnyttä mustaa ainetta. FINEn näkemyksen mukaan pelkästään valokuvista ei ole pääteltävissä, mistä musta aine koostuu. Valokuvista näkyy, että aine on joissakin kohdin kiiltävää ja siinä on valumajälkiä, mikä viittaisi sen nestemäisyyteen. Asiakas on kuitenkin johdonmukaisesti esittänyt, että turbon rikkoutuessa moottoritilaan tuli sekä nokea että öljyä.
Korjaamon edustaja on vakuutusyhtiön tekniselle asiantuntijalle lähettämässään sähköpostiviestissä ilmoittanut, että turboahtimen keskilaakeri, eli ”pesä”, oli rikkoutunut. Korjaamon edustajan mukaan ilmeisesti palava öljy oli aiheuttanut ylipainetta, joka oli irrottanut ahtimen paineputket ja öljy oli levinnyt konehuoneeseen.
Vakuutusyhtiön tekninen asiantuntija on vakuutusyhtiön sisäisessä sähköpostissaan 7.9.2022 todennut, että ahtimen painepuolen letku oli irronnut ja letkussa olleet öljy ja noki olivat levinneet moottoritilaan. Toisaalta sama tekninen asiantuntija oli sähköpostissaan 8.9.2022 todennut, että ehjän moottorin imu- tai ahtopainepuolelta ei voi tulla nokea, mutta jonkin verran öljyä voi tulla, ja että noki muodostuu vasta palotapahtumasta, jolloin sitä muodostuu vain pakopuolelle.
FINE katsoo, että vahinkotapahtumasta esitetyistä selvityksistä ei ilmene tarkalleen, mitä turbon vaurioituessa on konkreettisesti tapahtunut. Vaikka turbon painepuolella ei FINEn käsityksen mukaan lähtökohtaisesti kierrä nokeentumista aiheuttavaa pakokaasua, oli tässä tapauksessa korjaamon mukaan turboahtimen keskilaakeri rikkoutunut ja jossakin kohdassa palanut öljy aiheuttanut sen ylipaineen, joka irrotti paineputken. Lisäksi moottoritilaan vaikuttaa levinneen mustaa ainetta melko paljon. FINE katsoo, että näillä tiedoilla arvioituna on osoitettu, että myös nokea on päässyt leviämään moottoritilaan. Huomioiden sen, että valokuvien perusteella aine on ainakin osittain ollut nestemäistä, FINE katsoo, että moottoritilaan oli levinnyt sekä nokea että öljyä.
Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen mukaan paloturvasta korvataan veneelle irti päässeestä tulesta, noesta, savusta tai räjähdyksestä aiheutunut vahinko. FINE katsoo, että noesta aiheutunut vahinko on paloturvan ehtojen mukaan lähtökohtaisesti korvattava vahinko.
Vakuutusyhtiö on vedonnut vakuutusehtojen yleisiin rajoituksiin, joiden mukaan ei korvata toisaalta vahinkoa, joka on aiheutunut veneen tai sen varusteen sisäisestä rikkoutumisesta tai toisaalta myöskään vahinkoa, joka on aiheutunut moottorille ja laitteille sekä voimansiirrolle niiden teknisestä viasta, ellei vakuutuksessa ole konerikkoturvaa.
Veneen tai sen varusteen sisäisestä rikkoutumisesta aiheutuneita vahinkoja koskevan rajoitusehtokohdan osalta FINE toteaa, että vakuutuksen korvauspiirin yleisissä rajoituksissa on oma erillinen moottoreita, laitteita ja voimansiirtoa ja niiden teknisiä vikoja koskeva rajoitusehtokohtansa. FINE kiinnittää huomiota myös siihen, että vakuutukseen on saatavissa myös erillinen konerikkoturva, josta korvataan päämoottorin, voimansiirron tai potkurin sisäisestä syystä aiheutunut rikkoutuminen. FINE katsoo, että vakuutusehtoja kokonaisuutena arvioiden moottorin rikkoutumisesta aiheutuvia vahinkoja ei voida pitää veneen tai sen varusteen sisäisestä rikkoutumisesta aiheutuneita vahinkoja koskevan rajoitusehdon piiriin kuuluvina.
Rajoitusehtoa, joka koskee vahinkoa, joka on aiheutunut moottorille ja laitteille sekä voimansiirrolle niiden teknisestä viasta, on FINEn näkemyksen mukaan tulkittava sanamuotonsa mukaan siten, että rajoitusehto rajaa vakuutuksen korvauspiiristä pois sellaiset vahingot, jotka aiheutuvat ehtokohdassa mainitulle laitteelle itselleen sen teknisestä viasta. Rajoitusehdon perusteella ei kuitenkaan voida rajata vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle sellaisia vahinkoja, jotka aiheutuvat moottorin, laitteen tai voimansiirron teknisestä viasta muulle vakuutuksen kohteelle.
Lisäksi vakuutusehtojen yleisissä rajoituksissa on kohdassa 13 rajattu pois muun muassa öljystä aiheutuneet vahingot. Vakuutusyhtiö on asian käsittelyn aikana katsonut, että kyseessä on ollut öljyn aiheuttama vahinko. FINE katsoo, että siltä osin kuin kyseessä on ollut öljystä aiheutunut vahinko, vahinko rajautuu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle tämän rajoitusehtokohdan perusteella. Esitetyn selvityksen perusteella ei ole arvioitavissa, miltä osin siivoustarpeen on aiheuttanut noki ja miltä osin öljy. FINE kuitenkin toteaa, että koska noen aiheuttama vahinko edellä todetusti kuuluu tästä vakuutuksesta korvattavaksi, näyttötaakka siitä, että öljy on lisännyt puhdistuskustannuksia, on vakuutusyhtiöllä.
Näin ollen FINE katsoo, että kyseessä on paloturvasta korvattava vahinko siltä osin kuin moottoritilan sotkun on aiheuttanut noki. Vakuutusyhtiö ei ole ottanut kantaa korvattavan vahingon määrään, joten sen tarkempi selvittäminen jää tehtäväksi asiakkaan ja vakuutusyhtiön välillä.
Lopputulos
FINE suosittaa vakuutusyhtiötä korvaamaan vahingon siltä osin kuin kyse on noesta aiheutuneesta vahingosta.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäällikkö Korpelainen
Esittelijä Salo