Haku

FINE-063785

Tulosta

Asianumero: FINE-063785 (2023)

Vakuutuslaji: Matkavakuutus

Ratkaisu annettu: 15.12.2023

Matkan peruuntuminen. Näyttö korvattavasta vahingosta. Puolison nimissä varattu matka.

Tapahtumatiedot

Vakuutettu A:n puoliso B oli varannut itselleen ja vaimolleen matkan Tampereelle 11.4.2023 – 13.04.2023. Matkan kustannukset koostuivat kahdesta hotelliyöstä ja molempien junamatkoista (yhteensä 302 euroa). Matka oli kokonaisuudessaan B:n varaama ja hotelli sekä junaliput oli toimitettu B:lle. A kertoi maksaneensa oman osuutensa 151 euroa erikseen B:n tilille. Ennen matkaa B sairastui ja matka peruuntui. A haki omaa osuuttaan peruuntumisesta aiheutuneista kuluista ammattiliittonsa matkavakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö antoi asiassa päätöksen, jonka mukaan A:lle ei voida suorittaa matkan peruuntumisen johdosta korvausta, koska A:n ilmoittamissa matkan tiedoissa on ainoastaan B:n nimi sekä varauksessa että maksajana. Yhtiö toteaa, että ainoastaan vakuutetulle aiheutuneet kustannukset kuuluvat vakuutusturvan piiriin ja näin ollen korvausta matkan peruuntumisesta ei voida suorittaa.

Asiakkaan valitus

A oli tyytymätön vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja pyysi asiassaan ratkaisusuositusta Vakuutuslautakunnalta.

Valituksessaan A toistaa asian tapahtumatiedot ja vaatii edelleen oman osuutensa korvaamista matkan peruuntumisen kuluista. A toteaa maksaneensa oman osuutensa miehelleen tilisiirrolla, joten on selvää, että myös hänelle on aiheutunut todellisia kustannuksia. A toteaa, ettei hotellia tai junamatkaa varattaessa edes voinut ilmoittaa A:n nimeä. Näin ollen A katsoo olevansa oikeutettu vaatimaansa korvaukseen.

Vakuutusyhtiön vastine

Vastineessaan vakuutusyhtiö toistaa asian tapahtumatiedot, asian käsittelyn kulun vakuutusyhtiössä sekä aikaisemmissa päätöksissä lausutun kantansa perusteluineen.

Selvyyden vuoksi vakuutusyhtiö toteaa vastineessaan myös, ettei matkan jälkeen tehty tilisiirto matkan varaajalle tuo ilmi sitä, että A:n oli tarkoitus osallistua matkalle. Näin ollen vakuutusyhtiö katsoo edelleen, ettei asiassa esitetystä selvityksestä käy ilmi, että A olisi ollut osallistumassa matkalle tai ollut varaustiedoissa mukana matkustajana. Koska vakuutuksesta voidaan maksaa korvausta vain ammattiliiton jäsenelle aiheutuneista kustannuksista, ei korvausta siten voida maksaa A:n matkavakuutuksesta.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on riitaa siitä, tuleeko vakuutusyhtiön korvata A:n osuus A:n ja hänen puolisonsa matkan peruuntumisen kuluista, kun matka oli kokonaan B:n varaama.

Sovellettavat vakuutusehdot

Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 14.0 mukaan vakuutuksesta korvataan matkan peruuntuminen pakottavasta syystä, eli matkan peruuntuminen, joka on aiheutunut vakuutetun omasta tai hänen lähiomaisensa äkillisestä, vakavasta ja odottamattomasta sairastumisesta, tapaturmasta tai kuolemasta. Pakottavuus tulee arvioida lääketieteellisin perustein.

Matkan peruuntumisesta korvataan matka- ja majoituskulut enintään vakuutusmäärään asti. Matka- ja majoituskuluihin katsotaan matkakulut matkakohteeseen ja sieltä takaisin sekä majoituskulut kohteessa. Muita ennen matkaa maksettuja kuluja ei korvata. Korvauksesta vähennetään maksuhyvitys tai korvaus, jonka vakuutettu on saanut tai joka hänellä olisi ollut oikeus saada matkanjärjestäjältä peruutuksen syyn ilmetessä.

Asian arviointi

Suomen voimassa olevan oikeuden mukaan näyttötaakka vakuutuksesta korvattavan vahinkotapahtuman sattumisesta sekä sen syistä on korvauksen hakijalla. Mikäli korvauksenhakija pystyy nämä seikat luotettavasti selvittämään, on vakuutuksenantajan velvollisuutena sen jälkeen osoittaa vahingon tai sen seurausten aiheutuneen vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle jäävästä syystä, jos vakuutuksenantaja haluaa vapautua korvausvelvollisuudestaan.

Käsillä olevassa tapauksessa ammattiliiton matkavakuutuksella vakuutettu A on hakenut korvausta matkan peruuntumisen kuluista, kun A:n puoliso B sairastui ennen matkalle lähtöä. Matkan kokonaishinta oli 302 euroa ja A:n osuus siten 151 euroa. B oli alun perin varannut ja maksanut matkan ja A maksoi oman osuutensa B:lle 31.5.2023. Lautakunnalle toimitetun hotellin varausvahvistuksen mukaan B oli varannut kahdelle aikuiselle twin-huoneen kahdeksi yöksi sekä junaliput kahdelle henkilölle.

Sovellettavien vakuutusehtojen mukaan matkan peruuntumisesta aiheutuneet kulut korvataan matkustajavakuutuksesta ehdoissa määritellyissä tilanteissa. Korvaus maksetaan muun muassa silloin, kun vakuutetun ehdoissa määritellyn lähiomaisen sairastuminen estää vakuutetun matkalle lähdön.  Vakuutusehdoissa ei kuitenkaan edellytetä, että matka on tullut olla varattuna vakuutetun nimissä tai että vakuutetun olisi tullut olla ensisijainen matkan maksaja.

Selvyyden vuoksi lautakunta toteaa, ettei käsillä olevassa tapauksessa ole myöskään riitaa siitä, etteikö matka olisi lähtökohtaisesti peruuntunut vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla, vaan ainoastaan siitä, onko A osoittanut, että hän on ollut alun perin lähdössä matkalle, jonka peruuntumisesta on aiheutunut hänelle tosiasiallisia kustannuksia.

Vakuutuslautakunta toteaa, että matkavakuutuksien osalta korvausta haetaan ja suoritetaan kunkin henkilön osalta tavanmukaisesti siitä matkustajavakuutuksesta, jolla kyseinen henkilö on vakuutettuna. Näin on siitä huolimatta, että matkavarauksen on mahdollisesti tehnyt toinen henkilö ja matkan on mahdollisesti maksanut toinen henkilö. Lautakunnan käsityksen mukaan hotelli- ja junavarauksissa ei myöskään tavallisesti edellytetä tietoja toisesta matkustajasta, jos toinen henkilö hoitaa varaukset. Niin ikään lautakunta toteaa, että nyt käsillä olevan kaltainen tilanne on myös hyvin tavanomainen järjestely etenkin yhdessä matkustavien puolisoiden kesken eikä lautakunta pidä epäuskottavana, etteikö kahden hengen hotellihuonetta olisi ollut alun perin varattu juuri puolisoiden yhteistä matkaa varten. Lautakunta toteaa, että tilanteessa, jossa puolisoiden yhteinen matka peruuntuu, käsitellään peruuntumista koskeva korvausvaatimus kummankin puolison osalta siitä vakuutuksesta, jossa hän on vakuutettuna.  

Selostamillaan perusteilla Vakuutuslautakunta pitää käsillä olevassa tapauksessa osoitettuna, että A:n matka on peruuntunut vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla vakuutusehdoissa tarkoitetun lähiomaisen sairastumisen seurauksena eikä vakuutusyhtiö voi evätä korvausta yksinomaan sillä perusteella, ettei A ole ollut matkan varaajana tai maksajana ensivaiheessa.

Lopputulos

Edellä todetuin perustein ja käytettävissään olevan selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta suosittaa vakuutusyhtiötä suorittamaan A:lle vakuutusehtojen mukaisen korvauksen matkan peruuntumisen johdosta.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Hanén
Jäsenet:
Haapasaari
Karhu
Karimäki
Korpiola

Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia