Tapahtumatiedot
X Oy:n ja A:n välinen erästä varastotilaa koskenut vuokrasopimus oli käräjäoikeuden 22.5.2019 antamalla yksipuolisella tuomiolla purettu ja A oli velvoitettu häädön uhalla muuttamaan heti pois vuokratilasta ja jättämään se X Oy:n vapaaseen hallintaan. Asianomaisen ulosottoviraston 9.7.2019 antamalla päätöksellä X Oy:lle oli annettu lupa menetellä varastotilassa olleen arvottoman tai vähäarvoisen omaisuuden suhteen parhaaksi katsomallaan tavalla.
A oli sittemmin 28.4.2021 vireille tulleella kanteella vaatinut X Oy:ltä 20 000 euron vahingonkorvausta kateisiin jääneestä omaisuudestaan. Käräjäoikeus velvoitti 9.9.2021 antamallaan yksipuolisella tuomiolla X Oy:n maksamaan vahingonkorvauksena A:n vaatiman summan ja korvaamaan valtiolle sen varoista maksetun A:n avustajan palkkion. Vakuutuksenottaja X Oy haki 15.9.2022 vakuutusyhtiöltä oikeusturvaetua asiaan, jossa se haki takaisinsaantia viimeksi mainittuun käräjäoikeuden yksipuoliseen tuomioon. Riita-asia päättyi oikeuden osapuolten välille 7.10.2022 vahvistamaan sovintoon.
Vakuutusyhtiö kieltäytyi päätöksellään 10.10.2022 myöntämästä X Oy:lle oikeusturvaetua. Yhtiö vetosi vakuutuksen rajoitusehtoon, jonka mukaan vakuutuksesta ei korvattu kuluja asiassa, joka liittyi vakuutetun omistaman asuin- tai liikehuoneiston vuokrasuhteeseen silloin, kun kyse oli vuokrasuhteen purkamisesta, vuokralaisen häädöstä tai vuokran määrästä tai sen maksamisesta. X Oy:n takaisinsaantihakemuksen kohteena ollut tuomio ja vahingonkorvaus olivat liittyneet häätöön ja maksamattomiin varastotilan vuokriin, joista oli annettu yksipuolinen tuomio 22.5.2019. X Oy pyysi vakuutusyhtiötä muuttamaan päätöstä vedoten siihen, että kyse oli ollut sen tarjoamaan varastointipalveluun liittyneestä vahingonkorvausvaatimuksesta. Vakuutusyhtiö kieltäytyi päätöksillään 16.11.2022 ja 5.4.2023 muuttamasta ratkaisua, koska sen mielestä asia liittyi vuokrasuhteen purkamiseen ja häätöön.
Asiakkaan valitus
X Oy on pyytänyt lautakunnan ratkaisusuositusta vakuutusyhtiön velvollisuudesta myöntää oikeusturvaetu asiaan. X Oy on selostanut asian vaiheita ja kertonut A:n tavaroiden olleen varastossa X Oy:n tarjoaman varastointipalvelun perusteella. X Oy:n vakuuttamana toimintana olivat olleet muutto-, kuljetus- ja varastointipalvelut.
X Oy:n mielestä vakuutusyhtiön kielteinen päätös perustui vakuutusehtojen virheelliseen tulkintaan. Vakuutusyhtiön mukaan vakuutuksen rajoitusehto rajasi korvauspiirin ulkopuolelle riita-asiat, jotka liittyivät vuokrasuhteen purkamiseen ja häätöön, joihin vahingonkorvausvaatimus oli liittynyt loogisella tavalla, jolloin korvausta ei maksettu. Rajoitusehto kuitenkin edellytti ensinnäkin, että asian tuli liittyä vakuutetun omistaman asuin- tai liikehuoneiston vuokrasuhteeseen, ja toiseksi, että asiassa tuli olla kyse kyseisen vuokrasuhteen purkamisesta, vuokralaisen häädöstä tai vuokran määrästä ja sen maksamisesta.
Edellytykset asian rajaamiseksi korvauspiirin ulkopuolelle eivät täyttyneet. Takaisinsaantia koskeneessa asiassa riidan kohteena ei ollut vuokrasuhteen purkaminen tai häätö, vaan vahingonkorvausvaatimus, jonka peruste oli liittynyt X Oy:n varastointipalvelutoimintaan. Alkuperäisessä purku- ja häätöasiassa ei myöskään ollut kyse asuin- tai liikehuoneiston vuokrasuhteesta, vaan varastointipalvelua koskeneen sopimuksen purusta. Varastointipalvelua ei voitu rinnastaa liikehuoneiston vuokraamiseen senkään vuoksi, että asiakkaana oli ollut yksityishenkilö eikä palvelua ollut hankittu osana liiketoimintaa.
Takaisinsaantia koskenut riita-asia, johon oikeusturvaetua oli haettu, ei liittynyt X Oy:n asuin- tai liikehuoneiston vuokrasuhteeseen, vaan vakuutettuna toimintana olleeseen varastointipalveluun. Takaisinsaanti oli koskenut X Oy:tä vastaan esitettyä vahingonkorvausvaatimusta, johon oikeusturvaetu tuli myöntää.
Tuomioistuinaineistossa ei todettu, että asiassa ei olisi ollut kyse varastointipalvelusta, mutta ei myöskään, että kyse olisi ollut liikehuoneiston tai asuinhuoneiston vuokrauksesta.
Sillä, että X Oy:n 30.1.2019 täyttämän haastehakemuslomakkeen otsikoinnissa oli puhuttu huoneenvuokra-asiasta, ei ollut asiassa oikeudellista merkitystä. Lomakkeessa ei ollut ollut todellista tilannetta kuvannutta vaihtoehtoa, eikä tällaisella lomakkeen tekniseen muotoiluun liittyneellä seikalla voinut olla asian todellista luonnetta kumoavaa merkitystä.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö on kiistänyt X Oy:n vaatimuksen ja toistanut korvauspäätöksissään lausumansa. Vakuutuksesta ei korvattu kuluja asiassa, joka liittyi vakuutetun omistaman asuin- tai liikehuoneiston vuokrasuhteeseen silloin, kun kyse oli vuokrasuhteen purkamisesta, vuokralaisen häädöstä tai vuokran määrästä tai sen maksamisesta.
Vakuutusyhtiön mukaan rajoitusehto ei koskenut vain riita-asioita, joiden vaatimuksissa oli kyse suoraan vuokrasuhteen purkamisesta tai häädöstä. Rajoitusehto rajasi korvauspiirin ulkopuolelle lisäksi riita-asiat, jotka liittyivät vuokrasuhteen purkamiseen tai häätöön. Asiassa, jossa vahingonkorvausta koskevassa vaatimuksessa oli kyse häädön yhteydessä hävitetystä tavarasta, oli kyse vakuutusehtojen tarkoittamasta vuokralaisen häädöstä.
Vakuutusyhtiö on lausunut, että A oli vuokrannut X Oy:ltä rakennuksen osan muuhun käyttöön kuin asuinkäyttöön. Kyse oli varastotilasta, johon vuokraajalla itsellään oli pääsy ja jossa hän saattoi omatoimisesti asioida. Sopimus kuului liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain soveltamisalaan eikä sopimuksen nimeäminen palveluksi muuttanut asiaa. Varastotilan vuokraaminen oli X Oy:n liiketoimintaa.
Hallituksen esityksessä laiksi liikehuoneiston vuokrauksesta todettiin, että lain soveltamisalan piiriin kuuluivat kaikki muut huoneenvuokrasuhteet kuin asuinkäyttöön luovutetut huoneistot. Niistä käytettiin nimitystä liikehuoneisto, koska liiketoiminta oli tähän ryhmään kuuluvien huoneistojen yleisin käyttötarkoitus. Lain soveltamisalan piiriin kuuluivat siten esimerkiksi toimisto-, työ- ja varastohuoneistot, autotallit ja teollisuustilat. Hallituksen esityksen mukaan sekä vuokranantaja että vuokralainen saattoivat olla luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä (HE 304/1994 vp, s. 100).
Varastointipalvelut oli vakuutettu X Oy:n vakuutuksessa, mutta vakuutuksen rajoitusehdot koskivat myös tätä toimintaa. X Oy oli käräjäoikeudelle osoittamassaan 1.12.2021 päivätyssä takaisinsaantihakemuksessa perustellut vaatimustaan keskeisesti sillä, että X Oy:llä oli ollut ulosottoviranomaisen päätökseen perustunut oikeus hävittää varastotilaan jäänyt arvoton omaisuus. Kyseessä oli ollut liikehuoneiston vuokraamiseen liittynyt ja häätöä koskenut asia.
Mikäli X Oy olisi vastannut A:n 28.4.2021 päivättyyn haasteeseen vahingonkorvausasiassa, olisi vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyssä ollut olennaisesti kyse siitä, oliko X Oy:llä ollut oikeus hävittää tavarat häädön yhteydessä. Tässäkin asiassa olisi ollut kyse liikehuoneiston vuokrausta ja siihen liittynyttä häätöä koskeneesta vakuutuksen rajoitusehdon mukaisesta tilanteesta. X Oy:n ei tullut päästä vakuutuksessa parempaan asemaan sillä, että se oli pysynyt ensin perusteetta passiivisena ja sitä vastaan oli annettu yksipuolinen tuomio.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kyse siitä, onko vakuutusyhtiön myönnettävä X Oy:lle sen hakema oikeusturvaetu yksipuolisen tuomion takaisinsaantia koskeneeseen asiaan, jossa on ollut kyse häädön yhteydessä kateisiin jääneestä X Oy:n asiakkaan omaisuudesta suoritettavasta vahingonkorvauksesta. Lähemmin tapauksessa on arvioitava, onko X Oy:n riita-asiaan tullut soveltaa vakuutusehtojen asuin- tai liikehuoneiston vuokrasuhteeseen liittyviä asioita koskevaa rajoitusehtoa.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
X Oy:llä voimassa olleeseen oikeusturvavakuutukseen sovellettavien 1.1.2016 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 4 mukaan [vakuutuksesta] korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutustapahtumasta vakuutetulle aiheutuvat välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, kun vakuutustapahtuma on sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana ja asia voidaan välittömästi saattaa vakuutuksen voimassaoloalueella käsiteltäväksi käräjäoikeudessa tai vastaavassa ulkomaisessa tuomioistuimessa tai välimiesmenettelyssä.
Vakuutusehtojen korvausrajoitusten kohdan 5.1.16 mukaan vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, joka liittyy vakuutetun omistaman asuin- tai liike-huoneiston vuokrasuhteeseen silloin kun kyse on vuokrasuhteen purkamisesta, vuokralaisen häädöstä tai vuokran määrästä tai sen maksamisesta.
Asian arviointi
Asiakirjojen mukaan X Oy on hakenut vakuutusyhtiöltä oikeusturvaetua riita-asiaan, jossa se oli hakenut takaisinsaantia käräjäoikeuden 9.9.2021 antamaan yksipuoliseen tuomioon asiakkaansa A:n 28.4.2021 vireille tulleesta kanteesta. Riidassa on ollut kyse siitä, että A oli vaatinut X Oy:ltä 20 000 euron vahingonkorvausta X Oy:ltä vuokraamaansa varastotilaa koskeneen häätöpäätöksen ja häädön yhteydessä kateisiin jääneestä omaisuudestaan. Riitaa edeltänyt X Oy:n hakema häätötuomio oli perustunut A:n maksamatta jättämiin vuokraeriin.
Vakuutusyhtiö on perustanut kielteisen päätöksensä vakuutusehtojen vastuunrajoitusten kohtaan 5.1.16 esittäen näkemyksenään, että rajoitusehto ei koske ainoastaan riita-asioita, joissa on kyse suoraan vuokrasuhteen purkamisesta tai häädöstä, vaan ehtokohta rajaisi vakuutuksen ulkopuolelle myös kaikki asiat, jotka liittyvät vuokrasuhteen purkamiseen tai häätöön. Koska A:n vahingonkorvausvaatimus koski häädön yhteydessä hävitettyä omaisuutta, vakuutusyhtiön mukaan kyse on ollut vakuutusehdossa mainitusta häädöstä. X Oy:n mielestä riita-asia ei ole liittynyt vakuutusehdon mukaiseen huoneenvuokrasuhteeseen vaan sen tarjoamaan varastointipalveluun. Riidan kohteena ei myöskään ole ollut rajoituksessa mainittu häätö vaan kyse on ollut A:n vahingonkorvausvaatimuksesta.
Lautakunta toteaa, että sopimusoikeuden yleisten tulkintaperiaatteiden mukaisesti vakuutusehtojen tulkinnan lähtökohtana on ehtojen sanamuoto ja niiden yleisen kielenkäytön mukainen merkityssisältö. Sopimusehtoja on niitä tulkittaessa luettava kokonaisuutena ottaen huomioon sopimuksen osapuolten yhteinen tarkoitus ja sopimuksen tavoitteet. Vakuutussopimuksissa noudatetun yleisen soveltamiskäytännön mukaisesti vakuutusehtojen vastuunrajoituksia on tulkittava suppeasti ja tiukasti ehtojen sanamuodon mukaan.
Asiaan sovellettavien vakuutusehtojen kohdassa 5.1.16 oikeusturvavakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle on rajattu lähtökohtaisesti asiat, jotka liittyvät vakuutetun omistaman asuin- tai liikehuoneiston vuokrasuhteeseen. Lautakunnalle toimitetusta selvityksestä ilmenee, että X Oy:n ja A:n välillä ei ollut allekirjoitettu varastotilan vuokrausta koskenutta sopimusta, eikä X Oy ole toimittanut lautakunnalle myöskään varastointipalvelujensa tarjoamisessa noudattamaansa sopimusmallia. Lautakunta katsoo, että arvioitaessa vakuutusehtojen kohdan 5.1.16 yleistä soveltuvuutta asiaan ratkaisevana on kuitenkin pidettävä X Oy:n ja A:n välisen sopimussuhteen todellista luonnetta X Oy:n palvelustaan ja sopimuksistaan mahdollisesti käyttämän kaupallisen nimityksen sijasta. Vakuutusyhtiön kertoman mukaan, mitä X Oy ei ole kiistänyt, kyse on ollut varastotilasta, johon vuokraajalla itsellään oli ollut pääsy ja jossa hän oli voinut asioida omatoimisesti.
Liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan sopimukseen, jolla rakennus tai sen osa (huoneisto) vuokrataan toiselle käytettäväksi muuhun tarkoitukseen kuin asumiseen (liikehuoneiston huoneenvuokrasopimus). Asuinhuoneiston ja liikehuoneiston vuokrauksesta annettuja lakeja koskevassa hallituksen esityksessä (HE 304/1994, s. 100) on lausuttu, että: ”[L]ain soveltamisalan piiriin kuuluisivat kaikki muut huoneenvuokrasuhteet kuin asuinkäyttöön luovutetut huoneistot. Niistä käytetään nimitystä liikehuoneisto, koska liiketoiminta on tähän ryhmään kuuluvien huoneistojen yleisin käyttötarkoitus. Lain soveltamisalan piiriin kuuluisivat siten esimerkiksi toimisto-, työ- ja varastohuoneistot, autotallit ja teollisuustilat.”
Selostetuista syistä lautakunta katsoo, että X Oy:n ja A:n sopimus on koskenut vakuutusehtojen kohdassa 5.1.16 mainituin tavoin liikehuoneiston vuokrasuhdetta. X Oy:n nyt käsiteltävän oikeusturvahakemuksen perusteena olevaa riitaa voidaan myös pitää sinänsä mainittuun vuokrasuhteeseen liittyvänä. Vakuutusehtojen kohdan 5.1.16 selvän sanamuodon mukaan siinä mainitut vuokrasuhteeseen liittyvät riidat on kuitenkin rajattu vakuutuksen ulkopuolelle ainoastaan niissä tapauksissa, joissa riidassa on kyse vuokrasuhteen purkamisesta, vuokralaisen häädöstä tai vuokran määrästä tai sen maksamisesta. Lautakunta katsoo, ettei vastuunrajoitusta voida tulkita vastoin sen sanamuotoa laajentavasti niin, että vakuutuksen ulkopuolelle jäisivät kaikki muutkin viimeksi mainittuihin riitoihin liittyvät asiat.
Tämän vuoksi ja koska nyt X Oy:n oikeusturvahakemuksen kohteena olevassa riita-asiassa on ollut kyse A:n X Oy:tä kohtaan esittämästä vahingonkorvausvaatimuksesta eikä vakuutusehtojen kohdassa 5.1.16 mainitusta vuokrasuhteen purkamisesta tai häädöstä, lautakunta katsoo, ettei rajoitusehtoa voida asiaan soveltaa, vaan X Oy:n hakema oikeusturvaetu tulee siihen myöntää.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö ottaa X Oy:n hakemuksen uudelleen käsiteltäväkseen vakuutussopimuksen mukaisen oikeusturvaedun myöntämiseksi ja vakuutuskorvauksen maksamiseksi asiassa.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Raulos
Sihteeri Isokoski
Jäsenet:
Akselinmäki
Jaakkola
Makkula
Rajamäki
Sarpakunnas
Sjögren