Haku

FINE-062314

Tulosta

Asianumero: FINE-062314 (2023)

Vakuutuslaji: Kotivakuutus

Ratkaisu annettu: 04.09.2023

Vesipostin ulkohanan rikkoutuminen. Äkillinen ja ennalta arvaamaton vahinko. Oliko vahinko korvattava? Rakentamismääräykset. Rakennus- tai asennusvirhe.

Tapahtumatiedot

Asiakkaan kotivakuutuksessa on vakuutuksen kohteena osuus paritalosta. Vahinkoilmoituksen mukaan paritalon (rv 1957) takaseinällä sijaitsevan vesipisteen ulkohana, joka oli asennettu 2021, oli rikkoutunut noin kahden senttimetrin matkalta. Vesi oli valunut paineella talon sokkelin vierustaan ja kulkeutunut talon sisätiloihin. Vahinko havaittiin illalla 17.3.2023 töistä kotiin tultaessa. Päähana suljettiin heti ja vakuutusyhtiön ohjeistuksen mukaan paikalle soitettiin putkimies. Putkimies tulppasi huoltotiloissa sijaitsevan putken. Vettä havaittiin saunatiloissa, kodinhoitotilassa sekä naapurihuoneiston omistajan kanssa yhteisesti hallinnoiduissa huoltotiloissa ja puusaunatilassa.

Kohteessa tehtiin vahinkokartoitus X Oy:n toimesta 22.3.2023. Kartoitusraportin mukaan ulkovesiposti oli päässyt hajoamaan jäätymisen seurauksena. Koska hanalle johtava putki oli ollut paineellinen, oli vesi päässyt leviämään raken­nuksen seinustalta rakenteisiin ja sieltä sisälle rakennukseen. Naapurihuoneiston osalta oli tehty vastaava kartoitus toisen kartoitusliikkeen toimesta, ja tuosta kartoituksesta laaditusta raportista ilmeni vahingon syyhyn liittyen samat seikat kuin X Oy:n raportista.

Vakuutusyhtiö katsoi korvauspäätöksessään 29.3.2023, että kyseessä ei ollut vakuutuksesta korvattava tapahtuma. Yhtiö perusteli päätöstään sillä, että kartoitusraportin mukaan ulkovesiputki oli päässyt rikkoutumaan jäätymisen seurauksena. Koska putki oli ollut paineellinen, vesi oli päässyt leviämään rakennuksen seinustalta rakenteisiin ja sieltä sisälle rakennukseen. Pannuhuoneessa on ulkovesipostille oma sulkuventtiilinsä, joka on juuttunut auki-asentoon. Sulkuventtiili on alkuperäinen ja oletettavasti vuodelta 1958. Yhtiö totesi, että selvitysten mukaan vesipiste oli ollut ulkona vuosikausia. Vuonna 2010 oli uusittu ulkona oleva putken osa ja itse ulkovesiposti. Aiemmin putki ei ollut jäätynyt, mutta yhtiön mukaan on selvää, että ulkotilassa eristämättömät, paineelliset vesiputket ovat olleet jäässä joka talvi. Vuonna 2021 ulkovesiposti oli vaihdettu toiseen malliin, johon saa kiinni painepesurin ja puutarhaletkun. Ulkovesiposti oli kestänyt yhden talven rikkoutumatta, mutta rikkoutunut talvella 2023 jäätymisen seurauksena. Yhtiön mukaan ei ollut äkillistä tai ennalta arvaamatonta, että ulkona oleva vesiputki, jota ei ollut millään tavalla eristetty tai lämmitetty, voi jäätyä ja jäätymisen seurauksena hanaosa haljeta ja alkaa vuotaa vettä.

Asiakas haki muutosta vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhaussa. Asiakas vetosi asunnon ostohetkellä 11.5.2020 teetettyyn kuntotutkimukseen, jossa ei ollut havaittu mitään riskirakenteita nyt rikkoutuneen vesipostin osalta. Lisäksi asiakas viittaa raportin sivulla 19 olevaan kuvaan, jossa kyseinen putki näkyy sekä sivulla 56 mainittuun, joissa ei ole havaittu merkkejä vesiputkien ongelmista tai vuodoista. Asiakas kertoi, että ostotarjouksen ehtona oli ollut, että merkittävät kuntotarkastuksessa paljastuvat riskirakenteet korjataan, ja näin myös tapahtui. Koska rikkoutunut vesiposti sijaitsee naapurin puolella, ei asiakkaan teettämässä kuntotarkastuksessa kiinnitetty siihen huomiota. Asiakas myös vetoaa parintalokiinteistön toisen huoneiston omistajan saamaan, toisen vakuutusyhtiön tekemään korvauspäätökseen, jonka mukaan kyseessä oli vakuutuksesta korvattava vahinko.

Yhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä tehdyssä, edelleen kielteisessä päätöksessä todettiin, että hana oli asennettu vuonna 2021 ja vesijohto 2010, jolloin oli ollut voimassa muun muassa Suomen rakentamismääräyskokoelman osa D1 (2007). Sen kohdassa 2.6.6 määrätään, että vesilaitteisto on tehtävä sellaiseksi, ettei siinä oleva vesi jäädy. Kohdan 2.6.6.1 ohjeen mukaan rakennuksessa olevat vesijohdot sijoitetaan yleensä rakennuksen lämmöneristeen ja höyrysulun sisäpuolelle. Jos höyrysulku joudutaan lävistämään, esimerkiksi vesipostiventtiili, tiivistetään lävistyskohta höyrytiiviiksi. Vesijohdot, jotka sijoitetaan kylmään tilaan, lämmöneristetään.

Asiakas kertoi tämän jälkeen, että noin vuonna 2010 oli tulpattu ulos tulevasta putkesta asiakkaan puolelle tuleva osuus. Jäätyneelle vesipostille johtava putki oli ollut ulkona paikallaan ainakin 1990-luvulta, jolloin nykyinen naapuri oli muuttanut taloon. Asiakkaan näkemyksen mukaan ulos tuleva putki on alkuperäinen eli se on ollut asennettuna jo ennen kuin eristämättömät putket ovat tulleet ulkotiloissa kielletyiksi rakentamismääräyskokoelmassa, eivätkä määräysten muutokset tule voimaan takautuvasti. Asiakas myös viittasi siihen, että sisällä ollut alkuperäinen sulku oli jumiutunut, ja asiakkaan käsityksen mukaan naapurin toisesta vakuutusyhtiöstä saama korvauspäätös perustui kyseisen sulun rikkoutumiseen.

Asiakkaan vaatimukset

Asiakas on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen ja pyytää asiassa ratkaisusuositusta FINEltä. Asiakas kertoo, että paritalo on jaettu hallinnanjakosopimuksella, jossa on sovittu kummankin osapuolen hallinnassa olevista tiloista sekä yhteiskäytössä olevista tiloista ja niiden käytöstä. Kummallakin on erilliset vakuutukset eri vakuutusyhtiöissä. Asiakas kertoo havainneensa 17.3.2023 illalla ulkona olleen vesiputken hajonneen ja aiheuttaneen vesivahingon. Asiakas kertoo, että vedentulo suljettiin heti päähanasta, mutta sisäpuolen sulkuventtiili oli jumiutunut, joten putkimies kutsuttiin hätäpäivystyksenä tulppaamaan putki, jotta käyttövesi muuhun kiinteistöön saatiin palautettua. Vesivahinko aiheutti kosteusvaurioita yhteiseen sauna- ja kylpyhuonetilaan, yhteiseen käytävään sekä yhteisiin huoltotiloihin sekä asiakkaan puolen saunaan ja kylpyhuoneeseen sekä kodinhoitohuoneeseen. Toisen paritalon osapuolen vakuutusyhtiö korvasi vahingon.

Asiakas toteaa, että vahinko on ollut hänelle yllättävä ja ennalta arvaamaton.  Putki on ollut ulkona vuosikymmeniä, mitä todennäköisimmin vuodesta 1958, ja jo ennen kuin eristämättömät putket ovat tulleet ensimmäisen kerran kielletyksi rakentamismääräyskokoelmassa. Vahinkokartoitusraportissa on virheellisesti kerrottu putkien olleen vuodelta 2010. Tämä on myös sittemmin oikaistu. Koska asiakas ei ole rakennusalan asiantuntija, hän on halunnut olla aina huolellinen kiinteistöidensä kanssa. Muuttaessaan kiinteistöön kesällä 2020 jo taloa ostaessa asiakas teetti rakennukseen kuntotarkastuksen. Kuntotarkastusraportissa alan ammattilainen ei ole osannut erotella putkea riskirakenteeksi, vaikka se näkyy raportissa. Asiakkaan mukaan on kohtuutonta, että maallikon se pitäisi pystyä tekemään. Asiakas vaatii vakuutusyhtiötä korvaamaan vahingon.

Asiakas toteaa rikkoutuneen järjestelmän olleen rakentamisajankohdan rakennusvaatimusten mukainen. Lisäksi asiakkaan mukaan nyt rikkoutunut hanan pää paransi asumisturvallisuutta, sillä se oli uudempi kuin muu järjestelmä.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö toistaa vastineessaan aiemman kantansa ja perustelunsa. Yhtiö lisää, että käytettävissä olevan selvityksen mukaan ulkona oleva vesiposti rikkoutui siinä olevan veden jäätymisen seurauksena ja alkoi vuotaa aiheuttaen vahingon. Vesiposti oli asennettu vuonna 2021. Putkessa, johon vesiposti oli asennettu, oli paineista vettä, koska pannuhuoneessa oleva alkuperäinen sulkuventtiili oli juuttunut auki-asentoon. Vahingolta olisi vältytty, jos pannuhuoneessa ollut sulkuventtiili olisi vaihdettu toimivaan venttiiliin, joka olisi ennen pakkaskauden alkamista suljettu ja ulkopuolella oleva putki olisi laskettu tyhjäksi vedestä.

Yhtiö lisää, että sillä seikalla, että jokin toinen yhtiö on katsonut vahingon korvattavaksi, ei ole käsiteltävässä asiassa merkitystä, koska jokainen yhtiö käsittelee vahingon omien vakuutusehtojensa mukaan.

Vakuutusehtojen mukaan vahingon ennalta arvaamattomuutta arvioidaan objektiivisesti vahingon syyn, ei seurauksen perusteella. Vesipostissa olevan veden jäätyminen pakkasella ei ole ennalta arvaamatonta. Myöskään vesipostin halkeaminen ja vuotaminen veden jäätymisen seurauksena ei ole objektiivisesti arvioiden ennalta arvaamatonta. Sillä seikalla, että vahinko on tullut asiakkaalle yllätyksenä, ei ole asiaa arvioitaessa merkitystä.

Rakennuksen ulkopuolella olleen vesijohdon asennusajankohta on epäselvä. Rakentamismääräykset koskevat jäätynyttä ja rikkoutunutta, selvityksen mukaan vuonna 2021 asennettua vesipostia. Eristämätön vesiposti on asennettu vastoin asennusaikana olleita rakentamismääräyksiä, minkä vuoksi vahinko ei ole myöskään kohdan 6.17 mukaan korvattava. Merkitystä ei yhtiön mukaan ole sillä seikalla, ettei vuonna 2020 tehdyssä kuntotarkastusraportissa ole kiinnitetty huomiota ulkona olevaan vesiputkeen.

Sovellettavat sopimusehdot, rakentamismääräykset ja lainkohdat

Kotivakuutusehtojen, voimassa 1.4.2022, kohdan 5.1 (Korvattavat vakuutustapahtumat) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetun omaisuuden suoranainen esinevahinko, joka on aiheutunut jäljempänä selostetusta tapahtumasta, jos tämä tapahtuma on ollut äkillinen ja ennalta arvaamaton ja jos turva, jonka perusteella vahinko on korvattavissa, on ollut voimassa vakuutustapahtuman sattuessa.

Ennalta arvaamattomuutta arvioidaan objektiivisesti ja vahingon syyn, ei seurauksen perusteella.

Vakuutuksessa on aina palo- ja luonnonilmiöturva. Lisäksi vakuutukseen on valittavassa seuraavat turvat:
- rikosturva
- laiterikkoturva
- putkistovuototurva
- särkymis- ja menetysturva.

Vakuutuskirjaan on merkitty vakuutetulle omaisuudelle valitut turvat.

Kohdan 5.1.4 (Putkistovuototurva) mukaan putkistovuototurvasta korvataan vuotovahinko, jonka on aiheuttanut neste, kun se on virrannut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti suoraan rakennuksen omasta tai sen käyttöä palvelevasta kiinteästä putkistosta tai siihen kytketystä käyttölaitteesta.

Putkistoa tai käyttölaitetta, josta vuoto on alkanut, ei korvata tästä turvasta.

Kohdan 6 (Korvauspiirin ulkopuolelle jäävät vahingot) alakohdan 6.17 mukaan vakuutuksesta ei korvata suunnittelu-, perustus-, asennus-, työ- tai rakennustyövirhettä eikä tällaisesta virheestä aiheutunutta vahinkoa. Vakuutuksesta ei korvata myöskään rakentamismääräysten tai -ohjeiden vastaisesta rakentamisesta aiheutuneita vahinkoja.

Suomen rakentamismääräyskokoelman osan D1, 2007, kohdan 2.6.6 määräyksen mukaan vesilaitteisto on tehtävä sellaiseksi, että siinä oleva vesi ei jäädy.

Kohdan 2.6.6.1 ohjeen mukaan rakennuksessa olevat vesijohdot sijoitetaan yleensä rakennuksen lämmöneristeen ja höyrysulun sisäpuolelle. Jos höyrysulku joudutaan lävistämään, esimerkiksi vesipostiventtiili, tiivistetään lävistyskohta höyrytiiviiksi. Vesijohdot, jotka sijoitetaan kylmään tilaan, lämmöneristetään. […]

Maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta annetuin lain 21.12.2012/958 voimaantulosäännöksen 1 momentin mukaan tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

Lainkohdan 2 momentin mukaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita Suomen rakentamismääräyskokoelmassa julkaistuja määräyksiä voidaan soveltaa kunnes uudet säännökset on annettu, enintään kuitenkin viiden vuoden ajan tämän lain voimaantulosta noudattaen tämän lain voimaan tullessa voimassa ollutta 13 §:n 3 momenttia.

Ratkaisusuositus

Asiassa on kyse sen arvioimisesta, onko vahinko aiheutunut ehtojen mukaisesta korvattavasta äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta vuotovahingosta sekä siitä, soveltuuko rakennusvirhettä koskeva rajoitusehto tapaukseen. Korvauksenhakijalla on näyttötaakka siitä, että kyseessä on korvattava vakuutustapahtuma, ja vakuutusyhtiön tulee korvausvastuusta vapautuakseen näyttää, että kyseessä on ollut rajoitusehdon mukainen tilanne.

Vakuutusehtojen mukaan putkistovuototurvasta korvataan vuotovahinko, jonka on aiheuttanut neste, kun se on virrannut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti suoraan rakennuksen omasta tai sen käyttöä palvelevasta kiinteästä putkistosta tai siihen kytketystä käyttölaitteesta.

Rakennuksessa tehtyjen kosteuskartoitusten mukaan kiinteistön takaseinällä sijaitsevan vesipisteen ulkohana, joka oli asennettu vuonna 2021, oli rikkoutunut noin kahden senttimetrin matkalta.  Vahingon aiheutti jäätyminen, joka oli halkaissut hanakappaleesen kuuluvan putken hanan takaa, ja vesi oli virrannut rakennuksen ulkopuolelta eristetilaan ja sieltä lattiapinnoille.

Asiakkaan mukaan putki on ollut ulkona vuosikymmeniä ja siten jo ennen kuin eristämättömät putket ovat tulleet kielletyiksi rakennusmääräyskokoelmassa. Vakuutusyhtiö on katsonut, että kyseessä ei ole äkillinen ja ennalta arvaamaton vahinko paineellisen putken ollessa kylmässä ulkoilmassa eristämättömänä. Lisäksi yhtiö on vedonnut rakentamismääräyksiin, joiden mukaan eristämätön vesiposti on asennettu vastoin asennusaikana 2021 olleita rakentamismääräyskokoelman määräyksiä ja ohjeita.

Vahinkotapahtuman ennalta arvaamattomuuden osalta FINE toteaa, ettei Suomen olosuhteissa voida lähtökohtaisesti pitää ennalta arvaamattomana tapahtumana rakennuksen ulkopuolella olevan, täysin eristämättömän paineellisen putken jäätymistä talvella. Sama koskee jäätymisen seurauksena tapahtuvaa putken rikkoutumista ja tästä aiheutuvaa vuotovahinkoa. Edelleen FINE toteaa, ettei asiassa ole esitetty väitteitä tai selvitystä siitä, miksi vesipostille johtavassa putkessa on ollut talvella vettä. Myöskään asiakkaan viittaamasta venttiilin rikkoutumisesta ei ole esitetty näyttöä. FINE kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että X Oy:n kartoitusraporin mukaan ulkovesipostille johtavan putken pannuhuoneessa oleva sulkuventtiili oli juuttunut auki-asentoon. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella FINE katsoo, ettei putken jäätymisestä seurannutta vuotovahinkoa voida tässä pitää vakuutusehtojen edellyttämänä ennalta arvaamattomana tapahtumana.

Korvaussäännöksen mukaisen tapahtuman jäädessä näyttämättä asiassa ei ole tarpeen ottaa kantaa yhtiön rakennusvirhettä koskevaan väitteeseen. FINE kuitenkin toteaa, ettei yhtiön vetoama Suomen rakentamismääräyskokoelman osa D1 ole ollut voimassa vuonna 2021, jolloin ulkovesiposti oli vaihdettu.

Lopputulos

FINE ei suosita muutosta vakuutusyhtiön päätökseen.

FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Jaostopäällikkö Korpelainen
Esittelijä Taivalantti

Tulosta