Tapahtumatiedot
Vakuutuksenottajana olevan asunto-osakeyhtiön omistamassa rivitalorakennuksessa (rakennusvuosi 1967) sijaitsevan huoneiston asukkaat huomasivat, että uima-allastilassa seinä ja lattia kupruilivat. Taloyhtiö ilmoitti vahingosta vakuutusyhtiölle 22.10.2021.
Yritys B Oy teki kohteeseen vahinkokartoituksen 28.12.2021. Vahinkokartoituksesta laaditun raportin mukaan kohonneita pintakosteusarvioita mitattiin allastilassa seinien alaosissa, takan rakenteissa ja paikoitellen lattiassa. Poikkeavia pintakosteusarvoja mitattiin lisäksi kylpyhuoneesta allastilan vastaisten seinien alaosista, käyttövesiputkien läpivienneistä ja kauttaaltaan lattiasta. Vuodon aiheuttaja ei selvinnyt kartoituksessa. Huoneiston asukkaat olivat kertoneet kartoittajalle, että uima-altaasta häviää vettä. Asukkaat olivat havainneet seinän maalin kupruilun noin puoli vuotta ennen kartoitusajankohtaa. Asukkaiden mukaan eräs asiantuntija oli arvioinut, että uima-altaan pumpun putket ja altaalla sijaitsevalle hanalle johtavat käyttövesiputket sisältävän kotelon pohjalla olevat poistoputkien tulpat olivat vuotaneet. Altaan hana ja sille kulkevat putket oli asennettu noin vuosi aiemmin toteutetussa putkiremontissa.
Yritys C Oy:n 19.1.2022 päivätyn lausunnon mukaan käytössä olevalle uima-allasputkistolle tehtiin tiivistyskoe, jossa putket todettiin ehjiksi ja vettä pitäviksi. Pintakaivon vanhat putket oli tulpattu kiristettävillä kumitulpilla. Tulpattujen putkien tiivistyskokeessa vesi hävisi toisesta putkesta kymmenessä minuutissa ja lausunnon laatija arveli, että vuoto oli osaltaan vaikuttanut kohteessa havaittuihin kosteusvaurioihin. Toisen tulpatun putken pitävyyttä ei saatu todennetuksi. Lisäksi pintakaivossa todettiin halkeama, jonka lausunnon laatija arveli vaikuttaneen kosteusvaurioiden aiheutumiseen.
Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen 6.3.2022. Yhtiö viittasi edellä kerrottuihin raportin ja lausunnon tietoihin ja totesi lisäksi, että sen asiasta saamien tietojen mukaan uima-allas oli remontoitu syksyllä 2010 ulkopuolisen urakoitsijan toimesta. Remontin yhteydessä oli uusittu uima-altaan ja allasosaston vedeneristykset ja pinnat. Yhtiö viittasi vakuutusehtojensa kohtaan 3.9, jonka mukaan vuotovahingon korvattavuuden edellytyksenä on, että vesi on vuotanut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti ehtokohdassa mainitusta putkistosta. Yhtiön saamien selvitysten perusteella vettä oli päässyt kiinteistön rakenteisiin pintakaivon halkeamasta. Lisäksi yhtiö totesi, ettei vanhan putken mahdollisesta vuotamisesta ollut tietoa. Yhtiö katsoi, ettei kyseessä ollut ehtokohdan 3.9 mukaisesta korvattavasta äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta vahingosta, eikä se korvannut vahinkoa kiinteistön täysarvovakuutuksesta.
Taloyhtiö haki korvauspäätökseen muutosta. Taloyhtiö totesi, että sen selvittelyjen perusteella kosteusvauriot aiheutuivat sen vuoksi, että uima-altaan seinämässä olevan vedenkiertojärjestelmän syvennyksessä oli halkeama. Uima-altaan vesi pääsi halkeamasta betonirakenteeseen kosteuseristyksen alle ja nousi siitä hiljalleen allashuoneen seiniin. Taloyhtiön mukaan kaikki tutkimuksiin osallistuneet asiantuntijat pitivät tätä mahdollisena. Taloyhtiö katsoi, että halkeama oli erittäin todennäköisesti syntynyt rakennuksen lähellä tapahtuneen räjäytystyön seurauksena. Rakennuksen lähiympäristössä oli tehty räjäytystöitä vuosina 2013–2014, 2018–2019 ja 2021. Kyseisten räjäytystöiden seurauksena rivitalorakennuksen huoneistojen seiniin, myös vahinkohuoneiston seiniin, tuli lieviä vaurioita ja halkeamia. Taloyhtiö katsoi, että kyseessä oli vakuutusehtojen tarkoittama äkillinen ja ennalta arvaamaton vahinko, joka tulisi korvata kiinteistön täysarvovakuutuksesta.
Vakuutusyhtiö antoi asiassa uuden korvauspäätöksen 20.2.2023. Yhtiö katsoi, että taloyhtiön selvityksen perusteella kyseessä ei ole vakuutusehtojen kohdassa 3.9 luetellusta putkistosta tai laitteesta virrannut vuotovesi. Lisäksi yhtiö totesi, että samaisen ehtokohdan mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, jonka on aiheuttanut rakenteiden vesieristeiden läpi tai putkiston ja rakenteen liittymäkohdasta, kuten lattiakaivon ja korokerenkaan välistä vuotanut neste. Yhtiö ei muuttanut aiemmin antamaansa korvauspäätöstä.
Taloyhtiö haki korvauspäätökseen muutosta vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä. Taloyhtiö totesi, että vakuutusehtojen mukaan korvattavuuden yhdeksi edellytykseksi on mainittu, että aine on virrannut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti rakennukseen kiinteästi asennetusta aineen säilytysastiasta. Vaikka uima-allasta ei erikseen mainita aineen säilytysastiana, on se taloyhtiön näkemyksen mukaan kuitenkin jonkinlainen astia, jossa on vettä. Muilta osin taloyhtiö vetosi aiemmin esittämiinsä perusteluihin.
Uudessa ratkaisussaan 20.3.2023 vakuutusyhtiö viittasi taloyhtiö kertomiin kiinteistön läheisyydessä suoritettuihin räjäytystöihin ja totesi, että vakuutusehtojen kohdan 3.4 mukaan vakuutuksesta korvataan räjähdysvahinko. Rajoitusehtojen mukaan vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata vahinkoa, jonka on aiheuttanut ammattimainen räjäytys- tai louhintatyö. Jos vastuulliseksi todettu osapuoli ei kykene täyttämään korvausvelvollisuuttaan, voidaan vahinko korvata, mikäli tämä pystytään näyttämään toteen. Vakuutusyhtiö totesi taloyhtiön jälkikäteisesti päätyneen siihen, että halkeaman on täytynyt aiheutua räjäytystöistä. Taloyhtiö ei ole kuitenkaan esittänyt mitään yksittäistä räjäytystä, jonka seurauksena vahinko olisi voinut aiheutua. Vakuutusyhtiön mukaan pelkkä jälkikäteispäättely ei ole riittävä osoitus korvattavasta vakuutustapahtumasta. Taloyhtiön kertomissa räjäytystöissä on todennäköisesti ollut kyse ammattimaisesta räjäytystyöstä, josta vastuu on räjäyttäjällä. Vakuutusehtojen mukaan asiassa tulisi näyttää toteen sekä vastuutaho että myös se, ettei vastuutaho pysty täyttämään korvausvelvollisuuttaan. Taloyhtiö ei ole tällaista näyttöä vakuutusyhtiölle esittänyt. Lisäksi yhtiö totesi, että uima-altaan käyttötarkoitus on toimia uima-altaana, ei säilytysastiana, eikä vahinko näin ollen voisi tulla korvattavaksi säilytysastian vuotona. Muilta osin yhtiö toisti aiemmissa korvauspäätöksissä esittämänsä perustelut.
Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta
Taloyhtiö on tyytymätön vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja pyytää asiassa FINEn ratkaisusuositusta. Taloyhtiö toteaa edelleen katsovansa, että uima-altaan vedenkiertojärjestelmän syvennyksessä oleva halkeama on aiheutunut kiinteistön läheisyydessä suoritettujen räjäytystöiden seurauksena. Taloyhtiö ei pysty yksilöimään, minkä räjäytystyön seurauksena halkeama on aiheutunut. Taloyhtiö pitää kuitenkin varmana, että halkeama on syntynyt äkillisesti ja sellaiseen paikkaan, johon ei normaalitilanteessa näe. Kyseessä ei myöskään ole kosteuseristyksen pettäminen, vaan betonilaattaan ennalta arvaamattomasti syntynyt suuri halkeama, jonka seurauksena vedeneristys on repeytynyt. Taloyhtiö toteaa pitävänsä ihmeellisenä, ettei vakuutusyhtiöstä kukaan ole tutustunut tilanteeseen paikan päällä, sillä vain siellä asiasta voi saada realistisen kuvan.
Vakuutusyhtiö viittaa asiassa aiemmin antamiinsa korvauspäätöksiin ja niissä esittämiinsä perusteluihin. Lisäksi yhtiö toteaa, että Suomessa voimassa olevan oikeuden mukaan korvauksen hakijan on esitettävä näyttö siitä, että vakuutuksesta korvattava vahinkotapahtuma on sattunut. Tässä tapauksessa taloyhtiön tulisi osoittaa, että vahinko on aiheutunut räjäytystyön tai muun vakuutuksen korvauspiiriin kuuluvan äkillisen ja ennalta arvaamattoman vahinkotapahtuman seurauksena.
Lainsäädäntö ja sopimusehdot
Vakuutussopimuslain 69 §:n (Korvauksen hakijan velvollisuus antaa selvityksiä) mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.
Kiinteistövakuutusehtojen (voimassa 1.1.2021 alkaen) kohdan ES 3 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuksen kohteelle aiheutunut suoranainen esinevahinko sekä näissä ehdoissa erikseen mainitut muut kustannukset, jos esinevahinko on aiheutunut välittömästi vakuutuksen voimassa ollessa sattuneesta jäljempänä määritellystä tapahtumasta. Ennalta arvaamattomuutta arvioidaan objektiivisesti ja vahingon syyn, ei seurauksen perusteella.
Korvaus on enintään omaisuuden, kunkin esineen tai omaisuuserän sovittu vakuutusmäärä vahinkohetken mukaisesti indeksillä tarkistettuna. (ks. kohta Indeksiehdot).
Lisäksi vakuutuksesta korvataan suoranaisen esinevahingon korjaamiseksi tai jälleenhankinnan suorittamiseksi välttämättömät vakuutuksen kohteena olevan rakennuksen rakenteiden avaamis- ja sulkemiskustannukset ja maan kaivu- ja täyttökustannukset.
Kohdan 3.4 mukaan vakuutuksesta korvataan vahinko, jonka on aiheuttanut räjähdys.
Vakuutuksesta ei korvata
- vahinkoa, jonka on aiheuttanut sisäinen jännitys tai tiivisteen irtoaminen,
- vahinkoa, jonka on aiheuttanut ammattimainen räjäytys- tai louhintatyö. Vakuutuksen piiriin muutoin kuuluva vahinko korvataan kuitenkin siltä osin kuin vakuutuksenottaja osoittaa, ettei vastuulliseksi todettu osapuoli kykene korvausvelvollisuuttaan täyttämään
- […].
Kohdan 3.9 mukaan vakuutuksesta korvataan vahinko, jonka on aiheuttanut nesteen, höyryn tai kaasun vuoto.
Edellytyksenä on, että aine on virrannut äkillisesti, ennalta arvaamattomasti rakennukseen kiinteästi asennetusta:
- rakennusta palvelevasta vesijohdosta, tai jätevesiviemäri-, lämpö-, jäähdytys-, höyry-, kaasu- tai öljyputkistosta, öljysäiliöstä, sisäpuolisesta sadevesiviemäristä,
- pore- tai uima-altaan putkistosta,
- aineen säilytysastiasta tai yllä mainittuihin kiinteästi liitetystä ja rakennusta palvelevasta koneesta/laitteesta.
- […]
Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, jonka on aiheuttanut
- […]
- rakenteiden vesieristeiden läpi tai putkiston ja rakenteen liittymäkohdasta kuten lattiakaivon ja korokerenkaan välistä vuotanut neste,
- […]
- kuluminen, ruostuminen tai muu vähitellen tapahtuva syy.
Ratkaisusuositus
Osapuolten välillä on riidatonta, että vahinko on todennäköisesti aiheutunut uima-altaan vedenkiertojärjestelmän syvennyksessä olevan halkeaman kautta uima-allastilan rakenteisiin kulkeutuneesta uima-altaassa olleesta vedestä. Asiassa on erimielisyyttä siitä, onko vahinko korvattava kiinteistön täysarvovakuutuksesta joko vuotovahinkona tai räjähdyksen aiheuttamana vahinkona.
FINE toteaa, että Suomessa voimassa olevan oikeuden mukaan korvauksenhakijan tulee näyttää vahingon aiheutuneen vakuutusehdoissa korvattavaksi määritellystä syystä.
Asiaan sovellettavien vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan vuotovahinkona vahinko, jonka on aiheuttanut nesteen, höyryn tai kaasun vuoto. Edellytyksenä on, että aine on virrannut äkillisesti, ennalta arvaamattomasti rakennukseen kiinteästi asennetusta rakennusta palvelevasta vesijohdosta, tai jätevesiviemäri-, lämpö-, jäähdytys-, höyry-, kaasu- tai öljyputkistosta, öljysäiliöstä, sisäpuolisesta sadevesiviemäristä tai pore- tai uima-altaan putkistosta.
FINE toteaa, että sen asiasta saamien asiakirjojen perusteella vahinko on todennäköisesti aiheutunut siitä, että uima-altaan vedenkiertojärjestelmän syvennyksessä on ollut halkeama, jonka kautta uima-altaan vesi on päässyt valumaan uima-allastilan rakenteisiin. Halkeama ilmenee riidattomasti C Oy:n lausunnon valokuvasta. Lisäksi lausunnon mukaan pintakaivossa olevat vanhat, käytöstä poistetut ja kiristettävillä kumitulpilla tulpatut putket ovat mahdollisesti vaikuttaneet osaltaan vahingon laajuuteen, koska toisesta putkesta vesi asiaa tutkittaessa poistui kymmenessä minuutissa. Mahdollisena vuodon syynä lausunnossa mainitaan putkien kiristettävät tulpat.
FINE toteaa näyttötaakan korvattavan vakuutustapahtuman sattumisesta olevan korvausta hakevalla taloyhtiöllä. Pintakaivossa todetun halkeaman osalta FINE toteaa, että veden vuotaminen rakenteessa olevan halkeaman kautta ei täytä vuototurvan korvaussäännöksessä asetettuja edellytyksiä, koska vesi ei ole vuotanut mistään ehtokohdassa 3.9 mainituista putkistoista, säiliöistä tai laitteista. Käytöstä poistetun putken osalta FINE katsoo asiassa jäävän epäselväksi ja siten näyttämättä, mikä on vuodon syy ja miten kyseisen putken vuotaminen on mahdollisesti vahinkoon vaikuttanut. Selvyyden vuoksi FINE myös toteaa, että arvioitaessa asiaa vuototurvan osalta merkitystä ei ole sillä, mistä syystä ja milloin halkeama rakenteeseen on syntynyt.
Taloyhtiö on lisäksi vaatinut vahingon korvaamista ehtokohdan 3.4 mukaisena räjähdyksen aiheuttamana vahinkona perustellen vaatimustaan sillä, että uima-altaan vedenkiertojärjestelmän syvennyksen halkeama on aiheutunut kiinteistön lähellä suoritettujen räjäytystöiden seurauksena. Taloyhtiö on kertonut useista kiinteistön lähellä tapahtuneista räjäytystöistä, joiden ajankohdat sijoittuvat useiden vuosien ajalle. Taloyhtiö on lausuntopyynnössään todennut, ettei se pysty yksilöimään, minkä räjäytystyön seurauksena halkeama on mahdollisesti aiheutunut.
Vakuutusyhtiö on katsonut kyseessä olevan taloyhtiön sillä perusteella tekemästä jälkikäteispäättelystä, ettei vahingon syntymiselle ole katsottu olevan muuta mahdollisuutta. Edelleen vakuutusyhtiö toteaa, että mitään yksittäistä räjäytystä, jonka seurauksena vahinko olisi syntynyt, ei ole pystytty määrittelemään, vaan taloyhtiö esittää useita, eri aikoina tapahtuneita räjäytyksiä vahingon aiheuttajaksi. Vakuutusyhtiö myös viittaa ammattimaista räjäytystyötä koskevaan korvausrajoitukseen.
Asiaan sovellettavien vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan vahinko, jonka on aiheuttanut räjähdys. Vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata vahinkoa, jonka on aiheuttanut ammattimainen räjäytys- tai louhintatyö. Vakuutuksen piiriin muutoin kuuluva vahinko korvataan kuitenkin siltä osin kuin vakuutuksenottaja osoittaa, ettei vastuulliseksi todettu osapuoli kykene korvausvelvollisuuttaan täyttämään.
FINE viittaa edellä näyttötaakasta toteamaansa ja katsoo asiassa jäävän osoittamatta, että vahinko olisi aiheutunut vakuutuksesta korvattavan räjäytystyön seurauksena. Selvitystä ei ole myöskään esitetty siitä, minkä räjäytystyön seurauksena halkeama olisi aiheutunut ja kuka on ollut kyseisestä räjäytystyöstä vastannut taho tai ettei vastuulliseksi todettu räjäytystyön suorittaja kykenisi täyttämään korvausvelvollisuuttaan. Näin ollen FINE katsoo, ettei vahinko ole vakuutuksesta korvattava myöskään ehtokohdan 3.4 perusteella.
Koska asia ratkeaa edellä mainituilla perusteilla, FINE ei katso tarpeelliseksi ottaa kantaa asiassa esitettyihin muihin perusteisiin.
Lopputulos
FINE ei suosita muutosta asiassa.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäällikkö Korpelainen
Esittelijä Pippola