Tapahtumatiedot

A (s. 1981) oli 3.1.2023 perheensä kanssa luistelemassa B:n kunnan ylläpitämällä luistelukentällä. Luistelun jälkeen kentän pukuhuoneille siirryttäessä A kantoi 4-vuotiasta lastaan luistimet jalassa. Kun A laski lasta pukuhuonetilan portaan eteen, paino oli hänen oikealla jalallaan. Vasen jalka liukastui ja A kaatui oikean jalan jäädessä pystyyn alustalla olleeseen railoon ja oikea nilkka ja polvi vääntyivät. A esitti aiheutuneesta henkilövahingosta korvausvaatimuksen B:n kunnalle, joka teki asiassa vahinkoilmoituksen vastuuvakuutukseensa.

Vakuutusyhtiö antoi 3.2.2023 korvauspäätöksen, jossa katsoi, ettei B:n kunnalle ollut syntynyt asiassa korvausvastuuta, eikä vahinkoa siten voitu korvata vastuuvakuutuksesta. A:n oikaisupyynnön johdosta yhtiö antoi 16.3.2023 uuden päätöksen, jossa katsoi, että B:n kunta oli vahingosta korvausvastuussa. Vahingon aiheutumista oli kuitenkin edesauttanut se, että A kantoi lasta sylissään vaikeakulkuiseksi havaitsemallaan alueella. Tämä seikka oli myötävaikuttanut vahingon syntyyn, joten korvausta alennettiin vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla 1/3:lla.

Asiakkaan valitus

A pyytää korvauksen alentamisen osalta Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta. A toteaa, että hän on käyttänyt ainoastaan B:n kunnan varaamia kulkureittejä ja kunnan liikuntapaikan käyttöön varaamia tiloja. Pukusuojiin siirtyessä A käytti harkintaansa ja kantoi 4-vuotiasta lastaan pyrkimyksenä estää hänen kaatumisensa ja tämän myötä loukkaantumisensa. A:lla ja hänen lapsillaan oli myös kypärät asianmukaisina suojavälineinä muutoin loukkaantumisen estämiseksi. A kokee olevansa vastuussa lapsensa terveydestä ja kokee kohtuuttomana, että tämän vastuun kantaminen katsotaan hänelle epäedulliseksi tapauksessa, jossa vakuutusyhtiö on katsonut B:n kunnan olevan korvausvelvollinen. A vaatii, että korvaus maksetaan täysimääräisenä.

Vamma syntyi, kun A liukastui ja hänen toinen luistimensa jäi pystyyn huonokuntoiseen alustaan ja nilkka ja polvi vääntyivät. Jos kulkuväylällä olisi ollut kumimatto, mahdollinen kaatuminen tai kompastuminen matolla olisi aiheuttanut A:lle vain lieviä ruhjeita vakavamman vamman sijaan, koska jalka ei olisi päässyt taittumaan vastaavalla tavalla. Ilman huonokuntoista alustaa A:n ei olisi ollut tarpeen myöskään kantaa lasta. A ei katso, että luistelukentän käyttö olisi tullut estää kokonaan, mutta esimerkiksi penkkien tuominen jään reunalle olisi tuonut mahdollisuuden vaihtaa luistimet järkevästi kulkematta pukukoppiin.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö kiistää A:n vaatimukset.

Yhtiö toteaa asiassa olevan riidatonta, että B:n kunta on vahingosta korvausvastuussa. Yhtiö katsoo, ettei kunnalta ole voinut edellyttää kyseisen kulkuväylän hiekoittamista tai kumimattojen käyttöä. Hiekka olisi tehnyt luistimilla liikkumisen mahdottomaksi, ja mattoon olisi voinut kompastua. Kunnalla olisi ollut toisintoimimismahdollisuus koskien pukuhuoneiden käyttöä, eli niiden poistaminen kokonaan käytöstä, tai vaihtoehtoisesti koko luistelumahdollisuuden poistaminen.

Vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaan, jos vahingonkärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella. Korvauksen sovitteluun oikeuttavaksi vahinkoa kärsineen myötävaikutus on katsottu muun muassa silloin, kun hän on osallistunut sellaiseen peliin, toimintaan tai urheilukilpailuun, jossa vahingon sattuminen on yleisen elämänkokemuksen mukaan ollut ennalta arvattavissa. Esimerkiksi tapauksessa KKO 1994:1 korkein oikeus katsoi liikuntatunnilla jalkapallopeliin osallistuneen omalla myötävaikutuksellaan vaikuttaneen vahinkoonsa, ja tuomitsi korvausta 3/5 arvioidusta korvausmäärästä.

Tässä tapauksessa vahingon aiheutumiseen on vaikuttanut se seikka, että A on kantanut lasta luistimet jalassa. Lapsen kantaminen luistimilla liikuttaessa muodostaa huomattavan riskin vahingon aiheutumiselle. A on itsekin kertonut havainneensa, että alue oli vaikeakulkuisen näköinen. Lapsen kulun turvaamiseksi olisi ollut riittävää se, että lapsen liikkumista olisi tuettu kädestä pitäen. Toisaalta lapsi kaatuu matalalta, joten riski lapsen loukkaantumiselle olisi ollut pieni ilman syliin ottamista. Vakuutusyhtiö katsoo, että A on ottanut tietoisen riskin kantamalla lasta luistimet jalassa vaikeakulkuiseksi havaitsemallaan alueella. Luistimilla liikkumiseen ja luisteluun liikuntamuotona ylipäätään liittyy riskejä. Se on kuitenkin riski, jonka A on tietoisesti ottanut lähtiessään harrastamaan luistelua.

B:n kunnan selvityksen mukaan alue on ollut samanlainen 35 vuotta, eikä kunnan tietoon ole tullut vahinkoja koskaan aiemmin. Jo tämä osoittaa, että lapsen kantaminen on hyvin todennäköisesti vaikuttanut kaatumiseen. Toisaalta on myös yleisesti tiedossa, että tasapaino heikkenee, jos luistimet jalassa kannetaan lasta erityisesti, kun luistimilla kävellään. Huomioitava on myös se, että 4-vuotias lapsi harvoin pysyy sylissä paikallaan, vaan liikehtii koko ajan, mikä heikentää tasapainoa. Myös näkyvyys heikkenee, kun sylissä oleva lapsi peittää näkökenttää sekä alas- että eteenpäin. Tämäkin lisää vahinkoriskiä. Nämä seikat huomioon ottaen kaatuminen on todennäköisemmin kokonaan seurausta lapsen kantamisesta kuin B:n kunnan toiminnasta. Toisaalta, jos kaatuminen olisi tapahtunut ilman lasta sylissä, olisivat seuraukset olleet vähäisemmät, koska vammaan kohdistuva paine olisi ollut pienempi. A on myös kertonut havainneensa alueen olevan vaikeakulkuinen. A on siten tehnyt tietoisen valinnan vaaralliseksi katsomansa kulkureitin käyttämisestä. A:lla on ollut toisintoimimismahdollisuus: hän olisi voinut ottaa lasta kädestä ja varmistaa siten turvallisen liikkumisen ja ehkäistä vahingon tapahtumisen. Mikäli A olisi tästä huolimatta kaatunut, vahingon seuraukset olisivat olleet pienemmät, jos lapsi ei olisi ollut A:n sylissä. Ei voida katsoa, että toisin toimiminen olisi aiheuttanut A:lle kohtuuttomia hankaluuksia tai kustannuksia.

Yhtiö viittaa korkeimman oikeuden ratkaisuihin KKO 2015:95 ja KKO 2003:70 ja katsoo, että tässä tapauksessa on perusteltua jakaa vastuu vahingosta osapuolten kesken siten, että korvauksesta tehdään 1/3 myötävaikutusalennus. Vaikka kunta palvelun järjestäjänä on vastuussa vahingosta, myös A:lla palvelun käyttäjänä on vastuu omasta toiminnastaan.

Vakuutetun kuuleminen

Vakuutuslautakunta on varannut vakuutettuna olevalle B:n kunnalle tilaisuuden esittää asiassa kannanottonsa. Kunta on ilmoittanut lautakunnalle pitävänsä vakuutusyhtiön kantaa ja perusteluja oikeina.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, tuleeko A:n henkilövahingon korvauksia sovitella A:n oman myötävaikutuksen perusteella.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 2 luvun 1.1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

Lain 6 luvun 1 §:n mukaan, jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.

Julkisyhteisön vastuuvakuutuksen ehtojen (voimassa 1.1.2022 alkaen) kohdan 3.1 (Korvattavat vahingot) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko,
- joka todetaan vakuutuskauden aikana ja
- josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Asian arviointi

Asiassa on osapuolten kesken riidatonta, että A:n henkilövahinko on ollut seurausta vakuutuksenottajana olevan B:n kunnan tuottamuksesta liikuntapaikan ylläpitäjänä. Riitaa on siitä, tuleeko korvauksesta tehdä myötävaikutusalennus A:n oman menettelyn perusteella.

Vakuutuslautakunta toteaa, että vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukainen vahinkoa kärsineen myötävaikutus voi ilmetä esimerkiksi siten, että hän on antautunut vaaraan, vaikka on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että vahingon sattumisen todennäköisyys on huomattavasti normaalia suurempi. Säännöksen mukaan myötävaikutuksen huomioonottaminen on harkinnanvaraista ja tapahtuu kohtuusseikkojen perusteella. Myötävaikutuksella on osoitettava olleen syy-yhteys vahingon syntymiseen.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A on ollut perheineen luistelemassa B:n kunnan ylläpitämällä luistelukentällä. Kentällä olivat käytössä pukuhuoneet, joille kulkuun tarkoitettu väylä oli esitetyn selvityksen mukaan huonokuntoinen. Kentältä pukuhuoneille poistuttaessa A kantoi luistimet jalassa 4-vuotiasta lasta estääkseen lapsen kaatumisen. Pukuhuoneille saavuttaessa A laski lapsen sylistään, jolloin hänen vasen luistimensa liukui paikaltaan ja hän lähti kaatumaan. Oikea luistin jäi kiinni railoon, jolloin A:n oikea polvi ja nilkka vääntyivät kaaduttaessa. A on kertonut arvioineensa, että kulkuväylä on niin huonossa kunnossa, ettei vielä epävarmasti luistimilla liikkuva lapsi pysty kulkemaan pukuhuonetiloihin kaatumatta. Vakuutusyhtiön kannan mukaan A on ottanut tietoisen riskin lähtiessään luistimet jalassa kantamaan lasta kulkuväylällä, jonka on itse havainnut huonokuntoiseksi.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A:n loukkaantuminen on aiheutunut kulkuväylällä olleesta railosta, johon hänen toinen luistimensa on jäänyt kiinni ja aiheuttanut polven ja nilkan vääntymisen kaaduttaessa. Kyseinen turvallisuuspuute on ollut riippumaton siitä, että A kantoi ennen vahingon sattumista sylissään lasta. Esitetyn selvityksen mukaan A oli jo laskenut lapsen sylistään, kun vahinko sattui. Lautakunta toteaa, ettei lapsen kantamisella tällä perusteella voida katsoa olleen osuutta vahinkoon. Tehdylle myötävaikutusalennukselle ei siten ole perustetta.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö korvaa A:n henkilövahingon ilman myötävaikutusalennusta.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Laine
Jäsenet:
Haapasaari
Karimäki 
Korpiola
Koskinen