Tapahtumatiedot
P Oy oli vastannut kokonaisurakkasopimuksen perusteella pääurakoitsijana asunto-osakeyhtiö E:lle rakennetun uudisrakennuksen rakentamisesta. Kohde oli valmistunut 26.1.2012. Rakennuksessa oli ilmennyt takuuajan jälkeen 26.1.2016 laaja vesivahinko. Veden todettiin olleen peräisin rakennuksen sadevesiviemärin putkesta, jossa oli havaittu rakennuksen pohjakerroksessa olleen autotallin alueella halkeama. Halkeama oli ollut kohdassa, josta oli puuttunut saattolämmitys 1 – 1,5 metrin matkalta. Sadevesiviemärin yhdestä liitoksesta oli myös puuttunut tiiviste rakennuksen yläpohjan alueella. Viemärin tukkeuduttua vesi oli päässyt tunkeutumaan rakennukseen ainakin mainituista kohdista aiheuttaen asunto-osakeyhtiö E:lle 402 325,77 euron kustannukset.
Asunto-osakeyhtiö E:n rakennuttaja oli nostanut asiassa P Oy:tä vastaan 9.3.2017 vireille tulleen kanteen. Hovioikeus velvoitti 25.2.2022 antamallaan tuomiolla P Oy:n korvaamaan vahingon. Hovioikeus katsoi sadevesiviemärin halkeamisen johtuneen jäätymisestä, että jäätyminen oli ollut seurausta saattolämmityskaapelin puuttumisesta kyseiseltä kohdalta ja että vahingon syynä olleet virheet oli aiheutettu urakkasopimukseen sovellettujen YSE 1998 -ehtojen 30 §:n tarkoittamalla törkeällä laiminlyönnillä.
Saattolämmityskaapelin asentamisesta oli vastannut aliurakkasopimuksen perusteella K Oy. P Oy, joka oli hävinnyt asian jo käräjäoikeudessa, oli käräjäoikeuden 1.11.2018 antaman tuomion jälkeen esittänyt K Oy:lle 18.1.2019 päivätyn ehdollisen vahingonkorvausvaatimuksen. K Oy oli kiistänyt vaatimuksen, koska sen mielestä virhe ei ollut aiheutunut törkeästä laiminlyönnistä tai täyttämättä jääneestä suorituksesta. K Oy:n mukaan yhteen sadevesiputken haaraan ei ollut suunnitelmissa merkitty saattolämmitystä, koska putki oli virheellisesti merkitty viemäriksi. Sen vuoksi putken lämmityskaapeli oli hankittu vasta muiden jälkeen, ja spiraalille asennettu kaapeli oli jäänyt puuttumaan noin metrin osuudelta. P Oy uudisti vahingonkorvausvaatimuksensa hovioikeuden tuomion jälkeen 5.4.2022 päivätyllä kirjelmällään. Vaatimuksen johdosta K Oy haki korvausta toiminnan vastuuvakuutuksestaan 30.5.2022.
Vakuutusyhtiö hylkäsi K Oy:n korvaushakemuksen päätöksellään 31.5.2022 vedoten vakuutussopimuslain 73 §:ään ja siihen, että K Oy oli esittänyt korvausvaatimuksensa liian myöhään. Vakuutusyhtiön mielestä K Oy oli saanut tiedon vakuutussopimuslain 73 §:ssä manituista seikoista aikaisintaan 26.1.2016 ja viimeistään 18.1.2019, kun sille oli esitetty regressivaatimus ja reklamaatio, joten K Oy oli menettänyt oikeutensa korvaukseen. Vakuutusyhtiön mielestä kyse ei myöskään ollut vakuutusehtojen kohdan 5.2.14 mukaisesta äkillisesti syntyneestä vesivahingosta, eikä vakuutuksesta vakuutusehtojen kohdan 5.2.2 mukaan korvattu törkeästä huolimattomuudesta aiheutunutta vahinkoa.
Asiakkaan valitus
K Oy on pyytänyt lautakunnan ratkaisusuositusta siitä, tuliko vakuutusyhtiön korvata vahinko vastuuvakuutuksesta K Oy:n ja P Oy:n asiasta tekemän sopimuksen mukaisesti. K Oy oli sitoutunut korvaamaan P Oy:n 670 538 euron vaatimuksesta 238 181,50 euron osuuden.
K Oy on kertonut tehneensä vahinkoilmoituksen alle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun se oli vastaanottanut P Oy:n korvausvaatimuksen. K Oy ei ollut ollut oikeudenkäynnin osapuoli, vaan sille oli ensimmäisen kerran reklamoitu vasta käräjäoikeuden tuomion jälkeen. K Oy:llä ei ollut ollut mitään syytä tehdä vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiölle ennen P Oy:n varsinaista korvausvaatimusta 5.4.2022. K Oy oli kiistänyt P Oy:n vaatimuksen katsoen P Oy:n laiminlyöneen reklamaatiovelvollisuutensa, vaatimuksen vanhentumisen vuoksi ja väitetyn laiminlyönnin ja vahingon syy-yhteyden puuttumisen perusteella. Lopulta asia oli sovittu K Oy:n kuitenkaan myöntämättä vastuutaan vahingosta.
Perusteluinaan K Oy on lausunut, ettei sille olisi voinut muodostua vahingonkorvausvastuuta vielä P Oy:n tammikuussa 2019 esittämän ehdollisen korvausvaatimuksen johdosta P Oy:n ja tilaajan välisen riitaprosessin oltua kesken. K Oy:n korvausvastuu P Oy:tä kohtaan oli riippunut mainitun riidan lopputuloksesta. P Oy:n 18.1.2019 esittämä vaatimus oli ollut ehdollinen. Se oli tehty siltä varalta, että hovioikeus katsoisi P Oy:n korvausvelvolliseksi. Näistä syistä K Oy:llä ei ollut ollut mitään syytä olettaa joutuvansa asiassa korvausvelvolliseksi ennen P Oy:n ja tilaajan välisen riidan lopullista ratkeamista. P Oy:n muutoksenhaku hovioikeuteen ei myöskään ollut riippunut K Oy:n toimista.
Vaikka K Oy olisi tehnyt vahinkoilmoituksen jo tammikuussa 2019, ei ollut todennäköistä, että vakuutusyhtiö olisi käsitellyt vahinkoa vastuuvakuutuksen perusteella saati maksanut korvausta vahinkoasian oltua vailla lopullista ratkaisua. Päinvastoin vakuutusyhtiö olisi saattanut hylätä korvausvaatimuksen ennenaikaisena, sillä K Oy:lle ei olisi edes voinut muodostua korvausvastuuta, mikäli hovioikeus olisi ratkaissut asian P Oy:n hyväksi. Vakuutusyhtiön oikeudet eivät olleet heikentyneet eikä sille ollut aiheutunut lisäkuluja siitä, ettei K Oy ollut ilmoittanut ehdollisesta korvausvaatimuksesta ja oikeudenkäynnistä. Vahinkoilmoitus oli tehty viivyttelemättä ja kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, kun K Oy:lle oli esitetty varsinainen lainvoimaiseen tuomioon perustunut korvausvaatimus. Vakuutusyhtiölle oli tässä vaiheessa annettu mahdollisuus osallistua korvausvaatimukseen vastaamiseen ja asian ratkaisemiseen P Oy:n ja K Oy:n kesken. Siten vakuutusyhtiö ei voinut vedota vahinkoilmoituksen vanhentumiseen, vaan vahinko tuli käsitellä vastuuvakuutuksesta.
K Oy on lausunut, että vakuutusyhtiöllä oli näyttötaakka vakuutusehtojen kohdan 5.2.14 rajoitusehdon soveltuvuudesta. Vahinko ei ollut aiheutunut välittömästi kosteudesta tai vedestä, vaan hovioikeuden tuomion mukaisesti puutteellisesta lämmityskaapelin mitoituksesta ja tiivisteen puuttumisesta, minkä seurauksena putki oli jäätynyt ja haljennut. Vahinkoa ei olisi aiheutunut, jos lämmityskaapelin mitoitus olisi ollut riittävä. Putki oli haljennut äkillisesti, odottamattomasti ja nopeasti. Vakuutuslautakunnan vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaisesti sillä, että vahingon syytä eli lämmityskaapelin toiminnan riittämättömyyttä ja putken halkeamisen tarkkaa ajankohtaa ei tiedetty, ei ollut merkitystä vahingon korvattavuuden kannalta. Ei myöskään sillä, että vahingon syyn selvittämiseen oli kulunut urakan luovuttamisesta pitkä aika.
Törkeää huolimattomuutta koskevan vakuutusehtojen kohdan 5.2.2 osalta K Oy on lausunut, että vakuutusehtoon vetoamisen perusteena tuli olla se, että törkeään huolimattomuuteen oli syyllistynyt joku muu kuin työntekijä. Käytännössä tämä tarkoitti yrityksen johtohenkilöitä. Vakuutusyhtiö oli tältäkin osin näyttövelvollinen. Hovioikeuden tuomiossa mainittuun törkeään huolimattomuuteen olivat syyllistyneet vain työntekijät eivätkä työnjohtajat. Siten rajoitusehtoa ei ollut perusteltua soveltaa.
K Oy on lausunut lisäkirjelmässään 28.6.2023, että vakuutusyhtiön vakuutusehdot poikkesivat sanamuodoltaan vakuutussopimuslain 73 §:stä. Asiaa tuli arvioida vakuutusehtojen sanamuodon eikä vakuutussopimuslain tai sen esitöiden perusteella. Vakuutusehtojen kohdan 9.1 mukaan vakuutuksenottajan tuli tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän oli saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Ratkaiseva oli siten se hetki, jolloin vakuutuksenottaja oli saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan.
K Oy:n mielestä sen korvausvelvollisuus ei ollut voinut olla mahdollinen ennen kuin P Oy:n ja tilaajan välinen riita-asia oli tullut käsitellyksi. Vakuutusyhtiö oli laatinut vakuutusehdot yksipuolisesti, joten niitä tuli tulkita sanamuotonsa mukaisesti, suppeasti ja epäselvässä tilanteessa laatijansa vahingoksi. Vakuutusehdoissa ei mainittu vakuutuksenottajan mahdollisuudesta joutua korvausvelvolliseksi, vaan mahdollisesta korvausvelvollisuudesta. Korvausvelvollisuus ei ollut mahdollinen ennen kuin P Oy:n oma korvausvelvollisuus oli selvinnyt.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö on kiistänyt K Oy:n vaatimuksen ja vedonnut vakuutusehtojen kohdan 9.1 määräykseen vahinkoilmoituksen tekemisestä sekä vakuutussopimuslain 73 §:ään. Vakuutusehtojen mukaan korvausvaatimuksen esittämisaika alkoi, kun vakuutuksenottaja oli saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vanhentumisaika alkoi silloin, kun vakuutuksenottajan oli tullut ymmärtää olevansa mahdollisesti vahingonkorvausvelvollinen tietystä vahingosta. Korvausvelvollisuuden ei edellytetty olevan varmaa ennen vahinkoilmoituksen tekemistä.
Vakuutussopimuslain valmisteluasiakirjojen (HE 63/2009) mukaan tiedon saaminen vakuutuksen voimassaolosta ja vakuutustapahtumasta vastasi tietoa mahdollisuudesta saada korvausta. Selvityksen mukaan K Oy oli saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan viimeistään 18.1.2019, jolloin P Oy oli esittänyt sille regressivaatimuksen ja reklamaation. Samalla K Oy oli saanut tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Vahinkoilmoitus 30.5.2022 oli tehty selvästi yli vuoden kuluttua siitä, kun K Oy oli saanut vakuutusehtojen ja lain edellyttämät tiedot vahinkotapahtumasta.
Vakuutuslautakunta on katsonut, että tieto vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta edellytti vastuuvakuutuksessa sitä, että vakuutettu tai muu vakuutuskorvauksen hakija oli saanut olennaiset tiedot vahinkoseuraamuksesta ja vahingonkorvausvastuun perusteista. Lautakunnan mukaan tämä saattoi tapahtua esimerkiksi siten, että vakuutuskorvaukseen oikeutetulle esitettiin riittävän yksilöity selvitys siitä, millainen vahinko oli ollut kyseessä ja millainen korvausvastuu siitä hänelle oli mahdollisesti aiheutumassa. Tieto ei edellyttänyt tarkkaa tietoa korvausvaatimuksen rahamäärästä tai varmuutta siitä, että korvausvastuu realisoitui.
Oli perusteltua väittää, että K Oy oli saanut olennaiset tiedot vahinkoseuraamuksesta ja vahingonkorvausvastuunsa perusteista viimeistään 18.1.2019 P Oy:n lähettämästä korvausvaatimuksesta. Vaatimuksessa oli yksilöity vahinko ja millainen korvausvastuu K Oy:lle oli sen johdosta mahdollisesti aiheutumassa. Vaatimuksessa oli kerrottu käräjäoikeuden määränneen P Oy:n pääurakoitsijana suorittamaan kantajalle vahingonkorvauksena yhteensä 411 473,57 euroa sekä vastapuolen oikeudenkäyntikulut korkoineen. Käräjäoikeuden tuomiossa 1.11.2018 oli käsitelty seikkaperäisesti vahingon aiheuttanutta rakennusvirhettä ja P Oy:n vastuuta virheestä. P Oy oli toimittanut tuomion K Oy:lle vaatimuksensa liitteenä.
P Oy oli korvausvaatimuksessaan vedonnut K Oy:n aliurakkasopimuksen mukaiseen vastuuseen asennuksessa tapahtuneesta virheestä. Näin ollen K Oy oli viimeistään 18.1.2019 saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla. Samana ajankohtana se oli lain edellyttämällä tavalla tiennyt vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Tästä huolimatta K Oy oli tehnyt vahinkoilmoituksen vasta yli kolme vuotta myöhemmin.
Vakuutusehdot ja laki eivät edellyttäneet varmuutta korvausvastuun syntymisestä ennen vahinkoilmoituksen tekemistä. Siten K Oy:n asian keskeneräisyyteen perustuneet väitteet olivat virheellisiä. Vakuutusyhtiö edellytti, että vahinkoilmoitus tehtiin välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun vakuutuksenottaja oli saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Tällöin voitiin vaikuttaa esimerkiksi riitelystä aiheutuvien kulujen syntymiseen. Vakuutussopimuslain valmisteluasiakirjojen mukaan korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastettiin ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta eli niin sanottu vahinkoilmoitus. Säännös oli otettu lainkohtaan selvyyden vuoksi, sillä tarkoin yksilöityjen korvausvaatimusten esittäminen saattoi vaatia aikaa vieviä selvityksiä. Jos vahinkoilmoitus jätettiin säädetyssä määräajassa, vakuutuksenantaja ei voinut vedota vanhentumiseen, vaikka täsmennetty korvausvaatimus esitettiin myöhemmin. Vakuutusyhtiön mielestä K Oy:n oikeus saada korvausta vastuuvakuutuksesta oli vanhentunut, eikä vahinko tullut sen vuoksi vakuutuksesta korvattavaksi.
Vakuutusehtojen kohdan 5.2.14 osalta vakuutusyhtiö on lausunut, ettei vakuutuksesta korvattu vahinkoa, joka aiheutui kosteudesta tai vedestä. Vakuutus korvasi kuitenkin vahingon, jonka syynä oli rakennukseen tai laitteeseen äkillisesti ja odottamattomasti syntynyt vika tai puute edellyttäen, että myös vahingon syntyminen oli tapahtunut äkillisesti, odottamattomasti ja nopeasti. Jotta kosteusvahinko voitiin korvata, kummankin edellytyksen oli täytyttävä. Tarkoitus oli rajata korvauspiirin ulkopuolelle pitkän ajan kuluessa syntyneet kosteus- ja vesivahingot. Tapahtuma ei ehdon mukaan ollut äkillinen ja odottamaton, kun se perustui esimerkiksi hitaaseen tai vähitellen tapahtuvaan vaikutukseen.
Hovioikeuden tuomion tapahtumankuvauksen mukaan asiassa oli riidatonta, että asunto-osakeyhtiössä oli 26.1.2016 ilmennyt laaja vesivahinko. Kolme rakennuksen katolla olleista viidestä sadevesikaivosta ei ollut vetänyt, ja sadevesiviemärin putkessa oli havaittu tuomiossa mainitut puutteet ja vika. Hovioikeus oli katsonut saattolämmityskaapelin puuteen aiheuttaneen jäätymisen putken padottamisen ja halkeamisen, jotka olivat johtaneet vahinkoon. Kyse oli veden aiheuttamasta vahingosta, joka ei kuitenkaan ollut seurausta rakennukseen tai laitteeseen äkillisesti ja odottamattomasti syntyneestä viasta tai puutteesta, jonka seurauksena myös kosteusvahinko olisi syntynyt äkillisesti, odottamattomasti ja nopeasti.
Rakennusurakka oli toteutettu vuosina 2011–2012, mutta laajat vesivahingot oli havaittu vasta 26.1.2016. Tiivisteen puuttumisen johdosta putkiston ulkopuolelle oli päässyt vettä rakennusurakan päättymisestä lähtien. Vahingon syntyminen oli siltä osin perustunut hitaaseen, vähitellen tapahtuneeseen vaikutukseen veden valuttua rakennuksen rakenteisiin eikä vahinko ollut syntynyt äkillisesti, vaan kyse oli ollut rajoitusehdon mukaisesta vähitellen syntyneestä vahingosta.
Saattolämmityskaapelin puuttuminen oli voinut aiheuttaa putken vähittäin edennyttä halkeamista vuosien mittaan, kun putki oli päässyt jäätymään useana talvena. Halkeamasta oli valunut vettä vähitellen putkiston ulkopuolelle. Näyttötaakka siitä, että vahinko oli tapahtunut vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla äkillisesti, oli korvauksenhakijalla, joka ei ollut esittänyt siitä näyttöä. Siten vahinko ei voinut tulla ehtokohdan perusteella korvattavaksi.
Vakuutusyhtiö on lausunut lisävastineessaan 12.7.2023, ettei se ollut vakuutusehdoissaan edellyttänyt korvausvelvollisuudesta varmistumista, vaan riittävää oli, että oli ollut olemassa tieto mahdollisesta korvausvelvollisuudesta, mikä oli asiassa selvinnyt käräjäoikeuden ratkaisusta 1.11.2018, jonka P Oy oli toimittanut K Oy:lle 18.1.2019. K Oy:n korvausvelvollisuus oli myös ollut mahdollinen ennen P Oy:n ja tilaajan välisen riita-asian ratkaisemista.
Vakuutusyhtiö on vedonnut P Oy:n ja K Oy:n väliseen urakkasopimukseen sovellettujen YSE 1998 -ehtojen 30 §:ään. K Oy oli vastuussa saattolämmityskaapelin asennuksessa tapahtuneista virheistä suhteessa P Oy:öön. Käräjäoikeuden katsottua P Oy:n vastuulliseksi vahingosta K Oy:n oli tullut ymmärtää, että siihen saattoi kohdistua korvausvelvollisuus P Oy:n kanssa tehdyn aliurakkasopimuksen perusteella, etenkin kun asiasta oli kerrottu P Oy:n 18.1.2010 päivätyssä regressivaatimuksessa. Kun asia oli ratkaistu hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla 25.2.2022, kyse oli ollut jo varmistuneesta korvausvelvollisuudesta.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kysymys siitä, onko K Oy ilmoittanut aliurakkasopimuksen perusteella asentamansa sadevesiviemärin saattolämmityskaapelin puutteellisuudesta seuranneesta vahingonkorvausvastuustaan vastuuvakuutuksen myöntäneelle vakuutusyhtiölleen vakuutusehtojen ja vakuutussopimuslain mukaisessa määräajassa. Lähemmin asiassa kyse on siitä, milloin K Oy oli saanut sellaisen tiedon vastuuvakuutuksensa piiriin kuuluvasta vahingosta, että sen oli pitänyt ymmärtää, että vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle tuli tehdä.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
K Oy:n toiminnan vastuuvakuutukseen sovellettavien 20.11.2016 päivättyjen vakuutusehtojen kohdan 5.1 mukaan vakuutus korvaa vakuutuskirjassa mainitussa toiminnassa toiselle aiheutuneen henkilö- ja esinevahingon, joka todetaan vakuutuksen voimassaoloaikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Vakuutus korvaa edellä mainituin perustein myös henkilötietolain 47 pykälässä tai vastaavassa ulkomaisessa laissa tarkoitetun taloudellisen vahingon.
Vakuutusehtojen rajoitusten kohdan 5.2.14, Kosteus- ja tulvavahingot, mukaan vakuutus ei kata vahinkoa, joka aiheutuu
- kosteudesta tai vedestä,
- sadeveden, sulamisveden tai viemärivesien aiheuttamasta tulvimisesta joko suoraan tai viemärien, kaivojen, kourujen, ojien taikka vastaavien täyttymisen seurauksena.
Vakuutus korvaa kuitenkin Yhdysvaltoja ja Kanadaa lukuun ottamatta vahingon, jonka syynä on rakennukseen tai laitteeseen äkillisesti ja odottamattomasti syntynyt vika tai puute edellyttäen, että myös vahingon syntyminen on tapahtunut äkillisesti, odottamattomasti ja nopeasti. Tapahtuma ei ole äkillinen ja odottamaton kun se perustuu esimerkiksi
- hitaaseen tai vähitellen tapahtuvaan vaikutukseen
- toistuviin tapahtumiin
- jatkettuun tekoon tai laiminlyöntiin
- vesi- ja viemäriputkien alimitoitukseen.
Vakuutusehtojen kohdan 9.1, Vahinkoilmoitus, mukaan vakuutuksenottajan pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vakuutusturvan päättyessä pitää vahinkoilmoitus tehdä vakuutuksen voimassaoloaikana todetusta vahinkotapahtumasta yhden (1) vuoden kuluessa vakuutuksen päättymispäivästä. Vakuutusyhtiö ei korvaa edellä mainittujen määräaikojen jälkeen ilmoitettuja vahinkoja.
Vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentin mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai, jos vakuutus on otettu henkilövahingon tai vahingonkorvausvelvollisuuden varalta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.
Vakuutussopimuslain 73 §:n 2 momentin mukaan, jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.
Asian arviointi
Korvausvaatimuksen esittämisaikaa ja vanhentumista sekä vakuutussopimuslain 73 §:n soveltamista koskevassa ratkaisukäytännössään Vakuutuslautakunta on vahingonkorvausvelvollisuuden varalta otettavan vastuuvakuutuksen osalta pitänyt määräävänä sitä ajankohtaa, jolloin vakuutuksenottaja on saanut sellaiset olennaiset tiedot aiheutuneen vahingon laadusta ja vahingonkorvausvastuunsa perusteista, että vakuutuksenottajalla on niiden perusteella ollut syytä olettaa voivansa joutua asiassa korvausvelvolliseksi. Tässä tapauksessa saadun selvityksen perusteella vakuutussopimuslain 73 §:ää ei sovelleta vakuutusyhtiön ja K Oy:n välisessä vakuutussuhteessa pakottavana, joten vakuutussopimuksessa on voitu määrätä korvauksen hakemisesta vakuutussopimuslain määräyksistä poikkeavasti.
Siltä osin kuin K Oy on vedonnut nyt käsiteltävänä olevan vastuuvakuutuksen vakuutusehtojen kohdan 9.1 vakuutussopimuslain 73 §:stä poikkeavaan sanamuotoon, lautakunta toteaa, että vakuutusehdossa on ensiksikin annettu vakuutuksenottajalle ohjeluonteisena pidettävä määräys ilmoittaa vahingosta vakuutusyhtiölle välittömästi. Vakuutusehdon ilmaiseman pääsäännön mukaan vahinkoilmoitus on kuitenkin tehtävä viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun vakuutuksenottaja on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan.
Lautakunta katsoo, että vakuutusehtoa on myös sen viimeksi mainitulta osin perusteltua tulkita lautakunnan noudattaman edellä kuvatun soveltamiskäytännön mukaisesti, sillä ehdon sanamuodon mukaan siinä käytetyn ilmaisun ”mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan” on ymmärrettävä merkitsevän vakuutuksenottajan aiheuttamasta vahinkotapahtumasta seuraavan korvausvelvollisuuden todennäköisyyttä. Korvausvelvollisuuden mahdollisuudella ei voida perustellusti tulkita tarkoitetun sitä, olisiko kyseinen korvausvelvollisuus vahinkotilanteessa ylipäätään mahdollinen vai ei, kun kielteisessä tapauksessa vahinkoilmoituksen tekemiselle ei olisi muutoinkaan tarpeen asettaa määräaikaa.
Asiaa arvioidessaan lautakunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että asiakirjojen perusteella K Oy oli saanut tietää sadevesiviemäriin asentamansa saattolämmityksen puutteellisuudesta, kyseisen viemärin jäätymisestä ja rakennuskohteessa tapahtuneesta vesivahingosta viimeistään P Oy:n reklamoitua sille asiasta 18.1.2019. P Oy:n reklamaation perusteella K Oy oli saanut tiedon siitä, että P Oy oli katsonut sen olevan aliurakkasopimuksen ehtojen mukaan vastuussa vahingosta ja että P Oy oli jo pääurakoitsijana hävinnyt omaa vahingonkorvausvastuutaan koskeneen jutun käräjäoikeudessa. P Oy oli tuolloin myös esittänyt K Oy:tä kohtaan määrältään yksilöidyn ehdollisen vahingonkorvausvaatimuksen. K Oy:n oli reklamaation perusteella täytynyt ymmärtää voivansa joutua asiassa korvausvelvolliseksi, ellei jutun lopputulos P Oy:n osalta hovioikeudessa muuttuisi.
Vaikka K Oy onkin kiistänyt korvausvastuunsa P Oy:lle 31.1.2019 lähettämässään vastauksessa, siitä sekä lautakunnalle toimitetuista käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioista ilmenee, että saattolämmityskaapelin asennuksen jäämisen puutteelliseksi oli täytynyt olla tiedossa jo asennushetkellä. Lautakunta katsoo, ettei korvausvaatimuksen tekemiselle säädetyn määräajan alkamista voida vastuuvakuutuksissa myöskään kytkeä vain siihen subjektiiviseen seikkaan, mistä ajankohdasta lähtien vakuutettu mahdollisesti itse päättäisi myöntää korvausvelvollisuutensa asiassa.
Selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo, että K Oy:n asiaa koskenut vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle 30.5.2022 on tehty vakuutusehdoissa ja vakuutussopimuslain 73 §:ssä säädetyn määräajan päättymisen jälkeen, joten K Oy on menettänyt oikeutensa korvauksen saamiseen vakuutuksesta. Asian ratketessa K Oy:n korvausoikeuden osalta tyhjentävästi jo tällä perusteella lautakunta katsoo, ettei lausunnon antaminen muista asiassa esitetyistä kysymyksistä ole tarpeen.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön korvauspäätöstä asianmukaisena.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Raulos
Sihteeri Isokoski
Jäsenet:
Akselinmäki
Jaakkola
Makkula
Rajamäki
Sarpakunnas