Tapahtumatiedot
Asunto-osakeyhtiö ja rakennusurakoitsija olivat sopineet asunto-osakeyhtiön saunan paneelien ja lauteiden uusinnasta. Asiakirjojen mukaan urakoitsijan edustaja ja asunto-osakeyhtiön huoltoyhtiön M Oy:n huoltomies olivat käyneet perjantaina 11.3.2022 tutustumassa kohteeseen. Tuolloin oli muun muassa pohdittu, tuliko saunan kiuas irrottaa korjaustöitä varten. Huoltomies oli näyttänyt urakoitsijalle saunan sulakkeiden sijainnin. Viikonlopun saunavuorojen takia sulakkeita ei ollut vielä irrotettu, vaan huoltomies oli ilmoittanut, että se tehtäisiin maanantaina. Huoltomies oli jättänyt asiasta tiedon työpaikalleen. Maanantaina 14.3.2022 M Oy:n toinen huoltomies oli käynyt avaamassa ovet, mutta ei ollut irrottanut sulakkeita, koska asiaa koskenut ilmoitus oli jäänyt huomaamatta. Korjaustyön aikana kiukaan päälle oli jätetty tavaraa, ja ajastimen kytkettyä kiukaan päälle 16.3.2022 urakoitsijan työntekijöiden poissa ollessa saunatilassa oli syttynyt tulipalo.
Vakuutusyhtiö A oli suorittanut palovahingosta asunto-osakeyhtiölle 83 036,14 euron omaisuusvakuutuskorvauksen. Vakuutussopimukseen perustuneen takautumisoikeutensa nojalla vakuutusyhtiö A vaati maksamaansa korvaussummaa M Oy:ltä, joka haki sen vuoksi korvausta vakuutusyhtiö B:n myöntämästä toiminnan vastuuvakuutuksestaan. Vakuutusyhtiö B kieltäytyi maksamasta korvausta päätöksillään 16.1.2023 ja 22.3.2023. Vakuutusyhtiö B:n mukaan korjaustyö ei ollut kuulunut M Oy:n tehtäviin eikä M Oy:llä ollut ollut yleistä velvollisuutta irrottaa sulakkeita. Kyse oli siten ollut vain M Oy:n sopimusvelvoitteen täyttämisestä. Vakuutuksesta ei korvattu ehtojen kohdan 2.4 mukaan vahinkoa, joka johtui siitä, ettei sovittua sopimussuoritusta lainkaan tehty.
Asiakkaan valitus
Vakuutusyhtiö A on pyytänyt lautakunnan ratkaisusuositusta vakuutusyhtiö B:n velvollisuudesta korvata sille omaisuusvakuutuskorvausta vastannut määrä M Oy:n vastuuvakuutuksesta.
Perusteluinaan vakuutusyhtiö A on selostanut vahinkoon johtanutta tapahtumainkulkua ja lausunut, että vakuutusyhtiö B:n päätöksessä todetuin tavoin M Oy:n edustaja oli kertonut, että korjaustöissä oli yleensä menetelty niin, että huoltomies otti sulakkeet pois remonttimiehen pyynnöstä. Näin oli ollut tarkoitus nytkin tehdä. Kyse oli siten ollut normaalikäytännöstä huoltoyhtiön toiminnassa. Muutoinkin saunan kiukaan normaalit huolto- ja säätötoimenpiteet kuuluivat normaalin kiinteistön pitoon ja olivat siten huoltoyhtiön vastuulla.
Vakuutusyhtiö A on vedonnut FINEn ratkaisusuositukseen FINE-010250, jossa on katsottu, ettei vakuutusehtojen kohdan 2.4 rajoitus yksinomaan sopimukseen perustuvasta vastuusta merkinnyt sitä, että kaikki sopimussuhteessa ilmenevät vahingot olisi jätetty vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Rajoitusehdon näin laaja tulkinta merkitsisi toiminnan vastuuvakuutuksen korvauspiirin jäämistä hyvin vähäiseksi yrityksen toiminnan perustuessa aina sen ja tilaajien tai muiden yhteistyökumppanien välisiin sopimussuhteisiin. Sen sijaan ehto rajasi vakuutuksen ulkopuolelle ne mahdolliset laajemmat vastuut, joihin vakuutuksenottaja tai vakuutettu oli voimassa olevan oikeuden mukaisesta tavanomaisesta vahingonkorvausvastuustaan poiketen erikseen sitoutunut.
Vakuutusyhtiö A:n mukaan oli selvää, että vahinko oli sinänsä aiheutunut M Oy:n täyttäessä asuntoyhtiön kanssa solmimaansa huolto- ja isännöintisopimukseen perustuneita velvoitteitaan huolehtia kiinteistönpidosta ja muista normaaleista huoltotoimenpiteistä. Olennaista kuitenkin oli, oliko M Oy:n työntekijä toiminut kiinteistönhuollon toimenpiteissä huolellisesti ja ammattitaitoisesti niin, ettei työstä aiheutunut vahinkoa asunto-osakeyhtiön omaisuudelle. Kyse oli siten M Oy:n mahdolliseen huolimattomuuteen perustuneesta tavanomaisesta vahingonkorvausvastuusta sopimussuhteessa eikä vakuutusehtojen kohdan 2.4 mukaisesta M Oy:n tai sen edustajan erikseen antamasta korvausvastuuta koskeneesta takuusta, muusta sitoumuksesta taikka sellaista koskeneesta sopimuksesta. Vakuutuslautakunta on ottanut kantaa samankaltaiseen tilanteeseen ratkaisussaan VKL 93/16.
Kiukaan poiskytkentä ei ollut normaaleista huoltotoimenpiteistä poikennut erillinen huoltoyhtiön työntekijän ja asuntoyhtiön välinen uusi sopimus, jolla M Oy olisi sitoutunut jonkinlaiseen poikkeukselliseen vastuuseen. Kyse oli ollut normaalista M Oy:lle kuuluneesta kiinteistönpidon ja huoltotoiminnan toimenpiteestä eikä rajoitusehdon 2.4 mukaisesta tilanteesta.
Vakuutusyhtiö A on lausunut lisäkirjelmässä 4.4.2023, ettei M Oy:ltä ollut edellytetty kiukaan irrottamista vaan vain sen varmistamista, ettei kiuas mennyt päälle, koska sauna ei ollut käytössä. Se olisi voitu varmistaa poistamalla kiukaan sulake. Sulakkeiden poisto sulaketaulusta ei ollut rakennusurakkaan kuulunut toimenpide eikä korjaustyön ollut väitettykään olleen M Oy:n tehtävä.
Asunto-osakeyhtiön ja M Oy:n välisen huoltosopimuksen mukaan M Oy:n tehtäviin kuuluivat lamppujen ja varokkeiden vaihto tarvittaessa. Mikäli sulakkeiden vaihto oli huoltosopimuksen mukainen normaali huoltotoimenpide, oli selvää, ettei sulakkeen irrottaminen sulaketaulusta väliaikaisesti kiukaan hetkelliseksi kytkemiseksi pois päältä edellyttänyt erillistä sulakkeenirrottamissopimusta. Tarve hetkelliselle poiskytkemiselle saattoi johtua eri syistä. Kyse oli tavanomaisesta huolimattomuuteen perustuvasta vahingonkorvausvastuusta sopimussuhteessa eikä rajoitusehdon 2.4 mukaisesta tilanteesta.
Vakuutusyhtiö A on huomauttanut lisäkirjelmässä 28.7.2023, että urakoitsijalla oli ollut oikeus luottaa siihen, että M Oy oli poistanut sulakkeet sovitusti. Urakoitsija ei ollut ollut velvollinen varmistamaan erikseen, että M Oy oli toiminut sopimuksen mukaisesti.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö B on kiistänyt vakuutusyhtiö A:n vaatimuksen ja toistanut korvauspäätöksissään lausumansa. Korvauspäätös oli kielteinen, koska vahinko ei kuulunut vakuutuksen korvauspiiriin. Vakuutuksesta ei kohdan 2.4 rajoitusehdon mukaan korvattu vahinkoa, joka johtui sopimusvelvoitteen täyttämättä jättämisestä tai puutteellisesta täyttämisestä. Saunan korjaustyö ei ollut kuulunut M Oy:n tehtäviin vaan sen tehtävänä oli ollut huolehtia kohteen kiinteistöhuollosta, isännöinnistä ja siivouksesta erillisen sopimuksen perusteella. Kiukaan irrottamisessa tai virrattomaksi tekemisessä oli ollut kyse ainoastaan sopimusvelvoitteiden täyttämisestä, koska muutoin velvoitetta ryhtyä toimiin kiukaan virrattomaksi saamiseksi ei ollut.
Välitoimi
Vakuutuslautakunta on vakuutussopimuslain 68 §:n 2 momentin mukaisesti varannut M Oy:lle tilaisuuden esittää oma kantansa asiasta. M Oy on lausunut kirjelmässään 12.5.2023, että sillä tuli olla oikeus täysimääräiseen korvaukseen vastuuvakuutuksestaan eikä vakuutusehtoja tullut tulkita vakuutusyhtiö B:n väittämällä tavalla. Kyse ei ollut täyttämättä jääneestä suorituksesta eikä vahinkoa ollut aiheuttanut M Oy:n alihankkija tai muu sopimuskumppani.
M Oy on vedonnut ratkaisuun FINE-010250 (2019) ja lausunut, että käytännössä kaikki yritystoiminta perustui toiminnanharjoittajan ja tilaajan välisiin sopimuksiin. Ehtokohdan 2.4 tarkoitus oli rajata korvausvastuun ulkopuolelle ainoastaan tavanomaista vastuuta laajemmat korvausvastuut, joihin oli erikseen sopimuksella tai takuuehdoilla sitouduttu, mutta ei kaikkea sopimuksiin perustuvaan toimintaan liittyvää vastuuta. Jos niin olisi, vakuutus kattoi vain sellaiset kolmannelle aiheutuneet vahingot, jotka aiheutuivat toiminnanharjoittajan huolimattomuudesta, vaikka toiminnanharjoittaja oli menetellyt sopimuksen mukaisesti, eli kun velvoitteiden sopimuksen mukainen täyttäminen oli aiheuttanut vahinkoa. Jos sopimusvelvoitteiden laiminlyönti, kun velvoitetta ei täytetty virheettömästi, poisti oikeuden korvaukseen vastuuvakuutuksesta, vahinkoja ei korvattu, sillä vahinko oli käytännössä aina seurausta sopimusvelvoitteiden rikkomisesta. Koska sanamuodon mukainen tulkinta ei ollut mahdollinen, ehtoa tuli tulkita sen tarkoituksen mukaan. Tarkoituksena oli rajata vakuutuksen ulkopuolelle erityissitoumukseen perustuvat vastuut, kuten sopimussakot tai vastuu kolmannen suorituksista.
Asiassa ei ollut riidatonta, että vahinko oli seurausta yksin M Oy:n huolimattomuudesta. Vahinkoon oli vaikuttanut keskeisesti se, ettei urakoitsija ollut varmistanut sulakkeen pois kytkemistä. M Oy ei ollut laiminlyönyt sopimusvelvoitetta kokonaan, sillä sulake oli sovittu poistettavaksi vasta viikonlopun jälkeen maanantaina. Urakoitsijalle oli näytetty sähköpääkeskuksen sijainti ja urakoitsijan olisi pitänyt ennen töiden aloittamista varmistaa sulakkeen irrottaminen, mikä oli jäänyt tekemättä. Tilanne oli juuri sellainen, jolta suojautumiseksi vastuuvakuutus hankittiin. Ellei tällaista vahinkoa korvattu, vakuutuksen korvaamien vahinkojen ala jäi äärimmäisen kapeaksi. M Oy oli siten oikeutettu korvaukseen toiminnan vastuuvakuutuksestaan olettaen, että vahingon katsottiin olevan syy-yhteydessä sen toimintaan eikä yksin urakoitsijan vastuulla.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kyse siitä, onko M Oy:n tehtäväkseen ottaman saunan kiukaan sulakkeiden irrottamisen laiminlyönnistä asunto-osakeyhtiölle aiheutunut palovahinko johtunut vakuutusehtojen kohdan 2.4 mukaisesta sopimusvelvoitteen täyttämättä jättämisestä.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
M Oy:n toiminnan vastuuvakuutukseen sovellettavien 1.9.2020 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 1.1. mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, kun
- vakuutettu on korvausvastuussa vahingosta voimassaoloalueella voimassa olevan oikeuden mukaan
- vahinko on todettu vakuutuksen voimassaoloaikana.
Vakuutusehtojen korvausrajoitusten kohdan 2.4, Sopimusvastuu, mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa siltä osin kuin korvausvastuu perustuu vakuutetun tekemään sopimukseen, takuuseen tai muuhun sitoumukseen, ellei korvausvastuuta olisi ilman kyseistä sitoumusta.
Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka johtuu sopimusvelvoitteen täyttämättä jättämisestä tai puutteellisesta täyttämisestä.
Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, jonka on aiheuttanut vakuutetun alihankkija, aliurakoitsija tai muu sopimuskumppani.
Asian arviointi
Lautakunnalle toimitettujen asiakirjojen perusteella asunto-osakeyhtiön sanatiloissa 16.3.2022 sattunut palovahinko on aiheutunut siitä, ettei asunto-osakeyhtiön kiinteistönhuollosta vastanneen M Oy:n työntekijä ollut M Oy:n toisen työntekijän 11.3.2022 saunan korjaustyötä tehneelle urakoitsijalle lupaamin tavoin irrottanut saunan kiukaan sulakkeita 14.3.2022. Laiminlyönti oli saadun selvityksen mukaan johtunut M Oy:n työntekijöiden välisestä tietokatkoksesta. Sulakkeiden jäätyä irrottamatta ajastinlaite oli kytkenyt kiukaan vahinkopäivänä päälle, jolloin urakoitsijan kiukaalle jättämät tavarat olivat syttyneet tuleen.
Vahingon sattuessa asunto-osakeyhtiön ja M Oy:n välillä on ollut voimassa 29.10.2012 päivätty muun muassa kiinteistönhuollon käsittänyt huoltosopimus. M Oy ei ole kiistänyt, etteikö nyt kysymyksessä olevan sulakkeiden irrottamisen kaltaisten yksittäisten tehtävien suorittaminen asunto-osakeyhtiön puolesta olisi kuulunut sen vastuulle.
Lautakunta toteaa, että vakuutusyhtiö B:n vahinkoon soveltamassa vakuutusehtojen kohdassa 2.4 ei ole rajoitettu käsiteltävässä asiassa kysymyksessä olevan tyyppistä sopimussuhteeseen perustuvaa vahingonkorvausvastuuta yleisesti vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Rajoitusehdon ensimmäisen virkkeen sanamuodon mukaan vakuutuksen piiristä on rajattu ne vahingot, joista korvausvastuuta ei voisi ilman osapuolten välisen sopimussuhteen olemassaoloa vastaavassa tilanteessa lainkaan syntyä.
Kuten lautakunta on esimerkiksi ratkaisussaan VKL 309/10 (2011) lausunut, jos vahingon aiheuttanut menettely muodostaisi myös yleisen vahingonkorvauslainsäädännön mukaisen korvausvastuun, kuuluvat tällä menettelyllä sopimussuhteessakin aiheutetut vahingot vakuutuksen korvauspiiriin. Sen sijaan ehtokohta rajaa vakuutuksen ulkopuolelle ne mahdolliset laajemmat vastuut, joihin vakuutuksenottaja tai vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaisesta tavanomaisesta vahingonkorvausvastuustaan poiketen erikseen sitoutunut, sekä vastuun vakuutuksenottajan käyttämien alihankkijoiden aiheuttamista vahingoista. Näin ollen käsiteltävässä tapauksessa ei ole ollut kyse vakuutusehtojen kohdan 2.4 ensimmäisen virkkeen mukaisesta tilanteesta.
Vakuutusehtojen kohdan 2.4 toisessa virkkeessä on rajattu korvauspiirin ulkopuolelle tilanteet, joissa vahinko on johtunut siitä, että vakuutuksenottaja on jättänyt sopimusvelvoitteensa kokonaan täyttämättä tai on täyttänyt sen puutteellisesti. Lautakunta katsoo, että tältä osin M Oy:n laiminlyöntiä tulee arvioida suhteessa sen vastuulla olleiden kiinteistönhuoltotoimien kokonaisuuteen. Vahingon syynä on tässä tapauksessa ollut M Oy:n työntekijöiden välisen tiedonkulun katkoksesta johtunut yksittäinen virhe asunto-osakeyhtiön M Oy:lle vakiintuneesti uskomien tehtävien hoitamisessa eikä tilanne, jossa M Oy olisi esimerkiksi jättänyt jonkin kiinteistönhuoltosopimuksen piiriin kuuluneen toimenpiteen harkintansa mukaan tekemättä aiheuttaen siten vahingon. Näin ollen lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö B:llä ole perustetta evätä korvausta myöskään sopimusvelvoitteen täyttämättä jättämiseen vedoten.
Selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo, ettei M Oy:n toiminnan vastuuvakuutuksen vakuutusehtojen kohdan 2.4 rajoitusta voida soveltaa 16.3.2022 sattuneeseen palovahinkoon.
Vakuutusyhtiö B ei ole ottanut asiassa erikseen kantaa M Oy:n ja saunan korjaustöistä vastanneen urakoitsijan väliseen vastuunjakoon aiheutuneesta palovahingosta, joten lautakunta ei ota kantaa M Oy:n vastuuvakuutuksen perusteella vakuutusyhtiö B:n korvattavaksi tulevan vahingon määrään.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö B ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen vakuutussopimuksen mukaisen korvauksen arvioimiseksi ja suorittamiseksi M Oy:lle myöntämästään toiminnan vastuuvakuutuksesta.
Ratkaisusuositus syntyi äänin 3 - 3. Ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat puheenjohtaja Raulos ja jäsenet Jaakkola ja Rajamäki. Jäsenten Akselinmäki, Makkula ja Sarpakunnas eriävä mielipide on liitteenä.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Raulos
Sihteeri Isokoski
Jäsenet
Jaakkola
Rajamäki
Akselinmäki
Makkula
Sarpakunnas
Eri mieltä olevien jäsenten lausunto
Jäsenet Akselinmäki, Makkula ja Sarpakunnas:
Vähemmistö on tapahtumatietojen osalta enemmistön kanssa samaa mieltä eli asunto-osakeyhtiön saunatiloissa 16.3.2022 sattunut palovahinko on aiheutunut siitä, ettei asunto-osakeyhtiön kiinteistönhuollosta vastanneen M Oy:n työntekijä ollut M Oy:n toisen työntekijän 11.3.2022 saunan korjaustyötä tehneelle urakoitsijalle lupaamin tavoin irrottanut saunan kiukaan sulakkeita 14.3.2022. Laiminlyönti oli saadun selvityksen mukaan johtunut M Oy:n työntekijöiden välisestä tietokatkoksesta. Sulakkeiden jäätyä irrottamatta ajastinlaite oli kytkenyt kiukaan vahinkopäivänä päälle, jolloin urakoitsijan kiukaalle jättämät tavarat olivat syttyneet tuleen. Vähemmistö toteaa selvyyden vuoksi, ettei lautakunnalle toimitetuista asiakirjoista ilmene, että huoltoliikkeen kanssa olisi sovittu tähän urakkaan liittyen muista toimenpiteistä kuin kiukaan sulakkeiden poistosta.
Vakuutuslautakunta on suosituksessaan VKL 309/10 (2011) käsitellyt laajasti toiminnan vastuuvakuutukseen yleisesti liittyvää sopimusvastuu – rajoitusehtoa. Lautakunta on todennut suosituksessaan, että vahinkoa kärsineen ja vakuutuksenottajan välisessä suhteessa kysymys on sopimuksen täyttämisessä tehdystä virheestä aiheutuneesta vahingosta ja siten vahingonkorvausvastuu osapuolten välillä perustuu sopimukseen. Sopimukseen perustuvaa vastuuta koskeva rajoitusehto ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei mitään sopimussuhteessa toiselle osapuolelle aiheutettuja vahinkoja korvattaisi vastuuvakuutuksesta. Rajoitusehdon mukaan vahinkoa ei korvata, jos korvausvastuu perustuu sopimukseen eikä sitä olisi ilman mainittua sitoumusta. Vakiintuneen ja lautakunnankin hyväksymän tulkinnan mukaan sopimusvastuurajoitus jättää vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle sellaiset vahingot, jotka ovat aiheutuneet siitä, ettei vakuutuksenottaja lainkaan tee sovittua sopimussuoritusta.
Käsiteltävänä olevassa tapauksessa asunto-osakeyhtiön kiinteistönhuollosta vastanneen M Oy:n työntekijä on sopinut urakoitsijan kanssa, että he irrottavat saunan kiukaan sulakkeet. Sulakkeiden jäätyä irrottamatta ajastinlaite oli kytkenyt kiukaan vahinkopäivänä päälle, jolloin urakoitsijan kiukaalle jättämät tavarat olivat syttyneet tuleen. Näin ollen kyse on ollut sopimuksen mukaisen suorituksen kokonaan tekemättä jättämisestä.
Lähes vastaavantyyppistä tapausta kuin nyt käsillä oleva tapaus on, Vakuutuslautakunta on käsitellyt suosituksessaan VKL 161/13 (2013). Kyseessä olevassa tapauksessa tasakattoisen asunto-osakeyhtiön omistaman kerrostalon katolle oli kertynyt vettä niin runsaasti, että vesi oli päässyt vuotamaan vesikatteen läpivientien juurien kautta rakenteisiin. Kattokaivo oli tukkeutunut katon roskaantumisen, muun muassa lehtien vuoksi. Huoltosopimuksen mukaan huoltoyhtiön tehtäviin kuului muun muassa vesikaton kunnon ja sulatusjärjestelmien tarkkaileminen sekä kattokaivojen ja –kourujen puhdistus. Asiassa oli selvinnyt, ettei huoltoyhtiö ollut puhdistanut kattoa lainkaan keväällä 2010. Huoltoyhtiö ei ollut käynyt katolla lainkaan syksyn 2009 ja alkukesän 2010 aikana. Katon kunnon seuraaminen ja roskien poistaminen sieltä oli ollut yksi huoltoyhtiön huoltosopimuksen mukaisista keskeisistä työtehtävistä. Kun huoltoyhtiö oli laiminlyönyt katon huoltotehtävät usean kuukauden ajan, eivät huoltosopimuksen mukaiset sopimusodotukset olleet täyttyneet. Ilman huoltosopimusta ei huoltoyhtiöllä olisi ollut velvollisuutta puhdistaa kattoa ja kattokaivoja. Täten huoltoyhtiön korvausvastuu kyseisessä tapauksessa oli perustunut yksinomaan huoltosopimukseen ja huoltosopimuksen velvoitteiden laiminlyöminen oli ollut seurausta tästä sopimuksesta. Korvauksia ei tullut tämän vuoksi maksaa sopimusvastuu -rajoitusehdon perusteella.
Nyt kyseessä olevassa tapauksessa palovahinko on aiheutunut siitä, että sovittu sopimussuoritus on jäänyt tekemättä eli vakuutuksenottaja ei ole tehnyt lainkaan sovittua sopimussuoritusta. Kyse on siten vakiintuneen tulkinnan mukaan tilanteesta, joka jää vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle sopimusvastuurajoituksen vuoksi. Näin siinäkin huolimatta, että huoltosopimuskokonaisuus pitänee sisällään myös muita sopimusvelvoitteita kuten VKL 161/13 (2013) tapauksessa vahvistettiin. Vähemmistö toteaa lisäksi selvyyden vuoksi, että vakuutusehtojen korvausrajoitusten sopimusvastuu – rajoituksessa ei oteta kantaa siihen, minkä vuoksi sopimusvelvoite jää täyttämättä. Vaikka kyseessä onkin unohdus, se ei muuta ehdon vakiintunutta tulkintaa. Lisäksi vakuutusehtoa on täsmennetty siten, että kohdan 2.4 mukaisesti vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka johtuu sopimusvelvoitteen täyttämättä jättämisestä tai puutteellisesta täyttämisestä, mutta vähemmistö kuitenkin toteaa, että asia ratkeaa jo vakuutusehtojen kohdan 2.4 ensimmäisen virkkeen perusteella.