Tapahtumatiedot
Asiakkaan vahinkoilmoituksen mukaan salaojien purkuputkesta tulevan veden pinnalla havaittiin 9.4.2021 vähäinen määrä öljyä. Asiakkaan kiinteistöllä oli maan alla sijaitseva öljysäiliö (asennusvuosi 1991), joka tyhjennettiin ja tarkastettiin. Lisäksi säiliön täyttöputki kaivettiin esille. Öljysäiliö ja täyttöputki olivat kuitenkin kunnossa, minkä vuoksi asiakas epäili vahingon syyksi jossakin vaiheessa tapahtunutta öljysäiliön ylitäyttöä. Asiakas vaati kotivakuutuksestaan korvausta öljysäiliön ylös nostamisesta, maaperän tutkimuskuluista sekä mahdollisista maa-aineksen poistokuluista.
Vahinkokartoitusyritys B Oy:n 19.5.2021 tarkastusraportin mukaan öljysäiliön ilmaputkessa oli tutkimushetkellä öljyä, ja sen liitoksessa havaittiin vuoto. Ilmaputki oli raporttiin kirjatun tiedon mukaan mennyt maan painumisen vuoksi takakaatoiseksi, ja tästä syystä ilmaputkeen oli jäänyt öljyä aina täytön yhteydessä. Tämän seurauksena ilmaputken liitoksesta oli vuotanut öljyä putken ympärillä oleviin styrokseihin ja muoveihin, joista öljy oli edelleen valunut kaivantoon. Raportin mukaan liitos oli vuotanut vuosia. Raportin mukaan oli myös mahdollista, että öljysäiliö oli jossakin vaiheessa ylitäytetty. Raportin sivulla 5 on kuva ilmaputkesta ja sen vuotokohdasta. Kuvan alla olevan tekstin mukaan putken saumassa ollut teippi oli sulanut öljystä.
Vakuutusyhtiö viittasi 18.6.2021 antamassaan korvauspäätöksessä omaan tarkastuskertomukseensa sekä B Oy:n raporttiin 19.5.2021 ja totesi, että vakuutusehdoissa on rajattu korvattavien vahinkojen ulkopuolelle maan routimisesta, maan painumisesta, maan liikkumisesta tai maakosteudesta aiheutuneen vahingot. Koska vahinko oli aiheutunut maan painumisen seurauksena, yhtiö ei korvannut vahinkoa asiakkaan kotivakuutuksesta.
Asiakas oli tyytymätön vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja haki siihen muutosta vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä. Asiakkaan mukaan vahinko ei ollut aiheutunut maan painumisesta, vaan öljysäiliön täytön yhteydessä ilmaputkeen virheellisesti päätyneestä öljystä. Asiakas korosti, ettei ilmaputkeen kuulunut mennä öljyä lainkaan. Ilmaputki lähti öljysäiliön päältä pystysuoraan ylöspäin, ja noin puolen metrin korkeudessa säiliöstä se kääntyi lähes vaakatasoon kulkemaan routaeristeiden alla ja niiden läpi noin 1,5 metrin matkan rakennuksen seinän viereen, josta se kääntyi talon seinälle nousten noin kahden metrin korkeuteen. Rakennuksen vierellä ei ollut painaumia tai routavaurioita maan pintaa peittäneen asfaltin alueella. Ilmaputkesta ei ollut koskaan tullut öljyä valkealle tiiliseinälle, eikä myöskään asfaltille. Alueella ei ollut todettavissa myöskään öljyn hajua. Mitään vuotoon viittaava ei ollut tullut esille ammattilaisen vuosittain suorittamissa öljynpoltinlaitteiston huolloissa.
Vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä 21.7.2021 tehdyn korvauspäätöksen mukaan kotivakuutuksesta korvataan laitteiden sisäisiä rikkoontumisia äkillisen ja ennalta arvaamattoman mekaanisen syyn takia. Putkistovuototurvasta korvataan nesteen vuotamisesta aiheutunut vahinko, kun se on virrannut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti kiinteistön käyttöä palvelevasta kiinteästä putkistosta. Rajoitusehdon mukaan vakuutuksesta ei korvata hitaasti tapahtuneita vahinkoja, eikä myöskään maan painumisesta aiheutuneita vahinkoja. Yhtiön mukaan ilmaputkessa oli ilmeisesti ollut jo alusta saakka niin sanottua takakaatoa, joka oli mahdollistanut öljyn menemisen ilmaputkeen öljysäiliön täytön yhteydessä. Yhtiö totesi olevan mahdollista, ettei takakaadon syynä ollut maan painuminen, vaikka tätä mahdollisuutta ei ollut voitu kokonaan sulkea pois. Putki sijaitsi hiekkatäytössä, joka ajan saatossa oli saattanut liikuttaa putkea routimisen tai maan tiivistymisen vuoksi. B Oy oli avannut vuotaneen liitoksen ja havainnut, että liitoksen saumassa ollut teippi oli sulanut öljystä. Liitoksessa ei todettu mitään äkillistä mekaanista rikkoontumista, vaan teippi oli ajan saatossa sulanut aiheuttanut liitoksen epätiiveyden, jolloin öljyä pääsi vuotamaan maaperään. Yhtiö ei muuttanut aiemmin antamaansa korvauspäätöstä. Yhtiön vahinkopäällikkö oli luvannut korvata asiakkaalla vahingon selvittämisestä aiheutuneita kuluja, joiden osalta yhtiön sisäinen muutoksenhakumenettely siirsi asian vielä vahinkopäällikön käsittelyyn.
Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta
Asiakas on tyytymätön vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja vaatii öljyvahingosta aiheutuneiden kustannusten korvaamista kotivakuutuksestaan. Kustannuksia on aiheutunut muun muassa öljysäiliön poistamisesta ja hävittämisestä, saastuneen maa-aineksen vaihtamisesta, kaupungin puistoalueen kivipesän saneerauksesta sekä vian etsimisestä. Asiakas oli allekirjoittanut kauppakirjan kiinteistön myymisestä jo ennen vahingon havaitsemista, ja vahingon vuoksi kauppahintaa alennettiin 10 000 euroa. Asiakkaan korvausvaatimus on yhteensä 57 999,47 euroa.
Asiakas käy valituksessaan läpi vahingon tapahtumatiedot. Lisäksi asiakas toteaa kantanaan, että öljyn joutuminen ilmaputkeen säiliön täytön yhteydessä on ollut äkillinen ja ennalta arvaamaton tapahtuma, vaikka sen seuraukset olisivatkin kehittyneet hitaasti. Vahingon seurauksena öljyä oli kulkeutunut talon perustusten alle ja öljysäiliön läheisyydessä kulkenutta salaojaputkea pitkin sulamisvesien mukana kaupungin puistoalueelle.
Vakuutusyhtiö viittaa vastineessaan antamiinsa korvauspäätöksiin ja toistaa niissä esittämänsä perustelut. Lisäksi vakuutusyhtiö toteaa, että asiakkaan tulee näyttää toteen korvattavan vakuutustapahtuman sattuminen. Mikäli vakuutusyhtiö puolestaan vetoaa rajoitusehtoon, tulee sen osoittaa, että vahinko on aiheutunut jostakin rajoitusehdossa mainitusta syystä.
Yhtiö toteaa vastineessaan, että öljysäiliön ilmaputken saumassa olleen teipin sulaminen lämmitysöljyn syövyttävän vaikutuksen seurauksena on rajoitusehdossa 6.1 tarkoitettu vähitellen tapahtuva ilmiö, jonka seurauksena sauma on lopulta pettänyt ja mahdollistanut öljyn valumisen pois putkesta. Ilman teipin pettämistä vuotoa ei olisi tapahtunut. Näin ollen öljyvuodosta asiakkaalle aiheutuneet vahingot eivät yhtiön näkemyksen mukaan ole vakuutuksesta korvattavia. Lopuksi yhtiö toteaa, ettei asiaan vaikuta se, että ilmaputken takakaato ei ole mahdollisesti aiheutunut maan painumisesta tai se, ettei vuoto ole ollut ulospäin havaittavissa ennen öljyn ilmaantumista salaojan purkuputkesta tulevan veden pinnalla.
Sopimusehdot ja lainsäädäntö
Kotivakuutuksen vakuutusehtojen (voimassa 1.4.2020 alkaen) kohdan 5.1 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetun omaisuuden esinevahinko, joka on aiheutunut jäljempänä selostetusta tapahtumasta, jos tämä tapahtuma on ollut äkillinen ja ennalta arvaamaton ja jos turva, jonka perusteella vahinko korvattavissa, on ollut voimassa vakuutustapahtuman sattuessa.
Ennalta arvaamattomuutta arvioidaan objektiivisesti vahingon syyn, ei seurauksen perusteella. […]
Kohdan 5.1.3 mukaan laiterikkoturvasta korvataan koneen, laitteen, putkiston tai johdon rikkoutuminen, jonka ensisijaisena syynä on koneen, laitteen, putkiston tai johdon sisäinen rikkoutuminen äkillisen ja ennalta arvaamattoman sähköilmiön tai mekaanisen syyn takia.
Kohdan 5.1.4 mukaan putkistovuototurvasta korvataan vuotovahinko, jonka on aiheuttanut neste, kun se on virrannut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti suoraan rakennuksen omasta tai sen käyttöä palvelevasta kiinteästä putkistosta tai siihen kytketystä käyttölaitteesta.
Putkistoa tai käyttölaitetta, josta vuoto on alkanut, ei korvata tästä turvasta.
Kohdan 6.1 mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut kulumisesta, ruostumisesta, syöpymisestä, pilaantumisesta, homehtumisesta, lahoamisesta, sienettymisestä, hajusta, aineen väsymisestä tai vastaavasta vähitellen tapahtuvasta ilmiöstä.
Kohdan 6.2 mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut routimisesta, maan painumisesta, maan liikkumisesta tai maakosteudesta.
Ratkaisusuositus
Asiassa on kyse siitä, onko öljysäiliön ilmaputken liitos rikkoutunut mekaanisesta syystä, ja onko rikkoutuminen siten korvattava laiterikkoturvasta. Edelleen asiassa on kyse siitä, onko öljyn vuotamisesta aiheutunut vahinko korvattava putkistovuototurvasta.
Laiterikkoihin sovellettavan vakuutusehtojen kohdan mukaan laiterikkoturvasta korvataan koneen, laitteen, putkiston tai johdon rikkoutuminen, jonka ensisijaisena syynä on koneen, laitteen, putkiston tai johdon sisäinen rikkoutuminen äkillisen ja ennalta arvaamattoman sähköilmiön tai mekaanisen syyn takia.
B Oy:n tarkastusraportin mukaan ilmaputken saumassa ollut teippi oli sulanut öljystä. Vakuutusyhtiö on katsonut vakuutusyhtiön sisäisen muutoksenhakumenettelyn antamassa korvauspäätöksessä, ettei liitoksessa todettu mitään äkillistä mekaanista rikkoontumista, vaan teippi oli ajan saatossa sulanut, mikä oli aiheuttanut liitoksen epätiiveyden. FINE toteaa, että teipin sulaminen putkeen päässeen öljyn vaikutuksesta on mekaanisesta syystä tapahtunut rikkoutuminen. Kyse ei ole esimerkiksi putken liitoksen löystymisestä tai muusta sellaisesta hitaasti aiheutuvasta tapahtumasta, jossa ei tapahdu varsinaista rikkoutumista. FINElle toimitetuista asiakirjoista ei selviä, milloin tai missä ajassa teipin sulaminen on tapahtunut. Näin ollen FINE pitää ilmaputken liitoksen teipin sulamista laiterikkotuvasta korvattavana vahinkotapahtumana.
Asiaan sovellettavien vakuutusehtojen mukaan putkistovuototurvasta korvataan vuotovahinko, jonka on aiheuttanut neste, kun se on virrannut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti suoraan rakennuksen omasta tai sen käyttöä palvelevasta kiinteästä putkistosta tai siihen kytketystä käyttölaitteesta. Rajoitusehtojen mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut kulumisesta, ruostumisesta, syöpymisestä, pilaantumisesta, homehtumisesta, lahoamisesta, sienettymisestä, hajusta, aineen väsymisestä tai vastaavasta vähitellen tapahtuvasta ilmiöstä eikä vahinkoa, joka on aiheutunut routimisesta, maan painumisesta, maan liikkumisesta tai maakosteudesta.
FINE toteaa, että Vakuutuslautakunnan vakiintuneen käytännön mukaan muun muassa erilaiset putkivuodot ovat lähtökohtaisesti äkillisiä ja ennalta arvaamattomia, korvaukseen oikeuttavia vahinkotapahtumia laajan kotivakuutuksen vakuutusehtojen perusteella. Korvattavuus voi kuitenkin estyä, jos vahingon todennäköisenä syynä on jokin vakuutuksen rajoitusehdoissa lueteltu tekijä. Vakuutusyhtiöllä on näyttövelvollisuus rajoitusehdon soveltumisesta tapaukseen.
FINEn asiasta saaman selvityksen mukaan öljy on vuotanut maaperään öljysäiliön ilmaputken liitoksesta, jossa ollut teippi oli sulanut öljyn vaikutuksesta. Vakuutusyhtiö on katsonut vuodon aiheuttaneessa teipin sulamisessa olleen kyse vähitellen aiheutuneesta ilmiöstä, jollaisesta aiheutunutta vahinkoa ei korvata vakuutusehtojen rajoitusehtokohdan 6.1 mukaan.
FINE toteaa, ettei öljysäiliön ilmaputkessa tulisi olla öljyä. FINEn käytössä olevien asiakirjojen perusteella ei ole todettavissa, miksi ilmaputkessa on ollut öljyä, vaikkakin FINEn käsityksen mukaan ilmeistä on tämän johtuminen ylitäyttöön rinnastuvasta tilanteesta. FINElle ei ole myöskään esitetty selvitystä siitä, milloin tai missä ajassa teippi on öljyn vaikutuksesta sulanut. Lisäksi FINE toteaa, että esimerkiksi putken rikkoutuminen sisäpuolisen syöpymisen seurauksena tapahtuu usein pitkän ajan kuluessa ja että kyseessä tällöin on vakuutuksesta tyypillisesti korvattava vahinko, vaikka syöpymisen ajallinen kesto tai tarkka syy ei ole tiedossa. Näillä perusteilla FINE katsoo, että putken liitoksen vuotamisesta aiheutunutta vahinkoa tulee myös käsiteltävänä olevassa asiassa pitää lähtökohtaisesti vakuutuksesta korvattavana vahinkotapahtumana. Asiassa ei myöskään ole osoitettu, että kyseessä olisi rajoitusehdon tarkoittamasta vähitellen tapahtuneesta ilmiöstä aiheutunut vahinko. Näin ollen vakuutusyhtiö ei voi olla korvaamatta vahinkoa vakuutusehtojen kohdan 6.1 perusteella.
Lopuksi FINE toteaa, että yhtiö on ensimmäisessä korvauspäätöksessään todennut B Oy:n raportissa kerrottuun ilmaputken takakaatoisuuteen vedoten, ettei vakuutuksesta korvata maan painumisesta aiheutuneita vahinkoja. Sisäisen muutoksenhakumenettelynsä antamassa päätöksessä yhtiö on kuitenkin todennut olevan mahdollista, ettei takakaadon syynä ollut maan painuminen. Näin ollen FINE toteaa olevan riidatonta, ettei asiassa ole osoitettu vahingon aiheutuneen maan painumisen seurauksena, eikä asiaa tältä osin ole tarpeellista käsitellä enempää.
Vakuutusehtojen mukaisen korvauksen määrän osalta FINE toteaa, ettei asiaan ole otettu kantaa yhtiön korvauspäätöksissä tai osapuolten kirjelmissä. Tämän vuoksi FINE ei lausu asiasta vaan suosittaa yhtiötä tekemään asiassa uuden korvauspäätöksen tässä ratkaisusuosituksessa todettu huomioiden.
Lopputulos
FINE suosittaa, että vakuutusyhtiö korvaa öljysäiliön ilmaputken vuotamisesta aiheutuneet kulut vakuutusehtojen osoittamassa laajuudessa laillisine viivästyskorkoineen.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäällikkö Korpelainen
Esittelijä Pippola