Haku

FINE-059389

Tulosta

Asianumero: FINE-059389 (2023)

Vakuutuslaji: Kotivakuutus

Ratkaisu annettu: 08.11.2023

Lakipykälät: 31, 34

Varkausvahinko. Omaisuuden valvomatta jättäminen muuton yhteydessä. Oliko vakuutusyhtiöllä oikeus tehdä vakuutuskorvauksesta suojeluohjevähennys?

Tapahtumatiedot

Asiakkaan (jäljempänä A) vahinkoilmoituksen mukaan hän oli muuttamassa uuteen asuntoon, kun hänen vuokraamansa pakettiauto oli juuttunut lumeen. Tämän jälkeen A oli purkanut kaikki tavaransa kerrostalon ensimmäisen kerroksen rappukäytävään. A kantoi ensin isommat huonekalut neljännessä kerroksessa sijaitsevaan asuntoonsa, millä välin hän oli jättänyt rappukäytävän ala-aulan hissin viereen muun muassa kaksi matkalaukkua ja kannettavan tietokoneen laukussaan. Palattuaan A huomasi, että tavarat oli varastettu. Vahingon sattuessa kerrostaloon oli muuttamassa samanaikaisesti useita muita asukkaita.

A haki korvausta kotivakuutuksestaan. Vakuutusyhtiö korvasi varastetun omaisuuden, mutta vakuutusyhtiö teki korvauksesta 1/5 suojeluohjevähennyksen, koska varastettu omaisuus oli säilytetty valvomatta. Suojeluohjevähennys laskettiin ikävähennyksen ja omavastuun jälkeisestä summasta.

Asiakkaan valitus

A on tyytymätön vakuutusyhtiön tekemään suojeluohjevähennykseen. A kertoo, että hän oli laittanut suurimman osan arvokkaista tavaroista matkalaukkujen sisään, joten tavarat eivät olleet esillä ja varkaudelle alttiina. A:n mukaan tapahtumahetkellä pihalla oli nuoria tuntemattomia henkilöitä, jotka tarjosivat A:lle apua. A olettaa, että he veivät A:n tavarat.

On myös mainitsemisen arvoista, että A:n vaimo oli paikalla katsomassa. Kun A:n vaimo oli kuullut neljännen kerroksen asunnosta hyllyn kaatumisen äänen, vaimo oli lähtenyt juoksemaan ja tarkistamaan, oliko heidän puolitoistavuotias lapsensa kunnossa. Täksi aikaa vaimo oli jättänyt tavarat hissin viereen ensimmäiseen kerrokseen.

A vetoaa siihen, että vahinko tapahtui rakennuksen sisällä, ja pääovi oli tilanteessa suljettuna. Ovi voidaan kuitenkin avata ovikoodilla, tai vaihtoehtoisesti joku muu jätti oven auki. A kiinnittää huomiota myös siihen, että hänen kannettava tietokoneensa, joka maksoi 1 400 euroa, on jo arvioitu nollan euron arvoiseksi.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö pyytää, että Vakuutuslautakunta hylkää A:n vaatimuksen perusteettomana.

Vahinkoilmoituksen mukaan vakuutetun todennäköisesti anastettu omaisuus on jäänyt ilman valvontaa noin 30 minuutiksi (kello 18–18.30) rappukäytävän ala-aulaan, jossa on voinut liikkua muita taloon muuttavia henkilöitä sekä mahdollisesti ulkopuolisia henkilöitä. Vakuutetun omaisuus on siis ollut noin puolen tunnin ajan rappukäytävässä valvomattomana ja lukitsemattomana. Vakuutusehtojen mukaan valvonnalla tarkoitetaan jatkuvaa silmälläpitoa, mitä anastettuun omaisuuteen ei ole kohdistunut. Lisäksi rappukäytävään jätetyt tavarat ovat olleet helposti vietävää, arvokasta omaisuutta, jonka valvontaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota. 

Lisäksi ehdoissa edellytetään, että omaisuuden on oltava erikseen lukittuna, kun sitä säilytetään niin sanotuissa yhteistiloissa, joihin on pääsy esimerkiksi taloyhtiön asukkailla, joten vakuutetun omaisuuden olisi tullut olla lukittu tai kytketty rappukäytävään säilytyksen ajan.

Vaikka vakuutettu on tuonut valituksessaan esiin, että rappukäytävän alaovi on koodilla lukittu, se on voinut olla auki, sillä vakuutetun kuvauksen mukaan muuttajia on ollut tapahtumahetkellä useampia. On myös mahdollista, että ulkopuolinen henkilö on päässyt ovesta sisään samalla oven avauskerralla talon asukkaan tai muuttoon osallistuneen henkilön kanssa.

Suojeluohjeiden noudattamatta jättämisen vuoksi vakuutetulle maksetusta korvauksesta on vähennetty 1/5. Vakuutusyhtiö pitää päätöstään vakuutusehtojen mukaisena sekä katsoo, että sillä on ollut oikeus tehdä korvauksesta suojeluohjevähennys.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kyse siitä, onko vakuutusyhtiöllä ollut oikeus tehdä vakuutuskorvauksesta suojeluohjevähennys.

Sovellettavat vakuutusehdot ja lainsäädäntö

Vakuutussopimuslain 31 §:n 1 momentin mukaan vakuutussopimukseen voidaan ottaa määräyksiä laitteesta, menettelytavasta tai muusta järjestelystä, jolla on tarkoitus estää tai rajoittaa vahingon syntymistä, tai määräyksiä siitä, että vakuutuksen kohdetta käyttävällä tai siitä huolehtivalla henkilöllä tulee olla määrätty kelpoisuus (suojeluohjeet).

Lain 31 §:n 2 momentin mukaan vakuutetun tulee noudattaa suojeluohjeita.

Lain 31 §:n 3 momentin mukaan, jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt 2 momentissa säädetyn velvollisuutensa, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä.

Lain 34 §:n 1 momentin mukaan harkittaessa, onko korvausta vahinkovakuutuksessa tässä luvussa säädetyllä perusteella alennettava tai evättävä, tulee ottaa huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenottajan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, tai vahingonvaaraa lisänneellä muuttuneella olosuhteella taikka vakuutetun tai 33 §:ssä tarkoitetun henkilön toimenpiteellä tai laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi tulee ottaa huomioon vakuutuksenottajan, vakuutetun tai 33 §:ssä tarkoitetun henkilön tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin.

Kotivakuutusehtojen (voimassa 1.1.2023 alkaen) kohdan 5 (Suojeluohjeet) mukaan suojeluohjeissa on tavallisimpia varotoimenpiteitä, joilla vahingon synty pyritään estämään tai vahingon laajuutta pienentämään.

Vakuutuksenottajan, vakuutetun ja häneen samastettavan henkilön tulee noudattaa suojeluohjeita. Suojeluohjeen laiminlyönti voi aiheuttaa sen, ettei korvausta makseta tai se maksetaan alennettuna yleisten sopimusehtojen kohdan 5 mukaisesti.

Suojeluohjeissa irtaimen esineen valvonnalla tarkoitetaan jatkuvaa silmälläpitoa. […]

Kohdan 5.1 (Omaisuuden turvallinen käyttö ja säilytys) alakohdan 1 mukaan vakuutuksen kohteen säilytystilojen ikkunoiden, ovien ja muiden sisäänpääsyteiden on oltava lukitut. Omaisuuden on oltava erikseen lukittuna, kun sitä säilytetään ns. yhteistiloissa, joihin on pääsy esimerkiksi taloyhtiön asukkailla.

Alakohdan 4 mukaan ulkona tai mukana olevaa omaisuutta on varkausvahingon välttämiseksi valvottava. Jos mukana oleva omaisuus jää ilman vakuutetun valvontaa, se on lukittava tai jätettävä lukittuun tilaan. Arvokasta tai varkausaltista omaisuutta, kuten esimerkiksi kameroita, puhelimia, tabletteja, tietokoneita ja arvoesineitä ei saa jättää ilman valvontaa lukittuunkaan moottoriajoneuvoon, perävaunuun, veneeseen, matkailuperävaunuun tai telttaan ilman valvontaa.

Yleisten sopimusehtojen (voimassa 14.11.2020 alkaen) kohdan 5.1 (Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita) alakohdan 5.1 mukaan vakuutetun tulee noudattaa suojeluohjeita. Vahingon satuttua vakuutetulle tulevaa korvausta voidaan alentaa tai korvausta ei makseta, jos vakuutettu on laiminlyönyt velvollisuutensa noudattaa suojeluohjeita joko tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä.

Asian arviointi

Vakuutusehtojen mukaan vakuutetun tai häneen samastettavan henkilön tulee noudattaa suojeluohjeita. Vakuutussopimuslain ja vakuutusehtojen mukaan vakuutusyhtiö voi alentaa korvausta, jos vakuutettu on huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt velvollisuutensa noudattaa suojeluohjetta, ja jos laiminlyönti on ollut syy-yhteydessä vahinkoon. Kun korvauksen alentamista harkitaan, tulee ottaa huomioon se, mikä merkitys asiakkaan toimenpiteellä tai laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen.

Tässä tapauksessa omaisuuden turvallista käyttöä ja säilytystä koskevat suojeluohjeet ovat edellyttäneet, että ulkona tai mukana olevaa omaisuutta on varkausvahingon välttämiseksi valvottava. Jos mukana oleva omaisuus jää ilman vakuutetun valvontaa, se on lukittava tai jätettävä lukittuun tilaan. Suojeluohjeiden mukaan irtaimen esineen valvonnalla tarkoitetaan jatkuvaa silmälläpitoa.

A:n vahinkoilmoituksen ja poliisin tutkintailmoituksen perusteella A:n omaisuus on ollut valvomatta rappukäytävän ala-aulassa todennäköisesti noin 20–30 minuutin ajan. A ei ole vahinkoilmoituksessaan maininnut muista hänen muuttoonsa osallistuneista henkilöistä. Valituksessaan A on kuitenkin kertonut, että hänen vaimonsa jätti tavarat hissin viereen valvomatta, kun vaimo oli joutunut lähtemään neljänteen kerrokseen tarkistamaan, oliko heidän puolitoistavuotias lapsensa kunnossa. A:n kertoman mukaan kerrostalossa oli samanaikaisesti useita muuttoa tekeviä asukkaita, ja lisäksi kerrostalon pihalla oli myös oleskellut ilmeisesti ulkopuolisia.

Vakuutuslautakunta toteaa, että myös A:n vaimo on kotivakuutuksessa vakuutettuna ja näin ollen myös A:n vaimolla on ollut velvollisuus noudattaa suojeluohjeita.

Asiassa ei ole toimitettu selvitystä siitä, miksi lapsen voinnin tarkistaminen olisi kestänyt 20–30 minuuttia, tai miksi toinen vakuutetuista ei olisi voinut valvoa omaisuutta tällä välin. Vakuutuslautakunta katsoo osoitetuksi, että vakuutetut ovat laiminlyöneet omaisuuden turvallista säilyttämistä koskevan suojeluohjeen noudattamisen, kun he ovat jättäneet A:n omaisuuden valvomatta ja lukitsematta kerrostalon rappukäytävän ala-aulaan. Kerrostalon asukkailla oli vapaa pääsy rappukäytävään, ja lisäksi kyseisenä ajankohtana rappukäytävässä kulki useita muuttoa tekeviä henkilöitä. Vakuutuslautakunta pitää selvitettynä, että omaisuuden joutuminen varastetuksi on syy-yhteydessä suojeluohjeen laiminlyöntiin.

Asiassa tulee tämän jälkeen arvioitavaksi, voidaanko huolimattomuuden katsoa olevan vähäistä suurempaa. Ottaen huomioon, että kyseessä on ollut helposti anastettava ja arvokas omaisuus, ja että omaisuus on ollut valvomatta tai lukitsematta noin 20–30 minuutin ajan kerrostalon rappukäytävässä, jonne on voinut olla pääsy myös ulkopuolisilla henkilöillä, Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutetut ovat laiminlyöneet suojeluohjeen noudattamisen vähäistä suuremmasta huolimattomuudesta. Vakuutusyhtiöllä on siten ollut oikeus vähentää vakuutuskorvauksesta 1/5 suojeluohjeen laiminlyönnin vuoksi.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön päätöstä vakuutusehtojen mukaisena. Vakuutuslautakunta ei suosita asiassa muutosta.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Bygglin

Sihteeri Pulkkinen
Jäsenet:
Rahijärvi
Rantala
Vyyryläinen
Yrttiaho

Tulosta