Tapahtumatiedot
Vahinkoilmoituksen 6.9.2022 mukaan vakuutettu A:n asunnossa on päässyt valumaan WC-tilasta vettä olohuoneen rakenteisiin todennäköisesti pesun yhteydessä. Huoneiston pinnoille on aiheutunut kosteusvahinkoa. Korvausta vahingosta on haettu yksityishenkilön vastuuvakuutuksesta.
Vakuutusyhtiö on antanut asiassa korvauspäätöksen 16.9.2022. Yhtiö on todennut korvauspäätöksessään, että vesi tai kosteus on mennyt WC:n rakenteiden läpi kastellen tiloja WC:n ympäriltä. Saatujen selvitysten mukaan A on pessyt WC-tilan lattiaa vedellä kastellen lattiaa. Hän on pessyt lattialta jälkiä, eikä hän ole käyttänyt vettä normaalia enempää tai suihkuttanut vettä seinille tai muuta poikkeavaa. Lattiakaivollisessa WC:ssä tulisi olla lattialla vedeneristys, joka on nostettu riittävän ylös, jotta alueelle muodostuu kaukalo. Kosteuskartoitusraportin perusteella ei ole pääteltävissä, että vesi olisi kulkeutunut esimerkiksi oviaukon kynnyksen yli, mikä kertoisi esimerkiksi liiallisesta vedenkäytöstä. A ei ole tehnyt mitään tuottamuksellista tai jättänyt tekemättä mitään, mikä muodostaisi hänelle korvausvastuuta aiheutuneesta vahingosta. WC:n ja sen vedeneristyksen tulisi kestää vakuutetun tai vakuutettujen normaalista vedenkäytöstä johtuva toiminta. A tai muut vakuutetut eivät ole vahingosta korvausvastuussa, eikä vahinkoa siten voida korvata vastuuvakuutuksesta.
A:n vakuutusyhtiölle toimittaman kirjallisen oikaisupyynnön 19.9.2022 mukaan lattiaa on usean vuoden ajan pesty runsaalla vedellä, ja A on huomannut, että esimerkiksi WC:n seinän takana olevaa olohuoneen parkettia on noussut ylös ja parketin väri on muuttunut. A on peittänyt parketin eteisestä ja olohuoneesta parketin värisellä muovimatolla. WC:n lavuaarin alla oleva kaappi on mennyt liiasta kosteudesta huonoksi, ja A on poistanut kaapin. A ei ole ilmoittanut näistä seikoista vuokranantajalleen.
Vakuutusyhtiö on katsonut uudessa korvauspäätöksessään 23.11.2022, ettei kyseessä ole vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla äkillisesti aiheutunut vahinko. Kyse on vakuutusehdoissa tarkoitetusta huoneiston huonosta hoidosta, josta aiheutuneet vahingot on rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Tällä perusteella korvausta ei ole maksettu.
A on 20.12.2022 esittänyt asiamiehen välityksellä vakuutusyhtiölle oikaisuvaatimuksen. A ei puhu sujuvaa suomea, mutta hänen kanssaan on tästä huolimatta asioitu ilman tulkkia. A ei tarkoittanut harhaanjohtaa vakuutusyhtiötä. Asiaan liittyy häpeää perheen erityistarpeisesta lapsesta johtuen. Asiamies on kahteen otteeseen keskustellut tulkin välityksellä A:n ja hänen puolisonsa kanssa. Puoliso vastaa A:ta enemmän lastenhoidosta ja siivoamisesta, ja on näiltä osin selvittänyt asiaa. Selvitystä on saatu lisäksi A:n sosiaaliohjaajalta ja -työntekijältä, jotka tuntevat A:n perhetilanteen. A kiistää pesseensä WC:n lattiaa suihkulla. Pesuun on käytetty märkää moppia. Lattiaa on jouduttu pesemään toistuvasti siitä johtuen, että perheen kehitysvammaisella lapsella on vaikeuksia pidättää virtsaa, jota tippuu lattialle WC-käyntien yhteydessä. Koska WC:ssä on lattiakaivo ja samalla tavalla laatoitettu lattia kuin asunnon yläkerran pesutiloissa, on A perustellussa vilpittömässä mielessä luottanut siihen, että lattiaa voi pestä. On katsottava, että A ei ole hoitanut huoneistoa huonosti, vaan lattian pesua voi pitää tavanomaisena toimintana. Vaikka WC:n lattiaa on pesty useaan otteeseen, vahingon syntytapaa voi silti pitää äkillisenä. Yksittäiset tilanteet kehitysvammaisen lapsen kanssa ovat olleet yllättäviä ja kiireellisiä.
Vakuutusyhtiö on antanut asiassa uuden korvauspäätöksen 22.2.2023. Päätöksessään yhtiö on katsonut selvittäneensä tapahtumatietoja riittävästi ennen päätöstä. Vahinkotapahtumasta on annettu ristiriitaista tietoa. Mikäli vahinko on tapahtunut kuten muutoksenhaussa 20.12.2022 on esitetty, kyseessä ei ole vahingon aiheuttaminen virheellä tai laiminlyönnillä. Yhtiö on tältä osin viitannut päätöksensä 16.9.2022 perusteluihin.
Asiakkaan valitus
A ilmoittaa asiamiehen välityksellä tyytymättömyytensä vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja pyytää asiassa Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta. Valituksessa toistetaan oikaisupyynnön 20.12.2022 mukainen tapahtumakuvaus ja katsotaan, että vahinko tulee korvata vastuuvakuutuksesta kokonaan tai osittain.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö toistaa vastineessaan kielteisen kantansa. Yhtiön päätökset ovat perustuneet kulloinkin esitettyihin tapahtumakuvauksiin. Yhtiö pitää vastineessaan viimeisintä tapahtumakuvausta varmistettuna ja oikeana. Vahingon katsotaan siten aiheutuneen sen seurauksena, että WC:n lattiaa on pesty märällä mopilla ja tämä on aiheuttanut kosteusvauriot asunnossa.
Vakuutuksen rajoitusehtojen mukaan vahinkoa ei korvata, jos se aiheutuu käsiteltävänä tai huolehdittavana olevalle omaisuudelle. Tällaista omaisuutta on haltuun ja asuttavaksi otettu vuokra-asunto. Vakuutus korvaa kuitenkin vakuutetun ja hänen perheensä asuntona tai vapaa-ajan asuntona käytetyn vuokra- tai osakehuoneiston rakenteille, laitteille tai sisäpinnoille äkillisesti aiheutuneen vahingon, josta vakuutettu on huolimattomuutensa tai laiminlyöntinsä perusteella korvausvastuussa. Vahinkoa, joka aiheutuu huoneiston huonosta hoidosta, kulumisesta, kolhiintumisesta, likaantumisesta tai vastaavasta syystä, ei korvata.
Ratkaisupyynnön mukaan lattiaa on pesty usein märällä mopilla. Tämä tarkoittaa, että vettä on täytynyt päästä asunnon rakenteisiin toistuvasti. Pesun on ilmoitettu tapahtuneen tavanomaisesti, joten vettä ei ole voinut mennä rakenteisiin paljoa kerralla. Koska kosteusvauriot ovat syntyneet toistuvan toiminnan seurauksena vähän kerrallaan laajeten, yhtiö katsoo, ettei vahinko ole syntynyt vastuuvakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla äkillisesti. Vahinko ei siten kuulu vastuuvakuutuksen korvauspiiriin, eikä korvausta kuulu maksaa.
Lisäksi yhtiö katsoo, ettei vahinko ole ollut seurausta A:n virheestä, huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä. Ratkaisupyynnön mukaan lattiaa on pesty tavanomaisesti. Vesi on päässyt rakenteiden läpi viereisiin tiloihin ilmeisimmin rakenteellisista puutteista, koska normaalisti kosteussuojatusta tilasta vesi ei pääse rakenteisiin tällaisissa olosuhteissa. A:lla ei ole ollut tietoa siitä, ettei lattiakaivollinen WC-tila ole märkätila. A:n ei voida katsoa olevan vahingosta korvausvastuussa. Myöskään tällä perusteella vahinko ei tule korvattavaksi vastuuvakuutuksesta.
Selvitykset
Vakuutuslautakunnalla on käytössään seuraavat selvitykset:
- A:n valitus Vakuutuslautakunnalle 7.3.2023
- vakuutusyhtiön vastine 27.3.2023
- vahinkoilmoitus 6.9.2022
- asiaan liittyvää sähköpostikirjeenvaihtoa vakuutusyhtiön, A:n vuokranantajan ja kohteen isännöitsijän välillä
- korvauspäätös 16.9.2022
- A:n oikaisupyyntö vakuutusyhtiölle 19.9.2022
- vakuutusyhtiön korvauspäätös 23.11.2022
- A:n asiamiehen oikaisupyyntö vakuutusyhtiölle 20.12.2022 ja sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan päiväämätön selvitys
- vakuutusyhtiön korvauspäätös 22.2.2023
- vahinkokartoitusraportti 13.9.2022
- vakuutuskirja ja vakuutusehdot.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kysymys siitä, tuleeko todettu kosteusvahinko korvata A:n yksityishenkilön vastuuvakuutuksesta.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 2 luvun 1.1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.
Vastuuvakuutuksen ehtojen (voimassa 1.7.2020 alkaen) kohdan VA131 mukaan [vakuutus] korvaa vakuutetun yksityishenkilönä toiselle aiheuttaman henkilö- tai esinevahingon, joka todetaan vakuutuskauden aikana ja josta vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. (…)
Ehtojen kohdan VA134 mukaan vakuutus ei korvaa vahinkoa (…) käsiteltävänä tai huolehdittavana olevalle omaisuudelle, joka vahinkoa aiheuttaneen teon tai laiminlyönnin aikana oli vakuutetun tai jonkun muun tämän lukuun tai hänen kanssaan samassa taloudessa vakinaisesti asuvan henkilön
- valmistettavana, asennettavana, korjattavana tai muulla tavoin käsiteltävänä
- säilytettävänä
- suojaus- tai vahingontorjuntavelvoitteen alaisena, kun otetaan huomioon vakuutetun henkilön toiminnan luonne ja sen välitön vaikutuspiiri
- muulla tavoin huolehdittavana.
Poikkeus: vakuutus korvaa vakuutetun ja hänen perheensä asuntona tai vapaa-ajan asuntona käytetyn vuokra- tai osakehuoneiston rakenteille, laitteille tai sisäpinnoille äkillisesti aiheutuneen vahingon, josta vakuutettu on huolimattomuutensa tai laiminlyöntinsä perusteella korvausvastuussa. (…)
Asian arviointi
Vahingon korvaaminen vastuuvakuutuksesta edellyttää, että vakuutettu on vahingosta korvausvastuussa. Vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan korvausvastuun syntyminen edellyttää pääsääntöisesti tahallisuutta tai tuottamusta. Tuottamuksella tarkoitetaan vahingon aiheuttamista moitittavalla menettelyllä eli virheellä, huolimattomuudella tai laiminlyönnillä. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa vakuutukseen sisältyy lisäksi ehto, jonka mukaan vakuutetun ja hänen perheensä asuntona käytetyn huoneiston rakenteille, laitteille tai sisäpinnoille aiheutuneiden vahinkojen korvattavuuden edellytyksenä on vakuutetun tuottamuksen lisäksi vahingon aiheutuminen äkillisesti.
Vahinkokartoitusraportin 13.9.2022 mukaan A:n vuokrahuoneistossa on havaittu olohuoneessa kosteusvahinko, jonka todennäköisenä syynä on pidetty sitä, että WC:n lattioita on pesty runsaalla vedellä, jolloin vesi on päässyt rakenteiden läpi olohuoneen tai käytävän puolelle. Kartoituksessa on todettu, että WC:n lattiassa ja alimmassa laattakerroksessa sekä olohuoneen ja käytävän lattiassa kosteusarvot ovat olleet korkeita. Olohuoneessa ja käytävässä on ollut lattiapinnoitteena parketin päälle asennettu muovimatto, ja parketti on osittain noussut pystyyn muovimaton alta. Kohteesta otettujen valokuvien perusteella WC-tilan lattia- ja seinäpinnoitemateriaali on ollut laatta. Kyseessä on lattiakaivollinen tila. Huoneisto sijaitsee vuonna 1978 valmistuneessa talossa. Isännöitsijän A:n vuokranantajalle ja vakuutusyhtiölle 15.9.2022 lähettämän sähköpostiviestin mukaan WC ei ole ns. märkätila ja sen alkuperäinen taso on muovimatto ja maalatut seinät sekä lattiakaivo. Osakas (nykyinen tai joku edellinen) on tehnyt laatoitukset lattiaan ja seiniin. Isännöitsijän arvion mukaan A on voinut ymmärtää WC:n olevan märkätila, koska lattia ja seinät on laatoitettu.
Asiassa on korvauskäsittelyn edetessä esitetty osin toisistaan poikkeavia kertomuksia siitä, kuinka vahinko on aiheutunut. Vakuutuslautakunta arvioi asiaa A:n ratkaisusuosituspyynnön mukaisesti oikaisupyynnössä 20.12.2022 esitetyn tapahtumakuvauksen perusteella.
A on esittänyt, että vahinko on aiheutunut siitä, kun WC-tilan lattiaa on toistuvasti pesty märällä mopilla. Vakuutuslautakunta viittaa edellä selostettuun koskien WC-tilan pintamateriaalia ja lattiakaivoa ja katsoo, ettei tällaisen tilan lattian pesua mopilla voida pitää huolimattomana toimintana. Esitetystä tapahtumakuvauksesta ei ilmene sellaista tekoa tai laiminlyöntiä, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että A tai hänen vakuutettuina olevat perheenjäsenensä olisivat aiheuttaneet vahingon tuottamuksellaan. A:n tai jonkun muun vakuutetun ei siten voida katsoa olevan vahingosta korvausvastuussa. Lisäksi vahinko on selvityksen perusteella aiheutunut vähitellen, kun pesuvettä on eri lattianpesukertojen yhteydessä päässyt rakenteisiin. Vakuutuslautakunta katsoo tällä perusteella, ettei kyseessä ole vakuutusehdoissa tarkoitettu, äkillisesti aiheutunut vahinko. Vakuutuslautakunta pitää näillä perusteilla vakuutusyhtiön kielteistä korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta ei suosita muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Laine
Jäsenet:
Haapasaari
Karhu
Karimäki
Korpiola