Haku

FINE-059344

Tulosta

Asianumero: FINE-059344 (2024)

Vakuutuslaji: Kotivakuutus

Ratkaisu annettu: 14.05.2024

Vuotovahinko. Viemärin tulviminen. Vahingon äkillisyys ja ennalta arvaamattomuus. Näyttö vakuutustapahtumasta. Roudan vähitellen aiheuttama viemäriputken rikkoutuminen. Vahingon korvattavuus.

Tapahtumatiedot

Omakotitalon pesuhuoneen ja saunan lattiakaivoista oli 31.12.2019 noussut suihkussa käynnin yhteydessä vettä lattialle. Vettä oli tullut myös erillisen wc-tilan lattialle.

Asiakkaan kertoman mukaan 26.10.2019 sattuneen vesivahingon jälkeen pienen huoneen viemäri oli tulpattu ja vahingot oli korjattu selvittämättä erikseen, miksi vettä oli noussut viemäristä lattialle. Yritys A Oy:n huoltomiehen selvityksen mukaan viemäri oli käyty avaamassa noin kaksi viikkoa ennen nyt kiistanalaisen vahingon tapahtumista. Vahingon tarkastusraportin mukaan 30.12.2019 vakuutuksenottajan poika oli kertonut, ettei viemäri ollut oikein vetänyt.

Nyt käsiteltävänä olevan vahingon sattumispäivänä kiinteistöhuoltoliikkeen A Oy:n huoltomies X oli mennyt vahinkopaikalle ja huolehtinut viemärin avaamisesta sekä huuhtelemisesta. X on todennut viemärien olleen täynnä vettä, ja hän on päätellyt, että jossain oli tukos. Yritys B Oy oli samana päivänä videokuvannut viemärin sen jälkeen, kun kamera oli saatu vietyä viemäriputkeen.

Yritys C Oy:n 7.1.2020 tekemästä vahinkokartoituksesta laaditun raportin mukaan viemäri oli aukaistu ja viemärit sekä kaivo tyhjennetty ennen tarkastusta. Tarkastusraportin mukaan ulkona olevat kaivot olivat olleet täynnä ja viemärissä oli ulkona, noin kahden metrin kohdalla kunnan viemärikaivosta talolle päin, ollut pari notkoa, jotka olivat keränneet muun muassa soraa. Notkokohdat olivat näkyneet viemärikuvauksessa. Tarkastusraportissa on mainittu, että viemärissä on mahdollisesti ollut rikkoontuma ja että putkeen oli jostain virrannut vettä.

Vakuutusyhtiö on epäävässä korvauspäätöksessään 21.1.2020 viitannut muun muassa viemärissä todettuihin pariin syvään painaumaan, joissa oli ollut hiekkaa viemärin sisäpuolella. Vahinko oli johtunut viemäriputken asennusvirheestä ja rakentamismääräysten sekä -ohjeiden vastaisesta rakentamisesta. Vahinko ei kuulu kotivakuutuksen korvauspiiriin rakennus-, valmistus- tai työvirhettä koskevan rajoitusehdon vuoksi. Lisäksi vakuutusyhtiö on perusteluissa esittänyt, että putken sisällä oli ollut kivi, että viemärikuvauksessa oli havaittu veden tulevan putken sisälle ulkopuolelta ja että kaivot olivat olleet täynnä.

Yritys D Oy:n johtava asiantuntija Y on rakennuksen omistajan pyynnöstä tutustunut rakennuksen vaurioihin ja perehtynyt kuvamateriaaliin sekä 7.1.2020 tehdystä tarkastuksesta laadittuun raporttiin. D Oy on antanut lattiavaurioista 9.9.2020 päivätyn lausunnon, jossa todennäköisimpänä syynä on pidetty routavauriota, joka on ollut seurausta viemärin asentamisesta routarajan yläpuolelle ilman routasuojausta. Lausunnossa on kuitenkin mainittu, että tämä tulee tarkistaa koekaivannolla viemärilinjaan, koska asiasta ei ole varmaa tietoa.

Yritys E Ky:n yrittäjä T oli 21.10.2020 kaivanut viemäriputken esiin. Viemärilinja oli avattu talon sokkelista noin yhden metrin päähän kaupungin viemärikaivosta. T:n lausunnon mukaan viemäriputkeen liitetty tarkastusputki oli ollut irrallaan. Muut viemäriputket olivat olleet ehjiä ja kiinni toisissaan.

Vakuutusyhtiön 2.12.2020 tekemässä korvauspäätöksessä on mainittu, että asiakas oli 1.12.2020 hakenut muutosta epäyspäätökseen ja että muutosperusteluissa on maininta: ”Viemärin tarkistusputki oli noussut irti liitoksestaan (routa nostanut?), josta pääsi viemäriin vettä ja hiekkaa.” Kyseisessä päätöksessä vakuutusyhtiö on todennut, ettei asiakas ollut esittänyt mitään välittömästi aiheutunutta äkillistä ja odottamatonta tapahtumaa, joka olisi voinut rikkoa viemäriputken ja aiheuttaa vahingon. Ratkaisussa vakuutusyhtiö on viitannut siihen, että muutoshakemuksen mukaan vahinko oli ollut seurausta roudan aiheuttamasta vahingosta. Kyse ei ole vakuutuksesta korvattavasta vahingosta. Päätöksensä perusteluissa vakuutusyhtiö on viitannut vakuutusehtojen kohtiin 4.7, 4.9, 4.10, 4.12 sekä 4.13.

Asiakas on 27.5.2021 vakuutusyhtiölle osoittamassaan uudelleenkäsittelypyynnössä katsonut, että viemäriliitos oli todennäköisesti irronnut rakennuksen ikkunoiden vaihtotyön yhteydessä vuonna 2018, kun ikkunalavoja oli siirretty traktorilla niiden asennuspaikoille. Kun viemärilinjat oli kaivettu auki, niiden oli havaittu vastaavan rakennusaikaisia määräyksiä. Vaurion syyksi arveltu routa oli pystytty sulkemaan pois vaurion aiheuttajana. Tämän jälkeen asiakas on 20.8.2021 lähettänyt Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINElle pyynnön ratkaisusuosituksen saamiseksi asiassa ja toistanut toukokuussa 2021 tekemässään uudelleenkäsittelypyynnössä selostamiaan asioita.

Vakuutusyhtiö on 9.11.2021 pyytänyt muun muassa valokuvia ja muita lisäselvityksiä asiakkaan uutena teoriana esittämästä vahingon syystä, jonka mukaan viemärin tarkastusputki oli rikkoutunut jo kesällä 2018. Vakuutusyhtiö on FINElle osoittamassaan vastineessa 22.12.2021 ja sähköpostiviestissä 5.5.2023 ilmoittanut, ettei se ollut saanut pyytämiään lisäselvityksiä.

Asiakas on reklamaatiokirjelmässä 15.6.2023 esittänyt yhteensä 117 700 euron suuruisen eritellyn korvausvaatimuksensa ja toistanut asiassa aikaisemmin esittämiään perusteluja vahingon korvattavuudelle.

Vakuutusyhtiö on 23.8.2023 kertonut, ettei sillä ole aikaisemmin ollut käytettävissään D Oy:n 9.9.2020 antamaa lausuntoa, joka tukee vakuutusyhtiön perusteluja. Vakuutusyhtiö ei lausu asiakkaan euromääräisistä vaatimuksista mitään, koska vahinko ei ole korvattava.

Vakuutusyhtiö ilmoitti 25.8.2023 saaneensa henkilö Z:n päiväämättömän lausunnon, minkä jälkeen yhtiö oli 7.9.2023 pyytänyt asiakkaalta vielä lisäselvityksiä asiassa. Lisäselvityksiä Z on esittänyt 21.9.2023 päivätyssä ja myös vakuutusyhtiölle toimitetussa, asiakkaalle osoitetussa kirjeessä. Selvityksestä ilmenee muun ohessa se, että viemärikaivannossa on viemäriputkien alapuolella taloon tuleva vesijohtoputki. Tarkastusviemärin katkeamisen on erittäin todennäköisesti aiheuttanut ulkoinen tekijä paljon ennen lokakuussa 2019 sattunutta viemärin tulvimistapahtumaa, eikä kyseinen ulkoinen tekijä ole tiedossa. Tarkastusputken katkenneesta osasta voi Z:n mukaan päätellä, ettei putkea ole katkaissut roudan aiheuttama nostovoima.

Asiakkaan valitus

Asiakas vaatii, että vakuutusyhtiö korvaa viemäriliitoksen irtoamisen seurauksena aiheutuneet vahingot omavastuun ylittävältä osalta. Hän viittaa Suomen rakentamismääräyskokoelman (D1, 1987) kohtaan 3.4.2 ja katsoo, että viemärijärjestelmä oli vuonna 1991 rakennettu sen ajan säännösten ja määräysten mukaisesti.

Vahinko oli aiheutunut kesällä 2018 viemäriputkien yli ajaneesta työkoneesta, jota oli käytetty ikkunaremontin aikana ikkunoiden siirtämiseen. Ikkunoiden vaihtotyö ja siinä apuna käytetty suurikokoinen työkone ovat olleet tapahtumana sellainen, ettei sitä ole voitu ottaa huomioon rakennusvaiheessa. Kyse ei ole ollut vähitellen aiheutuvasta vahingosta (kuluminen, naarmuuntuminen, kolhiintuminen tai tavanomainen käyttö) eikä sääolosuhteiden tai luonnonilmiöiden aiheuttamasta vahingosta (routiminen).

Asiakas viittaa siihen, että vakuutusyhtiö on väittänyt vahingon johtuneen routavauriosta, vaikka tarkastusputken murtumasta päätellen vahingon oli todennäköisesti aiheuttanut joku pihalla liikkunut työkone tai ajoneuvo. Murtuman aiheuttaneen tapahtuman ajankohtaa on erittäin hankala määrittää, mutta talon alta viemäriverkostoon valuneen soran määrästä päätellen murtuma on ollut pitkään. Talon alta oli lähtenyt hiekkaa noin seitsemän kuutiometriä. Vesivahinkojen varsinainen juurisyy oli selvinnyt vasta 21.10.2020, kun viemäriä oli ryhdytty uusimaan.

Asiakas vaatii korvauksia viemäriputkien uusimisesta kunnan viemäriverkostosta taloon sisälle, alapohjan piikkauksesta ja talon alla olevan penkan soratäytöstä sekä alapohjan eristeiden vaihdosta. Lisäksi korvausvaatimus sisältää lattialämmityksen uusimisen ja lattiavalun sekä korvauksen saunaosaston ja keittiön täysremontista, kuten myös takkahuoneen ja olohuoneen lattioiden uusimisesta. Korjauskustannuksia aiheuttavat myös varastokontin vuokra ja sähköasennukset sekä vesijohtojen uusiminen saunaosastolle ja keittiöön.

Yritys C Oy:n 7.1.2020 tekemässä tarkastuksessa on mainittu, että ulkona olevat kaivot olivat täynnä. Asiakkaan mielestä tämä tuskin on mahdollista, koska kaupungin viemäriin menevässä viemärissä ulkona ei ole yhtään kaivoa. Viemärin avauksen yhteydessä oli havaittu viemärin laskukulman muutos noin 20 asteesta noin viiteen asteeseen, mutta mitään notkoa ei ollut löytynyt. Viemärin rikkoutuneesta tarkastusputkesta oli valunut vettä ja hiekkaa viemäriverkostoon. Jos syy olisi selvitetty 26.10.2019 tapahtuneen vesivahingon yhteydessä, uutta vahinkoa ei olisi syntynyt.

Asiakas katsoo myös, ettei vakuutusyhtiön päätöksensä tueksi viittaama D Oy:n lausunnossa esitetty arvio vahingon syystä ole oikein. Tosiasialliset havainnot viemärin ja tarkastusputken liitoksesta sekä sen rikkoutumisesta eivät tue olettamusta routavauriosta.

28.1.2024 päivätyssä kirjelmässä asiakas korostaa viemäriputken kuvauksen osoittavan, ettei vahingon syynä ole väärin asennettu viemäriputki ilman routasuojausta, koska vesi virtaa viemärissä tarkastusputken liittymään saakka voimakkaana. Tarkastusputken yläosaan on osunut jokin putken katkeamisen aiheuttanut tekijä. Tämän osoittavat valokuvat viemäriputkeen liitetystä tarkastusputkesta. Putki on rikki/poikki kohdasta, joka on pisin putken pätkä, kun tarkastusputki taittuu kohti viemäriä useiden putken pätkien tavoin. Näkemystensä tueksi asiakas viittaa henkilö Z:n ja yrittäjä T:n selvityksiin ja lausuntoihin.

Vakuutusyhtiön vastine

Vastineissaan vakuutusyhtiö vetoaa siihen, että korvauksen hakijan on osoitettava, että vahinko täyttää vakuutusehdoissa määritellyn korvattavan vakuutustapahtuman kriteerit. Käytettävissä olevilla selvityksillä ei ole osoitettu tarkastusputken voineen edes todennäköisesti rikkoutua ikkunoiden vaihtotyön yhteydessä. Jos tarkastusputken rikkoutuminen olisi tapahtunut kesällä 2018 työkoneiden yliajon vuoksi, putken tukkeutumisen aiheuttaman tulvimisen olisi täytynyt aiheutua jo vuonna 2018.

Vakuutusyhtiö toteaa, että A Oy:n huoltomiehen X:n lausunnon mukaan vahinko oli ollut seurausta maan painumisesta tai routimisesta, joiden vuoksi viemäriputki oli irronnut ja lopulta aiheuttanut tulvimisen viemärissä. Lausunnosta ilmenee, että viemäriputkisto oli tehty huolimattomasti useista lyhyistä pätkistä ja siinä oli ollut paljon liitoksia, minkä lisäksi yksi tiiviste oli repsottanut putken sisäpuolella.  

Vakuutusyhtiö kiinnittää huomiota siihen, että asiakkaan joulukuussa 2020 tekemässä muutoshakemuksessa routaa on pidetty syynä viemärin tarkastusputken liitoksen irtoamiselle ja että Z:n antamissa selvityksissä on ristiriitaisuuksia. Ensimmäisessä lausunnossa Z on sanonut putken nousseen irti liitoksesta (routa nostanut?). Toisessa lausunnossa Z kertoo viemärin tarkastusputken katkenneen. Lausunnoista on pääteltävissä, että Z oli ollut paikalla, kun viemäriputkia oli kaivettu esille ja tutkittu lokakuussa 2020. Hän ei kuitenkaan ole maininnut mitään rikkoutuneesta putkesta. Vakuutusyhtiö ihmettelee, miksi Z on puhunut vain irronneesta liitoksesta.

Vakuutusyhtiö pitää kielteistä korvauspäätöstään vakuutusehtojen mukaisena, koska vahingon ei ole voitu osoittaa olleen seurausta äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta vahinkotapahtumasta. Vakuutusyhtiö viittaa myös D Oy:n lausuntoon, joka tukee yhtiön perusteluja. Lausunnon mukaan vahinko on ollut seurausta vakuutussopimukseen sisältyvissä rajoitusehdoissa 4.7., 4.9. ja 4.12 mainituista vähitellen tapahtuvista ilmiöistä, maan painumisesta ja routimisesta sekä asennusvirheistä, joiden aiheuttamat vahingot on rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle.

Vakuutusyhtiö katsoo, että tässä tapauksessa voidaan viitata myös rakennusvirheeseen. Saunan ja pesuhuoneen lattiarakenteiden tulee kestää viemärin tulvimisen aiheuttama kosteusrasitus vahinkoa aiheuttamatta. Lattiakaivollisen huonetilan lattian vedeneristämiselle oli rakennusvuonna 1991 ja myös sitä ennen asetettu vaatimuksia. Suomen Rakentamismääräyskokoelman D1, 1987, ohjeiden mukaan huonetiloissa, joissa on lattiakaivo, tulee huonetilan lattian olla vedenpitävä ja kaivon olla liitetty vesitiiviisti lattian vedenpitävään kerrokseen. Myös lattian ja seinän raja tulee tehdä vettä pitäväksi. Vakuutusyhtiö viittaa lautakunnan ratkaisukäytäntöön (esimerkiksi VKL 431/12), jonka mukaan rakenteille aiheutuneen vuotovahingon varsinaisena syynä on pidetty lattiarakenteen puutteellisuutta, jos vesi äkillisen ja ennalta arvaamattoman rikkoutumisen vuoksi on päässyt rakenteisiin tilassa, jossa olisi tullut olla asianmukainen veden­er­istys.

Jos lattiarakenne olisi toteutettu määräysten ja ohjeiden mukaisella tavalla, lattialle tulvinut vesi ei olisi päässyt aiheuttamaan rakenteille vahinkoa. Rakentamismääräysten ja hyvän rakentamistavan vastaisesta rakentamisesta johtuvia vahinkoja ei lautakuntakäytännössä ole pidetty ennalta arvaamattomina vahinkoina.

Asiassa on myös esitetty, että viemäriputki oli mahdollisesti rikkoutunut maaperän sisällä. Vakuutusyhtiölle on toimitettu valokuva rikkoutuneesta putkesta. Putken pinnalla on havaittavissa tummentuma, kun taas halkeamiskohdalla muovi on puhtaan harmaata. Tuo osoittaisi, ettei halkeama ole ollut putken rakenteessa kovinkaan pitkään. Putkien rikkoutuessa rikkokohdasta kulkeutuva vesi ja muut epäpuhtaudet värjäävät nopeasti rikkokohdan materiaalin. Tapauksessa ei ole osoitettu, etteikö tuo putken rikko olisi voinut tapahtua putken esiin kaivuun yhteydessä.

Selvitykset

Vakuutuslautakunnan käytettävissä on ollut seuraavat selvitykset:
- Yritys A Oy:n huoltomiehen X:n päiväämätön lausunto.
- Videotallenne Yritys B Oy:n 31.12.2019 tekemästä viemärikuvauksesta ja kolme kuvaruutukaappausta viemärikuvauksen videosta.
- Yritys C Oy:n raportti 7.1.2020 tehdystä vahinkotarkastuksesta.
- Yritys D Oy:n johtavan asiantuntijan Y:n 9.9.2020 päivätty lausunto.
- Henkilö Z:n päiväämätön selvitys viemärin esiin kaivamisesta ja viemäriputkien tutkimisesta.
- Sähköpostiviesti 10.8.2023, jossa Z on vakuutusyhtiön pyynnöstä selostanut tarkemmin viemärilinjan avauksen yhteydessä tehtyjä havaintoja.
- Yritys E Ky:n omistajan, yrittäjä T:n 27.1.2024 päivätty lausunto.
- kaksi valokuvaa viemäriputken tarkastusputkesta (sähköpostiviesti 29.1.2024).

Lisäksi asiakirjoihin sisältyy asiakkaan laskelmat ja erittelyt rakennustarvikkeista, rakennus- ja korjaustöistä sekä muista asiakkaalle aiheutuneista tai arvioiduista kustannuksista.

Huoltomies X selostaa lausunnossaan 31.12.2019 tehtyjä selvityksiä ja viemäriputkien huutelu- sekä videokuvaustoimia. X oli päätellyt, että jossakin on tukos, koska viemärit olivat täynnä vettä. Viemäriä ei saatu auki sisäkautta, ja kunnan viemärikaivon kautta huuhteluletkua saatiin vietyä viemäriputkeen vain pari metriä, minkä jälkeen iso kivi oli tullut pois putkesta. Huuhteluletkua saatiin ujutettua viemäriin kymmenen metriä, minkä jälkeen ”alkoi tulemaan hiekkaa mahdottomat määrät”.

Kun wc-istuin oli irrotettu paikaltaan, viemäriputken kuvauskamera oli saatu viemäriputkistoon. Lähellä kunnan kaivoa hiekkaa oli tullut vastaan ja viemäriä oli huuhdeltu noin kymmenen metriä. Yhdessä kohtaa oli huomattu, että vettä oli valunut voimakkaasti, minkä perusteella putkessa mahdollisesti oli rikkoutuma. Pari metriä ennen kunnan kaivoa oli kaksi painaumaa (mutkaa) peräkkäin. Maaperä oli lausunnon mukaan antanut periksi. Lausunnon antajan mukaan viemäriputkisto oli tehty huolimattomasti; ”pikkupätkistä, paljon liitoksia, yksi tiiviste repsotti putken sisäpuolella”.

Henkilö Z:n selvityksessä on mainittu, että viemärin tarkastusputki oli katkennut viemärin runkolinjan ja tarkastusputken liitoksen yläpuolelta ja että kyseisestä kohdasta pääsi viemäriin vettä ja hiekkaa. Myös kivi mahtui menemään viemäriin tuosta kohdasta. Tarkastusputki oli noin yhdeksän metrin päässä kaupungin viemärikaivosta, johon talon viemäri oli yhdistetty. Viemärikuvauksessa oleva ”irronnut tiiviste” sijaitsi noin 15 metrin päässä kaupungin viemärikaivosta keittiön lattian alla. Kuvauksessa löytyneet pari painumaa lienevät havainto viemäriputken laskukulman muutoksesta. Selvityksessä Z päättelee, että viemäri oli asennettu vuonna 1991 voimassa olleiden rakennusmääräysten mukaisesti lukuun ottamatta keittiön alla olevaa asennuksessa irronnutta tiivistettä. Hänen käsityksensä mukaan vahingon juurisyy on erittäin todennäköisesti ulkoinen tekijä, joka ei ole tiedossa.

Henkilö Z on lisäksi 21.9.2023 vakuutusyhtiölle lähettämässään selvityksessä kertonut, että hän oli käynyt mittaamassa viemärin nykyisen sijainnin, joka on likipitäen sama kuin aiemminkin. Tarkistuskaivo (ennen tarkistusputki) on noin kahdeksan metrin päässä kaupungin viemärikaivosta, johon talon viemäri on yhdistetty. Tarkistuskaivon ja talon seinän väli on noin 4,5 metriä. Viemäriverkostosta ei otettu kuvia, koska tulviva vesi oli aiheuttanut kiirettä korjauksen aikana. Selvityksen mukaan viemäri oli asennettu savipitoiseen maahan, jossa on noin metrin levyinen viemärikaivanto. Kaivannon täyttömateriaalina on sora.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Keskeinen osapuolten välinen kiista koskee sitä, onko rakennuksessa sattunut vuotovahinko ollut seurausta äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta. Tarkasti ottaen erimielisyys koskee sitä, onko asiakas osoittanut viemärin tarkastusputken rikkoutuneen tai irronneen viemäriliitoksesta äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman seurauksena. Lisäksi kysymys on siitä, onko vakuutusyhtiö osoittanut vahingon olleen seurausta korvauspiirin ulkopuolelle rajatusta vähitellen aiheutuneesta tapahtumasta kuten routavahingosta.

Sovellettavat vakuutusehdot ja rakentamismääräykset

Vakuutusehdot

1.1.2019 alkaen voimassa olleen kotivakuutuksen ehtojen mukaan vakuutusyhtiö sitoutuu esinevakuutusten ehtojen sekä Yleisten sopimusehtojen mukaisesti korvaamaan vakuutetulle omaisuudelle aiheutuneen suoranaisen esinevahingon sekä ehdoissa mainitut muut kustannukset.

3 Vakuutusturvan sisältö ja korvattavat vakuutustapahtumat
3.1 Laaja kotivakuutus
Laaja Kotivakuutus korvaa äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta aiheutuneet suoranaiset esinevahingot. Poikkeuksellinen tulvavahinko korvataan kohdan 3.4.6 mukaan.

Tyypillisiä korvattavia vahinkoja ovat palovahingot, sähköilmiö- ja vuotovahingot, varkaudet, murrot, ilkivalta- ja myrskyvahingot sekä rikkoutumisvahingot.

4 Vakuutustapahtumiin liittyvät yleiset rajoitukset
Rajoitukset koskevat kaikkia vakuutusturvan tasoja.

4.7 Vähitellen aiheutuvat vahingot
Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut rakennukselle tai irtaimelle omaisuudelle itselleen tavanomaisesta käytöstä, kulumisesta, naarmuuntumisesta, kolhiintumisesta, syöpymisestä, ruostumisesta, lahoamisesta, pilaantumisesta, materiaalien luonnollisesta heikkenemisestä tai muusta vähitellen tapahtuvasta ilmiöstä.

4.9 Sääolosuhteiden ja luonnonilmiöiden aiheuttama vahinko
Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut rakennukselle, irtaimelle omaisuudelle tai piha-alueelle ja sen kasvustolle pakkasesta, jäätymisestä, kuumuudesta, kuivuudesta, maan painumisesta tai routimisesta. Vakuutuksesta ei myöskään korvata vahinkoa, joka on aiheutunut vesi- tai lumisateesta, jään tai lumen painosta tai niiden liikkumisesta, pohja-, pinta- tai sulamisvedestä taikka veden pinnan noususta, tulvasta tai aallokosta.
[…]

4.12 Rakennus-, valmistus- tai työvirhe
Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut rakennukselle tai irtaimistolle itselleen
- suunnittelu-, asennus-, käsittely-, käyttö-, toimitus- tai työvirheestä
- rakenne-, valmistus- tai aineviasta
- perustamis- tai rakennusvirheestä taikka rakentamismääräysten, -ohjeiden tai hyvän rakentamistavan vastaisesta rakentamisesta
- rakenteen tai asennuksen keskeneräisyydestä tai puutteellisuudesta
- kun vesi on päässyt rakenteisiin lattiakaivon tai sen korokerenkaan tai märkätilan putkiläpivientien vuotamisesta tai vedeneristyksen puutteellisuudesta
- […].

4.13 Huolto- ja kunnossapitokustannukset
Vakuutuksesta ei korvata huolto- tai kunnossapitokustannuksia, sulattamiskustannuksia eikä tukkeutuneen putken tai laitteen puhdistus- tai avaamiskustannuksia.

Yleiset sopimusehdot

11 Korvausmenettely
11.1 Korvauksen hakijan velvollisuudet (VSL 32 §, 69 § ja 72 §)
Korvauksen hakijan on annettava vakuutusyhtiölle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutusyhtiön vastuun selvittämiseksi. Tällaisia asiakirjoja ja tietoja ovat esimerkiksi ne, joiden avulla voidaan todeta, onko sattunut vakuutustapahtuma, kuinka suuri vahinko on syntynyt ja kenelle korvaus on maksettava. Korvauksen hakija on velvollinen hankkimaan omalla kustannuksellaan ne selvitykset, jotka ovat parhaiten hänen saatavissaan ottaen kuitenkin huomioon myös vakuutusyhtiön mahdollisuudet hankkia selvitystä.

Vakuutusyhtiö ei ole velvollinen maksamaan korvausta ennen kuin se on saanut edellä mainitut selvitykset. […]

Vakuutetun tulee mahdollisuuksiensa mukaan osallistua vahingon selvittelyyn sekä myötävaikuttaa vahingon todellisen syyn ja aiheuttajan saamiseen selville. […]

Vakuutusyhtiölle on varattava tilaisuus tarkastaa vaurioitunut omaisuus ennen kuin sitä ryhdytään korjaamaan tai hävittämään.

Rakentamismääräykset

Suomen Rakentamismääräyskokoelman osa D1, 1987, Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot

2.5 Toimintahäiriöiden estäminen
2.5.4 Suojaaminen jäätymistä ja kosteuden tiivistymistä vastaan

Määräykset

Vesilaitteisto on tehtävä sellaiseksi, että vesijohto ei jäädy umpeen. Tiloissa, joissa kosteuden tiivistyminen kylmävesijohdolle saattaa aiheuttaa haittaa, on johto eristettävä.

Ohjeet
Rakennuksen kylmävesijohto, joka sijoitetaan ulkoseinän lähelle, kylmään ullakkotilaan, tuuletettuun alapohjaan tms., eristetään. Eristämistarve siellä, missä kosteuden tiivistyminen on haitallista, arvioidaan kuvan 17 avulla.

Maahan asennettava vesijohto sijoitetaan taulukon 11 ja kuvan 16 mukaisesti roudattomaan Syvyyteen. Jos peitesyvyys on pienempi, varustetaan johto lämmityksellä tai se eristetään riittävästi. ”

3 Jätevesilaitteisto
3.4 Toimintahäiriöiden estäminen
3.4.2 Sijoittaminen

Määräykset
[…]
Viemäri on kiinnitettävä rakenteisiin siten, että siihen ei pääse syntymään haitallista painumaa ja siten, että lämpölaajeneminen ei aiheuta haittaa.
[…]
Viemäri on asennettava maahan siten, että se kestää vahingoittumattomana ja toimivana maanpaineen, kuormituksen, maaperän syövyttävyyden ja sijaintipaikan mahdollisen painumisen aiheuttamat vaikutukset.

3.4.7 Viemärin suojaaminen jäätymiseltä

Määräykset
Viemärilaitteisto on tehtävä sellaiseksi, ettei se pääse jäätymään.

Ohjeet
Rakennuksessa olevat viemärit on tarvittaessa eristettävä jäätymistä vastaan.

Rakennuksen ulkopuolella viemärit asennetaan riittävän syvälle routasyvyys huomioon ottaen. Ellei näin voida tehdä, viemäri eristetään sopivalla tavalla tai lämmitetään.

Asian arviointi

Vakuutuslautakunta toteaa, että korvauksen hakijalla on näyttövelvollisuus siitä, että hänelle on aiheutunut vakuutusehdoissa korvattavaksi määritelty vakuutustapahtuma. Käytettävissään olevan puutteellisen selvityksen vuoksi lautakunta ei voi arvioida vakuutusyhtiön menettelyä lokakuussa 2019 sattuneen vuotovahingon osalta.

Rakennuksen viemäriverkostosta on noussut vettä rakennuksen lattialle ainakin kolme eri kertaa, lokakuussa 2019 kerran ja joulukuussa 2019 kaksi kertaa. Viemäriputkisto oli saatu 31.12.2019 tyhjennettyä sinne kertyneestä hiekasta ja ainakin yhdestä isosta kivestä.

Asiakas on vaatinut korvausta viemäriliitoksen irtoamisen seurauksena aiheutuneista vahingoista. Asiakkaan puolesta on esitetty, että ulkoisen tapahtuman seurauksena viemärin tarkastusputki oli irronnut liitoksesta ja/tai rikkoutunut. Asiakkaan käsityksen mukaan putken rikkoutumisen syytä ei voi yksiselitteisesti todeta, tapahtuman ajankohtaa määritellä eikä myöskään tietää, millaisesta tapahtumasta on voinut olla kysymys.

Asiakas on toukokuussa 2021 esittänyt, että väitetysti yli kahden metrin syvyydessä maassa ollut viemäriputki olisi todennäköisesti voinut mennä rikki/irrota liitoksesta kesällä 2018 ikkunoiden uusimistyön yhteydessä. Hän on huhtikuussa 2023 todennut, että murtuman aiheuttaman tapahtuman ajankohtaa on erittäin hankala määrittää, mutta että talon alta viemäriverkostoon valuneen soran määrästä päätellen murtuma on ollut pitkään. Henkilö Z:n mukaan viemärin katkeaminen on tapahtunut paljon ennen lokakuussa 2019 sattunutta tulvimista.

D Oy:n lausunnon mukaan rakennuksen ulkopuolella olevat viemäriputket olivat tukkeutuneet vähitellen putkiin valuneen veden mukana tulleiden maa-ainesten vaikutuksesta. Runkoviemärin kuvauksessa oli todettu, että ainakin kaksi viemärin liitosta vuotaa runsaasti viemärin ulkopuolelta tulevaa vettä verkostoon ja että viemärin ympärystäytön maamateriaalia kulkeutuu veden mukana viemäriverkostoon. Asiantuntija on myös todennut, että viemärikaivanto oli tehty huonosti vettä läpäisevään moreenimaahan, mikä on mahdollistanut ympärystäytön materiaalin lisäksi myös rakennuksen lattian alapuolisen täytemateriaalin kulkeutumisen viemäriverkostoon. Tätä on asiantuntijan näkemyksen mukaan täytynyt tapahtua pitkällä aikavälillä kiihtyvällä tahdilla aiheuttaen ennen pitkää maanvaraisen laatan sortumisvaaran.

Lausunnon mukaan viemäriliitosten repeämisen voi aiheuttaa routavaurio, viemärin painuminen epätasaisesti tai asennusvirhe. Käytettävissään olleiden selvitysten perusteella lausunnon laatinut asiantuntija Y on tässä tapauksessa pitänyt todennäköisimpänä syynä routavauriota, joka on ollut seurausta viemärin asentamisesta routarajan yläpuolelle ilman routasuojausta. 

Lautakunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että asiassa on esitetty ristiriitaisia tietoja siitä, olivatko vesiputket viemäriputkien ylä- vai alapuolella. Asiakas on viitannut siihen, ettei käyttövesiputkissa ollut sattunut roudan aiheuttamia vahinkoja missään vaiheessa ja että vesiputket olivat viemäriputkien yläpuolella. Z:n antaman selvityksen mukaan vesiputket ovat kuitenkin olleet viemäriputkien alapuolella maan sisällä. Ristiriitaisia käsityksiä on esitetty myös siitä, oliko tarkastusviemärin putki irronnut liitoksesta vai oliko kyse ollut putken rikkoutumisesta. Esitetyistä valokuvista näkyy viemäriputken olevan rikkonainen toisesta päästä. Yrittäjä T:n selvityksen mukaan viemärin auki kaivamisen yhteydessä viemäriin liitetty tarkastusputki oli ollut irrallaan.

Asiakkaan puolesta on esitetty, että routa oli lokakuussa 2020 viemärin aukaisemisen ja uusimisen yhteydessä pystytty sulkemaan pois vaurion aiheuttajana. Tämän väitteen tueksi asiakas ei ole kuitenkaan toimittanut muuta selvitystä kuin henkilö Z:n esittämiä näkemyksiä. Lautakunta toteaa, että asiakas olisi voinut hankkia tarvittavan selvityksen viemärin auki kaivamisen yhteydessä esimerkiksi valokuvaamalla rikkoutuneen viemäriputken ja sen kanssa maassa olleet muut viemäriputket tai videokuvaamalla viemärin purkamisvaihetta ja purettuja viemärin osia sekä muita toimia, jotka olisivat voineet selvittää viemärin rikkoutumisen tai irtoamisen syitä.

Vakuutusyhtiön korvauspäätöksessä 2.12.2020 on kerrottu asiakkaan muutospyynnössä olleista perusteluista, joiden mukaan ”viemärin tarkastusputki oli noussut irti liitoksestaan (routa nostanut?), josta pääsi viemäriin vettä ja hiekkaa.” Vakuutusyhtiön ilmoituksen mukaan tuolloin tehty muutospyyntö oli perustunut henkilö Z:n esittämiin seikkoihin. Lautakunta ei ole käytettävissään olevan allekirjoittamattoman ja päiväämättömän asiakirjan perusteella voinut arvioida vakuutusyhtiön esittämää selvitystä muutoin kuin toteamalla, ettei asiakas ole kiistänyt tätä vakuutusyhtiön ilmoitusta.

Vakuutuslautakunta toteaa, että asiakas on itsekin toistuvasti korostanut sitä, ettei selvitystä viemäriputken rikkoutumisen tai liitoksesta irtoamisen syystä voida saada selville, eikä myöskään sitä, minä ajankohtana rikkoutuminen tai irtoaminen olisivat tapahtuneet. Vakuutuslautakunta katsoo, ettei asiakkaan esittämä väite mahdollisesta vauriosta kesällä 2018 tehdyn ikkunaremontin yhteydessä ole riittävä selvitys asiasta eikä siitä, että kyse olisi ollut vakuutusehtojen tarkoittamasta äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti sattuneesta tapahtumasta.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella Vakuutuslautakunta on tullut siihen johtopäätökseen, ettei lautakunnan käytettävissä oleva selvitys tue näkemystä siitä, että asiantuntija Y:n esittämä arvio roudasta viemärin vaurioitumisen todennäköisimpänä syynä olisi virheellinen.

Lautakunta katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että vuotovahinko on ollut seurausta vakuutusehdoissa korvattavaksi määritellystä äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta. Lautakunnan käsityksen mukaan viemäriputken rikkoutuminen ja/tai irtoaminen liitoksesta on sen sijaan ollut seurausta roudan vähitellen aiheuttamasta viemärin liikkumisesta ja siitä, että rikkoutuneeseen viemäriputkeen on vähitellen veden mukana kulkeutunut maa-aineksia, jotka ovat tukkineet viemäriputken ja myös rakennuksen sisällä olevat lattiakaivot saunassa ja kylpyhuoneessa. Vakuutusyhtiöllä on ollut vakuutussopimukseen perustuva oikeus kieltäytyä maksamasta korvausta asiakkaalle aiheutuneista vahingoista.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena eikä suosita vahinkojen korvaamista.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Bygglin
Sihteeri Pellikka
Jäsenet:
Kankkunen
Vaitomaa
Vyyryläinen
Yrttiaho

Tulosta