Haku

FINE-058879

Tulosta

Asianumero: FINE-058879 (2023)

Vakuutuslaji: Eläinvakuutus

Ratkaisu annettu: 31.08.2023

Keisarileikkaus. Oliko koira todistettavasti kykenemätön synnyttämään itse tai tavanomaisen hoidon jälkeen?

Tapahtumatiedot

Asiakkaan koira oli synnyttänyt kotona neljä pentua. Vahinkoilmoituksen mukaan pennut olivat syntyneet kahden tunnin välein. Koira oli väsynyt ja kaksi pentua oli vielä syntymättä. Asiakas oli antanut koiralle kotona kalkkia ja oksitosiinia supistusten voimistamiseksi sekä hunajaa. Kun neljännen pennun syntymisestä oli kulunut noin kolme ja puoli tuntia, asiakas vei koiran eläinlääkäriin, jossa päädyttiin sektioon. Toinen pentu oli synnytyskanavassa ja se syntyi sektion valmistelun aikana. Toinen pentu saatiin ulos sektiossa.

Koiraa hoitaneen eläinlääkärin vakuutusyhtiölle antaman lisäselvityksen mukaan koiralla oli todettu synnytysvaikeutena polttoheikkous. Kohdussa olleen pennun sykkeen oli todettu laskeneen hälyttävän alas. Takana ollut pitkä synnytys huomioiden sektiopäätös tehtiin nopeasti. Sen oli katsottu olleen oleellista pentujen ja emon selviämisen kannalta.

Asiakas haki korvausta eläinlääkärikuluista jalostuskoiran hoitokuluvakuutuksesta. Vakuutusyhtiö teki asiassa 26.12.2022 kielteisen korvauspäätöksen, jonka mukaan koiralla ei ollut synnytysvaikeutta. Pentujen sykkeet eläinlääkäriasemalla olivat olleet normaalit ja emän verensokeri oli ollut normaali. Synnytyskanavassa ollut pentu oli syntynyt ilman apuja.

Asiakas toimitti vakuutusyhtiölle lisätietoja asiasta. Asiakas kertoi muun muassa, että synnytyskanavassa ollut pentu oli tullut vähän eteenpäin eläinlääkärin tekemän sisätutkimuksen myötä ja asiakas oli saanut sen vedettyä ulos. Vakuutusyhtiö käsitteli asian uudelleen ja ilmoitti 13.2.2023, että asiakkaan kertomus antamastaan manuaalisesta synnytysavusta poikkesi eläinlääkärin lausunnosta, jonka mukaan synnytyskanavassa ollut pentu oli syntynyt ilman manuaalista synnytysapua. Vakuutusyhtiö katsoi, että koira ei ole ollut todistettavasti kykenemätön synnyttämään itse tai tavanomaisen hoidon jälkeen, koska se oli synnyttänyt pennun leikkausvalmistelun aikana. Mitään tavanomaista hoitoa ei ole kokeiltu, eikä synnytysvaikeutta ole todettu. Ehdot keisarileikkauksen korvaamiselle eivät täyttyneet.

Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta

Asiakas vaatii korvausta koiran eläinlääkärikuluista. Asiakas kertaa tapahtumien kulkua ja toteaa, että eläinlääkäri oli sisätutkimuksessa yrittänyt saada synnytyskanavassa olleesta pennusta otetta siinä onnistumatta. Sektion valmistelujen aikana koiralle tuli mahdollisesti eläinlääkärin kaivelun tuloksena lopulta supistuksia ja se sai synnytettyä synnytyskanavassa olleen pennun asiakkaan auttaessa sitä ulos. Edellisen pennun syntymästä oli noin 4,5–5 tuntia. Sektio päätettiin tehdä jo heikentyneiden sydänäänien vuoksi. Pentu oli hyvin heikossa kunnossa, sinertävä ja sitä piti elvyttää pitkään. Asiakas katsoo, että jos leikkausta ei olisi tehty, pentu olisi joko syntynyt tai leikattu kuolleena ulos.

Asiakas korostaa lisäksi, että syntymättömien pentujen syke oli alle 180 ja se oli selkeästi pudonnut. Eläinlääkäri ei nähnyt asiakkaan vetävän synnytyskanavassa ollutta pentua ulos, koska oli viereisessä huoneessa, mutta kuuli sen, koska ovi oli auki.

Vakuutusyhtiö toteaa edelleen, että koira ei ole ollut todistettavasti kykenemätön synnyttämään itse tai tavanomaisen hoidon jälkeen, koska se oli jo kotona synnyttänyt pentuja oksitosiini- ja kalkkipistosten jälkeen. Lisäksi koira oli synnyttänyt yhden pennun itsenäisesti leikkausvalmisteluiden aikana. Eläinlääkäriltä saadun tiedon mukaan valmisteluiden aikana syntynyt pentu syntyi ilman manuaalista synnytysapua. Vakuutusyhtiö katsoo edelleen, että 180 lyöntiä minuutissa on synnytystilanteessa normaali syketaso.

Sopimusehdot

Koirarotuvakuutuksen 1.1.2021 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan ”A.1 Vakuutuksen kattavuus” mukaan vakuutus koskee niitä kuluja, joita vakuutusaikana on syntynyt eläinlääkärin tutkiessa ja hoitaessa vakuutettua koiraa vakuutuksen piiriin kuuluvan sairauden oireen tai tapaturman vuoksi.

Tutkimus- ja hoitomenetelmien on oltava eläinlääketieteellisesti perusteltuja ja perustuttava eläinlääketieteelliseen näyttöön (mikä tarkoittaa, että sitä tukevat kliiniset tutkimukset, jotka ovat kansainvälisesti tieteellisesti dokumentoituja). […]

Vakuutusehtojen kohdan ”A.9. Erityismääräykset” alakohdan ”A Synnytyskomplikaatiot ja keisarileikkaus” mukaan vakuutus korvaa vähintään 20 kuukauden ikäiselle nartulle synnytyskomplikaatiot ja yhden keisarileikkauksen. Keisarileikkaus korvataan sillä ehdolla, ettei nartulle ole tehty aiemmin keisarileikkausta ja ettei narttu todistettavasti pysty synnyttämään itse tai ettei narttu pysty synnyttämään tavanomaisen hoidon jälkeen.

Jalostuskoiran hoitokuluvakuutuksen vakuutusehtojen kohdan ”Keisarileikkaus” mukaan vakuutus koskee yhtä keisarileikkausta sen lisäksi, mikä muutoin on voimassa [vakuutusyhtiö] Koirarotuvakuutuksen kohdan A.9 A mukaisesti. Keisarileikkaus korvataan ainoastaan, mikäli narttu ei kykene todistettavasti synnyttämään itse tai synnyttämään tavanomaisen hoidon jälkeen. […]

Ratkaisusuositus

Asiassa on kysymys asiakkaan koiran keisarileikkauksesta aiheutuneiden kulujen korvaamisesta jalostuskoiran hoitokuluvakuutuksesta. Vakuutusyhtiö on katsonut, että koira ei ole ollut vakuutusehdoissa edellytetyllä tavalla todistettavasti kykenemätön synnyttämään itse tai tavanomaisen hoidon jälkeen.

FINE toteaa, että asiaan sovellettavien vakuutusehtojen sanamuodon mukaan koiran keisarileikkaus korvataan, jos jompikumpi vakuutusehdoissa mainituista edellytyksistä täyttyy, eli joko koira ei kykene todistettavasti synnyttämään itse tai vaihtoehtoisesti koira ei kykene synnyttämään tavanomaisen hoidon jälkeen.

Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö on katsonut, että koira on kyennyt synnyttämään itse, koska se on synnyttänyt kotona kalkki- ja oksitosiinipistoksia saatuaan. Lisäksi koiraa hoitaneen eläinlääkärin lausuntojen mukaan koira oli synnyttänyt yhden pennun itsenäisesti leikkausvalmisteluiden aikana. Vakuutusyhtiö on myös katsonut, että koiralle ei ollut annettu mitään tavanomaista hoitoa.

Tässä tapauksessa koiraa hoitaneen eläinlääkärin antaman lisäselvityksen mukaan koiralla oli todettu polttoheikkous. Lisäksi eläinlääkärin lisäselvityksen mukaan kohdussa olleen pennun syke oli laskenut hälyttävän alas. Vakuutusyhtiö on esittänyt, että koiranpennun sydämen lyöntitiheys 180 lyöntiä minuutissa on normaali lyöntitiheys synnytystilanteessa. Vakuutusyhtiön väitteen sykkeen tiheyden tavanomaisuudesta jäädessä kuitenkin tarkemmin perustelematta, FINE katsoo osoitetuksi, että pennun syke oli alentunut. Ottaen lisäksi huomioon, että hoitava eläinlääkäri oli katsonut synnytyksen venymisen huomioiden pennun ja emon selviämisen kannalta tarpeelliseksi tehdä koiralle sektion, FINE katsoo, että tapauksessa on osoitettu, että koira ei ole kyennyt synnyttämään itse.

FINE toteaa, ettei vakuutusehdoissa tarkemmin määritellä sitä, mitä ehdoissa tarkoitetaan tavanomaisella hoidolla. Koiralle oli kuitenkin annettu jo kotona kalsiumia ja oksitosiinia supistelun edistämiseksi. Asiasta käytettävissä olevista asiakirjoista ei käy tarkemmin ilmi, missä vaiheessa synnytystä tarkalleen ottaen asiakas oli antanut koiralle oksitosiinia ja kalsiumia. FINE toteaa kuitenkin, että oksitosiini ja kalsium oli annettu jo ennen tilannetta, jossa neljä pentua oli syntynyt, ja viidennen pennun syntyminen oli viivästynyt.

Koiraa hoitaneen eläinlääkärin lisäselvityksen mukaan klinikalla ei annettu enää lääkkeellistä synnytysapua, koska nopean sektiopäätöksen katsottiin olevan oleellista pentujen ja emon selviämisen kannalta. Vakuutusyhtiö ei ole tarkemmin eritellyt, minkälaista tavanomaista hoitoa koiralle olisi tässä tilanteessa ollut vielä annettavissa. FINE katsoo osoitetuksi, että koiralle oli annettu ennen sektioon päätymistä kaikki tilanteessa käytettävissä ollut tavanomainen hoito.

Näin ollen FINE katsoo, että tässä tapauksessa on osoitettu sekä se, että koira ei ole kyennyt synnyttämään itse, että myös se, että koira ei ole kyennyt synnyttämään tavanomaisen hoidon jälkeen. FINE katsoo, että vakuutusehdoissa keisarileikkauksen korvattavuudelle asetetut edellytykset täyttyvät ja keisarileikkaus on siten korvattava jalostuskoiran hoitokuluvakuutuksesta.

Lopputulos

FINE suosittaa vakuutusyhtiötä korvaamaan koiran keisarileikkauksesta aiheutuneet eläinlääkärikulut vakuutusehtojen mukaisesti.

FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Jaostopäällikkö Korpelainen
Esittelijä Salo

Tulosta