Tapahtumatiedot
Vakuutuksenottaja A asioi 19.4.2018 vakuutusyhtiön palvelutoimistolla. A oli myynyt omistamansa asuinrakennuksen. Vakuutusyhtiön asiakaskontaktimerkinnän mukaan A:lle tehtiin uusi irtaimistovakuutus ilman vastuu- ja oikeusturvavakuutuksia. A soitti vakuutusyhtiön puhelinpalveluun 23.4.2018, koska halusi muuttaa peruskotivakuutuksen laajaksi kotivakuutukseksi. Hän soitti puhelinpalveluun uudelleen 17.5.2018 muuttaakseen vakuutuksen jälleen peruskotivakuutukseksi. A asioi 18.2.2019 yhtiön palvelutoimistolla laajentaakseen vakuutusturvaa.
A soitti 30.12.2022 vakuutusyhtiön korvauspalveluun ja tiedusteli oikeusturvaetua riitaan, joka liittyi 29.3.2018 tehtyyn kiinteistökauppaan. A:lle kerrottiin, ettei hänellä ollut voimassa olevaa oikeusturvavakuutusta, eikä oikeusturvaetua siten voitu myöntää. A sopi 12.1.2023 vakuutusyhtiön kanssa oikeusturvavakuutuksen lisäämisestä kotivakuutussopimukseen.
A otti 6.2.2023 yhteyttä Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan katsoen, että hänelle oli 19.4.2018 myyty vakuutus, joka ei ollut niin kattava kuin oli ollut tarkoitus. Vakuutus- ja rahoitusneuvonnalle 27.7.2023 toimittamassaan selvityksessä A kertoi, ettei hän asioidessaan vakuutusyhtiön palvelutoimistolla 19.4.2018 ollut hahmottanut tarvitsevansa juuri tietyn tyyppistä vakuutusturvaa sen varalta, että hänellä oli myymänsä asuinkiinteistön osalta viiden vuoden ajan vastuu piilevistä virheistä. A katsoi, että vakuutusyhtiön toimihenkilön olisi tässä yhteydessä tullut selvittää hänen vakuutustarpeensa ja korostaa oikeusturvavakuutuksen tärkeyttä. Myös A:n asioidessa palvelutoimistolla 18.2.2019 yhtiön olisi tullut kiinnittää huomiota oikeusturvavakuutuksen puuttumiseen. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta pyysi 5.9.2023 vakuutusyhtiötä selvittämään asiaa.
Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen 10.10.2023. Yhtiö totesi päätöksessään, että A:lla oli ennen 12.1.2023 alkanutta oikeusturvavakuutusta ollut yhtiössä oikeusturvavakuutus 20.7.2005–23.6.2014. A oli 18.4.2018 ottanut yhtiöstä uuden koti-irtaimistovakuutuksen, johon ei ollut valittu oikeusturvaa. A:n oman ilmoituksen mukaan hänellä ei ollut ollut oikeusturvavakuutusta muussa vakuutusyhtiössä. Vakuutusehtojen mukaan oikeusturvavakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty todisteellisesti perusteen tai määrän osalta. Tässä tapauksessa vakuutustapahtuma oli sattunut 1.2.2023 A:n kiistettyä vastapuolen vaatimuksen. Oikeusturvavakuutuksen käytön voimassaoloaikaa koskeviin edellytyksiin kuuluu, että vakuutus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa yhtäjaksoisesti kaksi vuotta. Jos vakuutus on tällöin ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös riidan perusteena olevien seikkojen olla tapahtunut vakuutuksen voimassaoloaikana. A:n tapauksessa riita perustui 29.3.2018 tehtyyn kiinteistökauppaan eli tapahtumiin ennen vakuutuksen alkamista. Koska vakuutus ei ollut vakuutustapahtuman sattuessa ollut yhtäjaksoisesti voimassa kaksi vuotta eivätkä riidan perusteena olleet seikat olleet tapahtuneet vakuutuksen voimassaoloaikana, ei oikeusturvaetua myönnetty.
Yhtiö totesi ennen vakuutussopimuksen tekemistä annettujen tietojen osalta, että A oli 19.4.2018 allekirjoittanut vakuutustarjouksen ja vahvistanut vastaanottaneensa vakuutuksen tuoteselosteen. Tuoteselosteessa oli kerrottu vakuutuksen eri turvista ja niiden korvauspiiristä ja merkitystä. Erityistä velvollisuutta A:n vakuutustarpeen selvittämiseen vakuutusyhtiöllä ei ollut ollut. Yhtiön velvollisuutena oli ollut tarjota A:lle tarpeellisia tietoja vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi. Yhtiö katsoi, että A:lle oli tarjottu myyntitilanteessa riittävät tiedot vakuutusmuodoista tuoteselosteen muodossa. A:n väitteellä vakuutuksen myyntitilanteessa annetuista tiedoista ei ollut merkitystä asian ratkaisemisen kannalta.
Yhtiö otti vakuutuksen muutostilanteeseen 18.2.2019 kantaa Vakuutus- ja rahoitusneuvonnalle 5.3.2024 lähettämässään sähköpostiviestissä. Yhtiö katsoi, ettei vakuutussopimuksen muuttamista tule pitää vakuutussopimuslaissa tarkoitettuna vakuutuksen tarjoamisena. Näin ollen vakuutussopimuslain 4 b §:n mukainen velvollisuus määrittää vakuutuksen hakijan vakuutustarve ei koskenut tätä palvelutilannetta.
Asiakkaan valitus
A pyytää asiassa Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta. A viittaa vakuutussopimuslain 9 §:ään koskien vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiä. A katsoo, että vakuutusyhtiön olisi tullut kartoittaa hänen vakuutustarpeensa ja täyttää tiedonantovelvollisuus, kun hän ilmoitti haluavansa laajentaa vakuutusturvaansa.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö toistaa vastineessaan kielteisen kantansa. Oikeusturvaetua ei voida vakuutuksen ehtojen perusteella myöntää. A:n eduksi on vakuutustapahtumapäivänä 1.2.2023 ollut voimassa kaksi oikeusturvavakuutusta, joiden ehdot ovat sovellettavalta osaltaan olleet sisällöllisesti toisiaan vastaavat.
A:n ottaessa kotivakuutuksen 19.4.2018 vakuutusyhtiöllä ei ole tuolloin voimassa olleen lainsäädännön nojalla ollut erityistä velvollisuutta kartoittaa vakuutuksen hakijan vakuutustarvetta. A:lle on annettu tuoteseloste, josta ovat ilmenneet tarpeelliset tiedot. A:n asioidessa 18.2.2019 kyse on ollut suppean kotivakuutuksen muuttamisesta laajaksi turvaksi. Yhtiö katsoo, ettei sillä muutoksen luonteesta johtuen ole ollut tässä yhteydessä velvollisuutta kartoittaa A:n vakuutustarvetta, eikä ainakaan kartoittaa sitä muutettavaa kotivakuutuksen turvantasoa laajemmin esimerkiksi oikeusturvavakuutuksen osalta.
Selvitykset
Vakuutuslautakunnalla on käytössään seuraavat selvitykset:
- A:n yhteydenotot Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan 6.2.–3.12.2023 sekä ratkaisusuosituspyyntö Vakuutuslautakunnalle 15.3.2024
- vakuutusyhtiön vastine 3.6.2024
- vakuutusyhtiön korvauspäätös 10.10.2023 ja sähköpostivastaus Vakuutus- ja rahoitusneuvonnalle 5.3.2024
- vakuutustarjous 19.4.2018
- kontaktimerkinnät A:n asioinnista vakuutusyhtiössä 19.4.2018, 23.4.2018 ja 17.5.2018
- tuoteseloste 1.3.2018
- vakuutuskirjat 19.4.2018, 18.2.2019, 19.12.2021 ja 13.1.2023
- muutosvakuutuskirjat 19.4.2018 ja 18.2.2019
- vahvistus vakuutussopimuksen muutoksesta 13.1.2023
- vakuutusehdot 1.1.2021 ja 1.1.2022.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kysymys siitä, tuleeko A:lle myöntää oikeusturvaetu 1.2.2023 syntyneeseen kiinteistökauppariitaan. Lisäksi kyse on siitä, onko vakuutusyhtiö ennen vakuutussopimuksen tekemistä 19.4.2018 tai vakuutussopimusta 18.2.2019 muutettaessa täyttänyt vakuutussopimuslain 5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa, tai muutostilanteen osalta vakuutussopimuslain 4 b §:n mukaisen velvollisuutensa selvittää vakuutuksen hakijan vakuutustarve.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Vakuutussopimuslaki 19.4.2018 voimassa olleessa muodossaan
Vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 5 §:n (14.5.2010/426) 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on ennen vakuutussopimuksen päättämistä annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä vakuutukseen mahdollisesti liittyvien sijoituskohteiden valinnan kannalta olennaisiin seikkoihin ottaen erityisesti huomioon vakuutuksen hakijan aikaisempi sijoituskokemus ja sijoittamisen tavoitteet.
Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
Vakuutussopimuslaki 18.2.2019 voimassa olleessa muodossaan
Vakuutussopimuslain 4 b §:n (20.4.2018/238) 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on ennen vakuutuksen tarjoamista pyydettävä vakuutuksen hakijalta tietoja tämän vakuuttamiseen liittyvistä tarpeista ja vaatimuksista ja saadut tiedot huomioon ottaen määritettävä vakuutustarve.
Vakuutussopimuslain 5 §:n (20.4.2018/238) 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on ennen vakuutussopimuksen tekemistä annettava vakuutuksen hakijalle tietoja vakuutusmuodoistaan, näiden vakuutusten vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista sekä muut hakijalle määritettyyn vakuutustarpeeseen sopivan vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.
Vakuutussopimus 19.4.2018 alkaen
Muutosvakuutuskirjan 19.4.2018 mukaan aiemmat asuinrakennuksen ja koti-irtaimiston laajat omaisuusvakuutukset on päätetty 30.4.2018.
Vakuutuskirjan 19.4.2018 mukaan A:n kotivakuutus on sisältänyt 19.4.2018 alkaen perustason omaisuusvakuutuksen koti-irtaimistolle.
Vakuutussopimus 18.2.2019 alkaen
Muutosvakuutuskirjan 18.2.2019 mukaan A:n perustason koti-irtaimistovakuutus on päättynyt 17.2.2019.
Vakuutuskirjan 18.2.2019 mukaan A:n kotivakuutus on sisältänyt 18.2.2019 alkaen laajan omaisuusvakuutuksen koti-irtaimistolle.
Vakuutussopimus 12.1.2023 alkaen
Vakuutuskirjan 13.1.2023 mukaan A:n kotivakuutussopimukseen on sisältynyt oikeusturvavakuutus 12.1.2023 alkaen. Vakuutukseen on sovellettu 1.1.2021 alkaen voimassa olleita vakuutusehtoja. Vakuutusyhtiön esittämän selvityksen mukaan tämä vakuutussopimus on ollut voimassa 31.1.2024 saakka.
Oikeusturvavakuutuksen ehtojen (voimassa 1.1.2021 alkaen) kohdan 9.4.1 (Vakuutustapahtuman määritelmä) mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa
- riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty todisteellisesti perusteen tai määrän osalta. (…)
Ehtojen kohdan 9.4.2 (Vakuutuksen voimassaoloaika) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Jos vakuutus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuuluvaksi kaikki se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössä. (…)
Vakuutussopimus 1.2.2023 alkaen
Muutosvahvistuksen 13.1.2023 mukaan A:n 1.2.2023 alkamassa olleeseen vakuutussopimukseen on liitetty oikeusturvavakuutus.
Oikeusturvavakuutuksen ehtojen (voimassa 1.1.2022 alkaen) kohdan 4.1 (Vakuutustapahtuman määritelmä) mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasioissa
- riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty todisteellisesti perusteen tai määrän osalta. (…)
Ehtojen kohdan 4.2 (Vakuutuksen voimassaoloaika) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Jos vakuutus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuuluvaksi kaikki se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössä. (…)
Asian arviointi
1. Asian arviointi sopimusehtojen mukaan
A:n kotivakuutussopimukseen on liitetty oikeusturvavakuutus 12.1.2023. A:n hyväksi on ollut voimassa kaksi oikeusturvavakuutusta 1.2.2023–31.1.2024. Kummastakin vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma, joka riita-asioissa on riidan syntyminen eli se, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty perusteen tai määrän osalta. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana.
A on hakenut oikeusturvaetua kiinteistökauppaan liittyvään riitaan. Riidan perusteena oleva kiinteistökauppa on tehty 29.3.2018 ja asia on riitautunut A:n ja kiinteistön ostajan välillä 1.2.2023. Vakuutuslautakunta toteaa, että vakuutustapahtuma on tässä tapauksessa sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana eli 1.2.2023. Vakuutus ei kuitenkaan ole vakuutustapahtuman sattuessa ollut yhtäjaksoisesti voimassa kahta vuotta. Koska riidan perusteena oleva seikka eli kiinteistökauppa ei ole syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana, asiaan ei vakuutussopimuksen ehtojen mukaan voida myöntää oikeusturvaetua.
A on katsonut, että vakuutusyhtiö on laiminlyönyt kotivakuutussopimusta 19.4.2018 tehtäessä tai sopimusta 18.2.2019 muutettaessa velvollisuuttaan selvittää A:n vakuutustarve ja/tai tiedonantovelvollisuuttaan. Lautakunta arvioi näitä kysymyksiä kummankin sopimuksentekotilanteen osalta erikseen.
2. Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus 19.4.2018 tehdyn vakuutussopimuksen osalta
A:n sopiessa vakuutusyhtiön kanssa kotivakuutuksesta 19.4.2018 ei ole ollut voimassa sääntelyä vakuutusyhtiön velvollisuudesta selvittää vakuutuksen hakijan vakuutustarve ennen vakuutustarjouksen tekemistä. Tuolloin voimassa olleen vakuutussopimuslain 5 §:n mukaan vakuutusyhtiön oli ennen vakuutussopimuksen tekemistä annettava vakuutuksen hakijalle tarpeelliset tiedot vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi. Näitä tietoja ovat muun muassa tiedot vakuutusmuodoista, vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista sekä vakuutusturvan olennaisista rajoituksista. Jos vakuutusyhtiö on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa puutteellisesti tai antanut vakuutuksesta virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoa, on vakuutussopimus lain mukaan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
A on allekirjoittanut 19.4.2018 päivätyn vakuutustarjouksen, joka on koskenut koti-irtaimiston kattavaa peruskotivakuutusta. Allekirjoituksella A on vahvistanut saaneensa vakuutuksen tuoteselosteen. Tuoteselosteessa (voimassa 1.3.2018 alkaen) on esitelty kotivakuutussopimukseen liitettävissä olevia vakuutusturvia. Sivulla 25 on kerrottu oikeusturvavakuutuksesta, että vakuutus korvaa kustannuksia, jos vakuutettu joutuu käyttämään lakimiesapua yksityiselämään liittyvissä riita-, rikos- tai hakemusasioissa. Vakuutuksesta korvataan esimerkiksi asuntokauppariitojen lakimieskustannuksia. Oikeusturvavakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneita vahinkoja. Jos vakuutus on vahingon sattuessa ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, on täytynyt syntyä vakuutuksen voimassaoloaikana.
Vakuutuslautakunta katsoo, että tuoteselosteessa on annettu riittävät tiedot oikeusturvavakuutuksen tarkoituksesta sekä vakuutuksen voimassaoloa koskevista edellytyksistä. Tuoteselosteessa on lisäksi erillinen esimerkki koskien asuntokauppariitojen lakimieskustannuksia. Vakuutuslautakunta katsoo, että A on saanut hänelle annetusta tuoteselosteesta vakuutussopimuslain edellyttämät tiedot vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi oikeusturvavakuutuksen osalta. Vakuutusyhtiö on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa asianmukaisesti 19.4.2018 alkaneen sopimuksen osalta.
3. Vakuutusyhtiön velvollisuus selvittää hakijan vakuutustarve ja tiedonantovelvollisuus 18.2.2019 tehdyn vakuutussopimuksen muutoksen osalta
A on 18.2.2019 sopinut vakuutusyhtiön kanssa koti-irtaimistovakuutuksen muuttamisesta perusturvasta laajaksi turvaksi. Vakuutusten tarjoamiseen liittyvä lainsäädäntökokonaisuus, jolla implementoitiin Euroopan parlamentin ja neuvoston vakuutusten tarjoamisesta annettu direktiivi (EU) 2016/97 (ns. IDD-direktiivi), tuli voimaan 1.10.2018. Tässä yhteydessä vakuutussopimuslakiin lisättiin 4 b §, joka toi vakuutuksenantajalle velvollisuuden määrittää vakuutuksen hakijan vakuutustarve ennen vakuutustarjouksen tekemistä.
Vakuutuksenantajan tulee vakuutussopimuslain 4 b §:n nojalla ennen vakuutuksen tarjoamista määrittää vakuutuksen hakijan vakuutustarve hakijalta saatujen tietojen perusteella. Lainkohtaa koskevien säännöskohtaisten perustelujen mukaan (HE 172/2017 vp, s. 199–200) mukaan tietojen pyytäminen voi tapahtua niin henkilökohtaisesti kuin esimerkiksi verkkopalvelussa taikka vakuutuksen hakulomakkeella. Pyydettävien tietojen sisällöstä ei tarkemmin säädetä. Vakuutusten merkitys ja sisältö vaihtelevat niin paljon, ettei täsmällisiä vaatimuksia tältä osin voida asettaa. Kuluttaja tai tähän rinnastettava taho vakuutuksen hakijana kykenee yleensä vain yleisellä tasolla ilmaisemaan vakuutustarpeensa, kuten tarpeen vakuuttaa vakituinen tai vapaa-ajan kotinsa, autonsa, lemmikkieläimensä taikka varautua oman tai lähiomaisensa tapaturman, sairauden, työkyvyttömyyden, työttömyyden tai kuoleman varalta. Tällaisen vakuutuksen hakijalta saadun yleisen tiedon pohjalta vakuutuksen hakijalle tulee perustelujen mukaan esittää täydentäviä kysymyksiä, jotta vakuutuksenantaja pystyy tarkemmin määrittämään vakuutustarpeen. Kysymysten on oltava sillä tavalla yksilöityjä, että saatavien vastausten perusteella voidaan arvioida, täyttääkö vakuutuksenantajan tarjoama vakuutus tai vakuutukset vakuutuksen hakijan vakuutustarpeen.
Vakuutuslautakunta katsoo, että nyt käsillä olleen kaltaista tilannetta, jossa olemassa olevaan vakuutusturvaa ollaan laajentamassa, on arvioitava samoin kuin kokonaan uutta vakuutussopimusta koskevan tarjouksen tekemistä. Vakuutussopimuslain 4 b §:n 1 momentin mukainen vakuutuksenantajan velvollisuus selvittää vakuutuksen hakijan vakuutustarve koskee myös näitä tilanteita. Lautakunta katsoo kuitenkin, että selvitysvelvollisuuden laajuus riippuu olennaisesti siitä, mitä vakuutuksen hakija on ennen vakuutustarpeen selvittämistä omasta vakuutustarpeestaan ilmoittanut. Jos hakija on ilmaissut hakevansa vakuutusturvaa jollekin yksittäiselle nimetylle riskille, vakuutusyhtiöllä ei lautakunnan näkemyksen mukaan ole velvollisuutta tehdä laajempaa kartoitusta hakijan riskeistä ja vakuutustarpeista. Näin ollen, jos hakija esimerkiksi ilmaisee tarvitsevansa vakuutusturvaa omaisuuteensa liittyvien riskien kattamiseksi, vakuutusyhtiölle ei synny velvollisuutta kartoittaa samassa yhteydessä hakijan henkilöriskejä ja selvittää näihin liittyvää vakuutustarvetta.
Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa A on 18.2.2019 ilmoittanut vakuutusyhtiölle haluavansa muuttaa koti-irtaimistovakuutuksensa turvatason perustason vakuutuksesta laajaksi turvaksi. Asiassa ei ole edes väitetty eikä selvityksistä muutenkaan ilmene, että A olisi tässä yhteydessä tuonut esiin tarvetta vakuuttaa oikeudenkäyntikuluriski. Vakuutuslautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiöllä ole tässä tilanteessa ollut velvollisuutta selvittää A:n mahdollista oikeusturvavakuutuksen tarvetta. Yhtiö ei ole laiminlyönyt vakuutussopimuslain 4 b §:n mukaista velvollisuuttaan selvittää A:n vakuutustarve. Siten se ei ole myöskään laiminlyönyt lain 5 §:n mukaista tiedonantovelvollisuuttaan. Vakuutusyhtiön toimintaa on pidettävä vakuutussopimuslain mukaisena, eikä A:lla ole oikeutta korvaukseen vakuutustarpeen selvittämisvelvollisuuden tai vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin perusteella.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta ei suosita muutosta asiassa.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Laine
Jäsenet:
Haapasaari
Karhu
Korpiola
Koskinen