Tapahtumatiedot
Mf Oy:n varastohalli ja siellä ollut Mv Oy:n omaisuus oli kärsinyt mittavia vahinkoja aamuyöllä 26.10.2022 sattuneessa palovahingossa. Palo oli syttynyt hallissa olleen pakettiauton moottoritilassa. Auton akku oli ollut kytkettynä laturiin ja palo oli todennäköisesti saanut alkunsa joko laturista tai akusta. Vahinkoselvitysten mukaan tiloissa toiminut ja auton omistanut Mv Oy oli myynyt pakettiauton uudelle omistajalle. Kun auto ei ollut käynnistynyt, Mv Oy:n edustaja oli laittanut sen akun lataukseen paloa edeltäneenä iltana. Korvausta rakennukselle ja irtaimistolle aiheutuneista vahingoista haettiin Mf Oy:n ja Mv Oy:n omaisuusvakuutukset myöntäneeltä vakuutusyhtiöltä.
Vakuutusyhtiö ilmoitti päätöksillään 11.11.2022 ja 15.11.2022 alentavansa vakuutuskorvauksen määrää 20 prosenttia vedoten vakuutusten suojeluohjeen laiminlyömiseen huolimattomuudesta, jota ei voitu pitää vähäisenä. Palovahinkojen torjuntaa koskeneiden suojeluohjeiden mukaan ajoneuvojen säilytys sallittiin ainoastaan niissä tiloissa, jotka oli rakennusluvan perusteella hyväksytty ajoneuvosuojiksi, tai niissä sisätiloissa, jotka oli viranomaispäätöksellä hyväksytty ajoneuvojen säilyttämiseen tai varastointiin tarkoitetuiksi säilytystiloiksi. Mf Oy:n hallia ei ollut hyväksytty ajoneuvojen säilyttämiseen, joten suojeluohjeiden mukaan ajoneuvojen pysäköinti sinne oli tullut kieltää. Ajoneuvoihin liittyi paloriski ja ajoneuvon palosta syntyi voimakkaat liekit ja kuumuus.
Vakuutusyhtiön mukaan Mf Oy ja Mv Oy olivat saaneet suojeluohjeet vakuutuksen voimaan tulon jälkeen keväällä 2019. Suojeluohjeissa oli selkeä ohje siitä, ettei ajoneuvojen säilyttämistä kyseisen kaltaisissa sisätiloissa sallittu niihin liittyvän huomattavan paloriskin vuoksi. Mf Oy:n ja Mv Oy:n omistivat samat henkilöt ja Mf Oy oli tiennyt ja sallinut sen, että Mv Oy oli säilyttänyt ajoneuvoa hallissa. Yhtiöiden osaomistaja M.M. oli jättänyt ajoneuvon halliin lataukseen valvomattomana, ja ajoneuvon säilytyksestä oli aiheutunut merkittävä palovahinko vakuutetulle omaisuudelle.
Asiakkaan valitus
Mf Oy ja Mv Oy ovat pyytäneet lautakunnan ratkaisusuositusta vaatien vakuutusyhtiön korvauspäätösten muuttamista siten, että suojeluohjeen laiminlyönnin tuli katsoa johtuneen vain vähäisestä huolimattomuudesta M.M:n 76 vuoden ikä ja muut asiaan vaikuttaneet olosuhteet huomioon ottaen.
Perusteluinaan yhtiöt ovat lausuneet, että auton ostaja oli ollut tulossa hakemaan sitä seuraavana päivänä. Koska auto ei ollut käynnistynyt, M.M. oli laittanut auton lataukseen. Auto oli jätetty lataukseen, sillä lataaminen kesti yleensä noin 12 tuntia. Hallissa oli valvontalaitteet savutunnistimilla. Hälytyslaite oli reagoinut savuun aamuyöllä ja vartiointiliike oli hälyttänyt palokunnan. Palomestarin lausunnon mukaan palon syttymissyynä oli ollut akun, sen laturin tai asennuksen vika tai häiriö. Asiasta ei ollut suoritettu poliisitutkintaa.
Vakuutusehdoissa ei mainittu mitään auton tilapäisestä lataamisesta eikä auton latauslaitteen käytöstä sisätiloissa. Autoa ei ollut säilytetty varastohallissa, vaan olosuhteiden vuoksi se oli siirretty sinne lataukseen. Vakuutussopimus oli tehty vuonna 2019 ja suojeluohjeet löytyivät vain ensimmäiseksi ehdotetun vakuutuskirjan lopusta. Vakuutuskirjaan oli tehty ainakin kolme kertaa muutoksia. Vakuutuskirjat on päivätty 9.5.2019, 9.6.2019 ja 11.7.2019 ja yhtiöiden mielestä vakuutussopimus oli tullut voimaan vasta 11.7.2019.
Mf Oy ja Mv Oy ovat lausuneet lisäkirjelmässä 8.5.2023, että kun vakuutuksista oli neuvoteltu syksyllä 2018 ja keväällä 2019, vakuutusyhtiön edustajat eivät olleet ottaneet esille suojeluohjeita. Vakuutetun tuli voida selkeästi ymmärtää, millaisia toimia häneltä odotettiin, jotta hän säilytti oikeutensa täysimääräiseen korvaukseen vahingon sattuessa. Suojeluohjeita ei ollut aktiivisesti tuotu esiin, kun vakuutusta oli vuosittain päivitetty.
Yhtiöiden mielestä suojeluohje oli epäselvä, sillä se ei antanut tarkkaa tietoa siitä, miksi autoa ei saanut ajaa halliin edes tilapäisesti, että rakennus ei teknisiltä ominaisuusiltaan kestänyt tulipalon aiheuttamaa vahinkoa tai sitä, että ajoneuvo saattoi syystä tai toisesta herkästi syttyä ja juuri sen vuoksi sen seisottaminen sisätiloissa oli kielletty. Jos vakuutusyhtiö olisi tuonut tämän selvästi ilmi, ei ajoneuvoa olisi siirretty halliin ladattavaksi. Suojeluohjeen merkittävyys oli jäänyt huomioimatta, kun vakuutussopimus oli tehty. Vakuutusyhtiö ei ollut perustellut, miksi se piti huolimattomuutta vähäistä suurempana.
Mv Oy:lle tarpeettomaksi jäänyttä pakettiautoa oli pysäköity sisällä hallissa aina silloin tällöin, kun oli ollut nähtävissä omaisuuden vahingoittumisen tai anastamisen vaaraa. Kyseisellä teollisuusalueella oli yleinen käytäntö ajaa työkoneita ja ajoneuvoja sisälle yöksi ja viikonlopuksi, sillä ne joutuivat helposti vahingoitetuiksi tai anastetuiksi. Naapurikiinteistöltä oli juuri varastettu perävaunu, eikä autolle ollut haluttu käyvän samoin. Auto ei ollut seissyt hallissa pitkäaikaisesti. Sillä, kuinka kauan auto oli ollut hallissa, ei myöskään ollut merkitystä, kun palon kerrottiin aiheutuneen akun tai laturin ennalta arvaamattomasta teknisestä viasta. Vahinko ei ollut johtunut ihmisen toiminnasta ja huolimattomuudesta eikä vakuutuksenottaja olisi voinut omilla toimillaan estää laitteen oikosulkua. Sama tapahtumasarja olisi voinut sattua, jos akkua olisi ladattu ulkona. Akun lataaminen hallissa ei ollut poikkeuksellinen tapahtuma, vaan kuka tahansa olisi toiminut tilanteessa samoin. Suojeluohjeissa ei ollut annettu ohjeita auton akun lataamisesta.
Mf Oy ja Mv Oy ovat lisäkirjelmässään 31.8.2023 toistaneet näkemyksensä siitä, että vakuutusyhtiö oli laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa suojeluohjeen osalta sen merkitys huomioon ottaen. Vakuutusyhtiö ei ollut tehnyt kohteessa riskikartoitusta eikä suojeluohjeita ollut käyty läpi. Vakuutustarjousta 12.4.2019 hyväksyttäessä vakuutusmyyjällä oli ollut mukanaan vain tarjouksen ensimmäinen sivu, joka allekirjoitettiin. Paperisia vakuutusehtoja ei ollut eikä myyjä ollut toimittanut niitä aiemminkaan. Suojeluohje oli sisältynyt vakuutusyhtiön 68 sivua pitkiin yleisiin sopimusehtoihin, ja myyjän olisi pitänyt ilmoittaa, mitkä kohdat koskivat asiakasta.
Mf Oy ja Mv Oy ovat huomauttaneet, että suojeluohjeessa puhuttiin ajoneuvojen varastoinnista, mistä ei nyt ollut kyse, vaan auton tilapäisestä siirtämisestä. Yhtiöt ovat toistaneet palon syttymissyystä lausumiaan seikkoja ja ilmaisseet tyytymättömyytensä vakuutusyhtiön korvaamaan työtuntien määrään omana työnä tehdystä omaisuuden raivauksesta.
Lisäkirjelmissään 2.10.2023 ja 9.11.2023 Mf Oy ja Mv Oy ovat toistaneet esittämiään seikkoja vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuudesta ja korvauspäätöksen perusteena olevan suojeluohjeen merkityksestä. Pakettiautoa ei ollut säilytetty hallissa yhtäjaksoisesti, vaan vain viikonloppuisin ja pyhäpäivien aikaan. Oli tavallista ladata akkua sisällä kostean ja sateisen ulkotilan sijasta. Jotta suojeluohjeita voitiin noudattaa, jokainen suojeluohje ja niihin liittynyt rajoitus tuli saattaa vakuutuksenottajan tietoon. Suojeluohje, jonka mukaan ajoneuvoa ei saanut missään olosuhteissa ajaa sisälle, olisi pitänyt ottaa esille vakuutusneuvotteluissa.
Lisäkirjelmässä 12.1.2024 Mf Oy ja Mv Oy ovat pitäneet asiassa merkityksellisenä sitä, etteivät ne olleet saaneet tietoonsa kaikkia ohjeita, määräyksiä ja rajoituksia, joihin vakuutusyhtiö oli vahingon tapahduttua vedonnut. Vakuutusyhtiön verkkopalvelussa vakuutusehdot olivat näkyvissä vasta sitten, kun vakuutussopimus oli jo allekirjoitettu ja verkkopalvelu avattu, Verkkopalvelu ei ollut käytössä sopimuksen tekohetkellä.
Mv Oy on myös vaatinut viivästyskoron maksamista korvauspäätöksellä 15.6.2023 vaihto-omaisuudesta maksetulle 41 105,02 euron korvaukselle. Korvausvaatimus 15.2.2023 oli ollut 51 381,27 euroa, joten korkoa tuli maksaa tälle summalle ajalta 14.3.2023 –-15.6.2023 1424,60 euroa. Käyttöomaisuuden osalta 15.2.2023 vaaditusta 24 070,00 eurosta oli maksettu korvaus 10 795,74 euron osuudelta, joten lisäkorvausta tuli maksaa 13 274,26 euroa sekä sille viivästyskorkoa ajalta 15.3. - 15.6.2023. Vahingon aiheuttaman oman työn osuudesta oli korvaamatta 43,5 tuntia ja aiemmin työstä vaadituille 3 990 eron ja 10 225 euron korvausmäärille viivästyskorko oli osittain maksamatta.
Lisäkirjelmässä 21.3.2024 Mf Oy ja Mv Oy ovat huomauttaneet, ettei vakuutusyhtiö ollut kertonut, että käyttöomaisuuden ikätieto oli oleellinen seikka korvausta varten. Käyttöomaisuuden ikätietoja oli ollut vaikea ilmoittaa, koska Mf Oy oli ostanut rakennuksen vuonna 2015 ja samassa yhteydessä Mv Oy oli hankkinut suurimman osan käyttökalusteista alkuperäiseltä omistajalta. Vakuutusyhtiön edustajat eivät olleet ilmoittaneet, että käyttöomaisuus ei olisi ollut vakuuttamiskelpoista. Siivouksesta ja raivauksesta oli vaadittu 16.2.2023 korvaamaan yhteensä 1464,5 tuntia, josta oli korvattu 1421 tuntia. Korvaamatta oli 43,5 tuntia.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö on katsonut, ettei annettua korvauspäätöstä ollut syytä muuttaa. Vakuutusyhtiö on vedonnut siihen, että Mf Oy:n ja Mv Oy:n edustajat olivat kertoneet vahinkotarkastuksessa 9.11.2022 vakuutusyhtiön tutkijalle, että auto oli seissyt sisällä hallissa samalla paikalla ainakin edellisestä keväästä lähtien. Todennäköisesti autoa oli säilytetty hallissa jo tätäkin kauemmin, sillä kerrotun mukaan autoa ei ollut pariin vuoteen käytetty. Sitä oli viimeksi käynnistetty edellisenä keväänä. Pakettiautoa ei siis ollut muutoksenhaussa kerrotun mukaisesti siirretty sisälle halliin akun lataamista varten, vaan sitä oli säilytetty hallissa pitkäaikaisesti. Auton lataukseen kytkijän henkilöllä ei siten ollut merkitystä suojeluohjeen laiminlyönnin asetetta arvioitaessa, vaan laiminlyönti oli tapahtunut jo siinä vaiheessa, kun vakuutuksenottajat olivat siirtäneet auton halliin ja sallineet sen säilyttämisen siellä.
Koska ajoneuvoa oli suojeluohjeen vastaisesti pitkäaikaisesti säilytetty hallissa, joka ei täyttänyt suojeluohjeessa mainittuja ajoneuvon säilytystilan vaatimuksia, kyse oli vakuutusyhtiön mielestä vähäistä suuremmasta suojeluohjeen laiminlyönnistä. Oli myös huomioitava, että palovahinkoa ei olisi lainkaan tapahtunut, mikäli suojeluohjetta olisi noudatettu eikä autoa olisi säilytetty hallissa. Syy-yhteys suojeluohjeen laiminlyönnin ja aiheutuneen vahingon välillä oli kiistaton, joten korvaukseen tehty vähennys oli olosuhteet huomioon ottaen vakuutusehtojen mukainen ja kohtuullinen.
Kyseinen suojeluohje oli sisältynyt jo ensimmäisen vakuutuskirjan liitteenä toimitettuihin vakuutusehtoihin. Se oli pysynyt saman sisältöisenä kyseisten yritysvakuutusten voimassaolon ajan. Sillä, että vakuutusturvan sisältöä oli vakuutuksen voimassaoloaikana muutettu, ei ollut asiassa merkitystä.
Vakuutusyhtiö on lisävastineessaan 21.7.2023 katsonut täyttäneensä vakuutussopimuslain mukaisen tiedonantovelvollisuutensa, vaikka yksittäistä ajoneuvon säilyttämistä koskenutta suojeluohjetta ja sen merkitystä ei vakuutuksen myyntitilanteessa olisikaan erikseen käyty läpi. Tiedonantovelvollisuus ei merkinnyt velvollisuutta vakuutusehtojen jokaisen määräyksen seikkaperäiseen läpikäymiseen, vaan vakuutuksen keskeisen sisällön ja olennaisten rajoitusten selvittämistä vakuutussopimuksen tekemistä harkitsevalle. Ajoneuvojen omistaminen ja käyttäminen vakuutuksenottajien liiketoiminnassa tai niiden väliaikainen säilyttäminen vakuutettavassa rakennuksessa ei ollut tullut vakuutuksesta sovittaessa esiin, joten kyseistä suojeluohjeen kohtaa ei voitu pitää lain tarkoittamana vakuutuksen olennaisena rajoituksena.
Jo ensimmäisen vakuutustarjouksen liitteenä Mf Oy:lle ja Mv Oy:lle oli annettu kaikki vakuutussopimukseen liittyneet vakuutusehdot kyseinen yrityksen suojeluohje mukaan lukien. Tarjouksessa oli pyydetty tutustumaan vakuutusehtoihin. Tarjouksen hyväksyessään Mf Oy:n ja Mv Oy:n edustajat olivat ilmoittaneet tutustuneensa heille toimitettuihin vakuutusehtoihin.
Vakuutusyhtiö on vedonnut myös vakuutusten myyntitilanteessa edustajanaan olleen J.B:n 16.7.2023 antamaan kirjalliseen selvitykseen, jonka mukaan asiakkaan kanssa oli käyty läpi tarkkaan kiinteistövakuutuksen ehtoja, kiinteistön arvoa ja mahdollisia ikävähennyksiä, jotka olivat olleet asiakkaalle tärkeitä asioita. Sen vuoksi asiakas oli halunnut vielä varmistaa kyseisiä asioita vakuutusyhtiön riskipäällikkö M.I:n kanssa. M.I:n kanssa oli vielä käyty läpi muutamia kohtia vahinkojen ehkäisemiseksi, ja ne asiakas oli hyväksynyt. Jokaista suojeluohjetta oli lajikohtaisesti mahdotonta käydä kohta kohdalta läpi myyntitilanteessa. Asiakas sai suojeluohjeet luettavaksi verkon kautta tai vakuutuskirjan mukana ohjeet, mistä suojeluohjeet saattoi lukea. Asiakas oli saanut myyntiesitteet ja ehdot tarjouksen mukana.
Vakuutuskauden vaihtuessa Mf Oy:lle ja Mv Oy:lle oli toimitettu tiedot muuttuneista vakuutusehdoista. Suojeluohje oli ollut samansisältöisenä voimassa vakuutussopimusten solmimisesta asti. Kun kyse oli elinkeinonharjoittajan kanssa tehdystä elinkeinotoimintaa koskeneesta vakuutussopimuksesta, voitiin myös vakuutuksenottajalle itselleen asettaa tavallista kuluttajaa laajempi velvollisuus perehtyä tekeillä olevan vakuutussopimuksen sisältöön.
Vakuutusyhtiön mielestä suojeluohje kertoi yksiselitteisesti ja selvästi, että palovahinkojen estämiseksi ajoneuvojen säilyttäminen sallittiin vain niissä tiloissa, jotka oli rakennusluvan perusteella hyväksytty ajoneuvosuojiksi ja niissä sisätiloissa, jotka oli viranomaispäätöksellä hyväksytty ajoneuvojen säilyttämiseen ja varastointiin tarkoitetuiksi. Suojeluohje kertoi vakuutuksenottajalta edellytetyn toimintatavan. Kiinteistön omistajina Mf Oy:llä ja Mv Oy:llä oli ollut tai olisi pitänyt olla tieto siitä, oliko varastohalli rakennettu ajoneuvosuojaksi vai ei tai oliko hallitila viranomaisen toimesta hyväksytty ajoneuvojen säilytystilaksi. Tällaisen seikan selvittäminen ei voinut kuulua vakuutusyhtiön tehtäviin. Vakuutusyhtiö on toistanut Mf Oy:n ja Mv Oy:n edustajien vahinkotarkastuksen 9.11.2022 yhteydessä antamista kertomuksista lausumansa seikat.
Lisävastineissaan 15.9.2023, 10.10.2023 ja 1.12.2023 vakuutusyhtiö on toistanut aiemmin lausumiaan seikkoja. Suojeluohje ei ottanut kantaa siihen, kuinka pitkästä ajoneuvon säilytyksestä oli kyse, vaan ohje koski kaikkea säilyttämistä. Palanut auto oli poistettu liikennekäytöstä syksyllä 2020. Sen ja vakuutuksenottajien vastuuhenkilöiden heti vahingon jälkeen antamien tietojen perusteella myöhempi kertomus auton lyhytaikaisesta säilytyksestä ja toistuvasta siirtelystä sisään ja ulos hallista ei ollut uskottava. Autoa oli joka tapauksessa säilytetty suojeluohjeen vastaisesti hallirakennuksessa ja syy-yhteys suojeluohjeen laiminlyönnin ja aiheutuneen vahingon välillä oli kiistaton.
Vakuutusyhtiö on lausunut, että suojeluohjevähennys oli tehty molempien vakuutuksenottajien korvauksista, sillä suojeluohje sisältyi kummankin vakuutuksenottajan vakuutusehtoihin. Molemmissa yrityksissä oli samat vastuuhenkilöt. He olivat tienneet auton säilyttämisestä hallissa ja sallineet sen, joten kumpikin yritys oli laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen. Suojeluohjevähennys oli siten perustellusti tehty molempien vahingoista maksetuista korvauksista.
Vakuutusyhtiö ei ole pitänyt uskottavana Mf Oy:n ja Mv Oy:n väitettä vain yhden tarjouksen sivun esittämisestä vakuutusten allekirjoitustilaisuudessa, kun vakuutuksenottajat olivat kertomansa mukaan vielä todenneet vakuutustarjouksessa korjausta edellyttäneitä virheitä. Tarjouksen muutokset olivat koskeneet vakuutusmaksun perustetta, yrityksen toimialaa sekä matkustaja- ja matkatavaravakuutusten päättämistä. Muutoksia, joilla olisi ollut vaikutusta vakuutuksen suojeluohjeisiin, ei ollut tehty.
Vakuutusmyyjä on kertonut antaneensa myyntiesitteet ja vakuutusehdot tarjouksen mukana. Hyväksymällä tarjouksen allekirjoituksillaan Mf Oy:n ja Mv Oy:n edustajat olivat vahvistaneet, että heille oli selvitetty eri vakuutusvaihtoehdot ja että he olivat tutustuneet vakuutusehtoihin. Annetussa yritysvakuutusesitteessä oli kerrottu, että esitteestä löytyivät vakuutusmuodot pääpiirteittäin ja yksityiskohtaiset korvaussäännökset, rajoitukset ja suojeluohjeet löytyivät vakuutusehdoista, joihin vakuutuksenottajaa oli pyydetty tutustumaan huolellisesti. Mv Oy:lle on maksettu korvauspäätöksellä 21.11.2023 lisäkorvaus käyttöomaisuudesta ja sen inventoinnista sekä lain mukainen viivästyskorko.
Lisävastineessa 12.2.2024 vakuutusyhtiö on toistanut suojeluohjeen osalta lausumansa seikat. Korvausten osalta vakuutusyhtiö on lausunut, että Mv Oy:n vaihto-omaisuus oli korvattu 15.6.2023. Korvaus oli voitu maksaa sen jälkeen, kun vahingon määrästä oli toimitettu riittävät selvitykset. Vaihto-omaisuutta koskeneet kuitit olivat saapuneet vakuutusyhtiölle 31.5.2023.
Käyttöomaisuus oli korvattu 15.6.2023. Puhelinkeskustelussa 4.5.2023 Mv Oy:n edustaja oli kertonut, etteivät he aikoneet ilmoittaa käyttöomaisuuden ikätietoja. Keskustelun, vahinkotarkastuksen ja asiakkaan toimittamien valokuvien perusteella oli katsottu, ettei käyttöomaisuuteen kuuluneilla sermeillä, rulokaapeilla, mappihyllyillä ja -kaapeilla ollut rahallista arvoa eikä niistä maksettu korvausta. Vakuutusyhtiö on ilmoittanut maksavansa Mv Oy:lle puutuvan osuuden viivästyskorosta.
Siivouksesta oli korvattu 399 tuntia 4.8.2023 ja samassa päätöksessä korko 18.3.-4.8.2023. Inventaariosta oli korvattu 1022,5 tuntia 21.11.2023 ja korko 23.9.- 21.11.2023. Mv Oy oli toimittanut selvityksen työtunneista 16.2.2023. Vakuutusyhtiö on ilmoittanut maksavansa Mv Oy:lle puutuvan osuuden viivästyskorosta myös tältä osin. Mv Oy oli lisäksi esittänyt, että omasta työstä olisi edelleen korvaamatta 43,5 tuntia, miltä osin vakuutusyhtiö on pyytänyt selventämään, mihin vaatimus perustui.
Vakuutusyhtiö on lausunut lisävastineessa 10.4.2024, että vuonna 2015 haltuun saadun käytetyn omaisuuden käyttöönottoaikana ei voitu pitää haltuun saannin ajankohtaa. Korvauksenhakija oli velvollinen toimittamaan selvityksen vahingon määrästä ja omaisuuden arvosta ennen vahinkoa. Se, että käyttöomaisuuden ikätietoa oli ollut vakuutuksenottajan toteamin tavoin vaikea ilmoittaa, viittasi siihen, ettei omaisuudella ollut arvoa tai että sillä oli vain käyttöarvo. Kaikki tuotteet, joilla oli vain käyttöarvoa, oli määritelty vakuutuksenottajan toimittamassa taulukossa. Korvauspäätöksessä oli mainittu, mistä kalusteista ei olut maksettu korvausta.
Työtunteja oli korvattu yhteensä 1421,5 tuntia. Määrä vastasi vakuutuksenottajan 16.2.2023 toimittaman taulukon korvausvaadetta. Vakuutusyhtiölle ei ollut toimitettu selvitystä siitä, mihin vaadittu 43,5 tuntia perustui. Puuttuva osuus viivästyskorosta oli maksettu. Vaihto-omaisuuden osalta pyydetyt laskut oli toimitettu vakuutusyhtiölle 31.5.2023 ja korvaus oli maksettu 15.6.2023, joten sen osalta viivästyskorkoa ei maksettu.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kyse sen arvioimisesta, olivatko vakuutuksenottajat laiminlyöneet auton säilytyspaikkaa koskevaa vakuutussopimuksen suojeluohjetta, ja oliko vakuutusyhtiöllä sen perusteella oikeus alentaa palovahingosta maksamiensa vakuutuskorvausten määrää.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Vakuutussopimuslaki 5 § 1 ja 3 momentti (20.4.2018/238)
Vakuutuksenantajan on ennen vakuutussopimuksen tekemistä annettava vakuutuksen hakijalle tietoja vakuutusmuodoistaan, näiden vakuutusten vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista sekä muut hakijalle määritettyyn vakuutustarpeeseen sopivan vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot on annettava ymmärrettävässä muodossa ja niitä annettaessa on otettava huomioon tarjottavan vakuutuksen monimutkaisuus ja se, onko vakuutuksen hakija kuluttaja tai tähän 3 §:n 2 momentin mukaan rinnastettava vai muu henkilö, sekä muut asiakkaan tai asiakasryhmän ominaisuudet.
Vakuutussopimuslaki 9 § 1 momentti
Jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
Vakuutussopimuslaki 31 §
Vakuutussopimukseen voidaan ottaa määräyksiä laitteesta, menettelytavasta tai muusta järjestelystä, jolla on tarkoitus estää tai rajoittaa vahingon syntymistä, tai määräyksiä siitä, että vakuutuksen kohdetta käyttävällä tai siitä huolehtivalla henkilöllä tulee olla määrätty kelpoisuus (suojeluohjeet).
Vakuutetun tulee noudattaa suojeluohjeita.
Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt 2 momentissa säädetyn velvollisuutensa, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä.
Vakuutussopimuslaki 34 §:n 1 momentti
Harkittaessa, onko korvausta vahinkovakuutuksessa tässä luvussa säädetyllä perusteella alennettava tai evättävä, tulee ottaa huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenottajan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, tai vahingonvaaraa lisänneellä muuttuneella olosuhteella taikka vakuutetun tai 33 §:ssä tarkoitetun henkilön toimenpiteellä tai laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi tulee ottaa huomioon vakuutuksenottajan, vakuutetun tai 33 §:ssä tarkoitetun henkilön tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin.
Vakuutusehdot
Mf Oy:n ja Mv Oy:n vakuutuksiin sovellettavien 1.7.2019 alkaen voimassa olleiden yleisten sopimusehtojen kohdan 9.1, Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita, mukaan vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi tulee ottaa huomioon vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin.
Vakuutuksiin sovellettavien suojeluohjeiden kohdan 1, Tarkoitus ja velvoittavuus, mukaan tämä vakuutuksenottajaa ja vakuutettua velvoittava suojeluohje antaa ohjeita, joita noudattamalla voidaan ehkäistä vahinkojen syntymistä ja rajoittaa vahinkoja. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen ja noudattamatta jättäminen vaikuttaa vahingon syntyyn, sen määrään tai laajuuteen, korvausta voidaan vakuutussopimuslain ja yleisten sopimusehtojen 9 mukaan vähentää tai se voidaan evätä.
Suojeluohjeet on saatettava myös toimipaikan toiminnasta ja kunnossapidosta vastuussa olevien henkilöiden sekä vakuutuksenottajan omistamissa tiloissa vuokralla toimivien yritysten tietoon. Toimipaikan toiminnasta ja kunnossapidosta vastaavat on perehdytettävä erityisen huolellisesti tuhopolttojen ja tulityövahinkojen ehkäisyyn.
Suojeluohjeiden kohdan 3, Palovahinkojen torjunta, mukaan tämä suojeluohje sisältää kaikkia yrityksiä koskevia päivittäisen palontorjunnan ohjeita ja vaatimuksia. Yrityksen on noudatettava paloturvallisuudesta ja palontorjunnasta annettuja lakeja, asetuksia sekä valtioneuvoston ja ministeriöiden päätöksiä ja määräyksiä.
Suojeluohjeiden kohdan 3.1, Päivittäinen palontorjunta on osa yrityksen turvallisuutta, mukaan yrityksen paloturvallisuus kuuluu kiinteästi työtehtäviin niihin liittyvänä osana ja näin ollen se toteutetaan päivittäin normaalissa toiminnassa. Palontorjuntavalmiuden ylläpito on osa yrityksen turvallisuuskulttuuria, jossa turvallisuusasiat on huomioitu kaikilla tasoilla ja koko henkilökunta on sitoutunut sen toteutukseen. Työntekijöiden tulee noudattaa annettuja turvallisuusohjeita ja -määräyksiä. Esimiesten on valvottava, että näin tapahtuu myös paloturvallisuuden osalta.
Suojeluohjeiden kohdan 3.14, Ajoneuvot, polttomoottorikäyttöiset työkoneet ja trukit, mukaan ajoneuvojen, polttomoottorikäyttöisten työkoneiden ja trukkien säilyttäminen tai varastoiminen sallitaan ainoastaan
- niissä tiloissa, jotka ovat rakennusluvan perusteella hyväksytty ajoneuvosuojiksi tai
- niissä sisätiloissa, jotka on viranomaispäätöksellä hyväksytty ajoneuvojen säilyttämisen ja varastointiin tarkoitetuiksi säilytystiloiksi.
Ajoneuvojen, polttomoottorikäyttöisten työkoneiden ja trukkien säilyttäminen tai varastoiminen sallitaan ulkoalueella vähintään 8 metrin päässä rakennuksesta.
Jos kuormaus ja purkaus tehdään varaston sisällä, sen on tapahduttava seuraavien ohjeiden mukaisesti:
- Ajoneuvot saavat olla sisällä varastossa vain kuorman lastaamisen tai purkamisen ajan.
- Ajoneuvon moottori on sammutettava kuorman lastaamisen tai purkamisen ajaksi.
- Ajoneuvojen muu pysäköiminen varaston sisälle on kiellettävä.
- Ajoneuvoilla tulee olla riittävä tavaroiden käsittelyalue.
- Varaston sisällä olevien ajoneuvojen ajoteiden tulee olla selvästi merkittyjä.
Ajoneuvoja saa ulkoalueella pysäköidä vain merkityille paikoille. Palokunnan pelastusteiden on aina oltava vapaina.
Asian arviointi
1) Kysymys vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä ja sen vaikutuksesta suojeluohjeiden sovellettavuuteen käsiteltävässä vakuutustapahtumassa
Lautakunta toteaa, että Mf Oy:n ja Mv Oy:n esittämien väitteiden johdosta asiassa on ensin ratkaistava, onko vakuutusyhtiö täyttänyt lainmukaisen tiedonantovelvollisuutensa vakuutuksenottajia kohtaan kysymyksessä olevia vakuutussopimuksia tehtäessä. Mf Oy:n ja Mv Oy:n näkemyksen mukaan vakuutusyhtiö oli laiminlyönyt vakuutussopimuslaissa asetetun tiedonantovelvollisuutensa palovahinkoon soveltamansa suojeluohjeen osalta, jota yhtiöiden mielestä on pidettävä vakuutusturvan olennaisena rajoituksena. Yhtiöiden kertoman mukaan vakuutuskohteesta ei ollut tehty riskikartoitusta eikä suojeluohjeita ollut käyty ennen vakuutussopimuksen tekemistä kohta kohdalta läpi.
Vakuutusyhtiön mukaan Mf Oy ja Mv Oy olivat saaneet suojeluohjeet luettavaksi verkon kautta ja vakuutuskirjan mukana ohjeet, mistä suojeluohjeet saattoi lukea. Sovellettu suojeluohje oli sisältynyt jo ensimmäisen vakuutuskirjan liitteenä toimitettuihin vakuutusehtoihin. Mf Oy:n ja Mv Oy:n edustajat olivat myös tarjouksen hyväksyessään vahvistaneet allekirjoituksillaan, että heille oli selvitetty eri vakuutusvaihtoehdot ja että he olivat tutustuneet vakuutusehtoihin. Vakuutusyhtiön mielestä tiedonantovelvollisuus ei merkitse velvollisuutta vakuutusehtojen jokaisen määräyksen seikkaperäiseen läpikäymiseen, vaan vakuutuksen keskeisen sisällön ja olennaisten rajoitusten selvittämistä. Ajoneuvojen omistaminen ja käyttö tai niiden väliaikainen säilyttäminen vakuutettavassa rakennuksessa ei ollut tullut vakuutuksesta sovittaessa esiin, joten kyseistä suojeluohjeiden kohtaa ei voida pitää lain tarkoittamana vakuutuksen olennaisena rajoituksena.
Vakuutuslautakunta toteaa, että vakuutussopimuslain 5 §:ssä vakuutuksenantajalle asetetun tiedonantovelvollisuuden täyttyminen ei vaadi vakuutussopimuksen keskeisen sisällön ja vakuutusturvan olennaisten rajoitusten henkilökohtaista suullista selvittämistä, vaan riittävänä on yleensä pidettävä, että hakijalle luovutetaan kirjallista aineistoa, jossa edellytetyt tiedot tuodaan esille selkeästi ja tarvittaessa esimerkkien avulla havainnollistaen. Pelkkien vakiovakuutusehtojen luovuttaminen ei kuitenkaan riitä täyttämään tiedonantovelvollisuutta (HE 114/1993 vp s.26).
Lautakunnan näkemyksen mukaan asiassa on keskeistä se, onko käsillä olevasta vakuutustapahtumasta aiheutuvan vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden arviointiin vaikuttavaa suojeluohjetta ollut pidettävä merkitykseltään tarjotun vakuutusturvan niin olennaisena rajoituksena, että vakuutusyhtiön olisi tullut kiinnittää siihen Mf Oy:n ja Mv Oy:n huomiota jo vakuutussopimusta tehtäessä. Lautakunta toteaa, että lainvalmisteluasiakirjojen mukaan vakuutusturvan rajoituksilla tarkoitetaan tältä osin paitsi vakuutusehdoissa erikseen rajoituksina mainittuja, korvauspiirin ulkopuolelle jääviä vahinkoja myös muita ehtomääräyksiä, jotka käytännössä merkitsevät vakuutusturvan rajoittamista siitä, mitä vakuutuksen hakija yleensä saattaa kyseiseltä vakuutukselta odottaa. Lautakunta katsoo, että mainittuna muuna määräyksenä voidaan pitää myös vakuutukseen sovellettavaa suojeluohjetta.
Rajoituksen olennaisuus arvioidaan sen mukaan, mitä tavallisen vakuutusta harkitsevan henkilön voidaan olettaa pitävän kyseisessä vakuutuksessa tärkeänä (HE 114/1993 vp s.27). Lautakunnan näkemyksen mukaan merkitystä voidaan tällöin antaa esimerkiksi vakuutettavan omaisuuden ja yritystoiminnan laadulle, niihin liittyville tyypillisimmille riskeille sekä myös kulloinkin tekeillä olevan vakuutuskokonaisuuden laajuudelle. Vakuutuksenantajalle asetettu tiedonantovelvollisuus ei merkitse velvoitetta vakuutussopimuksen ehtojen jokaisen rajoituksen läpi käymiseen. Tiedonantovelvollisuus ei myöskään poista vakuutuksen hakijan velvollisuutta perehtyä itsekin tekeillä olevan vakuutussopimuksen sisältöön eikä hänelle laissa asetettua velvollisuutta noudattaa vakuutuksenantajan antamia suojeluohjeita ja perehtyä niiden sisältöön.
Selostamansa seikat huomioon ottaen lautakunta katsoo, ettei nyt sattuneen vahinkotapahtuman korvattavuuteen vaikuttavaa suojeluohjetta ajoneuvojen säilyttämisestä sisätiloissa voida pitää Mf Oy:n ja Mv Oy:n toiminnasta saadut tiedot ja vakuutusten sisältö kokonaisuutena huomioiden niin keskeisenä, että vakuutusyhtiön olisi katsottava sen osalta laiminlyöneen sille lain mukaan kuuluneen tiedonantovelvollisuuden vakuutussopimusta tehtäessä.
Mf Oy ja Mv Oy ovat lautakunnassa antamissaan kertomuksissa myös myöntäneet, että vakuutusyhtiö oli toimittanut niille vakuutuksen suojeluohjeet vakuutuksista antamiensa ensimmäisten vakuutuskirjojen mukana. Näin ollen Mf Oy:llä ja Mv Oy:llä oli ollut mahdollisuus perehtyä suojeluohjeiden sisältöön. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiöllä on ollut oikeus vedota mainitun suojeluohjeen mahdolliseen laiminlyömiseen harkitessaan palovahingosta suoritettavaksi tulevan vakuutuskorvauksen määrää.
2) Kysymys suojeluohjeen laiminlyömisestä ja vakuutusyhtiön oikeudesta alentaa vakuutuskorvauksen määrää
Asiassa on riidatonta, että tulipalo oli saanut alkunsa pakettiauton moottoritilasta ja että auto oli ollut palon syttyessä sisällä Mf Oy:n omistamassa varastohallissa. Mf Oy ja Mv Oy eivät ole edes väittäneet, että varastohalli olisi ollut molempien yritysten vakuutuksiin sovellettavan suojeluohjeen kohdan 3.14 mukainen tila, jossa polttomoottorikäyttöisen ajoneuvon säilyttäminen olisi ollut sallittua. Lautakunta katsoo, että vastuu tällaisen seikan selvittämisestä on ensisijaisesti kiinteistön omistajalla, jonka on tullut huolehtia siitä, että mainittu seikka on myös kiinteistöä käyttävien vuokralaisten tiedossa.
Suojeluohjeen mukaan auton säilyttäminen on ollut sallittua vain ulkona vähintään kahdeksan metrin etäisyydellä rakennuksesta. Suojeluohjeesta ilmenee myös, että mikäli kuormausta ja purkausta tehdään varaston sisällä, ajoneuvo saa olla sisällä vain kuorman lastaamisen tai purkamisen ajan. Lautakunta katsoo, että vakuutuksen suojeluohjeisiin normaalilla huolellisuudella perehtyessään sekä Mf Oy:n että Mv Oy:n vastuuhenkilöiden on täytynyt ymmärtää, että ajoneuvojen jättäminen sisälle halliin pitemmäksi ajaksi, kuten esimerkiksi akun lataamista varten, on ollut suojeluohjeen vastaista menettelyä.
Asiasta saadun selvityksen perusteella, mitä Mf Oy ja Mv Oy eivät ole kiistäneet, molempien yritysten vastuuhenkilöt ovat ainakin osin samat ja yrityksiä on pidettävä toistensa läheisinä. Molempien yritysten oli myös täytynyt tietää auton säilyttämisestä hallissa. Tältä osin lautakunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että vakuutusyhtiön tutkijan vahinkotarkastuksesta 9.11.2022 laatiman muistion mukaan kaksi hallissa toimineista ja tutkinnassa kuulluista henkilöistä oli kertonut yhdenmukaisesti auton seisseen sisällä hallissa jo pitemmän ajan.
Tässä tapauksessa rakennukselle ja siellä olleelle vakuutuksenottajien omaisuudelle aiheutunut palovahinko on ollut nimenomainen seuraus rakennuksen sisälle edellä mainitun suojeluohjeen vastaisesti jätetyn ajoneuvon tuleen syttymisestä. Lautakunnan näkemyksen mukaan suojeluohje on ollut sisällöltään ja merkitykseltään selkeä. Sen vuoksi suojeluohjeen noudattamatta jättämistä ei voida pitää kuvatuissa oloissa vain vähäisenä huolimattomuutena. Näin ollen lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiöllä on ollut suojeluohjeen laiminlyönnin perusteella oikeus alentaa vahingosta maksamansa vakuutuskorvauksen määrää ilmoittamallaan 20 prosentilla.
3) Korvausmääristä ja viivästyskorosta
Siltä osin kuin Mv Oy on vaatinut lisäkorvausta käyttöomaisuudelle aiheutuneesta vahingosta lautakunta toteaa, että näyttövelvollisuus korvattavan vahingon määrästä kuuluu korvausta vaativalle. Lautakunnalle toimitetun selvityksen perusteella Mv Oy:n korvattavaksi vaatima käyttöomaisuus on koostunut pääosaltaan erilaisista toimistokalusteista, jotka Mv Oy oli hankkinut käytettyinä vuonna 2015. Käytettävissä olevasta selvityksestä ei ilmene seikkoja, joiden perusteella lautakunnalla olisi aihetta päätyä omaisuuden korvausmäärän osalta vakuutusyhtiön tekemää korkeampaa arvioon.
Vakuutuksenottajien omasta työstä 43,5 tunnilta vaatiman lisäkorvauksen osalta lautakunta toteaa, että vakuutusyhtiön oman työn osuudesta korvattavaksi hyväksymä tuntimäärä on vastannut lautakunnalle toimitettujen asiakirjojen perusteella vakuutuksenottajien vakuutusyhtiölle lähettämässä taulukossa ilmoitettua 1421,5 tunnin tuntimäärää. Lautakunnalle ei ole toimitettu selvitystä siitä, mihin vaatimus lisäkorvauksesta tältä osin perustuu. Näin ollen lautakunta pitää vakuutusyhtiön oman työn osuudesta maksamaa korvausta asianmukaisena.
Vakuutusyhtiö on myös selvittänyt ja korjannut korvaussummille suorittamansa viivästyskoron määrän. Lautakunta huomauttaa tältä osin, että vakuutusyhtiö on velvollinen maksamaan viivästyskorkoa vain vakuutuksesta korvattavaksi tulevalle summalle, jossa suojeluohjevähennyksen määrä on huomioitu.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön korvauspäätöksiä asianmukaisina.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Raulos
Sihteeri Isokoski
Jäsenet:
Kajala
Käenmäki
Makkula
Rajamäki
Sarpakunnas
Sjögren