Haku

FINE-057129

Tulosta

Asianumero: FINE-057129 (2023)

Vakuutuslaji: Vastuuvakuutus

Ratkaisu annettu: 27.10.2023

Räjähtäneen kaasun aiheuttama palo vuokramökissä. Palosta aiheutuneiden henkilö- ja esinevahinkojen korvaaminen. Tuottamus.

Tapahtumatiedot

Asiakkaat olivat vuokranneet E Oy:ltä mökin 12.8.2022. Mökki syttyi palamaan kaasuvuodon seurauksena. Asiakkaat ovat hakeneet palosta aiheutuneiden henkilö- ja esinevahinkojen korvaamista E Oy:n vastuuvakuutuksesta. Vakuutusyhtiö on evännyt korvauksen sillä perusteella, että vahingot ovat aiheutuneet virheellisestä kaasupullosta, eikä E Oy:llä ole ollut tuottamusta vahingon aiheutumisessa.

Asiakkaan valitus

Asiakkaat ovat erimielisiä vakuutusyhtiön kanssa ja katsovat, että vahinko tulisi korvata mökin vuokranantajan vastuuvakuutuksesta.

Asiakkaat olivat yrittäneet käynnistää nestekaasulla toimivaa jääkaappia, mutta se ei ollut käynnistynyt. Kaasupullon hana oli laitettu kiinniasentoon, minkä jälkeen kaasua rupesi tulemaan ulos paineella ja kaasu syttyi räjähdysmäisesti. Kaasupullojen vieressä ollut ulko-ovi oli auki. Kaasupulloa oli siis käytetty täysin asianmukaisesti. Kukaan ei tupakoinut, eikä tulentekovälineitä ollut lähellä pulloja. Kukaan mökillä olleista ei ollut myöskään päihtyneessä tilassa.

Räjähtänyt kaasupullo on ollut viallinen. Mökin omistajalla/vuokranantajalla täytyy olla jonkinlainen vastuu asiasta, jos laitteessa on vikaa. Mökin vuokranantaja tai huoltomies on laiminlyönyt laitteiden tarkistuksen.

Mökissä oli havaittavissa turvallisuuspuutteita. Mökkiin ei ollut merkitty hätäpoistumistietä eikä alkusammutusvälineitä ollut. Mökissä ei ollut myöskään turvallisuusohjeita eikä ohjeita käyttölaitteille. Mökin sisällä säilytettiin kolmea 11 kg:n kaasupulloa, vaikka säännösten mukaan enintään 25 kg kaasua saa säilyttää sisätiloissa. Kaasupullojen varastointi on siis ollut laitonta. Tyhjiä ja täysiä pulloja ei ollut merkitty asianmukaisesti. Mökistä otetuista kuvista näkee, että pullot oli varastoitu keittiön kaasulieden alle. Tämä ei täytä yleisvaatimuksia säilytyksestä (kauppa- ja teollisuusministeriön päätös nestekaasuasetuksen soveltamisesta 16 §). Jos mökillä olisi ollut jauhe- tai vaahtosammutin, palovammoja olisi pystynyt vähentämään. Asiakkaat olivat sisällä jumissa, kun he yrittivät päästä ulos toisesta ulko-ovesta, joka ei auennut normaalisti.

Asiakkaat katsovat, ettei voida pitää osoitettuna, että E Oy:n mainitsemat uudet kaasupullot olisi hankittu juuri kyseiselle mökille. E Oy:llä on useita vuokramökkejä eikä kuitista pysty päättelemään, mille mökille pullot on ostettu. Lisäksi jos pullot on ostettu 22.7.2022, niitä ei ole testattu vuokranantajan palkkaaman huoltoyhtiön toimesta. Asiakkaiden mukaan jääkapin hankinta-ajalla ei ole merkitystä. Jääkaappi on ollut viallinen. Asiakkaat pitävät erikoisena sitä, että jos huoltomies on tarkastanut jääkaapin, sille ei ole kuitenkaan tehty mitään.

Asiakkaat vaativat aiheutuneiden henkilövahinkojen korvaamista, henkilökohtaisten tavaroiden korvaamista (arvoltaan noin 1000 – 2000 euroa per henkilö) sekä ruokien (350 euroa) korvaamista. Lisäksi vuokrattu pikkubussi paloi osittain ja bussin avaimet jäivät sisälle palaneeseen mökkiin. Asiakkaat vaativat lisäksi bussin omavastuun korvaamista.

Vakuutusyhtiön vastine

Asiassa on kyse sen arvioimisesta, onko vakuutusyhtiö velvollinen suorittamaan vakuutuksenottajan vastuuvakuutuksen perusteella korvausta vahinkoa kärsineille.

Vakuutusyhtiö on antanut asiassa korvauspäätöksen 22.11.2022, jossa se on katsonut, ettei vahinko ole syy-yhteydessä vakuutuksenottajan toimintaan.  Vahingonkärsijän uudelleenkäsittelypyynnön johdosta vakuutusyhtiö antoi 29.12.2022 uuden korvauspäätöksen.

Toiminnan vastuuvakuutuksesta YT300 korvataan ehtokohdan 1.1 mukaan vakuutuskirjassa mainitussa toiminnassa toiselle aiheutetut henkilö- ja esinevahingot, jotka todetaan vakuutuskauden voimassaoloalueella ja joista vakuutuksenottaja on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Fire Investigations -yrityksen suorittaman palontutkintaraportin mukaan todennäköinen palonsyy on ollut nestekaasupullon vuoto. Tässä yhteydessä vuodon syyksi arvioidaan teknistä vikaa tai inhimillistä vikaa nestekaasupullon käytössä. Asiakas viittaa lisäkirjelmässään palontutkintaraporttina pelastuslaitoksen onnettomuusselosteeseen, jossa tulipalon arvioidaan aiheutuneen koneen tai laitteen viasta. Syttymissyy on raportin mukaan koneen tai laitteen vika, häiriö tai huollon laiminlyönti. Arvion luotettavuutta pidetään kuitenkin epävarmana.

Vakuutuksenottaja on toimittanut vakuutusyhtiölle ostokuitin kaasupulloista sekä selvityksen jääkaapista. Vakuutusyhtiölle esitetyn selvityksen perusteella mökissä olleet kaasupullot oli ostettu 22.7.2022, eli muutamia viikkoja ennen vahinkotapahtumaa. Myös jääkaappi on hankittu 6.5.2019. Lisäksi huoltomies on käynyt paikan päällä noin 2 viikkoa ennen vahinkotapahtumaa, eikä ole tällöin havainnut puutteita. Huoltomies on käynyt tarkastamassa kaasupullojen ja letkujen toimintakunnon. Asiakas vetoaa valituksessaan vikaan nestekaasupullossa ja lisäkirjelmässään vikaan jääkaapissa. Vastuuvakuutuksesta ei kuitenkaan korvata kuvatunlaisia laitevikoja.

Vakuutusyhtiölle toimitetun palotutkintaraportin sekä muun selvityksen mukaan kyse on teknisestä virheestä kaasupullossa taikka inhimillisestä virheestä kaasupullon käsittelyssä. Asiakas on itse valituksessaan ollut yhtä lailla sitä mieltä, että tulipalo on saanut alkunsa virheellisestä kaasupullosta. Kumpikaan mahdollisista tulipalon syttymissyistä ei ole ollut E Oy:n vaikutuspiirissä, eivätkä he olisi toisin toimimalla voineet vaikuttaa vahingon syntymiseen.

Vakuutusyhtiö katsoo, että esitettyjen selvitysten pohjalta voidaan todeta, että E Oy on toiminut tilanteessa huolellisesti, eikä korvausvastuuta siten synny. Korvausvastuun syntyminen edellyttäisi tuottamuksellisen teon tai laiminlyönnin lisäksi syy-yhteyttä tämän toiminnan ja aiheutuneen vahingon välillä. Kuten vakuutusyhtiö on 29.12.2022 annetussa korvauspäätöksessä todennut, ei vahingonkärsijän valituksessaan esiin tuomilla seikoilla (esimerkiksi hätäpoistumisteiden merkitsemättä jättäminen) ole merkitystä vahingon syntymisen kannalta. Näin ollen ne eivät ole syy-yhteydessä vahinkoon.

Edellä mainituilla perusteilla vakuutusyhtiö katsoo, ettei esitetyille vaatimuksille ole perusteita. Vakuutusyhtiö toteaa lisäksi, ettei se pysty näillä selvityksillä ottamaan kantaa vahingon määrään.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko asiakkaille palon seurauksena aiheutuneet vahingot korvattava mökin vuokranneen E Oy:n vastuuvakuutuksesta.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutusehdot
Toiminnan vastuuvakuutus
1.1 Korvattavat vahingot

Vakuutuksesta korvataan vakuutuskirjassa mainitussa toiminnassa toiselle aiheutetut henkilö- ja esinevahingot, jotka todetaan vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja joista vakuutuksenottaja tai vakuutettu on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

[ – – ]

Asian arviointi

Toiminnan vastuuvakuutuksesta korvataan vakuutusehtojen mukaan sellaisia vahinkoja, joista vakuutuksenottaja on korvausvastuussa voimassa olevan oikeuden mukaan. Vahingonkorvausvelvollisuuden aiheuttaa pääsääntöisesti vain tuottamuksellisesti tai tahallisesti aiheutettu vahinko. Tuottamuksella tarkoitetaan kulloinkin kysymyksessä olevassa tilanteessa tai tehtävässä vaadittavan huolellisuuden laiminlyömistä.

Tapauksessa asiakkaat ovat vuokranneet E Oy:ltä mökin. Asiakkaat ovat mökille saavuttuaan yrittäneet kytkeä päälle nestekaasutoimintoisen jääkaapin siinä onnistumatta. Asiakkaiden kertomuksen mukaan suljetusta nestekaasupullosta on alkanut vuotaa runsaasti nestekaasua, minkä seurauksena kaasu on räjähtänyt. Vuokrattu mökki on palanut kokonaan, ja asiakkaille on aiheutunut tulipalosta pääasiassa henkilö- ja esinevahinkoja.

Fire Investigations -yrityksen suorittaman palontutkintaraportin mukaan silminnäkijähavaintojen perusteella palo on syttynyt nestekaasupullon vuodon seurauksena. Vuodon syytä ei käytettävissä olevien tietojen perusteella pysty määrittämään. Raportin mukaan vuoto voi liittyä inhimilliseen virheeseen nestekaasupullon käytössä tai tekniseen vikaan. Mahdollinen tekninen vika liittyisi todennäköisemmin nestekaasupullon kuin jääkaapin osiin koska pullossa ei todennäköisesti palon aikana ole ollut kiinni matalapainesäädintä. Kierreventtiilipullo poikkeaa käyttötavaltaan tavallisesta nestekaasupullosta ja venttiilin jättäminen avoimeksi johtaa nestekaasun vuotoon. Nestekaasu voi syttyä mistä tahansa syttymislähteestä, esimerkiksi staattisesta sähköstä. Kaasuhumahdukselle on tyypillistä, että tarkkaa syttymiskohtaa ei ole mahdollista määrittää.

Pelastuslaitoksen onnettomuusselosteessa tulipalon arvioidaan aiheutuneen koneen tai laitteen viasta. Syttymissyy on raportin mukaan koneen tai laitteen vika, häiriö tai huollon laiminlyönti. Arvion luotettavuutta pidetään kuitenkin epävarmana.

Vakuutuslautakunnan menettely on kirjallista, eikä osapuolten tai todistajien suullinen kuuleminen vakuutuksen nojalla ole mahdollista. Vakuutuslautakunta arvioi tapahtumia sille toimitetun kirjallisen materiaalin perusteella.

Vakuutuslautakunta katsoo esitettyjen selvitysten perusteella, että vahinko on todennäköisesti aiheutunut vuotaneen kaasupullon virheellisyydestä. Poissuljettua ei ole kuitenkaan se, että vahinko on aiheutunut nestekaasupullon virheellisestä käsittelystä.

Vakuutuslautakunta toteaa, että mökin vuokranantajalla on palveluntarjoajana velvollisuus huolehtia siitä, että vuokralaisten käytössä olevat laitteet ja tarvikkeet toimivat tarkoituksenmukaisesti ja ovat turvallisia. Palveluntarjoajan korvausvastuu on lähtökohtaisesti tuottamusvastuuta, johon sovelletaan käännettyä todistustaakkaa eli palveluntarjoajan on osoitettava toimineensa asianmukaisesti. Vastuusta vapautuakseen palveluntarjoajan on osoitettava toimintansa moitteettomuus.

Vakuutusyhtiön toimittaman selvityksen mukaan E Oy:n huoltomies oli käynyt mökissä noin kaksi viikkoa ennen vahinkotapahtumaa, eikä huoltomies ole tällöin havainnut puutteita. E Oy:n kertoman mukaan huoltomies oli tuolloin tarkastanut kaasupullojen ja letkujen toimintakunnon. Lautakunnalle ei ole esitetty tarkempaa selvitystä, miten huoltomies on tarkastanut kaasupullojen ja letkujen toimintakunnon, tai onko mökin laitteisto toiminut moitteettomasti ennen nyt käsillä olevan tapauksen asiakkaiden vierailua.

Lautakunnalle esitetyn selvityksen mukaan mökissä ei ole ollut jääkaapin ja kaasupullojen kirjallisia käyttöohjeita. Fire Investigations -yrityksen laatiman raportin mukaan mökissä ollut kierreventtiilipullo poikkeaa käyttötavaltaan tavallisesta nestekaasupullosta ja venttiilin jättäminen avoimeksi johtaa nestekaasun vuotoon. Vaikka asiakkaat ovat saaneet illalla puhelimitse yhteyden palveluntarjoajaan ja tämä on opastanut heitä jääkaapin päälle kytkemisessä, lautakunta katsoo, että ottaen huomioon kierreventtiilipullon poikkeavuuden tavanomaisesta nestekaasupullosta mökissä olisi tullut olla tarkat kirjalliset ohjeet jääkaapin ja pullojen käytöstä.

Vaikka Vakuutuslautakunta pitää mahdollisena, että E Oy:n huoltomies on tarkistanut mökin kaasupullojen ja letkujen toimintakunnon pari viikkoa ennen asiakkaiden vierailua, lautakunta katsoo kuitenkin, että asiassa on jäänyt näyttämättä, että E Oy olisi toiminut asiassa riittävän huolellisesti ja varmistanut mökissä olleiden kaasupullojen asianmukaisen ja turvallisen toiminnan ja käytön. Näin ollen lautakunta katsoo E Oy:n olevan korvausvastuussa asiakkaille aiheutuneista vahingoista.

Vakuutuslautakunta ei ota kantaa aiheutuneen vahingon määrään, vaan jättää vahingon määrän selvittämisen ja arvioimisen asiakkaille ja vakuutusyhtiölle.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta suosittaa, että palovahingosta aiheutuneet vahingot korvataan E Oy:n vastuuvakuutuksesta.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Yli-Rahnasto
Jäsenet:
Haapasaari
Karimäki
Korpiola
Koskinen

Tulosta