Tapahtumatiedot
Asiakkaan autoon oli menty sisään toukokuussa 2022 yön aikana auton ollessa pysäköitynä asiakkaan taloyhtiön pysäköintipaikalla. Autosta oli anastettu näyttö ja ajotietokoneen paneeli oli revitty irti. Myös keskikonsolin ja kojelaudan katteita oli irrotettu. Asiakkaan mennessä paikalle auton etuikkunat olivat olleet puoliksi auki ja oikeanpuoleinen etuovi oli ollut auki. Autossa ei ollut murron jälkiä. Asiakas ei ollut osannut varmuudella sanoa paikalla käyneelle poliisipartiolle, oliko ajoneuvo ollut lukittu.
Asiakkaan vakuutusyhtiölle toimittaman kirjallisen selvityksen mukaan auton molemmat avaimet olivat tallessa ja hän oli varma, että auto oli ollut lukossa. Asiakas toimitti vakuutusyhtiöön uutisointia pääkaupunkiseudulla tapahtuneista automurroista sekä korjaamon selvityksen siitä, miten auton lukituksen avaaminen ilman avaimia on mahdollista signaalinvahvistinta käyttämällä. Autossa oli lisäksi ollut automaattilukitus, joka lukitsee auton ovet tietyn ajan kuluttua automaattisesti.
Vakuutusyhtiö antoi asiasta 28.6., 11.7. ja 31.10.2022 kielteiset päätökset. Vakuutusehtojen mukaan varkaus tai sen yritys korvattiin, kun teon kohde oli lukittuna tai lukitussa säilytyssuojassa. Vakuutusyhtiö katsoi, että asiassa ei ollut saatu näyttöä siitä, että auto olisi ollut lukittuna vahinkohetkellä. Vakuutusyhtiö totesi, ettei heidän tiedossaan ole, että asiakkaan esittämää tekotapaa olisi käytetty aiemmissa automurroissa, eikä vakuutusyhtiö pitänyt tätä tekotapaa todennäköisenä.
Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta
Asiakas vaatii korvausta varkaudesta aiheutuneista kustannuksista. Asiakas on yksityishenkilö, eikä häneltä voida edellyttää täyttä ja varmaa näyttötaakkaa siitä, että auto on ollut lukittuna. Asiakas on ilmoittanut olevansa varma, että auto on ollut lukittuna. Alustavasti poliisille asiasta ilmoittaessaan asiakas oli hämillään, eikä siitä syystä ollut uskaltanut sanoa varmasti lukituksesta. Lisäksi autossa on ollut automaattilukitus päällä.
Asiakas toteaa, että auton ovea tai ikkunaa ei saa auki ilman ammattilaisvälineitä tai avainta. Korjaamon työnjohtaja on kertonut signaalinvahvistimen käyttämisestä auton lukituksen avaamiseksi. Asiakas viittaa FINEn ratkaisukäytäntöön, jossa on todettu, että ajonestolaitteen ohittaminen on erityisellä laitteistolla mahdollista ja että sitä käyttävät lähinnä ammattimaisesti toimivat autovarasliigat. Varkausvahingon sattuessa pääkaupunkiseudulla on ollut käynnissä saman merkkisiin autoihin kohdistunut varkaussarja. Asiakas pitää erittäin todennäköisenä, että vahinko on ollut osa tätä varkaussarjaa. Auto on ollut verrattain uusi ja sisältänyt arvokasta teknologiaa, joka on houkuttanut rikollisia. On epätodennäköistä, että kyseisen varkaussarjan aikana joku olisi sattumalta huomannut lukitsemattoman auton ja vielä saanut sieltä irrotettua arvokasta autoteknologiaa.
Vakuutusyhtiö vetoaa vakuutusehtojen mukaisiin korvattavan varkausvahingon edellytyksiin sekä korvauksenhakijan näyttövelvollisuuteen korvattavan vahinkotapahtuman sattumisesta. Oleellisena osana korvattavan vahingon tunnusmerkistöä on se, että ajoneuvo on ollut lukittuna tapahtumahetkellä. Sillä seikalla, että asiakas on yksityishenkilö, ei ole merkitystä arvioitaessa sopimuksen sisältöä lukitusvaatimuksen osalta ja näyttövelvollisuutta ajoneuvon lukituksen osalta. Lukitusta koskeva vakuutusehto sisältyy vakiintuneesti ja yleisesti ajoneuvo- ja muihin omaisuusvakuutuksiin.
Vakuutusyhtiö toteaa, että asiakas on kertonut paikalle tulleille poliiseille, ettei ole varma, oliko ajoneuvo lukittu. Vahinkotarkastustietojen mukaan ajoneuvossa ei ole murtojälkiä. Heti vahingon jälkeen annettua kertomusta on pidettävä lähtökohtaisesti uskottavampana kuin myöhemmin muutettua tapahtumakuvausta. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan vuosimallin 2016 auto ei ole erityisen uusi eikä sisällä poikkeuksellista teknologiaa, jonka vuoksi se olisi erityisen haluttu kohde. Autosta irrotetut osat ovat normaaleja, tehdasasenteisia ja ajoneuvon vakiovarusteisiin kuuluvia.
Asiakas ei ole osoittanut, miten lukitun ajoneuvon sisälle olisi päästy niin, ettei ajoneuvon oviin ole jäänyt murtojälkiä. Vakuutusyhtiö ei pidä ajoneuvon vauriot huomioon ottaen todennäköisenä, että ajoneuvo olisi valikoitunut suunnitelmallisen lukituksen ohittavan murtovahingon kohteeksi. Tällainen teko vaatisi tekijältään huomattavaa ennakkovalmistautumista ja lisäksi tekijällä olisi lukituksenohittamisen jälkeen ollut mahdollisuus käynnistää ajoneuvo ja ottaa se haltuunsa. Vakuutusyhtiöllä ei ole tiedossa, että avaimen signaali kaappaamalla olisi ajoneuvoihin menty sisään ja vain varastettu elektroniikkaa, vaan motiivina on tällöin ollut koko ajoneuvon anastaminen.
Vakuutusyhtiö korostaa myös, että viitatun varkaussarjan ajoneuvoihin on uutisoinnin mukaan päästy sisään ikkunat rikkomalla. Auton automaattilukituksen osalta vakuutusyhtiö toteaa, että toisin kuin asiakas esittää, automaattilukitus ei lukitse ajoneuvon ovia aina automaattisesti, vaan vain, jos lukitun ajoneuvon ovet avataan kaukosäätimellä, mutta ovia ei tietyn ajan kuluessa avata. Pysäköinnin jälkeen ovet eivät lukitu automaattisesti. Asiakkaan autossa on kuitenkin ns. kaksoislukitus, mikä tarkoittaa, että kun ajoneuvon ovet on lukittu kaukosäätimellä, ei ovia voida avata edes sisäpuolelta ilman ajoneuvoon kuuluvaa avainta. Vahinkoilmoituksessa asiakas kertoo autoon olevan kaksi avainta, kun taas muutoshakemuksessa todetaan ajoneuvoon olevan vain yhdet avaimet.
Sopimusehdot ja lainsäädäntö
Vakuutussopimuslain 69 § mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.
Kaskovakuutuksen 1.1.2019 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 3.5 mukaan varkausvakuutuksesta korvataan vakuutuksen kohteen menettämisestä tai vaurioitumisesta aiheutunut esinevahinko, jos syynä on ollut varkaus, moottoriajoneuvon käyttövarkaus, ajoneuvon luvaton käyttö, tai näiden yritys ja teon kohde on ollut lukittuna tai lukitussa säilytyssuojassa, johon ulkopuolisilla ei ole pääsyä.
[…]
Ratkaisusuositus
Asiassa on kysymys asiakkaan autoa kohdanneen varkausvahingon korvattavuudesta. Voimassa olevan oikeuden mukaan näyttövelvollisuus korvattavan vahingon sattumisesta on korvausta hakevalla. Asiaan sovellettavien varkausvakuutuksen vakuutusehtojen mukaan korvattavuuden edellytyksenä on se, että teon kohde on ollut lukittuna tai lukitussa säilytyssuojassa.
Tässä tapauksessa auto on ollut vahingon tekohetkellä asiakkaan kotipihan pysäköintipaikalla. Asiakkaan kirjallisen vahinkoilmoituksen mukaan asiakkaan tullessa paikalle auton etuikkunat olivat olleet puoliksi auki ja toinen etuovi oli ollut auki.
Asiakas on esittänyt, että autoon on ollut mahdollista päästä ammattilaisvarkaiden käyttämällä teknologialla. Pääkaupunkiseudulla on ollut käynnissä rikossarja, jossa saman merkkisiin autoihin on murtauduttu ja varastettu elektroniikkaa. Vakuutusyhtiön toimittaman rikossarjaa koskevan artikkelin mukaan autoihin on kuitenkin tunkeuduttu rikkomalla ikkuna tai viiltämällä kangaskatto rikki. Osapuolten toimittamien artikkeleiden lisäksi FINElle ei ole esitetty muita tietoja kyseisestä rikossarjasta, esimerkiksi tämän tapauksen poliisitutkintaan liittyen.
Tässä tapauksessa autossa ei ole ollut murtautumiseen viittaavia jälkiä. Lisäksi asiakas on tuoreeltaan ilmoittanut poliisille, ettei hän ole varma siitä, oliko auto ollut lukittuna. FINE katsoo, ettei myöskään auton automaattilukituksesta esitetty selvitys osoita, että auto olisi ollut lukittuna. FINElle toimitetun ohjekirjasta otetun kuvan mukaan auton automaattilukitus käytössä ollessaan lukitsee ovet, jollei niitä avata lyhyessä ajassa lukituksen avaamisen jälkeen.
FINE toteaa, että auton lukituksen ohittaminen käyttäen erityistä siihen tarkoitettua teknologiaa on mahdollista, mutta FINE katsoo tapahtumakuvaus kokonaisuutena ja aiheutetun vahingon laatu huomioon ottaen, ettei tässä tapauksessa ole esitetty riittävää näyttöä siitä, että näin olisi todella tapahtunut.
FINE katsoo, että auton ei ole tässä tapauksessa osoitettu olleen vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla lukittuna. Koska tapauksessa ei näin ollen ole osoitettu tapahtuneen vakuutusehtojen mukaan korvattavaa vahinkoa, FINEllä ei ole perusteita suosittaa korvausta vahingosta.
Lopputulos
FINE ei suosita muutosta vakuutusyhtiön päätökseen.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Johtava lakimies Siirala
Esittelijä Salo