Tapahtumatiedot
Lääkevahinkoilmoituksen 19.5.2021 mukaan A:lla (s. 1965) on ollut käytössään Surmontil- ja Brintellix-lääkkeet masennuksen hoitoon. A katsoi ilmoituksessa, että hänelle oli lääkkeiden käytön seurauksena aiheutunut kivesten laskeutuminen ja kipua kiveksissä ja nivusalueella. Sittemmin A:lla todettiin kiveslaskimon suonikohjut. A vaati korvausta lääkevahinkovakuutuksesta.
Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen 12.11.2021. Yhtiö totesi, että oireilun korvattavuus lääkevahinkona edellyttää todennäköistä syy-yhteyttä lääkkeen käytön ja ilmenneiden oireiden välillä. Yhtiö viittasi käyttöönsä toimitettuun lääketieteelliseen selvitykseen ja totesi, että A sairastaa astmaa, uniapneaa ja masennusta. Lisäksi hänellä on ollut eturauhasvaivaa ja paksusuolen umpipussukoita. A käytti muutaman vuorokauden masennukseen Surmontil- ja Brintellix-lääkkeitä. Lääkkeiden käytön jälkeen A:lla ilmeni kiveskipuja. A:lla todettiin vasemman kiveksen suonikohjut. Yhtiö piti Surmontil- ja/tai Brintellix-lääkkeiden käytön ja A:lla ilmenneiden oireiden välistä syy-yhteyttä epätodennäköisenä. Yhtiö totesi, että A:lla ilmenneet oireet johtuivat todennäköisesti rakenteellisista kudosmuutoksista. Koska lääkkeen käytön ja oireiden välillä ei ollut lääkevahinkovakuutuksen ehdoissa tarkoitettua todennäköistä syy-yhteyttä, korvausta lääkevahinkovakuutuksesta ei voitu suorittaa.
Asiakkaan valitus
A ilmoittaa tyytymättömyytensä vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja pyytää Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta asiassa.
A kertoo, että Surmontil- ja Brintellix-lääkkeet aiheuttivat hänelle poikkeuksellisen syvän kivesten laskeutumisen ja valtavan kivun kiveksiin ja nivusalueelle. Kipu kroonistui ja jäi pysyväksi. Kipu diagnosoitiin aluksi virheellisesti eturauhasvaivaksi, mutta myöhempien tutkimusten jälkeen nivuskivun arvioitiin johtuvan Surmontil- ja/tai Brintellix-lääkkeiden aiheuttamasta hermovauriosta.
A kertoo, ettei hänellä ole ollut eturauhasvaivoja 15 vuoteen. Vaivat loppuivat aikanaan sen myötä, kun hän muutti ruokavaliotaan, aloitti lantion alueen jumppaamisen ja alkoi huolehtia lantion alueen lämpimänä pitämisestä. Nyt ilmenneen kaltaista kivesten ja nivusen alueen kipua A:lla ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Oireet alkoivat toisena päivänä Surmontil-lääkkeen käytön aloittamisen jälkeen. Kivut helpottivat, kun A lopetti lääkkeen käytön. Brintellix-lääkkeen käytön aloittamisen jälkeen oireet palasivat. A toteaa, että hän sairastaa astmaa ja uniapneaa, mutta sairaudet eivät liity nyt puheena oleviin nivuskipuihin.
A katsoo, että hänellä ilmenneet kives- ja nivusalueen kipuoireet ovat seurausta Surmontil- ja/tai Brintellix-lääkkeiden käytöstä ja hän vaatii korvausta lääkevahinkovakuutuksesta.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö toistaa vastineessaan korvauspäätöksessään 12.11.2021 esittämänsä kannan. Yhtiö toteaa, että A:lla on esiintynyt eturauhasvaivaa aikaisemminkin. Yhtiön käyttöön toimitettujen lääketieteellisten selvitysten mukaan oireet olivat vähitellen rauhoittuneet täysin, kunnes psyykelääkkeiden aloituksen jälkeen vaivat alkoivat uudelleen. A:ta hoidettiin kevään 2021 aikana kiveskohjun vuoksi ja sen jälkeen kipuoireet väistyivät. Oireet palasivat myöhemmin paikkaa vaihtaen.
Vakuutusyhtiö ei pidä todennäköisenä, että Surmontil- ja/tai Brintellix-lääkkeiden erittäin lyhytaikainen käyttö olisi aiheuttanut A:lla ilmenneen pitkittyneen ja paikkaa vaihtavan kipuoireilun, kivesten laskeutumisen tai muita rakenteellisia ongelmia. Vakuutusyhtiö katsoo, että annettua korvauspäätöstä ei tulisi suosittaa muutettavaksi.
Selvitykset
Vakuutuslautakunnalla on käytössään A:ta koskevaa lääketieteellistä selvitystä ajalta 14.3.2021-9.8.2021.
Lautakunnan käyttöön toimitetun selvityksen mukaan A sairastaa uniapneaa ja astmaa. Lisäksi A:lla on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja siihen liittyen masennusta.
29.9.2020 päivätyn mielenterveysneuvolan etäkontaktimerkinnän mukaan A:lla oli syvä masennusoireinen jakso ja hänellä oli käytössä olantsapiinilääkitys. Nyt oli määrätty lisäksi Surmontil-lääke. 28.10.2020 päivätyn etäkontaktimerkinnän mukaan A oli lopettanut Surmontil-lääkkeen käytön kiveskivun vuoksi. A:lle oli aloitettu Brintellix-lääke. 12.11.2020 päivätyn etäkontaktimerkinnän mukaan Brintellix-lääke oli aiheuttanut A:lle valtavaa kiveskipua, ja hän oli lopettanut lääkkeen käytön. Olantsapiinilääkitystä jatkettiin edelleen.
14.3.2011 päivätyn yliopistollisen sairaalan urologian poliklinikan hoitokertomusmerkinnän esitietojen mukaan A:lla oli ollut vuosikausia eturauhastulehdusvaivaa. Ajoittain oli ollut pidempiä oireettomia jaksoja, mutta edeltävän syksyn aikana tilanne oli hankaloitunut. Hoitona oli ollut anti-inflammatorilääkitys ja antibioottikuuri.
17.3.2021 päivätyn urologin hoitokertomusmerkinnän mukaan A hakeutui vastaanotolle puoli vuotta aikaisemmin alkaneen kiveskivun vuoksi. Kipu oli A:n kertoman mukaan alkanut masennuslääkkeen sivuoireena. A oli lopettanut lääkkeiden käytön heti, mutta kipuoireet olivat jatkuneet. Kipu tuntui erityisesti vasemmalla puolella. Kivespussin ultraäänitutkimuksessa tai laboratoriokokeissa ei ollut aikaisemmin todettu mitään kipua selittävää. Oiretta oli hoidettu prostatiittiajatuksella, mutta hoidot olivat olleet vasteettomia. Lämpöhoito oli jopa pahentanut oireita. Hoitavan urologin mukaan oirekuva ei sopinut prostatiitin aiheuttamaksi. Sen sijaan kliinisesti todettiin vasemman kiveslaskimon suonikohju, mikä saattoi selittää oireilua. A sai lähetteen kivespussin ultraäänitutkimukseen diagnoosin varmistamiseksi.
13.4.2021 päivätyn urologian poliklinikan hoitokertomusmerkinnän esitietojen mukaan A:lla oli ollut vasemmanpuoleista kivespussiin paikantuvaa, jatkuvasti hankaloituvaa, päiväaikaista kivespussikipuoiretta. Aikaisemmin kliinisesti todettu kiveskohjulöydös oli vahvistunut uusintaultraäänitutkimuksessa. Lisäksi oli todettu refluksi. A:lle suoritettiin 13.4.2021 vasemmanpuoleisen kiveskohjun embolisaatio. Toimenpiteen aikana tehdyssä varjoainekuvauksessa nähtiin vasemmalla munuaislaskimossa lähtevästä gonadaalivenassa jonkin verran laajentumaa, refluksia, mutta distaalisemmin ei suonikohjua todettu. Vahvan oireilun vuoksi tehtiin koilaus, minä jälkeen varjoainekuvauksessa ei nähty enää refluoivia suonia.
21.4.2021 päivätyn urologian poliklinikan etäkontaktimerkinnän mukaan A ilmoitti, että kipuoireet olivat palanneet embolisaation jälkeen entiselleen. Vasemmanpuoleisen kiveskohjun osalta hoito oli edennyt hyvän käytännön mukaisesti. Urologian näkökulmasta kivuille ei löytynyt selitystä.
11.5.2021 päivätyn hoitokertomusmerkinnän mukaan A:n kipuoireet jatkuivat edelleen. A sai lähetteen vatsan TT-kuvaan.
26.5.2021 päivätyn hoitokertomusmerkinnän mukaan A saapui urologin vastaanotolle pitkittyneen, nyttemmin perineumin alueelle seistessä provosoituvan ja päivittäisen hermosärkytyyppisen kivun vuoksi. Kesäkuun alkuun oli suunnitteilla vatsan TT-tutkimus. Lisäksi suunniteltiin tehtäväksi prostatan MRI-tutkimus.
10.6.2021 päivätyn urologian poliklinikan etäkontaktimerkinnän mukaan vatsan TT-tutkimuksessa ei ollut todettu kipuoiretta selittävää. Sivulöydöksenä oli todettu oikeassa munuaisessa kysta ja umpilisäkkeen seinämämuutos.
19.7.2021 päivätyn urologian poliklinikan etäkontaktimerkinnän mukaan prostatan MRI-tutkimuksessa ei ollut todettu oirekuvaa selittävää. A:n kipuoire jatkui edelleen erittäin hankalana. Hoitava lääkäri piti tilannetta ongelmallisena. Kipuoire oli käynnistynyt edellisenä syksynä masennuslääkkeen lyhytaikaisen käytön jälkeen. Tätä ennen A oli ollut oireeton. Erittäin laajoista ja seikkaperäisistä tutkimuksista huolimatta mitään oiretta selittävää ei ollut löydetty. Myöskään lannerangan MRI-tutkimuksessa ei ollut todettu mitään A:n kipuoiretta selittävää. Farmakologisesti kipua ei ollut myöskään pystytty hallitsemaan, sillä A oli saanut lääkkeistä helposti sivuvaikutuksia.
9.8.2021 päivätyn toimenpidekertomuksen mukaan A:lle suoritettiin umpilisäkkeen poisto vatsaontelon tähystyksessä.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kysymys siitä, tuleeko A:lla ilmennyt kives- ja nivusalueen kipuoireilu korvata Surmontil- ja/tai Brintellix-lääkkeen aiheuttamana lääkevahinkona.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Lääkevahinkovakuutuksen ehtojen (voimassa 1.1.2021 alkaen) kohdan 4 (Lääkevahinko) mukaan lääkevahingolla tarkoitetaan ruumiillista sairautta tai vammaa tai psyykkistä sairautta, jonka vahingonkärsineen käyttämä lääke on todennäköisesti aiheuttanut.
Asian arviointi
Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan henkilövahinko, jonka vahingonkärsineen käyttämä lääke on todennäköisesti aiheuttanut. Tämä tarkoittaa, että vahingolla voi olla useita mahdollisia syitä, mutta lääkkeen käyttö on kaikki syyt kokonaisuutena huomioiden todennäköisin. Syy-yhteyden arvioinnissa otetaan huomioon lääkkeellä hoidettava sairaus tai vamma, korvauksen hakijan muut sairaudet ja kokonaisterveydentila, hänen saamansa hoito ja hoitotoimenpiteet sekä kyseinen lääke ja muu mahdollinen lääkitys. Syy-yhteys arvioidaan lääketieteellisen tietämyksen ja kokemuksen perusteella. Pelkästään ajallinen yhteys eli se seikka, että oireet ovat ilmaantuneet lääkkeen käytön aikana tai pian käytön jälkeen, ei riitä todistamaan lääkkeen käytön ja vahingon välistä todennäköistä syy-yhteyttä.
Vakuutuslautakunnan käyttöön toimitetun lääketieteellisen selvityksen mukaan A sairastaa uniapneaa ja astmaa. Lisäksi A:lla on ollut aikaisemmin kroonista eturauhastulehdusvaivaa, jota on hoidettu anti-inflammatorilääkityksellä ja antibiooteilla. A sairastaa myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä, johon liittyy masennusta. Syyskuussa 2020 A:lla oli syvä masennusoireinen jakso ja hoidoksi aloitettiin Surmontil-lääke. A:n kertoman mukaan Surmontil aiheutti hänelle kiveskipua, ja hän lopetti lääkkeen käytön. A:lle aloitettiin Brintellix-lääke. A:n kertoman mukaan myös Brintellix aiheutti valtavaa kiveskipua, ja A lopetti lääkkeen käytön.
Lääkkeiden käytön lopettamisesta huolimatta kipuoireet jatkuivat. Oiretta hoidettiin ensin prostatiittiajatuksella, mutta hoidot olivat vasteettomia. Maaliskuussa 2021 A:lla todettiin kliinisesti vasemman kiveslaskimon suonikohju. Löydös vahvistettiin huhtikuussa ultraäänitutkimuksessa. Lisäksi todettiin refluksi. A:lle suoritettiin 13.4.2021 vasemmanpuoleisen kiveskohjun embolisaatio, mutta kipuoireet palasivat toimenpiteen jälkeen. Pitkittyneiden ja provosoituvien hermosärkytyyppisten kipujen syyn selvittämiseksi tehtiin vatsan TT-tutkimus ja prostatan MRI-tutkimus. Tutkimuksissa ei todettu mitään oiretta selittävää.
Vakuutuslautakunta toteaa, että Surmontil- tai Brintellix-lääkkeen ei tiedetä aiheuttavan A:lla ilmenneen kaltaisia kiputiloja tai todettuja rakenteellisia muutoksia. Myös lääkkeiden hyvin lyhytaikainen käyttö viittaa siihen, että A:n oireilussa on ollut kyse muusta kuin Surmontil- tai Brintellix-valmisteen aiheuttamasta lääkehaitasta. Vakuutuslautakunta katsoo, ettei A:lla ilmennyt kives- ja nivusalueen kipuoireilu ole vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla todennäköisessä syy-yhteydessä Surmontil- tai Brintellix-lääkkeen käyttöön. Kyse ei siten ole korvattavasta lääkevahingosta. Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön hylkäävää korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta ei suosita muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Norio
Sihteeri Sternhufvud
Jäsenet:
Jokelainen
Järvinen
Mervaala
Soinila