Tapahtumatiedot
Rivitalohuoneistossa havaittiin vuonna 2022 pintaremontin yhteydessä, että vesiputki oli alkanut vuotaa pesuhuoneen ja makuuhuoneen välisen seinärakenteen sisällä. Vahingon kartoitusraportin mukaan naula oli irronnut vesiputken sisältä, kun asukas oli irrottanut makuuhuoneen jalkalistan. Naula oli ammuttu putkeen jalkalistoja asennettaessa rakennusvaiheessa vuonna 2014.
Vakuutusyhtiö katsoi 26.4.2022 antamassaan korvauspäätöksessä, että vuotovahinko oli aiheutunut rakennus- tai asennusvirheestä, joka on rajoitusehdon mukaan rajattu korvauspiirin ulkopuolelle.
Taloyhtiö (jäljempänä asiakas) vetosi uudelleenkäsittelypyynnössään siihen, että putki oli pitänyt vettä kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun naula oli lyöty putkeen, eikä putki ollut vuotanut ennen kuin naula oli poistettu putkesta remontin yhteydessä. Asiakas viittasi Vakuutuslautakunnan julkaisemattomaan ratkaisusuositukseen (VKL 73/2009). Vakuutusyhtiö antoi uudelleenkäsittelynpyyntöön vastineen, jossa se ei muuttanut ratkaisuaan. Vakuutusyhtiön mukaan lautakuntapäätös ei soveltunut käsiteltävään tapaukseen. Vakuutusyhtiö totesi myös, että vahinkoa ei voitu katsoa ennalta arvaamattomaksi, kun kyse oli asennusvirheestä.
Vakuutusyhtiön sisäinen muutoksenhakuelin ei suosittanut korvauspäätöksen muuttamista. Ratkaisussa on todettu, että saadun selvityksen perusteella vahinkoa ei olisi aiheutunut, ellei naulaa olisi ammuttu jalkalistoja asennettaessa vesiputken läpi. Jalkalistoja asennettaessa on hyvän rakennustavan mukaista selvittää, mitä putkia listan takana kulkee, kun asennuksessa ammutaan nauloja rakennuksen sisään. Vakuutusyhtiön mukaan kyse on asennusvirheestä. Huolellinen rakentaja olisi huomioinut putkien sijainnin. Tieto putkien sijainnista tulee rakennustyön huolellisessa suorittamisessa kulkeutua myöhempiä työvaiheita suorittaville tahoille, kuten jalkalistojen asentajille. Myöhemmin listojen irrottamisesta aiheutunut vuotovahinko on tapahtuneen virheen looginen odotettavissa oleva seuraamus, joten vahinko ei ole ennalta arvaamaton. Vakuutusyhtiö viittasi Vakuutuslautakunnan 2.2.2022 annettuun ratkaisuun (FINE-039001), jossa tehty tulkinta asennusvirheestä vastasi vakuutusyhtiön päätöstä. Ratkaisusuosituksessa FINE-039001 käsitellyssä tapauksessa osapuolet olivat vedonneet myös lautakunnan aiempaan ratkaisukäytäntöön (VKL 504/14 ja VKL 438/14), joten tämän suosituksen mukaista tulkintaa voitiin pitää vallitsevana. Vakuutusyhtiön mukaan vaikutti siltä, että Vakuutuslautakunta oli muuttanut tulkintalinjaansa vuonna 2009 tehdyn ratkaisun jälkeen, koska tuohon ratkaisuun ei vuoden 2022 suosituksessa viitattu.
Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta
Asiakas vaatii, että vahinkotapahtuma katsotaan asunto-osakeyhtiön kiinteistövakuutuksesta korvattavaksi. Asiakas viittaa Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositukseen VKL 73/2009, jossa on todettu, että vakuutusyhtiön laatimia ehtoa on sovellettava tulkinnanvaraisissa tapauksissa yhtiön vahingoksi ja rajoitusehtoja suppeasti. Asiakas katsoo, että kuten tapauksessa VKL 73/2009, myöskään tässä tapauksessa lattialistan alkuperäinen kiinnitys ei ole suoranaisesti aiheuttanut vahinkoa, vaan vahinko oli johtunut tiiviinä pysyneen reiän vuodosta, kun naula oli irronnut. Näin ollen tässäkään tapauksessa ei voida ratkaisusuosituksessa VKL 73/2009 linjatun mukaisesti soveltaa rajoitusehtoa syntyneeseen välilliseen vahinkoseuraamukseen, vaan vahinko tulee korvata vakuutuksesta äkillisenä ja ennalta arvaamattomana vahinkotapahtumana.
Vakuutusyhtiö kiistää asiakkaan vaatimukset. Kielteinen korvausratkaisu on vakuutusehtojen mukainen. Vakuutusyhtiö uudistaa ja vetoaa asiassa 26.4.2022 annettuun korvauspäätökseen sekä uudelleenkäsittelypyyntöjen johdosta annettujen vastausten perusteluihin. Huolellinen jalkalistojen asentaja olisi selvittänyt ja huomioinut putkien sijainnin. Listojen irrotuksen yhteydessä aiheutunut vuotovahinko on asennusvirheen odotettavissa ollut seuraus. Kun vahinko on seurausta asennusvirheestä, se ei ole ennalta arvaamaton. Ennalta arvattava vahinko ei ole vuotovakuutuksesta tai All Risk -laajennuksesta korvattava (ehto 13.1.1. ja 16.2.). Koska vahinko on aiheutunut asennusvirheestä, se ei ole All Risk -laajennuksesta korvattava nimenomaisen rajoitusehdon vuoksi (ehto 16.3.1).
Vakuutusyhtiö vetoaa edelleen Vakuutuslautakunnan ratkaisuun FINE-039001, jossa Vakuutuslautakunta on katsonut vastaavalla vahinkomekanismilla aiheutetun asennusvirheen odotettavissa olevaksi seuraukseksi.
Sopimusehdot ja lainsäädäntö
Sovellettavien kiinteistön täysarvovakuutuksen vakuutusehtojen (1.10.2018) kohdan 10.6.5 (rakennus- ja asennusvirheet) vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut rakennukselle itselleen
- suunnittelu-, asennus-, käsittely-, käyttö-, toimitus- tai työvirheestä
- rakenne-, valmistus- tai aineviasta
- perustamis- tai rakennusvirheestä.
Ehtojen kohdan 13.1 (neste-, kaasu tai höyryvuoto) vuotovakuutuksesta korvataan vahinko, jonka on aiheuttanut neste-, kaasu- tai höyryvuoto, kun aine on virrannut äkillisesti, ennalta arvaamattomasti ja suoraan
- rakennuksen lämmitystä, ilmanvaihtoa tai vesihuoltoa palvelevista kiinteästi asennetuista putkistoista tai laitteista.
Ehtojen kohdan 16.2 mukaan, jos vakuutuskirjaan on merkitty rakennukselle All Risk -laajennus (AR-laajennus), korvataan vakuutuksen kohteena olevalle omaisuudelle aiheutunut äkillinen ja ennalta arvaamaton vahinko silloin, kun vahinkoa ei korvata kohtien 11–15 perusteella.
Ehtojen kohdan 16.3.1 (Rakentamis-, asennus-, suunnittelu- ja käyttövirheet sekä huollon laiminlyönti) mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka aiheutuu
- rakentamismääräysten, -ohjeiden tai hyvän rakentamistavan vastaisesta rakentamisesta
- omaisuuden virheellisestä suunnittelusta, rakentamisesta, asentamisesta
- virheellisestä tai käyttöohjeen vastaisesta käytöstä
- huolto- tai korjaustoimien laiminlyönnistä.
Ratkaisusuositus
Tapauksessa on kysymys siitä, onko aiheutunut vuotovahinko äkillinen ja ennalta-arvaamaton, ja voiko vakuutusyhtiö evätä korvauksen vetoamalla rakennus- ja asennusvirhettä koskevaan rajoitusehtoon.
FINE toteaa, että osapuolten kesken vahingon syntymekanismi on riidaton. Naula on osunut vesiputkeen rakennusaikana jalkalistan kiinnityksen yhteydessä. Myöhemmin naula on irronnut putkesta sekä aiheuttanut vuotovahingon, kun asukas on irrottanut listan.
FINE viittaa Vakuutuslautakunnan 2.2.2022 antamaan ratkaisusuositukseen FINE-039001, jossa oli myös kyse siitä, että rakennusaikana jalkalistan kiinnityksen yhteydessä naula oli osunut käyttövesiputkeen. Asukkaan myöhemmin irrottaessa listan, naula oli irronnut putkesta aiheuttaen rakennuksen vuotovahingon. Ratkaisusuosituksessaan Vakuutuslautakunta katsoi, että huolelliseen asennus- ja rakennustyöhön seinään porattaessa tai naulattaessa kuuluu varmistuminen siitä, että seinärakenteessa ei ole kiinnityskohdalla vesiputkia tai sähköjohtoja. Edelleen Vakuutuslautakunta totesi rakennustyön huolelliseen suorittamiseen kuuluvan, että tieto esimerkiksi putkien sijainnista välittyy myöhempiä työvaiheita suorittaville. Kyseisessä tapauksessa näin ei ollut tapahtunut, joten Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan lattialistojen kiinnittämisessä oli tapahtunut vakuutusehtojen tarkoittama asennus- ja rakennusvirhe. Myöhempi vuotovahinko oli tämän rakennusvaiheessa tapahtuneen virheen odotettavissa oleva seuraus, joten Vakuutuslautakunta katsoi, että vakuutusyhtiön päätös korvauksen epäämisestä oli vakuutusehtojen mukainen.
FINE toteaa, että huolelliseen asennustyöhön kuuluu seinään naulatessa varmistua siitä, ettei kiinnityskohdalla ole vesiputkia. Edellä selostetun ratkaisusuosituksen perusteella FINE katsoo, että myös tässä tapauksessa naulan osumista putkeen lattialistan asennuksen yhteydessä on pidettävä vakuutusehdoissa tarkoitettuna asennusvirheenä. Käyttövesiputkesta listan irrottamisen yhteydessä tapahtunut vuotovahinko ei ole äkillinen ja ennalta arvaamaton vahinko, vaan kyseessä on rakennusvaiheessa tapahtuneen virheen odotettavissa oleva seuraus. Myöskään sillä, että putkesta ei selvitysten perusteella ole vuotanut vettä ennen jalkalista irrottamista, ei ole merkitystä asian arvioinnin kannalta. Näin ollen FINE katsoo, että vakuutusyhtiön korvauspäätös on vakuutusehtojen mukainen.
Lopputulos
FINE ei suosita asiassa muutosta.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Johtava lakimies Siirala
Esittelijä Pulkkinen