Tapahtumatiedot
Vahinkoilmoituksen mukaan asiakas liukastui vakuutettuna olevan kiinteistön piha-alueella 24.2.2022 klo 15:02. Asiakkaan mukaan aluetta ei ollut hiekoitettu. Korvausta haettiin kiinteistön omistajan vastuuvakuutuksesta.
Vakuutusyhtiö katsoi päätöksessään, että kulkuväylien liukkaudentorjunnasta oli huolehdittu riittävästi, kun vahinkopaikka oli hiekoitettu koneellisesti vahinkopäivänä kello 06:51 ja 12:30 ja käsin 05:08. Vahinkopäivänä on vakuutusyhtiön mukaan satanut katkeamatta lunta ja vettä. Aamulla lämpötila on ollut pakkasella ja kohonnut päivänä aikana plussan puolelle. Vakuutuksenottaja oli hoitanut liukkaudentorjunnan kiinteistön alueella asianmukaisesi eikä vakuutuksenottajalle siten syntynyt korvausvastuuta vahingosta. Korvausvastuun puuttuessa vahinkoa ei myöskään korvattu vastuuvakuutuksesta. Yhtiön sisäisessä muutoksenhaussa päätös ei muuttunut.
Asiakkaan vaatimukset ja vakuutusyhtiön kanta
Asiakas on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen. Asiakas toteaa valituksessaan, että hänen asioidessaan kaupungissa iltapäivällä klo 13:00-15:30 ei satanut. Pysäköintialue oli täysin hiekoittamaton ja siksi asiakas liukastui loukaten itsensä. Valituksen liitteenä asiakas on toimittanut vahingon jälkeen otetun kuvan piha-alueesta. Asiakas toteaa, että asian pitkä käsittelyaika on pahentanut vammaa ja vaikeuttanut jokapäiväistä elämää merkittävästi. Asiakas vaatii, että vakuutusyhtiö korvaa hänelle aiheutuneet kulut.
Lisäkirjeessään asiakas toteaa edelleen, että pihalla ei ollut vahinkohetkellä hiekkaa lainkaan. Asiakas katsoo, että mikäli piha olisi ilmoitetun mukaisesti hiekoitettu kello 12:30, olisi hiekkaa ollut näkyvissä vahinkohetkelläkin. Asiakas toteaa, että pihalla olisi pitänyt olla varoituskyltti liukkaudesta tai lippusiimaa. Asiakas lisää, että hiekoitusraporttia piti odottaa yli puolivuotta.
Vakuutusyhtiö viittaa vastineessaan asiassa annettuihin korvauspäätöksiin ja toteaa edelleen, että säätila on säähistoriatietojen mukaan ollut vahinkopäivänä vaikea aamun ja aamupäivän aikana. Vahinkopaikka on aamulla hiekoitettu käsin kello 5:08 ja koneellisesti kello 6:51. Vielä jatkuvan sateen aikana vahinkopaikan kunnosta on pyritty huolehtimaan konehiekoituksella kello 12:30. Koska kiinteistönomistaja on näyttänyt toimineensa liukkaudentorjunnan osalta riittävällä huolellisuudella, kiinteistön omistajalla ei ole korvausvastuuta aiheutuneesta henkilövahingosta, eikä korvausta siten voida maksaa myöskään kiinteistön omistajan vastuuvakuutuksesta.
Vakuutetun kuuleminen
FINE on varannut vakuutetulle tilaisuuden esittää asiassa kannanottonsa. Vakuutetulla ei olut lisättävää asiaan.
Sopimusehdot ja lainsäädäntö
Vastuuvakuutuksen (voimassa 1.9.2020 alkaen) vakuutusehtojen kohdan 1.1 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, kun
- vakuutettu on korvausvastuussa vahingosta voimassaoloalueella voimassa olevan oikeuden mukaan
- vahinko on todettu vakuutuksen voimassaoloaikana. (…)
Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 2 luvun 1.1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.
Ratkaisusuositus
Asiassa on kyse sen arvioimisesta, onko kiinteistönomistaja näyttänyt huolehtineensa kiinteistön kunnossapidosta asianmukaisesti.
Vahingonkorvauslain ja yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan korvausvastuun syntyminen edellyttää pääsääntöisesti tahallisuutta tai tuottamusta. Tuottamuksella tarkoitetaan moitittavaa menettelyä eli virhettä, huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Kiinteistönomistajalla on vakiintuneesti katsottu olevan korostunut velvollisuus huolehtia siitä, että kiinteistön alueella voidaan turvallisesti liikkua. Talvella kiinteistönomistajan on huolehdittava siitä, että kulkuväyliltä poistetaan lumi ja väylät hiekoitetaan tarpeen mukaan liukkauden torjumiseksi. Mikäli kiinteistöllä liikkuva henkilö vammautuu liukkauden aiheuttaman vahinkotapahtuman vuoksi, kiinteistönomistajan on vastuusta vapautuakseen osoitettava toimineensa liukkauden torjunnassa asianmukaisesti olosuhteiden edellyttämällä tavalla tai vahingon johtuneen muusta syystä kuin kiinteistön liukkaudesta. Kiinteistön omistaja voi vapautua vastuusta myös silloin, kun sääolot tekevät liukkaudentorjunnan mahdottomaksi. Jatkuvan, runsaan lumisateen aikana hiekoitusta tai muita liukkaudentorjuntatoimenpiteitä ei edellytetä, koska lumisade käytännössä mitätöi liukkaudentorjunnan vaikutuksen. Tällöin on korvausvastuun syntymisen kannalta olennaista, onko liukkaudentorjunnasta huolehdittu asianmukaisesti ennen lumisateen alkamista.
FINE toteaa, että asian osapuolten esittämät tiedot vahinkohetken säätilasta ovat keskenään osittain ristiriitaiset. Vakuutusyhtiö on esittänyt, että vahinkopäivänä vallitsi jatkuva lumi- ja vesisade, kun taas asiakkaan kertomuksen mukaan sadetta ei vahinkopäivänä kello 13:00-15:30 ollut.
FINE viittaa edellä kerrottuun koskien kiinteistön omistajan liukkaudentorjuntavelvollisuutta jatkuvan lumisateen aikana ja toteaa, että kiinteistön omistajan tulee mainituissa tilanteissa vastuusta vapautuakseen osoittaa, että liukkaudentorjunnasta oli huolehdittu asianmukaisesti ennen lumisateen alkua. Nyt käsillä olevassa tapauksessa FINElle on toimitettu tieto, jonka mukaan hiekoitus oli edellisen kerran ennen vahinkoa suoritettu vahinkopäivänä käsin kello 05:08 ja koneellisesti kello 6:51. Vahinkopaikka on hiekoitettu vielä uudelleen koneellisesti kello 12:30. FINE antaa ratkaisusuosituksia sille toimitetun asiakirjaselvityksen perusteella. FINEllä ei toimitettujen asiakirjojen perusteella ole syytä epäillä huoltoyhtiön antaman selvityksen luotettavuutta. Säähistoriatietojen mukaan lämpötila vahinkopäivänä on ollut pakkasella ja kohonnut päivänä aikana muutaman asteen verran plussan puolelle. Säähistoriatietojen mukaan vahinkopäivänä on satanut lähes katkeamattomasti alkuiltaan saakka. Noin kello 11:50 saakka sade on tullut lumena ja sen jälkeen muuttunut vesisateeksi.
FINE toteaa, että vaikka kiinteistönomistajan velvollisuus huolehtia kiinteistön kunnossapidosta onkin korostunut, vastuu liukastumisvahingoista ei kuitenkaan ole tuottamuksesta riippumatonta eli ankaraa. Siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella tasolla, ei hiekoituksellakaan aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta.
FINE katsoo, että toimitetun selvityksen perusteella vahinkopaikan liukkaudentorjunnasta on huolehdittu asianmukaisesti, kun hiekoitus oli suoritettu vahinkopäivänä käsin kello 05:08 ja koneellisesti kello 06:51 ja 12:30. Säätietojen mukaan sade on muuttunut lumisateesta vesisateeksi ennen viimeisintä hiekoitusta. FINE toteaa, että vaikka jatkuva sade olisi loppunut vahinkopaikalla jo ennen vahinkoa, on kiinteistönomistaja huolehtinut liukkaudentorjunnasta asianmukaisesti, kun viimeisin hiekoitus ennen 15:02 sattunutta liukastumista on tehty 12:30. Edellä mainituilla perusteilla FINE katsoo, ettei kiinteistönomistajalle ole syntynyt korvausvastuuta aiheutuneesta henkilövahingosta ja että vakuutusyhtiön kielteinen korvauspäätös on vakuutusehtojen
Lopputulos
FINE ei suosita muutosta asiassa.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäällikkö
Esittelijä Hyytiäinen