Tapahtumatiedot
Asiakkaan auto joutui helmikuussa 2020 jyrkässä käännöksessä 10–20 km/h nopeudessa sivuluisuun asfaltin päällä olleella soralla. Soran loppuessa auton vasen eturengas töksähti osuessaan asfalttiin. Tämän jälkeen auton etupäästä alkoi ajossa kuulua voimakasta kolinaa ja rutinaa. Myöhemmin autokorjaamolla todettiin, että vasemman puolen laippa-akselin laakerointi vaihteistosta oli rikkoutunut. Vakuutusyhtiön vahinkotarkastajan mukaan vaihteiston kuoren laakeripesä oli kulunut väljäksi. Vaihteisto oli uusittava.
Asiakas haki korvausta auton korjauskuluista kaskovakuutuksestaan. Vakuutusyhtiö katsoi päätöksissään, että vaurioiden ei ollut osoitettu aiheutuneen iskusta, törmäyksestä, putoamisesta tai muusta sen kaltaisesta vakuutuskohdetta äkillisesti ja ulkoapäin vahingoittaneesta syystä. Vakuutusyhtiö katsoi, että suojakotelossaan sijaitseva laakeri vaatisi hyvin voimakkaan ulkoisen iskun vaurioituakseen.
Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta
Asiakas vaatii korvausta auton korjauskuluista sekä menetetystä sijaisauton käyttöoikeudesta. Auton renkaaseen on kohdistunut äkillisesti ja ennalta arvaamatta ulkoapäin voima auton renkaan kitkan ottaessa asfaltin pintaan. Autokorjaamon antaman selvityksen mukaan laakeroinnin rikkoutuminen voi johtua renkaan voimakkaasta ja äkillisestä tökkäämisestä asfalttiin luisun päätteeksi. Autokorjaamon mukaan vika ei synny kulumisesta.
Vasemman renkaan reunanauhasta on puuttunut palanen. Reunanauhasta ei irtoa palasta kulumisen johdosta, vaan äkillisen ulkopäin tulleen voimakkaan voiman seurauksena. Reunanauha on pettänyt, kun renkaan joustovara on iskun voimasta loppunut. Tämä kuvaa akseliin kohdistuneen iskun voimakkuutta. Lisäksi laakerissa oli selvästi havaittavissa tuoretta alumiinia, joka oli peräisin laakeripesästä. Jos kyse olisi pitkäaikaisesta kulumisesta, laakerin päällä ei olisi alumiinin palasia.
Asiakas oli käyttänyt autonsa huollossa heinäkuussa 2019. Huollossa oli tarkastettu etu- ja taka-akseliston osat, eikä niissä ollut havaittu vikoja. Auto oli myös läpäissyt katsastuksen lokakuussa 2019. Mikäli auton etuakselistossa olisi havaittu kulumista, ajoneuvo olisi määrätty ajokieltoon. Mitään tällaista ei ole kuitenkaan katsastuksessa ilmennyt. Asiakas katsoo toimittaneensa sellaisen selvityksen, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia. Vakuutusyhtiö ei voi vakuutussopimuslain tai vakuutusehtojen perusteella vaatia asiakasta toimittamaan näyttöä, joka varmuudella ja aukottomasti osoittaisi vahingon aiheutuneen vahinkotapahtumasta.
Asiakas kummeksuu vakuutusyhtiön esittämiä tietoja siitä, että kyseessä olisi tyyppivika. Merkkikorjaamon huoltoneuvoja ei muistanut, että heillä olisi korjattu kuluneisuuden takia vastaavaa laakeria. Maahantuoja ei ole tehnyt takaisinkutsuja kyseisen laakerin osalta. Katsastustilastot eivät osoita, että kyseessä olisi tyyppivika. Ajoneuvon iällä ja ajetuilla kilometreillä ei ole merkitystä, koska vakuutusehdoissa ei ole näitä koskevia rajoituksia. Tapahtumassa on kohdistunut voimakas äkillinen isku akselilta laakeriin. Auton paino on kohdistunut täysin vasemmalle vetoakselille ja lisäksi kun vasen eturengas oli ainoa, johon pito kohdistui, kaikki moottorilta tuleva voima on kohdistunut tälle akselille.
Vakuutusyhtiö pitää asiassa olennaisena sitä, onko laippa-akselin laakeroinnin vaurioitumisen näytetty aiheutuneen kolarointivakuutuksesta korvattavalla tavalla. Vakuutusyhtiö toteaa, että ajoneuvolla oli ajettu yli 13.000 kilometriä edellisen katsastuksen jälkeen. Sillä seikalla, että katsastus oli hyväksytty, ei ole merkitystä. Ajoneuvo on otettu käyttöön vuonna 2009 ja sen ajokilometrit ovat noin 426.000. Säännöllinen huoltaminen ei poista sisäisen rikkoutumisen tai osien kulumisen mahdollisuutta. Vakuutusyhtiö toteaa, että pyörän tuennan ja akseliston toimintaperiaatteiden vuoksi renkaasta voi siirtyä laippa-akselille vain pyörivää liikettä ja voimaa, ei vetoakselin suuntaisia iskuja. Laakerissa, sen kiinnitysalueella, vaihteiston kuoressa tai laippa-akselissa ei ole havaittu jälkiä ulkopäin tulleesta iskusta. Ajoneuvossa ei ole muita vaurioita kuin vaihteiston kuoren laakeripesän kuluminen ja rikkoutunut laakeri. Kunnossa oleva laakeri kestää liikennetilanteissa tapahtuvat pyörien pyörimisnopeudessa tapahtuvat muutokset. Pelkkä vaurion havaitsemisen ja kerrotun vahinkotapahtuman ajallinen läheisyys ei osoita syy-yhteyttä. Syy-yhteyden toteaminen edellyttää myös todennäköisen vauriomekanismin toteamista.
Korjaamon selvityksen mukaan laakeripesä on kulunut väljäksi vaihteiston kuoresta. Laakerin ulkopinnassa on ollut tarkastushetkellä huomattavat urat, koska laakeri on päässyt pyörimään laakeripesässä. Jäljet viittaavat pidempiaikaiseen kulumiseen. Kyseinen vika on ajoneuvomallin tyyppivika vaihteistokuoren rakenteessa vasemman poskilaakerin pesässä. Asiasta on runsaasti keskustelua mm. automerkin harrastajien keskustelufoorumilla. Vakuutusyhtiö katsoo, ettei renkaan reunanauhasta puuttuva palanen osoita vahingon ja vaurioiden välistä syy-yhteyttä. Vakuutusyhtiö kiistää vaatimuksen sijaisauton käyttöoikeuden menetyksestä.
Sopimusehdot ja lainsäädäntö
Vakuutussopimuslain 69 § (Korvauksen hakijan velvollisuus antaa selvityksiä) mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.
Kaskovakuutuksen 1.1.2019 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 3.1 mukaan kolarointivakuutuksesta korvataan esinevahinko, joka on välittömästi aiheutunut vakuutuksen kohteelle
1. tieltä suistumisesta tai kaatumisesta
2. iskusta, törmäyksestä, putoamisesta tai muusta sen kaltaisesta vakuutuskohdetta äkillisesti ja ulkoapäin vahingoittaneesta syystä
[…]
Kolarointivakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut
[…]
16. hitaasti kehittyvistä tapahtumista, kuten kulumisesta, kostumisesta, syöpymisestä, ruostumisesta, sienettymisestä, homehtumisesta, lahoamisesta, aineen väsymisestä tai muusta vastaavasta vähitellen tapahtuvasta ilmiöstä
[…]
Ratkaisusuositus
Asiassa on kysymys asiakkaan auton laippa-akselin laakerin vaurioitumisen korvattavuudesta kaskovakuutuksesta.
Korvauksen hakijalla on lähtökohtaisesti velvollisuus näyttää toteen korvattavan vakuutustapahtuman sattuminen. Tässä tapauksessa tämä tarkoittaa, että asiakkaan tulisi pystyä osoittamaan, että vaurio, jonka korjauskuluista haetaan korvausta, on aiheutunut vakuutusehdoissa korvattavaksi määritellystä tapahtumasta. FINE toteaa, että korvauksen hakijan näyttövelvollisuus edellyttää tämän kaltaisessa tilanteessa, että vaurion syy-yhteys korvaukseen oikeuttavaan tapahtumaan osoitetaan riittävän todennäköiseksi.
Tapaukseen sovellettavien kaskovakuutusehtojen mukaan kolarointivakuutuksesta korvataan esinevahinko, joka on välittömästi aiheutunut vakuutuksen kohteelle tieltä suistumisesta tai kaatumisesta taikka iskusta, törmäyksestä, putoamisesta tai muusta sen kaltaisesta vakuutuskohdetta äkillisesti ja ulkoapäin vahingoittaneesta syystä.
Vahinkotapahtumasta esitetyn kuvauksen mukaan auto on joutunut jyrkässä käännöksessä luisuun soran päällä. Nopeutta on ollut noin 10–20 km/h. Liike on pysähtynyt äkillisesti renkaan osuessa asfalttiin. Asiakas esittää, että etupyörälle tulevan laippa-akselin laakeri on vaurioitunut pysähdyksessä renkaaseen kohdistuneen voiman vuoksi. Vakuutusyhtiön esittämän selvityksen mukaan taas kysymys on laakerin kulumisesta. Laakeripesässä on väljyyttä. Laakerin ulkokehällä on uria, jotka ovat syntyneet laakerin pyöriessä laakeripesässä.
Osapuolten esittämien selvitysten perusteella FINE katsoo tässä tapauksessa jäävän näyttämättä, että laakeri olisi vaurioitunut vahinkokuvauksen mukaan verraten hiljaisella nopeudella tapahtuneeseen sivuluisuun liittyneen ajoneuvon sivuttaisliikkeen pysähtymisen yhteydessä. Myöskään renkaan reunanauhan palan irtoamisen ei ole näiden selvitysten valossa osoitettu liittyvän tähän vahinkotapahtumaan. FINEn näkemyksen mukaan vauriojäljistä ei ole todettavissa, että vaurio olisi syntynyt yksittäisenä, äkillisenä rikkoutumisena. Sen sijaan laakerin väljyys ja siinä todetut urat viittaavat siihen, että laakerin vaurioitumisen syynä on ollut ulkoisen iskun tai muun siihen rinnastettavan syyn sijaan kuluminen. Osapuolten vaurioituneen laakerin sijainnista esittämät laajat selvitykset sekä ajoneuvon ikä ja noin 426.000 kilometrin ajomääräkin huomioon ottaen FINE pitää asiassa selvitettynä, että laakerin rikkoutuminen on ollut seurausta kulumisesta.
FINE katsoo, että vaurion ei tässä tapauksessa ole osoitettu aiheutuneen iskusta, törmäyksestä tai muusta sen kaltaisesta vakuutuskohdetta äkillisesti ja ulkoapäin vahingoittaneesta syystä, eikä tapauksessa siten ole osoitettu tapahtuneen vakuutusehtojen mukaan korvattavaa tapahtumaa. Näin ollen FINEllä ei ole perusteita suosittaa korvausta vahingosta.
Lopputulos
FINE ei suosita muutosta vakuutusyhtiön päätökseen.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Johtava lakimies Siirala
Esittelijä Salo