Tapahtumatiedot
A (s. 1973) kompastui 6.5.2021 rikkinäiseen kolmiporras-pyörätuolihissiin ja ottaessaan tukea portaikon yläreunasta viimeistelemätön ja veitsenterävä lista aiheutti A:n vasemman käden vammautumisen. Korvauksia A:n henkilövahingosta haettiin kiinteistön omistajan vastuuvakuutuksesta.
Vakuutusyhtiö katsoi kysymyksessä olevan vastuuvakuutuksesta korvattava vahinkotapahtuma ja korvasi A:lle hoitokuluja ja ansionmenetystä. Kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta vakuutusyhtiö korvasi 2 000,00 euroa. Päätöksessään 20.6.2022 vakuutusyhtiö katsoi, että vasemman käden keskisormen jännevammasta jäänyt vähäinen haitta on alle haittaluokka 1, joten korvattavaa haittaa ei A:n vammasta ole jäänyt. Vasemman käden sormien IV-V oireet eivät päätöksen mukaan liity 6.5.2021 sattuneeseen tapaturmaan, joten korvausvastuuta sormien hoidosta ei ole.
Asiakkaan vaatimukset ja vakuutusyhtiön kanta
A on tyytymätön vakuutusyhtiön antamaan päätökseen. Käsikirurgian erikoislääkäri on arvioinut pysyvän haitan kuuluvan haittaluokkaan kaksi. A kertoo, että käsi on keskisormen pysyvän jäykkyyden lisäksi nimettömän ja pikkusormen osalta edelleen kipeä. Kädessä on pysyviä ongelmia puristusvoiman, jäykkyyden, herkkyyden, nopeuden ja liikevajavuuden kanssa, jotka aiheuttavat pysyviä ongelmia arkielämässä ja A:n töissä. A tuo esille, että hän ei ole koskaan kärsinyt napsusormista ja syy-yhteys vahinkotapahtumaan on kiistaton. A katsoo, että hänelle on vahinkotapahtumasta aiheutunut pysyvää haittaa ja toiminnanvajavuutta. A vaatii pysyvän haitan osalta haittaluokka kahden mukaisen korvauksen ja tilapäisen haitan osalta korvausta 4 000,00 euroa. A vaatii kipujen poistamiseksi korvausta hoitokuluista. Lisäksi A vaatii korvausta henkisestä kärsimyksestä, koska vakuutusyhtiön korvauspalvelu on ollut hankalaa, pitkäkestoista ja osittain lain vastaista.
Vastineessaan vakuutusyhtiö viittaa asiassa annettuihin korvauspäätöksiin. Tilapäisen haitan osalta vakuutusyhtiö tuo esille sekä Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksen kohdan 7.12.2 kuvauksen ja korvausasteikon 1.000 - 2. 500 euroa että Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan korvausohjeiden korvausnormit lievää vaikeammat vammat (3) korvausasteikon 1.200 – 3.900 euroa. Vakuutusyhtiö katsoo, että yhtiön maksama kivun ja säryn sekä tilapäisen haitan korvaus on edellä mainittujen suositusten ja ohjeiden mukaisesti arvioitu oikein eikä yhtiö voi tältä osin suorittaa A:lle lisäkorvausta.
Pysyvän haitan osalta vakuutusyhtiö katsoo, että A:lle ei voida tähän mennessä jääneen tapaturmasta vastuuvakuutuksesta korvattavaa pysyvä haittaa. Valtioneuvoston asetuksen työtapaturma- ja ammattitautilaissa tarkoitetusta haittaluokituksesta liitteessä 1 todetaan haittaluokkaan 1 oikeuttavaksi III-V sormista yhden sormen menetys. Vakuutusyhtiö toteaa, että A:n vamma ei ole vakavuudeltaan riittävä, jotta peruste korvauksen maksamiselle pysyvästä haitasta olisi olemassa.
Vakuutusyhtiö toteaa, että III sormen napsusormi-oire liittyy todennäköisesti tapaturmaan ja sen hoitokulut vakuutusyhtiö korvaa korvauspäätöksen mukaisesti. FINEn hankkiman asiantuntijalausunnon saatuaan vakuutusyhtiö ilmoitti korvaavansa IV-V sormien geelihoidot, kortisonipistokset ja laserhoidot.
Vakuutuksenottajan kuuleminen
Vakuutuksenottajalla ei ollut asiassa kommentoitavaa.
Asiantuntijalausunto
FINE on pyytänyt asiassa asiantuntijalausunnon asiantuntijana käyttämältään LTT Dosentti Aarne Kiviojalta.
Lausunnossaan Kivioja toistaa asiassa olennaisen lääketieteellisen selvityksen sekä asian tapahtumatiedot ja toteaa, että A:lle on 6.5.2021 vahinkotapahtuman seurauksena aiheutunut vasemman käden III ja IV sormien viiltohaavat sormientyvinivelten kämmenpuolelle, IV sormen pinnallinen haava ja III sormen haava katkaissut molemmat koukistajajänteet, syvemmän niistä kokonaan.
Kivioja toteaa lausunnossaan, että A:n IV-V sormien napsusormioireilun on kuvattu alkaneen tilanteessa, jossa III sormen vamman vuoksi kaikki sormet ovat olleet lastassa taivutettuina ja niitä on kuitenkin pitänyt harjoittaa. Syy-yhteys napsusormioireilun (IV-V) ja sormivamman (III) vuoksi tarvitun lastahoidon välillä on ilmeinen. Vaikka napsusormioireilu voi tyypillisesti aiheutua monenlaisesta rasituksesta, on se tässä tapauksessa ilmaantunut lastahoitoon liittyneestä epätavallisesta rasituksesta.
Tilapäisen haitan korvauksen osalta Kivioja katsoo A:n leikkaushoitoa edellyttävän sormen jännevamman ja muiden sormien pitkittyneiden vaivojen kuuluvan Liikennevahinkolautakunnan korvausohjeiden mukaiseen luokkaan lievää vaikeammat vammat ja siinä luokan keskikolmannekseen. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksen mukaan tilapäinen haitta kuuluu luokkaan 7.12.2.
Kivioja katsoo, että pysyvää haittaa ei asetuksen 768/2015 mukaan voida luokitella tasolle yksi. Taso yksi vastaisi tilannetta, jossa koko sormi olisi amputoitu.
Sopimusehdot ja lainsäädäntö
Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.
Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen:
1) tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista;
2) ansionmenetyksestä;
3) kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta;
4) pysyvästä haitasta.
Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen (voimassa 1.1.2021 alkaen) kohdan 2.1 (Korvattavat vahingot) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuskirjaan merkityn kiinteistön omistajana toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko,
- joka todetaan vakuutuskauden aikana ja
- josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.
Ratkaisusuositus
Tapauksessa on kyse tilapäisen haitan määrästä ja siitä, onko asiakkaalle jäänyt vastuuvahingon seurauksena pysyvää haittaa sekä henkisen kärsimyksen korvaamisesta.
FINEn käytettävissä olevan selvityksen mukaan A oli 6.5.2021 sattuneen vahinkotapahtuman seurauksena loukannut vasenta kättään. Päivystyskäynnillä vahinkopäivänä 6.5.2021 todettiin III ja IV sormissa kämmenpuolella haavat tyvinivelten (PIP) kohdalla, III sormen koukistajajänteen olevan poikki ja IV sormessa pinnallinen haava. Ihohaavat ommeltiin kiinni. Koukistajajänteiden ompelu tehtiin 12.5.2021. Toimenpiteessä havaittiin syvemmän jänteen (FDP) vaurion olevan totaalinen ja pinnallisemman jänteen (FDS) osittainen (ulnaarisen jalaksen osittainen transsektio). Toimintaterapeutin 18.5.2021 merkintöjen mukaan A:lle tehtiin suojalasta, joka tuki ranteen suoraksi ja II-V sormien rystynivelet (MP-nivelet) 45 asteen koukkuun ja tyvinivelet (IP-nivelet) suoraksi. Lastaa ohjattiin käyttämään ympärivuorokautisesti kuusi viikkoa leikkauksesta. Vastaanottokäynnillä 9.8.2021 mainitaan, että sivulöydöksenä A on ilmeisesti harjoittelun seurauksena saanut napsusormivaivan IV-V sormiin. Molempiin A1 jännetupen kiinnityskohtiin (pulley-kohtiin) pistettiin kortisonia. 25.8.2021 merkintöjen mukaan napsusormioireita ei sormissa IV-V enää ollut. Sen sijaan III sormi oli napsunut. 18.11.2021 III sormeen pistettiin kortisonia. Vastaanottokäynnillä 18.1.2022 mainitaan IV ja V sormien napsumisen uusiutuneen ja A1 kiinnitystasoon pistettiin kortisonia. Vaivan jatkuessa A on asetettu 12.5.2022 leikkausjonoon. Potilasmerkintöjen 17.5.2022 mukaan vasemman III sormen flexorjänteiden vamman ja korjausleikkauksen jäljiltä sormen toiminnallinen tila on suhteellisen hyvä, tunto on normaali, liikevajaus fleksion suuntana on vähäinen eikä allodyniaa ole ilmaantunut. Vammasta on jäänyt potilaan ammatin vuoksi pysyvä toiminnallinen haitta liittyen keskisormen kankeuteen, jäykkyyteen ja vasemman käden II-V sormien rasituskipuiluun ja aristeluun. Pysyvä haittaluokka vasemman käden keskisormen flexorjännevammasta on kaksi.
Tilapäinen haitta
Vakuutusyhtiö katsoi, että A:lle on aiheutunut 6.5.2021 vahinkotapahtuman johdosta tilapäinen haitta, joka vastaa Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksen mukaista kohtaa 7.12.2 ja Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan korvausohjeiden mukaista lievää vaikeampien vammojen (3) korvausasteikkoa korvauksen ollessa 2 000,00 euroa.
Tilapäisen haitan korvaus suoritetaan käyttäen määrittelyperusteena liikennevahinkolautakunnan normeja ja ohjeita sekä henkilövahinkoasian neuvottelukunnan suosituksia, joita sovelletaan yleisesti vahingonkorvausta koskevassa oikeuskäytännössä. FINEn käsityksen mukaan kyseisiä normeja sekä suosituksia voidaan pitää yleensä vahingonkärsijälle kohtuulliseen lopputulokseen johtavina, ellei tapaukseen liittyvistä erityisistä asianhaaroista muuta johdu.
FINE toteaa, että tilapäisen haitan perusteella suoritettava korvaus määritellään vamman laadun, vaikeusasteen, sen edellyttämän hoidon laadun ja toipumisen kestoajan mukaan. Korvaus tilapäisen haitan perusteella määritellään tapauskohtaisen objektiivisesti havaittavien henkilövahinkoon liittyvien seikkojen perusteella. Henkilövahingon laadulla tarkoitetaan sitä, millaisena vamma tai sairaus ilmenee. Henkilövahingon vaikeusasteella puolestaan tarkoitetaan sinänsä samanlaatuisten vammojen ja sairauksien keskinäisiä eroavuuksia.
Liikennevahinkolautakunnan korvausohjeiden mukaan lievää vaikeampia vammoja (3) ovat mm. pitkien luiden murtuma tai murtumat, jotka voivat vaatia myös leikkaushoitoa, mutta paranevat oletetussa ajassa, vaikea sijoiltaanmeno, jossa on nivelsiderepeämiä ja josta jää pysyvää haittaa, kasvoluiden yksittäis- tai monimurtumat, sormen menetys, leikkaushoitoa edellyttävä sormen jännevamma, kylkiluiden monimurtumat ja veririnta, johon ei liity keuhkovammaa eikä hengitystoiminnan pitkäaikaista vajausta, leikkaushoitoa vaatinut, komplikaatioitta parantunut vatsaontelon elinten vamma, lievä aivovamma, kaularangan alueen vamma, johon ei liity merkityksellistä hermorakenteiden vauriota, silmävamma, josta on seurauksena toisen silmän näkökyvyn pysyvä heikentyminen 0,1 tasolle (toinen silmä terve), 6 tai useamman hampaan menetys. Lievää vaikeammille vammoille on ominaista, että niiden hoito voi vaatia verenkierron elvytystä, mutta ei tehostettua hoitoa, niihin tai niiden hoitoon ei liity lievää vaikeampia komplikaatioita, niiden jatkohoidossa ei tarvita vaativia korjausleikkauksia, niiden hoitamiseen tarvitaan sairaalahoitoa 1–3 viikkoa, toiminnallinen toipuminen tapahtuu 3–7 kuukaudessa ja niiden aiheuttama pysyvä toiminnallinen haitta on lievä. Luokan 3 korvausasteikko vuonna 2021 on 1.200 – 3.900 euroa.
Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukaan kohdan 7.12.2 sormen kohtalainen jännevamma on vamma, joka vaatii leikkaushoitoa ja jälkihoitona aktiivilastan 3 viikon ajaksi sekä sormen kuntoutushoidon. Vamma aiheuttaa vamman laatuun nähden keskimääräistä tilapäistä haittaa 1–3 kuukauden ajan. Vähäinen pysyvä haitta mahdollinen. Korvausasteikko on 1.000 – 2.500 euroa. Kohdan 7.12.3 mukaan vaikea jännevamma vaatii useita korjausleikkauksia, mahdollisesti jännesiirteitä ja jälkihoitona aktiivilastan yli 3 viikon ajaksi sekä sormen kuntoutushoidon. Aiheuttaa vamman laatuun nähden erittäin suurta tilapäistä haittaa 3–6 kuukauden ajan ja aiheuttaa pysyvän haitan. Korvausasteikko on 2.500 – 4.000 euroa.
FINEn käytössä olevan lääketieteellisen selvityksen sekä FINEn hankkiman asiantuntijalausunnon mukaan A:lle on vastuuvahingon seurauksena aiheutunut vasemman käden keskisormeen (III) jännevamma, nimettömään (IV) pinnallinen haava sekä napsusormioireilua. Haavat ommeltiin ja jännevammaa hoidettiin leikkaushoidolla, lastalla ja kuntouttamalla. Asiantuntijalausunnon mukaan A:n vammoista aiheutuva tilapäinen haitta arvioidaan Liikennevahinkolautakunnan korvausohjeiden mukaan asettuen luokkaan 3 lievää vaikeammat vammat, jonka sisällä vamma sijoittuu luokan keskikolmannekseen sekä Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksen mukaan luokkaan 7.12.2.
Ottaen huomioon FINEllä käytettävissä olevan lääketieteellisen selvityksen, FINEn hankkiman asiantuntijalausunnon sekä korvattavasta tapaturmasta aiheutuneen henkilövahingon laadun ja vaikeusasteen, sen edellyttämän hoidon laadun ja kestoajan sekä haitan kestoajan FINE arvioi kipu- ja särkykorvauksen sekä muun tilapäisen haitan kokonaiskorvaukseksi 3 000,00 euroa. FINE suosittaa yhtiötä suorittamaan kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta lisäkorvausta siten, että lopullista korvausta maksettaessa aikaisemmin maksettu korvaus vähennetään.
Pysyvä haitta
FINE toteaa, että vamman aiheuttamaa pysyvää vikaa ja haittaa arvioidessa käytetään sosiaali- ja terveysministeriön asetusta (768/2015) tapaturmavakuutuslaissa tarkoitetusta haittaluokituksesta. Haittaa arvioitaessa otetaan huomioon ainoastaan sairauden, vamman ja toiminnanvajavuuden laatu, mutta ei yksilöllisiä olosuhteita kuten ammattia tai harrastuksia. Toimintakykyä verrataan samanikäisen terveen henkilön toimintakykyyn. Haittaluokka määritetään etsimällä haittaluokkataulukosta vammaa tarkoin tai läheisesti vastaava tai siihen verrattava nimike. Jos vamman laajuuden tai erityisen laadun vuoksi tällaista nimikettä ei voida soveltaa, käytetään yleisempää nimikettä (yläraaja kokonaisuutena, alaraajat kokonaisuutena, yleinen toiminnanvajavuus).
FINE toteaa, että riita-asian ratkaisemisessa ei olla sidottuja hoitavien lääkärien haittaluokasta esittämiin näkemyksiin. Asiakkaalle vahinkotapahtumasta jääneen pysyvän haitan määrää arvioidaan objektiivisesti potilasasiakirjoista ja muusta selvityksestä saatavien tietojen nojalla.
Yläraajavammoja arvioidaan haittaluokitusasetuksen kohdan 1 mukaisesti siten, että tässä kohdassa mainitut haittaluokat tarkoittavat oikeaa tai parempaa kättä. Vasemman tai huonomman yläraajan haittaluokat ovat yhtä haittaluokkaa alempia, paitsi luokassa 1, jota ei alenneta. Kohdan 1.1 (Sormet ja välikämmenluut) mukaan huonoon asentoon jäykistynyt sorminivel vastaa amputaatiota tästä nivelestä. Toiminnalliseen asentoon jäykistetystä nivelestä aiheutuva haitta on vähäisempi. Tunnoton tai kosketukselle huomattavan yliherkkä osa sormesta vastaa puolta kyseisen sormenosan menetyksestä. Vähintään puoleksi menetetty sormijäsen vastaa koko jäsenen menetystä. Koko etusormen menetys vastaa haittaluokkaa 2 ja III-V sormen menetys yhden sormen osalta vastaa haittaluokkaa 1.
FINEn käytössä olevan selvityksen mukaan 17.5.2022 käsikirurgian erikoislääkärin arvion mukaan sormen toiminnallinen tila on suhteellisen hyvä, tunto on normaali, liikevajaus fleksion suuntaan on vähäinen eikä allodyniaa ole ilmaantunut. Ammatin harjoittamisen vuoksi toiminnallinen haitta liittyy keskisormen kankeuteen, jäykkyyteen ja vasemman käden II-V sormien rasituskipuiluun ja aristeluun.
FINEn pyytämässä asiantuntijalausunnossa Kivioja on katsonut, että A:lle ei ole aiheutunut pysyvää haittaa.
FINE viittaa käytettävissään olevaan lääketieteelliseen selvitykseen, sekä hankkimaansa asiantuntijalausuntoon ja katsoo, ettei asiakkaalle voida katsoa jääneen pysyvää haittaa vahinkotapahtuman seurauksena. Selvyyden vuoksi FINE toteaa, että pysyvää haittaa määritettäessä ei huomioida yksilöllisiä olosuhteita kuten ammattia ja harrastuksia. Näin ollen vakuutusyhtiön päätöstä on pidettävä asianmukaisena.
Henkinen kärsimys
A on riita-asian kirjelmöintivaiheessa esittänyt vaatimuksen henkisestä kärsimyksestä liittyen A:n kokemukseen vakuutusyhtiön korvauspalvelusta. FINE toteaa kuitenkin, etteivät stressi tai henkinen kärsimys ole vahingonkorvauslain mukainen korvausaihe nyt käsiteltävänä olevan kaltaisessa henkilövahingossa.
Lopputulos
FINE suosittaa vakuutusyhtiötä suorittamaan A:lle lisäkorvausta kivun ja säryn sekä muun tilapäisen haitan korvauksen osalta siten, että lisäkorvauksesta vähennetään A:lle jo suoritetut korvaukset. Muilta osin FINE pitää vakuutusyhtiön päätöstä asiallisena.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäällikkö Hanén
Esittelijä Ylönen