Tapahtumatiedot
Asiakas on ollut lähdössä matkalle yhdessä 13-vuotiaan lapsensa ja ystävänsä sekä ystävän lapsen kanssa. Asiakkaan ystävä ja tämän lapsi sairastuivat. Matka peruutettiin. Asiakas haki korvausta matkan peruuntumisesta matkustajavakuutuksestaan.
Vakuutusyhtiö antoi asiassa kielteisen korvauspäätöksen 2.12.2021. Vakuutusyhtiön mukaan kyseessä ei ollut vakuutusehtojen mukaan lähiomaiseksi määritellyn henkilön sairastuminen, joten asiakkaan matkan peruuntumista ei korvata.
Asiakas valitti päätöksestä vakuutusyhtiön sisäiseen muutoksenhakuelimeen katsoen, että hän yhdessä ystävänsä kanssa varasi lennot, hotellit, autot ja muut matkaan liittyvät asiat, sillä alaikäiset lapset eivät voi ostaa matkoja, eivätkä matkustaa tai päättää matkustamisesta yksin. Asiakkaan valituksen perusteella vakuutusyhtiö käsitteli asian vakuutusyhtiön muutoksenhakuelimessä ja antoi asiassa 21.3.2022 vastauksen, jonka mukaan korvaukseen oikeuttavat syyt on lueteltu tyhjentävästi vakuutusehdoissa, eikä muista syistä johtuvia matkan peruuntumisia korvata. Vakuutusehtojen mukaan lähiomaisella tarkoitetaan muun muassa yhtä matkakumppania, jonka kanssa vakuutettu on kahdestaan varannut matkan. Vakuutusyhtiön mukaan matkalle on ollut lähdössä kahden henkilön sijasta neljä henkilöä, eikä kysymys ole siten vakuutusehtojen tarkoittamasta tilanteessa, jossa matka olisi varattu kahdestaan matkakumppanin kanssa, ja jolloin matkakumppanin sairastuminen estää matkalle lähdön. Vakuutusyhtiön päätöstä ei muutettu.
Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta
Asiakas vaatii korvausta matkan peruuntumisen kuluista. Asiakkaan mukaan ystävän sairastuminen vaikutti oleellisesti myös asiakkaan ja hänen lapsensa matkaan ja suunniteltuihin aktiviteetteihin, jonka vuoksi asiakas ja hänen lapsensa eivät päässeet matkalle. Asiakas vetoaa valituksessaan siihen, että vakuutusehtojen mukaan läheisen sairastuessa korvaus voidaan suorittaa ja ehdoissa läheisellä tarkoitetaan muun muassa yhtä matkakumppania, jonka kanssa vakuutettu on kahdestaan varannut matkan, kuitenkin enintään yhtä matkakohtaisesti ilmoitettua henkilöä. Asiakas ymmärsi, että ehdot tarkoittavat täysi-ikäisiä henkilöitä, eikä alaikäisiä lapsia, jotka eivät itse voi esimerkiksi matkoja varata tai niitä perua. Asiakas sanoo ymmärtävänsä, että matkalle oli lähdössä enemmän kuin kaksi henkilöä, mutta asiakkaan tapauksessa matkalle oli lähdössä vain kaksi täysi-ikäistä matkustajaa. Asiakas näkee tilanteen aivan erilaisena, mikäli matkalle on lähdössä pelkästään täysi-ikäisiä, jolloin yhden henkilön sairastuminen ei vaikuta muiden matkaan samoin kuin muiden matkustajien ollessa alaikäisiä. Asiakas mainitsee myös tilanteeseen, jossa matkalla olisi esimerkiksi useampia lapsia, jotka vaatisivat tietyn määrän valvojia matkaan, jolloin myös täysi-ikäisen sairastuminen peruisi muiden osallistumisen matkalle.
Vakuutusyhtiö viittaa vastineessa asiassa annettuihin korvauspäätöksiin ja toistaa kielteisen kantansa vahingon korvattavuuteen.
Sopimusehdot
Tapauksessa tulevat sovellettavaksi yrityksien ja yhteisöjen matkustajavakuutusehdot, jotka ovat voimassa 1.1.2011 alkaen.
Vakuutusehtojen kohdan 5 (Matkavakuutukseen liittyviä käsitteitä) mukaan lähiomaisella tarkoitetaan matkavakuutuksessa seuraavia henkilöitä
- avio- tai avopuoliso
- vakuutetun omat ja hänen avio- tai avopuolisonsa lapset ja lastenlapset
- vakuutetun kanssa samassa taloudessa vakinaisesti asuvat muut kuin omat lapset
- vakuutetun omat ja hänen avio- tai avopuolisonsa vanhemmat, otto- ja isovanhemmat sekä sisarukset ja sisarpuolet
- miniät ja vävyt
- yhtä matkakumppania, jonka kanssa vakuutettu on kahdestaan varannut matkan
- maatalouslomittajaa
- enintään yhtä matkakohtaisesti ilmoitettua henkilöä.
[…]
Vakuutusehtojen kohdan 7.3 (Matkan peruuntuminen) mukaan matkan peruuntumisella tarkoitetaan matkalle lähdön estymistä.
Matkan peruuntuminen korvataan, jos se on aiheutunut
- vakuutetun äkillisestä ja odottamattomasta sairaudesta, tapaturmasta tai kuolemasta
- vakuutetun Suomessa olevaan omaisuuteen kohdistuneesta odottamattomasta ja merkittävästä aineellisesta vahingosta
- vakuutetun lähiomaisen äkillisestä ja odottamattomasta sairaudesta, tapaturmasta tai kuolemasta.
Matkan peruuntuminen korvataan, jos jokin edellä mainittu syy on pakottavasti estänyt vakuutetun matkalle lähdön. Pakottavuus arvioidaan tapaturman tai sairauden osalta lääketieteellisin perustein. Omaisuusvahingoissa pakottavuus on olemassa, jos vahinko edellyttää vakuutetun läsnäoloa vahinkopaikalla.
[…]
Ratkaisusuositus
Tapauksessa on kysymys siitä, onko asiakkaan matkan peruuntuminen johtunut matkustajavakuutuksen ehtojen mukaan korvattavasta syystä. Tarkemmin tapauksessa on kysymys ehtojen tulkinnasta.
Arvioitavana ovat erityisesti matkan peruuntumista koskevat ehdot, joiden mukaan määritellään ne henkilöt, joiden äkillisen ja odottamattoman sairastuminen, tapaturman tai kuoleman vuoksi matkan peruuntumisen voi tulla korvattavaksi.
Vakuutusehtojen kohdan 5 (Matkavakuutukseen liittyviä käsitteitä) mukaan lähiomaisella tarkoitetaan matkavakuutuksessa seuraavia henkilöitä
- avio- tai avopuoliso
- vakuutetun omat ja hänen avio- tai avopuolisonsa lapset ja lastenlapset
- vakuutetun kanssa samassa taloudessa vakinaisesti asuvat muut kuin omat lapset
- vakuutetun omat ja hänen avio- tai avopuolisonsa vanhemmat, otto- ja isovanhemmat sekä sisarukset ja sisarpuolet
- miniät ja vävyt
- yhtä matkakumppania, jonka kanssa vakuutettu on kahdestaan varannut matkan
- maatalouslomittajaa
- enintään yhtä matkakohtaisesti ilmoitettua henkilöä.
Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa on arvioitavana se, tuleeko vakuutusehtoja tulkita siten, että ehtojen määrittely ”yhtä matkakumppania, jonka kanssa vakuutettu on kahdestaan varannut matkan” tarkoittaa asiakkaan esittämän käsityksen mukaisesti vain matkan varanneita täysi-ikäisiä henkilöitä. Tapauksessa matkalle oli lähdössä asiakas, hänen 13-vuotiaan lapsensa ja asiakkaan ystävä oman lapsensa kanssa. Asiakkaan ystävän ja hänen lapsensa matka peruuntui sairastumisen vuoksi. Asiakkaan käsityksen mukaan asiakkaan 13-vuotias lapsi ei alaikäisyytensä vuoksi tule arvioiduksi nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa asiakkaan matkakumppanina ehdon tarkoittamalla tavalla, vaan vakuutusehtojen mukaiseksi yhdeksi matkakumppaniksi tulee arvioiduksi asiakkaan täysi-ikäinen ystävä.
Sopimusoikeuden periaatteiden mukaan sopimusehtoja tulee tulkita sanamuotonsa mukaisesti. Mikäli ehdon tulkinnasta syntyy epäselvyyttä, tulee ehtoa kuitenkin sopimusoikeuden vakiintuneen niin kutsutun epäselvyyssäännön mukaan tulkita sopimusehdon laatineen vahingoksi. Vakuutusehtoja tulkittaessa otetaan huomioon ehdon sanamuoto, käytetyt käsitteet, vakuutusehdot ja vakuutussopimus kokonaisuutena. Arviointi tehdään objektiivisen mittapuun mukaan. FINE toteaa myös, että vakuutusehtoja tulkittaessa on lisäksi huomioitava, että kaikki riskit eivät ole vakuutettavissa ja että vakuutusehtojen tarkoituksena on nimenomaan määritellä korvaukseen piiriin kuuluva vakuutusriski.
FINE katsoo, että nyt arvioitavana olevassa vakuutusehdossa määritellään tyhjentävästi lähiomaiseksi katsottavat henkilöt. Ehtojen mukaan lähiomaiseksi katsotaan myös ”yksi matkakumppani, jonka kanssa vakuutettu on kahdestaan varannut matkan”. FINE katsoo, että kyseisen ehdon ei voida katsoa olevan sillä tavoin epäselvä tai monimerkityksellinen, että sen perusteella voitaisiin objektiivisesti arvioiden katsoa, että ehdon mukaisiksi matkakumppaneiksi katsottaisiin vain täysi-ikäiset matkakumppanit. FINE katsoo, ettei kyseisen vakuutusehdon muotoilua voida pitää tältä osin epäselvänä. FINE katsoo vakuutusyhtiön korvauspäätöksen olevan vakuutusehtojen mukainen, eikä FINEllä ole perusteita suosittaa vakuutusyhtiötä muuttamaan korvauspäätöstä.
Lopputulos
FINE ei suosita muutosta asiassa.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäällikkö Hanén
Esittelijä Lappi