Tapahtumatiedot
A:n vahinkoilmoituksen 4.8.2020 mukaan hänen omistamansa henkilöauto, jonka pysyvä haltija on B, oli vaurioitunut 14.10.2019 – 23.10.2019 välisenä aikana, kun se oli ollut pysäköitynä P-kadulla. Vahingon aiheuttajana oli todennäköisesti ollut A:n henkilöauton eteen pysäköimistä yrittänyt toinen auto. Vahinkotarkastus oli tehty 28.11.2019.
Vakuutusyhtiö maksoi 10.8.2020 päivätyllä korvauspäätöksellä A:lle kertakaikkisena korvauksena ajoneuvon vaurioista 557 euron korvauksen, josta vähennettiin 150 euron omavastuu. Maksettavaksi jäi 407 euroa.
Korvauspäätöksessään 25.8.2020 vakuutusyhtiö totesi A:n valinneen korvaustavaksi kertakorvauksen. Kertakorvauksessa oman työn laskentaperusteena on käytetty 60 euron tuntihintaa, koska yksityishenkilön itselleen suorittamaan omaan työhön ei sisälly sellaisia kuluja kuin elinkeinotoimintaa harjoittavan yrityksen tuntiveloitukseen. Näin ollen omasta työstä maksettava korvaus ei voi olla korjaamon veloituksen suuruinen. Jos A kuitenkin haluaa korjauttaa tässä vahinkotapahtumassa tulleet vauriot korjaamolla, vakuutusyhtiö on valmis maksamaan korjauskulut korjaamolle laskua vastaan siltä osin kuin ne ylittävät kertakorvauksen omavastuulla vähentämättömän määrän 557 euroa.
Asiakkaan valitus
A vaatii, että vahinko korvataan maksamalla työn osalta korvausta 80 euroa tunnilta, jota on pidettävä edullisimpana veloituksena, jolla työ olisi ollut teetettävissä. Korvaus määräytyy A:n mielestä ehtokohdan 4.12.3.2 perusteella. Sen mukaan jos vahingoittunut omaisuus voidaan kohtuullisin kustannuksin korjata, vahingon määrä on korjauskustannukset tai niitä vastaava rahamäärä. Vakuutusyhtiö on virheellisesti jättänyt soveltamatta tätä ehtokohtaa tapaukseen.
A:n mielestä asiassa on olennaista arvioida, mikä on vakuutusehdoissa tarkoitetulla tavalla korjauskustannuksia vastaava rahamäärä. Hän katsoo, että sellainen rahamäärä, jolla ajoneuvoa ei ole mahdollista korjauttaa, ei ole korjauskustannuksia vastaava. Korjauskustannuksina tulee pitää määrää, jolla korjaustyö olisi tosiasiallisesti teetettävissä kaupallisin perustein toimivalla korjaamolla. Vakuutusyhtiön tulee kyetä osoittamaan korjaamo, jossa korjaustyö olisi ollut mahdollista teettää maksetulla määrällä.
Vakuutusyhtiön maksamalla korvauksella 60 euroa/tunti ajoneuvoa ei ole ollut mahdollista korjauttaa millään kaupallisella toimijalla. A:n käsityksen mukaan ei-merkkiliikkeiden, ns. monimerkkikorjaamojen, tuntiveloitukset pääkaupunkiseudulla alkavat 80 eurosta. Tuota edullisemmin työtä ei ole mahdollista teettää, jos ajatellaan, että työstä tulee olla mahdollisuus saada kuitti. A:n mielestä 80 euroa/tunti on vähimmäistaso, jonka mukaisesti korvaus työn osuudesta tulisi maksaa.
Selvää on, ettei vakuutusyhtiö ole velvollinen maksamaan korvausta korkeamman veloituksen mukaan kuin millä korjaustyö on teetettävissä. Markkinataloudessa ei ole mitään ylärajaa sille, mitä palveluista voidaan veloittaa. A:n mielestä jokin korjauspaikka tulee kuitenkin osoittaa, jossa työ olisi ollut tosiasiallisesti mahdollista teettää maksetun korvauksen määrällä. Muutoin korvaus ei ole korjauskustannuksia vastaava, kuten vakuutusehdoissa on määrätty.
A:n mielestä vakuutusyhtiö ei ole kyennyt perustelemaan maksamansa korvauksen määrää millään vakuutusehdoista ilmenevillä perusteilla. Korvauspäätöksessä on viitattu ainoastaan siihen, että yksityishenkilön omaan työhön ei sisälly sellaisia kuluja kuin elinkeinotoimintaa harjoittavan yrityksen tuntiveloitukseen. A:n tapauksessa ei kuitenkaan ole kysymys yksityishenkilön tekemästä työstä tai muutenkaan mistään korvauspäätöksessä mainitusta ”omasta työstä”. Mitään toteutuneita korjauskustannuksia ei ole, sillä henkilöauto on myyty 26.7.2020 eteenpäin korjaamattomana, minkä johdosta A ei enää ole voinut korjauttaa autoaan korjaamolla.
A huomauttaa, että sovellettavat vakioehdot eivät tunne ”omaa työtä”. Ehdoissa puhutaan korjauskustannuksia vastaavasta rahamäärästä. Vakuutusyhtiön kanssa ei ole keskusteltu oman työn tekemisestä, eikä sitä ole tehty. A:n mielestä voidaan myös perustellusti kysyä, kuinka monella kuluttajalla on edes mahdollisuutta olosuhteiden tai osaamisensa puolesta tehdä esim. muovikorjauksia tai maalauksia, kuten puheena olevassa asiassa on korjauskustannuslaskelman mukaan ollut tarpeen tehdä. ”Omaa työtä” voitaisiin ylipäänsä ajatella ”hinnoiteltavan” vain silloin, jos ajoneuvo todella on korjattu itse. Tässä tapauksessa näin ei kuitenkaan ole ollut. Ajoneuvoa ei myöskään ole korjautettu kaupallisella toimijalla, joten korjauskustannusten toteutuneesta määrästä ei ole esitettävissä selvitystä laskun tai vastaavan muodossa. Vakuutusyhtiön esittämä tarjous auton korjauttamisesta korjaamolla ja kertakorvauksen sekä toteutuneen korjauskustannuksen erotuksen korvaamisesta ei tule kyseeseen, koska A ei enää ole ajoneuvon omistaja. A:n mielestä vakuutusyhtiön tulisi olla Trafin ajoneuvorekisterin tietojen perusteella selvillä tästä seikasta.
Yhteenvetona A toteaa, että ehtokohdalle 4.12.3.2 ei voida antaa sellaista merkityssisältöä, että korjauskustannuksia vastaava rahamäärä ei vastaisikaan kustannuksia, jolla työ on teetettävissä. Ehtokohdan sanamuoto ei A:n näkemyksen mukaan ole epäselvä, mutta jos se katsottaisiin epäselväksi, ehtokohtaa tulisi tulkita laatijansa vahingoksi. Sopimusehdot eivät tunne ”omaa työtä”, joten ei ole olemassa mitään ”omaa työtä”, johon vetoamalla voitaisiin katsoa, että korjauskustannuksia vastaava rahamäärä olisi alhaisempi kuin määrä, jolla ajoneuvo tosiasiallisesti olisi ollut korjautettavissa kaupallisin perustein toimivalla korjaamolla. Mitään omaa työtä ei tässä tapauksessa myöskään ole tehty. Lopuksi A tuo valituksessaan esille, että kyseessä olevaa ehtokohtaa koskevan Vakuutuslautakunnan tulkintakannanoton saaminen olisi tärkeää. Vastaavan sisältöisiin ehtokohtiin perustuvia korvauksia maksetaan vakuutuksista huomattavan paljon, mutta tulkinnat vaihtelevat eri vakuutusyhtiöiden välillä.
Vakuutusyhtiön vastauksen johdosta antamassaan lausumassa A hämmästelee vakuutusyhtiön väitettä siitä, että hänelle olisi tarjottu mahdollisuutta korjauttaa vaurio korjaamossa. Korjauttaminen ei ole ollut enää mahdollista siinä vaiheessa, kun korvauspäätös, jossa korjausmahdollisuudesta mainittiin, on annettu. A:n mielestä ehtokohta, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on määrätä korjaamo tai omaisuuden hankintapaikka, ei liity hänen tapaukseensa millään tavalla. A:n tapauksessa kyse ei ole ollut tilanteesta, jossa autoa olisi korjautettu korjaamolla, tai jossa mitään olisi ollut tarkoitus hankkia jostakin hankintapaikasta. Ei siten ole ollut mitään korjaamoa tai hankintapaikkaa, jonka määräämiseen vakuutusyhtiö on ehdoissa itselleen oikeuden varannut. Ei myöskään ole mitään ehtokohtaa, jonka nojalla A:n olisi tullut olla yhteydessä vakuutusyhtiöön. Jos A:n olisi vakuutusyhtiön mielestä tullut olla yhteydessä vakuutusyhtiöön, epäselväksi jää, mitä A:n olisi tullut vakuutusyhtiölle ilmoittaa.
Vakuutusyhtiön omaa työtä koskevien lausumien osalta A toistaa aiemmat kannanottonsa. Korjauskustannuksia vastaavaa rahamäärää ei voida laskea olettaen, että vakuutetulla olisi osaaminen ja olosuhteet, joissa niin muovikorjaukset kuin maalaukset voisi itse suorittaa, ja että vakuutettu olisi myös korjaukset tehnyt.
Jotta maksettu korvaus vastaisi ehdoissa määritellyllä tavalla korjauskustannuksia, tulisi vakuutusyhtiön A:n mielestä kyetä nimeämään jokin kaupallinen toimija, jossa korjaustyön olisi voinut teettää maksetulla määrällä. Tätä vakuutusyhtiö ei ole kyennyt tekemään, vaan sen sijaan kirjoittaa ympäripyöreästi kumppaneistaan ja saamistaan alennuksista, kuitenkaan kertomatta, mihin korjaamokumppaniin yhtiö viittaa. Asiassa jää siten osoittamatta, missä korjaamolla auton olisi voinut korjauttaa vahingon määräksi määritellyllä tuntihinnalla. A:n käsityksen mukaan auton korjauttaminen vakuutusyhtiön hyväksymällä tuntihinnalla ei ole ollut mahdollista.
A:n mukaan Suomessa on vain kaksi sellaista valtakunnallista korikorjauksia tekevää ns. monimerkkikorjaamoketjua, joiden kanssa vakuutusyhtiön kaltainen toimija voi laatia tarkoitusperiinsä sopivan sopimuksen. X Oy:n internetsivuilta ilmenee, että näistä kahdesta ketjusta X:llä on kumppanuussopimus tämän vakuutusyhtiön kanssa. X Oy:n ns. normaali tuntiveloitus on A:n mukaan luokkaa 100 euroa tunti, joten jo yleisen elämänkokemuksen perusteella on selvää, ettei X Oy tee nyt kyseessä olevan vakuutusyhtiön maksamia töitä 60 euron tuntihintaan. A:n valistunut arvaus on, että tuntiveloitus on volyymia tuovasta sopimuksesta huolimatta yli 80 euroa/tunti.
A täsmentää lopuksi korvausvaatimustaan todeten, että hänen vaatimansa 80 euron tuntikorvaus perustuu alimpaan hintatasoon pienkorjaamoilla eli aaltopeltihalleissa ja vastaavissa toimivilla yksittäisillä korjaamoilla. A:n mukaan merkkiliikkeiden hintataso on toistasataa euroa tunnilta, laadukkailla valtakunnallisilla korikorjauksia tekevillä ns. monimerkkikorjaamoketjuilla lähes 100 euroa tunnilta, ja edellä mainituilla pienkorjaamoilla 80 euroa.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö kiistää A:n vaatimukset perusteettomina. Vakuutusyhtiö ei automaattisesti tarkasta jokaisen vahingon kohdalla, onko ajoneuvon omistussuhde muuttunut korvauksen haku- tai maksuhetkellä. Korvaukset maksetaan vahinkohetken mukaisten tietojen perusteella sille taholle, joka on ajoneuvon sillä hetkellä vakuuttanut. Tässä tapauksessa lokakuussa 2019 sattuneesta ja marraskuussa 2019 tarkastetusta vahingosta on haettu korvauksia vasta 5.8.2020, kun ajoneuvo on jo myyty eteenpäin. A itsekin olisi korvausta hakiessaan voinut tuoda esiin, että ajoneuvo oli jo myyty. Tällä ei kuitenkaan vakuutusyhtiön mukaan olisi ollut merkitystä maksettavan kertakorvauksen määrään.
Ehtokohdan 4.12.2 perusteella vakuutusyhtiö täyttää korvausvelvollisuutensa vahingon määrän ja korjausmahdollisuuden mukaan esimerkiksi maksamalla kertakorvauksena kohtuullisia korjauskustannuksia vastaavan määrän rahana, jos omaisuutta ei korjata, vaikka se olisikin mahdollista. Tämä kohta vastaa A:n vetoamaa ehtokohtaa 4.12.3.2, jossa todetaan, että jos vahingoittunut omaisuus voidaan kohtuullisin kustannuksin korjata, vahingon määrä on korjauskustannukset tai niitä vastaava rahamäärä. Vahingon määrää tällaisessa tilanteessa laskettaessa on kuitenkin erityisesti huomioitava se, että ehtokohdan 4.12.2 mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus määrätä korjaamo tai hankintapaikka ja tätä varten vakuutetun tulee ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön.
Vakuutusyhtiöillä on kustannustehokkuus huomioiden intressinä sopia ns. kumppanisopimuksia erilaisten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi ajoneuvovahingoissa vaurioituneet ajoneuvot voidaan ohjata tietyille kumppaneille, jolloin korjauskustannuksiin voidaan saada volyymin vuoksi alennuksia. Tämä toiminta taas näkyy asiakkaille suoraan vakuutuksien hinnoittelussa. Tässä tapauksessa, kun vahingoittunut omaisuus olisi voitu kohtuullisin kustannuksin korjata, vahingon määrä olisi joko korjauskustannukset tai niitä vastaava rahamäärä. Näin ollen, koska vakuutusyhtiö olisi saanut korjauksen kumppaniltaan ns. normaalihintoja halvemmalla, ei kertakorvauksena maksettava korvaus voi vastata ns. normaalihintoja.
Lisäksi vakuutusyhtiö toteaa, että kun korvaus suoritetaan omana työnä, se on pienempi kuin korjauskustannukset, koska se ei sisällä veroja. Vahingonkärsineen oman työn korvaus ole verrattavissa palkkana maksettavaan korvaukseen ottaen huomioon, että kysymyksessä on vaatijalleen suoritettava veroton korvaus. Vakuutusyhtiön mielestä tuntikorvaus on objektiivisesti määräytyvä korvaus. Se katsoo, että 557 euron kertakorvausta on pidettävä riittävänä ja kohtuullisena korvauksena. Vakuutusyhtiön mukaan ei ole siis tarkoituskaan, että oman työn korvaus olisi yhtä suuri kuin jos korvaus suoritettaisiin maksamalla korjaamon tekemästä työstä. A:lle on tarjottu myös mahdollisuutta korjauttaa vaurio korjaamossa, jolloin korvaus olisi maksettu korjaamon esittämien kustannusten mukaisesti.
Vahinko on tässä tapauksessa korvattu A:n toivomuksen mukaisesti kertakorvauksena. Vakuutusyhtiön mukaan vaurio on korvattu ns. omana työnä ja se katsoo, että vahinko on tullut tämän myötä riittävästi korvatuksi.
A:n lausuman johdosta vakuutusyhtiö toteaa, että toisin kuin A esittää, vakuutusehtojen kohdan 4.12.2 mukaisesti vakuutusyhtiöllä on oikeus määrätä korjaamo tai hankintapaikka, ja tätä varten vakuutetun tulee ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön. Yhtiön mielestä sovellettavat vakuutusehdot määrittävät vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden täyttämistavan korvaushakemuksen jättämishetkestä riippumatta.
Koska A:n tarkoituksena ei ole ollut korjauttaa ajoneuvoa, on vakuutusyhtiö maksanut kertakorvauksena kohtuullisia korjauskustannuksia vastaavan määrän rahana. Tämä on vastannut A:n esittämää pyyntöä. Kun korvaus maksetaan kertakorvauksena, ei vakuutusyhtiö seuraa mitä asiakas kyseisellä korvaussummalla tekee; korjaako itse ajoneuvon, käyttääkö korjaamoa vai jättääkö vaurion korjaamatta, kuten tässä tapauksessa kävi vaurioiden ollessa naarmuja puskurissa. Mikäli asiakas kuitenkin käyttää kertakorvauksen ajoneuvon korjauttamiseen korjaamolla, hän vastaa itse siitä riskistä, että korjaaminen tulee kalliimmaksi kuin vakuutusyhtiön maksama kertakorvaus.
Vakuutusyhtiö tarjoaa kertakorvauksen lisäksi mahdollisuuden korjauttaa ajoneuvon korjaamossa, jolloin vakuutusyhtiö määrää korjaamon. Vakuutusyhtiön mukaan sen ja yhteistyökumppaneiden välillä laaditut sopimukset kuuluvat yrityssalaisuuksiin. Yleisen elämänkokemuksenkin perusteella on kuitenkin pääteltävissä, että kustannukset tällaisessa tilanteessa ovat pienempiä kuin ilman sopimusta. Näin ollen kohtuulliset korjauskustannukset eivät ole vastaavat kuin ilman tällaista sopimusta. Lähtökohtaisesti kertakorvaus ei siis ole suurempi kuin kohtuullinen korjauskustannus. Näin ei ole varsinkaan, jos korjauskustannuksia ajatellaan ilman mahdollisia alennuksia.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Osapuolten välinen erimielisyys koskee sitä, onko vakuutusyhtiön maksamaa 557 euron kertakorvausta, joka osapuolten mukaan perustuu korjaustyön 60 euron tuntihintaan, pidettävä sovellettavien vakuutusehtojen mukaisena korjauskustannuksia vastaavana, ja siten riittävänä korvauksena A:n henkilöauton vaurioista.
Sovellettavat vakuutusehdot
Autovakuutusehtojen (voimassa 1.4.2018 alkaen) kohdan 4.12.1.1 (Korvauksen laajuus) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutunut suoranainen esinevahinko. Esinevahingolla tarkoitetaan sitä, että esine vaurioituu, tuhoutuu tai häviää.
Ehtokohdan 4.12.2 (Korvauksen suorittamistapa) mukaan vakuutusyhtiö täyttää korvausvelvollisuutensa vahingon määrän ja korjausmahdollisuuden mukaan joko
- maksamalla kohtuulliset korjauskustannukset tositteiden mukaan tai
- maksamalla kertakorvauksena kohtuullisia korjauskustannuksia vastaavan määrän rahana, jos omaisuutta ei korjata, vaikka se olisikin mahdollista. Kertakorvauksena maksetaan enintään omaisuudella välittömästi ennen vahinkohetkeä ollut käypä arvo vähennettynä vahingoittuneen omaisuuden jäännösarvolla
- maksamalla vakuutuksen kohteena ennen vahinkoa olleen käyvän arvon ja sillä korjaamattomana olevan arvon erotuksen rahana lunastamalla vakuutuksen kohteen ennen vahinkoa olleesta käyvästä arvosta
[…]
Jos korvaukseen oikeutettu ei halua tilalle hankittavan vastaavaa omaisuutta, vaikka se olisikin mahdollista, niin rahakorvauksen määrä lasketaan siitä hinnasta, jolla vakuutusyhtiö pystyisi omaisuuden hankkimaan. Tästä hinnasta tehdään omaisuuden iän mukaiset vähennykset.
Vakuutusyhtiöllä on oikeus määrätä korjaamo tai hankintapaikka ja tätä varten vakuutetun tulee ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön. Vakuutusyhtiö ei vastaa korjauksen tai hankitun tuotteen laadusta vaan vastuu on ao. palvelun tuottajalla tai tavarantoimittajalla.
Ehtokohdan 4.12.3.2 (Vahingon määrä) mukaan jos vakuutuksen kohde tai sen osa on vahingoittunut niin pahoin, ettei sitä kohtuullisin kustannuksin voida korjata, vahingon määrä on sillä välittömästi ennen vahinkotapahtumaa ja sen jälkeen olleen käyvän arvon erotus.
Jos vahingoittunut omaisuus voidaan kohtuullisin kustannuksin korjata, vahingon määrä on korjauskustannukset tai niitä vastaava rahamäärä.
Asian arviointi
Osapuolten välillä ei ole erimielisyyttä vahingon korvattavuudesta tai ajoneuvon vaurioiden edellyttämän korjaustyön laajuudesta. Erimielisyys koskee sitä, voidaanko vakuutusyhtiön muun ohessa 60 euron korjaustyön tuntihinnan perusteella laskemaa 557 euron kertakorvausta pitää vakuutusehdoissa tarkoitetulla tavalla korjauskustannuksia vastaavana määränä.
Esitetyn selvityksen mukaan A:n omistamalle ajoneuvolle, jota koskevan autovakuutuksen vakuutuksenottaja ja pysyvä haltija on B, on tehty vahinkotarkastus 28.11.2019. Korjauskustannuslaskelman 28.11.2019 mukaan A:n ajoneuvon vaurioiden korjaustyö käsittää etupuskurin irrotuksen ja asennuksen sekä maalauksen, lohkolämmittimen pistokkeen vaihdon ja etupuskurin päällysteen (muovia) korjaustyön.
Osapuolten mukaan A on myynyt vaurioituneen ajoneuvonsa ennen korvaushakemuksen esittämistä vakuutusyhtiölle. Vakuutuslautakunta katsoo, että kyse on tällöin tilanteesta, jossa omaisuutta ei ole korjattu, vaikka se olisikin ollut mahdollista. Tällaisessa tilanteessa korvauksen suorittamistapana on vakuutusehtojen kohdan 14.2.2 toisen alakohdan mukaisesti kohtuullisia korjauskustannuksia vastaavan määrän maksaminen kertakorvauksena.
A on vedonnut siihen, että korvaus tulisi vakuutusyhtiön soveltaman ehtokohdan 4.12.2 sijaan määrittää yksinomaan ehtokohdan 4.12.3.2 perusteella korjauskustannusten määräisenä. Lautakunta kuitenkin katsoo, että myydyn ajoneuvon korjaamattomasta vauriosta maksettava korvaus määräytyy ehtokohdan 4.12.2 mukaisesti.
Sovellettavissa vakuutusehdoissa ei ole määräyksiä siitä, mitä vakuutuksesta korvattavilla kohtuullisilla korjauskustannuksilla tarkoitetaan. Lautakunnan näkemyksen mukaan lähtökohdaksi on tällöin otettava korjaustyöstä aiheutuvien tarpeellisten ja konkreettisten kustannusten korvaaminen.
Kun ajoneuvo myydään vaurioituneena ja sitä ei ennen myyntiä korjata, vakuutetulle ei aiheudu korjauskustannuksia. Vakuutusehtojen mukaan tällaisessa tilanteessa korvataan rahana kohtuullisia korjauskustannuksia vastaava määrä. Lautakunta huomauttaa, että ehtokohdan 14.12.2 ensimmäisessä, kohtuullisten korjauskustannusten tositteiden mukaan korvaamista koskevassa alakohdassa, ja nyt kyseessä olevassa, kohtuullisia korjauskustannuksia vastaavan määrän korvaamista koskevassa toisessa alakohdassa korjauskustannukset on määritelty samasanaisesti. Tämän johdosta ehtokohtaa voidaan lautakunnan näkemyksen perustellusti tulkita siten, että korjauskustannukset tulee myös kertakorvaustilanteessa lähtökohtaisesti korvata korjaamolla tehtyä korjaustyötä, joka siis korvataan ”tositteiden mukaan”, vastaavan hintatason mukaisesti.
Vaikka vahinkotarkastajan merkintöjen mukaan A on elokuussa 2020 ”hyväksynyt” kertakorvauksen, asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voida todeta, että vakuutusyhtiön maksama kertakorvaus olisi tässä tapauksessa perustunut A:n ja vakuutusyhtiön väliseen sopimukseen, jonka mukaisesti korvaus olisi tullut laskea vakuutetun itse tekemän korjaustyön kustannustason mukaisesti. Tämän johdosta korvausta ei lautakunnan näkemyksen mukaan voida perustaa arvioon vakuutetun omatoimisesti tekemän korjaustyön rahamääräisestä arvosta. Myöskään vakuutusehdoissa ei ole määräyksiä siitä, että kertakorvaus voitaisiin nyt kyseessä olevan kaltaisissa tilanteissa perustaa vakuutetun oman työn arvoon.
Vakuutusyhtiö on vedonnut siihen, että korvattavia korjauskustannuksia määritettäessä tulisi ottaa huomioon vakuutusyhtiön korjaamokumppanien hintataso ja kumppanien vakuutusyhtiölle antamat alennukset. Ehtokohdan 4.12.2 viimeisen kappaleen mukaan vakuutusyhtiöllä on sinänsä oikeus määrätä korjaamo tai hankintapaikka. Sovellettavissa vakuutusehdoissa ei kuitenkaan, toisin kuin omaisuuden tilalle hankkimisen osalta, ole määräyksiä siitä, että vakuutusyhtiön määräämän korjaamon hintataso muodostaisi ylärajan vakuutuksesta korvattaville korjauskuluille silloin, jos korjaustyö tehdään muussa kuin vakuutusyhtiön määräämässä korjaamossa. Vakuutusyhtiö ei myöskään ole esittänyt näyttöä vetoamastaan korjaamokumppaniensa hintatasosta. Tähän nähden sille, että A ei ole tehnyt vakuutusyhtiölle vahinkoilmoitusta ennen kuin ajoneuvo on myyty, ei lautakunnan näkemyksen mukaan voida antaa merkitystä korvattavien korjauskulujen määrää arvioitaessa.
Vakuutusyhtiö on perustanut tässä asiassa kiistämisensä siihen, että korjaustyön ”omana työnä” korvaaminen johtaa A:n vaatimaa 80 euron tuntihintaa pienempään korjauskustannukseen. Lisäksi vakuutusyhtiö on vedonnut vakuutusehtojen mukaiseen oikeuteensa määrätä korjaamo, jolla korjaustyö tehdään, ja siihen, että vakuutusyhtiön korjaamokumppanien tuntihinnat ovat alhaisempia kuin A:n vaatima 80 euron tuntikorvaus. Edellä selostetuista syistä näillä vakuutusyhtiön vetoamilla seikoilla ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa vakuutusehtojen mukaan merkitystä. Vakuutusyhtiö ei ole vastauksessaan kiistänyt A:n väitettä siitä, että nyt kyseessä olevan vaurion korjaamolla tehtävän korjaustyön kustannukseksi olisi ilman vakuutusyhtiön kumppanialennuksia edullisimmillaankin muodostunut vähintään 80 euroa tunnilta. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että vahinko tulee tässä tapauksessa 60 euron tuntihinnan sijaan korvata A:n vaatimuksen mukaisesti korjaustyön 80 euron tuntihinnan perusteella.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö laskee kertakorvauksen 80 euron tuntihintaan perustuen, ja maksaa A:lle tätä vastaavan lisäkorvauksen.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Bygglin
Sihteeri Siirala
Jäsenet
Kankkunen
Rantala
Vaitomaa
Vyyryläinen