Tapahtumatiedot

Asiakkaan opintolainasta perittävä korko on 28.8.2019 allekirjoitetun velkakirjan mukaan 0,500 %-yksikköä yli 12 kuukauden euriborkoron. Asiakas katsoo, että korkoehdon mukaan lasketun koron painuttua negatiiviseksi pankin tulisi maksaa hänelle korkoa, mutta pankki katsoo, ettei pankilla velkojana ole koronmaksuvelvollisuutta.

Asiakkaan valitus

Asiakas vaatii, että opintolainassa ja kaikissa muissakin lainoissa, joissa ei sopimuksen tekohetkellä ole kielletty koron miinukselle menemistä, korjataan korko tarvittaessa miinuskorkoiseksi.

Asiakkaan opintolaina on myönnetty marginaalilla 0,500 % ja se on sidottu euribor 12 kk korkoon. Tarkastushetkellä euribor oli -0,501%. Korko ei kuitenkaan päivittynyt miinuksen puolelle lukemaan -0,001%, vaan se oli 0,000%.

Asiakkaan opintolainasopimuksessa ei mainita, että kokonaiskorko ei voisi mennä miinukselle, mutta pankki viittasi ehtoon yleisessä ehdoissa. Yleisissä ehdoissa todettiin, että asuntolaina ei voi mennä alle 0 %:n. Kyseessä on kuitenkin opintolaina, joten sopimuksessa ei ole mitään estettä, että lainan korko ei voisi olla miinuksella. Päinvastoin yleisistä ehdoista käy ilmi se, että muiden lainojen korot voivat mennä miinukselle, sillä asuntolaina on poikkeuksena erikseen mainittu.

Pankki ei suostunut asiaa korjaamaan, vaikkei pankki pystynyt sopimuksiin tai lakipykäliin vedoten osoittamaan, ettei miinukselle menevä korko olisi mahdollista. Pankinjohtaja kertoi, miten pankkikin saa osan lainansa miinuskorolla eli maksaa takaisin vähemmän kuin sai. Asiakkaan mielestä on silloin oikeutettua, että tämä hyöty tulee myös asiakkaalle. Kyseessä on vain pankkien periaate olla myöntämättä miinuskoron hyötyjä asiakkaalle.

Asiakas viittaa Pankkilautakunnan ratkaisuun PKL 43/16, jossa todetaan:
"Pankkilautakunta pitää ilmeisenä, ettei sopimusta tehtäessä sinänsä ole otettu huomioon nyt kysymyksessä olevaa poikkeuksellista tilannetta, jossa viitekorko on sillä tavoin negatiivinen, että sen ja marginaalin yhteenlaskettu määrä on laskennallisesti negatiivinen. Pankkilautakunta pitää toisaalta ilmeisenä myös, että jos käsillä oleva tilanne olisi osattu ennakoida velan korosta sovittaessa, sopimuspuolet eivät olisi sopineet korosta sillä tavoin, että velkojan olisi – poiketen siitä, miten koron käsite on vakiintuneesti ymmärretty – maksettava korkoa velalliselle."

Pankki jättää kokonaan huomiotta ratkaisun PKL 43/16, joka on annettu huomattavasti ennen kuin asiakkaan opintolaina on myönnetty 28.8.2019. Asiakkaan laina on myös myönnetty ajankohtana, jolloin on voitu pitää selvänä, ettei miinuskoroille näy loppua ja sama tilanne jatkuu edelleen. Tällöin on ollut molemmilla osapuolilla selvää, että eteen voi tulla tilanne, jossa kokonaiskorko voi mennä negatiiviseksi. Vuonna 2017 laaditut yleiset sopimusehdot on myös laadittu em. päätöksen jälkeen, mutta niissä ei ole laitettu opintolainan korolle lattiaa.

Ratkaisussa PKL 43/16 todetaan myös:
"Pankkilautakunta toteaa toisaalta, että korkolaista ilmenevänä lähtökohtana koronmaksuvelvollisuuden osalta on velallisen ja velkojan välinen sopimusvapaus ja ettei sinänsä ole estettä sopia luottosopimuksessa koron maksamisesta myös asiakkaan esittämällä tavalla."

Maailma on myös muuttunut huomattavasti vuodesta 2016 korkojen suhteen. Pankit saavat itsekin lainaa siten, että maksavat takaisin vähemmän kuin ovat lainaa ottaneet, eli toisin sanoen miinuskorolla. Huomioiden kokonaisuus, jossa kaikki kuluttajien lainojen korot eivät mene miinukselle, pankki ei joudu varsinaisesti maksamaan miinuskoron vaikutuksia. Pankille jää sopimuksessa oleva marginaali. Sen sijaan pankki kartuttaa itselleen enemmän voittoa rajaamalla sopimuksessa kokonaiskoron nollaan. Kukaan ei ole onnistunut perustelemaan sitä, millä tavalla pankki joutuisi kuluttajan lainan miinuskoron maksajaksi sen enempää kuin plus-korkoaikanakaan.

Perusteluna pankki käyttää sitä, että pankki koetaan miinuskorossa maksuvelvolliseksi. Perusteena ei kuitenkaan esitetä lakipykälää tai analogiaa, minkä vuoksi pankki koettaisiin maksajaksi. Pankkia ei voi kokonaistilanteessa kutsua missään kohtaa maksajaksi ja asiakas maksaa aina velan takaisin viitekorkoineen, kuten sopimuksessa lukee. Pankilla tilanteessa aina mahdollisuus tehdä voittoa ja siihen sen liiketoiminta perustuu.

Pankki argumentoi myös, että kokonaiskoron miinukselle menemisestä ei ole mainittu sopimuksessa. Sopimuksessa on mainittuna erikseen, miten asuntolainan korko ei voi mennä negatiiviseksi. Se osoittaa sen, että pankki on ollut tietoinen mahdollisuudesta negatiiviseen viitekorkoon sekä sen, että negatiivisesta viitekorosta ei tarvitse olla mainittuna sopimuksessa erikseen, että se voisi negatiiviseksi muuttua. Tätä aihetta on myös käsitelty tapauksessa PKL 43/16.

Asiakkaan näkökulmasta kyse vaikuttaa olevan vanhoillisesta näkemyksestä, jossa kuluttaja-asiakas ei voi maksaa lainastaan vähemmän takaisin, eikä saa hyötyä miinuskoroista. Pankille näistä hyötyminen koetaan kuitenkin olevan ideologisesti oikeutettua. Miinuskorot ja lainasopimukset näyttäytyvät asiakkaan sukupolvelle toisin. Ne ovat uusi normaali eikä ole itsestään selvää, että lainojen korot ovat aina positiivisia, kuten se PKL 43/16 päätöksessä oli koskien asuntolainaa, joka oli myönnetty vuonna 2006. Päätöksessä puhutellaan pankkia myös maksajana, joten sinänsä, vaikka miinuskoron maksajaksi todettaisiinkin pankki, se ei tämän päätöksen perusteella poista pankin velvollisuutta olla korjaamatta asiakkaan korkoa negatiiviseksi.

Pankki vetoaa vastineessaan Finanssivalvonnan tiedotteeseen 65/2019, jossa todetaan, että talletuskorkoja ei saa yksipuolisella päätöksellä muuttaa negatiivisiksi. Tässä tapauksessa ei ole kyse yksipuolisesta päätöksestä, vaan pankin alun perin itse laatimista sopimuspapereista, jotka asiakas on allekirjoittanut. Asiakas ei tässä yksipuolisesti ole sopimusta muuttamassa vaan pankki haluaa muuttaa sitä yksipuolisesti.

Tämä kaikki huomioiden asiakas kokee, että jo pelkästään aiemman päätöksen perusteella asiakkaalla ja mahdollisesti muillakin opintolainaa ottaneilla on oikeus negatiiviseen kokonaiskorkoon.

Pankin vastine

Finanssivalvonnan tiedotteen 65/2019 mukaan välttämättömyyspalveluiksi luettavilta perusmaksutileiltä negatiivisen koron perimiseen tulisi suhtautua pidättyvästi. Lisäksi on otettava huomioon, että myös muiden voimassa olevien talletustilien koron muuttaminen negatiiviseksi voi olla asiakkaan kannalta olennainen heikennys sopimusehtoihin, mitä pankki ei voi yksipuolisella muutosilmoituksella tehdä. Analogisesti, kun pankki myöntää lainaa kuluttajalle, ei negatiivisten viitekorkojen osalta voi mennä niin, että pankki maksaisi tässä tilanteessa kuluttajalle korkoa tai muutakaan hyvitystä.

Velkakirja on yksipuolinen sitoumus asiakkaalta maksaa tietty summa pankille takaisin sovittujen ehtojen mukaisesti. Käsillä olevasta luottosuhteesta on laadittu velkakirja, jossa pankki on velkoja ja asiakas velallinen. Velkasitoumukseen ei velkakirjan mukaan ole liitetty velvoitetta, jossa pankki velkojana olisi maksuvelvollinen asiakkaan suuntaan.

Velkakirjan kohdassa Velan ja koron maksu on sovittu seuraavaa; Korot erääntyvät maksettavaksi pääoman yhteydessä puolivuosittain ja korko lisätään pääomaan. Velan takaisinmaksun alkaessa korko erääntyy maksettavaksi samaan aikaan kuin velan lyhennys. Velan lyhennykset, korot ja muut velan hoitoon liittyvät maksut veloitetaan automaattisesti luotonhoitotililtä. Velallinen sitoutuu huolehtimaan siitä, että luotonhoitotilillä on riittävä kate. Velkakirjan ehdoissa ei ole yksilöity tilanteita, joissa pankki velkojana olisi velvollinen suorittamaan maksua velalliselle.

Velan yleisissä ehdoissa valtion takaamaan opintolainaan ja mainittujen ehtojen 3.2. kohdassa Viitekoron arvon muutoksen vaikutus velan korkoon ei ole otettu kantaa yksilöityyn tilanteeseen, jossa korko laskisi miinusmerkkiseksi.

Koska velkakirjassa sekä velan yleisissä sopimusehdoissa ei ole yksilöity pankille velvollisuutta suorittaa korkoa tai hyvitystä negatiivisen marginaalin tilanteessa ja koska tilanteeseen ei ole suoraan soveltuvaa lainsäädäntöä, tulee negatiivisen koron arvioinnissa turvautua sopimusoikeuden ja kuluttajansuojasääntelyn yleisiin periaatteisiin.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 24 §:n 1 § momentin mukaan luotosta kuluttajan maksettavaksi tuleva korko saa muuttua luottosopimuksen kuluessa vain sopimuksessa yksilöidyn viitekoron muutosten mukaisesti ja edellyttäen että tästä on sovittu kuluttajasopimuksessa. HE 180/2021 (vireillä) ei ota kantaa po. asiaan, kuten ei myöskään tätä edeltävä hallituksen esitys. Kuluttajansuojalain soveltuvassa pykälässä mainitaan kuluttaja velvollisena maksamaan korkoa nostamansa luoton perusteella.

Korkolain 3 § sääntelee velasta maksettavaa korkoa ja kyseisen pykälän mukaan Velallinen ei ole velvollinen maksamaan korkoa velan eräpäivää edeltävältä ajalta. Jos velasta on sovittu maksettavaksi korkoa korkokantaa kuitenkaan määräämättä, velallisen on maksettava vuotuista korkoa kulloinkin voimassa olevan 12 §:ssä tarkoitetun viitekoron mukaisesti. Myöskään korkolaki ei ota kantaa siihen tilanteeseen, jossa velkoja joutuisi maksamaan korkoa tai muuta hyvitystä velalliselle vastaavassa tilanteessa.

Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan epäselviä sopimusehtoja tulkitaan yleensä laatijansa vahingoksi. Puheena olevassa tilanteessa ei kuitenkaan ole epäselviä sopimusehtoja, vaan sekä velkakirjassa, että yleisissä sopimusehdoissa koron maksaminen opintolainasta on sopimusehtojen mukaisesti velallisen velvollisuus silloin, kun marginaali ja edelleen velan korko on yli 0,00 % -yksikön.

Edellä lausuttu huomioiden pankin yksiselitteinen käsitys on se, ettei kokonaiskoron laskennallinen negatiivinen arvo synnytä pankille maksuvelvollisuutta tai muutakaan hyvitysvelvollisuutta asiakkaalle. Edelleen pankki katsoo, etteivät olosuhteet ole muuttuneet huomattavan oleellisesti 25.10.2016 annetusta ratkaisusta PKL 43/16 ja vetoaa tuon ratkaisun lopputulokseen myös käsillä olevan kysymyksen ratkaisemiseksi.

Selvitykset

Valitusta koskevan osapuolten kirjelmöinnin lisäksi lautakunnalle on toimitettu seuraavat asiakirjat:
- Velkakirja (Valtion takaama opintolaina) 28.8.2019
- Velan yleiset ehdot (Valtion takaama opintolaina)

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Pankkilautakunnan on asian ratkaisemiseksi arvioitava, miten velkakirjan ehtoja on tulkittava velkakirjan korkokohdan mukaisen velan koron ollessa negatiivinen.

Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot

Velkakirjalain (622/1947) 1 §:n mukaan
Velkakirjan antaja vastatkoon velkasitoumuksestaan; älköön se kuitenkaan estäkö häntä, jollei toisin ole katsottava sovituksi tai säädetty, tekemästä väitteitä, jotka koskevat sitoumuksen antamisen aiheuttanutta oikeussuhdetta.

Velkakirjalain 6 §:n mukaan
Velalle maksettavasta korosta ja viivästyskorosta säädetään korkolaissa (633/82).

Korkolain (633/82) 2 §:n (Tahdonvaltaisuus.) 1 momentin mukaan
Velvollisuus maksaa korkoa määräytyy tämän lain mukaan, jollei muuta johdu velallisen sitoumuksesta tai kauppatavasta taikka toisin ole säädetty.

Korkolain 3 §:n (Velasta maksettava korko.) mukaan
Velallinen ei ole velvollinen maksamaan korkoa velan eräpäivää edeltävältä ajalta.
Jos velasta on sovittu maksettavaksi korkoa korkokantaa kuitenkaan määräämättä, velallisen on maksettava vuotuista korkoa kulloinkin voimassa olevan 12 §:ssä tarkoitetun viitekoron mukaisesti.

Kuluttajansuojalain (38/1978) 7 luvun 24 §:n (Koron ja maksujen muutokset.) 1-2 momentin mukaan
Luotosta kuluttajan maksettavaksi tuleva korko saa muuttua luottosopimuksen kuluessa vain sopimuksessa yksilöidyn viitekoron muutosten mukaisesti ja edellyttäen, että tästä on sovittu kuluttajaluottosopimuksessa. Sovellettavan viitekoron on oltava julkisesti saatavilla ja perustuttava luotonantajan yksipuolisesta määräysvallasta riippumattomiin tekijöihin. [...]
Koron muutokset on toteutettava tasapuolisesti ja kuluttajia syrjimättömällä tavalla, ja kuluttajalle on ilmoitettava niistä pysyvällä tavalla ennen muutoksen voimaantuloa. Muutoksesta ilmoitettaessa on mainittava maksuerän suuruus koron muuttumisen jälkeen ja, jos erien lukumäärä tai maksuvälit muuttuvat, niitä koskevat ajantasaiset tiedot.

Velkakirjan Velan korko -kohdan mukaan
Velasta perittävä korko on 0,5000 %-yksikköä yli seuraavan viitekoron:
12 kuukauden euriborkorko.
Viitekoron arvon muutos vaikuttaa velasta perittävään korkoon velan yleisten ehtojen kohdan 3.2 mukaisesti

Velkakirjan Velan ja koron maksu -kohdan mukaan
Korot erääntyvät maksettavaksi puolivuosittain 15.6. ja 15.12. Korko lisätään pääomaan edellä mainittuina päivinä, jos velalliselle on kyseiselle lukukaudelle myönnetty opintotukea tai tällaista lukukautta välittömästi seuraavana lukukautena.
Velan takaisinmaksun alkaessa korko erääntyy maksettavaksi samaan aikaan kuin velan lyhennys.
Velka on maksettava pankille annuiteettimaksuin joka kuukauden 15. päivä. Maksuerän määrä muuttuu koron muuttuessa. […]
Velan lyhennykset, korot ja muut velan hoitoon liittyvät maksut veloitetaan automaattisesti luotonhoitotililtä nro FIxx xxxx xxxx xxxx xx. Velallinen sitoutuu huolehtimaan siitä, että luotonhoitotilillä on riittävä kate.

Valtion takaaman opintolainan velan yleisten ehtojen kohdan 3.1 (Vaihtuvakorkoisen velan korko) mukaan
Vaihtuvakorkoisen velan korko muodostuu viitekorosta ja marginaalista.
Velan yleisten ehtojen kohdan 3.2 (Viitekoron arvon muutoksen vaikutus velan korkoon) mukaan
Euriborkorko
[…]
Velan viitekoron arvo muuttuu kunkin koronmääräytymisjakson alkamispäivää edeltävän arkipäivän arvon mukaiseksi. […] Velan korko muuttuu yhtä paljon kuin viitekoron arvo on muuttunut.

Asian arviointi

Pankkilautakunta toteaa edellä selostettujen velkakirjalain, korkolain ja kuluttajansuojalain korkoa koskevien säännösten perustuvan vakiintuneelle käsitykselle siitä, että korko on vastike/hinta, jonka velallinen on velvollinen maksamaan velkojalle siitä, että saa sovitun lainapääoman käyttöönsä. Vaikka em. laeissa puhutaan nimenomaan velallisen velvollisuudesta maksaa korkoa ja kuluttajan maksettavaksi tulevasta korosta, on korkolaista ilmenevänä lähtökohtana koronmaksuvelvollisuuden osalta kuitenkin velallisen ja velkojan välinen sopimusvapaus eikä näin ollen ole sinänsä estettä sopia luottosopimuksessa koron maksamisesta siten kuin asiakas on nyt kyseessä olevaa luottosopimustaan tulkinnut ja niin, että velkojalle voi syntyä myöntämäänsä luottoon perustuva maksuvelvollisuus velallista kohtaan.

Vaikka edellä mainitut lait on selvästi säädetty ajatellen positiivisia korkoja eikä lainsäädännössä näyttäisi otetun huomioon mahdollisia negatiivisia kokonaiskorkoja, asia on kuitenkin noussut esiin kuluttajansuojalakia muutettaessa. Kuluttajan hyväksi pakottavan ja koron muutoksia koskevan kuluttajansuojalain 7 luvun 24 §:stä seuraa se tässäkin tapauksessa sovellettavaksi tuleva lähtökohta, jonka mukaan luotosta perittävä kokonaiskorko seuraa mekaanisesti sovittua viitekorkoa. Mm. kyseisen lainkohdan selkeyttämiseen johtaneen lain säätämiseen johti hallituksen esitys 77/2016, josta eduskunnan talousvaliokunta antoi mietintönsä 17/2016. Mietinnössään talousvaliokunta arvioi asiantuntijakuulemisessa esiin noussutta kysymystä siitä, voisiko korkokehityksen johdosta muodostua tilanne, jossa luottolaitos muuttuisi koronmaksuvelvollisuuden suhteen velalliseksi ja luotonsaaja velkojaksi, ja totesi seuraavasti: ”Talousvaliokunta toteaa, että lakiehdotuksen 7 luvun 24 §:n 1 momentin säännös koskee luotosta kuluttajan maksettavaksi tulevaa korkoa. Säännöksen perusteella on yksiselitteistä, että luotonantajalle ei voi syntyä velvollisuutta maksaa korkoa kuluttajalle luottosuhteen johdosta.”

Ottaen edellä todettu huomioon Pankkilautakunta katsoo lähtökohtaisesti, että mikäli kuluttajan velkasopimuksessa ei ole nimenomaisesti huomioitu mahdollista negatiivista kokonaiskorkoa ja siihen liittyvää velkojan maksuvelvollisuutta velalliselle, on velkakirjaa perusteltua tulkita siten, että velkasuhteeseen perustuva maksuvelvollisuus on yksinomaan velallisella.

Pankkilautakunta katsoo tässä tapauksessa velkakirjassa ja muissa luottoa koskevissa asiakirjoissa käytettyjen sanamuotojen osoittavan, että niissä on – samalla tavoin kuin edellä selostetussa lainsäädännössä – lähdetty em. vakiintuneesta tavasta ymmärtää koron käsite ja yksinomaan velallisen velvollisuudesta maksaa velkojalle korkoa.

Pankkilautakunta pitää myös ilmeisenä, että euribor-viitekorkojen ollessa sopimusta tehtäessä ja jo aiemmin pankin käyttöön ottamia velan yleisiä ehtoja laadittaessa negatiivisia, pankki on kyseisestä velasta sovittaessa ollut tietoinen negatiivisista viitekoroista sekä mahdollisuudesta niiden negatiivisen arvon ylittää velalliselta perittävän korkomarginaalin suuruus, mutta sopimuksen mukaisen lähtökohdan ollessa yksinomaan velallisen maksuvelvollisuudessa, ei velkakirjaan ole kirjattu nimenomaista laskennallisen negatiivisen kokonaiskoron tilanteessa sovellettavaksi tulevaa selventävää ehtoa.

Vaikka velkakirja ei sisällä nimenomaista sopimusehtoa siitä, että kokonaiskorko ei voi muuttua negatiiviseksi, Pankkilautakunta pitää ilmeisenä, että luottosopimusta tehtäessä osapuolet ovat joka tapauksessa ymmärtäneet koron maksuvelvollisuuden olevan aina luotonsaajalla, eivätkä pankki ja asiakas ole tarkoittaneet sopia asiasta toisin. Edelleen lautakunta katsoo, että jos osapuolten tarkoituksena olisi ollut sopia velkasuhteeseen perustuvasta luotonantajan maksuvelvollisuudesta, olisi muutoinkin yksityiskohtaisissa luottoehdoissa sopimusehtonsa siitä, millä tavoin velkoja maksaisi korkoa velalliselle ja mitä esimerkiksi velkojan koronmaksuviivästyksestä seuraisi.

Ottaen huomioon edellä todettu lainsäädännön lähtöasetelma velallisen koronmaksuvelvollisuudesta sekä erityisesti se, että kyseessä olevassa velkakirjakokonaisuudessa puhutaan johdonmukaisesti yksinomaan velallisen maksuvelvollisuudesta, Pankkilautakunta katsoo, ettei sopimusehtoja voida myöskään pitää sillä tavoin epäselvinä, että niitä voisi tulkita laatijansa vahingoksi asiakkaan esittämällä tavalla luoden velkojalle velvollisuuden, joista ei ehdoissa ole mainintaa.

Tapauksessa asiakas on viitannut pankin yleisiin luottoehtoihin, joita ei ole lautakunnalle toimitettu ja jotka eivät tule tapauksessa sovellettaviksi, mutta joissa on asiakkaan ilmoituksen mukaan asuntoluottojen osalta asetettu viitekoron 0 %-lattia, minkä perusteella asiakas on katsonut, että pankin myöntämien muiden kuin asuntolainojen korot voisivat mennä miinukselle, sillä asuntolaina on pankin ehdoissa poikkeuksena erikseen mainittu.

Selvyyden vuoksi Pankkilautakunta toteaa tämän asuntolainoja koskevan ehtokohdan perustuvan em. kuluttajansuojalain muuttamisen seurauksena 1.1.2017 voimaan tulleen 7 a luvun 31 §:n toiseen momenttiin, jonka mukaan ”asuntoluottosopimuksessa voidaan 7 luvun 24 §:n 1 ja 2 momentin estämättä kuitenkin sopia, että luotosta kuluttajan maksettavaksi tuleva korko ei muutu, jos viitekoron arvo on pienempi kuin nolla.” Kyseinen lainkohta sallii poikettavan lain 7 luvun 24 §:n kuluttajan hyväksi pakottavasta sääntelystä ja velkakirjassa sovitun viitekoron mekaanisesta seuraamisesta siten, että asuntolainojen kohdalla on mahdollista sopia, ettei viitekoron mahdollinen negatiivinen arvo vaikuta lainasta perittävään korkoon ts. niin, että pankin on aina - myös negatiivisen viitekoron tilanteessa - mahdollista periä lainasta vähintään sovittu korkomarginaali. Muiden kuin asuntolainojen kohdalla on kuluttajalta velasta perittävää korkoa määritettäessä viitekoron negatiivinen arvo aina vähennettävä korkomarginaalista - kuten tässäkin tapauksessa on nollaan prosenttiyksikköön saakka toimittu -, ja Pankkilautakunta katsoo, ettei kyseisen pankin ehdoissa olevaa asuntolainoja koskevan poikkeuksen perusteella pankin myöntämien muiden lainojen ehtoja voida tulkita niin, että lainojen laskennallisen kokonaiskoron ollessa negatiivinen pankki joutuisi maksuvelvolliseksi.

Lopputulos

Edellä esitettyyn viitaten Pankkilautakunta katsoo, ettei velkakirjan korkokohdan mukaisen kokonaiskoron negatiivinen arvo synnytä pankille maksuvelvollisuutta tai muuta hyvitysvelvollisuutta asiakkaalle ja että asiakkaalta perittävä luoton korko on tuolloin 0 %.

Pankkilautakunta oli yksimielinen.

PANKKILAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Sillanpää                                     
Sihteeri Hidén

Jäsenet

Ahlroth
Atrila
Laine
Pulkkinen