Tapahtumatiedot
Vakuutusyhtiö oli myöntänyt vakuutuksenottaja A Ky:lle oikeusturvaedun laskusaatavaa koskeneeseen riita-asiaan. Asiassa oli saavutettu käräjäoikeuden 8.3.2021 vahvistama sovinto. Asianajotoimiston asiassa esittämä lasku oli summaltaan 17 276 euroa. A Ky haki korvausta kuluista oikeusturvavakuutuksestaan.
Vakuutusyhtiö hyväksyi päätöksellään 26.3.2021 vakuutuksesta korvattaviksi A Ky:n kohtuullisiksi ja välttämättömiksi oikeudenkäyntikuluiksi 2 800 euroa. Vakuutusyhtiön mukaan riita oli ollut oikeudellisesti yksinkertainen. Sen hoitaminen ei ollut edellyttänyt asiamieheltä erityistä oikeudellista osaamista tai erityisen aikaa vieviksi arvioitavissa olleita oikeudellisia toimenpiteitä ja asiakirjojen laatimista. Avustamisesta oli laskutettu kokonaisuudessaan 61,70 tuntia, kun vakuutusyhtiön mielestä kohtuullinen ja välttämätön aika oli korkeintaan 10 tuntia.
Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta
A Ky on pyytänyt asiassa ratkaisusuositusta. A Ky:n mukaan se oli voinut sopia asian ennen sen pääkäsittelyä ilman, että vakuutusyhtiöltä oli ollut tarpeen tiedustella kannanottoa sovintoon. A Ky:n mielestä oli poikkeuksellista, että vakuutusyhtiö leikkasi korvattavia kuluja ilman asianmukaisia perusteluja.
Vakuutusyhtiö on kiistänyt A Ky:n vaatimuksen. Vakuutusyhtiön mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut vakuutusehdoissa tarkemmin määritellyissä asioissa. Vakuutusehdoissa todetaan korvattavasta määrästä, että korvattavat asianajo- ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Silloin, kun asia on ratkaistu sovintoteitse, korvattavat kustannukset määritellään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu.
Vakuutusyhtiöllä on vakuutusehtojen mukaan oikeus arvioida asiamiehen laskuttamien palkkioiden kohtuullisuus määrätessään oikeusturvavakuutuksesta maksettavaa korvausta. Mikäli laskutetut palkkiot eivät ole kohtuullisia, voi vakuutusyhtiö kohtuullistaa maksettavaa korvausta.
A Ky:n asiamiehen lasku on ollut poikkeuksellisen suuri toimeksiannon laatu huomioiden. Asia oli tullut alun perin vireille käräjäoikeuteen summaarisensa riita-asiana perintätoimiston laatimasta haastehakemuksesta. Vastapuolen kiistämisen jälkeen asia oli siirtynyt asiamiehelle. Laskutetusta 61,70 työtunnista esimerkiksi sähköpostien kirjoittamiseen, asiakirjojen tutkimiseen, kysymysten laatimiseen kuultaville ja todistajille sekä asian valmisteluun oli käytetty vähintään 40 tuntia ja lausuman sekä oikeusturvahakemuksen laatimiseen miltei 9 tuntia.
Vakuutusyhtiön saaman selvityksen mukaan asiamies oli toimittanut käräjäoikeudelle kahden sivun mittaisen lausuman, kuultavaksi oli kutsuttu A Ky:n edustaja ja kirjallisena todisteena oli esitetty vastapuolelle osoitettu lasku sekä yksi sähköpostiviesti. Vastapuoli ei ollut perustellut maksuvaatimuksen kiistämistä tarkemmin eikä esittänyt kirjallista tai henkilötodistelua. Vakuutusyhtiön mielestä kyse oli oikeudellisesti yksinkertaisesta velkomusasiasta, jossa riidanalainen etuus oli ollut arvoltaan 15 500,00 euroa viivästyskorkoineen. Asia ei ollut erityisen vaikea tai laaja, eikä se ollut edellyttänyt asiamieheltä erityistä oikeudellista osaamista, erityisiä oikeudellisia toimenpiteitä tai vaativaksi katsottavaa tai aikaa vievää asiakirjojen laatimista. Laskutettujen työtuntien määrä ei ollut kohtuullisessa suhteessa asian luonteeseen nähden eikä vastavavanlaisista asioista yleensä aiheutunut näin suuria kustannuksia. Korvattu 10 tuntia vastasi kohtuullisia ja välttämättömiä asianajokuluja, jotka A Ky:lle oli korvattu.
Vakuutusyhtiön mukaan mahdollisuus sopia asia ennen pääkäsittelyä tiedustelematta sitä ennen vakuutusyhtiön kannanottoa ei vaikuttanut vakuutusyhtiön oikeuteen arvioida laskutuksen kohtuullisuutta vakuutuskorvausta maksettaessa.
Sopimusehdot ja lainsäädäntö
Asiaan sovellettavien 1.1.2018 alkaen voimassa olleiden yrityksen oikeudenkäyntikuluvakuutusehtojen kohdan 1 (Oikeudenkäyntikuluvakuutusturva) mukaan oikeudenkäyntikuluvakuutuksesta korvataan vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut [vakuutusyhtiön] ja vakuutuksenottajan välisen vakuutussopimuksen mukaisesti.
Vakuutusehtojen kohdan 4 (Korvattavat vahingot) mukaan oikeudenkäyntikuluvakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutustapahtumasta vakuutetulle aiheutuvat välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, kun vakuutustapahtuma on sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana ja asia voidaan välittömästi saattaa vakuutuksen voimassaoloalueella käsiteltäväksi käräjäoikeudessa tai vastaavassa ulkomaisessa tuomioistuimessa tai välimiesmenettelyssä.
Vakuutuksen ehtojen kohdan 6.4.2. (Korvattavat asianajo- ja oikeudenkäyntikulut) mukaan vakuutuksesta korvattavat asianajo- ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei asianosaisten myöntämisen tai jonkin muun syyn vuoksi ole lausunut päätöksessään asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista tai jos asia on ratkaistu myöntämisen mukaisesti tai sovintoteitse, korvattavat kustannukset määritellään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut tai maksetut kulut.
Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu.
Korvattaviksi kustannuksiksi luetaan enintään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama kulumäärä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimenomaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Korvattavien kulujen määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen.
Vakuutuksesta korvataan enintään rahassa arvioitavan riidanalaisen etuuden kaksinkertainen määrä, kuitenkin enintään vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä. Jos riidan kohteena on toistuva maksu, huomioidaan vahingon määrään enintään riidanalaisen kertamaksun kymmenkertainen määrä.
Ratkaisusuositus
Asiassa on kyse siitä, onko vakuutusyhtiö velvollinen suorittamaan korvauksen A Ky:n oikeudenkäyntikuluista asiamiehen esittämän laskun mukaisesti, vai onko vakuutusyhtiöllä vakuutusehtojen nojalla oikeus rajoittaa laskusta maksamaansa korvausta kohtuullisiksi arvioimiensa kulujen määrään.
Vakuutusehtojen kohtien 1 ja 4 mukaan vakuutuksesta korvataan välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut. Vakuutusehtojen kohdan 6.4.2 mukaan asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta arvioitaessa huomioon otettaviksi seikoiksi on määritelty riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. FINE katsoo, että vakuutusyhtiöllä on siten vakuutusehtojen nojalla ollut oikeus arvioida asiamiehen laskuttamien palkkioiden välttämättömyyttä ja kohtuullisuutta määrittäessään oikeusturvavakuutuksesta maksettavaa korvausta.
Asiassa esitetyn selvityksen perusteella FINE katsoo, että A Ky:n riita-asiassa vastapuolen kanssa on ollut kyse oikeudellisesti yksikertaisesta velkomusasiasta. FINElle toimitetuista asiakirjoista ei myöskään ilmene selvitystä, jonka perusteella kyseisenlaisen yksinkertaisen velkomusasian hoitamisen voitaisiin arvioida vaatineen asiamiehen laskuttamaa 61,70 tunnin työmäärää. Vakuutusyhtiön arvioiman asianajajan 10 tunnin työmäärän on arvioitava tavanomaisesti riittävän käsillä olevan kaltaisten yksinkertaisten velkomusasioiden hoitamiseen.
Koskien A Ky:n vetoamaa siitä, ettei riita-asian sovinnon solmiminen edellytä ennakkolupaa vakuutusyhtiöltä, FINE toteaa, ettei tällä seikalla ole sellaisenaan vaikutusta vakuutuskorvauksen määrittämiseen, vaan korvaus lasketaan vakuutusehtojen perusteella. Vakuutusehtojen mukaan korvausta maksetaan asiassa aiheutuneista välttämättömistä ja kohtuullisista asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista.
Selostamistaan syistä FINE katsoo, ettei sillä ole perustetta suosittaa muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen.
Lopputulos
FINE ei suosita muutosta asiassa.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Johtava lakimies Isokoski
Esittelijä Lappi