Tapahtumatiedot

A:lla (s. 1928) oli säästöhenkivakuutus, johon liittyvän kuolintapauskorvauksen edunsaajamääräys oli ”lapset”. Sopimus oli tehty 12.12.2001. A oli 7.6.2017 allekirjoittanut testamentin, jonka määräysten mukaan A:n tuolloin elossa olleet lapset B, C ja D saavat A:n kaiken omaisuuden tasaosuuksin täydellä omistusoikeudella.

A kuoli 21.11.2019. B, C ja D hakivat vakuutuksen kuolemantapauskorvausta katsoen, että vakuutuksen edunsaajamääräystä tulee tulkita yhtenevästi testamentin määräysten kanssa. A:n muiden lasten E:n (k. 1991) ja F:n (k. 2013) sijaantuloperilliset ilmoittivat vastustavansa B:n, C:n ja D:n esittämää tulkintaa edunsaajamääräyksestä, ja katsoivat, että määräystä tulee tulkita vakuutussopimuslain 50 §:n tulkintaolettaman mukaisesti, ja hakivat vakuutuskorvausta.

Vakuutusyhtiö maksoi B:lle, C:lle ja D:lle kullekin 1/5 vakuutuksen kuolintapauskorvauksesta riidattomana osuutena.

Asiakkaan valitus

B pyytää omasta ja C:n ja D:n puolesta Sijoituslautakunnan ratkaisusuositusta edunsaajamääräyksen tulkinnan osalta ja katsovat, että heille tulee maksaa myös loput 2/5 kuolintapauskorvauksesta.

Vakuutussopimuslain tulkintasäännöt ovat vasta toissijaisia. Niitä noudatetaan vain silloin, kun edunsaajamääräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa. Vakuutuksen edunsaajamääräys on vakuutuksenottajan yksipuolinen tahdonilmaisu, ja sitä tulee ennen kaikkea tulkita niin, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa. A on tarkoittanut edunsaajamääräyksellä ”lapset” lapsiaan B:tä, C:tä ja D:tä. A:lla oli myös toinen säästöhenkivakuutus, jossa tahdonilmaisun mukaan edunsaajina olivat B, C ja D. Hän oli tehnyt lisäksi testamentin, jonka tahdonilmaisun mukaan B, C ja D saavat kaiken hänen omaisuutensa tasaosuuksin täydellä omistusoikeudella. Testamentti on lainvoimainen. Ottaen huomioon A:n myöhemmät sekä testamentissa että toisessa vakuutuksessa annetut tahdonilmaisut B katsoo, etteivät muut kuin heidän esittämänsä tulkinta edunsaajamääräyksestä vastaa A:n tahtoa.

Se, että edunsaajamääräykseksi on merkitty vain ”lapset” eikä lapsia nimeltä mainiten, johtuu vakuutuksen myyneen toimihenkilön tekemästä virheestä. Sopimusneuvottelussa A:n kanssa ei varmasti ole selkeästi käyty läpi, mitä edunsaajamääräyksestä ”lapset” tässä voi seurata. Edunsaajamääräyksen sisältöä ei olet tällä tavoin selostettu hänelle lainkaan tai enintään rutiininomaisesti ja väärin yhtenä osana sopimusehtoja päähuomion ollessa sijoitustapaan ja sijoituksen tuottoisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Asiaa ei A:lle ole selvennetty niin, että hän olisi voinut ymmärtää edunsaajamääräyksen ”lapset” tarkoittavan muitakin henkilöitä kuin lapsiaan.

Vakuutusyhtiön viittaama oletusedunsaajamääräys ei perustu lakiin. Mitään oletusedunsaajamääräystä ei ole. Se on toki voinut olla vakuutusyhtiön oma politiikka, mutta siitäkään ei ole mitään näyttöä. B ilmoittaa keskustelleensa vakuutuksen tehneen toimihenkilön kanssa. Tämä muistaa A:n hyvin jo vuosien takaa. Toimihenkilö on itse jäänyt eläkkeelle vuonna 2013. Toimihenkilö kertoi muun muassa, ettei edunsaajamääräystä käyty tarkemmin läpi eikä sitä, mitä vakuutussopimuslaki asiasta sääti, käyty lainkaan läpi. Toimihenkilön mukaan tämäntyyppisen vakuutuksen ottamisen keskeinen peruste oli se, että vakuutuskorvaus oli verotuksellisesti edullisempi lapsille kuin perintö. Koneelta tuli automaattisesti edunsaajamääräykseksi joko omaiset tai lapset. Toimihenkilö oletti, että ”lapset”-edunsaajamääräys tarkoittaa lapsia eikä lapsenlapsia. Vakuutuksesta neuvoteltaessa, sijoituksen tekoaikaan tai sen jälkeen ei ole ilmennyt, että A olisi aikonut edunsaajaksi ketään muita kuin lapsensa B:n, C:n ja D:n. Edunsaajamääräyksen laittaminen muotoon ”lapset” on todennäköisimmin seurausta toimihenkilön antamasta suosituksesta käyttää yleistä ilmaisua noudatetun tavan mukaisesti.

Toisin kuin muiden korvauksenhakijoiden kannanotossa on esitetty, A ei ole edunsaajamääräystä antaessaan tarkoittanut, että neljästä tuolloin elossa olleesta lapsesta vain kolme olisivat edunsaajia. On aivan selvää, että A:n tahto on ollut, että hänen jälkeensä omaisuus menisi sekä perintönä että vakuutuskorvauksina hänen lapsilleen. Sattui vain olemaan niin, että hänellä oli kuollessaan kolme lasta. Hän ei halunnut, että saajapiiri laajenee jonkun lapsista kuoltua, vaan edelleen saajia ovat hänen omat lapsensa. Antaessaan B:lle toimeksiannon laatia testamentti vuonna 2017 A toi selkeästi esille tahtonsa ohjata omaisuutensa lapsilleen. Hän sanoi, että muita lapsia (kuin te kolme) hänellä ei ole. Oikeuskäytännössä on yleisesti hyväksytty näkemys, että edunsaajamääräyksen tulkintaan voidaan vaikuttaa testamentilla.

Palveluntarjoajan vastine

Vakuutusyhtiö kiistää B:n, C:n ja D:n vaatimukset.

Yhtiö ilmoittaa, ettei sillä ole merkintöjä vakuutuksen myyntitilanteesta tai siitä, mitä keskusteluja myyntitilanteessa on käyty edunsaajamääräyksen sisällöstä vakuutuksenottaja A:n ja vakuutuksen myyneen toimihenkilön välillä. Asiasta on kuitenkin käyty neuvottelutilanteessa keskustelua, sillä edunsaajamääräys on muutettu oletusedunsaajamääräyksestä ”omaiset” muotoon ”lapset”. Vakuutusyhtiö lähtee oletuksesta, että edunsaajamääräyksen sisältö on myyntitilanteessa selitetty A:lle.

B:n esittämä edunsaajamääräyksen tulkinta poikkeaa siitä, mitä edunsaajamääräyksellä ”lapset” on ymmärrettävä vakuutussopimuslain tulkintanormien nojalla. Koska tulkintanormit ovat toissijaisia siihen nähden, mitä muutoin on määrätty tai mitä olosuhteista johtuu, on vakuutusyhtiö pyrkinyt selvittämään oikeat edunsaajat. Vakuutusyhtiön on vakuutussopimuslain esitöiden (HE 114/1993) mukaan noudatettava olosuhteiden vaatimaa huolellisuutta, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että vakuutusyhtiön on pyrittävä selvittämään edunsaajien kanssa tulkinnanvaraisen edunsaajamääräyksen tarkoitusta. Kaikki vakuutussopimuslain tulkintaolettaman mukaiset ”lapset”-edunsaajamääräyksen edunsaajat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen edunsaajamääräyksen tulkinnasta. Vakuutusyhtiö katsoo, että asiassa on jäänyt epäselväksi se, kenelle vakuutuskorvaus tulee maksaa edunsaajamääräyksen mukaisesti. Yhtiöllä ei ole velvollisuutta ratkaista lopullisesti epäselvän edunsaajamääräyksen tulkintaa. Koska yhtiö ei tiedä, kenelle edunsaajille korvaus tulee maksaa, on sillä maksutalletuslain (281/1931) 1 §:n 2 momentin mukaisesti oikeus hakea vakuutuskorvauksen tallettamista aluehallintovirastoon siltä osin, kuin se ei ole riidaton.  

Yhtiö ilmoittaa suorittavansa korvauksen Sijoituslautakunnan ratkaisusuosituksen mukaisesti, mikäli kaikki edunsaajat hyväksyvät ratkaisusuosituksen mukaisen edunsaajamääräyksen tulkinnan.

Muiden korvauksenhakijoiden kannanotto

E:n ja F:n sijaantuloperilliset ilmoittavat näkemyksenään, että edunsaajamääräystä tulee tulkita vakuutussopimuslain 50 §:n mukaisen tulkintaolettaman mukaisesti.

A:n vuonna 2005 kuolleen puolison jälkeen laaditusta perukirjasta ilmenee, että riidanalainen vakuutus on ollut A:n omistuksessa jo tuolloin. A:n puolison perukirjasta ilmenee myös, että hänen kuolinhetkellään kuolinpesän osakkaina ovat olleet yhden edesmenneen lapsen sijaantulijoina hänen lapsensa. A on siten viimeistään tässä vaiheessa tullut tietämään perintöoikeuden lakimääräisen sisällön kuolleen rintaperillisen lasten sijaantulo-oikeudesta. Tämä vastaa täysin edunsaajamääräykseenkin sisältyvää automaattista sijaantulo-oikeutta rintaperillisten kohdalla.

On lisäksi huomioitava, että toinen A:n edesmenneistä lapsista on kuollut vuonna 2013 eli yli kymmenen vuotta säästövakuutuksesta sopimisen jälkeen. B:n väite tarkoittaisi tässä tilanteessa toisin sanoen sitä, että A olisi edunsaajamääräyksen antamishetkellä tarkoittanut, että neljästä elossa olleesta lapsesta vain kolme eli B, C ja D olisivat edunsaajia. On täysin selvää, että mikäli A olisi näin tarkoittanut, olisi nämä kolme edunsaajaa määrätty ja tullut määrätä nimeltä. Koska kolmea lasta ei ole määrätty nimeltä, ei edunsaajamääräys eikä asiassa esitetty muukaan selvitys tue miltään osin B:n väitettä siitä, että edunsaajamääräyksen riidattomasta sisällöstä poiketen edunsaajia olisivatkin olleet vain kolme lasta viidestä tai kolme lasta neljästä elossa olevasta lapsesta. B:n esittämä edunsaajamääräyksen tulkinta on virheellinen eikä sitä vastaavaa päätelmää A:n tahdosta voida näissä olosuhteissa sanamuodosta perustellusti tehdä.

Jos A olisi tarkoittanut määrätä ko. vakuutuskorvauksen viiden lapsen sijasta vain kolmelle lapselleen, olisi hän muuttanut ja hänen olisi tullut muuttaa vakuutuksen edunsaajamääräystä vastaavasti, kuten hän oli muuttanut aviopuolisonsa kanssa 29.12.1977 allekirjoittamaansa testamenttia oman viimeisen tahtonsa osalta 7.6.2017 allekirjoittamallaan testamentilla. Aviopuolisoiden keskinäinen testamentti, jossa omaisuus on määrätty jälkeen elävän kuoltua tasan viidelle lapselle, tukee sitä käsitystä, että aviopuolisoiden tahto on ollut määrätä omaisuudestaan tasan kaikkien viiden lapsen kesken, eikä heidän tahtonsa ole ollut suosia B:tä, C:tä ja D:tä. Se, että A on vasta lähes 20 vuoden jälkeen muuttanut omalta osaltaan testamenttimääräystään, ei osoita, että hänen tahtonsa olisi virheellisesti kirjattu edunsaajamääräyksen antamishetkellä vuonna 2001.

Sopimassaan toisessa vakuutuksessa A on määrännyt nimeltä edunsaajiksi B:n, C:n ja D:n, joten ei ole uskottavaa, että tähän vakuutukseen edunsaajamääräys ”lapset” olisi tullut erehdyksessä, saatikka pankin toimihenkilön erehdyksestä. On selvää, että A on tiennyt ja ymmärtänyt sanan ”lapset”. Edunsaajamääräystä antaessaan hänellä on ollut neljä elossa ollutta lasta ja yksi edesmennyt lapsi, jonka osalta tulevat sovellettavaksi sijaantulosäännökset. Edunsaajamääräys on yksiselitteinen. A:n tahto on ollut nimetä edunsaajiksi kaikki lapsensa ja mahdollisten kuolemantapausten varalta heidän sijaansa tulevat lapset eli A:n lastenlapset. Mistään ei ilmene, että A:n tarkoituksena olisi ollut rajoittaa edunsaajapiiriä. Myöskään A:n allekirjoittamassa testamentissa ei ole määräystä säästöhenkivakuutuksen osalta. Voidaan perustellusti nähdä, ettei A ole halunnut muuttaa aiemman vakuutussopimuksen edunsaajamääräystä vain kolmelle lapselleen.

Asiassa ei voida jättää huomioimatta myöskään sitä B:n ilmoittamaa seikkaa, että A:n vuonna 2017 allekirjoittaman testamentin on laatinut A:n asianajajana työskentelevä poika B. Asiassa on ollut se osaaminen ja ammattitaito, mikä testamenttaustahdon ulottamiseen vakuutuskorvaukseen olisi edellytetty.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys A:n säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräyksen tulkinnasta.

Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot

Vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 47 §:n (sellaisena kuin se oli 12.12.2001) 1 momentin mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä henkilö, jolla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijasta oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen (edunsaaja). Vakuutuksenottaja voi muuttaa tai peruuttaa edunsaajamääräyksen, jos vakuutustapahtumaa, jossa määräys on tarkoitettu sovellettavaksi, ei ole sattunut.

Lain 50 §:n 1 momentin mukaan, jos edunsaajaksi ei ole määrätty nimeltä mainittua henkilöä ja jos määräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa, on noudatettava, mitä tässä pykälässä säädetään.

Lain 50 §:n 3 momentin mukaan, jos edunsaajiksi on määrätty vakuutuksenottajan lapset, määräys on voimassa perintökaaressa (40/65) tarkoitettujen vakuutuksenottajan rintaperillisten hyväksi. Vakuutuskorvaus jaetaan rintaperillisten kesken siten kuin perintökaaressa säädetään heidän oikeudestaan saada perintö.

Perintökaaren (5.2.1965/40) 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan lähinnä saavat perinnön rintaperilliset. Lainkohdan 2 momentin mukaan kukin lapsista saa yhtä suuren osan perinnöstä. Milloin lapsi on kuollut, tulevat lapsen jälkeläiset hänen sijaansa, ja joka haara saa yhtä suuren osan.

Säästöhenkivakuutuksen vakuutusehtojen (voimassa 1.1.2000 alkaen) kohdan 2.2.4 mukaan [vakuutusyhtiö] maksaa säästö- tai kuolintapaussumman asiakkaan kirjallisesti määräämille edunsaajille. Jos edunsaajamääräys ei ole voimassa, menetellään vakuutussopimuslain mukaisesti.

Asian arviointi

Sijoituslautakunta toteaa, että vakuutuskäytännössä henkivakuutuksen edunsaajaksi ei useinkaan määrätä nimettyä henkilöä, vaan edunsaajamääräyksissä käytetään yleisiä ilmaisuja, kuten puoliso tai lapset. Syynä yleisien ilmaisujen suosimiseen on ollut varautuminen olosuhteiden muuttumiseen, kuten nimetyn edunsaajan kuolemaan tai avioeron vireille tuloon. 

Vakuutuksenottajalla on yksinomainen oikeus antaa edunsaajamääräys. Vakuutussopimuslain esitöiden (HE 114/1993, s. 56) mukaan edunsaajamääräystä on ensisijaisesti tulkittava siten, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa. Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO 2004:40 todennut, että arvioinnin tulee perustua siihen, mitä vakuutuksenottaja on määräyksen antamishetkellä tarkoittanut. Arvioinnissa ovat korkeimman oikeuden mukaan merkityksellisiä myös ne olosuhteet, joissa määräys on annettu.     

Vakuutussopimuslain 50 §:ssä on määritelty edunsaajamääräystä koskevat tulkintaolettamat yleisten ilmaisujen puoliso, lapset, puoliso ja lapset sekä omaiset merkityksestä. Kysymys on toissijaisesti noudatettavista määräyksistä. Niitä sovelletaan, jos edunsaajamääräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa. Vakuutussopimuslain mukaan määräys lapset on voimassa perintökaaressa tarkoitettujen vakuutuksenottajan rintaperillisten hyväksi. Vakuutuskorvaus jaetaan lain mukaan rintaperillisten kesken siten kuin perintökaaressa säädetään heidän oikeudestaan saada perintö. Perintökaaren 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan kukin lapsista saa yhtä suuren osan perinnöstä. Milloin lapsi on kuollut, tulevat lapsen jälkeläiset hänen sijaansa, ja joka haara saa yhtä suuren osan.

Sijoituslautakunnalle esitetyn selvityksen mukaan A on allekirjoittanut säästöhenkivakuutushakemuksen 12.12.2001. Hakemuksen mukaan vakuutukseen liittyy kuolemanvaraturva ja kuolintapaussumman edunsaajana ovat lapset. A on 7.6.2017 allekirjoittanut testamentin, jonka määräysten mukaan hänen lapsensa B, C ja D saavat hänen kaiken omaisuutensa tasaosuuksin täydellä omistusoikeudella. A oli aiemmin 29.12.1977 allekirjoittanut puolisonsa kanssa keskinäisen testamentin, jonka mukaan toisen heistä kuoltua eloonjäänyt aviopuoliso saa täyden omistusoikeuden kaikkeen omaisuuteen, ja viimeksi eläneen aviopuolison kuoltua on omaisuus jaettava tasan A:n ja hänen puolisonsa lasten B:n, C:n, D:n, E:n ja F:n kesken. E on kuollut vuonna 1991 ja F vuonna 2013.

Sijoituslautakunta katsoo erityisesti A:n säästöhenkivakuutussopimusta tehtäessä voimassa olleen testamentin määräyksiin viitaten, ettei olosuhteista voida luotettavasti päätellä, että A edunsaajamääräystä 12.12.2001 antaessaan olisi tarkoittanut edunsaajamääräyksellä ”lapset” muuta kuin vakuutussopimuslain 50 §:n 3 momentin mukaista tulkintaa. Lisäksi se, että A:n lapsista F on ollut elossa edunsaajamääräystä annettaessa, puhuu sitä tulkintaa vastaan, että A olisi tarkoittanut edunsaajamääräyksellä ”lapset” ainoastaan B:tä, C:tä ja D:tä. A ei 7.6.2017 allekirjoittamassaan testamentissa ole antanut määräystä säästöhenkivakuutuksen osalta. Sijoituslautakunta katsoo esitetty selvitys kokonaisuutena huomioiden, että säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräystä tulee tässä tapauksessa tulkita vakuutussopimuslain 50 §:n 3 momentin mukaisesti.

Lopputulos

Sijoituslautakunta katsoo, että edunsaajamääräystä tulee tulkita vakuutussopimuslain 50 §:n 3 momentin mukaisesti, eikä B:llä, C:llä ja D:llä siten ole oikeutta lisäkorvaukseen.

Sijoituslautakunta oli yksimielinen.

SIJOITUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros                                                
Sihteeri Laine

Jäsenet

Kajala
Ovaska
Räty-Ivanov
Tapanila