Tapahtumatiedot

Vakuutetut A ja B ovat myyneet asuntonsa 11.6.2015 allekirjoitetulla kauppakirjalla C:lle ja D:lle (ostajat). Ostajat ovat ensimmäisen kerran reklamoineet A:lle ja B:lle asunnossa havaituista virheistä 3.2.2017. A ja B vastasivat ostajien reklamaation kirjeellä, jossa he pyysivät ostajia toimittamaan korjaussuunnitelman ja urakkatarjoukset asunnon virheiden korjaamiseksi. Asiassa jatkettiin kirjelmöintiä, kunnes ostajat toimittivat 2.9.2018 A:lle ja B:lle pyydetyt lisäselvitykset sekä tarkat vaatimuksensa. Tämän jälkeen A ja B kiistivät ostajien esittämät vaatimukset sekä perusteeltaan että määrältään 9.10.2018 päivätyssä vastauksessaan.

A ja B hakivat riita-asiassa oikeusturvaetua kotivakuutukseensa liittyvästä oikeusturvavakuutuksestaan 22.11.2018 päivätyllä oikeusturvahakemuksella.

Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen, jossa se viittaa tapauksessa sovellettaviin vakuutusehtoihin ja toteaa, että nyt käsillä olevassa tapauksessa asiakkaiden asia on riitautunut vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla 22.2.2017, kun A ja B ovat vastanneet asiassa ostajien esittämiin vaatimuksiin. Näin ollen, koska vakuutuskorvausta ei ole haettu vuoden kuluessa vakuutustapahtuman eli riidan syntymisestä, ei käsillä olevaan riitaan voida myöntää oikeusturvaetua.

Asiakkaan valitus

A ja B olivat tyytymättömiä vakuutusyhtiön päätökseen ja pyysivät asiassaan ratkaisusuositusta Vakuutuslautakunnalta.

Valituksessaan A ja B toistavat asian tapahtumien kulun ja oman näkemyksensä siitä, että riita on syntynyt vasta 9.10.2018, kun A ja B ovat nimenomaisesti kiistäneet ostajien vaatimukset sekä määrältään että perusteeltaan. Näin ollen, kun oikeusturvaetua on haettu 22.11.2018, on korvaushakemus yhtiölle tehty selkeästi vakuutussopimuslain 73 §:n määräaikojen puitteissa. Lisäksi valituksessa viitataan tapauksessa sovellettaviin vakuutusehtoihin, joiden kohdan 4.1 mukaan riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti sekä yksilöidysti kiistetty sekä perusteen että osalta. Näin ollen A ja B katsovat, että mikäli tässä tapauksessa oikeusturvahakemus olisi tehty aiemmin kuin 9.10.2018 olisi se, huomioon ottaen vakuutusyhtiön sopimusehdot ja korvauspäätös käytännöt, mitä ilmeisimmin hylätty sen vuoksi, ettei vakuutusyhtiön mukaan tapauksessa olisi hakemushetkellä syntynyt vakuutusehtojen mukaista riitaa.

Edellä selostamillaan perusteilla A ja B ovat näkemyksensä mukaan oikeutettuja asiassaan oikeusturvaetuun.

Vakuutusyhtiön vastine

Vastineessaan vakuutusyhtiö selvittää asian tapahtumatiedot sekä viittaa tapauksessa sovellettaviin vakuutusehtoihin.

Erityisesti vakuutusyhtiö toistaa vakuutettujen ja heidän vastapuolensa kanssa käytyjen kirjelmien sisältöä, joiden perusteella yhtiö pitää edelleen selvitettynä, että käsillä olevassa tapauksessa on riidan katsottava syntyneen jo 22.2.2017, kun A ja B ovat ensimmäisen kerran kiistäneet ostajien esittämät vaatimukset. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan A ja B ovat viimeistään tällöin olleet tietoisia vakuutuksen voimassaolosta, asian riitautumisesta sekä heille aiheutuvista kuluista, ottaen huomioon, että vastauskirjelmä on ollut heidän asiamiehensä laatima. Näin ollen oikeusturvaetua olisi tullut hakea viimeistään 22.2.2018 ja jos näin olisi toimittu, olisi vakuutusyhtiö myöntänyt asiaan oikeusturvaedun.

Selvyyden vuoksi vakuutusyhtiö toteaa vielä, että sillä seikalla, että vakuutetut ovat lähettäneet ostajille uuden vastauksen 9.10.2018, ei ole vaikutusta oikeusturvaedun myöntämiseen, kun asia on tosiasiallisesti riitautunut jo 22.2.2017.

Edellä todetuin perustein vakuutusyhtiö katsoo edelleen, että asiassa annettu korvauspäätös on vakuutusehtojen mukainen eikä asiaan siten voida myöntää oikeusturvaetua.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys sen arvioimisesta, oliko vakuutuksenottaja menettänyt oikeutensa korvaukseen vanhentumisen perusteella.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 73 §:n (Vaatimuksen esittämisajankohta ja vanhentuminen) mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai, jos vakuutus on otettu henkilövahingon tai vahingonkorvausvelvollisuuden varalta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

Jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 4.1 mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta.

Ehtojen kohdan 6.1 mukaan, jos vakuutettu haluaa käyttää vakuutusta, hänen on ilmoitet­tava siitä etukäteen kirjallisesti vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiö antaa tällöin vakuutetulle kirjallisen korvauspäätöksen.

Yleisten sopimusehtojen kohdan 9.2 mukaan vakuutuskorvausta on haettava vakuutusyhtiöltä vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai jos vakuutus on otettu vahingonkorvausvelvollisuuden varalta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen teke­minen vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

Asian arviointi

Tässä asiassa on kyse oikeusturvavakuutuksesta, jonka tarkoituksena on korvata vakuutetulle oikeudellisen asiamiehen tai -avustajan käyttämisestä aiheutuneita vakuutusehdoissa määriteltyjä kustannuksia. Käsiteltävään asiaan soveltuvilta osin oikeusturvavakuutuksesta korvattavaksi vakuutustapahtumaksi on vakuutusehdoissa määritelty riidan syntyminen. Vakuutusehtojen kohdan 4.1 mukaan riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta.

Nyt käsillä olevassa tapauksessa vakuutusyhtiö ja vakuutettu ovat eri mieltä siitä, milloin tapauksessa on katsottava syntyneen riita vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla ja mistä ajankohdasta tapauksessa tulee laskea se hetki, kun vuoden määräaika korvauksen hakemiselle katsotaan tässä tapauksessa alkaneeksi.

Vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentin mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta. Vakuutussopimuslain esitöiden (HE 114/1993 s. 69) mukaan rinnastussääntö on otettu momenttiin selvyyden vuoksi, sillä tarkoin yksilöityjen korvausvaatimusten esittäminen saattaa vaatia aikaa vieviä selvityksiä. Jos vahinkoilmoitus on jätetty momentissa säädetyssä määräajassa, vakuutuksenantaja ei voi vedota vanhentumiseen, vaikka täsmennetty korvausvaatimus esitettäisiin myöhemmin.

Vakuutuslautakunta toteaa, että riita-asiassa asiaa hoitaneen asiamiehen palkkio suoritetaan kokonaisuudessaan yleensä riita-asian päättymisen jälkeen tai esimerkiksi oikeusasteittain, mikäli asia etenee oikeuslaitoksessa alioikeudesta ylempiin oikeusasteisiin. Näin ollen oikeusturvavakuutuksen ehtojen tarkoittaman riidan syntyessä ei ole vielä selvillä vahingon todellinen määrä, vaan oikeusturvavakuutuksesta maksettavan vahingon lopulliseen määrään vaikuttavat muun muassa mahdollisessa tuomiossa kohtuulliseksi katsotut kulut tai vastapuolen maksettavaksi tuomitut kulut. Oikeusturvavakuutuksessa vakuutustapahtuman aiheuttaman vahingon, eli vakuutuksen piiriin kuuluvien asianajokustannusten syntyminen, on kuitenkin edellä todettu huomioiden yleensä ilmeistä silloin, kun vakuutettu joutuu kääntymään riita-asian vuoksi asianajajan tai muun lakimiehen puoleen. Vakuutettu on mainitusta ajankohdasta lukien saanut tietää oikeusturvavakuutuksen korvauspiiriin mahdollisesti kuuluvan vahinkoseuraamuksen syntymisestä. Ellei asia ole vielä tuossa vaiheessa vakuutusehtojen edellyttämin tavoin riitautunut, lain tarkoittaman vahinkoseuraamuksen syntyminen on käsillä viimeistään vastapuolen kiistäessä vakuutetun asiamiehensä avustamana esittämän vaatimuksen.

Vakuutuslautakunnalla käytettävissä olevan selvityksen mukaan ostajat ovat reklamaatiossaan 3.2.2017 asunnossa ja sen rakenteissa havaittujen vikojen ja puutteiden johdosta vaatineet hinnanalennusta sen määrän, mitä korjauskustannukset tulevat heille maksamaan, eli vähintään 41.998,72 euroa.  Ostajat ovat reklamaatiossaan vedonneet myös A:n ja B:n asemaan As Oy:n hallituksen toiminnassa ja sitä kautta heidän mahdolliseen vahingonkorvausvastuuseensa. A ja B ovat puolestaan 22.2.2017 vastauksessaan todenneet, ettei asunnossa ole havaittu mitään sellaista merkittävää virhettä, mikä muodostaisi perusteen hinnanalennukselle eikä kirjelmän mukaan vaadittu summa myöskään ole sellaisenaan perusteltu. Vastauksessa viitataan muun muassa isännöitsijätodistukseen, josta ilmenee, ettei asunto-osakeyhtiössä ollut suoritettu mitään merkittäviä peruskorjauksia ja tästä olisi tullut päätellä, että joitain korjauksia tullaan tulevaisuudessa tekemään. A ja B kiistävät, että heillä olisi minkäänlaista korvausvelvollisuutta asiassa. He toteavat kuitenkin olevansa valmiita neuvottelemaan sovinnollisesta ratkaisusta, jota varten he ovat pyytäneen ostajilta lisäselvitystä heidän vaatimuksistaan.

Tämän jälkeen ostajat toimittivat A:lle ja B:lle heidän pyytämiään lisäselvityksiä ja vielä tarkennetun vaatimuksen korjaustöiden aiheuttamista vastikemenetyksistään. A ja B pyysivät vastauksessaan 13.3.2018 edelleen ostajilta tarkennettuja ja yksilöityjä selvityksiä mahdollisen sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseksi. Ostajat esittivät vastauksessaan 24.8.2018 lisäselvityksiä ja laskelmia, joiden nojalla he vahvistivat vaatimuksekseen 65.951,88 euroa. A ja B totesivat 9.10.2018 vastauksessaan ostajien vaatimuksen olevan edelleen niin yksilöimätön, ettei siihen voi ottaa yksityiskohtaisesti kantaa. A ja B esittävät kuitenkin 15.000 euron hinnanalennusta asian sovinnolliseksi hoitamiseksi. Mikäli ostajat eivät tule hyväksymään esitettyä sovintoa, katsovat A ja B asian riitatutuneeksi.

Vakuutuslautakunta on katsonut muun muassa ratkaisusuosituksessaan FINE-004290 (2017), että vakuutussopimuslain 73 §:n vanhentumissäännön soveltaminen on aina tilannesidonnaista. Se ajankohta, josta korvausvaatimuksen esittämiselle käytettävissä olevan yhden vuoden ajan on kulloinkin lain mukaan katsottava alkavan, riippuu näin ollen kysymyksessä olevan vahinkotapahtuman ja vakuutuksen laadusta. Niin ikään lautakunta toteaa, että koska vanhentumissäännökset vapauttavat vakuutuksenantajan siitä sopimusvelvoitteesta, joka sillä muutoin olisi, ei vanhentumista koskevia säännöksiä tule tulkita ainakaan laajentavasti. Lautakunta katsoo siten, että korvausvaatimuksen esittäminen vakuutusyhtiölle edellyttää paitsi tietoisuutta vakuutustapahtuman tunnusmerkistön täyttymisestä myös tietoa siitä, että vakuutetulle aiheutuu sellaisia kustannuksia, jotka oikeusturvavakuutuksesta olisivat korvattavia.

Vakuutuslautakunta toteaa, että nyt käsillä olevassa tapauksessa on sinänsä ilmeistä, että A:n ja B:n sekä ostajien välillä on esitetty vaatimuksia ja niihin vastauksiksi tulkittavia vastaehdotuksia jo reklamaatiossa 3.2.2017 ja siihen annetussa vastauksessa 22.2.2017. Niin ikään on ilmeistä, että A ja B kiistävät asiamiehensä laatimassa vastauksessaan ostajien vaatimukset sekä perusteen että määrän osalta. Sillä seikalla, että vaatimus on ollut vielä ainakin osittain yksilöimätön, ei ole merkitystä riidan syntyhetkeä arvioidessa. Ottaen huomioon sen, että A ja B ovat jo tässä vaiheessa ryhtyneet käyttämään apunaan asiamiestä vastauksen laatimisessa, on tällöin ollut myös ilmeistä, että A:lle ja B:lle oli aiheutunut oikeusturvavakuutuksen piiriin kuuluvia asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja. Oikeusturvaetua riitaan on kuitenkin haettu vasta 22.11.2018.  Lautakunta katsoo edellä selostamillaan perusteilla, ettei asiassa ole tehty korvaushakemusta vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentin mukaisessa määräajajassa, vaan A ja B ovat menettäneet oikeutensa vakuutuskorvauksen saamiseen.

Lopputulos

Edellä selostetuin perustein ja käytettävissään olevan selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön päätöstä asianmukaisena, eikä suosita sitä muutettavaksi.

Ratkaisu on annettu äänestysratkaisuna äänin 3 – 2. Puheenjohtaja Norroksen ja jäsen Rusasen eriävä mielipide on tämän ratkaisusuosituksen liitteenä.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Hanén

Jäsenet:
Alinentalo-Pelttari
Karimäki
Korpiola
Rusanen

Puheenjohtaja Norroksen ja jäsen Rusasen eriävä mielipide tapauksessa FINE-029986

Olemme lautakunnan enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että asiakkaiden ja näiden vastapuolen välinen asia on riitautunut asiakkaiden 22.2.2017 lähettämän vastauskirjeen myötä, ja vakuutusehtojen mukainen vakuutustapahtuma on sattunut tuolloin. Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaisen vanhentumisajan alkaminen edellyttää kuitenkin paitsi sitä, että korvauksen hakija on saanut tietää vakuutuksen voimassaolosta ja vakuutustapahtumasta, myös sitä, että hän on saanut tietää vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Tilanteessa, jossa vakuutustapahtumasta aiheutuu vahinkoseuraamuksia eri aikoina, vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen vanhentumisaika luetaan lain esitöiden (HE 63/2009 vp, s. 29) ja vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan erikseen kunkin eri aikoina ilmenneen vahinkoseurauksen osalta. Tulkinta noudattaa vanhentumislainsäädännön tulkinnassa yleisesti keskeiseksi muodostunutta, niin kutsuttua vaatimismahdollisuuden periaatetta, jonka mukaan vanhentumisaika alkaa kulua siitä hetkestä, kun suoritukseen oikeutetulla on ollut tosiasiallinen mahdollisuus vaatia suoritusta (ks. esimerkiksi KKO 2018:15). Myös vakuutussopimuslain esitöissä todetaan yksiselitteisesti, että korvausvaatimus ei voi vanhentua ennen kuin vahinkoseuraamus on syntynyt (HE 63/2009 vp, s. 29).

Huomiota on syytä kiinnittää myös siihen, vakuutussopimuslain 73 §:n mukaisen vanhentumisajan alkaminen on sidottu hetkeen, jolloin korvauksen hakija ”on saanut tietää” säännöksessä luetelluista seikoista. Riittävää ei siis ole, toisin kuin esimerkiksi vanhentumislain 7.1 §:ää sovellettaessa, että vahingonkärsijän ainoastaan ”olisi pitänyt tietää” korvaussaatavansa perusteesta. Tämä ero merkitsee sitä, että vanhentumislain 7.1 §:ään verrattuna vaatimismahdollisuuden periaate soveltuu vakuutussopimuslain 73 §:n taustalla tavallaan korostuneessa muodossa.

Käsillä olevassa tapauksessa asiakkaat ovat asian riitautumisen aikaan 22.2.2017 jo kääntyneet asianajajan puoleen, ja he ovat siis voineet tietää, että heille aiheutuu riidasta ainakin jonkin verran asianajokuluja. Näiden kulujen osalta asiakkaiden oikeus vakuutuskorvaukseen on vanhentunut, koska korvausta on haettu vasta 22.11.2018. Asiakkaiden ei kuitenkaan voida vielä tuolloin katsoa ”saaneen tietää” vakuutussopimuslain 73 §:n tarkoittamalla tavalla siitä, miten pitkään riidan selvittely tulee jatkumaan ja miten paljon asianajokuluja heille vielä tulevaisuudessa siitä aiheutuu. Ei ole katsottavissa, että tulevien asianajokulujen muodossa aiheutuva vahinkoseuraamus olisi vielä 22.2.2017 syntynyt lain esitöissä tarkoitetulla tavalla ainakaan siinä mielessä, miten vahinkoseurauksen syntyminen vakuutus- ja vahingonkorvausoikeudessa yleensä ymmärretään.

Toisin kuin lautakunnan enemmistön perusteluista voisi ymmärtää, esittämämme tulkintatapa ei nähdäksemme ole ristiriidassa myöskään vakuutuslautakunnan aiemman ratkaisukäytännön tai vakiintuneen tulkintatavan kanssa. Oikeusturvavakuutusta koskevassa keskeisessä kommentaariteoksessa (Eskuri – Jyrinjärvi – Pirinen, Oikeusturvavakuutus, 2007, s. 77–78) esitetään vakuutuslautakunnan ratkaisuihin VKL 376/00 ja VKL 343/03 viitaten, että vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen vanhentumisaika tulee lukea oikeusturvavakuutuksessa asiamiehen laskun saapumisesta tai muusta hetkestä, jolloin asianajokustannusten voidaan katsoa syntyneen.

Enemmistön esiin nostama ratkaisusuositus FINE-004290 (2017) ei ole suoraan vertailukelpoinen nyt käsillä olevan tapauksen kanssa, koska vuoden 2017 tapauksessa oikeusturvavakuutukseen perustuvaa vakuutuskorvausta oli haettu niinkin myöhään kuin kahden vuoden kuluttua siitä, kun käräjäoikeuteen haastettu asiakas oli antanut vastineen kanteeseen. Kysymys siitä, missä määrin oikeudenkäyntikulujen aiheutuminen on ollut vakuutetun tiedossa hänen jo tultua haastetuksi oikeuteen, on selvästi eri kuin käsillä olevan tapauksen kysymys siitä, missä määrin vakuutetun katsotaan tulleen tietoisiksi tulevista asiamieskuluistaan tilanteessa, jossa vakuutettu on vasta vastannut ensimmäiseen vaatimuskirjeeseen. Lisäksi on huomattava, että vuoden 2017 ratkaisusuosituksessa oli kyse yritysvakuutuksesta, kun taas käsillä olevassa tapauksessa vakuutetut ovat kuluttajia. Selvää on, ettei kuluttajalta voida vaatia yhtä pitkälle menevää ymmärrystä oikeudenkäyntikulujen syntymekanismista kuin yritykseltä.

Esitetyin perustein katsomme, että asiakkaiden oikeus saada vakuutuskorvausta on vanhentunut niiden asianajokulujen osalta, jotka ovat syntyneet asiakkaiden 22.2.2017 lähettämän vastauksen laadinnassa ja tätä ennen. Tuota myöhempien asianajokulujen syntymisestä ja realisoitumisesta ei ole esitetty tapauksessa selvitystä, joten niiden osalta vakuutusyhtiön vanhentumisväite on hylättävä. Katsomme, että näiltä osin asiakkailla on oikeus korvaukseen vakuutusehtojen puitteissa.