Tapahtumatiedot

Vakuutetut A ja B ovat myyneet asuntonsa 30.12.2016 allekirjoitetulla kauppakirjalla C:lle ja D:lle (ostajat). Ostajat ovat ensimmäisen kerran reklamoineet A:lle ja B:lle asunnossa havaituista virheistä 21.12.2017. Reklamaatiossaan he ilmoittivat tulevansa vaatimaan A:lta ja B:ltä hinnanalennusta asunnon virheistä johtuen ja sen lisäksi mahdollisesti myös vahingonkorvausta. A ja B vastasivat asiamiehensä avustuksella reklamaatioon 10.1.2018. Vastauksessaan A ja B kiistävät hinnanalennusta ja mahdollista vahingonkorvausta koskevat vaatimukset kokonaisuudessaan perusteettomina.

Asiassa jatkettiin kirjelmöintiä ja ostajat täydensivät esittämäänsä reklamaatiota useaan otteeseen. 15.6.2018 reklamaation täydennyksessä ostajat yksilöivät vaatimansa hinnanalennuksen määräksi 117.800 euroa. Samassa yhteydessä ostajat vaativat 7.850 euroa vahingonkorvausta asunnon virheellisyydestä vaurioituneen irtaimiston johdosta ja 7.488 euroa tuohon ajankohtaan mennessä kertyneiden sijaisasumisen kulujen johdosta. 12.10.2018 täydennyksessä ostajat tarkensivat hinnanalennusvaatimukseksi 86.800 euroa sekä vaativat korvausta myös asunnossa suoritettujen putki- ja sähkötöiden osalta. Tähän kirjelmään A ja B vastasivat kattavasti 9.11.2018 päivätyllä vastauksella, jossa he käyvät yksityiskohtaisesti kohta kohdalta läpi ostajien esittämät väitteet ja niiden perusteet. Samassa yhteydessä A ja B edelleen katsovat, ettei asunnossa ole asuntokauppalain mukaista virhettä. A ja B kuitenkin ehdottavat ostajille suoritettavaksi hinnanalennuksena 10.900 euroa.

Asiassa jatkettiin vielä kirjelmöintiä siten, että ostajat ilmoittivat 13.12.2018, etteivät he tule suostumaan A:n ja B:n esittämään 10.900 euron hinnanalennukseen. Kirjelmässään he puolestaan esittävät sovintona 60.000 euron hinnanalennusta. A ja B vastasivat ostajille 22.2.2019 ja ilmoittivat, ettei 60.000 euron hinnanalennusta voida pitää asiamukaisena. A ja B viittaavat kirjelmässään muun muassa helmikuussa 2019 annettuun rakennustekniseen asiantuntijalausuntoon ja ehdottavat asian kertakaikkiseksi sopimiseksi 15.000 euroa.

A ja B hakivat riita-asiassa oikeusturvaetua kotivakuutukseensa liittyvästä oikeusturvavakuutuksestaan 7.2.2020 päivätyllä oikeusturvahakemuksella.

Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen, jossa se viittaa tapauksessa sovellettaviin vakuutusehtoihin ja toteaa, että nyt käsillä olevassa tapauksessa asiakkaiden asia on riitautunut vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla viimeistään 9.11.2018, kun A ja B ovat vastanneet asiassa ostajien 15.6.2018 esittämiin vaatimuksiin. Näin ollen, koska vakuutuskorvausta ei ole haettu vuoden kuluessa vakuutustapahtuman eli riidan syntymisestä, ei käsillä olevaan riitaan voida myöntää oikeusturvaetua.

Asiakkaan valitus

A ja B olivat tyytymättömiä vakuutusyhtiön päätökseen ja pyysivät ratkaisusuositusta Vakuutuslautakunnalta

Valituksessaan A ja B selvittävät seikkaperäisesti asian tapahtumatiedot sekä vakuutusyhtiön päätöksissä lausutun. A:n ja B:n näkemyksen mukaan asiassa on tehty oikeusturvahakemus oikea-aikaisesti. A:n ja B:n on ostajien loppuvuodesta 2018 esittämien vaatimusten jälkeen ollut vielä tarve selvittää asiaa ja etenkin ostajien esittämiä lopullisia yksilöllisiä vaatimuksia, jotka ovat perustuneet urakkatarjoukseen. Asiassa onkin 12.2.2019 annettu toiseen vakuutusasiaan liittyen rakennustekninen asiantuntijalausunto, jonka perusteella A ja B ovat pystyneet vastaamaan ostajien vaatimuksiin kirjelmällään 22.2.2019.

Edellä mainittu asiantuntijalausunto on ollut A:n ja B:n näkemyksen mukaan asian selvittämiseen liittyen olennainen ja välttämätön, jota ennen he eivät edes olisi voineet antaa riittävän yksilöityä vastausta ostajien vaatimukseen. Näin ollen A ja B katsovat, että aikaisintaan tuosta ajankohdasta lukien voidaan laskea vakuutusyhtiön esittämä vuoden määräaikaa oikeusturvailmoituksen tekemiselle. Vasta asiantuntijalausunnon valmistuttua ja helmikuussa 22.2.2019 päivätyn A:n ja B:n vastauksen yhteydessä on näin ollen kyetty ottamaan kantaa ostajien esittämiin lopullisiin tarkennettuihin ja yksilöityihin vaatimuksiin.

Edellä toteamillaan perusteilla A ja B katsovat, että 7.2.2020 tehty oikeusturvailmoitus on tehty määräajassa ottaen huomioon ostajien lopulliset vaatimukset ja asian arvioimiseksi tarvitun selvityksen valmistuminen helmikuussa 2019.

Vakuutusyhtiön vastine

Vastineessaan vakuutusyhtiö selvittää asian tapahtumatiedot sekä viittaa tapauksessa sovellettaviin vakuutusehtoihin.

Erityisesti vakuutusyhtiö toistaa vakuutettujen ja heidän vastapuolensa kanssa käytyjen kirjelmien sisältöä, joiden perusteella yhtiö pitää edelleen selvitettynä, että käsillä olevassa tapauksessa on riidan katsottava syntyneen viimeistään 9.11.2018, kun asiakkaat ovat kiistäneet perusteeltaan ja määrältään yksilöidyt vaatimukset sekä perusteen että määrän osalta. Yhtiön näkemyksen mukaan jo tätä ennen on ollut selvää, että A:lle ja B:lle aiheutuu asian hoitamisesta asianajokuluja, joten A:lla ja B:llä oli tieto myös vakuutustapahtumasta aiheutuvasta vahinkoseuraamuksesta. Koska oikeusturvailmoitus vakuutusyhtiölle on tehty 7.2.2020, on riidan vahinkotapahtumasta kulunut yli vuosi ja näin ollen oikeus korvaukseen vakuutusehtojen ja vakuutussopimuslain nojalla on katsottava vanhentuneeksi.

Vastineessaan yhtiö toteaa myös sen, että hyvään asianajotapaan kuuluu, että ottaessaan toimeksiannon vastaan tulee asianajajan selvittää, onko hänen asiakkaallaan oikeusturvavakuutus, josta asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja voidaan kattaa. Lisäksi yhtiö toteaa, ettei sillä seikalla, että riidan osapuolet hankkivat kirjelmien vaihdon aikana kaupan kohteesta erilaisia asiantuntijalausuntoja ole merkitystä arvioitaessa tapausta. Yhtiö katsoo, että tällainen selvitystyö kuuluu normaaliin riita-asian hoitoon.

Lopuksi yhtiö toteaa vielä, että mikäli oikeusturvaetu riita-asiaan olisi esitetyn tulkinnan mukaisesti myönnettävissä vasta siinä vaiheessa, kun kummankin riidan osapuolen kanta vaateisiin olisi lopullinen, korvauspäätöksen tekeminen venyisi nyt käsiteltävän kaltaisissa riidoissa yleensä huomattavan pitkälle. Oikeusturvaetu olisi tällöin myönnettävissä vasta myöhäisessä riidan vaiheessa. Vakuutuksenottajalle voisi aiheutua tällaisissa olosuhteissa taloudellisesti kohtuuttoman raskas tilanne, kun asianajokuluja olisi korvauspäätöstä tehtäessä syntynyt suuri määrä ja asiaan ei syystä tai toisesta voitaisikaan myöntää oikeusturvaetua.

Edellä todetuin perustein vakuutusyhtiö katsoo edelleen, että asiassa annettu korvauspäätös on vakuutusehtojen mukainen eikä asiaan siten voida myöntää oikeusturvaetua.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys sen arvioimisesta, oliko vakuutuksenottaja menettänyt oikeutensa korvaukseen vanhentumisen perusteella.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 73 §:n (Vaatimuksen esittämisajankohta ja vanhentuminen) mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai, jos vakuutus on otettu henkilövahingon tai vahingonkorvausvelvollisuuden varalta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

Jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 4.1 mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta.

Ehtojen kohdan 6.1 mukaan, jos vakuutettu haluaa käyttää vakuutusta, hänen on ilmoitet­tava siitä etukäteen kirjallisesti vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiö antaa tällöin vakuutetulle kirjallisen korvauspäätöksen.

Yleisten sopimusehtojen kohdan 9.2 mukaan vakuutuskorvausta on haettava vakuutusyhtiöltä vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai jos vakuutus on otettu vahingonkorvausvelvollisuuden varalta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen teke­minen vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

Asian arviointi

Tässä asiassa on kyse oikeusturvavakuutuksesta, jonka tarkoituksena on korvata vakuutetulle oikeudellisen asiamiehen tai -avustajan käyttämisestä aiheutuneita vakuutusehdoissa määriteltyjä kustannuksia. Käsiteltävään asiaan soveltuvilta osin oikeusturvavakuutuksesta korvattavaksi vakuutustapahtumaksi on vakuutusehdoissa määritelty riidan syntyminen. Vakuutusehtojen kohdan 4.1 mukaan riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta.

Nyt käsillä olevassa tapauksessa vakuutusyhtiö ja vakuutettu ovat eri mieltä siitä, milloin tapauksessa on katsottava syntyneen riita vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla ja mistä ajankohdasta tapauksessa tulee laskea se hetki, kun vuoden määräaika korvauksen hakemiselle katsotaan tässä tapauksessa alkaneeksi.

Vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentin mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta. Vakuutussopimuslain esitöiden (HE 114/1993 s. 69) mukaan rinnastussääntö on otettu momenttiin selvyyden vuoksi, sillä tarkoin yksilöityjen korvausvaatimusten esittäminen saattaa vaatia aikaa vieviä selvityksiä. Jos vahinkoilmoitus on jätetty momentissa säädetyssä määräajassa, vakuutuksenantaja ei voi vedota vanhentumiseen, vaikka täsmennetty korvausvaatimus esitettäisiin myöhemmin.

Vakuutuslautakunta toteaa, että riita-asiassa asiaa hoitaneen asiamiehen palkkio suoritetaan kokonaisuudessaan yleensä riita-asian päättymisen jälkeen tai esimerkiksi oikeusasteittain, mikäli asia etenee oikeuslaitoksessa alioikeudesta ylempiin oikeusasteisiin. Näin ollen oikeusturvavakuutuksen ehtojen tarkoittaman riidan syntyessä ei ole vielä selvillä vahingon todellinen määrä, vaan oikeusturvavakuutuksesta maksettavan vahingon lopulliseen määrään vaikuttavat muun muassa mahdollisessa tuomiossa kohtuulliseksi katsotut kulut tai vastapuolen maksettavaksi tuomitut kulut. Oikeusturvavakuutuksessa vakuutustapahtuman aiheuttaman vahingon, eli vakuutuksen piiriin kuuluvien asianajokustannusten syntyminen, on kuitenkin edellä todettu huomioiden yleensä ilmeistä silloin, kun vakuutettu joutuu kääntymään riita-asian vuoksi asianajajan tai muun lakimiehen puoleen. Vakuutettu on mainitusta ajankohdasta lukien saanut tietää oikeusturvavakuutuksen korvauspiiriin mahdollisesti kuuluvan vahinkoseuraamuksen syntymisestä. Ellei asia ole vielä tuossa vaiheessa vakuutusehtojen edellyttämin tavoin riitautunut, lain tarkoittaman vahinkoseuraamuksen syntyminen on käsillä viimeistään vastapuolen kiistäessä vakuutetun asiamiehensä avustamana esittämän vaatimuksen.

Vakuutuslautakunta on katsonut muun muassa ratkaisusuosituksessaan FINE-004290 (2017), että vakuutussopimuslain 73 §:n vanhentumissäännön soveltaminen on aina tilannesidonnaista. Se ajankohta, josta korvausvaatimuksen esittämiselle käytettävissä olevan yhden vuoden ajan on kulloinkin lain mukaan katsottava alkavan, riippuu näin ollen kysymyksessä olevan vahinkotapahtuman ja vakuutuksen laadusta. Niin ikään lautakunta toteaa, että koska vanhentumissäännökset vapauttavat vakuutuksenantajan siitä sopimusvelvoitteesta, joka sillä muutoin olisi, ei vanhentumista koskevia säännöksiä tule tulkita ainakaan laajentavasti. Lautakunta katsoo siten, että korvausvaatimuksen esittäminen vakuutusyhtiölle edellyttää paitsi tietoisuutta vakuutustapahtuman tunnusmerkistön täyttymisestä myös tietoa siitä, että vakuutetulle aiheutuu sellaisia kustannuksia, jotka oikeusturvavakuutuksesta olisivat korvattavia.

Vakuutuslautakunnalla käytettävissä olevan selvityksen mukaan käsillä olevassa tapauksessa on ensimmäinen reklamaatio esitetty 21.12.2017 asunnossa havaituista vioista ja home-epäilyistä. Reklamaatiossa ostajan varasivat oikeuden vaatia A:lta ja B:ltä vahingonkorvausta ja kaupan purkua, mikäli kävisi ilmi, että kyseessä on olennainen virhe. Asiamiehen avustamana laatimassaan vastauksessaan 10.1.2018 A ja B kiistivät vaatimukset asiamiehensä avustamana perusteeltaan, mutta ilmoittivat olevansa valmiita neuvottelemaan sovinnollisesta ratkaisusta ennen oikeudenkäyntiä. Tämän jälkeen osapuolten välinen kirjelmöinti jatkui ja ostajien vaatimukset tarkentuivat kaupan purusta hinnanalennukseen ja vahingonkorvaukseen, kun viimein 12.10.2018 ostajien vaatimus tarkentui korjauskulujen osalta 86.800 euroon lisättynä vahingonkorvauksella ja sijaisasumisella kuluilla. A ja B kiistivät edelleen ostajien esittämät vaatimukset sekä perusteensa että määränsä puolesta asiamiehensä laatimassa kirjelmässä 9.11.2018, mutta ehdottivat kuitenkin sovintona suoritettavaksi hinnanalennuksena 10.900 euroa. Tämän jälkeen kirjelmöinnin jatkuessa ovat ostajien esittämät vaatimukset tarkentuneet sekä A:n ja B:n esittämät sovintoehdotukset muuttuneet, kun asiassa on hankittu muun muassa erilaisia lausuntoja kaupan kohdetta mahdollisesti rasittavista virheistä.

Vakuutuslautakunta toteaa, että etenkin asuntokauppariidoille on tavanomaista, että lopulliset vaatimukset saattavat tarkentua useaan otteeseen riidan edetessä etenkin tilanteissa, jossa osapuolet hankkivat kantansa tueksi erilaisia asiantuntijalausuntoja. Olennaista on kuitenkin arvioida, missä vaiheessa osapuolten esittämiä vaatimuksia ja vastauksia voidaan pitää siinä määrin tarkkarajaisina ja yksilöitynä, että tapauksessa voidaan katsoa riidan syntyneen vakuutuksen ehtojen tarkoittamalla tavalla. Käytettävissä olevan selvityksen perusteella lautakunta pitää ilmeisenä, että ostajien vaatimukset asuntokauppaan liittyen ovat riittävän yksilöitävissä sekä perusteeltaan että määrältään viimeistään 12.10.2018 laaditussa kirjelmässä. Niin ikään lautakunta katsoo, että A ja B ovat todisteellisesti sekä yksilöidysti kiistäneet nämä vaatimukset 9.11.2018 päivätyssä vastauksessaan. Käsillä olevassa tapauksessa riidan on siten katsottava syntyneen 9.11.2018 ja näin ollen oikeusturvaetua olisi tullut hakea viimeistään 9.11.2019 mennessä. A:n ja B:n oikeusturvahakemus on saapunut yhtiöön kuitenkin vasta 7.2.2020.

Lautakunta katsoo edellä selostamillaan perusteilla, ettei asiassa ole tehty korvaushakemusta vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentin mukaisessa vuoden määräajajassa ja että A ja B ovat siten menettäneet oikeutensa vakuutuskorvauksen saamiseen.

Lopputulos

Edellä selostetuin perustein ja käytettävissään olevan selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta pitää asiassa annettua korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena eikä suosita sitä muutettavaksi.

Ratkaisu on annettu äänestysratkaisuna äänin 3 – 2. Puheenjohtaja Norroksen ja jäsen Rusasen eriävä mielipide on tämän ratkaisusuosituksen liitteenä.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Hanén

Jäsenet:
Alinentalo-Pelttari
Karimäki
Korpiola
Rusanen

Puheenjohtaja Norroksen ja jäsen Rusasen eriävä mielipide tapauksessa FINE-029469

Olemme lautakunnan enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että asiakkaiden ja näiden vastapuolen välinen asia on riitautunut asiakkaiden 9.11.2018 lähettämän vastauskirjeen myötä, ja vakuutusehtojen mukainen vakuutustapahtuma on sattunut tuolloin. Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaisen vanhentumisajan alkaminen edellyttää kuitenkin paitsi sitä, että korvauksen hakija on saanut tietää vakuutuksen voimassaolosta ja vakuutustapahtumasta, myös sitä, että hän on saanut tietää vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Tilanteessa, jossa vakuutustapahtumasta aiheutuu vahinkoseuraamuksia eri aikoina, vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen vanhentumisaika luetaan lain esitöiden (HE 63/2009 vp, s. 29) ja vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan erikseen kunkin eri aikoina ilmenneen vahinkoseurauksen osalta. Tulkinta noudattaa vanhentumislainsäädännön tulkinnassa yleisesti keskeiseksi muodostunutta, niin kutsuttua vaatimismahdollisuuden periaatetta, jonka mukaan vanhentumisaika alkaa kulua siitä hetkestä, kun suoritukseen oikeutetulla on ollut tosiasiallinen mahdollisuus vaatia suoritusta (ks. esimerkiksi KKO 2018:15). Myös vakuutussopimuslain esitöissä todetaan yksiselitteisesti, että korvausvaatimus ei voi vanhentua ennen kuin vahinkoseuraamus on syntynyt (HE 63/2009 vp, s. 29).

Huomiota on syytä kiinnittää myös siihen, vakuutussopimuslain 73 §:n mukaisen vanhentumisajan alkaminen on sidottu hetkeen, jolloin korvauksen hakija ”on saanut tietää” säännöksessä luetelluista seikoista. Riittävää ei siis ole, toisin kuin esimerkiksi vanhentumislain 7.1 §:ää sovellettaessa, että vahingonkärsijän ainoastaan ”olisi pitänyt tietää” korvaussaatavansa perusteesta. Tämä ero merkitsee sitä, että vanhentumislain 7.1 §:ään verrattuna vaatimismahdollisuuden periaate soveltuu vakuutussopimuslain 73 §:n taustalla tavallaan korostuneessa muodossa.

Käsillä olevassa tapauksessa asiakkaat ovat asian riitautumisen aikaan 9.11.2018 jo käyttäneet apunaan asianajajaa ja siten tienneet, että heille aiheutuu riidasta ainakin jonkin verran asianajokuluja. Näiden kulujen osalta asiakkaiden oikeus vahingonkorvaukseen on vanhentunut, koska korvausta on haettu vasta 7.2.2020. Asiakkaiden ei kuitenkaan voida vielä tuolloin katsoa ”saaneen tietää” vakuutussopimuslain 73 §:n tarkoittamalla tavalla siitä, miten pitkään riidan selvittely tulee jatkumaan ja miten paljon asianajokuluja heille vielä tulevaisuudessa siitä aiheutuu. Ei ole katsottavissa, että tulevien asianajokulujen muodossa aiheutuva vahinkoseuraamus olisi vielä 9.11.2018 syntynyt lain esitöissä tarkoitetulla tavalla ainakaan siinä mielessä, miten vahinkoseurauksen syntyminen vakuutus- ja vahingonkorvausoikeudessa yleensä ymmärretään.

Niin kuin lautakunnan enemmistö on tuonut esiin, heidän tulkintatapansa saa tukea aiemmasta lautakuntakäytännöstä. Pidemmällä aikajänteellä katsottuna linja ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Oikeusturvavakuutusta koskevassa keskeisessä kommentaariteoksessa (Eskuri – Jyrinjärvi – Pirinen, Oikeusturvavakuutus, 2007, s. 77–78) esitetään vakuutuslautakunnan ratkaisuihin VKL 376/00 ja VKL 343/03 viitaten, että vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen vanhentumisaika tulee lukea oikeusturvavakuutuksessa asiamiehen laskun saapumisesta tai muusta hetkestä, jolloin asianajokustannusten voidaan katsoa syntyneen. Muutenkin katsomme, ettei aiemmilla lautakuntaratkaisuilla ole sellaista oikeuslähdearvoa, että yksin tällä perusteella lautakunta olisi sidottu tiettyyn tulkintatapaan varsinkaan, kun edellä osoitetulla tavalla tulkintatapa näyttää ongelmalliselta lain sanamuotoa, esitöitä ja yleisiä oikeusperiaatteita vasten.

Esitetyin perustein katsomme, että asiakkaiden oikeus saada vakuutuskorvausta on vanhentunut niiden asianajokulujen osalta, jotka ovat syntyneet asiakkaiden 9.11.2018 lähettämän vastauksen laadinnassa ja tätä ennen. Tuota myöhempien asianajokulujen syntymisestä ja realisoitumisesta ei ole esitetty tapauksessa selvitystä, joten niiden osalta vakuutusyhtiön vanhentumisväite on hylättävä. Katsomme, että näiltä osin asiakkailla on oikeus korvaukseen vakuutusehtojen puitteissa.