FINE-028225

Tapahtumatiedot

Lausunnonpyytäjänä olevan asianajotoimisto K Oy:n asianajaja X (jäljempänä myös asiakas) oli edustanut päämiestään B:tä työsuhteeseen liittyneessä riita-asiassa, jota oli käsitelty käräjäoikeudessa. Asiassa oli ollut kysymys siitä, oliko B:n työsuhteen sovittu olemaan määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva. B oli katsonut, että työsuhde oli ollut toistaiseksi voimassa oleva ja vaatinut työsuhteen päätyttyä korvausta muun muassa työsuhteen perusteettomasta päättämisestä ja irtisanomisajan palkkaa. B oli hävinnyt riita-asian ja hänet oli velvoitettu korvaamaan vastapuolena olleen entisen työnantajansa oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut määrältään 9 179,36 euroa. B:n asiamies, asianajaja X on katsonut omalla huolimattomuudellaan aiheuttaneen vahingon, ja hän on hakenut vastuuvakuutuksestaan aiheutuneiden oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujen korvaamista. Vakuutusyhtiö on evännyt korvauksen.

Asiakkaan valitus

Asiakas katsoo, että vakuutusyhtiön päätös korvauksen epäämisestä on virheellinen. Asiakkaan mukaan vakuutusyhtiön olisi tullut korvata asiakkaan huolimattomuudesta aiheutunut vahinko, joka on määrältään yhteensä 9 179,36 euroa.

Asiakas oli käräjäoikeuden tuomioon 29.6.2018 johtaneessa työsuhteen irtisanomista koskeneessa oikeudenkäynnissä vedonnut päämiehensä korvausvaatimusten perusteena siihen, että työsopimus on osapuolten suullisella sopimuksella sovittu olevan voimassa toistaiseksi, että päämiehelle työsuhteen alkamisen jälkeen esitetty ja allekirjoittamatta jäänyt kirjallinen työsopimus ei vastannut suullisesti sovittuja ehtoja ja että työnantaja oli päättänyt suullisesti toistaiseksi voimassa olleeksi sovitun työsopimuksen ilman ilmoitusta työsuhteen irtisanomisesta tai purkamisesta, eikä ollut ilmoittanut mitään syytä työsuhteen päättymiselle.

Asiakas oli laiminlyönyt vedota kanteen perusteena siihen, että työsopimuslain (55/2001, jäljempänä myös TSL) 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Lisäksi asiakas oli laiminlyönyt vedota kanteen perusteena siihen, että työnantajan päämiehelle esittämä allekirjoittamatta jäänyt kirjallinen työsopimus ei olisi ollut TSL 2 luvun 4 §:ssä tarkoitettu kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista.

Edellä mainittujen laiminlyöntien vuoksi käräjäoikeus ei tutkinut asiakkaan väitettä siitä, että työsopimuksen määräaikaisuudelle ei ollut hyväksyttävää perustetta ja että määräaikaisuuden perusteesta ei ollut annettu lain vaatimaa kirjallista selvitystä, joiden perusteella työsopimusta tulisi pitää toistaiseksi voimassa olevana. Asiakas oli tiedostanut edellä mainitut seikat, mutta ne olivat jääneet ajatuksissa ”kuolleeseen kulmaan”, ja hän ei ollut maininnut niitä ennen pääkäsittelyä. Juttua valmistellessaan hän oli laatinut loppulausunnon tueksi kyseisistä seikoista tiivistelmän, jonka hän oli jättänyt tuomioharkinnan avuksi oikeudelle ja josta selvästi ilmenee, että hän oli huomioinut mainitut seikat. Asiakas ei keksi muuta syytä laiminlyönnilleen kuin sen, että joka kerta kun hänellä on ollut tilaisuus mainita nuo seikat, on jokin muu asia vienyt huomion ja hän on jatkanut työtään huomaamatta, mihin oli ennen häiriötä jäänyt.

Saatuaan käräjäoikeuden tuomion asiakas oli todennut virheen sekä sen välittömän seurauksen ja maksanut vastapuolen asianajajalle 2.7.2018 asianajotoimiston varoista päämiehelle tuomitun vastapuolen oikeudenkäyntikulujen sekä asianosaiskulujen maksuvelvoitteen, yhteensä 9 179,36 euroa. Asiakkaan mukaan olisi ollut epäeettistä, että päämiehen olisi tullut itse maksaa vastapuolen kuluja asiamiehen virheen johdosta.

Asiakas pitää ilmeisenä, että mikäli hän olisi esittänyt vaatimukset ennen pääkäsittelyn alkamista, olisi päämies voittanut jutun. Häntä ei joka tapauksessa olisi velvoitettu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Tuomiosta ei valitettu hovioikeuteen, koska ajallaan esittämättä jääneitä seikkoja ei olisi huomioitu myöskään hovioikeudessa, ja hovioikeuskäsittelyn riskitaso olisi siten ollut liian suuri. Käräjäoikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi.

Asiakas ei ilmoittanut vakuutusyhtiölle tekemässään vahinkoilmoituksessa vahinkona päämiehen hyväksi tuomitsematta jäänyttä korvausta (jonka määrästä ei ollut varmuutta), vaan ainoastaan hänen maksettavakseen tuomitut ja päämiehen jo maksamat vastapuolen oikeudenkäyntikulut sekä asianosaiskulut. Päämies ei vaatinut asiakkaalta hyvitystä saamatta jääneestä korvauksesta.

Vakuutusyhtiö on korvauspäätöksessään (1.8.2018) todennut, että vastuuvakuutuksesta ei voida maksaa korvausta, sillä ”ei ole osoitettu, että käräjäoikeuden ratkaisu olisi muuttunut toisenlaiseksi, vaikka myöhässä esitetyt väitteet olisi otettu [käräjäoikeuden] käsittelyssä huomioon”. Päätöksessä todetaan myös, että asiassa ”pitäisi pystyä osoittamaan, että mikäli käräjäoikeus olisi tutkinut esitetyt väitteet – – olisi käräjäoikeus antanut sellaisen päätöksen, että perustetta määräaikaiselle työsuhteelle ei olisi ollut – –. Ilman tällaisen yksiselitteisen näytön ja selvityksen esittämistä ei ole osoitettu, että asianajajan oikeusprosessin aikana liian myöhään esittämistä väittämistä olisi aiheutunut – – vahinko”.

Korvauspäätöksessä edellytetään virheellisesti, että käräjäoikeuden olisi tullut antaa sellainen päätös, että perustetta määräaikaiselle työsuhteelle ei olisi ollut; tästä ei vakuutusyhtiölle esitetyssä korvausvaatimuksessa ole kyse, vaan kyse on siitä, että ilman virhettä päämiestä ei todennäköisesti olisi velvoitettu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja ja asianosaiskuluja. On todennäköistä, että päämies olisi ilman virhettä voittanut jutun, mutta lisäksi on täysin mahdollista, että mikäli oikeus ei olisi hyväksynyt kannetta, tuomiossa ei kuitenkaan olisi määrätty päämiestä korvausvelvolliseksi vastapuolen kuluista (oikeudenkäymiskaari 21 luvun 8 a § ja 8 b §).

Asiakas oli pyytänyt vakuutusyhtiötä korjaamaan korvauspäätöstä siten, että toimistolle maksetaan vaadittu korvaus. Asiakas oli uudelleenkäsittelypyynnössään kritisoinut vakuutusyhtiön vaatimaa näyttökynnystä osoittaa käräjäoikeuden päätyneen päämiehelle edullisempaan lopputulokseen, mikäli virhettä ei olisi tapahtunut. Asiakas oli lisäksi todennut, että koska jutun keskiössä olleessa työsopimusasiakirjassa ei mainita määräaikaisuuden perustetta, työsopimus on suoraan lain perusteella ollut toistaiseksi voimassa oleva, eikä vastapuolen muulla näytöllä siten olisi ollut käytännössä mitään merkitystä. Tämän perusteella on ilmeistä, että vetoaminen ajoissa tuohon seikkaan olisi muuttanut jutun lopputuloksen toisenlaiseksi.

Uudessa korvauspäätöksessä (13.8.2018) vakuutusyhtiö on selostanut työsopimuslain sisältöä, mutta on jättänyt huomiotta ratkaisusuosituspyynnön liitteestä ilmenevät oikeudelle liian myöhään esittämät perustelut:

TSL 1 luvun 3 §:n 2 mom.: Työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Allekirjoittamattomassa työsopimuksessa on kohta ”määräaikaisen työsopimuksen peruste” täyttämättä. Vaikka tuo työsopimus olisi allekirjoitettu, työsopimus olisi kuitenkin toistaiseksi voimassa oleva, koska työsopimus on tehty työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä määräaikaiseksi. Siten ei ole merkitystä sillä, onko B suullisesti hyväksynyt kirjallisen työsopimuksen. Epäuskottavaa on, että B olisi hyväksynyt työsopimuksen, mutta sitä ei olisi kumpikaan osapuoli allekirjoittanut.

TSL 2 luvun 4 §:n 1 mom.: Työnantajan on annettava työntekijälle, jonka työsuhde on voimassa toistaiseksi tai yli kuukauden pituisen määräajan, kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista viimeistään ensimmäisen palkanmaksukauden päättymiseen mennessä, jolleivät ehdot käy ilmi kirjallisesta työsopimuksesta. [ – – ]

TSL 2 luvun 4 §:n 2 mom.: Selvityksestä on käytävä ilmi ainakin: – –
3) määräaikaisen työsopimuksen päättymisaika tai sen arvioitu päättymisaika sekä määräaikaisuuden peruste – –.

Tällaista selvitystä ei ole B:lle annettu. Mikäli ”työsopimus” olisi ollut TSL 2 luvun 4 §:n mukainen selvitys työsopimuksen keskeisistä ehdoista, puuttuu selvityksestä maininta määräaikaisuuden perusteesta. Koska työsopimus ei tuon puutteen vuoksi voisi allekirjoitettuna työsopimuksena muodostaa määräaikaista työsopimusta, ei asiakirjalla olisi tuota vaikutusta myöskään selvityksenä työsuhteen keskeisistä ehdoista.

Työnantaja ei siis voi pimittää työntekijältä kirjallista ilmoitusta työsopimuksen määräaikaisuuden perusteesta: se on ilmoitettava joko kirjallisessa työsopimuksessa tai kirjallisessa selvityksessä työsuhteen keskeisistä ehdoista. Työntekijällä on oikeus tietää, onko työsopimuksen määräaikaisuudelle perusteltua syytä ja jos hän ei tätä tietoa kirjallisesti saa, pidetään työsopimusta toistaiseksi voimassa olevana.

Edellä mainitut argumentit olisivat oikeudenkäynnissä ajoissa esitettynä todennäköisesti johtaneet jutussa ainakin sellaiseen lopputulokseen, että päämiestä ei olisi velvoitettu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluja.

Vakuutusyhtiön mukaan ”laista tai sitä koskevasta hallituksen esityksestä ei ole luettavissa, että [työsuhteen määräaikaisuuden] perusteltua syytä koskevan merkinnän puuttuminen työsopimuksesta, tai [työsuhteen määräaikaisuuden] perusteesta annettavan kirjallisen selvityksen puuttuminen itsessään olisi edellytys katsoa työsopimus automaattisesti toistaiseksi voimassa olevaksi. Määräaikaisen työsopimuksen perusteen lainmukaisuus arvioidaan siitä esitettävän näytön perusteella ja todistustaakka määräaikaisuuden lainmukaisesta perusteesta on työnantajalla”.

Korvauspäätöksessä 13.8.2018 todetaan, että ”mikäli loppulausunnossa esitetty olisi voitu oikeusprosessissa käsitellä, olisi käräjäoikeus varannut entiselle työnantajalle mahdollisuuden vastata väitteeseen” ja ”tässä tapauksessa oikeus olisi ratkaissut määräaikaisuuden perusteen lainmukaisuuden työnantajan antaman selvityksen perusteella”.

Asiakas on samaa mieltä siitä, että ”mikäli loppulausunnossa esitetty olisi voitu oikeusprosessissa käsitellä, olisi käräjäoikeus varannut entiselle työnantajalle mahdollisuuden vastata väitteeseen”. Koska kuitenkin määräaikaisuuden perustetta ei ollut esitetty allekirjoittamattomassa työsopimuksessa, on työsuhde ollut suoraan TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentin perusteella toistaiseksi voimassa oleva eikä oikeus olisi voinut hyväksyä vastapuolen väittämää määräaikaisuuden perustetta.

Määräaikaisuuden perusteen lainmukaisuuden tutkiminen ja ratkaiseminen olisi edellyttänyt sitä, että työnantaja olisi työsopimuksessa tai kirjallisessa selvityksessä työsuhteen keskeisistä ehdoista esittänyt jonkin perusteen työsuhteen määräaikaisuudelle, mutta työntekijä olisi riitauttanut tuon perusteen. Lain esitöissä (HE 157/2000 vp, s. 61) todetaan, että ”todistustaakka määräaikaisuuden lainmukaisesta perusteesta olisi työnantajalla”. Todistustaakka koskee siis nimenomaan perusteen lainmukaisuutta ja esitöistä ei saa tukea sille ajatukselle, että työnantaja voisi vasta jälkikäteen – tässä tapauksessa oikeudenkäynnissä työsuhteen jo lopetettuaan – esittää ensimmäistä kertaa jotain perustetta työsuhteen määräaikaisuudelle.

Uudessa korvauspäätöksessä todetaan, että ”laista tai sitä koskevasta hallituksen esityksestä ei ole luettavissa, että perusteltua syytä koskevan merkinnän puuttuminen työsopimuksesta, tai perusteesta annettavan kirjallisen selvityksen puuttuminen itsessään olisi edellytys katsoa työsopimus automaattisesti toistaiseksi voimassaolevaksi”. Asiakas on tästä eri mieltä: TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Lainsäätäjä on valinnut imperatiivimuodon tuohon lainkohtaan, joten vakuutusyhtiön toteamus on virheellinen. Lisäksi TSL 2 luvun 4 §:n mukaan kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista tulee antaa viimeistään ensimmäisen palkanmaksukauden päättymiseen mennessä: tuo asettaa takarajan sille, milloin työnantaja voi tehokkaasti ilmoittaa perusteen työsuhteen määräaikaisuudelle.

TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentti kuuluu näin: Työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana, eikä hypoteettisesti näin: Työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman mitään syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana, paitsi jos työnantaja joskus myöhemmin esittää jonkin perustellun syyn työsuhteen määräaikaisuudelle.

Koska kirjallista allekirjoitettua työsopimusta ei ollut ja ”työsopimus”-asiakirjassa – joka olisi voitu tulkita kirjalliseksi selvitykseksi työsuhteen keskeisistä ehdoista, muutakaan selvitystä ei ollut – ei ollut mainintaa työsuhteen määräaikaisuuden perusteesta, on työsuhde ollut suoraan TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla toistaiseksi voimassa oleva eikä tällöin työnantaja enää ainakaan jo työsuhteen lopetettuaan oikeudenkäynnissä voi tehokkaasti esittää jälkikäteisiä perusteita työsuhteen määräaikaisuudelle.

Asiakkaan mielestä on selvää, että lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut avata työnantajille mahdollisuutta pätevästi esittää perusteet työsuhteen määräaikaisuudelle ensimmäisen kerran vasta työsuhdetta koskevassa oikeudenkäynnissä.

Korvauspäätöksessä todetaan, että ”loppulausunnossa ei ollut vedottu mihinkään sellaiseen seikkaan, minkä takia – – määräaikaisuudelle ei ollut lain mukaan perusteltua syytä”.

Asiakkaan mukaan toteamus on epätosi, mutta asialla ei ole substanssimerkitystä ratkaisusuosituspyynnön kannalta. Asia on kuitenkin oikaistava. Tuomiossa ei yleensä selosteta loppulausuntojen sisältöjä. Asiakas on loppulausunnossaan todennut ratkaisusuosituspyyntönsä liitteenä olevan lisäksi muun muassa seuraavaa:

sairauslomalla ollut henkilö oli saanut sairauslomia useassa jaksossa eli 5.9.–30.9.2016, 1.10.–31.10.2016, 28.10.–30.11.2016, 1.12.2016–15.1.2017 ja sittemmin 30.7.2017 asti (nämä ilmenevät kirjallisista todisteista),
työnantaja ei päämiehen työsuhteen alkaessa 12.9.2016 ole voinut tietää, milloin hänen vakituisen työntekijänsä sairausloma päättyy, joten miksi hän olisi tehnyt sijaisen eli päämiehen kanssa määräaikaisen työsopimuksen, joka päättyy tiettynä päivänä (12.3.2017) sen sijaan, että se päättyisi vakituisen työntekijän sairausloman päättyessä ja
siten ei ole uskottavaa, että 12.9.2016 alkaneen päämiehen työsuhteen määräaikaisuuden peruste olisi ollut sairauslomasijaisuus, kuten työnantaja vastauksessaan väitti.

Käräjäoikeus ei kuitenkaan pitänyt näitä seikkoja merkittävinä ja peräti katsoi kirjallisen todistelun tukevan työnantajan väitettä määräaikaisesta sairauslomasijaisuudesta.

Vakuutusyhtiön virheellinen toteamus perustunee siihen, että asiakas oli toimittanut vakuutusyhtiölle selvityksenä loppulausunnon sisällöstä vain valmiin liitteen ja muilta osin asiakas ei ollut valmistellut loppulausuntoa kirjallisesti, vaan hän oli antanut loppulausunnon sen perusteella, mitä näyttöä asiassa esitettiin ja miten osapuolet näyttöön vastasivat.

Asiakkaan lisäkirjelmä vakuutusyhtiön vastineen johdosta 27.4.2020

Vakuutusyhtiö selostaa vastineessaan työsopimuslain sisältöä, mutta ei edelleenkään esitä vasta-argumentteja niille perusteluille, jotka asiakas on esittänyt liian myöhään oikeudelle:

TSL 1 luvun 3 §:n 2 mom: Työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.
Allekirjoittamattomassa työsopimuksessa on kohta “määräaikaisen työsopimuksen peruste” täyttämättä. Vaikka tuo työsopimus olisi allekirjoitettu, olisi työsopimus kuitenkin toistaiseksi voimassa oleva, koska työsopimus on tehty työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä määräaikaiseksi. Siten ei ole merkitystä sillä, onko B suullisesti hyväksynyt kirjallisen työsopimuksen. Epäuskottavaa on, että B olisi hyväksynyt työsopimuksen mutta sitä ei olisi kumpikaan osapuoli allekirjoittanut.
TSL 2 luvun 4 §:n 1 mom: Työnantajan on annettava työntekijälle, jonka työsuhde on voimassa toistaiseksi tai yli kuukauden pituisen määräajan, kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista viimeistään ensimmäisen palkanmaksukauden päättymiseen mennessä, jolleivät ehdot käy ilmi kirjallisesta työsopimuksesta. – –
TSL 2 luvun 4 §:n 2 mom: Selvityksestä on käytävä ilmi ainakin: – – 3) määräaikaisen työsopimuksen päättymisaika tai sen arvioitu päättymisaika sekä määräaikaisuuden peruste – –.
Tällaista selvitystä ei ole B:lle annettu. Mikäli [tuo allekirjoittamaton] “työsopimus” olisi ollut TSL 2 luvun 4 §:n mukainen selvitys työsopimuksen keskeisistä ehdoista, puuttuu selvityksestä maininta määräaikaisuuden perusteesta. Koska työsopimus ei tuon puutteen vuoksi voisi allekirjoitettuna työsopimuksena muodostaa määräaikaista työsopimusta, ei asiakirjalla olisi tuota vaikutusta myöskään selvityksenä työsuhteen keskeisistä ehdoista.
Työnantaja ei voi pimittää työntekijältä kirjallista ilmoitusta työsopimuksen määräaikaisuuden perusteesta: se on ilmoitettava joko kirjallisessa työsopimuksessa tai kirjallisessa selvityksessä työsuhteen keskeisistä ehdoista. Työntekijällä on oikeus tietää, onko työsopimuksen määräaikaisuudelle perusteltua syytä ja jos hän ei tätä tietoa kirjallisesti saa, pidetään työsopimusta toistaiseksi voimassa olevana.

Vakuutusyhtiö kirjoittaa, että “selvitysvelvollisuuden laiminlyönti ei siis johda sopimusehdon pätemättömyyteen” mutta pätemättömyydestähän tässä ei ole kyse, vaan siitä että kun perusteltua syytä työsuhteen määräaikaisuuteen ei ole työntekijälle ilmoitettu, on työsopimus ex lege toistaiseksi voimassa oleva.

Työnantajan antama kirjallinen selvitys on kirjaus olemassa olevasta tilanteesta ja selvityksellä (tai sen puuttumisella) on tietenkin näytöllistä merkitystä, jos työsuhteen ehto riitautetaan.

Vakuutusyhtiö luettelee seikkoja, joiden se katsoo osoittavan, että jutun lopputulos ei olisi ollut toisenlainen, vaikka asiakas olisi esittänyt liian myöhään esittämät seikat ajoissa. Koska kuitenkin määräaikaisuuden perustetta ei ollut esitetty päämiehelle, on työsuhde ollut suoraan TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentin perusteella toistaiseksi voimassa oleva, eikä oikeus olisi voinut hyväksyä vastapuolen väittämää määräaikaisuuden perustetta.

Lain esitöissä (HE 157/2000 vp, s. 61) todetaan, että “todistustaakka määräaikaisuuden lainmukaisesta perusteesta olisi työnantajalla”. Lain esitöistä ei saa tukea sille ajatukselle, että työnantaja voisi vasta jälkikäteen – tässä tapauksessa oikeudenkäynnissä työsuhteen jo lopetettuaan – esittää ensimmäistä kertaa jotain perustetta työsuhteen määräaikaisuudelle: tuon salliminenhan vesittäisi TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentin sisällön täysin ja tekisi tuosta lainkohdasta täysin merkityksettömän.

Vakuutusyhtiö väittää virheellisesti, että muun muassa M:n todistajankertomuksen perusteella juttu ei olisi ratkennut toisin, vaikka liian myöhään esitetyt seikat olisi esitetty ajoissa.

M:n kertomuksella ei ole asiassa kuitenkaan mitään merkitystä, sillä:

M oli saanut sairauslomia useassa jaksossa eli 5.–30.9.2016, 1.–31.10.2016, 28.10.–30.11.2016, 1.12.2016–15.1.2017 ja sittemmin 30.7.2017 asti.
Työnantaja ei päämiehen työsuhteen alkaessa 12.9.2016 ole voinut tietää, milloin hänen vakituisen työntekijänsä sairausloma päättyy, joten miksi hän olisi tehnyt sijaisen eli päämiehen kanssa määräaikaisen työsopimuksen, joka päättyy tiettynä päivämääränä (12.03.2017) sen sijaan, että se päättyisi vakituisen työntekijän sairausloman päättyessä ja siten ei ole uskottavaa, että 12.9.2016 alkaneen päämiehen työsuhteen määräaikaisuuden peruste olisi ollut sairauslomasijaisuus, kuten työnantaja käräjäoikeudelle väitti.

Nuo seikat on mainittu jo ratkaisusuosituspyynnössä, mutta vakuutusyhtiö ei lausu mitään näistä seikoista. Jotta M:n sairauslomia koskevia faktoja ei vaieta merkityksettömiksi, on lisäkirjelmään oheistettu häntä koskevat sairauslomatodistukset, jotka on esitetty oikeudenkäynnissä kirjallisina todisteina.

Vakuutusyhtiö viittaa kantansa tueksi käräjäoikeuden johtopäätöksiin, jotka M:n sairauslomatodistuksista ilmenevien sairausloma-ajanjaksojen perusteella kuitenkin ovat olleet virheelliset: mikäli työnantaja olisi halunnut tehdä määräaikaisen työsopimuksen M:n sijaistamiseksi, ei työsopimusta olisi tehty päivämääriin sidotuksi määräajaksi, vaan työsopimuksen määräaikainen kesto olisi sidottu M:n sairausloman kestoon.

Mikäli ratkaisupyynnöstä ja lisälausumasta ilmenevät seikat olisi esitetty ajoissa, ei oikeuden olisi tullut edes tutkia sitä, onko työsuhteen määräaikaisuudelle ollut perusteita, koska työsuhde on TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentin perusteella ollut toistaiseksi voimassa oleva ex lege. Ei toistaiseksi voimassa olevaksi nimenomaisesti sovitunkaan työsuhteen kestoa koskevassa mahdollisessa riidassa tutkita, olisiko määräaikaiselle työsopimukselle sittenkin ollut perusteita.

Mikäli seikat olisi esitetty ajoissa ja käräjäoikeus olisi siitä huolimatta päätynyt tutkimaan määräaikaisuuden perusteita sekä tulkitsemaan näyttöä päämiehen vahingoksi, olisi kuitenkin ollut olemassa vahva peruste valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

Vakuutusyhtiö vetoaa siihen, mitä käräjäoikeus on todennut oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta, väittäen ettei oikeudenkäyntikuluja todennäköisesti olisi tuomittu toisin, vaikka liian myöhään esitetyt seikat olisi esitetty ajoissa. Vakuutusyhtiön siteeraamalla tuomion osalla ei kuitenkaan ole mitään näyttöarvoa asiassa.

Käräjäoikeuden maininta siitä, että juttua, jossa ei ole esitetty ajoissa tiettyjä seikkoja, ei voida pitää niin epäselvänä, että oikeudenkäyntikulujen pääsääntöisestä korvausvastuusta poikkeamiselle olisi perusteita, ei todenna mitään siitä, olisiko toisenlainen juttu ollut niin epäselvä, että lopputuloksesta riippumatta päämies olisi vapautettu vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Määräaikaiselle työsuhteelle on näytetty olleen peruste ja se, että peruste on selvästikin tuotu B:n tietoon. Työsuhde ei siis näistä syistä johtuen olisi voinut muuttua ex lege toistaiseksi voimassaolevaksi, vaikka X olisi oikea-aikaisesti vedonnut kyseisiin seikkoihin.

Asiakkaan lisäkirjelmä vakuutusyhtiön vastineen johdosta 1.6.2020

Vakuutusyhtiö toteaa käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenevän, että “B:n tietoon on tuotu työvoiman tarpeeseen liittyvä sairausloman sijaisuus ja sen arvioitu kesto”.

Vakuutusyhtiö toteaa tuon tarkoittavan, että työsopimus on tehty määräaikaiseksi. Tuo päätelmä ei kuitenkaan perustu lakiin eikä käräjäoikeuden tuomio perustu yksin tuohon B:n tietoisuudeksi oikeuden tulkitsemaan seikkaan.

Allekirjoittamaton työsopimus on jäänyt allekirjoittamatta, ja siihen on täytynyt olla syynsä. Tuo syy ei voi olla mikään muu kuin se, että osapuolet tai toinen heistä ei ole halunnut tehdä allekirjoittamattoman työsopimuksen mukaista sopimusta. Tuo on vahva indisio siitä, että saman sisältöistä suullista työsopimusta ei ole syntynyt.

Vakuutusyhtiö katsoo, että koska työsuhteen määräaikaisuuden peruste on käräjäoikeuden näkemyksen mukaan tuotu B:n tietoon, “työsuhde ei siis näistä syistä johtuen olisi voinut muuttua ex lege toistaiseksi voimassaolevaksi, vaikka asianajaja X olisi oikea-aikaisesti vedonnut kyseisiin seikkoihin”.

Asiakas on eri mieltä: jos jokin asia seuraa suoraan lain kirjaimesta, niin silloin se seuraa. Mitä merkitystä muuten olisi lain imperatiivisilla määräyksillä? Joka tapauksessa kyse on vakuutusyhtiön ja asianajajan välillä siitä, olisiko B:n maksettavaksi tuomittu vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, mikäli argumentit oikeudessa olisi esitetty oikea-aikaisesti.

X:n oikea-aikaisesti esittämät seikat olisivat:
1. vähintäänkin olennaisesti heikentäneet vastapuolen näytön merkitystä ja korostaneet työoikeudellisen heikomman osapuolen suojaamisen periaatteen merkitystä ja
2. todennäköisesti johtaneet siihen, että B olisi voittanut jutun, jolloin mitä ilmeisimmin B:tä ei olisi velvoitettu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, mutta
3. vähintäänkin siihen, että vaikka B ei olisi voittanut juttua, ei hänen maksettavakseen olisi OK 21 luvun 8 a § tai 8 b § perusteella tuomittu vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Asiakas on vedonnut näihin lainkohtiin oikeudenkäynnin lopussa.

Vakuutusyhtiön vastine

Asiakas katsoo, että hän on kyseessä olleen riita-asian oikeudenkäyntiprosessissa laiminlyönyt oikea-aikaisesti vedota siihen, että työsopimus on TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Lisäksi hän katsoo laiminlyöneensä vedota siihen, että työnantajan B:lle esittämä allekirjoittamatta jäänyt työsopimus ei olisi TSL 2 luvun 4 §:ssä tarkoitettu kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista.

Käräjäoikeus ei edellä kuvattujen laiminlyöntiensä vuoksi ole tutkinut hänen väitteitään siitä, ettei työsopimuksen määräaikaisuudelle ollut hyväksyttävää perustetta eikä sitä, ettei määräaikaisuuden perusteesta ollut annettu lain vaatimaa kirjallista selvitystä, joista seikoista johtuen työsopimusta tulisi pitää toistaiseksi voimassa olevana.

Asiakas katsoo, että mikäli hän olisi esittänyt väitteensä ajoissa, olisi ilmeistä, että jutun lopputulos olisi muuttunut toisenlaiseksi. Hän ilmoittaa pitävänsä todennäköisenä sitä, että hänen päämiehensä olisi ilman hänen omia virheitään voittanut jutun, mutta lisäksi on täysin mahdollista, että mikäli oikeus ei olisi hyväksynyt kannetta, ei tuomiossa olisi kuitenkaan määrätty hänen päämiestään korvausvelvolliseksi vastapuolen kuluista. Tällä hän ilmoittaa tarkoittavansa sitä, että ilman hänen virhettään hänen päämiestään ei todennäköisesti olisi velvoitettu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäynti- ja asiamieskuluja siitäkään huolimatta, että hän olisi hävinnyt asian. Asiakas ilmoittaa, että hän ei ole ilmoittanut vahinkona päämiehensä hyväksi tuomitsematta jäänyttä korvausta, vaan ainoastaan hänen maksettavakseen tuomitut oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut.

Asianajotoimisto K Oy on 2.7.2018 päätynyt hyvittämään B:lle hänen maksettavakseen tuomitut oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut asianajotoimiston varoista. Asiakas vaatii kyseisiä 9 179,36 euron suuruisia päämiehelleen aiheutuneita kustannuksia korvattavaksi asianajotoimisto K Oy:n ottamasta vastuuvakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö on korvauspäätöksissään 1.8.2018 ja 13.8.2018 katsonut perustuen työsopimuslain esitöihin, ettei perusteltua syytä koskevan merkinnän puuttuminen työsopimuksesta tai perusteesta annettavan kirjallisen selvityksen puuttuminen itsessään olisi edellytys katsoa työsopimus automaattisesti toistaiseksi voimassa olevaksi. Määräaikaisen työsopimuksen lainmukaisuus arvioidaan siitä annettavan näytön perusteella ja todistustaakka perusteesta on työnantajalla. Oikeuden ratkaisu perustuu näytön arviointiin. Siinäkin tapauksessa, että myöhässä esitetyt väitteet olisi voitu oikeusprosessissa käsitellä, olisi ratkaisu perustunut asiassa esitetyn näytön kokonaisarviointiin.

Vakuutusyhtiö on katsonut, ettei tapauksessa ollut näytetty, että käräjäoikeus olisi yksistään sillä perusteella, että kirjalliseen työsopimukseen ei ollut merkitty määräaikaisuuden perustetta, antanut asiassa B:n kannalta erilaisen ratkaisun.

Vaikka tapauksessa olisi laiminlyönti eli tuottamus olemassa, ei kuitenkaan ole osoitettu, että huolimattomuudesta olisi aiheutunut vahinkoa. Vahinkoa kärsineen tulee pystyä osoittamaan tuottamus, vahingon aiheutuminen ja sen määrä sekä syy-yhteys vahingon ja tuottamuksen välillä. Vakuutusyhtiö on katsonut, että mahdollinen laiminlyönti toimeksiannon hoitamisessa ei ole aiheuttanut vahinkoa, koska ei ole osoitettu, että käräjäoikeuden tuomio olisi muuttunut toisenlaiseksi, vaikka myöhässä esitetyt väitteet olisi otettu käsittelyssä huomioon. Tästä syystä vastuuvakuutuksesta ei ole maksettu korvausta.

Käräjäoikeuden asiassa 29.6.2018 antamasta tuomiosta ilmenee selkeästi, että se on tutkinut ja ratkaissut ainoastaan kysymyksen siitä, onko osapuolten tarkoituksena ollut solmia määräaikainen työsuhde. Sen sijaan asianajaja X:n väitteet siitä, että työsuhteen määräaikaisuudelle ei ollut lain mukaista perustetta, on liian myöhään esitettyinä jätetty tutkimatta.

Vakuutusyhtiö selvittää jäljempänä, olisiko tutkimatta jätetyillä väitteillä, mikäli ne olisi esitetty riittävän ajoissa, todennäköisesti ollut merkitystä tuomioistuimen asiassa tekemän ratkaisun lopputulokseen siten, että se olisi muuttanut riita-asian B:n kannalta myönteiseksi. Myönteisen ratkaisun tilanteessa myös oikeudenkäyntikulut olisivat oikeudenkäymiskaaren mukaisen pääsäännön mukaisesti tuomittu vastapuolen maksettaviksi.

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n mukaan työsopimus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti. Työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä perustellusta syystä ole tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Lain esitöissä (HE 157/2000 vp, s. 60) on todettu määräaikaisten työsopimusten käytöstä seuraavasti: ”Sopimuksen määräaikaisuudelle olisi oltava perusteltu syy. Voimassa olevasta laista poiketen momentissa ei enää lueteltaisi määräaikaisen työsopimuksen tekemisen edellytyksiä esimerkein, vaan momentti muotoiltaisiin yleiseen muotoon. Perustellun syyn vaatimusta arvioitaessa olisi kuitenkin otettava huomioon voimassa olevan TSL 2 §:n 2 momentin säännös, jossa on esimerkinomaisesti mainittu työsopimuksen määräaikaisuuden perusteina työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava syy sekä muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä peruste.”

TSL 1 luvun 3 §:ssä ei siis edellytetä, että peruste määräaikaisen työsopimuksen käyttämiselle tulisi erikseen todeta (edes suullisesti) työsopimusta solmittaessa, kunhan asiallinen peruste määräaikaisuudelle on tosiasiassa ollut olemassa.

Työsopimuksen tekomuodosta on lain esitöissä todettu seuraavasti: ”Työsopimuksen oikeusvaikutukset eivät enää olisi miltään osin riippuvaisia siitä, onko sopimus tehty kirjallisesti vai suullisesti. Voimassa olevasta laista poiketen ei enää säädettäisi suullisen, vuotta pitemmäksi ajaksi tehdyn määräaikaisen sopimuksen muuttumisesta vuoden kuluttua irtisanomisenvaraiseksi”. Uudessa laissa suullisen määräaikaisen työsopimuksen tekoedellytyksiä onkin kevennetty vanhaan työsopimuslakiin nähden.

Näin ollen se, että B ei ole allekirjoittanut työsopimusluonnosta ei tarkoita sitä, että työsuhde suoraan sen vuoksi olisi toistaiseksi voimassa oleva. Käräjäoikeuden tuomion perusteluista käy ilmi, että työsopimus on tehty suullisesti ja B:n "tietoon on tuotu työvoiman tarpeeseen liittyvä sairausloman sijaisuus ja sen arvioitu kesto", eli se, että työsopimus on tehty määräaikaiseksi. Määräaikaisuudesta ja sen perusteesta on näin ollen ilmoitettu B:lle.

TSL 2 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on annettava työntekijälle, jonka työsuhde on voimassa toistaiseksi tai yli kuukauden pituisen määräajan, kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista viimeistään ensimmäisen palkanmaksukauden päättymiseen mennessä, jolleivat ehdot käy ilmi kirjallisesta työsopimuksesta.

Lainkohdan esitöissä on todettu (HE 157/2000 vp, s. 70–71) seuraavasti: ”Työnantajan työsuhteen keskeisistä ehdoista työntekijälle antama selvitys olisi luonteeltaan informatiivinen luettelo työnantajan ja työntekijän välillä sovituista työsopimusehdoista. Samalla työntekijä saisi selvityksen sellaisista työsuhteessa noudatettavista ehdoista, jotka määräytyvät lakien ja työsuhteessa mahdollisesti noudatettavan työehtosopimuksen mukaan. Työnantajan antama selvitys sinänsä ei luo työsopimusosapuolille oikeuksia eikä velvollisuuksia.” Selvitysvelvollisuuden laiminlyönti ei siis johda sopimusehdon pätemättömyyteen.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Saman lain 21 luvun 8 a §:n mukaan jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista.

Seuraavat seikat käräjäoikeuden tuomiosta puhuvat vahvasti sen puolesta, ettei jutun lopputulos kaikella todennäköisyydellä olisi ratkennut toisin, vaikka asianajaja X:n väitteitä ei olisi jätetty tutkimatta:

Yhteenveto J:n todistajankertomuksesta (tuomion s. 8): ”J on kertonut jääneensä sairauslomalle heinäkuussa ja palanneensa töihin loppukeväästä 2017. – – J on kertonut, ettei työntekijöiden määrä ole lisääntynyt Tmi P:llä 2012 vuoden jälkeen”.
Käräjäoikeuden johtopäätökset (s. 11): ”P sekä todistaja M ovat uskottavasti kertoneet työsuhteen määräaikaisuuteen liittyvistä syistä sekä vakinaisen henkilökunnan tarpeesta, mikä niin ikään tukee sitä, että kyseessä olisi tosiasiassa ollut määräaikainen työsuhde. Lisäksi asiassa esitetyt lääkärinlausunnot puoltavat sitä, että P:llä on ollut tarve määräaikaiselle työntekijälle vakituisen työntekijän sairausloman ajaksi. P on kertonut, että hän ilmoitti heti alussa B:lle, että työsuhteen kesto olisi noin puoli vuotta ja mahdollisesti jopa pidempään. Kun otetaan huomioon edellä mainittujen lisäksi M:n työkyvyttömyysajan kesto sekä työkyvyttömyyden syy, voidaan P:n kertomusta suullisen sopimuksen sisällöstä pitää uskottavana.”
Käräjäoikeuden johtopäätökset (s. 12): ”Määräaikaisuuden keston osalta voidaan katsoa joka tapauksessa toteennäytetyksi se, että P:n [käräjäoikeus tarkoittanee B:tä] tietoon on tuotu työvoimantarpeeseen liittyvä sairausloman sijaisuus sekä sen arvioitu kesto.”

Edellä mainitut kohdat viittaavat kaikki siihen, että työsuhteen määräaikaisuus on aidosti perustunut M:n sairauslomaan ja siitä aiheutuneeseen sijaistyövoiman tarpeeseen. Tällöin B:n vaatimukset olisi asianajaja X:n virheistä riippumatta hylätty oikeudessa.

Se, että työsuhteen alkaessa on annettu arvio sijaisuuden kestosta käyttäen tiettyä päivämäärää eikä käyttäen sanamuotoa "sairausloman päättyessä" ei osoita mitään siitä, että työsuhteen keston olisi tarkoitettu olevan muu kuin määräaikaisuus. Määräaikaisen työsuhteen yleisimpiä perusteita ovat nimenomaan sairausloman sijaisuudet. Työnantaja saattaa perustellusti käyttää arvioitua sairausloman kestoa sijaisuuden, eli määräaikaisen työsuhteen pituuden määrittelemisessä, ja jopa kirjoittaa sen työsopimukseen. Sairauslomat saattava kuitenkin joskus jatkua alun perin sovittua pidempäänkin, kuten tässä tapauksessa on käynyt. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei määräaikaisuudelle olisi ollut perustetta. On hyvin yleistä, että määräaikaisuuksia pidennetään sairausloman jatkuessa alun perin arvioitua pidempään.

Myöskään TSL 2 luvun 4 §:n mukaisen kirjallisen selvityksen tai kirjallisen työsopimusluonnoksen puuttumista koskevan väitteen esittäminen riittävän aikaisessa vaiheessa ei, ottaen huomioon lainkohdan tarkoituksesta esitetyn, olisi vakuutusyhtiön käsityksen mukaan voinut muuttaa jutun lopputulosta pääasian osalta.

Oikeudenkäyntikulujen osalta tuomioistuin on lausunut seuraavasti: ”Kyseessä on asia, jossa sovinto on sallittu. Ottaen huomioon asiassa esitettyjen vaatimusten laatu ja laajuus asiaa voidaan pitää suhteellisen yksinkertaisena työoikeudellisena riita-asiana. P:n oikeudenkäyntikulujen suuruuteen on mitä ilmeisimmin vaikuttanut vastaajan näyttötaakka määräaikaisesta työsopimuksesta. Asiaa ei kuitenkaan voida pitää niin epäselvänä, että oikeudenkäymiskaaren kuluvastuuta koskevasta pääsäännöstä olisi syytä poiketa. B on hyväksynyt asianajaja A:n oikeudenkäyntikululaskun määrältään ilman arvonlisäveroa. B on hävinnyt asian Tmi P:hen nähden ja hänet velvoitetaan korvaamaan vastapuolensa kohtuullisena pidettävät oikeudenkäyntikulut. B on hyväksynyt P:n asianosaiskuluvaatimuksen määrältään.”

Vakuutusyhtiö katsoo, että sekä määräaikaiselle työsuhteelle on näytetty olleen peruste ja, että peruste on selvästikin tuotu B:n tietoon. Työsuhde ei siis näistä syistä johtuen olisi voinut muuttua ex lege toistaiseksi voimassa olevaksi, vaikka X olisi oikea-aikaisesti vedonnut kyseisiin seikkoihin.

Ottaen huomioon käräjäoikeuden oikeudenkäyntikuluista esittämän vakuutusyhtiö katsoo, ettei todennäköistä olisi myöskään se, että oikeudenkäyntikulut olisi tuomittu toisin, vaikka asianajaja X olisi esittänyt väitteensä oikeudenkäynnissä oikea-aikaisesti ottaen huomioon se, että myöskään pääasian lopputulos ei olisi muuttunut.

Vakuutusyhtiö katsoo edellä selvittämäänsä perustuen, että yhtiön asiassa tekemä korvauspäätös on lain ja vakuutusehtojen mukainen.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko asianajaja X aiheuttanut laiminlyönnillään vahinkoa päämiehelleen B:lle.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutusehdot
5 Vakuutusturva
5.1 Mitä vakuutus korvaa
Vakuutus korvaa vakuutuskirjassa mainitussa toiminnassa vakuutuksenottajan tai tämän työntekijän toiselle aiheuttaman taloudellisen vahingon, joka todetaan vakuutuksen voimassaoloaikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja josta vakuutuksenottaja on huolimattomuuden tai laiminlyönnin perusteella korvausvastuussa, joko

- toimeksiantajalleen tämän kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella tai
- muulle kuin toimeksiantajalle voimassa olevan oikeuden mukaan.

Taloudellisella vahingolla tarkoitetaan vahinkoa, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Asian arviointi

Asianajaja on velvollinen suorittamaan toimeksiannon asianmukaisella ammattitaidolla ja huolellisuudella. Mikäli asianajaja ei täytä näitä velvollisuuksiaan asianmukaisesti, hän voi joutua vahingonkorvausvastuuseen päämiehelleen. Asiamiehen korvausvastuuseen päämiestään kohtaan sovelletaan sopimusperusteisen korvausvastuun periaatteita. Asiamies voi joutua korvausvastuuseen päämiestään kohtaan, jos hän rikkoo sellaista velvollisuutta, jonka noudattamiseen hänen on toimeksiantosopimuksen tekemisellä katsottava sitoutuneen päämiestään kohtaan. Asianajajan velvollisuudet päämiestä kohtaan määräytyvät asianajajista annetun lain ja hyvän asianajajatavan perusteella. Asiamiehen vastuuta arvioitaessa lähtökohtana ei ole lopputulos, vaan se, miten tehtävä on suoritettu. Lähtökohtana asianajajan tuottamuksen arvioinnissa on objektiivisesti arvioitu huolellisen keskivertoasianajajan vaatimustaso. Asianajajan vastuuta arvioitaessa otetaan huomioon se, että kyseiseen toimintaan liittyy erityisen oikeudellisen asiantuntemuksen vaatimus sekä päämiehen oikeus luottaa asianajajan ammattitaitoon. Korvausvastuun syntyminen edellyttää edelleen sitä, että asianajajan virheellinen toiminta on aiheuttanut päämiehelle vahinkoa.

Tapauksessa asianajaja X katsoo aiheuttaneensa huolimattomuudellaan päämiehelleen vahinkoa. Asianajaja X ei ole käräjäoikeudessa käsiteltävänä olleessa työsopimusta koskevassa riita-asiassa vedonnut asian ratkaisemisen kannalta oman käsityksensä mukaan merkityksellisiin seikkoihin oikea-aikaisesti. Asianajaja X katsoo, että oikea-aikaisesti esitettyinä seikat olisivat todennäköisesti johtaneet siihen, että hänen päämiehensä B olisi voittanut jutun, jolloin mitä ilmeisimmin B:tä ei olisi velvoitettu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, ja vähintäänkin siihen, että vaikka B ei olisi voittanut juttua, ei hänen maksettavakseen olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n tai 8 b §:n perusteella tuomittu vastapuolen oikeudenkäyntikuluja.

Vakuutusyhtiö on evännyt asianajaja X:n korvausvaatimuksen sillä perusteella, että asianajaja X:n mahdollisesta huolimattomuudesta ei ole aiheutunut vahinkoa B:lle. X:n vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksenä asiassa on se, että käräjäoikeus on päätynyt tuomiossaan arvioimaan työsuhteen luonnetta virheellisesti sen vuoksi, että X ei ollut vedonnut oikeisiin seikkoihin, tai käräjäoikeus on virheellisesti tuominnut B:n korvattavaksi vastapuolen oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut. Näyttötaakka tästä on X:llä.

Vakuutuslautakunta katsoo, että tilanteessa, jossa asianajaja ei käräjäoikeudessa ole vedonnut asian ratkaisemisen kannalta mahdollisesti merkityksellisiin seikkoihin oikea-aikaisesti, minkä vuoksi asianajajan päämies on hävinnyt jutun ja joutunut korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut, joudutaan vertaamaan lainvoimaiseksi jäänyttä päätöstä siihen lopputulokseen, joka olisi todennäköisesti saatu, jos vetoamatta jääneisiin seikkoihin olisi asianmukaisesti vedottu. Mikäli on todennäköistä, ettei lopputulos olisi ollut toinen, vaikka seikkoihin olisi vedottu oikea-aikaisesti, ei kyseessä ole korvattava vahinko. Asiassa on näin ollen ensinnäkin olennaista se, olisiko B voittanut riidan, jos asianajaja X olisi vedonnut edellä mainittuihin seikkoihin ja toiseksi se, olisiko käräjäoikeus tuominnut oikeudenkäyntikulut osapuolten itsensä vastattavaksi oikeudenkäymiskaaren 21:8 a:n mukaisesti tai alentanut B:lle tuomittuja oikeudenkäyntikuluja oikeudenkäymiskaaren 21:8 b:n mukaisesti, jos asianajaja X olisi vedonnut oikea-aikaisesti vetoamatta jääneisiin seikkoihin.

Olisiko B voittanut riidan, jos asianajaja X olisi vedonnut oikea-aikaisesti vetoamatta jääneisiin seikkoihin?

Asianajaja X katsoo, että hän on kyseessä olleen riita-asian oikeudenkäyntiprosessissa laiminlyönyt oikea-aikaisesti vedota siihen, että työsopimus on TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassaolevana. Lisäksi hän katsoo laiminlyöneensä vedota siihen, että työnantajan B:lle esittämä allekirjoittamatta jäänyt työsopimus ei olisi TSL 2 luvun 4 §:ssä tarkoitettu kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista. Koska jutun keskiössä olleessa työsopimusasiakirjassa ei mainita määräaikaisuuden perustetta, työsopimus on suoraan lain perusteella ollut toistaiseksi voimassa oleva, eikä vastapuolen muulla näytöllä siten olisi ollut käytännössä mitään merkitystä. Asiakkaan mukaan tämän perusteella on ilmeistä, että vetoaminen ajoissa tuohon seikkaan olisi muuttanut jutun lopputuloksen toisenlaiseksi.

Asianajaja X:n mukaan käräjäoikeus ei edellä kuvattujen laiminlyöntien vuoksi tutkinut asianajaja X:n väitteitä siitä, ettei työsopimuksen määräaikaisuudelle ollut hyväksyttävää perustetta eikä sitä, ettei määräaikaisuuden perusteesta ollut annettu lain vaatimaa kirjallista selvitystä, joitten seikkojen takia työsopimusta tulisi pitää toistaiseksi voimassa olevana. B:n vaatimus työsuhteen laadusta on oikeudessa perustunut siihen, että työsuhde on tarkoitettu olleen voimassa toistaiseksi sekä siihen, että hänelle kirjallisesti esitetty työsopimus ei ole vastannut sitä, mitä suullisesti oli sovittu.

Käräjäoikeuden asiassa 29.6.2018 antamasta tuomiosta ilmenee, että käräjäoikeus on tutkinut ja ratkaissut kysymyksen siitä, onko osapuolten tarkoituksena ollut solmia määräaikainen työsuhde. Käräjäoikeus on tuomiossaan katsonut, että asiassa on toteennäytetty, että Tmi P:n ja B:n välillä solmittu työsopimus on ollut kestoltaan määräaikainen päättyen 12.3.2017, mikä on vastannut myös osapuolten suullisesti sopimaa.

Vakuutuslautakunta katsoo, että vaikka asianajaja X ei ole vedonnut oikeudessa perustellun syyn puuttumiseen, on oikeudessa tosiasiassa sivuttu kyseistä asiaa. Käräjäoikeus tuo tuomiossaan ilmi sen, että oikeudessa työnantaja P ja todistaja M ovat uskottavasti kertoneet työsuhteen määräaikaisuuteen liittyvistä syistä sekä vakinaisen henkilökunnan tarpeesta. Lisäksi oikeuden mukaan asiassa kirjallisina todisteina esitetyt lääkärinlausunnot puoltavat sitä, että P:llä on ollut tarve määräaikaiselle työntekijälle vakituisen työntekijän sairausloman ajaksi. Vaikka asianajaja X olisi tuonut oikea-aikaisesti esille perustellun syyn puuttumisen, olisi asiassa oletettavasti otettu sama suullinen ja kirjallinen näyttö vastaan, eikä oikeuden lopputulos tältä osin olisi muuttunut.

Asianajaja X on lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen, että koska määräaikaisuuden perustetta ei ollut esitetty päämiehelle, on työsuhde ollut suoraan TSL 1 luvun 3 §:n 2 momentin perusteella toistaiseksi voimassa oleva, eikä oikeus olisi voinut hyväksyä vastapuolen väittämää määräaikaisuuden perustetta. X:n mukaan riittävää ei ole se, että peruste on esitetty jälkikäteen oikeudenkäynnissä.

Vakuutuslautakunta toteaa, ettei työsopimuslain 1 luvun 3 §:ssä edellytetä, että peruste määräaikaisen työsopimuksen käyttämiselle tulisi erikseen todeta työsopimusta solmittaessa. Myöskään lain esitöistä ei ilmene mitään tähän viittaavaa. Riittävää on, että asiallinen peruste määräaikaisuudelle on tosiasiassa ollut olemassa.

Asianajaja X on edelleen tuonut esiin sen, että sairauslomalla ollut henkilö, jota B on työnantajan mukaan sijaistanut, on ollut sairauslomalla useassa jaksossa, eikä työnantaja ole voinut tietää, milloin vakituisen työntekijän sairausloma päättyy. X:n mukaan ei ole uskottavaa, että työnantaja olisi tehnyt tässä tilanteessa sellaisen määräaikaisen työsopimuksen, joka päättyy tiettynä päivänä.

Vakuutuslautakunta katsoo, että on hyvin mahdollista, että työnantaja on tehnyt eksaktiin aikaan sidotun määräaikaisen työsopimuksen B:n kanssa, vaikka ei ole ollut tietoinen, milloin M palaa sairauslomaltaan takaisin. Se, että määräaikaisuus on sovittu päättyvän tiettynä päivänä, ei osoita sitä, etteikö sairausloman sijaisuus voi olla määräaikaisuuden syy.

X on edelleen vedonnut siihen, että työsopimus on ollut toistaiseksi voimassa oleva, koska B:lle ei ole annettu TSL 2 luvun 4 §:ssä edellytettyä kirjallista selvitystä määräaikaisuuden perusteesta. Työsopimuslaissa tai sen esitöissä ei ole mainintaa siitä, mitä tällaisen kirjallisen selvityksen antamisen laiminlyönnistä seuraa. Työsopimuslaista ei ole kuitenkaan johdettavissa sitä, että tällainen laiminlyönti aiheuttaisi sen, että työsopimus olisi automaattisesti toistaiseksi voimassa oleva. Se seikka, että kirjallista työsopimusta ei ollut tehty, ei tässä tapauksessa Vakuutuslautakunnan näkemyksen ole vaikuttanut asian lopputulokseen.

Edellä mainittuihin seikkoihin perustuen Vakuutuslautakunta katsoo, ettei asiassa ole esitetty sellaisia perusteita, joiden perusteella olisi osoitettu käräjäoikeuden ratkaisun olleen erilainen asiaratkaisun osalta, vaikka X olisi oikea-aikaisesti vedonnut haluamiinsa seikkoihin.

Olisiko käräjäoikeus tuominnut oikeudenkäyntikulut osapuolten itsensä vastattavaksi OK 21:8 a:n mukaisesti tai alentanut B:lle tuomittuja oikeudenkäyntikuluja OK 21:8 b:n mukaisesti, jos asianajaja X olisi vedonnut oikea-aikaisesti vetoamatta jääneisiin seikkoihin?

Asianajaja X on edelleen vedonnut siihen, että jos hän olisi vedonnut oikea-aikaisesti vetoamatta jääneisiin seikkoihin, ja vaikka B ei olisi voittanut juttua, ei B:n maksettavaksi olisi tuomittu vastapuolen oikeudenkäyntikuluja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n tai 8 b §:n perusteella.

Saman lain 21 luvun 8 a §:n mukaan jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista.

Edelleen saman lain 21 luvun 8 b §:n mukaan jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva periaate ilmentää oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden pääsäännön (HE 107/1998 vp, s. 16). Tästä periaatteesta voidaan poiketa esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a tai 8 b §:n nojalla.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää koskevan hallituksen esityksen mukaan säännös on tarkoitettu poikkeukseksi, ja säännöstä tulisi ensisijaisesti soveltaa siten, että hävinneen asianosaisen vastapuolelle maksettavia kuluja alennettaisiin. Säännöksen soveltamisessa tulisi ottaa huomioon myös tuomioistuimen tuomion pääasiaratkaisun perustelut. Hallituksen esityksessä tähdennetään edelleen, että kuluvastuun alentamiselle riittävän oikeudellisen epäselvyyden kynnyksen tulee olla suhteellisen korkea. Säännöstä ei saa soveltaa niin laajasti, että se johtaa pääsäännön eli hävinneen asianosaisen täysimääräisen kuluvastuun vesittymiseen. Perusteltu syy oikeudenkäyntiin voi esiintyä tilanteessa, jossa oikeuskysymys on objektiivisesti arvioiden vaikea ja jossa ratkaisun lopputulos ei ole etukäteen ennustettavissa. Oikeudellisesta epäselvyydestä olisi kysymys esimerkiksi silloin, kun kirjoitetussa laissa on aukko, ennakkoratkaisua ei ole eikä ole selvää, kuinka riitaan liittyvä oikeuskysymys tulisi ratkaista. Samoin on asianlaita, jos laki on tulkinnanvarainen eikä lain esitöistäkään riittävän selvästi käy ilmi lainsäätäjän tarkoitusta. Asia voi olla oikeudellisesti epäselvä myös sen takia, että riidanalaisesta oikeuskysymyksestä on vastakkaisia tai erilaisia ratkaisuja taikka sen takia, että oikeuskirjallisuudesta ei löydy riittävän selvää yhdensuuntaista tulkinta-aineistoa. Oikeudellinen epäselvyys viittaa vain juttuun liittyvään oikeuskysymyksen ratkaisemisen vaikeuteen. Jutun näytöllinen epäselvyys ei oikeuttaisi tuomioistuinta määräämään asianosaisia vastaamaan kuluistaan itse. (HE 107/1998 vp, s. 19–20)

Nyt käsillä olevassa tapauksessa on kyse käräjäoikeudessa käsitellystä työriidasta, jossa on ollut kyse työsuhteen laadusta. Käräjäoikeus on tuomiossaan katsonut, että ottaen huomioon asiassa esitettyjen vaatimusten laatu ja laajuus asiaa voidaan pitää suhteellisen yksinkertaisena työoikeudellisena riita-asiana, eikä asiaa ole voitu pitää kokonaisuudessaan niin epäselvänä, että oikeudenkäymiskaaren kuluvastuuta koskevasta pääsäännöstä olisi syytä poiketa.

Nyt arvioitavana on se, olisiko asia muuttunut esitettyjen lisäperusteiden myötä oikeudellisesti niin epäselväksi, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a § olisi tullut sovellettavaksi. Perusteet olisivat koskeneet edellä mainituin tavoin sitä, ettei työsopimuksen määräaikaisuudelle ollut asiassa hyväksyttävää perustetta ja ettei määräaikaisuuden perusteesta ollut annettu lain vaatimaa kirjallista selvitystä, joista seikoista johtuen työsopimusta olisi tullut pitää toistaiseksi voimassa olevana.

Käytännössä tämä olisi tarkoittanut sitä, että oikeus olisi tutkinut kaksi lisäväitettä muiden väitteiden ohessa. Kyseessä olisi kuitenkin edelleen ollut työoikeudellinen perusriita, johon ei esimerkiksi liity kirjoitetun lain tulkinnanvaraisuutta tai aukollisuutta. Näin ollen Vakuutuslautakunta arvioi, että vaikka asianajaja X olisi esittänyt esittämättä jääneet perusteensa asiassa, asia ei olisi muuttunut objektiivisesti arvioiden vaikeaksi. Kyseessä olisi edelleen ollut suhteellisen yksinkertainen työoikeudellinen riita-asia.

Asianajaja X on edelleen tuonut esiin, että asiassa olisi voinut tulla sovellettavaksi myös oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §. Pykälää koskevan hallituksen esityksen mukaan säännöksen soveltaminen tulisi kysymykseen poikkeustapauksissa ja se edellyttäisi säännöksen sisältämien edellytysten täyttymistä kokonaisuutena arvioiden. Ilmeisen kohtuuttomuuden kokonaisarvioinnissa tulee punnita kaikkia laissa mainittuja edellytyksiä. Mikään niistä ei sinällään voi yksin synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta. (HE 107/1998 vp, s. 20).

Asiakas on ratkaisupyynnössään ilmoittanut, että hän on vedonnut oikeudessa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n lisäksi saman luvun 8 b §:ään. Käräjäoikeuden tuomiossa ei ole kyseisestä pykälästä ja sen soveltamisesta asiassa mitään mainintaa. Asianajaja X ei ole myöskään ratkaisupyynnössään tai lisälausumissaan tuonut millään lailla esille perusteita sille, että käräjäoikeus olisi asianajajan tuomien lisäseikkojen perusteella päätynyt soveltamaan 21 luvun 8 b §:ää ja kohtuullistamaan B:lle tuomittuja oikeudenkäyntikuluja.

Vakuutuslautakunta toteaa, että kuten oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §, myös saman luvun 8 b § on poikkeus luvun 1 §:n pääsääntöön, jonka mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Jotta oikeudenkäyntikulujen määrää voitaisiin alentaa, on kaikkien säännöksessä mainittujen seikkojen (oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys) kokonaisuudessaan johdettava ilmeiseen kohtuuttomuuteen. Vakuutuslautakunta katsoo, ettei asiassa ole tuotu esille mitään sellaisia seikkoja, jotka olisivat johtaneet B:lle tuomittujen oikeudenkäyntikulujen alentamiseen 8 b §:n mukaisesti.

Yhteenveto

Lautakunta katsoo jääneen näyttämättä, että käräjäoikeus olisi päätynyt toiseen ratkaisuun asiaratkaisun tai oikeudenkäyntikulujen maksamista koskevan ratkaisun osalta, mikäli asianajaja X olisi oikea-aikaisesti vedonnut mainitsematta jääneisiin seikkoihin.

Lopputulos

Vakuutusyhtiön päätös on vakuutusehtojen mukainen eikä sitä suositeta muutettavaksi.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Luukkonen Yli-Rahnasto

Jäsenet:
Karimäki
Korpiola
Rusanen
Alinentalo-Pelttari