Tapahtumatiedot

Vakuutuskirjan mukaan A (s. 1954) on ollut vakuutettuna 1.5.1959 myönnetyssä henkivakuutuksessa, joka sisälsi henkivakuutusturvat kuoleman ja elämän varalta. Molempien henkivakuutusturvien vakuutussummaksi oli vakuutuskirjaan merkitty 100 000 vanhaa markkaa (168,19 euroa). Vakuutuskirjan mukaan vakuutuksen määräpäivä oli 1.5.2018. Säästösumma suoritaan vakuutuskirjan mukaan vakuutetulle, jos hän elää määräpäivään saakka. Vakuutusmaksut maksettiin vakuutuskirjan mukaan kerran vuodessa 1.5. Viimeinen vuosittainen vakuutusmaksu (920 vmk) erääntyi vakuutuskirjan merkinnän perusteella 1.5.2017. Lisäksi vakuutukseen liittyy vakuutuskirjan mukaan sairaalavakuutus.

A esitti alkuperäisen vakuutuskirjan vakuutusyhtiölle vuonna 2019 ja vaati, että hänelle maksetaan henkivakuutuksen säästösumma. Vakuutusyhtiö kieltäytyi vakuutuskorvauksen maksamisesta. Yhtiön mukaan vakuutusta ei löytynyt sen rekistereistä. Lisäksi vakuutussopimukseen perustuvat oikeudet vanhentuvat 10 vuodessa vakuutuksen päättymisestä.

Vakuutusyhtiö on lautakuntamenettelyn aikana kertonut rekisterimerkintöihinsä viitaten, että vuonna 1978 vakuutusmaksua ei ole maksettu ja vakuutus on takaisinostettu 5.1.1979.

Asiakkaan valitus

A on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen. A vaatii, että vakuutusyhtiö maksaa hänelle vakuutuskirjaan merkityn säästösumman indeksillä korotettuna. Näin saadulle rahastolle tulee maksaa viivästyskorkoa 2.10.2019 alkaen. A:n valituksen mukaan hän on löytänyt vakuutuskirjan äitinsä jäämistöstä vuonna 2019. A ei tunne vakuutuksen taustoja, eikä hän tiedä, milloin vakuutusmaksua on viimeksi maksettu. Hän kuitenkin tietää, että hänen sisaruksillaan on tai on ollut vastaavat vakuutukset samalta vakuutuksenantajalta.

A:lla on hallussaan alkuperäinen vakuutuskirja, johon ei ole tehty mitään takaisinostoa koskevia merkintöjä. Tämä merkitsee asiaan sovellettavan vuoden 1933 vakuutussopimuslain nojalla sitä, että vakuutus ei ole voinut päättyä takaisinostoon. Henkivakuutus ei voi myöskään päättyä pelkän vakuutuksenottajan passiivisuuden ja ajan kulumisen perusteella ilman vakuutuksenottajalle lähetettävää ilmoitusta. Siinäkin tapauksessa, että vakuutusmaksujen maksaminen olisi lopetettu, on vakuutetulla oikeus takaisinostoarvoon. Koska A:lla on esittää alkuperäinen vakuutuskirja, ei ole todennäköistä, että vakuutuksenottaja olisi tehnyt takaisinoston.

Vakuutusyhtiön antaman vakuutuksen takaisinostoa koskevan lisävastineen tiedoksiannon jälkeen A on toimittanut lautakunnalle kirjelmän. Sen mukaan asiaan sovellettavien vuoden 1933 vakuutussopimuslain säännösten mukaan henkivakuutus oli esittämispaperi. Sovellettaviksi tulevien vakuutusehtojen 9 §:n a) -kohdan mukaan vakuutuskirjan esittäminen on ollut vakuutussumman maksamisen edellytyksenä. A ei pidä selvitettynä sitä, että hänelle olisi vuonna 1979 maksettu vakuutuksen takaisinostoarvo. Hänellä on hallussaan alkuperäinen vakuutuskirja johon ei ole tehty mitään takaisinostamista koskevia merkintöjä. A ei ole voinut myöskään esittää vakuutuskirjaa vakuutusyhtiölle, koska hän on saanut vakuutuskirjan haltuunsa vasta äitinsä kuoleman jälkeen.

A:n lisäkirjelmän mukaan vakuutusyhtiö on muuttanut kertomustaan kahdesti. Ensin vakuutuksesta ei ollut mitään tietoja. Seuraavaksi vakuutusyhtiö selitti, että vakuutus olisi mikrofilmillä olevien merkintöjen perusteella päättynyt raukeamisen vuoksi 1.7.1979. Viimeksi vakuutusyhtiö on väittänyt, että vakuutuksen takaisinostoarvo on mikrofilmillä olevien merkintöjen mukaan maksettu A:lle 5.1.1979. Vakuutus ei ole voinut päättyä raukeamisen seurauksena 1.7.1979, jos takaisinostoarvo on maksettu ennen väitettyä raukeamista 5.1.1979. Koska raukeaminen takaisinostoarvon maksamisen jälkeen on mahdotonta, ja koska mikrofilmimerkintä raukeamisesta on päivältään myöhäisempi kuin merkintä takaisinmaksusta, mikrofilmin takaisinmaksumerkintä ei voi pitää paikkaansa. Merkintöjen ristiriitaisuudesta johtuen mikrofilmimerkinnät eivät selvitä asiaa.

Palveluntarjoajan vastine

Vakuutusyhtiö kiistää A:n vaatimuksen. Vakuutusyhtiön vastineen mukaan sen arkistosta on löytynyt mikrofilmiltä tieto, että vakuutus on rauennut maksamattomuuteen yleisten vakuutusehtojen 4 § kohta b:n mukaan 1.7.1979. Vakuutusehdoissa mainitaan myös, että yhtiö ei ole velvollinen huomauttamaan vakuutusmaksun erääntymisestä. Yhtiö viittaa toimittamaan järjestelmätietueeseen. Siitä näkyvän maksuselvityksen mukaan viimeisin vakuutusmaksu vakuutukseen on maksettu 7.10.1977, jonka jälkeen vakuutukseen ei ole maksettu mitään maksuja. Vuosina 1972–1977 vakuutukseen on maksettu laskujen mukaiset vakuutusmaksut (13,25–20,37 markkaa). Vuonna 1978 lähetettyä 22,08 markan vakuutusmaksua ei ole maksettu.

Vakuutusyhtiön lisävastineen mukaan sen järjestelmästä on vastineen antamisen jälkeen löytynyt tieto siitä, että vakuutuksesta on maksettu A:lle takaisinostoarvo 5.1.1979. Yhtiö viittaa toimittamaansa mikrofilmiltä otetun tulosteen toimenpidemerkintään. Vakuutuksen takaisinostoarvo on ollut 260,71 markkaa. Vakuutuskirjalle ei ole tehty tuolloin voimassa olleen vakuutussopimuslain 114 §:n mukaista merkintää, koska näin pienten maksujen osalta merkintöjä ei ole käytännössä aina tehty. Vakuutusyhtiön mukaan vakuutuskirja ei ole verrattavissa haltijavelkakirjaan. Vakuutuskirjan lisäksi olisi joka tapauksessa oltava olemassa vakuutussopimuslain mukaiset oikeusperusteet korvauksen maksamiselle. Tällainen oikeusperuste olisi muun muassa, että vakuutussopimus olisi voimassa eikä se olisi päättynyt irtisanomisen tai maksamattomuuden vuoksi.

Vakuutusyhtiön mukaan kaikki vuonna 1986 voimassa olleet vakuutukset ovat tuolloin siirtyneet vakuutusyhtiön käyttämään henkivakuutusjärjestelmään. Jos tämä vakuutus olisi ollut voimassa, olisi se suurella todennäköisyydellä siirtynyt kyseiseen vakuutusjärjestelmään. Tämä vakuutus ei ole ollut vakuutusyhtiön järjestelmissä aktiivisena. Mikäli vakuutus olisi ollut aktiivisena, olisi vakuutuksenottaja saanut vuosittain myös vakuutussopimuslain mukaisen vuositiedotteen asiasta. Tällaista vakuutettu ei ole kertonut löytäneensä, mikä myös osoittaa, että vakuutus on päättynyt yhtiön selvityksen mukaisesti 1.7.1979 ja vakuutuksesta on maksettu takaisinostoarvo jo 5.1.1979. Tieto takaisinostoarvon maksamisesta on löydetty järjestelmästä vasta alkuperäisen vastineen antamisen jälkeen, minkä vuoksi asiaa ei ole huomioitu vielä kyseisessä vastineessa. Asiassa esitetyt vakuutusta koskevat tiedot eivät ole vakuutusyhtiön mukaan ristiriidassa keskenään.

Ratkaisusuositus

Käsittelyratkaisu

Ohjesääntönsä 6 §:n (Lautakuntien tehtävät ja toimialue) mukaan [Sijoitus]lautakunta käsittelee vakuutussopimuslain mukaisia sijoitusvakuutuksia koskevia palveluntarjoajan ja ei-ammattimaisen asiakkaan välisiä asioita.

Vakuutussopimuslain 543/1994 2.1 §:n 2 a -kohdan mukaiset sijoitusvakuutukset kuuluvat Sijoituslautakunnan toimialueeseen riippumatta siitä sovelletaanko niihin ja miltä osin vakuutussopimuslakia 543/1994. Tämä asiaa kuuluu Sijoituslautakunnan toimialueeseen. Lautakunta antaa asiassa ratkaisusuosituksen.

Kysymyksenasettelu

Tapauksessa on kysymys vakuutettu A:n oikeudesta henkivakuutuksen säästösummaan. Tarkemmin ottaen kysymys on ensinnäkin vakuutuskirjan oikeudellisesta merkityksestä vuoden 1933 vakuussopimuslain mukaan. Riippuen vakuutuskirjalle ja sen esittämiselle vuonna 2019 asiassa annettavasta merkityksestä, arvioidaan tarvittaessa, onko vakuutusyhtiö osoittanut täyttäneensä jo vakuutussopimukseen perustuvat velvoitteensa.

Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot

Ennen 1.7.1995 voimassa olleen vakuutussopimuslain (132/33) 97 §:n mukaan henkivakuutus voidaan päättää vakuutuksenottajan tai kolmannen henkilön elämän tai kuoleman varalta.

Ennen 1.7.1995 voimassa olleen vakuutussopimuslain (132/33) 102 §:n mukaan, jos vakuutuksenottaja tahtoo

Ennen 1.7.1995 voimassa olleen vakuutussopimuslain (132/33) 114 §:n mukaan, joka vaatii vakuutusmäärän maksamista tai vakuutuksen takaisin ostamista tahi tahtoo sopia vakuutussopimuksen muuttamisesta, on velvollinen esittämään vakuutuksenantajalle vakuutuskirjan; ja tehköön vakuutuksenantaja siihen, jos hän sen palauttaa, merkinnän siitä toimenpiteestä, johon on ryhdytty. Ellei merkintää tehdä olkoon toimenpide tehoton sitä kohtaan, joka vilpittömässä mielessä on hankkinut vakuutussopimukseen perustuvan oikeuden ja saanut vakuutuskirjan haltuunsa.

Ennen 1.7.1995 voimassa olleen vakuutussopimuslain (132/33) 115 §:n mukaan, jos vakuutusmäärä vakuutuskirjan tai sille merkityn luovutuksen mukaan olisi suoritettava vakuutuskirjan haltijalle, älköön tällä kuitenkaan olko oikeutta vakuutusmäärään, ellei näytetä toteen, että vakuutuksenottajan oikeus luovutuksen nojalla tai muuten kuulu hänelle.

Vakuutusehtojen 4 §:n (Vakuutusmaksun maksamisen jäämisen seuraukset) kohdan 1 mukaan, jollei 3 §:ssä mainittua vakuutusmaksua ole maksettu 2 kuukauden kuluessa erääntymispäivästä, niin

a) vakuutus, josta ei ole maksettu vakuutusmaksuja 3 vuodelta, raukeaa; ja

b), vakuutus, josta vähintään 3 vuoden vakuutusmaksut on maksettu, pidetään voimassa 14 kuukautta, järjestelyajan, sanotusta erääntymispäivästä lukien. Ellei vakuutuksen voimassapitämiseen täten käytettyä yhden vuoden vakuutusmaksujen määrää 5 §:ssä mainittuine lisäyksineen ole yhtiölle maksettu järjestelyajan kuluessa, on vakuutus rauennut, ja yhtiö käyttää vakuutuksen mahdollista takaisinostoarvoa vakuutuksen voimassapitämisestä aiheutuneen saatavansa maksuksi.

Vakuutusehtojen 4 §:n (Vakuutusmaksun maksamisen jäämisen seuraukset) kohdan 2 mukaan rauennut vakuutus muutetaan vapaakirjaksi, jos vakuutuksenottaja 2 kuukauden kuluessa raukeamisesta sitä pyytää; ellei tämä muutos kuitenkaan olisi 6 §:ssä tarkoitettujen perusteiden mukaan mahdollista, suoritetaan vakuutuksen takaisinostoarvo.

Vakuutusehtojen 5 §:n (Rauenneen vakuutuksen voimaansaattaminen) 1 kohdan mukaan vakuutus, joka 4 §:n mukaisesti on rauennut, saatetaan voimaan

a) 4 kuukauden kuluessa raukeamisesta, kun yhtiölle on maksettu erääntyneet maksut sekä niille lisäystä 1/2 % kultakin alkaneelta kuukaudelta maksun erääntymispäivästä lukien;

b) 8 seuraavan kuukauden kuluessa, jos yhtiön vaatima selvitys osoittaa, etteivät yhtiön vastuuseen vaikuttavat seikat ole vakuutuksen raukeamisen jälkeen huonontuneet, ja jos erääntyneet maksut lisättynä 1/2 %:lla kultakin alkaneelta kuukaudelta vakuutusmaksun erääntymispäivästä lukien ja vähennettynä vakuutuksen rauenneena oloaikaan kohdistuvalla, sitä varten vahvistettujen perusteiden mukaan lasketulla maksunosalla on maksettu;

c) myöhemmin yhtiön harkinnasta riippuen selvityksin ja ehdoin, jotka yhtiö kussakin tapauksessa erikseen määrää.

Vakuutusehtojen 6 §:n (Takaisinosto, vapaakirja ja vakuutuskirjalaina) 1 kohdan mukaan vakuutuksen takaisinostoarvo ja vapaakirjamäärä lasketaan niiden perusteiden mukaisesti, jotka sosiaaliministeriö on vahvistanut tai vastedes vahvistaa. Takaisostoarvoa ja vapaakirjanmäärää laskettaessa otetaan 4 §:n 1. b-kohdassa mainittu yhtiön saatava vähennyksenä huomioon.

Vakuutusehtojen 9 §:n (Vakuutussumman suorittaminen) 1 kohdan mukaan vakuutussumman suorittamista varten on yhtiölle toimitettava

a) vakuutuskirja;

b) kuolintapauksen satuttua virallinen todistus vakuutetun syntymä- ja kuolinpäivästä, virallinen, selvitys niistä henkilöistä, joille vakuutussumma on suoritettava sekä yhtiön lomakkeen mukainen lääkärintodistus vakuutetun kuulin-syystä;

c) muut asiakirjat, joita yhtiö pitää tarpeellisina. --

Vakuutusehtojen 9 §:n (Vakuutussumman suorittaminen) 4 kohdan mukaan erääntyneistä vakuutussuorituksista yhtiö ei suorita korkoa.

Asian arviointi

Vakuutuksen omistaja ja vakuutuskirjan merkitys vuoden 1933 vakuutussopimuslain mukaan

A on vedonnut asiassa siihen, että hän on vuonna 2019 esittänyt alkuperäisen vuodelta 1959 olevan vakuutuskirjan, johon ei ole tehty merkintöjä takaisinostosta. Vakuutuskirjan perusteella kysymyksessä on ollut kuoleman ja elämän varalta voimassa ollut henkivakuutus. Tällaisessa vakuutuksessa vakuutustapahtumia ovat vakuutetun kuolema ja hänen elossa olemisensa vakuutussopimuksessa sovittuna päivänä. Sekä vuoden 1933 vakuutussopimuslain että voimassa olevan vakuutussopimuslain järjestelmissä vakuutuksenottaja eli vakuutuksen omistaja käyttää vakuutussopimusta koskevia oikeuksia ennen vakuutustapahtuman sattumista, ellei hän ole näistä jollakin tapaa luopunut. Vakuutuksen omistajan vallintaoikeuksiin kuuluu myös lopettaa vakuutusmaksujen maksaminen ja määrätä vakuutuksen rahaston takaisinostosta. Sen sijaan vakuutetun tai muun edunsaajan itsenäinen vakuutussopimukseen perustuva oikeus muodostuu vasta vakuutustapahtuman sattumisen myötä.

Vakuutuskirjassa ja vakuutusehdoissa ei ole tarkemmin määritelty, kenelle vakuutusyhtiö voi maksaa vakuutuksen takaisinostoarvon. Tällaisessa tilanteessa oikeus vakuutuksen takaisinostoon ennen vakuutustapahtuman sattumista kuuluu lähtökohtaisesti vakuutuksen omistajalle.

A on ollut vakuutussopimuksen tullessa voimaan viiden vuoden ikäinen. Hän on kertonut, että ei tunne vakuutuksen taustoja. Vakuutuskirja on A:n mukaan löytynyt hänen äitinsä jäämistöstä. Siihen ei ole merkitty erikseen vakuutuksenottajaa. On selvää, että alun perin vakuutuksesta on sopinut ja vakuutuksenottajana on ollut muu henkilö kuin A.

Vakuutusyhtiön esittämässä mikrofilmiltä olevassa 5.1.1979 päivätyssä toimenpidemerkinnässä on A:n uusi sukunimi sekä hänen osoitetietonsa. Näiden tietojen perusteella A tuossa toimenpiteessä käyttänyt vakuutusta koskevaa määräysvaltaa tai vakuutuksen muu omistaja on käyttänyt sitä A:n hyväksi.

Vuoden 1933 vakuutussopimuslain 114 §:n mukaan se, joka vaatii vakuutusmäärän maksamista tai vakuutuksen takaisinostamista tahi tahtoo sopia vakuutussopimuksen muuttamisesta, on velvollinen esittämään vakuutuksenantajalle vakuutuskirjan; ja tehköön vakuutuksenantaja siihen, jos hän sen palauttaa, merkinnän siitä toimenpiteestä, johon on ryhdytty. Ellei merkintää tehdä olkoon toimenpide tehoton sitä kohtaan, joka vilpittömässä mielessä on hankkinut vakuutussopimukseen perustuvan oikeuden ja saanut vakuutuskirjan haltuunsa.

Säännöksen voimassaoloaikana henkivakuutuskirja on ollut esittämispaperi, jota vastaan vakuutusyhtiö on ollut oikeutettu ja velvollinen suorittamaan vakuutussumman. Vakuutusehtojen 9 §:n kohta 1 koskee tätä ja niitä lisäselvityksiä, joita vakuutusyhtiö on tässä vakuutussopimuksessa edellyttänyt vakuutussumman maksamiseksi.

Vuoden 1933 vakuutussopimuslain 114 §:n perusteella ilman vakuutuskirjaan tehtyä merkintää vilpittömässä mielessä vakuutussopimukseen perustuvan oikeuden hankkinut vakuutuskirjan haltuunsa saanut nautti väitesuojaa vakuutusyhtiötä kohtaan. Pelkän vakuutuskirjan hallinnan ei kuitenkaan vuoden 1933 vakuutussopimuslain 115 §:ssä säädetty huomioiden ole katsottu tuovan vakuutuskirjan haltijalle velkojan asemaa. Vakuutuskirjalla ei ole vuoden 1933 vakuutussopimuslain järjestelmässä ollut juoksevaan velkakirjaan rinnastuvan arvopaperin luonnetta.

Vuoden 1933 vakuutussopimuslaki suojaa vilpittömässä mielessä olevaa vakuutussopimukseen perustuvan oikeuden hankkijaa siten, että hän nauttii väitesuojaa vakuutusyhtiötä kohtaan lain 114 §:n edellytysten täyttyessä. Kyseinen lainkohta ei merkitse sitä, että edunsaajana oleva vakuutettu voisi pelkästään vakuutustapahtuman sattumisen myötä saada vakuutuskirjan esittämällä paremman oikeuden kuin hänellä olisi ilman vakuutuskirjan hallintaakin.

Edellä kerrotuin perustein Sijoituslautakunta katsoo, että A:n oikeus vakuutuskorvaukseen ei voi muodostua yksin sillä perusteella, että hän on esittänyt alkuperäisen ja vailla takaisinostoa koskevia merkintöjä olevan vakuutuskirjan. Vakuutuskirjan mukaan elämän varalta voimassa olevan henkivakuutuksen vakuussumma maksetaan vakuutetulle, jos hän elää vakuutuksen määräpäivänä. Edellytyksenä kuitenkin, että vakuutusta koskeva vastuu on voimassa alkuperäisen sisällön mukaisesti tai maksuttomana vakuutuksena eli vapaakirjaoikeutena. Näin ei voi olla, jos vakuutusyhtiö on maksanut aikaisemmin vakuutuksen rahaston takaisinostoarvon kokonaisuudessaan.

Asiassa jää näin ollen ratkaisevaksi todistelu siitä, onko vakuutusyhtiön vastuu voimassa, vai onko vakuutusyhtiö osoittanut, että se on maksanut vakuutuksen rahaston takaisinostoarvon A:lle vuonna 1979.

Vakuutuksen rahaston takaisinostoa koskeva selvitys

Vakuutusyhtiön mukaan vakuutuksen 1.5.1978 erääntynyttä vakuutusmaksua ei ole maksettu. Yhtiön mukaan se on maksanut vakuutuksen takaisinostoarvon 5.1.1979. Yhtiö vetoaa näiden tietojen osalta rekisterimerkintöihin ja on esittänyt niistä mikrofilmiltä olevan tulosteen. Vakuutusyhtiön mukaan vakuutussopimuksen voimassaolo on päättynyt 1.7.1979 vakuutusehtojen 4 §:n 1 kohdan perusteella. A on kiistänyt saaneensa itse suoritusta takaisinostoarvosta ja tienneensä vakuutussopimuksesta ennen vuotta 2019, jolloin hän on saanut vakuutuskirjan äitinsä jäämistöstä.

Sijoituslautakunta toteaa, että vapaaehtoista vakuutussopimusta koskevassa korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 1996:64 vakuutusyhtiön katsottiin riittävällä tavalla osoittaneen vakuutussopimusta koskevan ilmoituksen lähettämisen, kun yhtiö selvitti yleisesti ilmoituskirjeiden lähettämismenettelyn ja samalla erityisesti tarkastellun vakuutuksen osalta tietokannan perusteella sen, että lähetystä koskeva tietokoneajo oli suoritettu. Vakuutuslautakunta on katsonut vuoden 1933 vakuutussopimuslain voimassa ollessa myönnettyä henkivakuutusta koskevassa ratkaisusuosituksessa VKL 291/03 vakuutusyhtiön näyttäneen toimenpiteitä koskevien rekisterimerkintöjen perusteella vakuutuksen aikaisemman takaisinoston tapahtumisen.

Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö on toimittanut alkuperäisen vastineensa yhteydessä mikrofilmiltä olevan järjestelmätietueen tulosteen. Siitä ilmenevät vakuutuksen maksutiedot vuosilta 1972–1977. A ei ole esittänyt asiassa selvitystä vakuutusmaksujen maksamisesta. Sijoituslautakunta pitää vakuutusyhtiön vakuutusmaksuista esittämää selvitystä uskottavana. Samoin se pitää selvitettynä, ettei vakuutukseen ole maksettu vakuutusmaksuja vuoden 1977 jälkeen.

Vakuutusyhtiön esittämässä tulosteessa on toimenpidemerkintä, jossa on A:n nimi hänen uudella sukunimellään sekä osoitetieto. Merkinnästä ilmenevät päivämäärä 5.1.1979 (05 01 79) ja summa 260,17 (260 71). Vakuutusyhtiön mukaan merkintä koskee vakuutuksen rahaston takaisinostoa. Tätä toimenpidemerkinnän sisältöä vakuutusyhtiö on selvittänyt lisävastineessaan.

Toimenpidemerkinnän tietojen sisältö sopii koskemaan henkivakuutuksen takaisinostoa. Vakuutuskirjaan merkitty vakuutussumma, säästöaika ja maksetuista vakuutusmaksuista saatu selvitys huomioiden merkintä 260,17 [markkaa] sopii vakuutuksen rahaston arvoksi. Merkinnän A:lle suoritettua takaisinostoa koskevaa sisältöä puoltaa myös erityisesti se, että siitä ilmenevät A:n uusi nimi ja osoitetieto, jonka asianmukaisuutta A ei ole kiistänyt.

Toisaalta vakuutusyhtiön selvityksen uskottavuutta vähentää se, että yhtiö ei ensimmäistä kertaa tulosteen vastineensa liitteessä esittäessään vedonnut toimenpidemerkinnän merkitsevän vakuutuksen rahaston takaisinostoa. Merkintä ei myöskään sisällä tietoa pankkiyhteydestä tai tällaista sisältöä vakuutusyhtiö ei ainakaan ole merkinnästä selvittänyt.

Tarkasteltaessa asiaa siitä näkökulmasta, mikä muuta sanottu toimenpidemerkintä voisi koskea, voisi se sisältönsä perusteella koskea vapaakirjaoikeuden muodostumista. Asiassa saatu muu selvitys ei kuitenkaan puolla tätä vaihtoehtoa. Sijoituslautakunta pitää epätodennäköisenä, että vapaakirjan muodostamisen jälkeen sitä koskevaan oikeuteen ei olisi vakuutussuhteen osapuolten osalta kiinnitetty dokumentaatiota jättävällä tavalla. Kun vakuutukseen ei noin 40 vuoteen ollut vakuutuksen omistajan taholta kiinnitetty huomiota, on uskottavaa ja todennäköistä, että toimenpidemerkintä koskee nimenomaisesti vakuutuksen rahaston takaisinostoa ja tämä takaisinosto on toteutunut. Sijoituslautakunta pitää vakuutusyhtiön toimenpidemerkinnän sisällöstä kertomaa uskottavana.

Vakuutusyhtiö on riittävällä tavalla selvittänyt maksaneensa henkivakuutuksenvakuutuksen rahaston takaisinostoarvon A:lle, eikä sillä asian ollessa näin ole enää suoritusvelvollisuutta tämän vakuutussopimuksen perusteella.

Lopputulos

Vakuutusyhtiö on osoittanut, että se on maksanut A:lle vakuutuksen rahaston takaisinostoarvon vuonna 1979. Vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta maksaa A:lle vakuutuksen säästösummaa.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat jäsenet Kajala, Ovaska ja Räty-Ivanov. Eri mieltä olleiden puheenjohtaja Norroksen ja jäsen Tapanilan lausunto on liitteenä.

SIJOITUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Korkeamäki

Eri mieltä olleiden lausunto

Puheenjohtaja Norros ja jäsen Tapanila: Kysymys asiassa on siitä, onko vakuutusyhtiö osoittanut, että se on maksanut vakuutuksen rahaston takaisinostoarvon A:lle vuonna 1979.

Koska vakuutusyhtiö on väittänyt maksun suorittaneensa, vakuutusyhtiöllä on näyttötaakka maksutapahtumasta. Kysymyksen arvioiminen edellyttää näytönarviointia maksun suorittamisesta, mihin vaikuttaa myös se, minkälainen näyttökynnys väitteen hyväksymiselle on asetettava. Näyttökynnykseen vaikuttaa se, miten asianosaiset ovat voineet varautua näytön esittämiseen. Tältä osin on todettava, että vakuutusyhtiö on elinkeinonharjoittaja, jonka pääasialliseen toimialaan vakuutusten tarjoaminen kuuluu. Vakuutusyhtiöllä on käytettävissään olennaisesti paremmat edellytykset maksutapahtuman varmentamiseen ja dokumentointiin kuin yksityisellä asiakkaalla. Sopimuksen kohteena on lisäksi ollut henkivakuutus, joka on tarkoitettu pitkäaikaiseksi ja edunsaajaksi on merkitty sopimuksentekohetkellä muutaman vuoden ikäinen henkilö. On siten selvää, että edunsaajan mahdollisuudet vakuutussopimukseen liittyvien seikkojen jälkikäteiseen selvittämiseen ovat erittäin heikot. Näyttökynnystä maksun suorittamisesta ei ole perusteltua asettaa erityisen alhaiseksi.

Vakuutuksen maksun on väitetty tapahtuneen lähes 40 vuotta sitten, mikä jossakin määrin vaikeuttaa näytön hankkimista ja esittämistä. Näyttönä on esitetty tuloste mikrofilmiltä, joka sisältää vakuutusta koskevia merkintöjä. Merkinnästä on pääteltävissä päivämäärä 5.1.1979 ja rahamäärä 260,17 markkaa. Nämä seikat sinänsä viittaavat siihen, että jokin vakuutukseen liittyvä toimenpide on tehty sanottuna ajankohtana. Myös A:n uuden nimen ja osoitteen merkitseminen tukevat sitä oletusta, että toimenpide on koskenut A:ta. Merkinnät ovat ulkopuolisen kannalta kuitenkin vaikeasti tulkittavia eikä niistä voida yksiselitteisesti päätellä, että vakuutuksesta olisi suoritettu maksu A:lle.

Arvioitaessa maksutapahtumasta esitettyä näyttöä ja sen tulkintaa on otettava huomioon myös muut olosuhteet. A on ilmoittanut, että hän ei tiedä vakuutuksen taustoista eikä siitä, milloin vakuutusmaksuja on viimeksi maksettu. A:lla ei ole ollut tietoa siitä, että hänelle olisi maksettu vakuutuksen takaisinostoarvo 5.1.1979. A:n käsitykselle on ajan kulumisen ja hänen asianosaisasemansa vuoksi mahdollista antaa vain rajallisesti merkitystä. Toisaalta vakuutusyhtiö ei ole asiaan alkuvaiheessa vastatessaan vedonnut siihen, että merkintä tarkoittaisi maksun suorittamista A:lle. Vakuutusyhtiö on ilmoittanut, että vakuutuksesta ei löydy mitään tietoa rekisteristä.

Vakuutusyhtiöllä on kuitenkin ollut tilaisuus selvittää rekisteristä vakuutusta koskevat merkinnät jo vaatimukseen ensi kertaa vastatessaan. Rekisterimerkinnät ovat olleet vakuutusyhtiön hallussa ja vakuutusyhtiö on niiden tulkinnassa ulkopuoliseen verrattuna paremmassa asemassa, koska merkinnät on alun perin tehty vakuutusyhtiön toimesta. Sille näkökohdalle, että vapaakirjaksi jääneestä vakuutuksesta olisi lähetetty dokumentaatiota vakuutuksen omistajalle merkinnän tekemisen jälkeen, ei voida antaa kovin paljon merkitystä, koska vakuutuksen omistaja on edesmennyt henkilö ja toisaalta vakuutusyhtiön yhteydenpito vakuutuksen omistajaan perustuu oletuksiin siitä, että vakuutusyhtiö on asiassa toiminut tavanomaisella tavalla ja tiedottanut omistajaa edelleen vakuutuksesta.

Keskeinen takaisinostoarvon suoritusta vastaan puhuva seikka on se, että A on löytänyt edesmenneen äitinsä hallusta alkuperäisen henkivakuutuskirjan, johon ei ole tehty mitään takaisinostoa koskevia merkintöjä. Vakuutusyhtiön on kuitenkin pitänyt vakuutussopimuslain 114 §:n (132/33) nojalla tehdä merkintä vakuutuskirjaan takaisinostosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1996:34 on tarkasteltu yleisesti sitä, voidaanko vakuutusyhtiön tietojärjestelmän kautta tehtyä ilmoitusta vakuutusehtojen muuttumisesta pitää riittävänä sen sijasta, että vakuutusyhtiö olisi joutunut käyttämään todisteellista tiedoksiantotapaa kunkin vakuutetun kohdalla. Korkein oikeus katsoi, että huomioon ottaen vakuutussopimusten luonteen massasopimuksina käytetty menettelytapa oli riittävä. Käsiteltävänä olevaa tapausta ei voi kuitenkaan täysin rinnastaa tapaukseen KKO 1996:34. A:n tapauksessa kysymys oli vakuutuksen takaisinostoarvon suorittamisesta yksittäiselle henkilölle, joka on joka tapauksessa pitänyt tehdä itsenäisenä toimenpiteenä ja edellyttänyt sen henkilön tavoittamista, jolle maksu on pitänyt suorittaa. Tällaisessa tilanteessa vakuutusyhtiö olisi voinut dokumentoida maksutapahtuman luotettavalla ja yksiselitteisellä tavalla, joka ei olisi merkittävällä tavalla lisännyt vakuutusyhtiölle maksun takaisinostoarvon suorittamisesta aiheutuvia kuluja ja olisi ollut arkistoitavissa nyt tiedossa olevien, tulkinnanvaraiseksi jäävien rekisterimerkintöjen sijasta.

Näin ollen katsomme, ottaen erityisesti huomioon vakuutusyhtiön mahdollisuudet asemansa puolesta varautua näytön esittämiseen, että riittävää näyttöä maksun suorittamisesta A:lle ei ole esitetty. Sen sijaan emme pidä uskottavana, että vakuutuksen omistaja olisi maksanut vakuutusmaksuja enää 7.10.1977 jälkeen, joten oikeutta varsinaiseen henkivakuutuskorvaukseen A:lla ei ole. Lopputuloksena palauttaisimme asian vakuutusyhtiölle sen selvittämiseksi, onko A:lla oikeus saada suoritus vapaakirjaoikeuden muodostumisesta 5.1.1979.