Tapahtumatiedot
Asiakkaan äidin vanhemmat olivat tehneet vuonna 1991 keskinäisen testamentin, jossa oli määrätty molempien testamenttaajien jälkeen heidän omaisuutensa menevän puoliksi heidän tyttärelleen eli asiakkaan äidille ja puoliksi asiakkaalle.
Asiakkaan isoisä kuoli vuonna 1998 ja isoäiti 25.4.2003. Kummankaan perukirjassa ei ole mainittu puolisoiden keskinäistä testamenttia. Äiti peri kokonaan vanhempansa omaisuuden. Perintöön kuului Vantaalla sijaitseva asunto.
Pankki löysi 11.2.2015 sillä hetkellä vuokraamattomana olleesta tallelokerosta isovanhempien omaisuutta, mm. valtiokonttorin talletustodistuksia, Suomen valtion tuotto-obligaatioita, juhlarahoja, asunto-osakkeen kauppa- ja osakekirjan sekä edellä mainitun isovanhempien keskinäisen testamentin. Kyseinen tallelokero oli edellisen kerran ollut vuokrattuna henkilölle, jolla ei ollut yhteyttä asiakkaaseen, hänen äitiinsä tai hänen isovanhempiinsa.
Asiakkaan äiti kuoli 22.5.2018. Pankki lähetti asiakkaan äidille 24.5.2018 päivätyn kirjeen, jossa se kertoi yli kolme vuotta aiemmin löytyneistä äidin vanhempien asiakirjoista. Pankki luovutti tallelokeron sisällön asiakkaan siskolle 4.6.2018.
Asiakkaan äidin perintö jaettiin hänen kolmen lapsensa kesken. Asiakas sai siten kolmasosan äitinsä perinnöstä. Äiti oli elinaikanaan myynyt perintönä saamansa Vantaalla sijaitsevan asunnon ja ostanut Helsingissä sijaitsevan asunnon.
Asiakkaan valitus
Asiakas on valituksessaan todennut hänen isovanhempiensa tehneen keskinäisen testamentin, jonka toissijaismääräyksen perusteella heidän omaisuutensa on molempien kuoltua menevä puoliksi asiakkaalle ja heidän rintaperilliselleen, asiakkaan äidille. Testamentti on ollut talletettuna pankin konttorissa. Kyseistä testamenttia ei ole löydetty isoäidin kuoltua vaan pankki on ilmoittanut tallelokeron olevan tyhjä. Asiakirjat ovat olleet kateissa yli kymmenen vuoden ajan ja löytyneet 11.2.2015, kun pankki on ollut avaamassa isovanhempiin liittymättömän kolmannen henkilön tallelokeroa. Pankki ei ole kuitenkaan testamentin ja muiden asiakirjojen löytymisen jälkeen ottanut yhteyttä isovanhempien perillisiin, vaan on tiedottanut asiasta vasta yli kolme vuotta myöhemmin, 24.5.2018 päivätyllä kirjeellä.
Tiedoksianto on tuolloin lähetetty asiakkaan äidille, joka oli kuollut 22.5.2018. Ottaen huomioon sen, että pankki saa tiedon henkilön kuolemasta väestörekisterikeskuksesta, yhteydenoton ajankohta on erikoinen. Asiakirjat on luovutettu yhdelle asiakkaan äidin kuolinpesän osakkaalle ilman, että hänellä olisi ollut valtakirjaa edustaa muita pesän osakkaita.
Pankki ei ole esittänyt mitään selvitystä siitä, miten asiakirjat ovat voineet joutua kolmannen henkilön tallelokeroon tai siitä, miksi asian käsittelyssä on viivytelty kolmen vuoden ajan.
Pankin virheen vuoksi asiakas ei ole tullut perintökaaren mukaisessa määräajassa tietoiseksi hänen hyväkseen tehdystä testamentista. Viivyttely virheen havaitsemisen jälkeen äidin kuolemaan saakka on puolestaan johtanut siihen, että tapahtumia ei voida enää selvittää. Pankki on aiheuttanut asiakkaalle vähintään tuottamuksesta vahinkoa, jonka se on velvollinen korvaamaan.
Pankin toistuvien ja pitkäkestoisten laiminlyöntien vuoksi asiakas on menettänyt testamentin hänelle perustamat oikeudet. Asiakkaan äiti on saanut 100 % perinnöstä hänelle kuuluneen 50 % sijasta. Osa vahingosta on korjautunut asiakkaan saatua kolmanneksen äitinsä jälkeensä jättämästä perinnöstä.
Asiakkaan isoisän kuollessa sekä hän että asiakkaan isoäiti olivat olleet jo pidempään vakavasti sairaita. Isoisä oli hoitanut kaikki perheen taloudelliset ja hallinnolliset asiat. Korkeassa iässä ollut (vuonna 1922 syntynyt) isoäiti oli hyvin poissaoleva puolisonsa menehtymisen jälkeen ja tavanomaisten päivittäisten asioiden hoitaminenkin vaikutti hankalalta.
Se, että näissä olosuhteissa isoäiti ei ole puolisonsa kuoleman jälkeen vedonnut keskinäiseen omistusoikeustestamenttiin, vaan on käyttänyt kannaltaan verotuksellisesti edullisempaa perintökaaren 3:1a hallintaoikeussääntöä, ei muodosta minkäänlaista näyttöä tai presumptiota siitä, että testamenttia ei olisi ollut tarkoitus noudattaa sen toissijaismääräyksen osalta.
Isoäidin kuoltua hänen jäämistöstään on löytynyt kopio myöhemmin löytyneestä alkuperäisestä testamentista. Asiakkaan äiti on tuolloin ilmoittanut, ettei tule hyväksymään valokopion perusteella tapahtuvaa testamentin valvontaa. Alkuperäistä testamenttia on pyritty etsimään useista eri lähteistä, mutta sitä ei ole silloin löydetty.
Pankki ei ole onnistunut löytämään tietoa isovanhempien asiakkuuksista. Tallelokerosta löydettyjen asiakirjojen perusteella on selvää, että tallelokerosopimus on jossain vaiheessa ollut olemassa. Isoisän perunkirjoitusta varten annettujen saldoilmoitusten puuttuessa, ei voida olettaa, ettei puolisoilla olisi ollut tuolloin yhteistä, voimassaolevaa tallelokerosopimusta.
Vaatimuksen vanhentuminen
Vahingon on aiheuttanut pankin laiminlyönti huolehtia sille talletetuista asiakirjoista asianmukaisesti. Laiminlyönti on jatkunut käytännössä vuoteen 2018 asti, kun edes vuonna 2015 ei ole ryhdytty asianmukaisiin toimiin asiakirjojen palauttamiseksi niille tahoille, joille ne kuuluivat. Pankilla ei ole velvollisuutta huolehtia asianmukaisesti hallussaan olevista asiakirjoista vain silloin kun tallelokerosopimuksen tehnyt henkilö kuolee. Tämä velvollisuus on jatkuva.
Asiakkaan kärsimä vahinko ei ole aiheutunut vielä siitä, ettei testamenttia ole löydetty äidin kuoleman jälkeen, vaan siitä, että sitä ei ole löydetty perintökaaren 16:1 mukaisessa määräajassa 25.4.2013 mennessä, jolloin oli kulunut 10 vuotta jälkimmäisenä perinnönjättäjänä menehtyneen isoäidin kuolemasta.
Pankin esittämä laskentatapa on virheellinen, koska vahinkoa ei ole syntynyt ennen tuota ajankohtaa. Ennen 25.4.2013 asiakkaalla olisi ollut mahdollisuus saattaa oikeutensa voimaan äitiään kohtaan, minkä johdosta pankilla ei olisi ollut korvausvastuuta pl. mahdollisesti asian ylimääräiset selvittelykulut. Vahinko, jota nyt vaaditaan korvattavaksi, on aiheutunut vasta 25.4.2013.
Asiakas on esittänyt alustavan korvausvaatimuksen 18.7.2018 ja, pankin kieltäydyttyä vastaamasta tähän vaatimukseen, lopullisen korvausvaatimuksen 20.12.2018. Korvausvaatimus on esitetty selvästi ajoissa eikä asiakkaan saatava ole vanhentunut.
Pankin toiminta virheensä havaitsemisen jälkeen on myös poistanut mahdollisuuden asian selvittämiseen asiakkaan ja hänen äitinsä välillä, minkä on katsottava perustavan pankille itsenäisen korvausvelvollisuuden. Asiakas katsoo, että pankin toimintaa asiassa on arvioitava yksittäisen teon muodostavana kokonaisuutena.
Tallelokerosopimuksen mahdollisen päättymisen ajankohta on irrelevantti arvioitaessa pankin korvausvastuuta. Samoin lautakunnalle toimitetuilla, 13.8.2007 voimaan tulleilla tallelokerosopimusten ehdoilla ei voi olla merkitystä tämän asian ratkaisemisen kannalta.
Vahingon määrä
Asiakkaan isovanhempien keskeinen omaisuus on ollut Vantaalla sijaitsevan asunto-osakeyhtiön osakkeet. Omaisuuden siirtyessä äidille isoäidin menehdyttyä, huoneiston puoliosuuden arvoksi perukirjassa on arvioitu 70.000 euroa. Samassa yhtiössä oleva samankokoinen asunto on ollut lokakuussa 2018 myynnissä 258.000 euron hintapyynnöllä.
Äidin omaisuuden 12.8.2018 päivätyn perukirjan mukainen arvo on ollut 225.590,67 euroa. Omaisuus on koostunut pääosin 204.693,20 euron arvoisesta (toteutunut velaton myyntihinta 225.000 euroa) Helsingissä sijaitsevasta asunnosta. Äidin omaisuuden säästö perukirjan mukaan on ollut yhteensä 218.787,81 euroa, josta asiakkaan saama osuus 72.929,27 euroa. Asiakkaan saaman selvityksen mukaan ennen asiakkaan isovanhemmilta saatua perintöä asiakkaan äidillä ei ole ollut merkittävää omaisuutta ja Helsingissä sijaitseva huoneisto on ostettu yksinomaan hänen perintönä saamillaan varoillaan. Äidin omaisuus on hänen kuollessaan muodostunut käytännössä yksinomaan hänen vanhemmiltaan perimästään, pankin virheen perusteella hänelle osittain oikeudettomasti tulleesta omaisuudesta. Asiakkaan kärsimä vahinko muodostuu siitä, että hän on saanut vain 1/3 äitinsä omaisuuden säästöstä (eli isovanhempien omaisuuden kokonaissäästöstä) 2/3:n sijasta (1/2+1/6=2/3).
Asiakkaan kärsimä vahinko on em. perusteilla 1/3 äidin omaisuuden säästöstä, eli 72.929,27 euroa 218.787,81 eurosta. Po. laskentatavalla päästään mahdollisimman lähelle sitä tilannetta, jossa asiakas olisi ollut, mikäli hän olisi saanut tiedon testamenttiin perustuvasta oikeudestaan ennen sen oikeuden vanhenemista. Mikäli lähtökohdaksi otetaan omaisuuden arvo jollain muulla hetkellä, tulee korvaustasoa määritellessä huomioida asianmukainen tuotto- ja viivästyskorko.
Korvausvaatimus
Asiakas vaatii pankkia korvaamaan hänelle pankin aiheuttaman vahingon 72.929,27 euroa sekä asian oikeudelliset selvittelykulut, valituksen hetkellä 3.682,80 euroa.
Pankin vastine
Pankki on vastineessaan todennut, että asiakkaan isovanhempien omaisuutta on löydetty asiaan liittymättömän henkilön tallelokerosta jo vuonna 2015. Kyseinen tallelokero oli tuolloin vuokraamaton, ja ensi vaiheessa pankki oli yhteydessä lokeron edelliseen vuokraajaan, joka oli tämä asiaan liittymätön ulkopuolinen henkilö.
Sille, miksi asiasta oltiin yhteydessä asiakkaan äidin yhteystietoihin vasta vuonna 2018, ei löytynyt selittävää tekijää. Tilanne oli epätavallinen, eikä tällaisen asian selvittämiselle ole olemassa vakiintuneita prosesseja. Todennäköistä on että asian vuonna 2015 havainneet toimihenkilöt eivät ole tienneet miten asian kanssa tulisi toimia. Tässä kohtaa pankki on tehnyt virheen, jota se pahoittelee.
Ensimmäinen yhteydenotto asiasta asiakkaan äidin yhteystietoihin on tapahtunut 24.5.2018, vain kaksi päivää äidin kuoleman jälkeen. Ajankohta on ollut onneton sattuma; tieto henkilön kuolemasta päivittyy väestörekisteritietoihin tavallisimmin vähintään muutaman päivän viiveellä. Myös tietojen päivittyminen VTJ:stä pankin asiakastietoihin tapahtuu muutaman päivän, enintään viikon viiveellä. Pankki ei ole tuolloin voinut kohtuudella tietää asiakkaan äidin poismenosta.
Pankki on tehnyt virheen myös siinä, kun testamentti on luovutettu asiakkaan siskolle ilman vaadittavia valtuutuksia. Myös tätä virhettä pankki pahoittelee.
Näiden pankin tekemien virheiden ei kuitenkaan voida katsoa vaikuttaneen vahingon syntyyn, koska oikeus esittää vaatimuksia testamentin perusteella on vanhentunut jo ennen kuin tilanne pankissa ensimmäisen kerran havaittiin.
Testamentin säilyttäminen ja pankin vastuu
Huomionarvoista asiassa on, että vuonna 1998 laaditussa perukirjassa asiakkaan isoisän jälkeen pesänilmoittajana on ollut asiakkaan isoäiti. Perukirjassa ei kuitenkaan ole mainintaa puolisoiden 7 vuotta aiemmin tekemästä testamentista. Koska pesänilmoittaja on ollut itse toinen testamentintekijöistä, on hänen täytynyt tietää testamentin olemassaolosta. Pesänilmoittaja ei ole kuitenkaan tuonut ilmi tehtyä testamenttia eikä myöskään ole vedonnut siihen. Ei voida katsoa että testamentin jääminen huomiotta isoisän perunkirjoituksessa olisi tapahtunut pankin puolella olevasta syystä. Koska puolisoiden tekemä keskinäinen testamentti on jäänyt huomiotta isoisän jälkeen tehdyssä pesänselvityksessä, ei myöskään isoäidin jälkeen tehdyssä pesänselvityksessä ole ollut syytä olettaa että puolisoilla olisi ollut keskinäinen testamentti.
Koska testamentin säilyttämiseen liittyvät tapahtumat ovat tapahtuneet oleellisilta osin vähintään yli 10 vuotta sitten, ei tarkkoja selvityksiä asiaan ole ollut mahdollista saada. Tallelokerosopimuksia koskevat tiedot poistetaan järjestelmistä ja arkistoista säännönmukaisesti 10 vuoden kuluttua sopimuksen päättymisestä. Tästä johtuen asiaa joudutaan käsittelemään olettamien ja todennäköisyyksien kautta.
Pankki on alkuvuodesta 2019 etsinyt asiakasarkistoista tietoa isovanhempien mahdollisista asiakkuuksista. Mitään tietoja asiakkuuksista ei ole onnistuttu löytämään, mikä kertoo siitä että asiakkuuksien ja niihin liittyvien sopimusten päättymisestä on kulunut vähintään 10 vuotta aikaa. Pankki joutuu siten olettamaan, että asiakkaan isoisällä ja/tai isoäidillä on aikanaan ollut tallelokerosopimus pankin kanssa.
Vuonna 2003 isoäidin kuoleman johdosta tehdyssä asiakkuusilmoituksessa, jossa ilmoitetaan vainajan pankkipalvelut kuolinpäivänä, ei ole todettu, että tallelokero olisi tyhjä. Asiakkuusilmoituksessa ei ole lainkaan mainintaa tallelokerosta, joka antaa perustellusti syyn olettaa että isoäidin nimissä ei ole ollut 25.4.2003 tallelokerosopimusta. Asiakkuusilmoituksen maininta tyhjästä säilytyksestä viittaa sähköiseen arvopaperisäilytykseen, ei tallelokeroon.
Isoisän perukirjassa on mainittu, että perukirjaa laadittaessa käytettävissä olisi ollut myös "pankkien todistukset arvopapereista ja talletuksista". Perukirjan mukaan, isoisän kuollessa hänen nimissään on ollut tili pankissa. Mikäli isoisän nimissä olisi tuolloin ollut myös voimassa oleva tallelokerosopimus, olisi tieto tullut ilmi pesää selvitettäessä. Oletuksena siis on, että voimassa olevaa tallelokerosopimusta ei enää isoisän kuollessa vuonna 1998 ollut. Pankin arkistoista ei ole enää mahdollista löytää vuonna 1998 annettuja, vainajan pankkipalveluita koskevia todistuksia.
Näillä perusteilla pankki pitää todennäköisimpänä, että asiakkaan isoisän ja/tai isoäidin nimissä ollut tallelokerosopimus on päättynyt ennen isoisän kuolemaa.
Asiakkaalla on oikeus milloin tahansa päättää pankin kanssa tehty tallelokerosopimus. Asiakas vastaa itse omaisuuden noutamisesta pankin hallusta. Pankilla ei olisi tällaisessa tilanteessa syytä kieltäytyä omaisuuden luovuttamisesta. Jos taas pankki olisi jostakin syystä irtisanonut asiakkaan tallelokerosopimuksen, olisi asiasta ilmoitettu asiakkaalle kirjallisesti ja asiakkaalle kerrottu, miten ja mistä hän voi noutaa itselleen kuuluvan omaisuuden. Tässäkin tapauksessa vastuu omaisuuden noutamisesta on asiakkaalla.
Pankki pitää todennäköisempänä, että tallelokerosopimuksen päättymisen jälkeen tallelokeron vuokraaja on jostakin syystä jättäytynyt passiiviseksi tallelokerossa olleen omaisuuden noutamisen suhteen. Tämä ei ole pankin kokemuksen mukaan ennenkuulumatonta.
Mikäli vastoin pankin oletusta olisi käynyt niin, että pankki olisi tehnyt virheen 1998 tai 2003 asiakkuusilmoituksen laatimisessa taikka tallelokerosopimuksen päättymisestä ilmoittamisessa, olisi virheestä kulunut yli 10 vuotta aikaa ja siihen liittyvät vaatimukset olisivat joka tapauksessa vanhentuneita.
Vastaus vaatimuksiin ja vahingon määrä
Ensisijaisesti pankki katsoo, ettei ole vastuussa testamentin katoamisesta taikka katoamisen mahdollisesti aiheuttaneesta vahingosta. Yllä olevan perusteella katsomme, että testamentin jääminen kadoksiin asiakkaan isovanhempien kuolinpesiä selvitettäessä ei ole voinut johtua ainakaan yksinomaan pankin puolella olevasta syystä.
Vaikka testamentin katoaminen olisi tapahtunut pankin puolella olevasta syystä, olisivat pankin virheen johdosta esitetyt vaatimukset joka tapauksessa vanhentuneita, koska tallelokerosopimuksen päättymisestä on vähintään 10 vuotta – todennäköisesti pidempikin aika.
Jos jostain syystä katsottaisiin, että testamentin jääminen kadoksiin oli pankin syytä, ja lisäksi jostain syystä katsottaisiin myös, etteivät asiaan liittyvät vaatimukset olisi vanhentuneita, toissijaisesti pankki katsoo, ettei asiakas ole kärsinyt asiassa vahinkoa.
Asiakkaalle hänen isoäitinsä jälkeen testamentin perusteella kuuluneen perintöosuuden arvo olisi ollut 38.435,79, euroa. Isoäidin omaisuuden arvoksi on arvioitu perukirjassa 76.871,58 euroa. Asiakas on esittänyt väitteen, jonka mukaan hänen äidiltään jäänyt perintö olisi muodostunut yksinomaan isoäidiltä perityn omaisuuden sijaan tulleesta omaisuudesta. Äidin omaisuuden arvoksi on perukirjassa arvioitu 216.787.81 euroa. Näin ollen isoäidiltä saadun perinnön arvo olisi lähes kolminkertaistunut äidin omistuksessa. Näin ollen perinnön arvonnousu on tullut myös asiakkaan hyväksi ja tämän perusteella pankki katsoo, että asiakas ei ole kärsinyt vaatimuksensa suuruista vahinkoa sen johdosta, että testamentti on jäänyt kadoksiin isoäidin pesää selvitettäessä.
Kulujen korvaaminen
Koska asian hoito pankin puolelta tilanteen havaitsemisen jälkeen ei ole ollut moitteetonta, pankki on edelleen valmis korvaamaan asiakkaalle asiassa tähän asti aiheutuneet kohtuulliset asianajokulut. Kulujen korvaamisen edellytyksenä on asiakkaan ja pankin välinen sopimus korvauksen maksamisesta sekä muista vaatimuksista luopumisesta.
Selvitykset
Valitusta koskevan osapuolten kirjelmöinnin lisäksi lautakunnalle on toimitettu seuraavat asiakirjat:
- Asiakkaan isovanhempien keskinäinen testamentti, joka on päivätty 30.8.1991.
- Asiakkaan isoisän jälkeen 18.11.1998 laadittu perukirja.
- Asiakkaan isoäidin perunkirjoitusta varten 22.52003 laadittu asiakkuus-ilmoitus.
- Asiakkaan isoäidin jälkeen 18.6.2003 laadittu perukirja.
- Tallelokerosopimuksen ehdot, käytössä 13.8.2007 alkaen.
- Pöytäkirja tallelokeron avauksesta 11.2.2015
- Pankin asiakkaan äidille 24.5.2018 lähettämä kirje tallelokerosta löytyneistä asiakirjoista.
- Asiakkaan äidin jälkeen 12.8.2018 laadittu perukirja.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiakkaan ja pankin välisen riitaisuuden ratkaisemiseksi Pankkilautakunnan on arvioitava, onko pankki jollain perusteella velvollinen korvaamaan asiakkaalle tämän isovanhempien testamentin katoamisesta mahdollisesti aiheutuneen vahingon. Jos pankille katsotaan syntyneen tällainen korvausvastuu, lautakunnan on lisäksi arvioitava, onko vahingonkorvausvaatimus vanhentunut. Lisäksi lautakunnan on arvioitava, onko pankin laiminlyönnistä ilmoittaa testamentin löytymisestä vuonna 2015 aiheutunut asiakkaalle korvattavaa vahinkoa.
Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot
Perintökaaren 16 luvun 1 §:n mukaan:
Joka on saanut perinnön tai testamentin, saattakoon oikeutensa voimaan tässä luvussa säädetyllä tavalla viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta, tai, jos testamenttiin perustuva oikeus alkaa myöhemmin, tästä ajankohdasta lukien.
Asian arviointi
Asiakas vaatii pankkia korvaamaan hänelle pankin aiheuttaman vahingon 72.929,27 euroa sekä asian oikeudelliset selvittelykulut, valituksen hetkellä 3.682,80 euroa.
Riidatonta asiassa on, että asiakkaan oikeus vedota isovanhempien keskinäiseen testamenttiin on päättynyt, kun isoäidin kuolemasta 25.4.2003 oli kulunut kymmenen vuotta.
Epäselvää asiassa sen sijaan on, miten testamentin säilytys oli järjestetty ja minkä vuoksi testamentti oli kadonnut ja löytynyt vasta vuonna 2015.
Vahingonkorvausvelvollisuuden syntymisen edellytyksenä on, että pankki on menetellyt tavalla, josta voi syntyä korvausvastuu asiakasta kohtaan joko sopimusoikeudellisella tai sopimuksenulkoisella perusteella. Edelleen edellytyksenä on, että asiakkaalle on syntynyt vahinkoa, joka on riittävässä syy-yhteydessä pankin korvausvastuun perustavaan menettelyyn. Sikäli kuin kyse ei ole sopimusperusteisesta vastuusta eikä erityislakiin perustuvasta vastuusta, edellytyksenä on vielä, että vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaiset niin sanotun puhtaan varallisuusvahingon korvaamisen edellytykset täyttyvät.
Asiassa ei ole esitetty sopimusta asiakkaan isovanhempien omaisuuden säilyttämisestä. Pankin hallusta on kuitenkin löytynyt vuonna 2015 isovanhemmille kuulunutta omaisuutta, kuten asunto-osakkeita ja niitä koskeva kauppakirja, velkakirjoja, valtion obligaatioita, rasitustodistus, lainhuuto, tiliote, juhlarahoja sekä isovanhempien keskinäinen testamentti.
Pankkilautakunta katsoo huomioiden omaisuuden laadun ja määrän sekä sen, että ainakin asiakkaan isoäidillä oli ollut hänen jälkeensä tehdyn perukirjan mukaan asiakkuus pankissa, että joko asiakkaan isoisällä tai -äidillä tai heillä yhdessä on ollut elinaikanaan tallelokerosopimus pankin kanssa. Tapauksessa on jäänyt epäselväksi, onko tämän tallelokerosopimuksen voimassa olo päättynyt isovanhempien elinaikana.
Asiakkaan isoäidin jälkeen tehdyssä pankin asiakkuusilmoituksen kohtaan ”Arvopaperisäilytys, avoin säilytys, tallelokero” on vastattu myöntävästi ja kirjoitettu ”Säilytys on tyhjä, ei arvopapereita”. Pankin mukaan tällä on tarkoitettu sitä, että sähköinen arvopaperisäilytys on ollut tyhjä. Riippumatta siitä, mitä säilytysmuotoa tässä kohdassa on tarkoitettu, pankki on ilmoittanut, ettei sillä ollut hallussaan isovanhempien omaisuutta.
Tapauksessa on jäänyt epäselväksi, mistä syystä pankin ilmoituksen mukaan sillä ei ole ollut säilytettävänään asiakkaan isovanhempien omaisuutta ainakaan isoäidin kuoltua vuonna 2003, mutta pankin hallusta on löytynyt asiakkaan isovanhempien omaisuutta vuonna 2015.
Pankkilautakunta katsoo, että asiassa on jäänyt selvittämättä, mitä omaisuuden säilyttämisestä oli sovittu ja kenen kanssa sopimus oli tehty. Asiassa ei siten ole edellytyksiä katsoa, että pankki olisi sopimusperusteisessa korvausvastuussa asiakasta kohtaan. Mitään muutakaan perustetta pankin korvausvelvollisuudelle ei ole osoitettu. Pankkilautakunta ei siten suosita pankkia suorittamaan asiakkaan vaatimaa vahingonkorvausta.
Asiakirjojen löytyminen ja pankin vastuu
Pankki on löytänyt vuonna 2015 hallustaan asiakkaan isovanhempien omaisuutta, mukaan lukien testamentin. Pankki on kuitenkin vasta vuonna 2018 ollut yhteydessä asiakkaan äitiin asiassa. Pankki on myöntänyt toimineensa virheellisesti.
Koska asiakkaan oikeus vedota isovanhempien testamenttiin on vanhentunut isoisän osalta vuonna 2008 ja isoäidin osalta vuonna 2013, ei pankin vuonna 2015 tekemä virhe ole enää voinut vaikuttaa asiakkaalle tulevaan perintöön. Pankkilautakunta katsoo siten, ettei pankilla ole myöskään vuoden 2015 virheen perusteella velvollisuutta korvata vahinkoa, joka asiakkaalle on mahdollisesti aiheutunut siitä, ettei asiakas ole voinut vedota testamenttiin.
Pankkilautakunta katsoo kuitenkin, että pankin myöntämän vuonna 2015 tekemän virheen vuoksi asiakkaalla on ollut perusteltu syy selvittää asiaa ja hänelle on siten aiheutunut korvattavia selvittelykuluja.
Ohjesääntönsä mukaisesti Pankkilautakunta ei käsittele sille osoitetun valituksen tekemisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamista. Lautakunta jättää siten lausumatta selvittelykuluista siltä osin kuin ne ovat aiheutuneet asian käsittelystä lautakunnassa.
Lopputulos
Pankkilautakunta suosittaa pankkia korvaamaan asiakkaalle asian selvittelystä aiheutuneet kohtuulliset kustannukset, siltä osin kuin ne eivät ole aiheutuneet asian selvittelystä lautakunnassa.
Pankkilautakunta oli yksimielinen.
PANKKILAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Sillanpää
Sihteeri Heino
Jäsenet:
Ahlroth
Atrila
Pulkkinen