Tapahtumatiedot

A (s. 1922) oli vakuutuksenottajana ja vakuutettuna 31.10.2013 solmitussa säästöhenkivakuutuksessa. Vakuutukseen sisältyi henkivakuutusturva kuolemanvaralta. Edunsaajiksi A oli nimennyt sisarentyttärensä B:n ja C:n.

A:n edunvalvontavaltuutus tuli voimaan maistraatin päätöksellä 28.2.2017, jolloin hänen edunvalvojakseen vahvistettiin B. Edunvalvontavaltuutettu B teki säästöhenkivakuutukseen 70.000 euron lisäsijoituksen 29.3.2017. A kuoli 10.8.2017.

B ja C reklamoivat vakuutusyhtiölle siitä, että B oli ylittänyt edunvalvontavaltuutetun kelpoisuuden lisäsijoitusta tehdessään ja vaativat lisäsuorituksen palauttamista kuolinpesän tilille. Vakuutusyhtiö katsoi, ettei edunvalvontavaltuutetulla olisi ollut kelpoisuutta tehdä lisäsuoritusta koskevaa oikeustointa ja palautti lisäsuoritusta vastaavan summan A:n ja B:n vaatimuksen mukaisesti A:n kuolinpesälle 29.9.2017. Henkivakuutuskorvaukset suoritettiin edunsaajina olleille B:lle ja C:lle sen jälkeen, kun 70.000 euroa oli ensin palautettu kuolinpesälle.

Asiakkaan valitus

Asiakkaiden valitus

B ja C ovat tyytymättömiä vakuutusyhtiön menettelyyn ja pyytävät asiassa Sijoituslautakunnan ratkaisusuositusta. B ja C katsovat, että 70.000 euron lisäsijoituksen vastaanottaminen ja myöhempi palauttaminen kuolinpesän tilille sekä puutteellinen neuvonta ovat aiheuttaneet B:lle ja C:lle negatiivisia veroseuraamuksia.

B ja C toteavat, että vakuutusyhtiö ja sen asiamiehenä toiminut pankki olivat tietoisia A:n edunvalvontavaltuutuksen voimaantulosta. B ja C katsovat, että vakuutusyhtiön työntekijän olisi asemansa ja tehtävänsä puolesta tullut tietää, ettei edunvalvontavaltuutettuna toiminut B ollut oikeutettu tekemään lisäsijoitusta säästöhenkivakuutukseen, jossa hän itse oli edunsaajana. Vakuutusyhtiön ei siten olisi tullut vastaanottaa 70.000 euron lisäsijoitusta. B ja C huomauttavat myös, että vakuutusyhtiö on palauttanut lisäsijoituksen vasta sen jälkeen, kun edunsaajat ovat ensin reklamoineet asiasta vakuutusyhtiölle. Lisäsijoitukselle ei ole myöskään maksettu korkoa.

B ja C katsovat myös, että vakuutusyhtiö ei antanut lisäsijoituksen tekemisen yhteydessä B:lle riittäviä tietoja eri edunsaajamääräysvaihtoehdoista ja niihin liittyvistä veroseuraamuksista. Kun edunsaajana on henkilö, joka ei ole perittävän lähiomainen, on kuolemantapauksen johdosta maksettava vakuutuskorvaus edunsaajalle pääomatuloveron alaista tuloa. Vakuutusyhtiön olisikin tullut kertoa B:lle, että edunsaajamääräyksen voi tehdä myös kuolinpesän hyväksi. Tällöin kunkin perillisen vakuutuskorvaus olisi ollut tuolloin sovellettavien säännösten mukaan verovapaata tuloa 35.000 euroon asti sukulaisuussuhteesta riippumatta. Verovapaus olisi siis koskenut myös muita kuin perittävän lähiomaisia.

B ja C katsovat, että vakuutusyhtiön olisi tullut lisäsijoitusta koskevan toimeksiannon yhteydessä kertoa B:lle myös mahdollisuudesta avata kokonaan uusi säästöhenkivakuutus. B olisi voinut avata A:n nimissä uuden säästöhenkivakuutuksen, jossa edunsaajana olisi ollut kuolinpesä. Lisäsijoitus olisi voitu sijoittaa uuteen vakuutukseen jo olemassa olevan sijaan. Edunvalvontavaltuutettuna toiminut B ei olisi myöskään ollut esteellinen tekemään sijoitusta uuteen vakuutussopimukseen tilanteessa, jossa varat maksetaan kuolemantapauksen jälkeen päämiehen kuolinpesälle.

Vakuutusyhtiön antama puutteellinen neuvonta sekä lisäsijoituksen vastaanottaminen ja myöhempi palauttaminen kuolinpesän tilille on aiheuttanut sen, että B ja C ovat kumpikin joutuneet maksamaan perintöveroa 2.551 euroa. Jos vakuutusyhtiö olisi toiminut asiassa huolellisesti, ei B:n ja C:n olisi tarvinnut maksaa perintöveroa lainkaan. Vakuutusyhtiön huolimattoman menettelyn seurauksena asiassa on aiheutunut edunsaajien maksettavaksi määrättyjen perintöverojen suuruinen vahinko, yhteensä 5.102 euroa. Edunsaajat vaativat, että vakuutusyhtiö korvaa heille aiheuttamansa vahingon täysimääräisenä.

Palveluntarjoajan vastine

Vakuutusyhtiö kiistää B:n ja C:n vaatimukset. Vakuutusyhtiö toteaa vastineessaan, että B ja C vaativat A:n kuoleman jälkeen lisäsijoituksen palauttamista kuolinpesälle, sillä he ymmärsivät, että kyseinen varallisuuserä olisi heille veronalaista pääomatuloa. Jos lisäsijoitusta ei olisi alun perin otettu vastaan, olisi lisäsijoituksen suuruinen varallisuus siirtynyt B:n ja C:n, A:n ainoiden testamentinsaajien, omistukseen kuolinpesän tilivarallisuutena. Tällöin he maksaisivat kyseisestä varallisuuserästä pääomatuloveroa alhaisemman perintöveron.

Vakuutuksenantaja toteaa, että lisäsijoitus palautettiin A:n ja B:n vaatimuksen mukaisesti kuolinpesän tilille ennen kuin kuolintapauskorvaus suoritettiin edunsaajille. Lisäsijoitus palautettiin, koska edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain 2.3 §:n mukaan B ei ollut kelpoinen tekemään lisäsijoitusta säästöhenkivakuutukseen eikä oikeustoimi siten saman lain 15 §:n mukaan sitonut vakuutuksenottajaa. Vakuutuksenottajan varallisuus on siis palautettu ennalleen siihen muotoon kuin jos lisäsijoitusta ei olisi alun perin otettu vastaan.

Lisäsijoitukselle kertyi 29.3.2017–10.8.2017 välisenä aikana tuottoa noin 428 euroa. Siltä osin kuin B ja C ovat vedonneet siihen, että lisäsijoitukselle ei ole maksettu korkoa, vakuutusyhtiö toteaa, että se ei ole vähentänyt lisäsijoitukselle kertynyttä tuottoa edunsaajille sittemmin maksettavista kuolintapauskorvauksista.

B ja C ovat vedonneet myös siihen, että vakuutusyhtiö ei ole antanut riittäviä neuvoja eri edunsaajavaihtoehdoista ja niihin liittyvistä veroseuraamuksista. Tältä osin vakuutusyhtiö toteaa, että B:lle ei ole 29.3.2017 kerrottu erilaisista edunsaajamääräysvaihtoehdoista sen vuoksi, että edunvalvontavaltuutettu ei ole edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain 2.3 §:n nojalla kelpoinen antamaan, muuttamaan tai kumoamaan valtuuttajan antamaa edunsaajamääräystä. Näin ollen B ei olisi voinut muuttaa vakuutuksen edunsaajamääräykseksi kuolinpesää, vaikka hänellä olisi ollut tähän tahtotila.

B ja C ovat vedonneet myös siihen, että vakuutusyhtiön olisi tullut mainita B:lle mahdollisuudesta avata kokonaan uusi säästöhenkivakuutus. Vakuutusyhtiö toteaa, että B antoi vakuutusyhtiölle nimenomaisen toimeksiannon siirtää A:n tililtä 70.000 euroa hänen säästöhenkivakuutukseen. Vakuutusyhtiö katsoo, että ohjeistus uuden säästöhenkivakuutuksen avaamiseksi B:n toimeksiannon vastaisesti ei olisi ollut vakuutuksenottajana olevan A:n edun mukaista, sillä hän olisi joutunut tällöin maksamaan kahden säästöhenkivakuutusten kuluja. Tällaisen vakuutuksenottajalle haitallisen neuvon tai suosituksen antaminen pelkästään edunsaajiin liittyvien mahdollisten verotuksellisten etujen takia, ei olisi asianmukaista menettelyä vakuutusyhtiöltä. Vakuutusyhtiö huomauttaa, että verotus on ainoastaan yksi niistä näkökulmista, jotka tulee huomioida valittaessa sopivaa sijoituskohdetta ja lähtökohtana vakuutusten tarjoamisessa on aina vakuutuksenottajan tarve, ei edunsaajien.

Lisäksi vakuutusyhtiö toteaa, että lisäsuorituksen tekemisen aikaan 29.3.2017 on ollut jo tiedossa, että perintö- ja lahjaverolakiin (378/1940) 1.1.2017 voimaan tulleiden muutosten takia henkivakuutuskorvausten perintöverotuksessa ei tulla soveltamaan perintöverovapaata osuutta koskevia säännöksiä enää vuoden 2017 jälkeen. Tästä johtuen olisi ollut hyvin kyseenalaista suositella enää tuolloin sellaista ratkaisua, jossa pyritään hyödyntämään henkivakuutuskorvauksen perintöverovapaan osuuden tuomia etuja edunsaajille.

Yhteenvetona vakuutusyhtiö toteaa, että lisäsijoitus on palautettu kuolinpesän tilille, minkä seurauksena on päästy vastaavaan tilanteeseen kuin jos lisäsijoitusta ei olisi tehty lainkaan. Lisäsijoituksen vastaanottamisesta ja palauttamisesta ei siten ole syntynyt vahinkoa edunsaajille. Näin ollen vakuutusyhtiö katsoo, ettei se ole velvollinen korvaamaan edunsaajille maksettavaksi määrättyä 5.102 euron suuruista perintöveroa. Vakuutusyhtiö katsoo myös, ettei se ole toiminut huolimattomasti jättäessään kertomatta B:lle erilaisista edunsaajamääräysvaihtoehdoista ja niiden vaikutuksesta vakuutuskorvauksen verotukseen. Vakuutusyhtiöllä ei myöskään ole ollut velvollisuutta ehdottaa uuden vakuutussopimuksen avaamista tilanteessa, jossa B on antanut sille lisäsuoritusta koskevan toimeksiannon.

Selvitykset

Sijoituslautakunnan käyttöön on toimitettu seuraavat selvitykset:

• Henkivakuutushakemus 31.10.2013
• Edunsaajamääräyksen muutos 31.10.2013
• Ilmoitus vakuutuskorvauksesta 4.9.2017
• Maksunpalautusilmoitus 11.10.2017
• B:n verotuspäätös perinnöstä 14.3.2018
• C:n verotuspäätös perinnöstä 14.3.2018

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Osapuolet ovat yksimielisiä siitä, että B:llä ei ollut edunvalvontavaltuutettuna kelpoisuutta tehdä lisäsijoitusta vakuutukseen, jossa hän itse oli edunsaajana. Asiassa on myös riidatonta, että vakuutusyhtiö on palauttanut lisäsijoitusta vastaavan summan kuolinpesän tilille, kun on käynyt ilmi, ettei edunvalvontavaltuutetulla ollut kelpoisuutta tehdä kyseistä oikeustointa.

Koska lisäsijoitusta vastaava summa on palautettu kuolinpesälle ennen kuin henkivakuutuskorvaukset on maksettu B:lle ja C:lle, asiassa on päädytty kyseisen varallisuuserän verotuksen kannalta samaan tilanteeseen kuin, jos lisäsijoitusta ei olisi alun perin tehty. Kun lisäsijoitusta koskevan toimeksiannon hyväksymisestä ja myöhemmästä palauttamisesta ei ole osoitettu aiheutuneen B:lle ja C:lle taloudellista vahinkoa, Sijoituslautakunta ei katso tarpeelliseksi ottaa kantaa vakuutusyhtiön menettelyn huolellisuuteen siltä osin kuin kyse on lisäsijoitusta koskevan toimeksiannon hyväksymisestä.

Asiassa on siten kyse sen arvioimisesta, olisiko vakuutusyhtiön tullut lisäsijoituksen tekemisen yhteydessä ohjeistaa A:n edunvalvontavaltuutettuna toiminutta B:tä tarkemmin erilaisista edunsaajavaihtoehdoista ja henkivakuutuskorvauksen verokohtelusta.

Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot

Edunvalvojavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) 2.1 §:n mukaan edunvalvontavaltuutuksella valtuutettu voidaan oikeuttaa edustamaan valtuuttajaa tämän omaisuutta koskevissa ja muissa taloudellisissa asioissa. Valtuutettu voidaan oikeuttaa edustamaan valtuuttajaa myös sellaisissa tämän henkilöä koskevissa asioissa, joiden merkitystä valtuuttaja ei kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta olisi käytettävä.

Edunvalvojavaltuutuksesta annetun lain 2.2 §:n mukaan valtuutus voidaan rajoittaa koskemaan määrättyä oikeustointa, asiaa tai omaisuutta.

Edunvalvojavaltuutuksesta annetun lain 2.3 §:n mukaan valtuutetulla ei ole kelpoisuutta valtuuttajan puolesta antaa suostumusta avioliittoon tai lapseksiottamiseen, tunnustaa isyyttä, hyväksyä isyyden tunnustamista, tehdä tai peruuttaa testamenttia eikä edustaa valtuuttajaa muussa sellaisessa asiassa, joka on näihin rinnastuvin tavoin henkilökohtainen.

Asian arviointi

Sijoituslautakunta toteaa, että säästöhenkivakuutus on pitkäaikaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen tarkoitettu vakuutusmuotoinen sijoitustuote. Joissain tapauksissa säästöhenkivakuutusta on voitu hyödyntää myös yhtenä perintöön liittyvän verosuunnittelun välineenä. Vakuutuksen verokohtelusta annettavilla tiedoilla voi siten olla merkitystä vakuutuksenottajalle etenkin siinä tilanteessa, kun hän harkitsee säästöhenkivakuutuksen ottamista. Tämän vuoksi vakuutussopimuslain 5 §:ssä säädetty vakuutuksenantajan laaja, sopimuksen solmimista edeltävä tiedonantovelvollisuus voi ulottua joissain tapauksissa kattamaan vakuutusta koskevien tietojen lisäksi myös velvollisuuden antaa vakuutuksen verotukseen liittyviä yleisluonteisia tietoja. Vakuutuksenantajalla ei sen sijaan ole vakuutussopimuslain perusteella ennen sopimuksen solmimista tai myöhemminkään sopimuksen voimassaoloaikana velvollisuutta antaa yksityiskohtaisempaa veroneuvontaa tai avustaa vakuutuksenottajaa tämän henkilökohtaisessa verosuunnittelussa.

Arvioitaessa vakuutuksenantajan neuvonta- ja tiedonantovelvollisuutta vakuutuksenottajaa kohtaan tilanteessa, jossa vakuutuksenantaja haluaa tehdä jo voimassa olevaan vakuutukseen lisäsijoituksen, merkitystä on annettava yleisille sopimusoikeudellisille opeille ja periaatteille. Vakuutusyhtiön sopimusoikeudellinen neuvontavelvoite edellyttää, että vakuutuksenantajan tulee paitsi vakuutusta tarjotessaan myös sopimuksen voimassa ollessa varmistua siitä, että vakuutussopimus on asiakkaan edun mukainen. Lisäksi sopimusoikeudessa yleisesti sovellettava lojaliteettiperiaate edellyttää sopimusosapuolilta niin sopimusta tehtäessä kuin sopimuksen täyttämisvaiheessakin toisen osapuolen keskeisten intressien huomioon ottamista. Tämän voidaan katsoa merkitsevän esimerkiksi tiedonantovelvollisuutta sopimussuhteeseen liittyvistä ja siihen vaikuttavista seikoista. Lisäksi lojaliteettivelvoitteen on katsottu sisältävän myös velvollisuuden ottaa huomioon toisen osapuolen perustellut odotukset.

Sijoituslautakunta toteaa, että nyt puheena olevassa tapauksessa vakuutusyhtiön on sopimusoikeudellisen neuvontavelvoitteen ja lojaliteettiperiaatteen perusteella tullut lisäsijoitusta koskevan toimeksiannon yhteydessä varmistua siitä, että 70.000 euron lisäsijoitus on sopimuksen toisen osapuolen eli vakuutuksenottajana olevan A:n edun mukainen ja vastaa hänen perusteltuja odotuksiaan. Koska lähtökohtana voidaan pitää sitä, että henkivakuutuksen ottaja tahtoo vakuutuksen tuoton siirtyvän edunsaajille mahdollisimman vähin kuluin ja veroseuraamuksiin, vakuutusyhtiön neuvontavelvollisuuteen on kuulunut myös se, että vakuutusyhtiö yleisellä tasolla kiinnittää huomiota henkivakuutuksen edunsaajien verotuksellisiin intresseihin. Tapauskohtaista arviota siitä, miten vakuutuksen tuottoa verotetaan edunsaajien tulona, ja miten veron määrää olisi mahdollista minimoida, vakuutusyhtiö ei kuitenkaan ole ollut velvollinen tekemään.

Siltä osin kuin B ja C ovat esittäneet, että vakuutusyhtiön olisi tullut ohjeistaa B:tä muuttamaan jo olemassa olevan henkivakuutuksen edunsaajamääräykseksi kuolinpesä, Sijoituslautakunta toteaa, ettei B:llä olisi ollut edunvalvontavaltuutettuna kelpoisuutta muuttaa A:n antamaa edunsaajamääräystä. Edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain 2.3 §:n mukaan edunvalvontavaltuutetulla ei ole kelpoisuutta valtuuttajan puolesta antaa suostumusta avioliittoon tai lapseksiottamiseen, tunnustaa isyyttä, hyväksyä isyyden tunnustamista, tehdä tai peruuttaa testamenttia eikä edustaa valtuuttajaa muussa sellaisessa asiassa, joka on näihin rinnastuvin tavoin henkilökohtainen. Oikeuskirjallisuudessa esitetyissä kannanotoissa on katsottu, että henkivakuutuksen edunsaajamääräyksen muuttamista on pidettävä testamentin tekemiseen ja peruuttamiseen rinnastuvana, mainitussa lainkohdassa tarkoitettuna korostetusti henkilökohtaisena oikeustoimena, joka on rajattu edunvalvontavaltuutetun kelpoisuuden ulkopuolelle (Antila Tuomo: Edunvalvontavaltuutus, 2007, s.9, verkkoversio). Ottaen huomioon, että B:llä ei olisi ollut edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain mukaan kelpoisuutta muuttaa A:n antamaa edunsaajamääräystä, ei vakuutusyhtiön voida katsoa toimineen B:n ja C:n esittämällä tavalla huolimattomasti, kun se ei kertonut tällaisesta edunsaajamääräyksen muuttamista koskevasta vaihtoehdosta B:lle. 

B ja C ovat vedonneet asiassa myös siihen, että vakuutusyhtiön olisi tullut ehdottaa B:lle uuden säästöhenkivakuutuksen avaamista ja varojen sijoittamista uuteen vakuutukseen, jolloin edunsaajamääräys olisi tehty kuolinpesän hyväksi ja B ja C olisivat välttyneet perintöveron maksuvelvollisuudelta. Vakuutusyhtiö on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, ettei kuvatun toimintatavan edullisuus olisi ollut mitenkään yksiselitteistä, koska toinen, rinnakkainen säästöhenkivakuutus olisi aiheuttanut ylimääräisiä kuluja, minkä lisäksi oli tiedossa, että mahdollisuus puheena olevaan veroetuun tultaisiin joka tapauksessa poistamaan lainmuutoksella lähitulevaisuudessa. Sijoituslautakunta katsoo, ettei toisen henkivakuutuksen avaaminen olisi ollut kuvatuissa olosuhteissa ainakaan niin ilmeisellä tavalla kannattavaa, että vakuutusyhtiön olisi tullut ehdottaa vakuutuksenottajalle saamastaan yksiselitteisestä toimeksiannosta poikkeavaa menettelytapaa.

B ja C ovat huomauttaneet, että lisäsijoitukselle ei ole maksettu korkoa sen palauttamisen yhteydessä. Tältä osin Sijoituslautakunta toteaa, että B ja C ovat saaneet hyödykseen lisäsijoitukselle sen sijoitusaikana kertyneen tuoton, yhteensä 428 euroa. Sijoituslautakunta katsoo, että henkivakuutuskorvausten yhteydessä maksettu tosiasiallinen tuotto on kohtuullinen vastike siitä, että vakuutusyhtiö piti A:n 70.000 euron pääomaa hallussaan 29.3.2017–10.8.2017 välisen ajan.

Lopputulos

Sijoituslautakunta ei suosita muutosta asiassa.

Sijoituslautakunta oli yksimielinen.

SIJOITUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Sternhufvud

Jäsenet:
Kajala
Ovaska
Räty-Ivanov
Tapanila