Tapahtumatiedot

Urakoitsija oli tilannut kaupungilta asunto-osakeyhtiölle rakennettavan asuinkerrostalon rakennuspaikan merkitsemisen. Kaupungin maanmittausteknikko ei ollut laskiessaan rakennuksen paikkaa huomioinut rakennuksen osien keskinäistä sijoittumista oikein, minkä seurauksena hän oli määrittänyt osan rakennuksesta noin kaksi metriä väärään paikkaan. Virhe havaittiin rakennustöiden aikana ja sen seurauksena urakoitsija joutui tekemään rakennuspaikalla lisälouhintoja ja täyttämään väärään kohtaan louhittuja hissimonttuja. Lisätöistä aiheutui urakoitsijalle veroineen 31 419,12 euron ylimääräiset kustannukset, joista urakoitsija vaati korvausta kaupungilta. Kaupunki on hakenut korvausta vahingosta vastuuvakuutuksistaan. 

Vakuutusyhtiö on korvauspäätöksellä 10.6.2016 kieltäytynyt korvaamasta esinevahingoksi katsomaansa vahinkoa kaupungin toiminnan vastuuvakuutuksesta, koska yhtiön mukaan vahinko oli perustunut kaupungin virheelliseen laskelmaan. Rajoitusehdon mukaan vakuutuksesta ei korvattu vahinkoa, joka aiheutui vakuutetun antamasta tai laatimasta neuvosta, ohjeesta, valvonnasta, tarkastuksesta, tutkimus- tai mittaustuloksesta, laskelmasta, piirustuksesta, työselostuksesta, suunnitelmasta tai muusta konsultoinnista.  

Vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan vahinkoa myöskään kaupungin varallisuusvastuuvakuutuksesta. Korvauspäätöksissään 5.9.2016 ja 16.4.2018 vakuutusyhtiö katsoi, ettei kyse ollut varallisuusvastuuvakuutuksen piiriin kuuluneesta puhtaasta varallisuusvahingosta, joka ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Vahinko oli kohdistunut kiinteistöön, joka oli vahingoittunut, kun kalliota oli louhittu väärästä kohdasta. Korjauskustannukset olivat syntyneet uudelleen täyttämisestä ja lisälouhinnasta. Kyseessä oli esinevahinko, jota ei korvattu varallisuusvastuuvakuutuksesta.

Asiakkaan valitus

Kaupunki on pyytänyt ratkaisusuositusta vakuutusyhtiön korvauspäätöksistä vaatien vahingon täysimääräistä korvaamista. Kyse oli siitä, oliko kaupunki aiheuttanut toiminnallaan varallisuusvahinkoa tai esinevahinkoa. Rakennuspaikan virheellisen määrityksen vuoksi urakoitsijalle oli aiheutunut veroineen yhteensä 31 412,92 euron lisäkustannukset, joista 27 692,92 euroa ylimääräisestä louhinnasta, maatöistä ja muiden töiden viivästymisestä kolmelta työpäivältä sekä 3 720 euroa aiemmin louhittujen hissikuilujen betonoinnista. Kaupunki oli kaupunkirakennelautakunnan päätöksellä 13.12.2016 päättänyt korvata kustannukset vaatimusten mukaisesti julkisen vallan käytössä aiheutuneena vahinkona.

Varallisuusvastuuvakuutus

Kaupunki on lausunut, etteivät vakuutusyhtiön korvauspäätösten perustelut olleet voimassa olevan oikeuden mukaisia. Kyse ei ollut esinevahingosta vaan varallisuusvahingosta. Kaupunki ei ollut aiheuttanut esinevahinkoa kenellekään. Urakoitsijan korvausvaatimus ei koskenut esinevahinkoja, vaan urakoitsijan taloudellisia menetyksiä, jotka olivat seurausta välttämättömistä lisätöistä, joihin se oli joutunut rakennuspaikan virheellisen määrittämisen vuoksi. Urakoitsija oli louhinut kalliota täsmälleen sieltä, mistä kaupunki oli määrittänyt. Työ oli jouduttu tekemään uudestaan vain kaupungin virheen johdosta, ei sen takia, että urakoitsija olisi virheellään aiheuttanut jollekin esinevahinkoa.

Kaupunki on vedonnut vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ään ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 75 §:ään rakennuksen paikan ja sen korkeusaseman merkitsemisestä. Kyse oli rakennustyön kannalta keskeisestä ja välttämättömästä toimenpiteestä. Rakennustyön suorittajalla oli oikeus ja toisaalta myös velvollisuus noudattaa viranomaisen antamia määrityksiä. Rakennusvalvontaviranomaisen ennakoitavissa oli se, että mittauksessa tapahtuva virhe saattoi aiheuttaa rakennuksen sijoittumisen väärälle paikalle, mistä saattoi syntyä huomattavaa taloudellista vahinkoa eri osapuolille. Kaupungin käsityksen mukaan oli riidatonta, että kaupunki oli voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa vahingosta julkisen vallan käytön perusteella.

Kaupunki on vedonnut myös vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ään ja lausunut vakuutusyhtiön perustelujen olevan oikeudellisesti kestämättömiä. Kiinteistöön rakennustyössä kohdistunut luvallinen kaivaminen tai louhinta ei merkinnyt kiinteistön vahingoittamista eikä kaivannon myöhempää täyttämistä voitu pitää rikkoutuneen kiinteistön korjaamisena. Kaupunki ei ollut toiminnallaan aiheuttanut urakoitsijalle tai kiinteistönomistajalle esinevahinkoa eikä kukaan ollut vaatinut sellaisesta korvausta. Urakoitsijakaan ei ollut aiheuttanut esinevahinkoa louhiessaan kalliota täsmälleen kaupungin osoittamasta paikasta.

Oikeuskirjallisuuden mukaan (Ståhlberg - Karhu, Suomen vahingonkorvausoikeus, 2013, s. 328 - 329), vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n säännöksellä ei tarkoitettu mitä tahansa syy-yhteyttä esinevahingon ja taloudellisen vahingon välillä. Laaja tulkinta supisti säännöksen erityisedellytysten soveltamisaluetta ja laajensi yleistä esine- ja henkilövahinkojen korvattavuutta myös sellaisiin tilanteisiin, joissa varallisuusvahinkojen korvaaminen suppeasti oli perusteltua. Myös välillisten vahinkojen korvaaminen esine- ja henkilövahinkoina voisi silloin olla laajaa, koska näillä vahingoilla yleensä oli jonkinlainen "yhteys" ensisijaisen vahingonkärsijän esine- ja henkilövahinkoon. Säännöksellä ei kuitenkaan tarkoitettu säännellä välillisten vahinkojen korvattavuutta. Tavoitteena oli ollut selventää se periaate, että silloin kun sopimussuhteiden ulkopuolella aiheutui pelkkää "puhdasta" taloudellista vahinkoa, se korvattiin vahingonkorvauslain perusteella vain 5 luvun 1 §:ssä mainittujen edellytysten täyttyessä.

Kannanotto osoitti, että jonkinlainen välillinen yhteys ensisijaisen vahingonkärsijän esinevahinkoon ei estänyt puhtaiden taloudellisten vahinkojen korvaamista säännöksen perusteella, silloin kun säännöksen tarkoittamat erityisedellytykset, kuten julkisen vallan käyttötilanne, olivat olemassa. Kaupungin käsityksen mukaan nyt ei ollut kyse välillisestäkään yhteydestä esinevahinkojen ja urakoitsijan taloudellisten menetysten välillä. Välitön vahingonkärsijä oli ollut urakoitsija, joka oli kaupungin virheen johdosta joutunut tekemään urakkasuorituksensa uudelleen. Lisätyöstä oli aiheutunut urakoitsijalle puhdasta taloudellista vahinkoa, joka ei ollut yhteydessä esinevahinkoon. Urakoitsija ei voinut vaatia lisätyöstä korvausta omalta toimeksiantajaltaan eli kiinteistön omistaneelta asunto-osakeyhtiöltä, sillä tämä ei ollut aiheuttanut lisätyön tarvetta.

Kaikki urakoitsijan taloudelliset menetykset olivat välittömässä syy-yhteydessä kaupungin rakennusvalvonnan laiminlyöntiin. Kaupunki ei ollut sopimussuhteessa urakoitsijan tai kiinteistönomistajan kanssa, joten kyse ei ollut sopimusvastuusta. Varallisuusvastuuvakuutuksen vakuutusehdoista ei kaupungin mielestä voitu tehdä johtopäätöstä, että vakuutusyhtiö olisi tarkoittanut puhtaalla varallisuusvahingolla jotain muuta kuin vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä. Korvausvaatimus ei koskenut esinevahinkoja, joten vakuutusyhtiön viittaama rajoitusehto 2.2 ei soveltunut asiaan.

Ainoa välillisesti korjauskuluun liittynyt kysymyksenasettelu koski hissikuilujen uudelleen täyttämisestä aiheutuneita kuluja, määrältään 3 720 euroa. Tätäkään kuluerää ei vaatinut kiinteistönomistaja esinevahingon korjauskuluna vaan urakoitsija lisätyön suorittajana. Vahingonkärsijälle itselleen eli urakoitsijalle tämäkin kuluerä oli osa samaa taloudellista vahinkoa, jota se oli vaatinut kaupungilta. Kaupunki on vedonnut Vakuutuslautakunnan aiempaan ratkaisuun, jossa lautakunta on vastaavassa tilanteessa katsonut, ettei syntyneissä lisäkustannuksissa ollut kyse sellaisista lisä- ja muutostöistä, jotka urakoitsija oli voinut laskuttaa tilaajaltaan. Tämän vuoksi lisäkustannukset olivat urakoitsijalle aiheutunutta taloudellista vahinkoa. Kyse oli ollut taloudellisesta vahingosta, joka ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Toiminnan vastuuvakuutus

Vakuutusyhtiö ei ole korvannut esinevahingoksi katsomaansa vahinkoa myöskään toiminnan vastuuvakuutuksesta neuvontaa ja suunnittelutoimintaa koskevan rajoitusehdon 2.3 vuoksi. Vakuutusyhtiö oli tulkinnut kaupungin lakiin perustuneen viranomaistehtävän kuuluneen neuvonnan ja suunnittelutoiminnan piiriin. Kaupunki ei kuitenkaan ollut antanut urakoitsijalle neuvoa, ohjetta tai suunnitelmaa eikä muutenkaan toiminut asiassa konsulttina. Rakennuslupaan liittynyt rakennuksen sijaintipaikan määritys ei myöskään ollut tutkimus- tai mittaustulos. Rajoitusehdon viimeiset sanat "tai muusta konsultoinnista" kytkivät muutenkin koko ehdon koskemaan yleisesti konsultointia. Epäilemättä syynä oli se, että konsulttivastuulle oli olemassa oma vakuutustuotteensa, konsulttivastuuvakuutus. 

Kaupungin velvollisuus rakennuksen paikan ja sen korkeusaseman merkitsemiseen oli perustunut maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöön. Kyse oli viranomaisen lakisääteisestä ja valituskelpoisesta, viralliseen rakennuslupaan liittyneestä hallintotoimesta. Kyse ei ollut vapaaehtoisesta ohjaamisesta eikä kaupunki myöskään voinut kieltäytyä toimenpiteestä. Kaupungin velvoittavassa viranomaistoiminnassa ei tämän vuoksi ollut kyse rajoitusehdon tarkoittamasta neuvonta- ja suunnittelutoiminnasta.

Vakuutusyhtiö oli itsekin korvauspäätöksessään 16.4.2018 täsmentänyt, että vakuutusehtoja tuli lukea ehdon otsikon mukaisessa laajuudessa ja tarkoituksessa. Se ei kuitenkaan noudattanut omaa tulkintaansa, vaan oli otsikon sivuuttaen tarttunut luettelon yksitäisiin termeihin, kuten "laskelma", "piirustus" ja "mittaustulos" ikään kuin mikä tahansa tämän tyyppinen toimenpide olisi kaikissa tilanteissa poissuljettu vakuutuksen piiristä. Vakuutusyhtiö oli lisäksi laajentanut rajoituksen koskemaan myös "mittaus- ja merkitsemistointa", vaikka ehdossa ei tällaista termiä ollut.

Vakuutuslautakunnan aiemman käytännön valossa rajoitusehdon termiluettelon merkitystä tuli tulkita otsikon mukaisessa tarkoituksessa. Mikäli toimi ei lainkaan liittynyt neuvontaan tai suunnittelutoimintaan, koko ehtoa ei voitu soveltaa. Kaupungin käsityksen mukaan sen lakisääteiset velvollisuudet eivät olleet vapaata neuvontaa tai suunnittelutoimintaa tai muutakaan konsultointia. Vakuutusyhtiön omaksuman laajan ehtotulkinnan hyväksyminen merkitsisi, ettei juuri mikään kaupungin virallistoiminta voinut tulla julkisyhteisön vastuuvakuutuksesta korvattavaksi. Kaupungin on lausunut kilpailuttaneensa vakuutukset vuonna 2015 julkisessa hankintamenettelyssä eikä vakuutusyhtiö ollut tuonut ilmi, ettei kaupungille tarjottu vakuutusratkaisu olisi kattanut myös julkisen vallan käytöstä aiheutuvia vastuuvahinkoja.  

Lisäkirjelmässä 18.12.2018 kaupunki on lausunut, ettei asiassa ollut kyse vakuutusyhtiön kuvaamasta maaperän pilaantumisesta. Vakuutusyhtiö oli pyrkinyt määrittelemään vahingon luonteen ja vakuutuksenottajan korvausvastuun vain omien vakuutusehtojensa kautta ja se oli ottanut korvauskäsittelyn lähtökohdaksi vain esinevahingon. Vakuutuksenottajan korvausvastuu olisi ensin pitänyt arvioida voimassa olevan oikeuden pohjalta. Vasta tämän jälkeen voitiin selvittää, mistä vakuutuksesta vahinko voitiin korvata.

Vakuutusehdoissa ei ollut poissuljettu julkisen vallan käytöstä aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. Kaupungin käsityksen mukaan vahinko tuli korvata julkisyhteisön vastuuvakuutuksen perusteella, tulkittiinpa se esinevahingoksi, esinevahinkoihin välillisesti liittyväksi taloudelliseksi vahingoksi tai sellaiseksi taloudelliseksi vahingoksi, joka ei ollut vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Varallisuusvastuuvakuutuksen viivästystä koskevan rajoitusehdon 2.12 osalta kaupunki on kiistänyt vahingon aiheutuneen viivästymisestä. Vahinko oli aiheutunut julkisen vallan käytössä tehdystä menettelyvirheestä, joten kyseinen rajoitusehto ei soveltunut asiaan. Urakoitsijan menetykset olivat kaikki samaa taloudellisen vahingon kokonaisuutta eikä viivästyssakkoa tai sen tyyppistä korvausta ollut vaadittu.

Lisäkirjelmässä 21.12.2018 kaupunki on viitannut urakoitsijan korvausvaatimukseen, jonka mukaan työmaan maanrakennustyöt oli suorittanut M Oy. Vaatimuksessa oli viitattu M Oy:n kaluston ja apumiesten odotustunteihin uudelleenlouhintojen aikana. M Oy oli joutunut odottamaan sen ajan, jonka heidän louhintaurakoitsijansa oli tehnyt tarvittavat lisälouhinnat. M Oy oli sen jälkeen hoitanut louheen lastauksen ja pois ajon sekä perustuspohjien ja salaojitusten uudelleen tekemisen. Perustuspohjien teko oli jouduttu keskeyttämään uudelleenlouhintojen ajaksi. Kyse ei siis ollut viivästyksestä vaan maanrakennustöistä vastanneen aliurakoitsijan kalustoveloituksesta.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on katsonut ratkaisunsa oikeaksi ja vakuutusehtojen, vakuutussopimuksen ja vallitsevan oikeuskäytännön mukaiseksi. Vakuutusyhtiön käsityksen mukaan asiassa ei ollut erimielisyyttä siitä, että vahinko oli aiheutettu julkisen vallan käytössä ja että kaupungille oli syntynyt asiassa korvausvelvollisuus. Erimielisyyttä oli sen sijaan siitä, oliko vahinkoa pidettävä esine- vai puhtaana varallisuusvahinkona ja oliko vahinko ollut katettavissa kaupungille valitusta vakuutusratkaisusta.

Vakuutusyhtiö on lausunut, että maapohjaa pidettiin esineenä riippumatta siitä, oliko se katsottavissa yleis- vai erityisesineeksi. Yleisesti hyväksytyn esinevahingon määritelmän mukaan esinevahinko ilmeni tyypillisesti materiaalisen esineen vioittumisena tai tuhoutumisena, jolloin korvaus käsitti hyvityksen sen korjauskuluista tai arvosta. Myös maaperän pilaantumisessa oli kysymys esinevahingosta, vaikka käytännössä sen puhdistamisesta aiheutui ylimääräisiä kuluja. Maaperän puhdistaminen oli sen "korjaamista", vaikka se arkiajattelussa voitiin mieltää muuksi.

Asiaa voitiin havainnollistaa myös vakuuttamisen näkökulmasta. Jos maaperän puhdistaminen olisi katsottava varallisuusvahingoksi yksin siitä syystä, että se näyttäytyi puhtaasti syntyneinä ylimääräisinä kuluina, olisi kaikilla toiminnan harjoittajilla oltava varallisuusvastuuvakuutus näiden vahinkojen korvausvelvollisuuden varalle. Tosiasiassa maaperän pilaantumisesta aiheutuvat vahingot korvattiin ja katettiin esinevahinkoina toiminnan vastuuvakuutuksesta.

Tässä tapauksessa urakoitsija oli eritellyt kustannuserät, joita se oli kaupungilta vaatinut. Vakuutusyhtiö on lausunut ottaneensa päätöksissään kantaa vain siihen, oliko vahingossa täyttynyt edes joltakin osin esinevahingon yleisesti hyväksytty määritelmä. Tämän jälkeen oli huomioitu eri vakuutusten rajoitusehdot. Esitetyn tapahtumienkulun ja kuluerittelyn perusteella esinevahingon määritelmä oli kiistattomasti täyttynyt. Vahinko ei ollut varallisuusvastuuvakuutuksesta korvattavissa, koska kyse ei ollut puhtaasta varallisuusvahingosta eli vahingosta, joka ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Vakuutustapahtuma oli käsitelty myös kaupungin toiminnan vastuuvakuutuksesta, joka edellytysten täyttyessä kattoi henkilö- ja esinevahinkoja sekä niihin liittynyttä taloudellista vahinkoa voimassa olevan oikeuden mukaan. Tämän vakuutuksen rajoitusehdossa korvattavuuden ulkopuolelle oli rajattu vahingot, jotka olivat aiheutuneet vakuutetun antamasta tai laatimasta neuvosta, ohjeesta, valvonnasta, tarkastuksesta, tutkimus- tai mittaustuloksesta, laskelmasta, piirustuksesta, työselostuksesta, suunnitelmasta tai muusta konsultoinnista. Rajoitusehdon vuoksi vahinkoa ei korvattu tästäkään vakuutuksesta.

Vakuutusyhtiön mukaan yksin siitä, että jokin toiminta oli lakisääteistä, ei voitu päätellä toiminnan luonnetta. Näin ollen, vaikka toiminta olikin lakisääteistä, saattoi se samalla olla luonteeltaan neuvontaa, valvontaa, tarkastusta ja niin edelleen. Rajoitusehdon kannalta ei lähtökohtaisesti annettu merkitystä toiminnan velvoittavuuden asteelle. Samat rajoitukset soveltuivat niin lain tasolla velvoittavaan kuin muuhunkin toimintaan. 

Vakuutusyhtiö on huomauttanut, että kaupungin vakuutusratkaisu oli toteutettu meklarilta saadun tarjouspyynnön mukaisena. Tarjouksen oli tullut sisältää kaikki tarjouspyynnön kohteena olleet palvelut ja vakuutuslajit pyydetyillä omavastuu- ja turvalaajuusvaihtoehdoilla. Tarjoukseen oli tullut liittää kaikki vakuutusehdot. Vastuuvakuutukseksi tarjotun ratkaisun oli tullut sisältää toiminnanvastuuvakuutus, tuotevastuuvakuutus ja varallisuusvastuuvakuutus.

Mikäli Vakuutuslautakunta vastoin vakuutusyhtiön käsitystä katsoisi, että kyse oli puhtaasta varallisuusvahingosta ja vahinko tulisi korvata kaupungin varallisuusvastuuvakuutuksesta, vakuutusyhtiö on lausunut vaadittujen kulujen osalta, ettei varallisuusvastuuvakuutuksesta korvattu vahinkoa, joka oli aiheutunut viivästymisestä. Näin ollen siltä osin kuin korvausvaatimuksessa oli vaadittu korvausta viivästymisen osalta, se ei ollut vakuutuksesta korvattavaa.

Lisävastineessaan 8.2.2019 vakuutusyhtiö on kiistänyt määritelleensä vahingon luonteen ja kaupungin korvausvastuun yksin vakuutusehtojen kautta. Vahingoksi määriteltiin yleisesti se haitallinen tai ei-toivottu seuraamus, joka oli aiheutunut toiminnan tai toimimatta jättämisen seurauksena. Tässä tapauksessa tuo haitallinen seuraamus oli se kustannus kaikkineen, joka oli syntynyt virheen johdosta. 

Vakuutusehdon mukaan vahinko, joka oli aiheutunut viivästymisestä, ei ollut vakuutuksesta korvattavaa. Vakuutusehto ei rajoittanut viivästystä yksin vakuutuksenottajan omaan toimintaan eli että vakuutuksenottaja olisi itse omassa suorituksessaan viivästynyt, vaan se piti sisällään myös tilanteet, joissa vakuutuksenottajan tekemän virheen johdosta aiheutui viivästystä myöhemmin suoritusketjussa ja josta viivästyksestä edelleen aiheutui vahinkoa eli haitallista seuraamusta, yleensä taloudellista kustannusta. Tulkinta oli vakuutusyhtiön käsityksen mukaan luettavissa vakuutusehdon sanamuodosta, jossa viivästyksen aiheuttajaa ei määritelty vaan puhuttiin viivästymisestä passiivissa.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kyse siitä, onko vakuutusyhtiön korvattava kaupungille myöntämästään vastuuvakuutuksesta kaupungin virheellisesti suorittamasta rakennuksen rakennuspaikan merkitsemisestä rakennustyömaan urakoitsijalle aiheutuneita ylimääräisiä rakennuskustannuksia. Lähemmin tarkasteltuna asiassa on kyse siitä, oliko kaupungin virheen seurauksena aiheutunutta vahinkoa pidettävä luonteeltaan esinevahinkona vai esinevahinkoon liittymättömänä niin sanottuna puhtaana varallisuusvahinkona, joka korvattaisiin varallisuusvastuuvakuutuksesta. Mikäli vahinko katsottaisiin esinevahingoksi, on myös ratkaistava, jääkö vahinko puheena olevaan toiminnan vastuuvakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen rajoituksen vuoksi vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle.

Osapuolten kesken ei ole erimielisyyttä siitä, että kyse on ollut kaupungin julkista valtaa käyttäessään aiheuttamasta vahingosta, josta kaupunki on sinänsä vahingonkorvausvastuussa vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin ja 5 luvun 1 §:n nojalla.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Sama korvausvelvollisuus on muulla yhteisöllä, joka lain, asetuksen tai lakiin sisältyvän valtuutuksen perusteella hoitaa julkista tehtävää.

Saman pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa säädetty vastuu yhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä 4 a ja 6 §:ssä säädetyin edellytyksin kärsimyksestä. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 75 §:n 1 momentin mukaan ennen rakentamisen aloittamista kunnan asianomaisen viranomaisen on huolehdittava rakennuksen paikan ja sen korkeusaseman merkitsemisestä hyväksyttyjen piirustusten mukaisesti, jos rakennusluvassa näin määrätään. 

Saman pykälän 2 momentin mukaan rakennuksen perustustyön tai sitä vastaavan rakennusvaiheen valmistuttua rakentamista ei saa jatkaa ennen kuin katselmuksessa on todettu 1 momentissa tarkoitettu rakennuksen paikka ja sen korkeusasema.

Varallisuusvastuuvakuutukseen sovellettavien 1.1.2014 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 1 mukaan varallisuusvastuuvakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa toiselle aiheutettu puhdas varallisuusvahinko, kun 
- vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa vahingosta
- vahinko on todettu vakuutuskauden aikana ja siitä on ilmoitettu [vakuutusyhtiölle] viimeistään 12 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä ja
- vahinko koskee voimassaoloalueella siihen kuuluvissa maissa voimassa olevan oikeuden mukaan käsiteltäviä korvausvaatimuksia.

Varallisuusvastuuvakuutuksen vakuutusehtojen kohdan 2.2 mukaan vakuutuksesta ei korvata henkilö- tai esinevahinkoa.

Varallisuusvastuuvakuutuksen vakuutusehtojen kohdan 2.12 ”Viivästys ja sopimuksen purkautuminen”, mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut viivästymisestä tai sopimuksen purkautumisesta.

Vakuutusyhtiön vastuuvakuutuksiin sovellettavien 1.1.2014 alkaen voimassa olleiden vastuuvakuutusten yhteisten ehtojen kohdan 2, ”vastuuvakuutuksen käsitteitä” mukaan:
Esinevahinko tarkoittaa aineellisen omaisuuden fyysistä vahingoittumista, tuhoutumista tai sitä, että omistaja ei voi käyttää omaisuuttaan.
Puhdas varallisuusvahinko tarkoittaa taloudellista menetystä tai kustannusta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Toiminnan vastuuvakuutukseen sovellettavien 1.1.2016 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 1 mukaan toiminnan vastuuvakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutetut henkilö- ja esinevahingot, kun
- vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa vahingosta
- vahinko on todettu vakuutuskauden aikana ja
- vahinko koskee voimassaoloalueella siihen kuuluvissa maissa voimassa olevan oikeuden mukaan käsiteltäviä korvausvaatimuksia.

Toiminnan vastuuvakuutuksen vakuutusehtojen kohdan 2.3, ”Neuvonta ja suunnittelutoiminta” mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut vakuutetun antamasta tai laatimasta neuvosta, ohjeesta, valvonnasta, tarkastuksesta, tutkimus- tai mittaustuloksesta, laskelmasta, piirustuksesta, työselostuksesta, suunnitelmasta tai muusta konsultoinnista.

Asian arviointi

Vahingon laatu ja varallisuusvastuuvakuutus

Asiakirjojen mukaan urakoitsijan korvausvaatimus vakuutuksenottajana olevaa kaupunkia kohtaan on perustunut siihen, että kaupungin maanmittausteknikko oli määrittäessään rakennettavana olleen asuinkerrostalon paikkaa tontille maankäyttö- ja rakennusasetuksen 75 §:n 1 momentin mukaisesti osoittanut virheellisesti osan rakennuksesta noin kaksi metriä väärään paikkaan. Virhe oli havaittu rakennustöiden aikana ja sen seurauksena urakoitsija oli joutunut tekemään rakennuspaikalla lisälouhintoja ja täyttämään väärään kohtaan louhittuja hissimonttuja, mistä oli aiheutunut urakoitsijalle veroineen 31 419,12 euron ylimääräiset kustannukset.

Asiassa ei ole edes väitetty, että urakoitsijan korvausvaatimuksen mukaisissa ylimääräisissä kustannuksissa olisi ollut kyse sellaisista urakkasopimuksen piiriin kuulumattomista lisä- tai muutostöistä, jotka olisi tehty tilaajana olleen asunto-osakeyhtiön aloitteesta ja jotka urakoitsijalla olisi ollut oikeus laskuttaa tilaajalta sovitun urakkasumman lisäksi. Mainitut lisäkustannukset ovat tämän vuoksi jääneet ensivaiheessa urakoitsijan vahingoksi.

Vakuutusyhtiö on katsonut, että kaupungin virheen aiheuttamassa väärään paikkaan tehdyssä kallion louhinnassa olisi ollut kyse kiinteistölle aiheutuneesta esinevahingosta. Lautakunta katsoo, ettei asiassa ole kuitenkaan selvitetty, että mainituista ylimääräisistä louhinnoista olisi itsessään aiheutunut tontin omistaneelle asunto-osakeyhtiölle esinevahinkona pidettävää tontin käyttökelpoisuuden tai arvon alentumista taikka muutakaan haittaa, joka olisi edellyttänyt asunto-osakeyhtiöltä kustannuksia aiheuttaneita korjaustoimenpiteitä. 

Lautakunta katsoo, että myös siinä tapauksessa, että ylimääräisistä louhinnoista ja täytöistä olisi selvitetty aiheutuneen edellä mainittua esinevahingoksi katsottavaa välitöntä haittaa tontin omistaneelle asunto-osakeyhtiölle, olisi rakentamisesta vastanneelle urakoitsijalle aiheutuneissa ylimääräisissä kustannuksissa tältäkin osin kyse sellaisesta välillisestä vahingosta, joka ei ole ollut yhteydessä asunto-osakeyhtiön kärsimään esinevahinkoon vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä todetulla tavalla. Urakoitsijan osalta on ollut kyse niin kutsutusta puhtaasta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Siten vahinko kuuluu kaupungin varallisuusvastuuvakuutuksen piiriin, ja vakuutusyhtiön tulee se vakuutuksesta korvata.

Siltä osin kuin vakuutusyhtiö on vedonnut varallisuusvastuuvakuutuksen ehtojen kohdan 2.12 rajoitukseen viivästymisestä ja sopimuksen purkautumisesta, lautakunta katsoo, ettei kyseessä ole lainkaan ollut rajoitusehdon mukainen viivästymisestä aiheutunut vahinko, vaan kyse on ollut kaupungin virheellisestä rakennuspaikan osoittamisesta aiheutuneesta vahingosta. Näin ollen rajoitusta ei voida asiaan soveltaa.

Toiminnan vastuuvakuutus

Osapuolet ovat lisäksi erimielisiä siitä, voitiinko vahinkoon soveltaa toiminnan vastuuvakuutuksen rajoitusehtoa 2.2 neuvonnasta ja suunnittelutoiminnasta. Vaikka vakuutusyhtiön korvausvastuu kysymyksessä olevasta vahingosta on ratkennut jo lautakunnan edellä lausumin perustein varallisuusvastuuvakuutuksen osalta, lautakunta pitää tarkoituksenmukaisena antaa lausunto myös osapuolten viimeksi mainitun rajoitusehdon soveltuvuutta koskevasta erimielisyydestä.

Vahinko on tässä tapauksessa aiheutunut kaupungille kuuluvan julkisen vallan käytöstä sen määrittäessä rakennettavan rakennuksen sijainnin maankäyttö- ja rakennusasetuksen 75 §:n 1 momentin mukaisesti. Lautakunta toteaa, ettei tämän toimenpiteen luonteella viranomaisvallan käyttämisenä ole sinänsä merkitystä toiminnan vastuuvakuutuksen ehtojen kohdan 2.2 rajoituksen soveltamiselle rajoituksen sanamuodon mukaan. 

Vakuutusehtoja on niitä sovellettaessa ja tulkittaessa kuitenkin luettava kokonaisuutena. Kyseinen rajoitusehto koskee tässä tapauksessa otsikkonsa mukaan neuvontaa ja suunnittelutoimintaa. Vakuutuslautakunta katsoo, ettei kaupungille rakennusviranomaisena kuuluvassa määräysvallassa määrittää ja osoittaa rakennuksen kaavan mukainen rakennuspaikka ole kyse rajoitusehdon otsikon sanamuodonkaan mukaisesta neuvonnasta tai suunnittelutoiminnasta. Tämän vuoksi, vaikka kaupungin maanmittausteknikko onkin joutunut rakentamispaikan osoittamiseksi sinänsä tekemään myös rajoitusehdossa mainittuja laskelmia ja mittauksia, lautakunta katsoo, ettei kaupungin toiminnassa ole tältä osin ollut kyse rajoitusehdon mukaisesta suunnittelusta tai konsultoinnista. Näin ollen lautakunta katsoo, ettei rajoitusehtoa ei voida soveltaa puheena olevan kaltaisiin virheellisestä rakennuspaikan osoittamisesta aiheutuviin vahinkoihin.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö korvaa vahingon kaupungin varallisuusvastuuvakuutuksesta vakuutussopimuksen mukaisessa laajuudessa ja soveltamatta asiaan vakuutusehtojen kohdan 2.12 viivästystä koskevaa rajoitusta.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Raulos 
Sihteeri Isokoski

Jäsenet:
Akselimäki
Jaakkola
Makkula
Nyyssölä
Sarpakunnas
Sjögren