Tapahtumatiedot

Vakuutusyhtiö Y:n vakuutuksenottaja B on tilannut A Oy:lta huopakaton uusimisen omistamaansa asuinrakennukseen. A Oy:n suorittaessa 14.8.2015 huopakaton uusimiseen liittyviä tulitöitä, on tulitöissä tapahtunut huolimattomuus, jonka seurauksena katto oli syttynyt tuleen, ja tuli oli päässyt leviämään talon kattorakenteisiin. Palon seurauksena rakennus oli kärsinyt mittavia palo- ja savuvahinkoja sekä sammutustöiden seurauksena aiheutuneita vesivahinkoja.

Vakuutusyhtiö Y on korvannut vakuutuksenottajansa B:n kiinteistövakuutuksesta päivän arvon mukaisen korvauksen rakennuksesta sekä vakuutuksenottajalle koituneet purku- ja selvittelykulut vahingosta. Y on esittänyt maksetuista korvauksista vakuutuksenantajan takautumisoikeuteen perustuvan korvausvaatimuksen A Oy:lle, joka on antanut takaisinsaantivaatimuksen vastuuvakuutusyhtiönsä X käsiteltäväksi. Vakuutusyhtiö X on 22.9.2015 ja 30.8.2016 antamillaan korvauspäätöksillä ilmoittanut vahingon aiheutuneen A Oy:n tuottamuksesta. X on korvannut A Oy:n vastuuvakuutuksesta vähennettynä vakuutuksenottajan omavastuuosuudella, suojeluohjevähennyksellä sekä lisäksi vakuutuksen rajoitusehtojen on ilmoitettu rajoittavan korvattavaa vahinkoa.

Vastuuvakuutuksen perusteella korvattavan vahingon määrän arvioimiseksi X on pyytänyt kiinteistöarvioijalta lausunnon vahingoittuneen kohteen käyvästä arvosta ennen vahinkoa. Lausunnon mukaan asuinrakennuksen markkina-arvo ennen vahinkoa on ollut 420 000, +/- 40 000 euroa. X on lausunnon perusteella arvioinut kiinteistön arvoksi ennen vahinkotapahtumaa 420 000 euroa. B on myynyt kiinteistön vahingon jälkeen sellaisessa kunnossa, että siihen on suoritettu palosaneeraustöitä (purkutöitä) asunnon saattamiseksi myyntikuntoon. Kauppakirjahinta on ollut 245 000 euroa. X on katsonut, että vahingon perusteella B:n kärsimä vahingon määrä on kiinteistön myyntiarvo ennen vahinkoa (420 000 euroa) vähennettynä vaurioituneen kiinteistön myyntihinnalla vahingon jälkeen (245 000 euroa) eli yhteensä 175 000 euroa. X on korvannut Y:lle tämän summan vähennettynä edellä mainituilla vakuutuksenottajansa omavastuuosuudella, suojeluohjevähennyksellä sekä vakuutuksen rajoitusehdolla.

X ei ole korvannut Y:n vaatimia selvittely- ja purkukustannuksia. X on korvauspäätöksessään 29.12.2016 katsonut, että kun korvauksena on maksettu se erotus, joka todellisen myyntihinnan ja laskennallisen vahingoittumattoman talon myyntihinnassa on, vahinkoa kärsinyt on saanut käyttöönsä saman rahasumman kuin mitä olisi saanut myydessään talon vahingoittumattomana. Vahinkoa kärsinyt on päässyt siten samaan asemaan kuin ilman vahinkoa.

Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta

Asiassa on riitaista se, ovatko Y:n kiinteistövakuutuksesta maksamat purku- ja selvittelykulut sellaisia vahingonkorvauksia, jotka tulee korvata vahingon aiheuttajan vastuuvakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö Y on vaatinut, että vahingon aiheuttaja on velvoitettava korvaamaan asiassa aiheutuneet purku- ja selvittelykulut, yhteensä 69 594,79 euroa. Y on lausumassaan todennut, että vahinko on aiheutunut A Oy:n tuottamuksesta sopimussuhteessa ja vahinkoa kärsinyt on vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan oikeutettu vaatimaan täyden vahingonkorvauksen aiheutuneesta esinevahingosta. Täyden korvauksen periaatteen nojalla korvausta on suoritettava niin suuri määrä, että vahingonkärsijä korvauksen johdosta pääsee asemaan, jossa hän olisi ollut, ellei vahinkotapahtumaa olisi sattunut (Ståhlberg - Karhu: Suomen vahingonkorvausoikeus 2013, s. 397.) Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen. Ståhlbergin ja Karhun mukaan lainvalmistelutöistä ei käy selville, miksi arvon korvaamisen yhteydessä ei voitaisi korvata muita kuluja. Ståhlbergin ja Karhun näkemyksen mukaan ei lienekään perusteita jättää arvon korvaamisen yhteydessä vaadittuja muita kuluja korvaamatta, jos niille on esitetty asianmukaiset perusteet (Ståhlberg - Karhu: Suomen vahingonkorvausoikeus 2013, s. 442.) Vahingon uhatessa tai sen tapahduttua vahingonkärsijällä on myös velvollisuus rajoittaa vahinkoaan (Hemmo: Vahingonkorvausoikeus 2005, s. 212).

Tapauksessa B on ryhtynyt ennen kiinteistön myymistä palosaneeraustoimenpiteisiin (tulipalossa tuhoutuneiden rakenteiden purkutyöhön) kiinteistöllä, josta on aiheutunut 69 594,79 euron suuruiset kustannukset. Kulut ovat koostuneet kohteen kosteusmittauksesta ja kuivauksesta, tulipalossa tuhoutuneiden rakenteiden purkutöistä, rakennuslupa-asiakirjoista, rakennuskonsultoinnista sekä rakennesuunnittelusta. B on myynyt rakennuksen sen jälkeen, kun edellä mainitut työt on suoritettu.

Y on katsonut, että on selvää, että suoritetut työt ovat vaikuttaneet siihen hintaan, joka kiinteistöstä on saatu myytäessä se vaurioituneena. Jos vahingon aiheuttaja ei olisi velvollinen suorittamaan näitä vaurioituneen talon myyntikuntoon saattamiseksi käytettyjä kuluja, johtaisi tämä tilanteeseen, jossa kulut jäisivät vahinkoa kärsineen vahingoksi. Näin ollen edellä mainittu täyden korvauksen periaate kaikista vahingon aiheuttamista kustannuksista ei täyttyisi. Vahingon aiheuttaja on siten velvollinen korvaamaan myös aiheutuneet purku- ja selvittelykulut.

Vakuutusyhtiö X on vastauksessaan kiistänyt Y:n korvausvaatimuksen perusteettomana. X on katsonut, että yhtiö on maksanut Y:lle sen korvauksen, joka vahinkoa kärsineellä B:llä on ollut oikeus saada vahingon aiheuttajalta. Y:lle ei ole voinut siirtyä parempaa oikeutta kuin B:llä on ollut.

X on korvauspäätöksessään 29.12.2016 todennut, että palovahingon seurauksena kiinteistö on vaurioitunut, mutta ei ole tuhoutunut täysin. Kiinteistö on ollut korjattavissa alkuperäiseen kuntoonsa. Vahingossa vaurioituneen kiinteistön arvo ennen vahinkoa on saadun selvityksen mukaan ollut noin 420 000 euroa. Kiinteistöä ei ole kuitenkaan B:n omistusaikana korjattu, vaan B on myynyt kiinteistön vaiheessa, jossa vahingon korjaaminen on aloitettu, mutta ei vielä loppuun saatettu. Myyntihintaa B on saanut kiinteistöstä 245 000 euroa.

X:n mukaan on selvää, että kiinteistöstä on vaurioituneena myytäessä saatu pienempi hinta, kuin mitä siitä olisi saatu myytäessä se vahingoittumattomana. Korvauksena on maksettu se erotus, joka todellisen myyntihinnan ja laskennallisen vahingoittumattoman talon myyntihinnassa on ollut. Siten B on saanut käyttöönsä saman rahasumman kuin mitä olisi saanut myydessään talon vahingoittumattomana. B on päässyt samaan asemaan, jossa hän olisi ollut ilman vahinkoa.

Vakuutusyhtiö Y:n vaatimus 69 594,79 euroa koostuu palaneen kohteen kosteusmittauksesta ja kuivauksesta, tulipalossa tuhoutuneiden rakenteiden purkutöistä, rakennuslupa-asiakirjoista, rakennuskonsultoinnista ja rakennussuunnittelusta. Y on katsonut, että kyseiset kulut ovat vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:ssä tarkoitettuja esinevahinkoon liittyviä "muita kuluja". Kuluja vaaditaan palaneen rakennuksen purku- ja selvittelykustannuksina. X on kuitenkin katsonut, että kyse ei ole kohteen purku- ja selvittelykustannuksista. Nyt kyseessä olevan palon seurauksena kiinteistö on vaurioitunut, muttei tuhoutunut täysin. Kiinteistö on ollut korjattavissa alkuperäiseen kuntoonsa. B on aloittanut kohteen korjausrakentamisen, kuten Y:n vaatimien kulujen erittelystä on todettavissa. B on tilannut kosteusmittauksen, kuivauksen, purkutöitä sekä rakennuslupia ja rakennesuunnittelua. Kyseiset kulut eivät ole tuhoutuneen omaisuuden raivauskuluja tai vahingon rajoittamiskuluja, vaan selkeitä rakennuksen korjaamiseen liittyviä kuluja. Y on itsekin alun perin arvioinut, että kiinteistö kannattaa ja voidaan korjata kohtuullisin kustannuksin, koska se on alkanut maksaa edellä mainittuja korjauskuluja. Jossain vaiheessa B on kuitenkin jättänyt jälleenrakentamisen kesken ja myynyt kiinteistön keskeneräisenä 245 000 eurolla. Tästä huolimatta Y on maksanut asiakkaalleen kohteen päivän arvon eli käytännössä "lunastanut" koko kiinteistön käyvästä arvosta 300 000 eurosta. B on saanut yhteensä 545 00 euroa kiinteistöstä, jonka käypä arvo on X:n hankkiman arviokirjan mukaan riidattomasti ollut enintään 420 000 euroa.

Yhtiö X on katsonut, että yhtiö Y:n vaatimat kulut eivät ole tuhoutuneen kiinteistön raivauskuluja (jotka voisivat tulla korvattavaksi), vaan selviä jälleenrakennuskuluja tilanteessa, jossa Y on kuitenkin lunastanut koko kohteen käyvästä arvosta. X:n näkemyksen mukaan näitä kuluja ei tule korvata vakuutuksenottaja A Oy:n vastuuvakuutuksesta, koska Y:n maksama kokonaiskorvaus ja B:n saama kauppahinta ovat ylittäneet kiinteistön arvon.

Sopimusehdot ja lainsäädäntö

X:n yritysturvaan kuuluvan toiminnan vastuuvakuutuksen vakuutusehtojen YT 300 ehtokohdan 1.1 mukaan vakuutus korvaa vakuutuskirjassa mainitussa toiminnassa toiselle aiheutetut henkilö- ja esinevahingot, jotka todetaan vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja joista vakuutuksenottaja on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1.1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen.

Ratkaisusuositus

Asiassa on riitaista se, ovatko vakuutusyhtiö Y:n kiinteistövakuutuksesta maksamat purku- ja selvittelykulut sellaisia vahingonkorvauksia, jotka tulee korvata vahingon aiheuttajan vastuuvakuutuksesta.

Vahingonkorvausoikeudessa korvauksen laskemiseen käytetään täyden korvauksen periaatetta. Periaatteen mukaan vahingonkärsijä tulee saattaa siihen asemaan, jossa hän olisi, ellei vahinkotapahtumaa olisi sattunut. Rikastumiskiellon periaatteen vuoksi vahingonkärsijä ei kuitenkaan saa vahingon johdosta päästä parempaan asemaan kuin missä hän on ollut ennen vahinkoa.

Esinevahingon korvaamisen lähtökohtana vahingonkorvausoikeudessa ja vastuuvakuutuksessa on vahingoittuneen esineen osalta korjauskustannusten korvaaminen. Vahingonkärsineellä ei ole oikeutta saada korvausta esineen arvosta, ellei esine ole tuhoutunut tai elleivät korjauskustannukset ylitä esineen arvoa. Ellei esinettä korjauksesta huolimatta saada yhtä hyvään kuntoon, kuin missä se oli ennen vahinkotapahtumaa tai jos korjatun esineen arvo on alkuperäistä alhaisempi, vahingonkärsijällä on oikeus saada korvausta myös arvonalennuksesta. Arvonalennus tarkoittaa määrää, jolla esineen arvo vielä korjauksen jälkeenkin alittaa aikaisemman arvon. Kysymys voi tällaisessa tilanteessa olla esimerkiksi alentuneen myyntiarvon hyvittämisestä.

Vakuutusyhtiö X on katsonut, että vahingon perusteella B:n kärsimä vahingon määrä on kiinteistön myyntiarvo ennen vahinkoa (420 000 euroa) vähennettynä vaurioituneen kiinteistön myyntihinnalla vahingon jälkeen (245 000 euroa) eli yhteensä 175 000 euroa. X ei ole korvannut Y:n vaatimia selvittely- ja purkukustannuksia. X on korvauspäätöksessään 29.12.2016 katsonut, että kun korvauksena on maksettu se erotus, joka todellisen myyntihinnan ja laskennallisen vahingoittumattoman talon myyntihinnassa on, vahinkoa kärsinyt on saanut käyttöönsä saman rahasumman kuin mitä olisi saanut myydessään talon vahingoittumattomana, ja vahinkoa kärsinyt on päässyt siten samaan asemaan kuin ilman vahinkoa.

Vakuutusyhtiö Y:n vaatimus 69 594,70 euroa koostuu palaneen kohteen kosteusmittauksesta ja kuivauksesta, tulipalossa tuhoutuneiden rakenteiden purkutöistä, rakennuslupa-asiakirjoista, rakennuskonsultoinnista ja rakennussuunnittelusta. Y on katsonut, että kyseiset kulut ovat vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:ssä tarkoitettuja esinevahinkoon liittyviä "muita kuluja". Kuluja vaaditaan palaneen rakennuksen purku- ja selvittelykustannuksina. X on kuitenkin katsonut, että kyse ei ole kohteen purku- ja selvittelykustannuksista, vaan selkeitä rakennuksen korjaamiseen liittyviä kuluja.

B:n vahingon purku- ja kaivauskustannukset ovat koostuneet kartoituksesta ja kuivauksesta, purkutöistä sekä erilaisista suunnittelutöistä. Kyseisten kustannusten laskuista ilmenee, että M Oy on suorittanut kiinteistöllä kuivaustöitä (kulut yhteensä 14 981,83 euroa) ja K Ky on suorittanut purku- ja saneeraustöitä (kulut yhteensä 46 081,56 euroa). P Oy on suorittanut rakennuttajakonsultointia koskien purkua ja tarjousta (4 511,12 euroa), arkkitehtitoimisto L Oy on toimittanut rakennuslupa-asiakirjat (3 530,28 euroa) ja C on suorittanut rakennesuunnittelua (yhteensä 490 euroa). Edellä mainitut kustannukset jakautuvat purku- ja kuivaustoimenpiteistä aiheutuneisiin kustannuksiin sekä erilaisista suunnittelutöistä aiheutuneisiin kustannuksiin. Suunnittelutyöt ovat kohdistuneet talon korjaamiseen.

FINE katsoo, että purku- ja kuivaustoimenpiteistä aiheutuneet kutsannukset ovat olleet palaneen talon välttämättömiä korjauskustannuksia. Vaikka taloa ei olekaan lopullisesti korjattu B:n toimesta, on ymmärrettävää, että talo on pitänyt saada sellaiseen kuntoon, että se voidaan myydä. Ilman kyseisiä toimenpiteitä kohteen myyntihinta olisi ollut todennäköisesti alhaisempi. Siten korjauskustannusten voidaan arvioida vaikuttaneen kiinteistön myyntihintaan. Kustannusten korvaaminen ei siten myöskään aseta vahingonkärsijää edullisempaan asemaan kuin missä hän olisi ollut ennen vahinkoa. Sen sijaan suunnittelukustannusten osalta FINE katsoo, että ne ovat kohdistuneet suunnitteilla olleisiin korjaustoimenpiteisiin eikä niiden voida katsoa vaikuttaneen talon myyntihintaan positiivisella tavalla. Näin ollen FINE katsoo, että X:n tulee maksaa Y:lle takautumisoikeuteen perustuen purku- ja kuivauskustannuksia yhteensä 61 063,39 euroa.

Lopputulos

FINE suosittaa, että vakuutusyhtiö X maksaa vakuutusyhtiö Y:n takautumisoikeuteen perustuen Y:lle 61 063,39 euroa lisää.

FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Ratkaisija Hanen
Esittelijä Luukkonen