Tapahtumatiedot
A:n vuokralle ottamassa kerrostalohuoneistossa (61 m²) syttyi tulipalo. Palosta aiheutui huoneistolle ja siellä olevalle irtaimistolle palo-, noki-, savu- ja vesivahinkoja.
Vakuutusyhtiö antoi A:lle korvauspäätökset muassa irtaimiston vahingoista. Irtaimistovahingon määräksi yhtiö katsoi 24.830 euroa, josta vähennettiin 50 % sillä perusteella, että kaikkea asunnossa ollutta irtaimistoa ei voitu sen laatu ja määrä huomioon ottaen katsoa vakuutusehdoissa tarkoitetuksi tavanomaiseksi koti-irtaimistoksi. Yhtiö maksoi myös irtaimiston siirto-, puhdistus- ja varastointikuluista 50 %:lla alennetun korvauksen. Asumisen keskeytyksestä vakuutusyhtiö korvasi 1.225 euroa/kk ilman vähennysten tekemistä.
A pyysi vakuutusyhtiön korvauspäätöksistä Vakuutuslautakunnan lausuntoa. Hän vaati valituksessaan, että irtaimiston korvaus maksetaan alentamattomana ja sen määrä tulee arvioida asiakkaan toimittamien vahinkoluetteloiden ja muun selvityksen perusteella. A:n mukaan irtaimiston arvo oli yli 126.000 euroa. Irtaimistoa, muun muassa arvoesineitä, hävisi ja rikkoutui siirtotyön tehneen yrityksen menettelyn johdosta. Hän vaati myös irtaimiston siirto-, puhdistus- ja varastointikulujen korvaamista täysimääräisesti sekä lisäkorvausta asumisen keskeytyksestä.
Vakuutuslautakunta katsoi ratkaisusuosituksessaan 26.2.2014, että A:n koti-irtaimisto oli ollut lukumääräisesti poikkeuksellisen suuri. Vakuutusyhtiön vetoamien seikkojen pohjalta tapausta ei kuitenkaan ollut perusteltua arvioida siten, että 50 %:n osuus koti-irtaimistosta, joka koostui tavanomaisista irtaimistoesineistä, ei olisikaan ollut vakuutettuna kotivakuutuksella tavanomaisena koti-irtaimistona. Vakuutuslautakunta katsoi, että koti-irtaimistosta tuli maksaa alentamaton korvaus. Vakuutusyhtiön korvauspäätöksen perusteella vahingon määrän riidaton osa oli 24.830 euroa. Vakuutuslautakunta katsoi, että vahinkoluettelot ja muut selvitykset eivät osoittaneet, että tuhoutuneen irtaimiston osalta vakuutusyhtiön vakuutusehtojen korvaussääntöjen mukainen korvausvastuu ylittäisi tämän summan. Lautakunta ei suosittanut korotusta tuhoutuneen irtaimiston vahingon määrään.
Vakuutuslautakunta suositti, että korvaus irtaimiston vahingosta maksetaan ilman 50 prosentin vähennystä ja vahingosta suoritetaan lisäkorvausta niin, että muun muassa asunnon tyhjentämistä koskeva lasku, irtaimiston säilytyskulut ja irtaimistovahinko tulevat kokonaan korvatuiksi. Lautakunta ei antanut ratkaisusuositusta A:n tavaroiden varastosta takaisin tuomista ja tavaroiden myöhempää varastointia koskevien vaatimuksen osalta, vaan katsoi, että vakuutusyhtiön tulee ottaa näihin vaatimuksiin kantaa A:n esittämän yksilöidyn korvausvaatimuksen ja selvityksen perusteella. Myös mahdollisten lisääntyneitä asumiskuluja koskevien lisävaatimuksien osalta A:n tuli halutessaan esittää vakuutusyhtiölle perusteltu korvausvaatimus ja selvitys.
Vakuutusyhtiön korvauspäätöksen 20.3.2014 mukaan yhtiö oli käsitellyt A:n korvaushakemuksen. Vakuutusyhtiö maksoi korvausta yhteensä 30.741,01 euroa. Korvauserittely oli seuraava:
Irtaimisto 24.830,00
Irtaimiston tyhjennys 28.751,13
Irtaimiston säilytyskulut 5.124,60
Vähennetään aiemmat korvaukset −28.751,13
Vähennetään aiemmat korvaukset −601,73
Korvaus yhteensä 29.352,87
Viivästyskorko yhteensä 1.388,14
A toimitti vakuutusyhtiölle 24.5.2015 päivätyn korvaushakemuksen. Korvaushakemuksessa viitattiin aiemmin toimitettuihin vahinkoluetteloihin. A toisti aiemmat korvausvaatimuksensa ja vaati, että korvauskysymykset käsitellään yhdessä A:n kanssa. A kuvasi korvaushakemuksessaan laajasti irtaimistolle aiheutuneita vahinkoja.
Vakuutusyhtiön korvauspäätöksen 16.6.2015 mukaan yhtiö on maksanut asumisen keskeytymisestä 460 euroa. Korvausta on maksettu kuluista ajalta 8.7−30.7.
Yhtiö toteaa vastaanottaneensa A:n korvaushakemuksen. Vakuutusyhtiön mukaan korvaus irtaimistosta on maksettu Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksen mukaisesti siten, että korvaus on kattanut koko irtaimiston.
Saadun selvityksen perusteella asuntoon ei ole saanut tuoda pahvilaatikoita isännöitsijän kiellosta, minkä vuoksi irtaimistoa on jouduttu säilyttämään varastossa pidempään. Tästä on aiheutunut lisäkustannuksia 3.200 euroa. Vakuutusyhtiö katsoo, että ylimääräiset varastointikustannukset eivät ole välitöntä esinevahinkoa, vaan luonteeltaan välillistä kustannusta, eivätkä ne liity suoraan vahinkoon.
A on hakenut korvausta K:lle aiheutuneista kustannuksista. Vakuutusyhtiö ei maksa korvausta näistä kuluista, koska kyse on ollut vahingon selvittelyyn tai vahinkoon välillisesti liittyvistä kustannuksista, jotka eivät ole vakuutusehtojen mukaan korvattavia.
Asiakkaan valitus
A vaatii Vakuutuslautakunnalle 29.6.2018 saapuneessa valituksessaan lisäkorvausta irtaimistosta. Hän viittaa vakuutusyhtiölle toimittamaansa vahinkoluetteloon ja toistaa aiemmat vaatimuksensa. A kuvaa valituksessaan laajasti vahingon tapahtumainkulkua, tulipalossa vaurioitunutta irtaimistoa, vahingon käsittelyä ja Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta asiassa. A:n mielestä vahingosta maksetut korvaukset eivät ole riittävät. Yhtiön maksama irtaimistokorvaus on liian pieni, eikä 24.000 eurolla ole mahdollista hankkia uutta irtaimistoa tuhoutuneiden ja puhdistuskelvottomien esineiden tilalle. Asiakkaan mielestä vakuutusyhtiö ei ole määrittänyt korvauksia Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksen mukaisesti, eikä myöskään selvittänyt vahingon määrää A:n kanssa.
A katsoo, että hänen oikeutensa hakea muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätöksiin on edelleen voimassa eikä se ole vanhentunut. A:n mukaan hän on saanut vakuutusyhtiön korvauspäätöksen 16.6.2015 vasta 5.7.2015 kotiin lomalta palattuaan.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö kiistää asiakkaan vaatimukset perusteettomina. Yhtiö kiistää valituksen ensisijaisesti vanhentuneena, koska valitusta ei ole pantu vireille kolmen vuoden kuluessa siitä, kun päätökset on annettu, vaan vasta 29.6.2018. Toissijaisesti vakuutusyhtiö katsoo, että 20.3.2014 ja 16.6.2015 annetut korvauspäätökset ovat olleet vakuutusehtojen mukaiset.
Vakuutuslautakunta on 26.2.2014 antamassa ratkaisusuosituksessaan VKL 320/13 ottanut kantaa vahingon määrään ja todennut, ettei se vahinkoluettelon ja muun selvityksen perusteella suosita korotusta tuhoutuneen irtaimiston vahingon määrään, mutta katsonut, että korvaukset irtaimistosta, sen tyhjennyksestä ja säilytyksestä tulee maksaa kokonaan ilman 50 % vähennystä. Vakuutusyhtiö on maksanut korvauspäätöksellä 20.3.2014 Vakuutuslautakunnan suosittamat lisäkorvaukset. Vakuutusyhtiön mukaan tähän päätökseen ei ole liitetty muutoksenhakuohjetta, koska korvaus on maksettu lautakunnan suosituksen mukaisesti täysimääräisenä, eikä korvauspäätöksellä ole evätty mitään korvausta.
A on tehnyt asiassa uuden korvaushakemuksen 24.5.2015, jossa hän on esittänyt, että hänen aiemmin laatimassaan vahinkoluettelossa lueteltujen esineiden arvot olisivat alakanttiin ja ettei luettelo sisältäisi kaikkia vahingoittuneita esineitä. Samassa korvaushakemuksessa hän on esittänyt myös vaatimuksia ylimääräisestä varastointiajasta ja tavaroiden kuljetuksesta yms.
Korvauspäätöksellä 16.6.2015 asiakkaalle on maksettu korvausta asumisen keskeytymisestä. Irtaimiston osalta päätöksessä on todettu, että vakuutuksesta on jo maksettu korvaus koko irtaimiston määrästä Vakuutuslautakunnan suosittaman mukaisesti. Asiakkaan mainitsema vahinkoluettelo on ollut vakuutusyhtiön käytettävissä korvausta maksettaessa. Vahinkoon välillisesti liittyviä kustannuksia ei ole korvattu.
Vakuutusyhtiö katsoo, että asiakas on menettänyt kanneoikeutensa korvauspäätökseen vanhentumisen johdosta. Toissijaisesti yhtiö vetoaa siihen, että vahingon määrää koskeva riita on jo kertaalleen ratkaistu lautakunnassa. Asiakas ole esittänyt valituksensa tueksi mitään sellaista vahingon määrän arvioimisen kannalta merkityksellistä uutta näyttöä tai selvitystä, jonka perusteella asia tulisi ottaa uudelleen käsittelyyn Vakuutuslautakunnassa.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Tapauksessa on kysymys siitä, onko A:n katsottava menettäneen kanneoikeutensa sen perusteella, että vakuutusyhtiön korvauspäätöksiin on haettu muutosta vasta yli kolmen vuoden jälkeen. Mikäli kanneoikeutta ei ole menetetty, kyse on vahingon määrän arvioimisesta.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Vakuutussopimuslain 8 §:n (tieto oikeusturvakeinoista) mukaan korvaushakemuksen johdosta annettavasta tai muusta vakuutusta koskevasta päätöksestä on käytävä ilmi, jollei se ole olosuhteisiin nähden ilmeisen tarpeetonta, voidaanko ja millä tavalla asia saattaa tuomioistuimen, kuluttajavalituslautakunnan tai muun vastaavan elimen käsiteltäväksi.
Vakuutussopimuslain 74 §:n (Kanneaika) mukaan kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen taikka vakuutuksenottajan, vakuutetun tai muun vakuutuskorvaukseen oikeutetun asemaan vaikuttavan muun päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta. Vanhentumisen keskeytymisestä sen johdosta, että asia saatetaan vireille kuluttajariitalautakunnassa, Vakuutuslautakunnassa tai muussa kuluttajariitoja ratkaisevassa elimessä, säädetään velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:ssä.
Yleisten sopimusehtojen (voimassa 1.1.2014 alkaen) kohdan 11 (Muutoksenhaku vakuutusyhtiön päätökseen) mukaan jos vakuutuksenottaja tai korvauksenhakija on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen
- hän voi viedä päätöksen ratkaisusuosituksia antavien Vakuutuslautakunnan tai Kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi
- hän voi panna vireille kanteen vakuutusyhtiötä vastaan.
Kanne voidaan panna vireille Suomessa olevan asianosaisen tai vakuutusyhtiön kotipaikan taikka vahinkopaikan käräjäoikeudessa.
Vakuutusyhtiön tekemään päätökseen on haettava muutosta kolmen (3) vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen sai kirjallisen tiedon vakuutusyhtiön päätöksestä ja tästä määräajasta.
Asian arviointi
Esillä olevassa tapauksessa Vakuutuslautakunta on antanut A:n valituksen johdosta 26.2.2014 ratkaisuosituksen, jossa on suositettu lisäkorvauksen maksamista irtaimistovahingoista siltä osin kuin korvausta on alennettu sen perusteella, että koti-irtaimisto ei 50 %:n osalta ole ollut vakuutuksen kohteena. Vakuutuslautakunta on katsonut, että esitetyn selvityksen mukaan vakuutusyhtiön arvio irtaimistovahingon määrästä (24.830 euroa) on ollut asianmukainen, eikä näyttöä tätä suuremmasta vahingon määrästä ole esitetty, minkä vuoksi lautakunta ei ole suosittanut korvauksen kokonaismäärän osalta lisäkorvausta.
Vakuutusyhtiö on antanut A:lle 20.3.2014 korvauspäätöksen, jonka mukaan yhtiö on maksanut A:lle lisäkorvauksia irtaimistovahingosta sekä irtaimiston tyhjennys- ja säilytyskuluista. Korvauspäätökseen ei ole liitetty muutoksenhakuohjetta.
Vakuutusyhtiö on korvauspäätöksellään 16.6.2015 maksanut asumisen keskeytymisestä 460 euron korvauksen. Yhtiö on todennut vastaanottaneensa A:n korvaushakemuksen. Päätöksessä on todettu, että korvaus irtaimistosta on aiemmin maksettu Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksen mukaisesti siten, että korvaus on kattanut koko irtaimiston. Lisäkorvausta irtaimistovahingosta ei ole maksettu. Yhtiö on kieltäytynyt maksamasta A:n vaatimia korvauksia varastointikuluista ja K:n tekemästä työstä. Korvauspäätökseen on liitetty muutoksenhakuohje.
Vakuutusyhtiö on ilmoittanut, että 20.3.2014 annetulla korvauspäätöksellä on tarkoitettu maksaa Vakuutuslautakunnan suosittamat lisäkorvaukset. Korvauspäätöksessä ei ole evätty mitään korvauksia, minkä vuoksi siihen ei yhtiön mielestä ole ollut tarpeen liittää muutoksenhakuohjetta.
Vakuutuslautakunta kiinnittää huomiota siihen, että puheena olevassa korvauspäätöksessä on viitattu asiakkaan korvaushakemukseen, eikä Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta ole siinä lainkaan mainittu. Vaikka päätöksessä maksetut korvaukset ovat sisällöllisesti vastanneet Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta, maksettu korvaus on edelleen poikennut A:n esittämistä vaatimuksista. Lisäksi päätöksessä on kokonaan uutena korvauskysymyksenä käsitelty viivästyskoron maksamista päätöksessä mainitulta ajanjaksolta. Vakuutuslautakunta huomauttaa vielä, että vakuutussopimuslain 74 §:n mukaan kanneoikeus vakuutusyhtiön korvauspäätöksen johdosta voidaan menettää kolmen vuoden kanneajan kulumisen johdosta vain tilanteissa, joissa asiakas on saanut tiedon vakuutussopimuslain 74 §:n mukaisesta määräajasta. Vaikka muutoksenhakuohjeen liittäminen sellaisiin korvauspäätöksiin, joilla maksetaan asiakkaan vaatimusten mukaiset korvaukset, voi käytännön syistä olla vakuutussopimuslain 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla tarpeetonta, vakuutussopimuslain 74 §:n sanamuodon mukaan sillä, onko korvauspäätös vastannut asiakkaan vaatimusta, ei kuitenkaan ole merkitystä päätöstä koskevan kanneajan alkamisen kannalta. Koska korvauspäätökseen 20.3.2014 ei ole liitetty muutoksenhakuohjetta, vakuutussopimuslain 74 §:n mukainen kanneaika ei ole alkanut kulua.
A on korvauspäätöksen 20.3.2014 saatuaan esittänyt vakuutusyhtiölle uuden korvausvaatimuksen muun muassa irtaimistovahingon osalta. Tämän vaatimuksen johdosta vakuutusyhtiö on antanut 16.6.2015 korvauspäätöksen, josta ilmenee, että lisäkorvausta irtaimistovahingosta ei makseta. Tähän korvauspäätökseen on liitetty muutoksenhakuohje.
Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö on viimeksi mainitussa päätöksessään antanut uuden korvauspäätöksen A:n vaatimasta irtaimistovahingon lisäkorvauksesta. Korvauspäätös, jonka A on myöntänyt saaneensa, on lähetetty postitse A:n ilmoittamaan osoitteeseen.
Vakuutussopimuslain 74 §:ssä tai lain esitöissä ei ole lähemmin määritelty sitä, milloin korvauksenhakijan on katsottava saaneen lainkohdassa tarkoitetulla tavalla kirjallisen tiedon postitse lähetetystä vakuutuksenantajan päätöksestä. Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan vakuutussopimuslain 74 §:n mukaista kanneaikaa arvioitaessa voidaan analogisesti soveltaa oikeuskäytännössä ja viranomaistoiminnassa yleisesti noudatettua periaatetta, jonka mukaan vastaanottajan katsotaan saaneen tiedon postitse lähetetystä tiedoksiannosta seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä (oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3a §:n 2. momentti, hallintolain 59 §).
Koska muuta ei ole näytetty, Vakuutuslautakunta katsoo, että 16.6.2015 annettu korvauspäätös on ollut A:n saatavilla viimeistään 7 päivän kuluttua korvauspäätöksen päiväyksestä (tiistaina 23.6.2015). Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutussopimuslain 74 §:n mukainen kanneaika on alkanut kulua tästä päivästä lukien. Lautakunnan näkemyksen mukaan merkitystä asian arvioinnissa ei voida antaa sille, milloin A on avannut saamansa postin ja tosiasiassa lukenut korvauspäätöksen ja muutoksenhakuohjeen.
Koska A:n valitus on saapunut Vakuutuslautakunnalle 28.6.2018, vakuutussopimuslain 74 §:n mukainen kanneaika on korvauspäätöksessä 16.6.2015 käsitellyn irtaimistovahingon ja muiden tässä päätöksessä käsiteltyjen korvauserien osalta kulunut umpeen.
Vakuutuslautakunta katsoo, että A on menettänyt oikeutensa hakea muutosta vakuutusyhtiön 16.6.2015 antamaan korvauspäätökseen. Näin ollen lautakunta ei käsittele kysymystä irtaimistovahingon määrästä tai muitakaan A:n tähän päätökseen liittyviä muutosvaatimuksia.
Lopputulos
Koska kanneoikeus on esillä olevassa tapauksessa menetetty, Vakuutuslautakunta ei anna asiassa ratkaisusuositusta A:n muutosvaatimusten osalta.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Bygglin
Sihteeri
Jäsenet:
Maso
Niemi
Rantala
Yrttiaho