Tapahtumatiedot
Asiakkaalle on myönnetty 28.5.2001 Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) mukainen valtionlaina. Pankki on perinyt lainasta 2 %:n korkoa velkakirjan korkoehdon mukaisen koron painuttua alle 2 %:n. Asiakas on maksanut lainaa maksuohjelman mukaisesti ja laina on tullut maksetuksi kokonaisuudessaan heinäkuussa 2017.
Asiakkaan valitus
Asiakas pyytää, että Pankkilautakunta suosittelee Pankkia noudattamaan valtionlainan velkakirjakokonaisuudessa sovittuja ehtoja ja muuttamaan ko. lainan koron viipymättä lain edellyttämällä tavalla velkakirjan varsinaisen korkoehdon mukaiseksi ajalta, jolloin liikakorkoa on peritty, ja palauttamaan liikaa perityn koron täysimääräisesti sekä maksamaan liikaa peritylle korolle lain mukaista viivästyskorkoa. Asiakas pyytää Pankkilautakuntaa antamaan suosituksen palautettavalle määrälle maksettavan viivästyskoron tai tuottokoron prosentista ja määräytymisajasta. Asiakas vaatii Pankkia myös toimittamaan palautettavaa summaa ja viivästyskorkoa koskevan kirjallisen laskelman.
Laina on myönnetty valtion varoista eli on ns. valtionlaina, mutta sopimusosapuolena allekirjoittaneen kanssa on kuitenkin Pankki. Pankki on kieltäytynyt palauttamasta asiakkaan vaatimaa korkoehdon vastaisesti perittyä liikakorkoa perustellen sitä sillä, että "korkohyvitykset tehdään ainoastaan maatalouden korkotukilainoista".
Allekirjoitetun velkakirjan kohdassa "Velan korko" todetaan velan vuotuisen koron olevan 2,000 %-yksikköä yli 12 kuukauden euribor 365 -koron. Edelleen velkakirjan Velan korko -kohdassa todetaan, että "Viitekoron arvon muutos vaikuttaa velasta perittävään korkoon velan yleisten ehtojen 1.2 mukaisesti." Tummennettuna velkakirjan Velan korko -kohdassa sanotaan, että "Edellä sovitusta korosta voidaan poiketa sopimalla siitä velan maksusitoumuksessa."
Velkakirjan mukaisten yleisten ehtojen 1.2 -kohdan mukaan "Velan korko muuttuu yhtä paljon kuin viitekoron arvo on muuttunut."
Velkakirjan liitteenä olevassa velan maksusitoumuksessa ei ole mainintaa 2 %:n minimi- tai vähimmäiskorosta.
Velkakirjassa tai sen liitteissä ei siis ole ehtoa, jonka mukaan velasta olisi maksettava vähintään 2 %:n korkoa. Pankki on kuitenkin tulkinnut velkakirjan ehtoja siten, että velan korko ei voisi koskaan laskea alle 2 %:n. Asiakkaan mielestä pankki on tulkinnut velkakirjakokonaisuuden ehtoja väärin ja soveltaa niitä lain vastaisesti.
Asiakas vetoaa asiassa pankkilautakunnan ratkaisusuositukseen FINE-001996. Kaikkia korkotukilainoja tai ns. valtionlainoja nostaneita viljelijöitä on kohdeltava asiassa tasa-arvoisella tavalla. Maaseutuelinkeinojen rahoituslakia ja viranomaispäätöksiä on tulkittava yhtenäisesti.
Jos lainasta olisi tarkoitettu maksettavaksi kaikissa tilanteissa vähintään 2 %:n suuruista korkoa, niin se olisi tullut selvästi mainita sekä velkakirjan että TE-keskuksen korkoetuutta koskevan päätöksen korkoehdoissa. Vähimmäiskorkoa koskevaa ehtoa ei myöskään pankin toimihenkilö tuonut esiin, kun hän velkakirjan allekirjoitustilaisuudessa kävi läpi velkakirjan ja velan yleisten ehtojen keskeiset kohdat.
Valtionlainan korosta on säädetty maaseutuelinkeinojen rahoituslain 25 §:ssä.
Korkotukilainojen korosta säädetään maaseutuelinkeinojen rahoituslain 29 §:ssä vastaavalla tavalla sitoen se samanlaisiin tarkoituksiin eli maatalouteen myönnettyihin normaalikorkoisiin lainoihin.
Asiakas ei näe korkoa koskevan sääntelyn osalta eroa korkotukilainojen ja valtionlainojen välillä. Molempien korot ovat enimmäismäärän osalta sidottu maatalouteen myönnettävien lainojen markkinaehtoisiin korkoihin.
Valtionlainojen osalta viitekoron vaihtelu markkinaehtoisesti on hyvin selvästi sanottu myös maaseudun kehittämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen 68 §:ssä, joka on pankin vastineessa nostettu esiin. Asiakkaan kannalta lainan pääoman alkuperäisellä lähteellä ei ole merkitystä eikä eroa korkotukilainan ja valtionlainan osalta ole nähtävissä myöskään em. normeista. Molemmille on säädetty myönnettäväksi korkotukea samoilla perusteilla; hyvin selvänä lähtökohtana molemmissa lainamuodoissa on markkinaehtoisen korkotason seuraaminen. Mitään lainmukaisia perusteita kohdella korkotukilainoja ja valtionlainoja korkotason osalta toisistaan poikkeavasti ei ole.
Lainasopimus on Pankin ja asiakkaan välinen. Lainan on asiakkaalle myöntänyt Pankki. Asiakas ei ole sopimussuhteessa valtioon. Pankki on myös itse laatinut lainasopimuksen osin ristiriitaiset ja epäselvät sekä ainakin asiakkaan käsityksen mukaan lainvastaiset sopimusehdot. Näiden syiden vuoksi asiakas katsoo, että Pankki on velvollinen vastaamaan asiassa ja palauttamaan asiakkaalle sovellettavan lain ja laatimansa sopimuskokonaisuuden vastaisesti liikaa perityt korot. Asiakas ei ota ratkaisusuosituspyynnössään mitään kantaa Pankin mahdollisuuteen saada asiakkaalle palautettu summa takaisin valtiolta tai valtion ja Pankin väliseen sopimusjärjestelyyn valtionlainojen välittämisestä muiltakaan osin. Asiakas on esittänyt vaatimuksensa sopimuskumppanilleen, joka on ollut Pankki.
Vastauksessaan Pankki on vedonnut maaseutuelinkeinojen rahoituslain 25 §:n 2 mom. määräykseen ja KKO:n ratkaisuun 1994:55, jossa on todettu, että lainaehdoissa on kysymys valtion tuesta maatalouden harjoittajille. Minkäänlaista tukea ei siis tulisi - em. ennakkopäätöksen mukaan toimien - asiakkaan lainan osalta ohjautua pankille tai valtiolle, kummankaan niistä ei tulisi asiassa saada markkinakorot ylittävää korkoa lainatulle summalle. Edelleen KKO:n päätöksessä todetaan, että tuen ehdot, kuten luotoista perittävän koron suuruus, määräytyvät lain perusteella. Asia on siis ratkaistava maaseutuelinkeinojen rahoituslain tulkinnalla ja Pankkilautakunta on jo päätöksessään FINE-001996 todennut, että maaseutuelinkeinojen rahoituslain 29 §:ssä olevan korkotukilainoja koskevan vastaavan lainkohdan tarkoituksena on ollut ainoastaan määritellä se korkotaso, jonka alle velkakirjassa määriteltävän kokonaiskoron mennessä korkotukea ei makseta. Pankkilautakunnan päätöksen mukaan muunlainen tulkinta johtaisi ko. lainkohdan sisäiseen ristiriitaan. Asiakkaan käsityksen mukaan valtionlainojen osalta tulkintatilanne on aivan samanlainen. Vaikka Pankki on saanut lainattavan summan valtiolta ja valtio takaa sen Pankille, sen ei tulisi muuttaa lain tulkintaa erilaiseksi kuin korkotukilainoissa. Asiakkaan asema korkotuen saajana ja koron maksajana on molemmissa lainamuodoissa samanlainen.
Asiakkaan käsityksen mukaan laki edellyttää vertaamaan maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisten lainojen - myös valtionlainojen - korkoja samaan aikaan Pankin myöntämien tavallisten markkinaehtoisten maatilalainojen korkoihin. Pankki ei ole vastauksessaan kiistänyt perineensä lainasta korkeampaa korkoa kuin markkinaehtoisesti maatiloille myöntämistään lainoista.
Pankki on myös vedonnut EU-notifikaation tarpeeseen korkotuen lisäämisessä. Huomiotta Pankin vastauksessa on jäänyt, että asiakas ei ole pyytämässä lisää valtion korkotukea vaan päinvastoin odottaa Pankin noudattavan markkinaehtoisesti määräytyvää korkotasoa. Markkinaehtoinen korkotaso ei tietenkään sisällä mitään valtiontukea, joten se ei myöskään voine olla EU-säädösten mukaisesti kielletty. Pankin puoltama markkinaehtoisia korkoja korkeampi korkokanta sen sijaan tuottaa kiellettyä tukea Pankille, vaikkakin osa ko. tuesta ehkä ohjautuu myöhemmin takaisin valtiolle.
Pankin vastauksessa ei ole tuotu esiin mitään sellaista, joka oikeuttaisi Pankin perimään lainasta markkinakorkoja korkeampaa korkoa. Laintulkinnan on oltava valtionlainojen ja korkotukilainojen osalta samanlainen, koska asiaa säätelevät normitkin ovat samansisältöisiä.
Pankin vastine
Pankin käsityksen mukaan asiakkaan vaatimus koskee tilannetta, jossa asiakkaan maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 25 § mukaiseen valtionlainaan valittu viitekorko on ollut negatiivinen ja asiakkaalta on peritty ja asiakas on maksanut lainastaan edelleen 2,000 % korkoa - eli asiakas vaatii palautettavaksi negatiivisesta viitekorosta aiheutunutta korkoeroa ja sille laskettavaa viivästyskorkoa ja/tai tuottokorkoa.
Tapahtumien kulku pääpiirteissään
Valtionlainan nostaminen on edellyttänyt Pankin puoltavan luottopäätöksen ja velkakirjan allekirjoittamisen lisäksi sitä, että toimivaltainen työ- ja elinkeinokeskus antaa maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) mukaisesta investointiavustuksesta ja valtiontukilainan korkoetuudesta puoltavan päätöksen ja valtionlainan nostamiselle saadaan nostolupa.
Asiakas on saanut puoltavan päätöksen hakemalleen investointiavustukselle ja valtiontukilainan korkoetuudelle Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskuksen maaseutuosastolta 21.12.2000 ja asiakas on allekirjoituksellaan 28.5.2001 hyväksynyt päätöksen ehdot ja sitoutunut noudattamaan niitä.
Asiakas on sittemmin maksanut edellä tarkoitetun valtionlainan lyhennyksiä korkoineen. Asiakas on maksanut lainasta 2,000 % -yksikön suuruista vuotuista korkoa myös ajalta, jolloin asiakkaan valtiontukilainaan valitsema viitekorko on ollut alle 0,00, eli negatiivinen. Asiakkaan lainan viitekorko on ollut negatiivinen 5.2.2016 alkaen.
Asiakkaan valitukseen liittyvä laina on maksettu kokonaan loppuun, pankin järjestelmiin laina on kirjattu päättyneeksi päivämäärällä 24.7.2017. Pankin järjestelmien mukaan lainassa on ollut loppuun maksamisen yhteydessä jäljellä olevaa korkotukea yli neljä tuhatta euroa.
Pankin vastaus
Pankki viittaa valtionlainasta maksettavan koron osalta keskeiseen sääntelytaustaan:
- Lainaa myönnettäessä voimassa olleet Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 25 §, 23 § ja 28 § sekä Valtioneuvoston asetus maaseudun kehittämisestä (609/2000)
- Sopimus Euroopan unionin toiminnasta, siten kuin konsolidoitu toisinto Euroopan unionin virallisessa lehdessä nro C 326, 26/10/2012 s. 0001 — 390, sopimuksen 107 artikla (aikaisemman EY -sopimus artikla 87) ja sopimuksen 108 artikla (aikaisemman EY ¬sopimuksen 88 artikla)
- Laki maaseutuelinkeinojen rahoituslain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta (1480/2007) 1 § 1-2 mom.
Pankin käsityksen mukaan valtionlainoja ja niistä maksettavaan korkoon liittyvään sääntelykokonaisuuteen ei ole tehty nyt ratkaistavana olevaan asiaan vaikuttavia muutoksia myöhemmässäkään vaiheessa — pankin käsityksen mukaan suurin muutos valtionlainoja sääntelevään, puheena olevan lakiin ja sen 25 § on ollut se, että uusista lainoista päättäminen on siirtynyt Maa- ja metsätalousministeriöltä vuonna 2007 perustetulle Maaseutuvirastolle. Näin ollen noudatetaan ko. valtionlainan ja siitä maksettavan koron osalta edelleen sisällöltään ja vaikutuksiltaan samaa lakia, asetuksia, muita säännöksiä sekä määräyksiä ja sopimusehtoja kuin lainan nostamisen ajankohtanakin vuonna 2001.
Valtionlainasta maksettavan koron osalta keskeiset sopimusehdot:
Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskuksen maaseutuosaston 21.12.2000 antama päätös investointiavustukselle ja valtiontukilainan korkoetuudelle asiakkaan maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 25 § mukaiselle valtionlainalle toteaa:
"Työvoima- ja elinkeinokeskus myöntää investointitukena avustusta ja valtionlainan korkoetuutta jäljempänä mainituin ehdoin. Tämä päätös on liitettävä valtionlainan velkakirjaan ja sitä on velkakirjaehtona noudatettavana."
Samassa päätösasiakirjassa kohdassa "Tuen ehdot", "B. Laina" ja "11. Korko":
"Lainan kokonaiskorko muodostuu viitekorosta ja siihen lisättävästä kahden prosenttiyksikön osuudesta. Lainansaajan on maksettava lainasta kokonaiskorkoa enintään viisi prosenttiyksikköä alempaa korkoa, kuitenkin vähintään kahden prosentin vuotuista korkoa. Korkoetuuden loputtua lainan saajan on maksettava kokonaiskoron suuruista korkoa. Lainan kokonaiskorko vaihtuu laina-aikana viitekoron vaihtelun mukaisesti."
Pankin kanssa 28.5.2001 allekirjoitettu pienyrityksen velkakirjassa todetaan ja sovitaan mm.:
Velkakirjan "otsikossa":
"Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) mukainen valtionlaina.
Liite viranomaisen päätös 21.12.2000."
Kohdassa "Velan Yleiset Ehdot" "2 Erityislainojen korko":
"Kun lainasta on säännökset erityislaissa ja lainan korkoa koskeva säännös muuttuu tai viranomainen päättää koron muuttamisesta kyseisen lain perusteella, pankilla on oikeus muuttaa velasta perittävää korkoa vastaavasti."
Asiakkaan reklamoimassa lainassa on kyse maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 25 § tarkoittamasta valtionlainasta, joka myönnetään valtion varoista. Tämä tarkoittaa sitä, että taustalla on täysin julkisin varoin toteutettava valtiontukijärjestely, joka toteutetaan velkakirjan ja velkaehtojen muodossa, lain (329/1999) 23 § mukaisesti.
Se että pankki hoitaa maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 25 § mukaisten valtionlainojen rahaliikennettä perustuu tässä laissa laintasoiseksi sääntelyksi vahvistettuun (ks. erityisesti edellä mainitun lain 3 § kohdat 7 ja 8, lain 31 §, 32§, 35 §, 43 § ja 64 §) tarkoituksenmukaisuusvalintaan sen osalta, että yksittäisillä luottolaitoksilla taustalla olevine keskusyhteisöineen on jo olemassa olevat valmiudet mm. maksujen välittämiseksi, velka- ja vakuusasiakirjojen laatimiseksi ja velkasuhteiden valvomiseksi. Edellä viitattuun lakiin ja sen 3 § ja 64 § sisältyvän asetuksenantovaltuuteen perustuen valtioneuvoston asetuksella määritetyt (Maa- ja metsätalousministeriön asetus maaseutuelinkeinojen rahoituslaissa tarkoitetuista luottolaitoksista ja keskusrahalaitoksista 947/2000 ja Maa- ja metsätalousministeriön asetus maaseudun kehittämistoimenpiteitä tuessa noudatettavasta menettelystä 948/2000) yksittäiset luottolaitokset keskusyhteisöineen toimivat valtion varoista myönnettävien ja täysimääräisesti takaisin valtiolle maksettavien lainojen välittäjinä ja valvovat varojen omistajan (valtion) etuja saaden vastineeksi valtioneuvoston asetuksella määrätyn järjestelypalkkion.
Pankki ei siis saa maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 25 § mukaisten valtionlainojen lainapääomaa tai korkoa miltään osin itselleen, vaan kaikki valtionlainoihin liittyvä velkapääoma ja kaikki valtionlainoihin liittyvät korot maksetaan täysimääräisesti takaisin valtiolle.
Koska pankki ei saa valtionlainojen pääomaa tai niihin liittyviä korkoja miltään osin itselleen ja pankki toimii valtion varoista myönnettävien lainojen osalta ainoastaan välittäjän tai järjestelijän roolissa erityislainsäädäntöön perustuen pankki katsoo, ettei se ole asiassa korvausvelvollinen. Pankki ei ole miltään osin itse sitoutunut velkakirjassa tarkoitettuun ja velkakirjaehtojen muodossa toteutettavan tuen antamiseen valtion puolesta — tuesta ja tuen maksamisesta kaikissa sen muodoissa on vastuussa vain ja yksin valtio.
Pankki toteaa, että asiakkaan 28.5.2001 allekirjoittama velkakirja valtion varoista myönnetystä lainasta, Ely -keskuksen 21.12.2000 tekemä tukipäätös asiakkaalle tähän valtion varoista myönnettyyn lainaan liittyen ja maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 25 § 2 momentti muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka perusteella määräytyy asiakkaan takaisinmaksuvelvollisuus velkakirjassa mainittua pankkia kohtaan, joka taas tilittää kaiken takaisinmaksetun velkapääoman ja kaiken koron takaisin tuen myöntäneelle valtiolle.
Pankki ei ole samaa mieltä asiakkaan näkemyksestä asiakkaan allekirjoittaman korkoehdon merkityksestä ja laajuudesta. Asiakkaan vetoamien velkakirjan ehtojen lisäksi asiakkaan allekirjoittaman ja asiakkaan vastattavaksi tulleen velkasitoumuksen sisältöön kuuluu, että asiakas noudattaa myös muita samassa velkakirjassa mainittuja, tai muuten sen osaksi tulleita, velkakirjaehtoja, jotka ovat myös asiakkaalle myönnetyn tuen ehtoja.
On pankin käsityksen mukaan riidatonta, etteikö asiakkaan 21.12.2000 saama tukipäätös olisi myös tullut sellaisenaan velkakirjanehtona noudatettavaksi, koska asiakas ei olisi saanut valtionlainaa ilman tukipäätöstä, jossa todetaan yksiselitteisesti, että "Tämä päätös on liitettävä valtionlainan velkakirjaan ja sitä on velkakirjaehtona noudatettavana." ja asiakkaan allekirjoittama velkakirja valtion varoista myönnetystä lainasta viittaa tähän tukipäätökseen. Asiakkaan tukipäätös toteaa valtion varoista myönnettävästä lainasta maksettavasta korosta nimenomaisesti, että: "Lainan kokonaiskorko muodostuu viitekorosta ja siihen lisättävästä kahden prosenttiyksikön osuudesta. Lainansaajan on maksettava lainasta kokonaiskorkoa enintään viisi prosenttiyksikköä alempaa korkoa, kuitenkin vähintään kahden prosentin vuotuista korkoa."
Pankin kannan mukaan ei ole epäselvää, ristiriitaista tai harhaanjohtavaa, että velkakirjaehtojen kokonaisuudesta yksi ehto toteaa (kuten asiakkaan saama tukipäätös toteaa), että velasta maksettava koron määrä on sidottu johonkin valittuun viitekorkoon ja muuttuu tämän viitekoron vaihteluiden mukaisesti, mutta toinen saman velkakirjan ehto määrittelee kuitenkin velasta maksettavalle korolle "korkolattian", jota ei edes valitun viitekoron vaihtelu alita (kuten asiakkaan saama tukipäätöskin jälleen erikseen toteaa). Tässä tapauksessa korkolattia on tukipäätösehdoista ja laista tuleva ehto "kuitenkin vähintään kahden prosentin vuotuista korkoa", mikä tarkoittaa sitä, että edes negatiivinen viitekorko ei saa aikaan tämän kahdeksi prosentiksi määritellyn korkolattian alitusta.
Lisäksi allekirjoitetussa velkakirjassa oleva maininta siitä, että korkoehdosta voidaan poiketa sopimalla siitä velan maksusitoumuksessa ei tarkoita sitä, etteikö samassa velkakirjassa olisi voitu samalla sopia myös muista tavoista tai mekanismeista, joilla olisi vaikutusta lainasta maksettavaan korkoon tai yleensä korkoehdon muuttumiseen. Asiakkaan allekirjoittaman velkakirjan erityisehdoissa sovitaankin, että "Kun lainasta on säännökset erityislaissa ja lainan korkoa koskeva säännös muuttuu tai viranomainen päättää koron muuttamisesta kyseisen lain perusteella, pankilla on oikeus muuttaa velasta perittävää korkoa vastaavasti."
KKO 1994:55 ratkaisun mukaan pankilla on oikeus vedota suoraan asiaan laista tulevaan tukiehtoon velkakirjaehtona ja ilman varsinaista viittausehtoakin velkakirjassa, koska korkotukilainoissa ja valtionlainoissa on kyse lainaehtojen muodossa annettavasta tuesta ja olennaisinta on myönnetyn tuen tukiehtojen toteutuminen.
Vaikka asiakkaan maksama vähimmäiskorko perustuu jo edellä esitetysti suoraan asiakkaan allekirjoittaman velkakirjan velkakirjaehtoihin, on pankin kanta lain sisällöstäkin edelleen se, että asiakkaan maksama 2,000 % vähimmäiskorko perustuu myös maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 25.2 § nimenomaiseen määräykseen "Lainansaajan on kuitenkin maksettava lainasta kyseistä korkoa viisi prosenttiyksikköä alempaa korkoa, kuitenkin vähintään kahden prosentin vuotuista korkoa.". Myöskään valtioneuvoston antamasta asetuksesta (609/2000) ei muuta johdu. Pankin kannan mukaan 25.2 §:n sanamuoto on erittäin täsmällinen ja kirjoitettu lainansaajaa velvoittavaan muotoon eli kyseinen lainkohta pitää sisällään laintasoisen määräyksen maksettavasta vähimmäiskorosta.
Mikäli lain ja lainsäätäjän tarkoitus kuitenkin eroaa lain kirjoitetusta sanamuodosta, tulisi tämä pankin käsityksen mukaan tulla ilmi myös ko. lain esitöistä ja myöhemmästä lain soveltamiskäytännöstä. Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) esitöiden osalta hallituksen esitys HE 60/1998 vp toteaa pankin käsityksen mukaan yksiselitteisesti, että lainkohdassa mainittu kahden prosentin korko on nimenomaisesti maksettava vähimmäiskorko.
Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) soveltamiskäytännön osalta on pankin käsityksen mukaan annettu tämänkin valitusasian kannalta havainnollistavia tulkinta-kannanottoja siinä yhteydessä, kun maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) sisältämiä korkomäärittelyjä yritettiin muuttaa takautuvasti (tarkoittaen myös valituksen tehneen asiakkaan lainaa), määräajaksi vuosiksi 2011 ja 2012 maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) kumonneen lain (1479/2007) voimaanpanolain (1480/2007) muutoslailla (1154/2010). Lain (1145/2010) hallituksen esityksen yleisperusteluissa todetaan lain tarkoitukseksi määräaikainen vähimmäiskoron alentaminen prosentista yhteen prosenttiin vuosina 2011 ja 2012.
Pankin käsityksen mukaan edellä viitattu lakimuutos toteutettiin jo vuonna 2010 tilanteessa, jossa yleisimmät viitekorot, euribor-korot, olivat jo laskeneet merkittävästi, eivät toki vielä alle 0,00 (negatiiviseksi). Kuitenkin jo tuolloin 2010 vallinnut, poikkeuksellisen alhainen ja edelleen aleneva korkotaso oli jo saanut aikaan sen, että maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) perusteella myönnettyjen lainojen korkotuki ei toteutunut suunnitellussa laajuudessaan ja lisäksi tähän kyseiseen lakiin sisältyneet vähimmäiskorkomääritykset tekivät tuetuistakin lainoista velalliselle kalliimpia kuin esimerkiksi korvaavan lain, laki maatalouden rakennetuista (1476/2007), perusteella myönnetyistä lainoista. Maatalouden rakennetuista annetun lain perusteella myönnetään tukilainoja täsmälleen samaan tarkoitukseen ja muuten samoin ehdoin, kuin aikaisemman "rahoituslain" perusteella, mutta uudemmassa laissa vähimmäiskorkosäännös säätää yhden prosentin vuotuisesta korosta. Pankin käsityksen mukaan kuitenkin jo se, että takautuvaksi aiotusta muutoksesta päätettiin säätää uudella muutoslailla alemman tasoisen sääntelyn, ohjeistuksen tai soveltamiskäytännön muutokseen sijaan tarkoittaa sitä, että aikaisempaankin lakiin sisältyi laintasoinen vähimmäiskorkosäännös, jota voidaan muuttaa vain uudella, laintasoisella sääntelyllä.
Pankin käsityksen mukaan on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää huomioida myös kansallisen valtiontukisääntelyn ja sen tulkinnan riippuvuus Euroopan unionin tasoisesta sääntelystä. Kansallisen lain perusteella myönnettävät valtiontuet, tukimuutokset ja menettelytavat, eivät saa olla ristiriidassa Euroopan unionin valtiontukisääntelyn kanssa, tarkoittaen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artikloja 107 ja 108. Siten myös Euroopan unionin komission, joka yksinoikeudella valvoo valtion antaman tuen soveltuvuutta Euroopan unionin sisämarkkinoille ja jolle tulee ilmoittaa suunnitelluista avustuksista ja muista tuista ennen niiden myöntämistä, antamilla kannanotoilla on ratkaiseva merkitys kansallisen tukilainsäädännön, mukaan lukien maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999) ja sen perusteella annettavat tuet, soveltamisessa.
Mikäli edellä esitetystä huolimatta katsottaisiin, että negatiivisen viitekoron olisi tullut vaikuttaa vähentävästi asiakkaan maksettavaksi tulevaan korkoon ja asiakas olisi oikeutettu perusteettoman edun palautukseen, pankki ei voi olla puheena olevan valtion varoista myönnetyn lainan osalta perusteettoman edun palauttaja.
Pankki kiistää kaikki asiakkaan pankkia kohtaan esittämät väitteet kokonaan perusteettomina. Pankki toteaa myös, että jo voimassa oleva korkolaki (633/1982) sisältää tarvittavat ja riittävät määräykset sen osalta, mikä on lakiin perustuva velvollisuus maksaa tuottokorkoa ja/tai viivästyskorkoa mm. perusteetonta etua palautettaessa. Korkolakiinkaan perustuvia vaatimuksia ei voi toki enää tehokkaasti esittää, mikäli palautusvelvollisuus on jo vanhentunut lain velan vanhentumisesta (15.8.2003/728) mukaisesti ja vanhentumiseen vedotaan.
Selvitykset
Valitusta koskevan osapuolten kirjelmöinnin lisäksi lautakunnalle on toimitettu seuraavat asiakirjat:
- Velkakirja (pienyritys), 28.5.2001, ja Velan maksusitoumus, 28.5.2001
- Velan yleiset ehdot
- TE-Keskuksen päätös (21.12.2000) Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) mukaisesta investointiavustuksesta ja valtionlainan korkoetuudesta (EU-osarahoitteinen)
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiakkaan ja pankin välisen erimielisyyden ratkaisemiseksi Pankkilautakunnan on arvioitava, miten velkakirjakokonaisuutta tulisi tulkita ja soveltaa velasta maksettavan koron osalta.
Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot
Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 23 §:n mukaan
"Toiminnan rahoitus ja tukimuodot
Tässä laissa tarkoitettuun rahoitustukeen voidaan käyttää valtion talousarviossa ja 65 §:ssä tarkoitettujen toimenpiteiden osalta maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa osoitettuja varoja sekä EU:n osoittamia muita varoja.
Tämän lain mukainen rahoitustuki voidaan myöntää avustuksena, valtionlainojen korkoetuutena, korkovapautena ja lyhennysten vapaavuosina sekä luotto-laitosten varoista myönnettyjen lainojen korkotukena. Tämän lain 3 luvussa tarkoitettu tuki voidaan myöntää myös jättämällä valtion ensin maksaman hankkeen kustannukset osaksi tai kokonaan perimättä hankkeen muilta osakkailta tai hyödynsaajilta.
Lainan saajalta ei peritä korkoa siltä ajalta, jolta korkojen maksamisessa on myönnetty korkovapautta."
Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 25 §:n (Valtionlainan korko) mukaan:
" Luottolaitokset voivat myöntää lainaa maa-ja metsätalousministeriön osoittamista maatilatalouden kehittämisrahaston varoista (valtionlainat).
Valtionlainan kokonaiskorko on viitekoron ja siihen lisättävän kiinteän prosenttiyksikkömäärän summa. Lainansaajan on maksettava lainasta kyseistä korkoa viisi prosenttiyksikköä alempaa korkoa, kuitenkin vähintään kahden prosentin vuotuista korkoa. Korkoetuuden loputtua lainan saajan on maksettava lainasta kokonaiskoron suuruista korkoa. Viitekoroista, viitekorkoon lisättävästä kiinteästä prosenttiyksikkömäärästä, korkoetuuteen ja korkovapauteen sisältyvän tuen laskemisesta, vapaavuosien ja korkovapauden enimmäismääristä samoin kuin tarvittaessa lainaan liittyvän tuen enimmäismääristä säädetään valtioneuvoston asetuksella."
Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 28 §:n (Valtionlainan tilittäminen) mukaan
"Luottolaitos on velvollinen maksamaan erääntyneet valtionlainan lyhennykset ja korot valtiolle sitä mukaa ja sen suuruisena kuin lainansaajat ovat velvolliset suorittamaan velkaansa luottolaitokselle. Tilitykset on suoritettava seitsemän pankkipäivän kuluessa siitä, kun laina on velalliseen nähden erääntynyt tai velallinen on maksanut ylimääräisen Iyhennyksen.
Luottolaitoksen hyvityshakemuksen johdosta annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaiset maksut on maksettava seitsemän pankkipäivän kuluessa siitä, kun luottolaitos on saanut päätöksestä tiedon."
Valtioneuvoston maaseudun kehittämisestä antaman asetuksen (609/2000) 68 §:n (Valtionlainan kokonaiskorko) mukaan
Valtionlainan viitekorko voi olla 6 tai 12 kuukauden euribor -korko.
Viitekorkoon lisätään kahden prosenttiyksikön kiinteä osuus.
Rahoituslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu tämän pykälän 2 momentin mukainen lainan kokonaiskorko vaihtuu laina-aikana viitekoron vaihtelun mukaisesti.
Ehto, joka koskee valtionlainan koron muuttumista 3 momentissa säädetyllä tavalla, on mainittava työvoima- ja elinkeinokeskuksen päätöksessä.
Asetuksen 69 §:n (Korkoetuus) mukaan
Korkoetuudella tarkoitetaan 68 §:n 3 momentin mukaisen koron ja rahoituslain 25 §:ssä tarkoitetun lainansaajan maksaman koron erotusta.
Asetuksen 73 §:n (Korkotukilainan korkotuki) mukaan
Mitä 69 §:ssä säädetään valtionlainan korkoetuudesta, koskee soveltuvin osin rahoituslain 29 §:n mukaista korkotukilainan korkoa ja korkotukea.
Velkakirjaan (28.5.2001) on kirjattu
Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) mukainen valtionlaina.
Liite Viranomaisen päätös 21.12.2000.
Velkakirjan Velan korko -kohdan mukaan
Velallinen on velvollinen maksamaan velasta vuotuista korkoa.
Vuotuinen korko on 2,000 %-yksikköä yli 12 kuukauden euribor 365 -koron. Ensimmäisen korkojakson korko on 6,541 % (sisältää korkoetuuden). Koron ensimmäinen tarkistuspäivä on 25.5.2002. […]
TE-Keskuksen päätöksen (21.12.2000, allekirjoitettu 28.5.2001) mukaan
Tämä päätös on liitettävä valtionlainan velkakirjaan ja sitä on velkakirjaehtona noudatettava.
Päätöksen Valtionlainan myöntäminen -kohdan mukaan
Luottolaitos myöntää lainan niistä varoista, jotka se on saanut lainaksi maatilatalouden kehittämisrahastosta maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisiin tarkoituksiin edelleen lainattavaksi. Lainaa ei saa myöntää tukipäätöksestä poikkeavin ehdoin.
Päätöksen Korko-kohdan mukaan
Lainan kokonaiskorko muodostuu viitekorosta ja siihen lisättävästä kahden prosenttiyksikön kiinteästä osuudesta. Lainansaajan on maksettava lainasta kokonaiskorkoa enintään viisi prosenttiyksikköä alempaa korkoa, kuitenkin vähintään kahden prosentin vuotuista korkoa. Korkoetuuden loputtua lainan saajan on maksettava lainasta kokonaiskoron suuruista korkoa. Lainan kokonaiskorko vaihtuu laina-aikana viitekoron vaihtelun mukaisesti.
Päätöksen Muut lainaehdot -kohdan mukaan
Jollei maaseutuelinkeinojen rahoituslaista tai sen nojalla annetuista säännöksistä tai määräyksistä tai tämän päätöksen ehdoista muuta johdu, lainan ehtoina noudatetaan velkakirjalomakkeen ehtoja. Tämän päätöksen ehdot syrjäyttävät päätöksen kanssa ristiriitaiset velkakirjalomakkeen ehdot.
Asian arviointi
Pankkilautakunta katsoo, että ko. velkasuhteen sopimusosapuolia ovat asiakas ja Pankki ja asiakas voi näin ollen esittää sopimusta koskevat vaatimuksensa Pankkia - velkojaansa - kohtaan.
Tapauksessa kyseessä olevan lainan velkakirjaan on kirjattu sen olevan maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) mukainen valtionlaina ja sen liitteenä olevan viranomaisen päätös 21.12.2000. Kyseisen velkakirjassa viitatun viranomaispäätöksen eli TE-Keskuksen päätöksen (21.12.2000) mukaan päätös on liitettävä valtionlainan velkakirjaan ja sitä on velkakirjaehtona noudatettava. Asiakas on velkakirjan allekirjoituspäivänä 28.5.2011 allekirjoituksellaan hyväksynyt myös TE-Keskuksen päätöksen ehdot ja sitoutunut niitä noudattamaan.
Pankkilautakunta on asiakkaan valituksessaan viittamassa ratkaisussa FINE-001996 katsonut, ettei pankki kyseisessä tapauksessa ollut oikeutettu perimään maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) mukaisesta korkotukilainasta 2 %:n vähimmäiskorkoa vaan pankki voi periä lainasta korkeintaan velkakirjan korko-kohdassa osapuolten välillä sovittua kokonaiskorkoa. Kyseinen tapaus vastaa nyt käsiteltävänä olevaa tapausta sillä olennaisella erolla, että tässä tapauksessa ei ole kyse maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisesta korkotukilainasta vaan kyseisen lain mukaisesta valtionlainasta. Maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisten korkotukilainojen korosta säädetään lain 29 §:ssä, jota em. tapauksessa tulkittiin ja sovellettiin, mutta tässä tapauksessa sovellettavaksi tulee ko. lain mukaisten valtionlainojen korkoa koskeva 25 §.
TE-Keskuksen päätöksen Korko-kohta vastaa maaseutuelinkeinojen rahoituslain 25 §:n 2 momenttia ja noudattaa korkomarginaalin osalta ko. lainkohdassa säädetyn asetuksenantovaltuuden perusteella valtioneuvoston asetuksella säädettyä. Korko-kohdan mukaan lainan kokonaiskorko muodostuu viitekorosta ja siihen lisättävästä kahden prosenttiyksikön kiinteästä osuudesta. Lainansaajan on maksettava lainasta kokonaiskorkoa enintään viisi prosenttiyksikköä alempaa korkoa, kuitenkin vähintään kahden prosentin vuotuista korkoa.
Edellä esitetyn perusteella Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan 28.5.2011 allekirjoittamat velkakirja, velan yleiset ehdot, velan maksusitoumus ja TE-keskuksen päätös sekä maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999) valtionlainoihin soveltuvin osin muodostavat velkakirjakokonaisuuden, jonka perusteella asiakkaan on tullut maksaa velastaan vähintään kahden prosentin vuotuista korkoa.
Lopputulos
Pankkilautakunta ei suosita asiassa muutosta.
Pankkilautakunta oli yksimielinen.
PANKKILAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Sillanpää
Sihteeri Hidén
Jäsenet:
Atrila
Ahlroth
Lilja
Pulkkinen