Haku

FINE-007739

Tulosta

Asianumero: FINE-007739 (2018)

Kategoria: Sijoitusvakuutusasia

Ratkaisu annettu: 18.12.2018

Säästöhenkivakuutus. Vakuutusehtojen muuttaminen. Säästömaksujen ja vakuutusturvan laajennuksen mahdollisuuden poistaminen. Oliko muutokselle laissa mainittu erityinen syy? Muuttuiko vakuutuksen sisältö olennaisesti?

Tapahtumatiedot

A:lla (s. 4.10.1990) on henkivakuutusyhtiössä 3.12.1996 alkanut säästöhenkivakuutus, jota koskevan sopimuksen vakuutusyhtiön kanssa oli alun perin tehnyt B. Vakuutushakemuksen mukaan B oli sopinut vakuutusta ottaessaan
1 000 markan kertasijoituksesta. Säästösumman suorituspäiväksi oli määrätty 4.10.2080. Vakuutukseen oli sen alkaessa sovellettu 1.7.1995 alkaen voimassa olleita vakuutusehtoja. Vakuutusyhtiö oli sittemmin muuttanut vakuutusehtoja 1.1.2003 lukien ja asettanut viimeksi mainittujen vakuutusehtojen perusteella vuonna 2004 vakuutukseen 200 000 euron säästörajan.

Vakuutusyhtiö oli ilmoittanut 21.12.2016 päivätyllä asiakastiedotteella A:lle muuttavansa vakuutuksen sopimusehtoja 1.2.2017 alkaen niin, että vakuutuksen säästöosaan voisi vastaisuudessa maksaa vain mahdollisen aiemmin sovitun säästösuunnitelman mukaiset maksut. Vakuutukseen ei myöskään voisi jatkossa lisätä uusia vakuutusturvia tai vakuutettuja eikä vakuutussummia voisi korottaa. Vakuutusyhtiö perusteli säästömaksujen rajoittamista sillä, että vakuutuksen myöntämisen jälkeen korkotaso oli merkittävästi laskenut suhteessa vakuutuksen kiinteään 4,5 %:n perustekorkoon. Muiden muutosten syyksi vakuutusyhtiö ilmoitti vakuutusturvan lisäysten harvinaisuuden ja niiden aiheuttamien tietojärjestelmäkustannusten kalleuden.

Sittemmin vakuutusyhtiö oli ilmoittanut A:lle myös poistavansa vakuutuksesta A:n 19.9.2016 hakeman 50 000 euron vuosimaksujen mukaisen säästösuunnitelman. A ei ole hyväksynyt vakuutusyhtiön ilmoittamia sopimusmuutoksia ja on vaatinut niiden peruuttamista, mihin vakuutusyhtiö ei ole suostunut.

Asiakkaan valitus

A on pyytänyt lautakunnan ratkaisusuositusta siitä, että hänellä on jatkossakin oikeus säästää vakuutukseen varoja 200 000 euron säästörajaan asti, vakuutussäästöjä voi mainittujen rajojen puitteissa osittain nostaa ja säästää takaisin, liittää vakuutuksiin uusia riskivakuutusturvia ja vakuutettuja, korottaa vakuutussummia sekä käyttää vakuutuksiin sisältyvää ehtokohdan 20.2. mukaista optio-oikeutta [vakuutussumman korottamiseen määräiässä]. A:n mielestä vakuutusyhtiön asiakastiedotteella ilmoittamat muutokset ovat vakuutuksen ehtojen ja pakottavan vakuutussopimuslain vastaisia ja siten mitättömiä.

A on vedonnut vakuutukseen sen alkaessa sovellettuihin 1.7.1995 lukien voimassa olleisiin vakuutusehtoihin ja säästöhenkivakuutuksen vakuutusoppaaseen, joka on osa vakuutussopimusta. Oppaan mukaan säästövakuutus oli joustava ja siihen saattoi säästää täysin oman aikataulun ja taloudellisen tilanteen mukaan. Vakuutussäästämisen edut olivat sitä suuremmat, mitä pidempi vakuutusaika oli. Tarpeen tullen varat olivat nostettavissa koska tahansa eikä säästettäville varoille ollut asetettu enimmäismäärää. Vakuutukseen oli voinut säästää lisää joko kuukausittain tai isompina yksittäisinä maksuina.

Vakuutukseen oli säästetty vuosien mittaan sen alkamisesta lähtien. Vakuutuksessa oli jatkuva säästösuunnitelma, sillä A:n isä oli maksanut säännöllisesti tietyn summan vakuutukseen. A oli muuttanut säästösuunnitelmaa syyskuussa 2016, koska hän oli jo työelämässä ja varallisuus oli lisääntynyt. Vakuutusyhtiö oli kuitenkin toukokuussa 2017 ilmoittanut poistavansa säästösuunnitelman yhtiön yhteistyökumppanin palveluksessa olleen B:n menettelyyn vedoten, vaikka vain A oli vakuutussopimuslain mukaan vakuutuksenottajana oikeutettu vakuutusta koskevien määräysten antamiseen. B:llä ei ollut siihen valtuutusta.

A kertoo käyttäneensä vakuutusta isompien summien keräämiseen erilaisia hankintoja varten. Joustavaa säästämistä oli mainostettu vuosien ajan vakuutusmaksulaskuissa. Vuonna 2003 vakuutusyhtiö oli muuttanut vakuutusehtoja niin, että se oli varannut oikeuden rajoittaa vakuutusmaksujen enimmäismäärää. Vuonna 2004 vakuutusyhtiö oli asettanut vakuutukseen 200 000 euron säästörajan. Muita muutoksia ei ollut tehty. A on viitannut Vakuutuslautakunnan säästörajan asettamisesta 25.10.2006 antamaan lausuntoon VKL 676/05.

Nyt kysymyksessä olevat ehtomuutokset heikensivät oleellisesti kaikkien vakuutusten sopimusehtoja. Mahdollisuus maksaa riskiturvien maksuja joustavasti oman taloudellisen tilanteen mukaan oli poistettu ja vakuutuksesta oli tullut tavallinen riskivakuutus, vaikka vakuutus oli myyty tilinä, joissa vakuutusturvaa voitiin ylläpitää joustavasti ilman ehdottomia eräpäiviä ja pelkoa vakuutuksen raukeamisesta. Vakuutus oli muuttunut 1.2.2017 lukien niin olennaisilta osin, että A:n mukaan alkuperäisestä sopimuksesta ei ollut juuri mitään jäljellä. Myös riskivakuutusturvien lisääminen oli kielletty, vaikka A oli halunnut keskittää vakuutusturvansa ja vakuutus oli sen mahdollistavana aikanaan myyty. Siten vakuutukseen tehdyt muutokset olivat vakuutussopimuslain vastaisia.

Vakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 7.2 mukaan …[riskivakuutusmaksujen] lisäksi vakuutusmaksuja voidaan maksaa ilman erillistä laskutusta myös vapaasti valittuina ajankohtina ja halutun suuruisissa erissä. Maksetut vakuutusmaksut kartuttavat vakuutussäästöjä." Vakuutusehtoon oli vuonna 2003 lisätty lause: "Vakuutusyhtiöllä on oikeus asettaa rajoituksia maksettujen vakuutusmaksujen enimmäismäärille." Ehtokohdan alkuosaa maksujen maksamisesta vapaasti valittuina aikoina ei kuitenkaan poistettu. Vakuutusehdossa ei todeta, että säästömaksujen maksaminen vakuutukseen voitaisiin kieltää kokonaan. Näin ollen vakuutusyhtiö toimi omien vakuutusehtojensa vastaisesti. Kyse oli sopimuksen olennaisesta muuttamisesta, sillä alun perin säästöille ei ollut asetettu enimmäismäärää.

A:n mukaan vakuutusehtojen muutos ei kohtele vakuutuksenottajia yhdenvertaisesti. A oli ehtinyt säästää vakuutukseen suhteellisen vähän, joten hän katsoo olevansa huonommassa asemassa kuin vakuutuksenottaja, joka oli ehtinyt säästää 200 000 euroa nostamatta varoja vakuutuksesta. Koska A joutuu jatkossa tekemään osanostoja vakuutuksesta, muutos kohtelee häntä eriarvoisesti verrattuna vakuutuksenottajiin, jotka eivät varoja nosta.

Vakuutusyhtiö oli mainostanut joustavaa maksamista voimakkaasti, joten vakuutuksiin ei ollut yleensä lisätty säästösuunnitelmia. Säästösuunnitelmaa ei mainita vakuutusehdoissa tai tuoteselosteissa eikä sitä ole missään määritelty. Säästösuunnitelman edellyttämästä vakuutusyhtiön hyväksynnästä ei myöskään ole mainittu. Vakuutusyhtiö oli poistanut vakuutukseen lisätyn säästösuunnitelman ilman sitä koskenutta pyyntöä ja kieltäytynyt enää ottamasta vastaan kuukausittaisia maksuja

Vakuutusyhtiö on ehtomuutoksen perusteena vedonnut korkotason alenemiseen. Se oli kuitenkin myynyt vakuutuksen vedoten monipuoliseen sijoitusomaisuutensa jakaumaan, johon sisältyi runsaasti osakkeita ja kiinteistöjä. Osakkeiden ja kiinteistöjen arvot olivat viime vuosien aikana huomattavasti nousseet. Vakuutusyhtiön vakavaraisuus oli erittäin hyvä, eikä sillä olisi ollut mitään tarvetta ryhtyä vakuutussopimuslain vastaisiin toimiin. Myöskään vakuutusyhtiön tuloksen perusteella vahvistettavia asiakashyvityksiä ei ollut vuoden 2010 jälkeen annettu, vaikka yhtiön tulos oli hyvä. Noin 2 prosentin inflaatioon nähden 4,5 prosentin laskuperustekorkoa ei voida pitää erityisen korkeana. Yleisen korkotason ennustetaan jatkossa varsin nopeasti nousevan.

Vakuutuksen riskivakuutusturvien lisäämistä koskevien muutosten osalta A on lausunut vakuutusyhtiön kieltäneen kaikkien riskivakuutusturvien lisäämisen ja vakuutussummien korottamisen, vaikka vakuutusehtojen kohdan 3.2 mukaan vakuutuksenottajalla oli tähän oikeus esittämällä hyväksyttävä terveysselvitys. Vakuutusehtojen kohdan 20.2 mukaan kuoleman varalta otettua riskiturvaa oli myös oikeus korottaa ilman terveysselvitystä avioliiton solmimisen ja lapsen syntymän perusteella sekä viiden vuoden välein 25 - 50 ikävuoden välillä.

Ehtokohtia ei ollut poistettu vakuutusehdoista, joten vakuutusyhtiö toimi omien vakuutusehtojensa vastaisesti. Tältäkään osin kyse ei ollut vakuutusehtojen vähäisestä muuttamisesta, jolla ei olisi vaikutusta vakuutussopimuksen olennaiseen sisältöön. Muun vakuutustuotteen tarjoaminen entisen tilalle ei tehnyt muutoksesta sallittua eivätkä järjestelmäkustannukset olleet lain mukaan hyväksyttävä peruste vakuutusehtojen muuttamiselle.

A:n lisäkirjelmä 15.12.2017

A on lisäkirjelmässään uudistanut vaatimuksensa perusteluineen ja toistanut vetoavansa vakuutussopimuslain 20 §:n (oikeastaan 20 a §:n) pakottavaan säännökseen, vakuutusehtoihin ja vakuutuksen tuoteselosteessa annettuun kuvaukseen vakuutuksen ominaisuuksista. A toteaa, että vakuutuksen myyntivuoden oppaassa oli erikseen luvattu sopimuksen sisältävän vanhempien ja isovanhempien mahdollisuuden säästää lapsen tulevaisuuden turvaksi, mikä etu oli nyt poistettu. Yksittäisiä lisämaksuja tai säästösuunnitelman korotuksia ei myöskään voida pitää uuden vakuutusturvan myöntämisenä, vaan joustavat vakuutusmaksut ja oikeus lisämaksuihin olivat vakuutuksen perusominaisuuksia ja mahdollisia ilman terveysselvitystä.

Vakuutuslautakunta on ratkaisussaan VKL 676/05 lähtenyt siitä, että myös säästöasiakkaille oli taattava sopimuksen olennaisten piirteiden säilyminen. Vakuutuksen 200 000 euron säästörajan pudottaminen nollaan myös mahdollisten osanostojen jälkeen muutti sopimuksen sisällön täysin ja poisti vakuutuksen voimakkaasti mainostetun joustavan säästömahdollisuuden. Koska sallittu säästöraja muodostuu kiellon vuoksi erilaiseksi eri säästäjien kesken, muutos ei kohtele vakuutuksenottajia yhdenvertaisesti ja on senkin vuoksi lainvastainen. A katsoo olevansa muita huonommassa asemassa, koska hän oli joutunut tekemään vakuutuksestaan merkittäviä takasinostoja. Koska varojen noston jälkeen aiempaa säästömäärää ei enää saa säästää takaisin, muutos johtaa eriarvoiseen kohteluun. Hän ei ollut voinut ennakoida säästökieltoa.

Vakuutusyhtiö on itse todennut, että säästösuunnitelmia ei ollut juuri tehty, sillä vain 2,5 prosentilla vakuutuksista oli säästösuunnitelma. Asiakkaat olivat säästäneet vakuutuksiin hyvinkin suuria summia täysin oman taloudellisen tilanteensa mukaan ja myös vakuutusehdot olivat ohjanneet niin toimimaan. Näin ollen ajatus siitä, että sallimalla säästösuunnitelman mukaisten maksujen maksaminen jatkossa sopimuksen sisältö ei muuttuisi olennaisesti alkuperäiseen verrattuna, oli keinotekoinen.

A:n vakuutuksessa oli myös tosiasiassa ollut säästösuunnitelma, sillä hänen isänsä oli vuosikymmeniä maksanut vakuutukseen tietyn summan kuukausittain. Lisäksi oli tehty yksittäisiä lisäsijoituksia. Vakuutuksen kuolintapaussumma kasvoi lisäsäästöjen myötä vain lisäsäästön määrällä, mikä ei edellyttänyt riskiturvan kasvattamista eikä terveysselvitystä.

B oli toimittanut säästösuunnitelman muutosta koskeneen hakemuksen vakuutusyhtiön käsiteltäväksi täysin avoimesti ilman pyyntöä erikoiskäsittelystä. B ei ollut valmistellut sopimusehtojen muutosta eikä enää kuulunut sitä valmistelleeseen organisaatioon. Muutokset olivat olleet aiemmin sallittuja eikä henkilöstöä ollut ohjeistettu siitä, että muutoksia ei nyt saisikaan tehdä. Vakuutusyhtiöllä ei ollut oikeutta vakuutussopimuslain vastaisesti poistaa säästösuunnitelman muutosta vakuutuksesta.

A:n mukaan sillä, minkä ikäinen hän oli tai milloin säästämisen mainostaminen oli lopetettu, ei ollut merkitystä. Ratkaisevaa oli säästöhenkivakuutuksen myyntihetken vakuutusoppaan sisältö ja vakuutusyhtiön vakuutusaikana noudattama menettely, joista sopimuksen olennainen sisältö muodostui, ja johon hänellä oli oikeus luottaa. Vakuutussopimuslain mukaan sopimus ei saa muuttua olennaisesti alkuperäiseen verrattuna. Lakiteksti oli ensisijainen viranomaisen kannanottoihin nähden.

Vakuutusyhtiöllä on oikeus koska tahansa muuttaa terminaalibonusten antamista, joten ne eivät voi olla peruste sopimuksesta poikkeamiselle. Vakuutussopimuslain mukaan myös tilanteessa, jossa vakuutusyhtiön vakavaraisuus olisi suoraan uhattuna, ei sopimuksia silti saisi muuttaa sillä tavoin, että sopimuksen sisältö muuttuisi olennaisesti alkuperäiseen verrattuna. A ei näe perustetta sille, että vakuutusyhtiöllä olisi oikeus joidenkin tulevaisuuden oletuksiin perustuvien laskelmien perusteella poiketa lain sisällöstä. Vakuutusyhtiö on erittäin vakavarainen.

Vakuutusehtojen mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus hyväksyttävän terveysselvityksen esittämällä korottaa turvasummia ja hakea uusia vakuutusturvia itselle ja perheenjäsenille. Asiakastiedotteessa ei mainita, että turvasummia olisi oikeus edelleen korottaa vakuutukseen sisältyvän optio-oikeuden nojalla. Mikäli vakuutusyhtiö kuitenkin tämän sallii, se oli antanut asiakkailleen virheellistä informaatiota ja asiakastiedote on jo tälläkin perusteella ollut sisällöltään lain vastainen.

Uusien riskiturvien lisääminen vakuutukseen oli ollut vakuutuksen aikanaan voimakkaasti mainostettu etu ja ominaisuus joustavan maksujärjestelmän ohella. Voimakkaasti mainostetun edun poistaminen vakuutuksesta on aina merkittävä sopimusmuutos. Sillä, oliko vakuutukseen aiemmin lisätty turvia, ei ole merkitystä. Se oli tullut ajankohtaiseksi vasta nyt A:n muutettua yhteen avopuolisonsa kanssa.

A:n lisäkirjelmä 21.1.2018

A on lisäkirjelmässään toistanut aiemmin lausumansa ja huomauttanut, että vakuutusyhtiön viittaama vakuutusehtojen kohta 3.2 vakuutusturvan hakemisesta ei koske säästömaksuja. Säästömaksujen maksamista koski ehtojen kohta 7.2, jonka mukaan: "[v]akuutukseen voidaan maksaa säästömaksuja ilman erillistä laskutusta myös vapaasti valittuina ajankohtina ja halutun suuruisissa erissä. Maksetut vakuutusmaksut kartuttavat vakuutussäästöjä."  Kohdassa 7.2 ei viitata sanallakaan siihen, että säästömaksujen maksaminen edellyttäisi vakuutusyhtiön hyväksyntää. Tällaista edellytystä ei ollut muuallakaan asetettu.  

Palveluntarjoajan vastine

Vakuutusyhtiö katsoo muuttaneensa sopimusehtoja vakuutussopimuslain ja vakuutusehtojen mukaisesti, ja että A:n vaatimukset ovat perusteettomia. Vakuutusehtoihin tehdyillä muutoksilla pyrittiin varmistamaan nykyisten vakuutuksenottajien oikeudet heidän vakuutusmaksuillaan kerrytettyihin vakuutusyhtiön varoihin ja niiden perusteella vakuutuksille annettaviin etuihin. Jos sovituista säästösuunnitelmista poikkeavien lisämaksujen maksaminen yleiseen korkotasoon nähden ylisuurella 4,5 %:n laskuperustekorolla olisi edelleen sallittu, se johtaisi asiakasryhmien epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Vakuutusyhtiöön jo kertynyttä pääomaa ei voitaisi käyttää oikeudenmukaisesti jo kertyneiden vakuutussäästöjen ja vakuutusturvien hyväksi, vaan merkittävä osa siitä olisi varattava tulevien maksujen ja niille hyvitettävän 4,5 %:n laskuperustekoron turvaamiseen.

Vakuutusyhtiön omistajia ovat takuupääoman omistajat ja noin 240 000 vakuutuksenottajaa, jotka omistavat välillisesti yhtiön vakavaraisuuspääoman eli sen määrän, jonka vakuutustoiminnan synnyttämät riskit vaativat yhtiöltä "puskurina" kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Vakavaraisuuspääomassa oli huomioitu ennen 2017 tehtyjä muutoksia, että vakuutuksenottajat saattoivat maksaa joustavia säästömaksuja myös tulevaisuudessa. Koska joustavia säästömaksuja hyvitetään 4,5 %:n laskuperustekorolla, ja koska markkinoiden korkotaso oli ollut pitkään erittäin alhainen, jopa negatiivinen, kasvattivat joustavat säästömaksut merkittävällä määrällä yhtiön vakavaraisuusvaadetta. Koska vakuutuskanta suljettiin [kyseisellä ehtomuutoksella] vuoden 2017 lopussa, tämä osa vakavaraisuusvaatimuksesta poistui.

Vakuutusyhtiön vakavaraisuus on syntynyt yli 140 vuoden liiketoiminnasta. Aiemmilla vakuutusmaksuilla ja niille saaduilla sijoitustuotoilla on ollut ratkaiseva merkitys vakavaraisuuteen. Koska varallisuus oli kertynyt menneisyydessä, sen oikeudenmukaisen ja tasapuolisen jaon tuli perustua siihen, miten kukin vakuutus oli varallisuutta kerryttänyt. Ehtomuutoksella pyrittiin varmistamaan varallisuuden tasapuolinen ja oikeudenmukainen jako vakuutuksenottajien kesken. Joustavien maksujen ja vakuutusturvien korotusten salliminen olisi kuluttanut vakavaraisuutta nykyisellä erittäin alhaisella korkotasolla.

Yhtiörakenteen vuoksi vakuutusyhtiön mahdollisuus pääomittaa itseään on hyvin rajattu. Tällöin olisi epävarmaa, voisiko yhtiö pitkällä aikavälillä noudattaa vakuutusyhtiölain 13 luvun 1 §:n 2 momentin periaatetta vakuutettujen etujen turvaamisesta. Säännöksen mukaan uusien henkivakuutusten vakuutusmaksun laskuperusteita laadittaessa on huolehdittava vakuutettujen etujen turvaamisesta siten, että vakuutusyhtiö selviytyy kaikista vakuutusten sille aiheuttamista sitoumuksista joutumatta käyttämään muita varoja kuin näiden vakuutusten vakuutusmaksuja ja niiden sijoittamisesta saatavia tuottoja tavalla, joka saattaisi vaarantaa 11 luvun mukaisten pääomavaatimusten täyttymisen.

Yksittäisiä lisämaksuja tai säästösuunnitelmien korotuksia voitiin pitää uuden vakuutusturvan myöntämisenä, jonka vastaanottamisesta yhtiön tuli voida kieltäytyä jo kertyneiden vakuutuksenottajien etujen turvaamiseksi. 1.1.2017 lukien eräpäivittäin voimaan tulleet muutokset eivät vaikuttaneet olemassa olevien säästöjen laskuperustekorkoon, sovitun suunnitelman mukaisiin maksuihin ja niille kertyvään laskuperustekorkoon eikä myönnettyihin riskiturviin.

A:n esittämät väitteet

Vakuutusyhtiö toteaa asettaneensa 200 000 euron enimmäismäärän vakuutussäästöille jo vuonna 2004. Sovellettavien 1.1.2003 voimaan tulleiden vakuutusehtojen kohdan 7.2 mukaan vakuutusyhtiöllä on ollut oikeus asettaa rajoituksia maksettujen vakuutusmaksujen enimmäismäärille. A on tiennyt ehtoon perustuneesta 200 000 euron säästörajoituksesta.

Alkuperäistä vakuutussopimusta solmittaessa oli sovittu, että vakuutukseen maksettiin 1 000 markan kertasijoitus. Jatkuvasta säästösuunnitelmasta ei ollut sovittu eikä vakuutuksesta myöskään laskutettu säästömaksuja. A:n vakuutukseen 15.6.2004 alkaen maksetut säästömaksut oli maksettu vakuutusehtojen kohdan 7.2 mukaisina yksittäisinä lisämaksuina 200 000 euron säästörajan puitteissa sopimatta niistä erikseen yhtiön kanssa. Säästösuunnitelmasta ei ollut myöhemminkään yhtiötä sitovasti sovittu.

Vakuutusehtojen kohdan 7.2 mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus asettaa rajoituksia maksettujen vakuutusmaksujen enimmäismäärille. Säästösuunnitelman lisääminen oli muutos vakuutussopimukseen, mikä edellytti vakuutusyhtiön hyväksyntää. Vakuutusyhtiö oli käsitellyt kaikki maksusuunnitelmien muutoshakemukset erillisessä päätöksenteossa osana enimmäismäärien asettamisen valvontaa. A:n vakuutukseen syyskuussa 2016 haettu maksusuunnitelman lisääminen oli ollut moninkertainen vakuutuksen aikaisempaan käyttöön verrattuna. Näistä syistä maksusuunnitelman lisäystä ei ollut hyväksytty.

Vakuutusyhtiön mukaan B oli toimittanut 19.9.2016 A:n hakemuksen 50 000 euron vuotuisen säästösuunnitelman lisäämiseksi vakuutukseen.  Hakemus oli poikkeuksellisen suuri myös koko vakuutuskantaan verrattuna. Vain noin 2,5 prosentilla vakuutuksista oli säästösuunnitelma ja vain kuudessa sen määrä ylitti 5 000 euroa. Hakemus oli tehty heti sen jälkeen, kun yhtiö oli alkanut valmistella maksujen rajoittamista. Lisäys oli tehty varausluonteisena, sillä A ei ollut maksanut maksuja lisäyshakemuksen mukaisesti vuosina 2016 ja 2017. A oli maksanut 14.10.2016 vakuutukseen 1 000 euroa ja 50 euroa kuukausittain.

Vakuutusyhtiö on ulkoistanut vakuutusten hoidon vakuutusmuutosten käsittely mukaan lukien X Oy:lle. B oli tiennyt tulevasta ehtomuutoksesta toimiessaan X Oy:n palveluksessa. A:n hakemus oli laadittu vain yhtiön sisäisessä käytössä olleelle lomakkeelle, mistä voitiin päätellä, että B oli toimittanut lomakkeen A:lle. X Oy:n mukaan B oli toimittanut hakemuksen normaalin käsittelyprosessin ohi vietäväksi suoraan (vakuutusten) hoitojärjestelmään. Sen tultua vakuutusyhtiön tietoon B oli ilmoittanut, että muutos voitiin perua.

Asianmukaisesti arvioituna säästösuunnitelman lisäystä ei olisi vakuutusehtojen muutoksesta riippumattakaan hyväksytty ja vaikka B ei olisi ilmoittanut sen peruuttamisesta. Peruminen ei ollut ehdollinen ja se oli perustunut myös B:n ilmoitukseen vakuutusyhtiön edustajalle.  X Oy:n mukaan B oli menettelyllään rikkonut työntekijän lojaliteettivelvoitetta yhtiötä kohtaan ja sisäisiä ohjeita. B oli irtisanottu. Vakuutusyhtiöllä oli ollut B:n toiminnan perusteella perusteltu syy olettaa, että B:llä oli ollut oikeus peruuttaa muutoshakemus. Hakemus oli peruutettu B:n kanssa 22.3.2017 käydyn keskustelun jälkeen ja peruutus oli vahvistettu kirjallisesti A:lle 11.5.2017. A:lta oli pyydetty 1.9.2017 tilitietoa säästömaksujen palauttamiseksi, mutta A ei ole pyyntöön vastannut.

Sijoittamista ja säästämistä koskenut viestintä oli poistettu kaikesta materiaalista vuonna 2004 säästörajoitusta asetettaessa, jolloin A on ollut 14-vuotias. Ikä huomioiden ennen vuotta 2004 tapahtuneella joustavuuden mainostamisella ei voida katsoa olleen A:n kohdalla merkitystä. Siltä osin kuin A on vedonnut valitukseen liittämäänsä vakuutusoppaaseen, vakuutusyhtiö on lausunut, että ehtojen muutosten lähtökohta oli turvata olemassa olevien asiakkaiden vakuutusturvat ja -säästöt jokaisen vakuutussopimuksen ja koko vakuutuskannan osalta niiden päättymiseen asti. Viimeinen vakuutus erääntyy vuonna 2087, joten muutosten vaikutusta oli arvioitava 70 vuotta tulevaisuuteen. Kun vakuutusopasta lukee olemassa olevien vakuutusten näkökulmasta, se pitää lähtökohtaisesti paikkansa.

Siltä osin kuin A on viitannut Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositukseen VKL 676/05, vakuutusyhtiö toteaa Finanssivalvonnan antaneen kannanoton 3/2014, 12.5.2014 henkivakuutussopimusten ehtojen muuttamisesta vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta, jossa se on todennut, että muutoksen olennaisuutta arvioitaessa otetaan huomioon kaikkien niiden muutosten vaikutukset sopimuksen sisältöön, jotka tehdään yhdellä kertaa tai hyvin lyhyellä ajalla. Edellinen rajoitus säästämiseen oli tehty vuonna 2004, joten kyse ei ollut lyhyen ajan sisällä tehdyistä peräkkäisistä muutoksista.

Vakuutusyhtiön mielestä vakuutusehtojen kohta 7.2 mahdollistaa lisämaksujen rajoittamisen kokonaan. Säästösuunnitelman mukaisia maksuja voi edelleen maksaa. Vakuutusehtoa on luettava kokonaisuutena. Sen alkuosa "[t]ämän lisäksi vakuutukseen voidaan maksaa ilman erillistä laskutusta myös vapaasti valittuina ajankohtina ja halutun suuruisissa erissä..." tarkoittaa, että yksittäisiä lisämaksuja voi maksaa vapaasti, ellei vakuutusyhtiö ole asettanut maksamiselle ehdon loppuosan mukaista rajoitusta. Yhtiön rajoitettua lisämaksut kokonaan niitä ei voi maksaa. Vakuutusyhtiö katsoo, että rajoittaminen on merkinnyt vain voimassa olevan sopimusehdon käyttämistä, ei sen muuttamista. Käytännön muuttamisesta kuitenkin tiedotettiin sopimusehtojen muuttamista koskevassa järjestyksessä, jotta kaikki vakuutuksenottajat saivat tiedon rajoituksen käyttöönotosta. Vakuutusyhtiö on viitannut vakuutussopimuslain 20 a §:n 5 momenttiin sopimusehtojen muuttamisesta.

Vakuutusyhtiö toteaa, ettei se ole rajoittanut vakuutussäästöjen määrää. Muutoksen jälkeenkin asiakkaiden säästöt pysyvät ennallaan ja niitä kasvatetaan vuosittaisella 4,5 %:n laskuperustekorolla. Lisäksi asiakkaat voivat tehdä säästöjensä takaisinostoja haluamanaan ajankohtana ja suuruisena.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukaan sopimusehtoja voidaan muuttaa, jos muutokseen on erityistä syytä korkotason muutoksen vuoksi eikä vakuutussopimuksen sisältö muutu olennaisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Vakuutuksen myöntämisen jälkeen korkotaso oli laskenut merkittävästi ja on huomattavasti matalampi kuin vakuutusten 4,5 %:n kiinteä perustekorko. Vakuutusyhtiö on viitannut Vakuutuslautakunnan lausuntoon 25.10.2006, VKL 676/05 sekä taulukkoon Suomen valtion joukkovelkakirjalainojen pitkien 5 vuoden ja 10 vuoden korkojen sekä euroalueen valtioiden joukkovelkakirjalainojen pitkien korkojen keskimääräisestä korkotasosta vuosilta 1992 - 2016. Nämä korot ovat henkivakuutuksessa oleellisia, sillä ne kertovat käytännössä tuottotason, jota yhtiö saattoi sijoitustoiminnassaan olettaa. Nykyisessä vakavaraisuussääntelyssä tämä oli myös se tuottotaso, jonka henkivakuutusyhtiön oletettiin keskimäärin saavan sijoitustoiminnastaan.

Korkotaso oli merkittävästi muuttunut 1990 ja 2000-lukujen ja etenkin 2010-luvun aikana. Vakuutuksen 4,5 %:n laskuperustekorko ylitti huomattavasti markkinoiden korkotason. 1.1.2017 - 20.6.2017 valtion obligaatioiden viiden vuoden korko oli -0,25 % ja 10 vuoden korko 0,49 %. Euroalueen 10 vuoden korko oli 0,37 %. Korkotaso oli vuoden 2017 aikanakin äärimmäisen matala. Tällöin henkivakuutusyhtiön tärkein tehtävä on varmistaa vakuutetut edut: nykyisten säästöjen määrä ja niille luvattu 4,5 %:n laskuperustekorko sekä riskiturviin perustuvan korvausvastuun kattaminen. Maksurajoitus tehtiin, jotta asiakkaiden nykyisille noin 450 miljoonan euron vakuutussäästöille luvattu 4,5 %:n laskuperustekorko voidaan jatkossakin hyvittää ja myönnetyt riskiturvat kattaa. Vakuutusyhtiölain 6 luvun 20 a §:n mukaan yhtiön varat on sijoitettava siten, että vakuutussopimuksista aiheutuneiden vastuiden luonne ja kesto otetaan huomioon. Varat on sijoitettava vakuutettujen etujen mukaisesti ottaen huomioon yhtiön sijoitustoiminnan tavoitteet.

Säästömaksujen rajoitus koskee vain tulevia säästösuunnitelmasta poikkeavia maksuja. 200 000 euron säästöraja oli ollut voimassa jo vuodesta 2004. Muutosta ei voida pitää olennaisena ottaen huomioon jo kertyneille säästöille maksettava 4,5 %:n laskuperustekorko, joka on moninkertainen verrattuna riskittömien sijoitusten tämänhetkiseen korkotuottoon.

Vakuutusyhtiön mukaan 45 392 säästöhenkivakuutuksen kannan sopimuksista vain noin 5 %:ssa säästöt olivat 30.6.2017 ylittäneet 5 000 euroa, kun säästömaksuja oli voinut 31.12.2016 asti maksaa 200 000 euroon asti. Rajoitus koski siten vain pientä osaa asiakkaista, joten muutosta ei senkään vuoksi voida pitää olennaisena. Säästömaksujen määrä oli ollut vuonna 2016 noin 8,7 miljoonaa euroa, ja niitä oli maksettu 3 255 vakuutukseen keskimaksun ollessa 2 660 euroa vuodessa. Muutoksella ei ollut merkittävää vaikutusta koko vakuutuskantaan ja vaikutus oli vähäisempi kuin ratkaisun VKL 676/05 tilanteessa.

Sen sijaan lisämaksumahdollisuuden säilyttäminen olisi suurimmalle osalle vakuutuskantaa haitallista. Se johtaisi vakuutuksenottajien eriarvoiseen kohteluun, minkä Vakuutuslautakunta oli todennut lain tarkoittamaksi erityiseksi perusteeksi sopimusehtojen muuttamiselle. Alhainen korkotaso ja korkea laskuperustekorko johtaisivat siihen, että lisämaksuille tai uusien säästösuunnitelmien maksuille hyvitettävä laskuperustekorko suurella todennäköisyydellä rahoitettaisiin nykyisten vakuutuksenottajien kerryttämästä vakavaraisuuspääomasta, mikä voisi vaarantaa myös vakuutusyhtiön vakavaraisuuden.

A:n ikä tai säästöjen osittainen nostaminen olivat seikkoja, joihin vakuutusyhtiö ei ollut voinut vaikuttaa. Säästöhenkivakuutus oli tarkoitettu pitkäaikaissäästämiseen eikä pankkitilin tyyppiseen käyttöön, mihin vakuutusta ei myöskään ollut markkinoitu. A oli vakuutussäästöjä nostaessaan tiennyt, että vakuutusyhtiö saattoi vakuutusehtojen mukaisesti rajoittaa lisämaksujen maksamista.

Sijoitustensa jakauman ja muuttuneiden vakavaraisuusvaatimusten merkityksen osalta vakuutusyhtiö on lausunut, että vakuutusyhtiön sijoitustoiminnan tulevien tuottojen kannalta merkityksellisin asia oli korkotaso. Historiallisilla tuotoilla ei ole merkitystä tulevaisuuden tuotto-oletusten kannalta. Vakuutusyhtiö oli sitoutunut maksamaan vakuutussäästöille kiinteän 4,5 %:n laskuperustekoron, jota ei oltu muuttamassa. Vuonna 1995 korkotaso oli ollut noin
8 - 9 %, kun nykyinen korkotaso oli noin 0 - 1 %.

Vakuutusyhtiöiden sijoitusten jakaumaan vaikuttaa tavoitteena oleva tuotto (4,5 %), markkinoiden korkotaso ja tilanne, sijoittamisen aikajänne ja valittu sijoitusten riskitaso sekä yhtiön vakavaraisuus, sitä säätelevä regulaatio ja pääomittamismahdollisuudet. Kaikissa tekijöissä oli tapahtunut muutoksia, minkä vuoksi yhtiön sijoitusten jakauma vaihteli ja oli ollut erilainen vuosina 1995 ja 2017. Nykyisessä sijoitusmarkkinassa vakuutusyhtiön oli käytännössä joko sijoitettava koko sijoitusomaisuus 0 - 1 % tuottaviin joukkovelkakirjalainoihin tai otettava riskiä sijoittamalla säästöjen katteena olevia varoja korkeampiriskisiin instrumentteihin saadakseen säästöille luvatun 4,5 %:n laskuperustekoron.

Sijoitustoiminnan riskitaso vaikuttaa henkivakuutusyhtiön vakavaraisuusvaatimukseen. Korkeampi riskitaso vaatii korkeamman vakavaraisuuden ja päinvastoin. Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuslaskennan on määrittänyt 1.1.2016 alkaen Solvenssi II -vakavaraisuuskehikko. Vakuutusyhtiön laskelmien mukaan, jos vuonna 1996 vakuutusta myönnettäessä olisi ollut a) nykyinen korkotaso ja b) nykyinen vakavaraisuuskehikko, vakavaraisuusvaatimus olisi ollut noin 25 -kertainen verrattaessa tilanteeseen vakuutusta myönnettäessä. Tätä ei voida olla huomioimatta tutkittaessa ehtomuutosten tarpeellisuutta.

Vastineeseen liittämässään selvityksessä vakavaraisuusvaateen laskennasta vakuutusyhtiö on muun muassa lausunut, että vakavaraisuuslaskennassa huomioidaan sijoitusmarkkinoilta saatava tuotto suhteutettuna asiakkaan laskuperustekorkoon. Vakuutusyhtiön selvittämän perusteella laskettaessa vakuutuksen voimassaoloajan mukaista vastuuvelkaa huomioidaan viranomaisen toimittaman markkinakorkokäyrän perusteella, että säästöille ei voi saada parempaa sijoitustoiminnan tuottoa kuin markkinoilta kulloinkin saatava riskitön tuotto. Laskuperustekoron ja mainitun tuoton erotus on varattava vastuuvelkaan.

Vakavaraisuuslaskennassa on huomioitava myös tulevat vakuutusmaksut. Tuleville maksuille hyvitettävän 4,5 %:n laskuperustekoron ylittäessä markkinakorot alentaa jokainen tulevaisuudessa maksettavaksi oletettava vakuutusmaksu yhtiön vakavaraisuusasemaa. Siten maksut voivat vaarantaa vakuutusyhtiön olemassa olon jo ennen kuin niitä on maksettu. Jos joustavia säästömaksuja ei suljettaisi, olisi mahdollista, että yhtiö ei jossakin vaiheessa pystyisi takaamaan edes säästöille luvattua 4,5 %:n laskuperustekorkoa. Yhtiörakenteen vuoksi mahdollisuudet vakavaraisuuden lisäämiseen olivat rajalliset.

Asiakkaiden tasapuolinen kohtelu edellytti tulevien säästömaksujen sulkemista. Siten turvattiin nykyiset noin 450 miljoonan euron vakuutussäästöt, niille hyvitettävä 4,5 %:n laskuperustekorko ja kertyneiden lisäetujen tasapuolinen jakaminen niitä vuosien kuluessa kerryttäneille vakuutussäästöille. Historiallisilla sijoitustoiminnan tuotoilla ei ole merkitystä tulevaisuuden sijoitusoletusten kannalta. Vakuutusyhtiö ei tiedä tulevaa korko- ja tuottotasoa sijoitusmarkkinoilla, joten sen on toiminnassaan ja sijoitustoiminnan toteutuksessa varauduttava vaihtoehtoisiin tuottotasoihin kaikkien sijoitusinstrumenttien osalta. Toteutunut inflaation (kuluttajahintaindeksin vuosimuutos) oli ollut vuoden 2013 alun jälkeen koko ajan alle 2 %, vuoden 2015 lopulla jopa negatiivinen ja syyskuussa 2017 0,8 %.

Vakuutusyhtiön hallitus vahvistaa asiakashyvityksen määrän vuosittain. Ehtomuutoksella haluttiin varmistaa asiakkaiden tasapuolinen kohtelu myös siltä osin, että lisäedut jaetaan niille asiakkaille, joiden vakuutusmaksut ja -säästöt olivat lisäetuja kerryttäneet. Lisäedut annetaan pääsääntöisesti vakuutuksen päätyttyä maksettavina lisäetuina ns. terminaalibonusjärjestelmän kautta.

Vakuutusyhtiön mukaan vakuutuksen omistajalla ei ollut koskaan ollut subjektiivista oikeutta suurentaa vakuutusturvaa. Kun kyse oli jo olemassa olleen sopimusehdon käyttämisestä eikä sen muuttamisesta, ei vakuutusyhtiö ollut velvollinen lähettämään vakuutusehtoja vakuutuksenottajalle. Vakuutusyhtiö katsoo noudattaneensa lain edellyttämää menettelyä ilmoittaessaan sopimusehtojen muuttamisesta. Vakuutusyhtiö on todennut sallivansa edelleen vakuutusehtojen mukaisen optio-oikeuden vakuutussumman korottamiseen määräiässä tai ehdoissa mainituilla perusteilla.

Vakuutusyhtiön mukaan riskiturvien lisääminen vakuussopimukseen merkitsi sen muuttamista ja edellytti molempien sopijapuolten hyväksyntää. Vakuutusyhtiö ei ollut sitoutunut myöntämään lisäturvia. Tästä kieltäytymistä ei siten voitu pitää ehtomuutoksena.

Finanssivalvonnan kannanoton 3/2014 mukaan muutos olisi olennainen, jos jo myönnetyn riskiturvan tasoa alennettaisiin olennaisesti. Vakuutussopimuslain 20 a §:n 3 momentin mukaan vähäisenä pidettävä muutos ei saa vaikuttaa vakuutuksen keskeiseen sisältöön. Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännön mukaan keskeistä sisältöä koskevina muutoksina pidetään korvauspiiriin vaikuttavia muutoksia. Koska voimassa olleeseen vakuutusturvaan ei nyt tehty mitään muutoksia, ei ilmoitusta uusien turvien myöntämättä jättämisestä ollut pidettävä vakuutussopimuslain tarkoittamana olennaisena ehtomuutoksena. Näin ollen A:n vaatimus oli perusteeton.

Uusia vakuutusturvia lisättiin vakuutuksiin vuosina 2012 - 2016 yhteensä 481 kappaletta, noin 0,18 prosenttiin silloisen vakuutuskannan vakuutuksista vuodessa. Vuonna 2016 lisättiin 60 uutta turvaa ja 17 uutta turvaa ajalla 1.1.2017 - 31.8.2017 eli erittäin vähän. Tämä osoitti, ettei ehtomuutos olennaisesti muuttanut vakuutussopimusten sisältöä. Voimassa olleita turvia ei muutettu. Uusia vakuutettuja oli lisätty vielä vähemmän. Turvasummia korotettiin vuonna 2016 vain seitsemässä tapauksessa. Vakuutusyhtiön yhteistyökumppani tarjoaa uusmyynnissä vastaavia vakuutuksia. A:n vakuutukseen ei ollut lisätty uutta turvaa tai vakuutettuja sen myöntämisen jälkeen. Ainoa muutos oli ollut henkivakuutusturvan korotus 50 markasta vajaaseen 500 euroon vuonna 2004.

Lisävastine 9.1.2018

Vakuutusyhtiö on toistanut asiassa lausumansa ja todennut, että säästösuunnitelman korottaminen tai lisämaksut eivät olleet edellyttäneet terveysselvitystä. Vakuutusturvan suurentaminen oli edellyttänyt hakemusta, joten vakuutusyhtiö oli varannut oikeuden päättää, hyväksyykö se hakemuksen vai ei. Tältä osin päätelmiä ei voinut tehdä vain terveysselvityksen vaatimisen perusteella. Terveysselvitys on vakuutusyhtiön vakuutusriskin hallintaan liittyvä menetelmä, jota yhtiö voi käyttää harkintansa mukaan.

Vakuutusyhtiön mukaan säästömaksut lisäsivät kuitenkin yhtiön riskiä kasvattamalla kuolemantapausturvan määrää, mutta ne lisäsivät riskiä myös vakuutuksen voimassaoloaikana, koska säästömaksuille tuli hyvittää 4,5 %:n laskuperustekorko. Vaikka säästömaksujen maksaminen ei ollut edellyttänyt terveysselvitystä, vakuutuksen omistajalla ei ollut vakuutusehtojen mukaan maksamiseen subjektiivista oikeutta.

Vakuutusyhtiö huomauttaa, että kyseiset säästöhenkivakuutukset ovat hyvin pitkäaikaisia, pisin voimassa oleva vakuutus erääntyy vuonna 2087. Vakavaraisuutta ei voida vaarantaa arvioimalla vain hetkellistä vakavaraisuutta. Sijoitusmarkkinoiden heilahtelujen vuoksi tulos voi olla myös negatiivinen. Vuonna 2013 tilinpäätöksen tulos oli -41 miljoonaa euroa. Vaikka seuraavien vuosien tulokset olivat positiivisia, tulos vuosilta 2013 - 2016 oli yhteensä negatiivinen. Vakavaraisuuden on kestettävä myös tällaiset tilanteet.

A:n vakuutuksen tuotosta ja kuluista lausuman johdosta vakuutusyhtiö on todennut, että vakuutuksen kulut olivat alhaiset. Vakuutuksesta oli peritty 1.1.2018 mennessä kuluja yhteensä 459,82 euroa. Vakuutuksen säästöt olivat noin 17 000 euroa. Viime vuosina kulut olivat olleet noin 33,60 euroa vuodessa eli ne eivät oleellisesti pienentäneet vakuutussäästöjä. Vuonna 2016 vakuutuksen laskuperustekoron määrä oli ollut 704,48 euroa.

Kaikilla vakuutuksenottajilla, myös A:lla oli ollut mahdollisuus maksaa lisämaksuja 200 000 euron säästörajaan saakka ehtomuutoksen voimaantuloon asti. Ehtomuutosta ei voitu sitoa vakuutetun ikään tai taloudelliseen asemaan. Lisämaksujen salliminen edelleen kohtelisi vakuutuksenottajia eriarvoisesti. Vakuutusyhtiö pyytää hylkäämään A:n vaatimukset kokonaisuudessaan.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on keskeisesti kysymys siitä, onko henkivakuutusyhtiöllä ollut oikeus muuttaa A:n säästöhenkivakuutuksen vakuutusehtoja siten, ettei vakuutuksen säästösummaa kartuttavien maksujen maksaminen taikka riskivakuutusturvan korottaminen, uusien vakuutusturvien ja vakuutettujen lisääminen vakuutukseen ole ollut enää muutoksen jälkeen sallittua.

Lähemmin tarkastellen asiassa on arvioitava,
1) onko vakuutusyhtiö selvittänyt, että sillä on ollut vakuutussopimuksen muuttamiseen vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukainen erityinen syy, ja mikäli niin on,
2) merkitsisikö vakuutusyhtiön toimenpide kuitenkin samassa lainkohdassa mainittua olennaista muutosta vakuutussopimuksen sisältöön, missä tapauksessa sopimusehtojen muuttaminen ei ole lain mukaan sallittua.

Edellisen lisäksi asianosaisten välillä on riitaa siitä,
3) merkitseekö riskivakuutusturvan korottamista sekä uusien vakuutusturvien ja vakuutettujen lisäämistä koskeneen mahdollisuuden poistaminen vähäistä suurempaa muutosta henkivakuutussopimukseen, ja siitä
4) olisiko vakuutusyhtiön tullut hyväksyä B:n vakuutusyhtiölle 19.9.2016 eli ennen vakuutusehtojen edellä mainittua muuttamista toimittama pyyntö maksusuunnitelman lisäämisestä A:n säästöhenkivakuutussopimukseen.

Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot

Vakuutussopimuslain 3 §:n 2 momentin mukaan, sellaisena kuin se on ollut tähän asiaan sovellettavassa laissa 1994/543, sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain säännöksistä vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön kuluttajaa kohtaan sekä sellaista elinkeinonharjoittajaa kohtaan, joka huomioon ottaen hänen elinkeinotoimintansa laatu ja laajuus sekä olosuhteet muutoin on vakuutuksenantajan sopijapuolena rinnastettavissa kuluttajaan.

Vakuutussopimuslain henkilövakuutuksen sopimusehtojen muuttamista koskevan 20 a §:n (14.5.2010/426) 1 momentin mukaan henkilövakuutuksen vakuutusehdoissa voidaan määrätä, että vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa vakuutusehdoissa yksilöidyllä perusteella vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja. Vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja ei kuitenkaan saa muuttaa sen vuoksi, että vakuutetun terveydentila on vakuutuksen ottamisen jälkeen huonontunut, eikä sen vuoksi, että vakuutustapahtuma on sattunut.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukaan henkivakuutuksen vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja voidaan muuttaa vain, jos muutokseen on erityistä syytä yleisen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen vuoksi eikä vakuutussopimuksen sisältö muutu olennaisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 3 momentin mukaan vakuutuksenantajalla on lisäksi oikeus tehdä henkilövakuutuksen vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 5 momentin mukaan vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutuksenottajalle ilmoitus siitä, miten vakuutusmaksu tai muut sopimusehdot muuttuvat. Ilmoituksessa on mainittava, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus. Muutos tulee voimaan sen vakuutusmaksukauden tai, jos vakuutusmaksukausi on lyhyempi kuin yksi vuosi tai siitä ei ole sovittu, sen kalenterivuoden alusta lukien, joka ensiksi seuraa kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutuksenantaja on lähettänyt vakuutuksenottajalle tämän momentin mukaisen ilmoituksen sopimusehtojen muuttumisesta.

Kysymyksessä oleviin henkivakuutussopimuksiin 1.1.2003 alkaen sovellettujen vakuutusehtojen kohdan 1, vakuutuksen sisältö, mukaan vakuutus voi sisältää:

  • kuolemantapaussumman
  • kertakorvauksen pysyvästä työkyvyttömyydestä
  • korvauksen tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta
  • päivärahan työkyvyttömyysajalta
  • sairaalapäivärahan hoitopäiviltä
  • korvauksen sairauskuluista
  • säästösumman.

Vakuutuksen sisältö on merkitty sopimuskirjaan.

Vakuutusehtojen kohdan 2.1, vakuutusturvan määritelmä, mukaan vakuutusturvalla tarkoitetaan kaikkea sitä turvaa kuoleman, työkyvyttömyyden, sairauden ja tapaturman varalta, joka vakuutukseen sisältyy. Vakuutusturva voi kattaa joko sairaudet ja tapaturmat (laaja turva) tai pelkästään tapaturmat (tapaturmaturva). Vakuutus pysyvän työkyvyttömyyden varalta kattaa kuitenkin aina sekä sairaudet että tapaturmat ja vakuutus tapaturmaisen pysyvän haitan varalta vain tapaturmat.

Vakuutusehtojen kohdan 3.2 mukaan vakuutuksen omistaja on henkilö, joka omistaa vakuutuksen ja jolla on oikeus vakuutusta koskevien määräysten antamiseen. Omistajalla on jäljempänä mainituin edellytyksin mm. oikeus valita vakuutusturva, pienentää sitä, hakea vakuutusturvan suurentamista tai sen toiseksi vaihtamista, saada vakuutuskirjalaina, nostaa takaisinostoarvo ja pantata vakuutus. Vakuutukseen perustuvan oikeuden luovutuksen ja panttauksen pätevyyden edellytyksenä on, että siitä on kirjallisesti ilmoitettu vakuutusyhtiölle.

Vakuutusehtojen kohdan 5, tietojen antaminen vakuutusyhtiölle, mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä tai sitä voimaan saatettaessa antaa kirjallisesti oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutusyhtiön vastuunsa arvioimiseksi esittämiin kysymyksiin. Elleivät nämä tiedot ole oikeat ja täydelliset, vakuutusyhtiön vastuu määräytyy vakuutussopimuslain ja vakuutuksen laskuperusteiden mukaan.

Vakuutusehtojen vakuutusmaksun maksamista koskevan kohdan 7.1 mukaan vakuutusturvan ylläpitämiseen tarvittavat vakuutusmaksut on maksettava viimeistään eräpäivänä.

Vakuutusehtojen kohdan 7.2 mukaan tämän lisäksi vakuutusmaksuja voidaan maksaa ilman erillistä laskutusta myös vapaasti valittuina ajankohtina ja halutun suuruisissa erissä. Maksetut vakuutusmaksut kartuttavat vakuutussäästöjä. Vakuutusyhtiöllä on kuitenkin oikeus asettaa rajoituksia maksettujen vakuutusmaksujen enimmäismäärille.

Vakuutusehtojen vakuutussäästöille annettavia hyvityksiä koskevan kohdan 9.1 mukaan vakuutussäästöjä hyvitetään vuotuisella laskuperustekorolla. Vuoden ensimmäisenä päivänä vakuutussäästöille laskuperustekoron lisäksi annettavien asiakashyvitysten suuruus vahvistetaan vuosittain. Asiakashyvitykset voivat olla erilaisia eri vakuutusryhmille. Asiakashyvityksiä ei anneta siltä vuodelta, jonka päättyessä vakuutus ei ole ollut voimassa.

Vakuutusehtojen kohdan 9.2 mukaan viimeinen asiakashyvitys annetaan sinä päivänä, jolloin säästösumma erääntyy maksettavaksi.

Vakuutusehtojen vakuutussäästöjen ennenaikaista nostamista (takaisinosto) koskevan kohdan 12.2.1 mukaan vakuutuksen omistaja voi nostaa takaisinostoarvon milloin tahansa, ellei vakuutuksen panttaus, sitoumus edunsaaja-määräyksen voimassapitämisestä tai voimassaoleva vakuutusarvotodistus ole esteenä.

Vakuutusehtojen kohdan 12.2.2 mukaan vakuutuksen omistajan on ilmoitettava takaisinostoarvon nostosta kirjallisesti.

Vakuutusehtojen kohdan 12.2.3 mukaan takaisinostoarvon määrä lasketaan vakuutuksen laskuperusteiden mukaan. Takaisinostoarvo maksetaan 30 päivän kuluessa ilmoituksen saapumisesta.

Vakuutussopimuksen muuttamista koskevan vakuutusehtojen kohdan 17.1 mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus muuttaa kuolemantapausturvan (laaja turva) ja säästöhenkivakuutuksen maksuja tai muita sopimusehtoja, jos muutokseen on erityistä syytä

  • yleisen vahinkokehityksen tai
  • korkotason muutoksen vuoksi ja vakuutussopimuksen sisältö ei muutu olennaisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna.

Vakuutusehtojen kohdan 17.3 mukaan vakuutusmaksuja ja muita sopimusehtoja voidaan muuttaa korkeintaan muutoksen perustetta vastaavasti.

Vakuutusehtojen kohdan 17.4 mukaan vakuutusyhtiö voi lisäksi tehdä vakuutusehtoihin ja muihin sopimusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.

Asian arviointi

1) Säästöhenkivakuutussopimuksen sisällöstä ja vakuutusehtojen muuttamisesta yleensä

Sijoituslautakunnalle toimitettujen asiakirjojen mukaan A:n kiinteään 4,5 %:n laskuperustekorkoon sidottu säästöhenkivakuutus on alkanut B:n hakemana 3.12.1996. Vakuutukseen sovellettujen 1.7.1995 alkaen ja sittemmin 1.1.2003 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 7.2 mukaan [vakuutusturvan ylläpitämiseen tarvittavien vakuutusmaksujen lisäksi] vakuutusmaksuja on voinut maksaa ilman erillistä laskutusta myös vapaasti valittuina ajankohtina ja halutun suuruisissa erissä. Maksetut vakuutusmaksut ovat kartuttaneet vakuutussäästöjä. Sijoituslautakunta katsoo, että vakuutusehdolla määritelty mahdollisuus joustavaan säästämiseen on ollut yksi säästöhenkivakuutuksen keskeisistä ominaisuuksista vakuutuksenottajalle.

Vakuutusyhtiö on mainituissa puheena olevaan vakuutussopimukseen sovelletuissa sopimusehdoissa varannut itselleen oikeuden vakuutusehtojen muuttamiseen. Nyt käsiteltävää sopimusmuutosta tehtäessä säästöhenkivakuutukseen on sovellettu 1.1.2003 alkaen voimassa olleita vakuutusehtoja, joiden kohdan 17.1 mukaan vakuutusyhtiö on varannut itselleen oikeuden muuttaa sopimusehtoja vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentissa mainituilla perusteilla.

Vakuutusyhtiö oli jo aiemmin säästöhenkivakuutuksen voimassaoloaikana muuttanut vakuutusehtoja niin, että se on vuonna 2003 lisännyt ehtojen vakuutusmaksua koskevaan kohtaan 7.2 määräyksen, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus asettaa rajoituksia maksettujen vakuutusmaksujen enimmäismäärille. Määräyksen nojalla vakuutusyhtiö on vuonna 2004 asettanut A:n vakuutukseen säästömaksuja koskevan 200 000 euron rajan. A ei ole riitauttanut mainittua säästörajaa. Säästömaksujen määrän rajoittamisen jälkeenkin A oli voinut maksaa sen puitteissa vakuutussäästöjä kartuttaneita maksuja vapaasti valitseminaan ajankohtina ja haluamansa suuruisissa erissä.

Vakuutusyhtiö on ilmoittanut 21.12.2016 päivätyllä asiakastiedotteellaan A:lle muuttavansa säästöhenkivakuutuksen sopimusehtoja 1.2.2017 alkaen siten, että vakuutukseen saisi mainitusta päivästä alkaen maksaa riskivakuutusturvasta perittävän maksun lisäksi vain mahdollisen aiemmin sovitun säästösuunnitelman mukaiset säästöosan maksut. Vakuutukseen ei jatkossa lisättäisi uusia vakuutusturvia tai vakuutettuja eikä vakuutussummia voisi korottaa.

Sijoituslautakunta toteaa, että A:n vakuutuksessa ei ollut alun perin sovittu säästösuunnitelmasta, vaan 3.12.1996 päivätyn vakuutushakemuksen mukaan vain 1 000 markan kertasijoituksesta. Lautakunnan käytettävissä olevan asiakirjaselvityksen perusteella säästösuunnitelmaa koskevaa sopimusta ei A:n väitteistä huolimatta ollut myöhemminkään riidattomasti tehty. Vakuutusyhtiön 1.2.2017 lukien voimaan tulleeksi ilmoittama sopimusehtojen muutos on siten merkinnyt sitä, ettei A ole ehtomuutoksen voimaantulon jälkeen voinut säästää vakuutukseensa enää enempää varoja. Käytettävissä olevien asiakirjojen mukaan A:n vakuutussäästöjen määrä on ollut noin 17 000 euroa. Vakuutusyhtiö on lausunut, ettei sovitun säästösuunnitelman ylittävien säästöosan maksujen kieltäminen merkitsisi vakuutusehtojen muuttamista, vaan kyseessä olisi vain vakuutusehtojen kohtaan 7.2 sisältyvän määräyksen käyttämistä koskenut ilmoitus.

Lautakunta katsoo, ettei vakuutusehdosta kuitenkaan selkeästi ilmene, että vakuutusyhtiö voisi vastoin vakuutuksenottajalle vakuutussopimuksessa antamaansa sitoumusta sen perusteella joissakin tilanteissa kokonaan kieltää mahdollisuuden vakuutussäästämiseen. Ehtokohdassa ei ole myöskään yksilöity niitä tilanteita tai perusteita, joilla vakuutusyhtiö voisi rajoittaa vakuutuksen säästöosan maksuja. Vakuutusyhtiön ei siten voida vain kyseisen vakioehdon perusteella katsoa sopineen jo ennakolta vakuutuksenottajan kanssa vakuutuksen säästöosan maksujen rajoittamisesta niin, että vakuutussopimuslain
20 a §:n 2 momentin pakottavat määräykset vakuutusyhtiön oikeudesta henkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamiseen eivät tulisi sovellettaviksi. Näin ollen vakuutusyhtiön A:lle ilmoittamia muutoksia on kokonaisuudessaan arvioitava mainitun lainkohdan perusteella.

A on kiistänyt vakuutusyhtiön oikeuden muuttaa vakuutusehtoja ja vaatinut muun muassa oikeutta maksaa edelleen vakuutuksen säästöosan maksuja aiemmin voimassa olleeseen 200 000 euron säästörajaan saakka. Myös vakuutussäästöjen osittaisen takaisinostamisen ja uudelleen säästämisen tulisi olla mainitun säästörajan puitteissa edelleen mahdollista.

Vakuutusehtojen soveltamista koskevien muiden väitteiden osalta lautakunta toteaa selvyyden vuoksi, että vakuutusyhtiön ilmoitettua sopimusehtojen muuttamisesta ehtojen kohdassa 17.1 siihen varaamaansa oikeuteen vedoten tilannetta ei tule tarkastella sopimusrikkomuksena. Oikeudellisesti on kyse nimenomaan vakuutusyhtiön oikeudesta muuttaa sopimusehtoja ilmoittamallaan tavalla.

2) Kysymys siitä, onko sopimusehtojen muuttamiselle osoitettu olleen vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentissa mainittu peruste ja erityinen syy

Vakuutusyhtiö on perustellut sopimusehtojen muuttamista ennen muuta korkotason pitkäaikaisella alenemisella vakuutuksen myöntämisen jälkeen. Vakuutusyhtiön mukaan korkotason muuttumisen vaikutus on ollut merkittävä suhteessa säästöhenkivakuutusten kiinteään 4,5 %:n laskuperustekorkoon ja vakuutusyhtiön tulevaan vakavaraisuusasemaan vakavaraisuusvaatimusten samanaikaisesti kiristyessä lainsäädännön muututtua. Vakuutusyhtiö on katsonut myös vakuutettujen tasapuolisen kohtelun edellyttävän säästömaksujen rajoittamista enintään sovittujen säästösuunnitelmien mukaiseen määrään.

A on perustanut vaatimuksensa ensinnäkin siihen, että vakuutusyhtiön vakavaraisuus ja sijoitusvarallisuuden tuotto huomioon ottaen vakuutusehtojen muuttamiselle ei olisi osoitettu olleen vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin edellyttämää erityistä syytä.

Sijoituslautakunta toteaa, että vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentissa on säädetty erikseen vakuutuksenantajan oikeudesta henkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamiseen. Säännös rajaa vakuutusyhtiön muutosoikeuden tilanteisiin, joissa sopimusehtojen muuttamiseen on erityistä syytä yleisen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen vuoksi. Hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi (HE 114/1993, s. 38) on silloisen 20 §:n osalta lausuttu henkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamisen olevan mahdollista vain, jos pykälässä mainitun perusteen muutos on huomattava ja sellainen, että sitä ei ole voitu ennakolta ottaa huomioon tavanomaisessa riskinmäärityksessä. Lainvalmisteluasiakirjoista ei ilmene, millaisten seikkojen perusteella vakuutusyhtiön ehtomuutoksen perusteeksi ilmoittamaa korkotason muutosta on arvioitava.

Vakuutuslautakunta on vapaaehtoisen eläkevakuutuksen sopimusehtojen muuttamisesta 29.8.2017 antamissaan ratkaisuissa VKL 304/16, VKL 306/16 ja FINE-002074 kyseisissä tapauksissa esitettyjen selvitysten pohjalta lausunut, että arvioinnissa tuli pitää lähtökohtana yleistä korkotasoa huomioiden valtion joukkovelkakirjalainojen koron ohella keskeisten markkinakorkojen sekä markkinoilla talletuksille myönnettävien korkojen kehitys. Sijoituslautakunnan näkemyksen mukaan huomiota on kiinnitettävä nimenomaan siihen, missä määrin koroissa tapahtuneiden muutosten voidaan arvioida vaikuttaneen vakuutusyhtiön kykyyn vastata vakuutuksenottajille vakuutussopimuksissa antamistaan sitoumuksista vakuutusmaksutulon ja vakuutusyhtiön sijoitettavissa olevista varoista saatavan tuoton avulla.

Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö on selvittänyt Suomen valtion 5 ja 10 vuoden joukkovelkakirjalainojen korkotasoa sekä euroalueen valtioiden 10 vuoden viitelainojen keskimääräistä korkotasoa vuodesta 1992 vuoteen 2016. Selvityksen mukaan kyseisenä aikana Suomen valtion 10 vuoden joukkovelkakirjalainojen vuotuinen korkotaso on laskenut 11,98 prosentista 0,35 prosenttiin ja euro-alueen 10 vuoden viitelainojen korko samana aikana 9,78 prosentista 0,11 prosenttiin. Lautakunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että mainitut korot olivat jo vuonna 2003 alittaneet ja jääneet sen jälkeen alle vakuutusyhtiön säästöhenkivakuutuksissa käyttämän 4,5 %:n laskuperustekoron.

Sijoituslautakunta toteaa vakuutusyhtiön esittämästä selvityksestä, että markkinakorot ovat viime vuosien ajan olleet aiemmin vallinneeseen korkotasoon verrattuna poikkeuksellisen matalia, osin jopa negatiivisia. Lautakunta katsoo, että verrattuna 1990-luvun tilanteeseen A:n vakuutussopimuksen alkaessa on yleisessä korkotasossa tapahtunut merkittävä muutos. Vaikka yleiseen taloustilanteeseen perustuva korkojen vaihtelu onkin markkinoille tavanomaista, toteutunutta pitkäaikaiseksi jäänyttä erittäin matalan tai jopa negatiivisen korkotason kautta ei ole lautakunnan käsityksen mukaan myöskään ollut mahdollista 1990-luvulla ennakoida.

Vakuutussopimuslain ja vakuutusehtojen mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus muuttaa vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja korkeintaan muutoksen perustetta vastaavasti. Sopimusehtojen muuttamisen perustuessa yleisen korkotason muutokseen, tulee sopimusehtojen muutoksen merkitystä sen vuoksi verrata paitsi korkotason muutoksen suuruuteen myös sen kestoaikaan. Henkivakuutustoiminnan pitkäaikaisen luonteen vuoksi korkotason merkitystä ei voida tarkastella pistemäisesti, vaan arvio on perustettava pitkän aikavälin korkotasoon. Sijoituslautakunta katsoo, että tarkasteltaessa 1990-luvun alun korkoja, sen jälkeen tapahtunutta korkotason laskua ja ehtomuutoksen toteuttamishetkeen mennessä pitkäaikaisesti alhaiseksi jäänyttä yleistä korkotasoa, korkotasossa on tapahtunut niin suuri muutos, että sen johdosta säästöhenkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamiselle on ollut laissa mainittu peruste.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin sanamuodon mukaan pelkkä korkotason muuttuminen sinänsä ei vielä muodosta perustetta henkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamiselle, vaan muuttamiseen on oltava lisäksi ”erityistä syytä”. Hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi ei ole tarkennettu, missä olosuhteissa vakuutusyhtiöllä olisi katsottava olevan sopimusehtojensa muuttamiseen erityinen syy. Voimassa olevan vakuutussopimuslain valmistelua edeltäneen oikeusministeriön henkilövakuutuslakiehdotuksen (Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 16/1985, s. 176–177) mukaan ”[e]rityisellä syyllä tarkoitettaisiin jotakin sellaista yllättävää vahinkokehityksessä tai korkotasossa tapahtunutta muutosta, jonka johdosta vakuutuksen ylläpitäminen alunperin sovituilla maksuilla ja ehdoilla ei enää ole mahdollista. Muutoksen tulisi olla sellainen, ettei sitä tavanomaisessa riskinmäärityksessä ole voitu ennakolta havaita, minkä lisäksi vaadittaisiin, että muutos on huomattava”.

Sijoituslautakunta katsoo, että lainkohtaa tulkittaessa on otettava huomioon, ettei vakuutuksenantaja voi vakuutussopimuslain mukaan irtisanoa henkivakuutusta päättymään lukuun ottamatta eräitä laissa erikseen määriteltyjä tilanteita, joissa vakuutuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt hänelle asetettuja velvollisuuksiaan. Edellä mainitussa henkilövakuutuslakiehdotuksessa vakuutuksenantajan oikeutta henkivakuutuksen sopimusehtojen ja maksujen muuttamiseen onkin perusteltu olennaisesti henkivakuutussopimusten pitkäaikaisuudella (mainittu julkaisu s. 34 - 37).

Tältä osin vakuutusyhtiö on selvittänyt myös toimintaansa koskevien kiristyneiden Solvenssi II -vakavaraisuusvaatimusten vaikutusta asemaansa. Selvityksen mukaan EU-alueen vakuutusyhtiöiden toimintaan 1.1.2016 lähtien sovellettujen uusien vaatimusten mukaan vakuutusyhtiön on jatkossa varattava kattamisvelvoitteen alaiseen vastuuvelkaansa vakuutussäästöjä kartuttavien maksujen määrän lisäksi ainakin vakuutuksilleen lupaamansa 4,5 %:n laskuperustekoron ja viranomaisen julkaiseman laskennallisen ns. riskittömän koron erotus. Vakuutusyhtiön mukaan muuttuneet säännökset ovat kasvattaneet vakuutusyhtiöön kohdistuvan vakavaraisuusvaatimuksen vakuutusten alkamisajankohtaan verrattuna 25-kertaiseksi.

Finanssivalvonta on henkivakuutussopimuksen ehtojen muuttamisesta antamassaan kannanotossa 3/2014 katsonut, ettei esimerkiksi vakavaraisuuden laskentaan liittyvä lainsäädännön muutos vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukaan oikeuta henkivakuutusyhtiötä muuttamaan sopimusehtoja. Sijoituslautakunta toteaa vakuutusyhtiön tältä osin esittämästä selvityksestä kuitenkin, että myös mainittu vakavaraisuuden laskennassa käytettävä vakuutusyhtiölain 10 luvun 7 §:n mukainen laskennallinen korko on vuonna 2016 alittanut huomattavasti laskuperustekoron määrän.

Vakuutusyhtiö on selvittänyt, että edellä selostettujen seikkojen vuoksi ilman sopimusehtojen muuttamista vakuutuksiin edelleen maksettavat säästömaksut merkitsisivät sitä, että vakuutusyhtiön olisi tosiasiassa käytettävä vakuutuskantaan kuuluvien vanhojen vakuutusten voimassaoloaikana kertynyttä varallisuutta uusille säästömaksuille maksettavan tuoton kattamiseen. Menettely loukkaisi vakuutuksenottajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Vakuutuslautakunta on osapuolten mainitsemassa puheena olevia säästöhenkivakuutusehtoja koskeneessa ratkaisussaan VKL 676/05, 25.10.2006 lausunut tältä osin, että kyseen ollessa vakuutusyhtiöön aiemmin kertyneen varallisuuden jakamisesta, jako on jo vakuutusyhtiölain mukaan pyrittävä suorittamaan tasapuolisesti myös eri ajankohtina päättyvien vakuutusten kesken ja siinä suhteessa kuin niihin aikanaan maksetut vakuutusmaksut ovat olleet tätä varallisuutta kartuttamassa.

Selostetut seikat huomioon ottaen Sijoituslautakunta katsoo vakuutusyhtiön osoittaneen, että sillä on ollut myös vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukainen erityinen syy A:n säästöhenkivakuutuksen vakuutusehtojen muuttamiselle.

3) Kysymys siitä, merkitseekö vakuutusehtojen muuttaminen vakuutussopimuksen sisällön olennaista muuttumista alkuperäiseen verrattuna.

Edellä lausutusta huolimatta vakuutusyhtiöllä on vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukaan oikeus muuttaa henkivakuutuksen sopimusehtoja vain edellyttäen, ettei vakuutussopimuksen sisältö sen johdosta muutu olennaisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Vakuutussopimuslain sanamuodosta ei ilmene, onko vakuutussopimuksen sisällön muuttumista arvioitava koko vakuutuskantaa koskevilla yleisillä perusteilla vai yksittäistä vakuutuksenottajaa ja hänen asemaansa koskevilla yksilöllisillä perusteilla.

Vakuutuslautakunta on ratkaisukäytännössään lähtenyt siitä, että eri vakuutusmuotojen sopimusehtojen muuttamista on vakuutussopimuslain mukaan arvioitava ensisijaisesti yleisin perustein. Vakuutuslautakunta on lausunut edellä mainitussa säästöhenkivakuutuksen ehtojen aiemmasta muuttamisesta antamassaan ratkaisussa VKL 676/05 lain sallimien sopimusehtojen muutosperusteiden koskevan jo luonteensa vuoksi aina koko vakuutuskantaa, minkä vuoksi myös muutoksen olennaisuutta oli arvioitava ensisijaisesti yleisin kaikkia vakuutuksenottajia koskevin perustein. Lautakunta on huomauttanut arvioinnin kuitenkin tapahtuvan vakuutuksenottajien näkökulmasta.

Vakuutuslautakunta on painottanut vapaaehtoisen eläkevakuutuksen laskuperustekoron muuttamista koskevissa vuonna 2017 antamissaan ratkaisuissa VKL 304/16, VKL 306/16 ja FINE-002074 vakuutuksenottajan asemaan liittyviä seikkoja lausuen, että vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin rajoituksen tarkoitus on suojata vakuutuksenottajaa olennaisilta ehtomuutoksilta, minkä vuoksi muutoksen merkitystä on tarkasteltava vakuutuksenottajan näkökulmasta. Vakuutuslautakunnan mukaan, vaikka vakuutussopimuslain 20 a §:n muutosperusteet koskevat koko vakuutuskantaa koskevia seikkoja, henkivakuutussopimuksen muutoksen olennaisuutta rajoittava säännös suojaa viime kädessä yksittäistä vakuutuksenottajaa.

Finanssivalvonta on kannanotossaan 3/2014 henkivakuutuksen ehtojen muuttamisesta vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta käsitellyt myös vakuutusehtojen muutoksen olennaisuuden arviointia. Finanssivalvonnan mukaan sopimuksen sisällön muutoksen olennaisuutta arvioitaessa on otettava huomioon

  • kaikkien niiden muutosten vaikutukset sopimuksen sisältöön, jotka tehdään yhdellä kertaa tai hyvin lyhyellä ajalla,
  • vakuutuksen luonne, kuten vakuutuksen irtisanottavuus ja se, onko kyseessä yksilöllinen vai ryhmävakuutus, sekä vakuutuksen verokohtelu mahdollisessa irtisanomistilanteessa,
  • markkinoilta saatava yleinen korkotaso sekä sopimuksen tekohetken korkotaso.

Esimerkkeinä olennaisiksi katsottavista muutoksista Finanssivalvonta on maininnut tilanteet, joissa

  • vakuutuksenottajalle jo kertynyttä etuutta ja sille luvattua laskuperustekorkoa heikennetään
  • laskuperustekorkoinen vakuutus muutetaan sijoitussidonnaiseksi vakuutuk­seksi 
  • vakuutuksenottajalta otetaan pois oikeus siirtää laskuperustekorkoisessa osassa muutoshetkellä olevia vakuutussäästöjä sopimuksen laskuperustekorkoisen ja sijoitussidonnaisen osan välillä 
  • riskiturvan tasoa olennaisesti alennetaan
  • muutoksessa puututaan merkittävästi asiakkaan vakuutusturvaan liittyvään valintamahdollisuuteen, jota on markkinoinnissa erityisesti korostettu.

Sijoituslautakunta on kiinnittänyt harkinnassaan huomiota siihen, että sovellettava vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentti on sisältämänsä oikeusohjeen osalta ongelmallinen. Jotta vakuutusyhtiöllä olisi lainkohdassa mainituilla perusteilla ylipäätään oikeus ryhtyä muuttamaan henkivakuutuksen sopimusehtoja, sen on voitava osoittaa muutokselle erityinen syy. Lautakunnan jo edellä lausumilla perusteilla erityinen syy voi olla kyseessä lähinnä silloin, kun esimerkiksi korkotason muuttuminen vaarantaa jo merkittävästi vakuutusyhtiön kykyä selviytyä vakuutussopimusten mukaisten vastuidensa täyttämisestä. Lainkohdassa kuitenkin edellytetään samanaikaisesti, ettei sanottu merkittävä vaikutus saa johtaa vakuutussopimuksen sisällön olennaiseen muuttamiseen.

Näin ollen lainkohdan sanamuodon mukainen tiukka soveltaminen johtaisi helposti tilanteeseen, jossa vakuutusyhtiön ainoiksi keinoiksi ristiriidan ratkaisemiseen jäisivät olemassa olevien vakuutussopimusten osalta hakeutuminen selvitystilaan tai uusissa vakuutussopimuksissa vakuutusmaksujen määrittäminen jo alun alkaen niin korkeiksi, ettei sopimusehtojen muuttamiseen olisi missään ajateltavissa olevissa oloissa tarvetta. Useimmissa tapauksissa sanottu lopputulos ei olisi vakuutuksenottajienkaan edun mukainen.

Lainkohtaa sovellettaessa on otettava huomioon, että kysymyksessä oleva vakuutusmuoto vaikuttaa yksittäisen vakuutuksenottajan suojantarpeeseen. Merkitystä on annettava myös sille, missä laajuudessa ja millä tavoin vakuutuksenottaja on esimerkiksi säästämiseen tarkoitettua vakuutussopimustaan käyttänyt. Pitkäaikaiseen ja yksilöllisesti mitoitettuun eläkevakuutussopimukseen sitoutuneen vakuutuksenottajan suojantarve yllättäviä sopimusmuutoksia vastaan on olennaisesti suurempi kuin esimerkiksi pääosin vakiosopimusehdoin solmittavassa säästöhenkivakuutuksessa. Tämän vuoksi ja edellä mainitut muut syyt huomioon ottaen vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin suojasäännöksen on lautakunnan näkemyksen mukaan tulkittava rajoittavan ennen muuta vakuutuksenantajan mahdollisuutta puuttua vakuutuksenottajalle vakuutussopimuksen perusteella jo karttuneisiin etuihin.

Selostamansa taustatekijät ja edellä vakuutusyhtiön esittämistä perusteista lausumansa seikat huomioon ottaen Sijoituslautakunta lausuu erityisesti A:n säästöhenkivakuutussopimuksen osalta seuraavan.

Lautakunnan käytettävissä olevan asiakirjaselvityksen perusteella puheena olevassa vakuutussopimuksessa ei ole ollut alun alkaen sovittua säästösuunnitelmaa (maksusuunnitelma), jonka mukaisiin vakuutusmaksuihin sovituksi vakuutusajaksi sitoutuneelle vakuutuksenottajalle vakuutusyhtiö olisi taannut sopimuksessa määritellyn suuruisen säästösumman kertymisen sovitun vakuutusajan kuluessa. Omankin ilmoituksensa mukaan A oli säästänyt vakuutukseen varoja ja nostanut niitä kulloisenkin harkintansa mukaan.

Toteuttamallaan sopimusehtojen muutoksella vakuutusyhtiö ei ole tässä tapauksessa puuttunut vakuutukselle maksamansa laskuperustekoron määrään, vakuutuksen riskiturvan tasoon tai A:lle jo kertyneisiin etuuksiin. Sopimusehtojen muuttaminen on merkinnyt A:n kannalta ainoastaan sitä, ettei hän enää sen jälkeen ole voinut sijoittaa vakuutukseen enempää varoja valitsevan yleisen korkotason ylittävällä korolla. Näin ollen lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiön toteuttama vakuutussäästöjä lisäävien vakuutusmaksujen kieltämistä koskenut ehtomuutos ole merkinnyt sitä, että A:n voimassa olleen säästöhenkivakuutussopimuksen sisältö olisi olennaisesti muuttunut.

4) Kysymys siitä, merkitseekö riskivakuutusturvan korottamista sekä uusien vakuutusturvien ja vakuutettujen lisäämistä koskeneen mahdollisuuden poistaminen vakuutussopimuksen vähäistä suurempaa muuttamista

Siltä osin kuin vakuutusyhtiö on asiakastiedotteellaan ilmoittanut, ettei säästöhenkivakuutussopimukseen enää voisi lisätä uusia vakuutusturvia, uusia vakuutettuja eikä vakuutussummia voisi korottaa, lautakunta toteaa, ettei vakuutusyhtiö ole kyseisellä ilmoituksellaan muuttanut A:n voimassa ollutta vakuutusturvaa. Vakuutusyhtiö on myös vastineessaan ilmoittanut vakuutussopimukseen sisältyvän mahdollisuuden korottaa kuolemanvaraturvaa määräiässä tai vakuutusehdoissa mainituilla perusteilla vaatimatta terveysselvitystä, eli niin kutsutun optio-oikeuden, olevan vakuutussopimuksessa edelleen voimassa.

Näin ollen vakuutusyhtiön ilmoittamat muutokset ovat koskeneet ainoastaan vakuutusyhtiön vakuutuksenottajille aiemmin tarjoamaa mahdollisuutta hakea lisävakuutusturvien liittämistä voimassa olleisiin vakuutussopimuksiin. Vakuutusyhtiö ei vakuutussopimuksiin alun alkaenkaan sovelletuissa vakuutusehdoissa ollut sitoutunut mainittujen lisävakuutusturvien myöntämiseen, vaan kyseisen riskivakuutusturvan myöntäminen on riippunut vakuutettavan terveydentilasta.

Sijoituslautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiön menettely ole tältä osin ollut vakuutussopimuslain vastainen.

5) Kysymys siitä, olisiko vakuutusyhtiön tullut hyväksyä A:n hakemus maksusuunnitelman lisäämisestä vakuutussopimukseen.

Osapuolten lautakunnalle toimittamien kirjelmien perusteella asiassa on tältä osin kyse olennaisesti siitä, millä tavalla ja millaisten tietojen perusteella vakuutusyhtiön yhteistyökumppanin palveluksessa ollut B oli toimittanut 19.9.2016 vakuutusyhtiölle A:n hakemuksen säästösuunnitelman lisäämisestä vakuutukseen, ja oliko B menettelyllään mahdollisesti rikkonut työsuhteeseensa kuuluneita velvollisuuksia. Kirjelmien perusteella tapahtumat olivat johtaneet B:n työsuhteen päättämiseen.

Sijoituslautakunta toteaa, että viimeksi mainittujen seikkojen tarkempi selvittäminen edellyttäisi suullista henkilötodistelua, jonka vastaanottaminen ei lautakuntamenettelyssä ole nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa asiassa tarkoituksenmukaista. Käytettävissään olevan asiakirjaselvityksen osalta lautakunta toteaa, ettei toimitetuista asiakirjoista ilmene, että vakuutusyhtiö olisi ilmoittanut A:lle hyväksyneensä hänen hakemuksensa säästösuunnitelman lisäämiseksi vakuutukseen ennen sopimusehtojen muutosten voimaantuloa. Sitä vastoin on riidatonta, ettei vakuutusyhtiö ole A:n hakemusta hyväksynyt vaan se on sittemmin ilmoittanut A:lle säästösuunnitelman poistamisesta. Vakuutussopimusta koskevista asiakirjoista ei muutoinkaan ilmene, että A:lla olisi ollut yksipuolista oikeutta liittää vakuutukseen säästösuunnitelma, vaan asia on tältä osin ollut vakuutusyhtiön harkinnassa.

Selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole ollut velvollinen hyväksymään A:n hakemusta säästösuunnitelman liittämisestä vakuutussopimukseen.

Lopputulos

Sijoituslautakunta pitää vakuutusyhtiön menettelyä lopputulokseltaan vakuutussopimuslain mukaisena eikä suosita muutosta asiassa.

Sijoituslautakunta oli yksimielinen.

SIJOITUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Isokoski

Jäsenet:
Ovaska
Pönkä
Sario
Tapanila

Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia