Haku

FINE-003490

Tulosta

Asianumero: FINE-003490 (2018)

Kategoria: Sijoitusvakuutusasia

Ratkaisu annettu: 06.11.2018

Säästöhenkivakuutus. Vakuutusehtojen muuttaminen. Säästömaksujen ja vakuutusturvan laajennuksen mahdollisuuden poistaminen. Oliko muutokselle laissa mainittu erityinen syy? Muuttuiko vakuutuksen sisältö olennaisesti?

Tapahtumatiedot

B oli ottanut itselleen ja A:lle henkivakuutusyhtiöstä 20.2.1991 korkosidonnaisen säästöhenkivakuutuksen valtuuttaen samalla A:n käyttämään kaikkia vakuutuksen omistajalle kuuluneita oikeuksia. Vakuutushakemuksen mukaan vakuutuksessa oli sovittu 400 000 markan kuolemanvaraturvasta, mutta ei säästöosan maksuista tai säästösumman suorituspäivästä. B oli siirtänyt vakuutuksen omistusoikeuden A:lle 6.6.2002. Vakuutukseen sovellettiin sen alkaessa vakuutusyhtiön 1.1.1991 alkaen voimassa olleita vakuutusehtoja, vakuutussopimuslain (543/94) voimaan tulon jälkeen 1.7.1995 alkaen voimassa olleita vakuutusehtoja ja vakuutusyhtiön sittemmin vakuutusehtoihin tekemän muutoksen jälkeen 1.1.2003 alkaen voimassa olleita vakuutusehtoja.

Viimeksi mainitun ehtomuutoksen perusteella vakuutusyhtiö oli asettanut vuonna 2004 kyseisiin säästöhenkivakuutuksiin 200 000 euron säästörajan. A oli vakuutuksen voimassaoloaikana maksanut maksuja myös vakuutuksen säästöosaan ja tehnyt vakuutussäästöjen osittaisia takaisinostoja. A oli hakenut B:n vakuutusyhtiöön 19.9.2016 toimittamalla hakemuksella vakuutussopimuksen muuttamista siten, että siihen lisättäisiin säästösuunnitelma 50 000 euron vuotuisten säästömaksujen maksamisesta.

Vakuutusyhtiö ilmoitti A:lle 24.11.2016 päivätyllä asiakastiedotteella muuttavansa säästöhenkivakuutuksen sopimusehtoja 1.1.2017 alkaen niin, että vakuutuksen säästöosaan voisi vastaisuudessa maksaa vain mahdollisen aiemmin sovitun säästösuunnitelman mukaiset maksut. Vakuutukseen ei myöskään voisi jatkossa lisätä uusia vakuutusturvia tai vakuutettuja eikä vakuutussummia voisi korottaa. Vakuutusyhtiö perusteli säästömaksujen rajoittamista sillä, että vakuutuksen myöntämisen jälkeen korkotaso oli merkittävästi laskenut suhteessa vakuutuksen kiinteään 4,5 %:n perustekorkoon. Muiden muutosten syyksi vakuutusyhtiö ilmoitti vakuutusturvan lisäysten harvinaisuuden ja niiden aiheuttamien tietojärjestelmäkustannusten kalleuden.

Sittemmin vakuutusyhtiö on ilmoittanut A:lle poistavansa vakuutuksesta A:n 19.9.2016 hakeman säästösuunnitelman. A ei ole hyväksynyt vakuutusyhtiön ilmoittamia sopimusmuutoksia ja on vaatinut niiden peruuttamista, mihin vakuutusyhtiö ei ole suostunut.

Asiakkaan valitus

A on pyytänyt lautakunnan ratkaisusuositusta siitä, että hänellä on jatkossakin oikeus säästää vakuutukseensa varoja 200 000 euron säästörajaan asti ja tehdä vakuutussäästöjen osanostoja. A:n mielestä vakuutusyhtiön asiakastiedotteella ilmoittamat muutokset ovat vakuutuksen ehtojen ja pakottavan vakuutussopimuslain vastaisia ja siten mitättömiä.

A on vedonnut vakuutukseen 1.7.1995 ja 1.1.2003 alkaen sovellettuihin vakuutusehtoihin ja oheistamaansa vakuutuksen tuoteselosteeseen, joka oli myös osa vakuutussopimusta. Tuoteselosteen mukaan säästövakuutukseen saattoi tehdä kertasijoituksen tai säästää pienempiä summia vuosittain. Vakuutussäästämisen edut olivat sitä suuremmat, mitä pidempi vakuutusaika oli. Tarpeen tullen varat olivat nostettavissa koska tahansa. A:n mukaan säästettäville varoille ei ollut asetettu enimmäismäärää. Vakuutusyhtiön lähettämissä laskuissa oli mainostettu joustavaa säästämistä vuosien ajan.

A oli säästänyt vakuutukseen vuosien kuluessa vaihtelevasti ja käyttänyt vakuutusta suurempien summien keräämiseen erilaisia hankintoja varten. Vakuutus oli myös myyty sellaisena, että perheen riskivakuutusturvien keskittäminen oli mahdollista. Vakuutuksessa oli aina ollut jatkuva säästösuunnitelma, jonka korottamista hän oli syyskuussa 2016 hakenut. Vakuutusyhtiö oli kuitenkin 15.5.2017 ilmoittanut poistavansa säästösuunnitelman vakuutusyhtiön yhteistyökumppanin palveluksessa olleen B:n menettelyyn vedoten.

Vakuutusyhtiö oli vuonna 2003 muuttanut vakuutusehtoja niin, että sillä oli oikeus rajoittaa vakuutusmaksujen enimmäismäärää. Vuonna 2004 vakuutusyhtiö oli asettanut 200 000 euron säästörajan. Muita muutoksia ei ollut tehty. A on viitannut Vakuutuslautakunnan säästörajan asettamisesta 25.10.2006 antamaan lausuntoon VKL 676/05, jossa lautakunta on muun muassa todennut, että vakuutusyhtiön vakuutuskannan rakenteesta saadun selvityksen perusteella 200 000 euron säästörajalla ei todennäköisesti ollut suurimpaan osaan vakuutuksista minkäänlaista vaikutusta. Nyt kysymyksessä olevat muutokset heikensivät kaikkien vakuutusten sopimusehtoja oleellisesti. Esimerkiksi kerran nostettuja vakuutussäästöjä ei enää saa maksaa takaisin vakuutukseen.

A:n mielestä vakuutusehtojen muutoksen merkittävyyttä on vakuutussopimuslain perusteella verrattava siihen, millaisena vakuutus oli alun perin alkanut. Lain mukaan sopimus ei saa muuttua olennaisesti verrattuna alkuperäiseen, eli siihen, että säästömaksujen määrälle ei ollut kattoa. Vakuutusta oli tarkasteltava sellaisena kuin se oli ollut ennen vuosien 2003 ja 2004 ehtomuutoksia. Myös Vakuutuslautakunta on ratkaisussaan VKL 676/05 todennut, että lain säännöksiä ei voi kiertää ketjuttamalla muutokset eri vakuutuskausille.

Vakuutusyhtiö oli toiminut vakuutusehtojensa vastaisesti, sillä se ei ollut poistanut ehtojen kohdan 7.2 ensimmäistä virkettä joustavasta maksamisesta. Vakuutusehtoon otetussa lisäyksessä ei todettu, että säästömaksujen maksaminen voitiin kieltää kokonaan. Joustavan säästämisen voimakas markkinointi huomioon ottaen kyse oli vakuutussopimuksen olennaisesta muuttamisesta alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Mahdollisen säästösuunnitelman mukaisten maksujen sallimisella ei ollut merkitystä, sillä joustavien maksujen takia säästösuunnitelmia ei ollut yleensä sovittu. A on myös huomauttanut, että vakuutussopimuslain mukaan muutokset olivat tulleet voimaan vasta 1.1.2017 eli 30 päivän kuluttua siitä, kun muutoksesta oli ilmoitettu. A:n maksusuunnitelman muutoksen vakuutusyhtiö oli kuitenkin poistanut ilman hänen pyyntöään.

Vakuutuksen riskivakuutusturvien lisäämistä koskevien muutosten osalta A on lausunut, että vakuutusehtojen kohtaa 3.2 ei ollut ilmoitettu muutettavan, vaan asiasta oli ilmoitettu kirjeellä. Tältäkin osin vakuutusyhtiö toimi voimassa olevien ehtojensa vastaisesti. Muutos ei ollut vähäinen, sillä koko perheen riskiturvien keskittäminen yhteen vakuutukseen oli ollut voimakkaasti mainostettu vakuutuksen etu. Vakuutussopimuksen sisältö muuttui olennaisesti alkuperäiseen verrattuna, joten muutos oli vakuutussopimuslain vastainen. Muun vakuutustuotteen tarjoaminen entisen tilalle ei tehnyt muutoksesta sallittua eivätkä järjestelmäkustannukset olleet lain mukaan hyväksyttävä peruste vakuutusehtojen muuttamiselle. Lisäksi vakuutusyhtiön vakavaraisuus ja yhtiön sijoituksistaan saama tuotto olivat A:n käsityksen mukaan myös hyvät.

A:n lisäkirjelmä 14.9.2017

A on lisäkirjelmässään toistanut vakuutuksen markkinoinnista lausumansa. Vakuutus oli myyty joustavamaksuisena myös riskivakuutusasiakkaille eli tilinä, jossa säästömaksuja voitiin vapaasti käyttää vakuutusturvan ylläpitämiseen ja maksaa asiakkaan valitsemina ajankohtina. Säästömaksujen kieltäminen kokonaan 1.1.2017 alkaen poisti joustavan maksujärjestelmän ja teki vakuutuksesta tavallisen riskivakuutuksen. Joustavuus oli ollut vakuutuksen perusominaisuus, joten sopimuksen sisältö muuttui olennaisesti alkuperäiseen verrattuna. Vuoden 2004 jälkeenkin alkaneissa vakuutuksissa säästömaksuja oli voinut maksaa 5 000 euroon saakka säästämiseen esimerkiksi lapsille. Väite, ettei säästömaksujen kielto vaikuttanut näihin vakuutuksiin, ei siis pitänyt paikkaansa.

Se, että vakuutussäästöjen osittaisen nostamisen jälkeen säästömaksuja ei enää saa maksaa edes säästöjen aiempaan määrään, merkitsee niin olennaista poikkeamista alkuperäisestä sopimuksesta, ettei sitä A:n mielestä voida lain sanamuoto huomioon ottaen pitää hyväksyttävänä. Yksittäiset lisämaksut tai säästösuunnitelman korotus eivät olleet uuden vakuutusturvan myöntämistä eivätkä vakuutusehtojen mukaan edellyttäneet terveysselvitystä. Vakuutusehdoissa ei mainittu säästösuunnitelmaa eikä siten sitäkään, että sen muuttaminen tai muut lisämaksut olisivat edellyttäneet hyväksyttävää terveysselvitystä.

Vakuutusehtojen muutosta on pidettävä lain vastaisena senkin vuoksi, että sallittu säästöraja vaihteli eri säästäjillä, joten vakuutuksenottajia ei kohdeltu yhdenvertaisesti. Jouduttuaan viime vuosina tekemään vakuutuksesta merkittäviä osanostoja A katsoo olevansa huonommassa asemassa kuin vakuutuksenottaja, joka ei ollut tehnyt osanostoja tai joka oli voinut säästää enemmän. Vakuutusyhtiönkin mukaan säästösuunnitelmia ei ollut juuri tehty. Vain 2,5 prosentilla vakuutuksista oli säästösuunnitelma. A on vedonnut vakuutuksen 90-luvun vakuutusoppaaseen todeten, että vakuutusyhtiö ei ollut tuotemateriaaleissa tai viestinnässä puhunut säästösuunnitelmasta. Ajatus siitä, että sallimalla säästösuunnitelman mukaisten maksujen maksaminen jatkossa, sopimuksen sisältö ei muuttuisi olennaisesti alkuperäiseen verrattuna, oli keinotekoinen.

Vakuutusyhtiö oli vedonnut muutoksen perusteena korkotason alenemiseen, vaikka se oli aikanaan myynyt vakuutusta säästökohteena vedoten juuri monipuoliseen sijoitusomaisuutensa jakaumaan, johon sisältyi runsaasti myös osakkeita ja kiinteistöjä. Osakkeiden ja kiinteistöjen arvot olivat nousseet huomattavasti viimeisten vuosien aikana. A:n näkemyksen mukaan vakuutusyhtiön vakavaraisuus olikin edelleen hyvä eikä vaatinut toimenpiteitä.

Vakuutusyhtiön vastausten osalta A on muun muassa lausunut, ettei kyse ollut 200 000 euron säästörajasta, vaan siitä tuliko 1.1.2017 voimaantulleita ehtomuutoksia arvioida suhteessa alkuperäiseen vakuutussopimukseen, vai vuonna 2004 asetettuun säästörajaan. A:n mukaan vakuutuksessa oli tosiasiassa ollut säästösuunnitelma, sillä A oli jo vuosikymmeniä säästänyt tietyn summan kuukausittain. Lisäksi hän oli tehnyt yksittäisiä lisäsijoituksia vakuutusyhtiön siihen kannustettua. B ei ollut käyttänyt vakuutukseen sisältyvää valtuutusta, eivätkä he olleet muistaneet sellaista olleen. A oli allekirjoittanut kaikki vakuutusta koskeneet muutokset, jotka tuli tehdä kirjallisesti.

Sillä, milloin vakuutussäästämisen mainostaminen oli lopetettu, ei ollut merkitystä. Säästömahdollisuus oli ollut näkyvästi esillä asiakaskirjeissä. A oli maksanut oman ja lastensa vakuutukset ja saanut samanlaisia kirjeitä ja esitteitä kuin lautakunnalle toimittamansa. Esitteen päiväyksellä ei ollut merkitystä, koska kaikissa esitteissä vakuutusta oli myyty ennen vuotta 2004 joustavamaksuisena, mikä mainitaan vakuutusehdoissa edelleen. Nämä seikat ja vuoden 2004 ehtomuutos muodostivat vakuutuksen olennaisen sisällön, jonka säilymiseen A katsoo olleensa oikeutettu luottamaan.

Vakuutussopimuslain sanamuoto ja hallituksen esityksen perustelut lähtivät siitä, että sopimus ei saanut muuttua olennaisesti alkuperäiseen verrattuna. Lain ja hallituksen esityksen tekstit ovat aina viranomaisen kannanottoihin nähden ensisijaisia. Joustavan 200 000 euron säästörajaan saakka mahdollisen säästämisen kieltäminen kokonaan on niin suuri muutos, että se on lainvastainen. Lainsäädännön muututtua (sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusluokista antaman päätöksen kumoaminen) lisämaksut eivät enää edellyttäneet kuolemanvaraturvan liittämistä vakuutukseen eikä uutta terveysselvitystä ollut lisämaksujen yhteydessä aiemminkaan vaadittu.

Säästösuunnitelman muuttaminen ei vakuutusehtojen mukaan edellyttänyt riskiturvasumman nostamista ja hyväksyttävää terveysselvitystä, joten vetoaminen riskiturvan lisääntymiseen ei ole A:n mielestä perusteltua. Kuolintapaussumma kasvoi lisäsäästöjen johdosta vain säästön suuruisella summalla, mikä ei edellyttänyt riskiturvan kasvattamista tai terveysselvitystä. Vakuutukseen oli voinut alun perin lisätä uutta vakuutusturvaa esittämällä hyväksyttävä terveysselvitys. Yksilöllisiin myöntöperusteisiin vetoamalla ei kuitenkaan voida perustella sitä, että riskiturvia ei enää lainkaan myönnetä.

A toteaa B:n toimittaneen säästösuunnitelman muutoksen vakuutusyhtiön käsiteltäväksi täysin avoimesti ilman pyyntöä erikoiskäsittelystä. B ei ollut valmistellut sopimusehtojen muutosta, ei kuulunut sitä valmistelleeseen organisaatioon eikä ollut tiennyt sen sisällöstä tai siitä, että muutosten tekeminen omiin ja perheen vakuutuksiin olisi kielletty. Säästösuunnitelmien peruminen oli ollut B:n ehdottama sovintoratkaisu työsuhteen jatkamiseksi.

A:n lisäkirjelmä 18.10.2017

A on lisäkirjelmässään toistanut asiassa aiemmin lausumansa. A:n mukaan asiakkaalla oli aina ollut oikeus aloittaa säästäminen myös pelkän riskiturvan sisältäneeseen vakuutukseen. Kaikki asiakkaat olivat 1.1.2004 saakka saaneet täysin saman sisältöiset asiakastulosteet. Oikeus säästömaksujen maksamiseen mainittiin 1.1.1991 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdassa 4. Vuonna 1995 uusituissa vakuutusehdoissa sanaa maksusuunnitelma ei enää käytetty, mutta oikeus joustavien säästömaksujen maksamiseen säilyi. Sopimusoikeudellisten yleisten periaatteiden mukaan vuonna 1991 käytössä olleilla vakuutusesitteillä on merkitystä vakuutuksen sopimusehtoja tulkittaessa.

Vakuutukset oli jaettu eri ryhmiin vasta vuosina 2003 ja 2004. Tuote-esitteiden mukaan vakuutusyhtiö oli myynyt vain yhdenlaista vakuutusta, jossa asiakas valitsi haluamansa riskiturvat ja johon asiakas saattoi milloin tahansa säästää haluamiaan summia. Vakuutushakemuksen merkinnöillä oli helpotettu laskutusta, ei rajoitettu oikeutta säästömaksujen maksamiseen. Riskimaksuja laskutettaessa oli aina kerrottu vakuutuksen säästömahdollisuudesta ja laskun yhteydessä oli out tyhjä tilisiirtolomake säästömaksua varten.

Oli riidatonta, että vakuutukseen oli ennen 1.1.2017 voinut säästää 200 000 euron säästörajaan saakka. A toteaa säästäneensä myös lastensa vuonna 1996 otettuihin vakuutuksiin kuukausittain, joten hän oli nähnyt säästömahdollisuutta mainostetun vuosikymmenien ajan. Myös sillä käytännöllä, jota vakuutusyhtiö oli vuosikymmenien aikana noudattanut, oli merkitystä.

A:n mukaan vakuutusyhtiö oli heinäkuussa 2017 tarjonnut 3 000 euron säästömahdollisuutta vakuutukseen. Aiempi 200 000 euron säästöraja huomioon ottaen tarjouksella ei ollut merkitystä. A kiistää käyttäneensä vakuutusta pankkitilin tyyppisesti. Hän on käyttänyt vakuutusta juuri niin kuin vakuutusyhtiö oli sitä aikanaan mainostanutkin. Nyt alkuperäisestä sopimuksesta ei ole juuri mitään jäljellä. Osakkeiden ja kiinteistöjen arvot olivat huomattavasti nousseet ja vakuutusyhtiön tulos ja vakavaraisuus olivat hyviä. Ottaen huomioon2 %:n luokkaa oleva nykyinen inflaatio ja odotettu yleisen korkotason nousu 4,5 prosentin laskuperustekoron tasoa ei A:n mielestä voida pitää erityisen korkeana. Lisäksi vakuutuksesta tehtävät veloitukset pienensivät tuottoa.

Asiakashyvityksiä ei ollut annettu vuosiin, eikä mitä ilmeisemmin tulla jatkossakaan antamaan. Terminaalibonusten saaminen oli aina epävarmaa, joten A katsoo, että vakuutusyhtiöllä ei ollut niihin vedoten oikeutta jättää noudattamatta sopimusehtoja. Sopimuksen tulkintaan ei vaikuta se, mikä on vakuutusyhtiölle kirjanpidollisesti edullisinta. Vakuutuskannan ja asiakkaiden tasapuolinen kohtelu ei edellyttänyt säästömaksujen sulkemista. Päinvastoin säästömaksujen sulkeminen kohteli asiakkaita eriarvoisesti osan asiakkaista saadessa 4,5 % laskuperustekoron suuremmalle säästömäärälle kuin toiset.

Vakuutusmaksujen joustavaan maksamiseen ei voitu tehdä muutoksia ilman, että sopimuksen alkuperäinen sisältö samalla muuttui. Myös 5 000 euron säästörajan vakuutusten osalta säästämisen poisto merkitsi niin olennaista muutosta sopimuksen alkuperäiseen sisältöön, että muutosta oli pidettävä vakuutussopimuslain säännösten vastaisena. Henkivakuutukset ovat hyvin pitkäaikaisia sopimuksia eikä asiakas muun muassa terveydentilan heikkenemisen takia välttämättä pysty enää ottamaan henkivakuutusta toisesta vakuutusyhtiöstä. Kun paljon mainostettu etu poistetaan vakuutuksesta, vakuutus muuttuu aina olennaisesti alkuperäiseen sisältöönsä nähden.

Palveluntarjoajan vastine

Vakuutusehtojen muutoksen tausta

Vakuutusyhtiö katsoo muuttaneensa säästöhenkivakuutuksen ehtoja vakuutussopimuslain ja vakuutusehtojen mukaisesti, ja että A:n vaatimukset ovat perusteettomia. Vakuutusyhtiön mukaan vakuutusehtoihin 1.1.2017 alkaen tehdyillä muutoksilla pyrittiin varmistamaan nykyisten vakuutuksenottajien oikeudet heidän vakuutusmaksuillaan kerrytettyihin vakuutusyhtiön varoihin ja niiden perusteella vakuutuksille annettaviin etuihin. Jos sovituista säästösuunnitelmista poikkeavien lisämaksujen maksaminen yleiseen korkotasoon nähden ylisuurella 4,5 %:n laskuperustekorolla olisi edelleen sallittu, se johtaisi asiakasryhmien epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Vakuutusyhtiöön jo kertynyttä pääomaa ei voitaisi käyttää oikeudenmukaisesti jo kertyneiden vakuutussäästöjen ja vakuutusturvien hyväksi, vaan merkittävä osa siitä olisi varattava tulevien maksujen ja niille hyvitettävän 4,5 %:n laskuperustekoron turvaamiseen.

Vakuutusyhtiön omistajia ovat takuupääoman omistajat ja noin 240 000 vakuutuksenottajaa, jotka omistavat välillisesti yhtiön vakavaraisuuspääoman eli sen määrän, jonka vakuutustoiminnan synnyttämät riskit vaativat yhtiöltä "puskurina" kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Vakavaraisuuspääomassa oli huomioitu ennen 2017 tehtyjä muutoksia, että vakuutuksenottajat saattoivat maksaa joustavia säästömaksuja myös tulevaisuudessa. Koska joustavia säästömaksuja hyvitetään 4,5 % laskuperustekorolla, ja koska markkinoiden korkotaso oli ollut pitkään erittäin alhainen, jopa negatiivinen, kasvattivat joustavat säästömaksut merkittävällä määrällä yhtiön vakavaraisuusvaadetta. Koska vakuutuskanta suljettiin [kyseisellä ehtomuutoksella] vuoden 2017 lopussa, tämä osa vakavaraisuusvaatimuksesta poistui.

Vakuutusyhtiön vakavaraisuus on syntynyt yli 140 vuoden liiketoiminnan seurauksena. Aikaisemmilla vakuutusmaksuilla ja niille saaduilla sijoitustuotoilla on ollut ratkaiseva merkitys vakavaraisuuteen. Koska varallisuus on kertynyt menneisyydessä, sen oikeudenmukaisen ja tasapuolisen jaon tulee perustua siihen, miten kukin vakuutus on ollut varallisuutta kerryttämässä. Ehtomuutoksella pyrittiin varmistamaan kertyneen varallisuuden tasapuolinen ja oikeudenmukainen jako vakuutuksenottajien kesken. Joustavien vakuutusmaksujen ja vakuutusturvien korotusten salliminen olisi kuluttanut vakavaraisuutta nykyisellä erittäin alhaisella korkotasoilla.

Yhtiörakenteen vuoksi vakuutusyhtiön mahdollisuus pääomittaa itseään on hyvin rajattu. Tällöin olisi epävarmaa, voisiko yhtiö pitkällä aikavälillä noudattaa vakuutusyhtiölain 13 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenevää periaatetta vakuutettujen etujen turvaamisesta. Säännöksen mukaan uusien henkivakuutusten vakuutusmaksun laskuperusteita laadittaessa on huolehdittava vakuutettujen etujen turvaamisesta siten, että vakuutusyhtiö selviytyy kaikista vakuutusten sille aiheuttamista sitoumuksista joutumatta käyttämään muita varoja kuin näiden vakuutusten vakuutusmaksuja ja niiden sijoittamisesta saatavia tuottoja tavalla, joka saattaisi vaarantaa 11 luvun mukaisten pääomavaatimusten täyttymisen.

Yksittäisiä lisämaksuja tai säästösuunnitelmien korotuksia voitiin pitää tässä tapauksessa uuden vakuutusturvan myöntämisenä, jonka vastaanottamisesta yhtiön tuli voida kieltäytyä jo kertyneiden vakuutuksenottajien etujen turvaamiseksi. Muutokset eivät vaikuttaneet olemassa oleville säästöille hyvitettävään laskuperustekorkoon, sovitun suunnitelman mukaisiin maksuihin ja niille kertyvään laskuperustekorkoon eikä jo myönnettyihin riskiturviin.

A:n esittämät väitteet

Vakuutusyhtiö toteaa asettaneensa 200 000 euron enimmäismäärän vakuutussäästöille jo vuonna 2004. Samassa yhteydessä oli asetettu pääasiassa riskiturvaa sisältäneille vakuutuksille 5 000 euron säästöraja. Sovellettavien 1.1.2003 voimaan tulleiden vakuutusehtojen kohdan 7.2 mukaan vakuutusyhtiöllä on ollut oikeus asettaa rajoituksia maksettujen vakuutusmaksujen enimmäismäärille. A on tiennyt ehtoon perustuneesta 200 000 euron säästörajoituksesta.

Toisin kuin A on väittänyt, hänen vakuutuksessaan ei ollut sovittu säästösuunnitelmasta eikä säästömaksuja ollut laskutettu. A oli maksanut kaikki säästömaksut yksittäisinä lisämaksuina 200 000 euron säästörajan puitteissa sopimatta niistä erikseen vakuutusyhtiön kanssa. Vakuutukseen omistusoikeuden siirron yhteydessä vuonna 2002 annetun valtuutuksen mukaan myös B:llä oli oikeus käyttää vakuutuksen omistajan oikeuksia. Valtuutus oli edelleen voimassa, joten myös B:llä oli ollut oikeus antaa vakuutusta koskevia määräyksiä.

A:n väite joustavan säästämisen mainostamisesta vuosien ajan oli myös virheellinen. Sijoittamista ja säästämistä koskenut viestintä oli poistettu kaikesta materiaalista vuonna 2004 säästörajoituksen asettamisen yhteydessä. Sen jälkeen säästämistä ei ole mainostettu. A:n valitukseen liittämä laskukopio ei koskenut hänen vakuutustaan, mikä ilmenee laskusta. Kyseisen kaltaisia laskuja ei ollut lähetetty asiakkaille vuoden 2004 jälkeen. A:n toimittama vakuutus­opas oli vuodelta 1994 eikä se ole osa nyt puheena olevaa vakuutussopimusta.

Vakuutusyhtiön mielestä vakuutusehtojen kohta 7.2 mahdollistaa lisämaksujen rajoittamisen kokonaan. Säästösuunnitelman mukaisten maksujen maksaminen oli edelleen sallittua. Finanssivalvonta on antanut kannanoton 3/2014, 12.5.2014 henkivakuutussopimusten ehtojen muuttamisesta vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta, jossa se on todennut, että muutoksen olennaisuutta arvioitaessa otetaan huomioon kaikkien niiden muutosten vaikutukset sopimuksen sisältöön, jotka tehdään yhdellä kertaa tai hyvin lyhyellä ajalla. Edellinen rajoitus säästämiseen oli tehty vuonna 2004, joten kyse ei ollut lyhyen ajan sisällä tehdyistä peräkkäisistä ketjutetuista muutoksista.

Vakuutusehtojen kohtaa 7.2 on luettava kokonaisuutena. Ehdon alkuosa "[t]ämän lisäksi vakuutukseen voidaan maksaa ilman erillistä laskutusta myös vapaasti valittuina ajankohtina ja halutun suuruisissa erissä..." tarkoittaa, että yksittäisiä lisämaksuja voi maksaa vapaasti, ellei vakuutusyhtiö ole asettanut maksamiselle ehdon loppuosan mukaista rajoitusta. Yhtiön rajoitettua lisämaksut kokonaan niitä ei voi maksaa. Vakuutusyhtiö katsoo, että rajoittaminen on merkinnyt vain voimassa olevan sopimusehdon käyttämistä, ei sen muuttamista. Käytännön muuttamisesta kuitenkin tiedotettiin sopimusehtojen muuttamista koskevassa järjestyksessä, jotta kaikki vakuutuksenottajat saivat tiedon rajoituksen käyttöönotosta. Vakuutusyhtiö on viitannut vakuutussopimuslain 20a §:n 5 momenttiin sopimusehtojen muuttamisesta.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukaan sopimusehtoja voidaan muuttaa, jos muutokseen on erityistä syytä korkotason muutoksen vuoksi eikä vakuutussopimuksen sisältö muutu olennaisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Vakuutuksen myöntämisen jälkeen korkotaso oli laskenut merkittävästi ja on huomattavasti matalampi kuin kyseisten vakuutusten 4,5 prosentin kiinteä perustekorko. Vakuutusyhtiö on viitannut Vakuutuslautakunnan lausuntoon 25.10.2006, VKL 676/05 sekä esittämäänsä taulukkoon Suomen valtion joukkovelkakirjalainojen pitkien 5 vuoden ja 10 vuoden korkojen sekä euroalueen valtioiden joukkovelkakirjalainojen pitkien korkojen keskimääräisestä korkotasosta vuodesta 1992 vuoteen 2016. Nämä korot ovat henkivakuutuksessa oleellisia, sillä ne kertovat käytännössä sijoitustoiminnan tuottotason, jota yhtiö saattoi olettaa sijoitustoiminnassaan. Nykyisessä vakavaraisuussääntelyssä tämä oli myös se tuottotaso, jonka henkivakuutusyhtiön oletettiin keskimäärin saavan sijoitustoiminnastaan.

Korkotaso oli merkittävästi muuttunut 1990 ja 2000-lukujen ja etenkin 2010-luvun aikana. Vakuutuksen 4,5 %:n laskuperustekorko ylitti huomattavasti markkinoiden korkotason. 1.1.2017 - 20.6.2017 valtion obligaatioiden viiden vuoden korko oli -0,25 % ja 10 vuoden korko 0,49 %. Euroalueen 10 vuoden korko oli 0,37 %. Korkotaso oli vuoden 2017 aikanakin äärimmäisen matala. Tällöin henkivakuutusyhtiön tärkein tehtävä on varmistaa vakuutetut edut: nykyisten säästöjen määrä ja niille luvattu 4,5 % laskuperustekorko sekä riskiturviin perustuvan korvausvastuun kattaminen. Maksurajoitus tehtiin, jotta asiakkaiden nykyisille noin 450 miljoonan euron vakuutussäästöille luvattu 4,5 %:n laskuperustekorko voidaan jatkossakin hyvittää ja myönnetyt riskiturvat kattaa. Vakuutusyhtiölain 6 luvun 20 a §:n mukaan yhtiön varat on sijoitettava siten, että vakuutussopimuksista aiheutuneiden vastuiden luonne ja kesto otetaan huomioon. Varat on sijoitettava vakuutettujen etujen mukaisesti ottaen huomioon yhtiön sijoitustoiminnan tavoitteet.

Säästömaksujen rajoitus koskee vain tulevia säästösuunnitelmasta poikkeavia maksuja. 200 000 euron säästöraja oli ollut voimassa jo vuodesta 2004. Muutosta ei voida pitää olennaisena ottaen huomioon jo kertyneille säästöille maksettava 4,5 %:n laskuperustekorko, joka on moninkertainen verrattuna riskittömien sijoitusten tämänhetkiseen korkotuottoon.

Vakuutusyhtiön mukaan 45 392 säästöhenkivakuutuksen vakuutuskannan sopimuksista vain noin 5 %:ssa säästöt olivat 30.6.2017 ylittäneet 5 000 euroa, kun säästömaksuja oli voinut 31.12.2016 asti maksaa 200 000 euroon asti. Rajoitus koski siten vain pientä osaa asiakkaista, joten muutosta ei senkään vuoksi voida pitää olennaisena. Säästömaksujen määrä oli ollut vuonna 2016 noin 8,7 miljoonaa euroa, ja niitä oli maksettu 3255 vakuutukseen keskimaksun ollessa 2 660 euroa vuodessa. Muutoksella ei ollut merkittävää vaikutusta koko vakuutuskantaan ja vaikutus oli vähäisempi kuin Vakuutuslautakunnan ratkaisussa VKL 676/05 arvioimassa tilanteessa.

Sen sijaan lisämaksumahdollisuuden säilyttämistä olisi pidettävä suurimmalle osalle vakuutuskantaa haitallisena. Se johtaisi vakuutuksenottajien eriarvoiseen kohteluun, minkä Vakuutuslautakunta oli todennut lain tarkoittamaksi erityiseksi perusteeksi sopimusehtojen muuttamiselle. Alhainen korkotaso ja korkea laskuperustekorko johtaisivat siihen, että yksittäisille lisämaksuille tai uusien maksusuunnitelmien mukaisille maksuille tulevaisuudessa hyvitettävä laskuperustekorko suurella todennäköisyydellä rahoitettaisiin nykyisten vakuutuksenottajien kerryttämästä vakavaraisuuspääomasta. Se voisi johtaa myös vakuutusyhtiön vakavaraisuuden vaarantumiseen.

Vakuutusyhtiön mukaan myös riskiturvien lisääminen vakuussopimukseen merkitsi sen muuttamista ja edellytti molempien sopijapuolten hyväksyntää. Vakuutusyhtiö ei ollut sitoutunut myöntämään lisäturvia. Tulevista sopimusmuutoksista tai lisäturvien myöntämisestä kieltäytymistä ei siten voida pitää ehtomuutoksena. Finanssivalvonnan kannanoton 3/2014, 12.5.2014 mukaan olennainen muutos olisi kyseessä, jos jo myönnetyn riskiturvan tasoa alennettaisiin olennaisesti. Vakuutussopimuslain 20 a §:n 3 momentin mukaan vähäisenä pidettävä muutos ei saa vaikuttaa vakuutuksen keskeiseen sisältöön. Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännön mukaan keskeistä sisältöä koskevina muutoksina pidetään korvauspiiriin vaikuttavia muutoksia. Koska voimassa olleeseen vakuutusturvaan ei nyt tehty mitään muutoksia, ei ilmoitusta uusien turvien myöntämättä jättämisestä ollut pidettävä vakuutussopimuslain tarkoittamana olennaisena ehtomuutoksena. Näin ollen A:n vaatimus oli perusteeton.

A:n säästösuunnitelman lisäämistä koskenut hakemus

A:n säästösuunnitelman lisäyksen osalta vakuutusyhtiö on lausunut ilmoittamiensa muutosten tulleen voimaan vakuutussopimuslain mukaisesti. Säästösuunnitelmien muuttaminen oli ollut mahdollista 1.1.2017 saakka. Säästösuunnitelman korottaminen tai sen lisääminen sopimukseen on muutos, joka edellyttää molempien sopijapuolten hyväksyntää. Kyse ei ollut vakuutuksenottajan yksipuolisesta oikeudesta. Säästösuunnitelman korotus ja lisämaksut lisäisivät vakuutusturvan määrää ja vakuutusyhtiön riskiä kuolemantapausturvan kasvaessa. Vakuutusehtojen kohdan 3.2 mukaan vakuutuksenottajalla oli oikeus muun muassa hakea vakuutusturvan suurentamista. Ehtojen kohdan 2.1. mukaan vakuutusturvalla tarkoitetaan kaikkea sitä turvaa kuoleman, työkyvyttömyyden, sairauden ja tapaturman varalta, joka vakuutukseen sisältyy.

Vakuutusyhtiön mukaan B oli toimittanut 19.9.2016 A:n hakemuksen 50 000 euron vuosimaksun mukaisen säästösuunnitelman lisäämiseksi vakuutukseen. Hakemus oli poikkeuksellisen suuri vakuutuskannan keskimääräisiin säätösuunnitelmiin verrattuna. Se oli tehty heti sen jälkeen, kun yhtiö oli alkanut valmistella maksujen rajoittamista. Vain noin 2,5 %:ssa vakuutuksista oli säästösuunnitelma ja vain kuudessa sen määrä ylitti 5 000 euroa vuodessa.

Vakuutusyhtiö on ulkoistanut vakuutusten hoidon vakuutusmuutosten käsittely mukaan lukien X Oy:lle. B oli tiennyt tulevasta ehtomuutoksesta toimiessaan X Oy:n palveluksessa. A:n hakemus oli laadittu vain yhtiön sisäisessä käytössä olleelle lomakkeelle, mistä voitiin päätellä, että B oli toimittanut lomakkeen A:lle. X Oy:n mukaan B oli toimittanut hakemuksen normaalin käsittelyprosessin ohi vietäväksi suoraan (vakuutusten) hoitojärjestelmään. Asianmukaisesti arvioituna säästösuunnitelman lisäystä ei olisi hyväksytty. Sen tultua vakuutusyhtiön tietoon B oli ilmoittanut, että se voitiin perua. Peruminen ei ollut ehdollinen ja se oli perustunut myös B:n ilmoitukseen vakuutusyhtiön edustajalle. Voimassa olleen valtuutuksen nojalla B:lla oli ollut oikeus yksin antaa vakuutusta koskevia määräyksiä. X Oy:n mukaan B oli menettelyllään rikkonut työntekijän lojaliteettivelvoitetta yhtiötä kohtaan ja sisäisiä ohjeita. B oli irtisanottu.

Vakuutusyhtiön lisävastine 6.10.2017

Vakuutusyhtiö toistaa aiemmin lausumansa todeten, että kyseisiä säästöhenkivakuutuksia ei ole myönnetty vuoden 1997 jälkeen. Vakuutusta oli myyty riskivakuutuksena, säästövakuutuksena sekä niiden yhdistelmänä. B oli merkinnyt vuonna 1991 täyttämäänsä vakuutushakemukseen, että vakuutusmaksuja maksetaan vain vakuutusturvan ylläpitämiseksi. Hakemuslomakkeen kohtaa vuosittaisesta säästömaksusta ei ollut täytetty. Alkuperäinen vakuutus oli siten ollut puhdas riskivakuutus. Ennen vakuutuksen omistusoikeuden siirtämistä A:lle 6.6.2002 vakuutukseen oli maksettu vain riskimaksuja. Ensimmäinen 700 euron säästömaksu oli maksettu 17.6.2002.

Alkuperäisen vakuutussopimuksen oltua puhdas riskivakuutus lisämaksujen rajoittaminen ei muuttanut sopimusta olennaisesti. Kuten A oli itsekin todennut, olennaisuusarvioinnin lähtökohtana tuli olla alun perin tehty sopimus ei siihen mahdollisesti myöhemmin lisätyt ominaisuudet. Myöskään A:n kirjelmäänsä liittämä vuoden 1995 vakuutusopas ei ollut osa A:n sopimusta. Alkuperäinen vakuutussopimus on koostunut vuonna 1991 voimassa olleiden vakuutusehtojen mukaan sopimuskirjasta, arvokirjeestä ja vakuutusehdoista.

Vakuutusturvan suurentaminen oli edellyttänyt hakemusta, joten vakuutusyhtiö oli varannut oikeuden päättää, hyväksyikö se hakemuksen vai ei. Tältä osin päätelmiä ei voinut tehdä vain terveysselvityksen vaatimisen perusteella. Terveysselvitys on vakuutusyhtiön vakuutusriskin hallintaan liittyvä menetelmä, jota yhtiö voi käyttää harkintansa mukaan. Vakuutusyhtiön mukaan säästömaksut lisäsivät yhtiön riskiä kasvattamalla kuolemantapausturvan määrää. Lisäksi säästömaksut lisäsivät yhtiön riskiä vakuutuksen voimassaoloaikana, koska säästömaksuille tuli hyvittää 4,5 %:n laskuperustekorko. Vaikka säästömaksujen maksaminen ei ollut edellyttänyt terveysselvitystä, vakuutuksen omistajalla ei ollut vakuutusehtojen mukaan maksamiseen subjektiivista oikeutta.

A vakuutussäästöjen osittaisten nostojen vaikutuksesta vakuutusyhtiö on lausunut, ettei se ollut voinut vaikuttaa asiaan. A oli tehnyt vakuutusaikana osatakaisinostoja yhteensä 230 000 euroa. Ilman niitä vakuutuksen aiempi 200 000 euron säästöraja olisi jo tullut vastaan eikä säästömaksuja olisi voinut enää maksaa. Vakuutus oli tarkoitettu pitkäaikaissäästämiseen eikä pankkitilin kaltaiseen käyttöön, mihin sitä ei myöskään ollut markkinoitu.

Ehtomuutoksen lähtökohta oli olemassa olevien asiakkaiden vakuutusturvien ja -säästöjen turvaaminen vakuutussopimusten päättymiseen asti koko vakuutuskannan osalta. Viimeinen vakuutus erääntyy vuonna 2087, joten muutoksen vaikutuksia oli arvioitava 70 vuotta tulevaisuuteen. Tarkasteltaessa A:n esittämää vakuutusopasta olemassa olevien vakuutusten näkökulmasta, oppaan kohdat pitävät lähtökohtaisesti paikkansa. Vakuutusyhtiön sijoitustoiminnan tulevien tuottojen kannalta merkityksellisin asia oli korkotaso. Historiallisilla tuotoilla ei ole merkitystä tulevaisuuden tuotto-oletusten kannalta. Vakuutusyhtiö oli sitoutunut maksamaan vakuutussäästöille kiinteän 4,5 prosentin laskuperustekoron, jota ei oltu muuttamassa.

A:n vakuutuksen alkamisvuonna 1991 korkotaso oli noin 10 -12 %, kun nykyinen korkotaso on noin 0 - 1 %. Vakuutusyhtiöiden sijoitusten jakaumaan vaikuttaa tavoitteena oleva tuotto (4,5 %), markkinan korkotaso ja tilanne, sijoittamisen aikajänne ja valittu sijoitusten riskitaso sekä yhtiön vakavaraisuus, sitä säätelevä regulaatio ja pääomittamismahdollisuudet. Kaikissa tekijöissä oli tapahtunut muutoksia, minkä vuoksi yhtiön sijoitusten jakauma vaihteli ja oli ollut erilainen vuosina 1991, 1995 ja 2017. Nykyisessä sijoitusmarkkinassa vakuutusyhtiön oli käytännössä joko sijoitettava koko sijoitusomaisuus 0 - 1 % tuottaviin joukkovelkakirjalainoihin tai otettava sijoitusriskiä sijoittamalla säästöjen katteena olevia varoja korkeampiriskisiin sijoitusinstrumentteihin saadakseen säästöille luvatun 4,5 %:n laskuperustekoron.

Sijoitustoiminnan riskitaso vaikuttaa henkivakuutusyhtiön vakavaraisuusvaatimukseen. Korkeampi riskitaso vaatii korkeamman vakavaraisuuden ja päinvastoin. Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuslaskennan on määrittänyt 1.1.2016 alkaen Solvenssi II -vakavaraisuuskehikko. Vakuutusyhtiön laskelmien mukaan, jos vuonna 1991 vakuutusta myönnettäessä olisi ollut a) nykyinen korkotaso ja b) nykyinen vakavaraisuuskehikko, vakavaraisuusvaatimus olisi ollut noin 25 -kertainen verrattaessa vakuutusta myönnettäessä vallinneeseen vakavaraisuusvaatimukseen. Tätä ei voida olla huomioimatta tutkittaessa ehtomuutosten tarpeellisuutta.

Vastineeseen liittämässään selvityksessä vakavaraisuusvaateen laskennasta vakuutusyhtiö on muun muassa lausunut, että vakavaraisuuslaskennassa huomioidaan sijoitusmarkkinoilta saatava tuotto suhteutettuna asiakkaan laskuperustekorkoon. Vakuutusyhtiön selvittämän perusteella laskettaessa vakuutuksen voimassaoloajan mukaista vastuuvelkaa huomioidaan viranomaisen toimittaman markkinakorkokäyrän perusteella, että säästöille ei voi saada parempaa sijoitustoiminnan tuottoa kuin markkinoilta kulloinkin saatava riskitön tuotto. Laskuperustekoron ja mainitun tuoton erotus on varattava vastuuvelkaan.

Vakavaraisuuslaskennassa on huomioitava myös tulevaisuudessa maksettavat vakuutusmaksut. Tuleville maksuille hyvitettävän 4,5 %:n laskuperustekoron ylittäessä markkinakorot alentaa jokainen tulevaisuudessa maksettavaksi oletettava vakuutusmaksu yhtiön vakavaraisuusasemaa. Siten maksut voivat vaarantaa vakuutusyhtiön olemassa olon jo ennen kuin niitä on maksettu. Ilman joustavien säästömaksujen sulkemista olisi mahdollista, että vakuutusyhtiö ei jossakin vaiheessa pystyisi takaamaan edes säästöille luvattua 4,5 % laskuperustekorkoa. Keskinäisen henkivakuutusyhtiön mahdollisuudet vakavaraisuuden lisäämiseen olivat käytännössä rajalliset.

Asiakkaiden tasapuolinen kohtelu edellytti tulevien säästömaksujen sulkemista. Siten turvattiin nykyiset noin 450 miljoonan euron vakuutussäästöt, niille hyvitettävä 4,5 %:n laskuperustekorko ja kertyneiden lisäetujen tasapuolinen jakaminen niitä vuosien kuluessa kerryttäneille vakuutussäästöille. Vakuutusyhtiön hallitus vahvistaa asiakashyvityksen määrän vuosittain ja ehtomuutoksella haluttiin varmistaa asiakkaiden tasapuolinen kohtelu myös siltä osin, että kertyneet lisäedut jaetaan niille asiakkaille, joiden vakuutusmaksut ja -säästöt olivat lisäetuja kerryttäneet. Lisäedut annetaan pääsääntöisesti vakuutuksen päätyttyä maksettavina lisäetuina ns. terminaalibonusjärjestelmän kautta.

Vuonna 2016 vakuutuksia 5 000 euron säästörajalla oli noin 43 400 kpl. Niistä 2 186 vakuutukseen maksettiin noin 395 000 euroa säästömaksuja. Keskisäästömaksu näissä vakuutuksissa oli 181 euroa ja keskisäästömaksu kaikissa vakuutuksissa noin 9 euroa. Näihin vakuutuksiin säästömaksujen sulkemisella ei siis ollut käytännössä mitään vaikutusta, joten rajoitusta ei voinut pitää olennaisena koko vakuutuskanta huomioon ottaen. Ilman maksujen sulkemista vakuutusyhtiön olisi jatkuvasti otettava huomioon avoin mahdollisuus lisämaksuihin, mikä johtaisi vakuutuksenottajien eriarvoiseen kohteluun.

Uusien vakuutusturvia lisättiin vakuutuksiin vuosina 2012 - 2016 yhteensä 481 kappaletta eli noin 0,18 prosenttiin silloisen vakuutuskannan vakuutuksista vuodessa. Vuonna 2016 lisättiin 60 uutta turvaa ja 17 uutta vakuutusturvaa ajalla 1.1.2017 - 31.8.2017. Uusia turvia lisättiin erittäin vähän mikä osoitti, ettei turvien lisäystä koskenut ehtomuutos olennaisesti muuttanut vakuutussopimusten sisältöä. Voimassa olleisiin turviin ei tehty muutoksia. Uusia vakuutettuja oli lisätty vakuutuksiin vielä vähemmän ja turvasummia korotettiin vuonna 2016 vain seitsemässä tapauksessa. Vakuutusyhtiön yhteistyökumppani tarjoaa uusmyynnissä vastaavia vakuutuksia. A:n vakuutuksessa ei ole ollut muita turvia kuin A:n ja B:n pariturva kuoleman varalta.

Vakuutusyhtiön lisävastine 8.11.2017

Vakuutusyhtiö on lisävastineessaan toistanut asiassa aiemmin lausumansa ja todennut, että vakuutusehdoista oli jo 1.7.1995 poistettu kohta, jonka mukaan vakuutusmaksujen suorittamista varten laadittiin ohjeellinen maksusuunnitelma, jota voitiin myöhemmin muuttaa. Sopimuksen tulkinnassa ei enää huomioida vuoden 1991 vakuutusehtoja. A:lla oli voinut maksaa lisämaksuja 200 000 euron säästörajaan saakka ehtomuutoksen voimaantuloon asti. Muutoksen voimaantuloa ei voitu sitoa vakuutetun ikään tai taloudelliseen asemaan.

Tulevaa korkotasoa ei tiedetä, joten vakuutusyhtiön on kaikessa toiminnassaan varauduttava vaihtoehtoisiin tuottotasoihin kaikkien sijoitusinstrumenttien osalta. Vakuutusyhtiön hallitus vahvistaa asiakashyvityksen määrän vuosittain ja ehtomuutoksella oli haluttu varmistaa asiakkaiden tasapuolinen kohtelu. Terminaalibonusjärjestelmä on ollut käytössä jo vuodesta 2003 alkaen. Vakuutuksen kulut olivat olleet alhaiset. A:n vakuutuksesta oli peritty 31.5.2017 mennessä eli 26 vuodessa kuluja yhteensä 527,78 euroa. Vakuutuksen säästöt olivat lähes 25 000 euroa. Viime vuosina kulut olivat olleet noin 33,60 euroa vuodessa eli ne eivät oleellisesti pienentäneet vakuutussäästöjä. Vuonna 2016 A:n vakuutussopimuksen laskuperustekoron määrä oli ollut 915,81 euroa.

Vakuutusyhtiö on todennut sallivansa edelleen vakuutusehtojen mukaisen optio-oikeuden vakuutussumman korottamiseen määräiässä. Vakuutusyhtiö on kiistänyt A:n väitteen siitä, että vakuutushakemuksen merkintöjen tarkoituksena olisi ollut vain laskutuksen helpottaminen.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on keskeisesti kysymys siitä, onko henkivakuutusyhtiöllä ollut oikeus muuttaa A:n säästöhenkivakuutuksen vakuutusehtoja siten, ettei vakuutuksen säästösummaa kartuttavien maksujen maksaminen taikka riskivakuutusturvan korottaminen, uusien vakuutusturvien ja vakuutettujen lisääminen vakuutukseen ole ollut enää 1.1.2017 alkaen sallittua.

Lähemmin tarkastellen asiassa on arvioitava,
1) onko vakuutusyhtiö selvittänyt, että sillä on ollut A:n vakuutussopimuksen muuttamiseen vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukainen erityinen syy, ja mikäli niin on,
2) merkitsisikö vakuutusyhtiön toimenpide kuitenkin samassa lainkohdassa mainittua olennaista muutosta vakuutussopimuksen sisältöön, missä tapauksessa sopimusehtojen muuttaminen ei ole lain mukaan sallittua.

Edellisen lisäksi asianosaisten välillä on riitaa siitä,
3) merkitseekö riskivakuutusturvan korottamista sekä uusien vakuutusturvien ja vakuutettujen lisäämistä koskeneen mahdollisuuden poistaminen vähäistä suurempaa muutosta A:n henkivakuutussopimukseen, ja siitä
4) olisiko vakuutusyhtiön tullut hyväksyä B:n vakuutusyhtiölle 19.9.2016 eli ennen vakuutusehtojen edellä mainittua muuttamista toimittama pyyntö maksusuunnitelman lisäämisestä A:n henkivakuutussopimukseen.

Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot

Vakuutussopimuslain 3 §:n 2 momentin mukaan, sellaisena kuin se on ollut tähän asiaan sovellettavassa laissa 1994/543, sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain säännöksistä vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön kuluttajaa kohtaan sekä sellaista elinkeinonharjoittajaa kohtaan, joka huomioon ottaen hänen elinkeinotoimintansa laatu ja laajuus sekä olosuhteet muutoin on vakuutuksenantajan sopijapuolena rinnastettavissa kuluttajaan.

Vakuutussopimuslain henkilövakuutuksen sopimusehtojen muuttamista koskevan 20 a §:n (14.5.2010/426) 1 momentin mukaan henkilövakuutuksen vakuutusehdoissa voidaan määrätä, että vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa vakuutusehdoissa yksilöidyllä perusteella vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja. Vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja ei kuitenkaan saa muuttaa sen vuoksi, että vakuutetun terveydentila on vakuutuksen ottamisen jälkeen huonontunut, eikä sen vuoksi, että vakuutustapahtuma on sattunut.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukaan henkivakuutuksen vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja voidaan muuttaa vain, jos muutokseen on erityistä syytä yleisen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen vuoksi eikä vakuutussopimuksen sisältö muutu olennaisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 3 momentin mukaan vakuutuksenantajalla on lisäksi oikeus tehdä henkilövakuutuksen vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 5 momentin mukaan vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutuksenottajalle ilmoitus siitä, miten vakuutusmaksu tai muut sopimusehdot muuttuvat. Ilmoituksessa on mainittava, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus. Muutos tulee voimaan sen vakuutusmaksukauden tai, jos vakuutusmaksukausi on lyhyempi kuin yksi vuosi tai siitä ei ole sovittu, sen kalenterivuoden alusta lukien, joka ensiksi seuraa kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutuksenantaja on lähettänyt vakuutuksenottajalle tämän momentin mukaisen ilmoituksen sopimusehtojen muuttumisesta.

Kysymyksessä olevaan henkivakuutussopimukseen 1.1.2003 alkaen sovellettujen vakuutusehtojen kohdan 1, vakuutuksen sisältö, mukaan vakuutus voi sisältää:

  • kuolemantapaussumman
  • kertakorvauksen pysyvästä työkyvyttömyydestä
  • korvauksen tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta
  • päivärahan työkyvyttömyysajalta
  • sairaalapäivärahan hoitopäiviltä
  • korvauksen sairauskuluista
  • säästösumman.

Vakuutuksen sisältö on merkitty sopimuskirjaan.

Vakuutusehtojen kohdan 2.1, vakuutusturvan määritelmä, mukaan vakuutusturvalla tarkoitetaan kaikkea sitä turvaa kuoleman, työkyvyttömyyden, sairauden ja tapaturman varalta, joka vakuutukseen sisältyy. Vakuutusturva voi kattaa joko sairaudet ja tapaturmat (laaja turva) tai pelkästään tapaturmat (tapaturmaturva). Vakuutus pysyvän työkyvyttömyyden varalta kattaa kuitenkin aina sekä sairaudet että tapaturmat ja vakuutus tapaturmaisen pysyvän haitan varalta vain tapaturmat.

Vakuutusehtojen kohdan 3.2 mukaan vakuutuksen omistaja on henkilö, joka omistaa vakuutuksen ja jolla on oikeus vakuutusta koskevien määräysten antamiseen. Omistajalla on jäljempänä mainituin edellytyksin mm. oikeus valita vakuutusturva, pienentää sitä, hakea vakuutusturvan suurentamista tai sen toiseksi vaihtamista, saada vakuutuskirjalaina, nostaa takaisinostoarvo ja pantata vakuutus. Vakuutukseen perustuvan oikeuden luovutuksen ja panttauksen pätevyyden edellytyksenä on, että siitä on kirjallisesti ilmoitettu vakuutusyhtiölle.

Vakuutusehtojen kohdan 5, tietojen antaminen vakuutusyhtiölle, mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä tai sitä voimaan saatettaessa antaa kirjallisesti oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutusyhtiön vastuunsa arvioimiseksi esittämiin kysymyksiin. Elleivät nämä tiedot ole oikeat ja täydelliset, vakuutusyhtiön vastuu määräytyy vakuutussopimuslain ja vakuutuksen laskuperusteiden mukaan.

Vakuutusehtojen vakuutusmaksun maksamista koskevan kohdan 7.1 mukaan vakuutusturvan ylläpitämiseen tarvittavat vakuutusmaksut on maksettava viimeistään eräpäivänä.

Vakuutusehtojen kohdan 7.2 mukaan tämän lisäksi vakuutusmaksuja voidaan maksaa ilman erillistä laskutusta myös vapaasti valittuina ajankohtina ja halutun suuruisissa erissä. Maksetut vakuutusmaksut kartuttavat vakuutussäästöjä. Vakuutusyhtiöllä on kuitenkin oikeus asettaa rajoituksia maksettujen vakuutusmaksujen enimmäismäärille.

Vakuutusehtojen vakuutussäästöille annettavia hyvityksiä koskevan kohdan 9.1 mukaan vakuutussäästöjä hyvitetään vuotuisella laskuperustekorolla. Vuoden ensimmäisenä päivänä vakuutussäästöille laskuperustekoron lisäksi annettavien asiakashyvitysten suuruus vahvistetaan vuosittain. Asiakashyvitykset voivat olla erilaisia eri vakuutusryhmille. Asiakashyvityksiä ei anneta siltä vuodelta, jonka päättyessä vakuutus ei ole ollut voimassa.

Vakuutusehtojen kohdan 9.2 mukaan viimeinen asiakashyvitys annetaan sinä päivänä, jolloin säästösumma erääntyy maksettavaksi.

Vakuutusehtojen vakuutussäästöjen ennenaikaista nostamista (takaisinosto) koskevan kohdan 12.2.1 mukaan vakuutuksen omistaja voi nostaa takaisinostoarvon milloin tahansa, ellei vakuutuksen panttaus, sitoumus edunsaaja-määräyksen voimassapitämisestä tai voimassaoleva vakuutusarvotodistus ole esteenä.

Vakuutusehtojen kohdan 12.2.2 mukaan vakuutuksen omistajan on ilmoitettava takaisinostoarvon nostosta kirjallisesti.

Vakuutusehtojen kohdan 12.2.3 mukaan takaisinostoarvon määrä lasketaan vakuutuksen laskuperusteiden mukaan. Takaisinostoarvo maksetaan 30 päivän kuluessa ilmoituksen saapumisesta.

Vakuutussopimuksen muuttamista koskevan vakuutusehtojen kohdan 17.1 mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus muuttaa kuolemantapausturvan (laaja turva) ja säästöhenkivakuutuksen maksuja tai muita sopimusehtoja, jos muutokseen on erityistä syytä

  • yleisen vahinkokehityksen tai
  • korkotason muutoksen vuoksi ja vakuutussopimuksen sisältö ei muutu olennaisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna.

Vakuutusehtojen kohdan 17.3 mukaan vakuutusmaksuja ja muita sopimusehtoja voidaan muuttaa korkeintaan muutoksen perustetta vastaavasti.

Vakuutusehtojen kohdan 17.4 mukaan vakuutusyhtiö voi lisäksi tehdä vakuutusehtoihin ja muihin sopimusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.

Asian arviointi

1) A:n säästöhenkivakuutussopimuksen sisällöstä ja vakuutusehtojen muuttamisesta yleensä

Sijoituslautakunnalle toimitettujen asiakirjojen mukaan A:n kiinteään 4,5 prosentin laskuperustekorkoon sidottu säästöhenkivakuutus on alkanut hänen puolisonsa B:n hakemuksesta 20.2.1991. Vakuutukseen on sen alkaessa sovellettu 1.1.1991 alkaen voimassa olleita vakuutusehtoja, joiden kohdan 4.1 mukaan vakuutuksen omistaja tai muu maksaja on voinut maksaa vakuutusmaksuja vapaasti valitseminaan ajankohtina ja haluamansa suuruisissa erissä, ellei vakuutusehdoissa ollut erityistapauksissa toisin sovittu. Sijoituslautakunta katsoo, että vakuutusehdolla määritelty mahdollisuus joustavaan säästämiseen on ollut yksi säästöhenkivakuutuksen keskeisistä ominaisuuksista vakuutuksenottajalle.

Vakuutusyhtiö oli jo vakuutussopimukseen vuonna 1991 sovellettujen sopimusehtojen kohdassa 11 varannut itselleen oikeuden vakuutusehtojen muuttamiseen. Käsiteltävää sopimusmuutosta tehtäessä säästöhenkivakuutukseen on sovellettu 1.1.2003 alkaen voimassa olleita vakuutusehtoja, joiden kohdassa 17.1 vakuutusyhtiö on myös varannut itselleen oikeuden muuttaa sopimusehtoja vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentissa mainituilla perusteilla.

Vakuutusyhtiö on jo aiemmin säästöhenkivakuutuksen voimassaoloaikana muuttanut vakuutusehtoja niin, että se on vuonna 2003 lisännyt ehtojen vakuutusmaksua koskevaan kohtaan 7.2 määräyksen, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus asettaa rajoituksia maksettujen vakuutusmaksujen enimmäismäärille. Määräyksen nojalla vakuutusyhtiö on vuonna 2004 asettanut vakuutukseen säästömaksuja koskevan 200 000 euron rajan. A ei ole riitauttanut näitä ehtomuutoksia. Myös vuoden 2003 vakuutusehtojen kohdan 7.2 mukaan vakuutuksenottaja oli voinut maksaa vakuutussäästöjä kartuttavia vakuutusmaksuja vapaasti valitseminaan ajankohtina ja haluamansa suuruisissa erissä.

Vakuutusyhtiö on ilmoittanut 24.11.2016 päivätyllä asiakastiedotteellaan A:lle muuttavansa säästöhenkivakuutuksen sopimusehtoja 1.1.2017 alkaen siten, että vakuutukseen sai mainitusta päivästä alkaen maksaa riskivakuutusturvasta perittävän maksun lisäksi vain mahdollisen aiemmin sovitun säästösuunnitelman mukaiset säästöosan maksut. Vakuutukseen ei myöskään jatkossa lisättäisi uusia vakuutusturvia tai vakuutettuja eikä vakuutussummia voisi korottaa.

Sijoituslautakunta toteaa, että A:n vakuutuksessa ei ollut alun perin sovittu säästösuunnitelmasta. Lautakunnan käytettävissä olevan asiakirjaselvityksen perusteella sellaista sopimusta ei A:n väitteistä huolimatta ollut myöhemminkään riidattomasti tehty. Tämän vuoksi vakuutusyhtiön 1.1.2017 alkaen voimaan saattama sopimusehtojen muutos on merkinnyt A:n vakuutuksessa sitä, ettei A ole voinut enää 31.12.2016 jälkeen säästää vakuutukseensa enempää varoja. Käytettävissä olevien asiakirjojen mukaan A:n vakuutussäästöjen määrä oli 1.1.2016 ollut 13 244,68 euroa ja vakuutusyhtiön 8.11.2017 ilmoittaman mukaan lähes 25 000 euroa.

Vakuutusyhtiö on lausunut, ettei sovitun säästösuunnitelman ylittävien säästöosan maksujen kieltäminen merkitsisi vakuutusehtojen muuttamista, vaan kyseessä olisi vain vakuutusehtojen kohtaan 7.2 sisältyvän määräyksen käyttämistä koskenut ilmoitus.

Lautakunta katsoo, ettei vakuutusehdosta kuitenkaan selkeästi ilmene, että vakuutusyhtiö voisi vastoin vakuutuksenottajalle vakuutussopimuksessa antamaansa sitoumusta sen perusteella joissakin tilanteissa kokonaan kieltää mahdollisuuden vakuutussäästämiseen. Ehtokohdassa ei ole myöskään yksilöity niitä tilanteita tai perusteita, joilla vakuutusyhtiö voisi rajoittaa vakuutuksen säästöosan maksuja. Vakuutusyhtiön ei siten voida vain kyseisen vakioehdon perusteella katsoa sopineen jo ennakolta vakuutuksenottajan kanssa vakuutuksen säästöosan maksujen rajoittamisesta niin, että vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin pakottavat määräykset vakuutusyhtiön oikeudesta henkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamiseen eivät tulisi sovellettaviksi. Näin ollen vakuutusyhtiön A:lle 24.11.2016 ilmoittamia muutoksia on kokonaisuudessaan arvioitava mainitun lainkohdan perusteella.

A on kiistänyt vakuutusyhtiön oikeuden muuttaa vakuutusehtoja 1.1.2017 alkaen. A on vaatinut muun muassa oikeutta maksaa edelleen vakuutuksen säästöosan maksuja aiemmin voimassa olleeseen 200 000 euron säästörajaan saakka ja tehdä sen puitteissa myös osatakaisinostoja vakuutuksestaan. Vakuutusehtojen soveltamista koskevien A:n muiden väitteiden osalta lautakunta toteaa selvyyden vuoksi, että vakuutusyhtiön ilmoitettua sopimusehtojen muuttamisesta ehtojen kohdassa 17.1 siihen varaamaansa oikeuteen vedoten tilannetta ei tule tarkastella sopimusrikkomuksena. Oikeudellisesti on kyse nimenomaan vakuutusyhtiön oikeudesta muuttaa sopimusehtoja ilmoitetulla tavalla.

2) Kysymys siitä, onko sopimusehtojen muuttamiselle osoitettu olleen vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentissa mainittu peruste ja erityinen syy

Vakuutusyhtiö on perustellut sopimusehtojen muuttamista ennen muuta korkotason pitkäaikaisella alenemisella vakuutuksen myöntämisen jälkeen. Vakuutusyhtiön mukaan korkotason muuttumisen vaikutus on ollut merkittävä suhteessa säästöhenkivakuutusten kiinteään 4,5 prosentin laskuperustekorkoon ja vakuutusyhtiön tulevaan vakavaraisuusasemaan vakavaraisuusvaatimusten samanaikaisesti kiristyessä lainsäädännön muututtua. Vakuutusyhtiö on katsonut myös vakuutettujen tasapuolisen kohtelun edellyttävän säästömaksujen rajoittamista enintään sovittujen säästösuunnitelmien mukaiseen määrään.

A on perustanut vaatimuksensa ensinnäkin siihen, että hänen mielestään vakuutusyhtiön vakavaraisuus ja sijoitusvarallisuuden tuotto huomioon ottaen vakuutusehtojen muuttamiselle ei ole ollut vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin edellyttämää erityistä syytä.

Sijoituslautakunta toteaa, että vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentissa on säädetty erikseen vakuutuksenantajan oikeudesta henkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamiseen. Säännös rajaa vakuutusyhtiön muutosoikeuden tilanteisiin, joissa sopimusehtojen muuttamiseen on erityistä syytä yleisen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen vuoksi. Hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi (HE 114/1993, s. 38) on silloisen 20 §:n osalta lausuttu henkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamisen olevan mahdollista vain, jos pykälässä mainitun perusteen muutos on huomattava ja sellainen, että sitä ei ole voitu ennakolta ottaa huomioon tavanomaisessa riskinmäärityksessä. Lainvalmisteluasiakirjoista ei ilmene, millaisten seikkojen perusteella vakuutusyhtiön ehtomuutoksen perusteeksi ilmoittamaa korkotason muutosta on arvioitava.

Vakuutuslautakunta on vapaaehtoisen eläkevakuutuksen sopimusehtojen muuttamisesta 29.8.2017 antamissaan ratkaisuissa VKL 304/16, VKL 306/16 ja FINE-002074 kyseisissä tapauksissa esitettyjen selvitysten pohjalta lausunut, että arvioinnissa tuli pitää lähtökohtana yleistä korkotasoa huomioiden valtion joukkovelkakirjalainojen koron ohella keskeisten markkinakorkojen sekä markkinoilla talletuksille myönnettävien korkojen kehitys. Sijoituslautakunnan näkemyksen mukaan huomiota on kiinnitettävä nimenomaan siihen, missä määrin koroissa tapahtuneiden muutosten voidaan arvioida vaikuttaneen vakuutusyhtiön kykyyn vastata vakuutuksenottajille vakuutussopimuksissa antamistaan sitoumuksista vakuutusmaksutulon ja vakuutusyhtiön sijoitettavissa olevista varoista saatavan tuoton avulla.

Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö on selvittänyt Suomen valtion 5 ja 10 vuoden joukkovelkakirjalainojen korkotasoa sekä euroalueen valtioiden 10 vuoden viitelainojen keskimääräistä korkotasoa vuodesta 1992 vuoteen 2016. Selvityksen mukaan kyseisenä aikana Suomen valtion 10 vuoden joukkovelkakirjalainojen vuotuinen korkotaso on laskenut 11,98 prosentista 0,35 prosenttiin ja euro-alueen 10 vuoden viitelainojen korko samana aikana 9,78 prosentista 0,11 prosenttiin. Lautakunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että mainitut korot olivat jo vuonna 2003 alittaneet ja jääneet sen jälkeen alle vakuutusyhtiön säästöhenkivakuutuksissa käyttämän 4,5 prosentin laskuperustekoron.

Sijoituslautakunta toteaa vakuutusyhtiön esittämästä selvityksestä, että markkinakorot ovat viime vuosien ajan olleet aiemmin vallinneeseen korkotasoon verrattuna poikkeuksellisen matalia, osin jopa negatiivisia. Lautakunta katsoo, että verrattuna 1990-luvun alun tilanteeseen A:n vakuutussopimuksen alkaessa on yleisessä korkotasossa tapahtunut merkittävä muutos. Vaikka yleiseen taloustilanteeseen perustuva korkojen vaihtelu onkin markkinoille tavanomaista, toteutunutta pitkäaikaiseksi jäänyttä erittäin matalan tai jopa negatiivisen korkotason kautta ei ole lautakunnan käsityksen mukaan myöskään ollut mahdollista 1990-luvulla ennakoida.

Vakuutussopimuslain ja vakuutusehtojen mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus muuttaa vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja korkeintaan muutoksen perustetta vastaavasti. Sopimusehtojen muuttamisen perustuessa yleisen korkotason muutokseen, tulee sopimusehtojen muutoksen merkitystä sen vuoksi verrata paitsi korkotason muutoksen suuruuteen myös sen kestoaikaan. Henkivakuutustoiminnan pitkäaikaisen luonteen vuoksi korkotason merkitystä ei voida tarkastella pistemäisesti, vaan arvio on perustettava pitkän aikavälin korkotasoon. Sijoituslautakunta katsoo, että tarkasteltaessa 1990-luvun alun korkoja, sen jälkeen tapahtunutta korkotason laskua ja ehtomuutoksen toteuttamishetkeen mennessä pitkäaikaisesti alhaiseksi jäänyttä yleistä korkotasoa, korkotasossa on tapahtunut niin suuri muutos, että sen johdosta säästöhenkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamiselle on ollut laissa mainittu peruste.

Vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin sanamuodon mukaan pelkkä korkotason muuttuminen sinänsä ei vielä muodosta perustetta henkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamiselle, vaan muuttamiseen on oltava lisäksi ”erityistä syytä”. Hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi ei ole tarkennettu, missä olosuhteissa vakuutusyhtiöllä olisi katsottava olevan sopimusehtojensa muuttamiseen erityinen syy. Voimassa olevan vakuutussopimuslain valmistelua edeltäneen oikeusministeriön henkilövakuutuslakiehdotuksen (Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 16/1985, s. 176–177) mukaan ”[e]rityisellä syyllä tarkoitettaisiin jotakin sellaista yllättävää vahinkokehityksessä tai korkotasossa tapahtunutta muutosta, jonka johdosta vakuutuksen ylläpitäminen alunperin sovituilla maksuilla ja ehdoilla ei enää ole mahdollista. Muutoksen tulisi olla sellainen, ettei sitä tavanomaisessa riskinmäärityksessä ole voitu ennakolta havaita, minkä lisäksi vaadittaisiin, että muutos on huomattava”.

Sijoituslautakunta katsoo, että lainkohtaa tulkittaessa on otettava huomioon, ettei vakuutuksenantaja voi vakuutussopimuslain mukaan irtisanoa henkivakuutusta päättymään lukuun ottamatta eräitä laissa erikseen määriteltyjä tilanteita, joissa vakuutuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt hänelle asetettuja velvollisuuksiaan. Edellä mainitussa henkilövakuutuslakiehdotuksessa vakuutuksenantajan oikeutta henkivakuutuksen sopimusehtojen ja maksujen muuttamiseen onkin perusteltu olennaisesti henkivakuutussopimusten pitkäaikaisuudella (mainittu julkaisu s. 34 - 37).

Tältä osin vakuutusyhtiö on selvittänyt myös toimintaansa koskevien kiristyneiden Solvenssi II -vakavaraisuusvaatimusten vaikutusta asemaansa. Selvityksen mukaan EU-alueen vakuutusyhtiöiden toimintaan 1.1.2016 lähtien sovellettujen uusien vaatimusten mukaan vakuutusyhtiön on jatkossa varattava kattamisvelvoitteen alaiseen vastuuvelkaansa vakuutussäästöjä kartuttavien maksujen määrän lisäksi ainakin vakuutuksilleen lupaamansa 4,5 prosentin laskuperustekoron ja viranomaisen julkaiseman laskennallisen ns. riskittömän koron erotus. Vakuutusyhtiön mukaan muuttuneet säännökset ovat kasvattaneet vakuutusyhtiöön kohdistuvan vakavaraisuusvaatimuksen A:n vakuutuksen alkamisvuoteen 1991 verrattuna 25-kertaiseksi.

Finanssivalvonta on henkivakuutussopimuksen ehtojen muuttamisesta antamassaan kannanotossa 3/2014 katsonut, ettei esimerkiksi vakavaraisuuden laskentaan liittyvä lainsäädännön muutos vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukaan oikeuta henkivakuutusyhtiötä muuttamaan sopimusehtoja. Sijoituslautakunta toteaa vakuutusyhtiön tältä osin esittämästä selvityksestä kuitenkin, että myös mainittu vakavaraisuuden laskennassa käytettävä vakuutusyhtiölain 10 luvun 7 §:n mukainen laskennallinen korko on vuonna 2016 alittanut huomattavasti laskuperustekoron määrän.

Vakuutusyhtiö on selvittänyt, että edellä selostettujen seikkojen vuoksi ilman sopimusehtojen muuttamista vakuutuksiin edelleen maksettavat säästömaksut merkitsisivät sitä, että vakuutusyhtiön olisi tosiasiassa käytettävä vakuutuskantaan kuuluvien vanhojen vakuutusten voimassaoloaikana kertynyttä varallisuutta uusille säästömaksuille maksettavan tuoton kattamiseen. Menettely loukkaisi vakuutuksenottajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Vakuutuslautakunta on osapuolten mainitsemassa puheena olevia säästöhenkivakuutusehtoja koskeneessa ratkaisussaan VKL 676/05, 25.10.2006 lausunut tältä osin, että kyseen ollessa vakuutusyhtiöön aiemmin kertyneen varallisuuden jakamisesta, jako on jo vakuutusyhtiölain mukaan pyrittävä suorittamaan tasapuolisesti myös eri ajankohtina päättyvien vakuutusten kesken ja siinä suhteessa kuin niihin aikanaan maksetut vakuutusmaksut ovat olleet tätä varallisuutta kartuttamassa.

Selostetut seikat huomioon ottaen sijoituslautakunta katsoo vakuutusyhtiön osoittaneen, että sillä on ollut myös vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukainen erityinen syy A:n säästöhenkivakuutuksen vakuutusehtojen muuttamiselle.

3) Kysymys siitä, merkitseekö vakuutusehtojen muuttaminen A:n vakuutussopimuksen sisällön olennaista muuttumista alkuperäiseen sopimukseen verrattuna.

Edellä lausutusta huolimatta vakuutusyhtiöllä on vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin mukaan oikeus muuttaa henkivakuutuksen sopimusehtoja vain edellyttäen, ettei vakuutussopimuksen sisältö sen johdosta muutu olennaisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Vakuutussopimuslain sanamuodosta ei ilmene, onko vakuutussopimuksen sisällön muuttumista arvioitava koko vakuutuskantaa koskevilla yleisillä perusteilla vai yksittäistä vakuutuksenottajaa ja hänen asemaansa koskevilla yksilöllisillä perusteilla.

Vakuutuslautakunta on ratkaisukäytännössään lähtenyt siitä, että eri vakuutusmuotojen sopimusehtojen muuttamista on vakuutussopimuslain mukaan arvioitava ensisijaisesti yleisin perustein. Vakuutuslautakunta on lausunut edellä mainitussa myös A:n säästöhenkivakuutukseen sovellettavien ehtojen aiemmasta muuttamisesta antamassaan ratkaisussa VKL 676/05 lain sallimien sopimusehtojen muutosperusteiden koskevan jo luonteensa vuoksi aina koko vakuutuskantaa, minkä vuoksi myös muutoksen olennaisuutta oli arvioitava ensisijaisesti yleisin kaikkia vakuutuksenottajia koskevin perustein. Lautakunta on huomauttanut arvioinnin kuitenkin tapahtuvan vakuutuksenottajien näkökulmasta.

Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen laskuperustekoron muuttamista koskevissa vuonna 2017 antamissaan ratkaisuissa VKL 304/16, VKL 306/16 ja FINE-002074 Vakuutuslautakunta on painottanut vakuutuksenottajan asemaan liittyviä seikkoja lausuen, että vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin rajoituksen tarkoitus on suojata vakuutuksenottajaa olennaisilta ehtomuutoksilta, minkä vuoksi muutoksen merkitystä on tarkasteltava vakuutuksenottajan näkökulmasta. Vakuutuslautakunnan mukaan, vaikka vakuutussopimuslain 20 a §:n muutosperusteet koskevat koko vakuutuskantaa koskevia seikkoja, henkivakuutussopimuksen muutoksen olennaisuutta rajoittava säännös suojaa viime kädessä yksittäistä vakuutuksenottajaa.

Finanssivalvonta on kannanotossaan 3/2014 henkivakuutuksen ehtojen muuttamisesta vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta käsitellyt myös vakuutusehtojen muutoksen olennaisuuden arviointia. Finanssivalvonnan mukaan sopimuksen sisällön muutoksen olennaisuutta arvioitaessa on otettava huomioon

  • kaikkien niiden muutosten vaikutukset sopimuksen sisältöön, jotka tehdään yhdellä kertaa tai hyvin lyhyellä ajalla,
  • vakuutuksen luonne, kuten vakuutuksen irtisanottavuus ja se, onko kyseessä yksilöllinen vai ryhmävakuutus, sekä vakuutuksen verokohtelu mahdollisessa irtisanomistilanteessa,
  • markkinoilta saatava yleinen korkotaso sekä sopimuksen tekohetken korkotaso.

Esimerkkeinä olennaisiksi katsottavista muutoksista Finanssivalvonta on maininnut tilanteet, joissa

  • vakuutuksenottajalle jo kertynyttä etuutta ja sille luvattua laskuperustekorkoa heikennetään
  • laskuperustekorkoinen vakuutus muutetaan sijoitussidonnaiseksi vakuutuk­seksi 
  • vakuutuksenottajalta otetaan pois oikeus siirtää laskuperustekorkoisessa osassa muutoshetkellä olevia vakuutussäästöjä sopimuksen laskuperustekorkoisen ja sijoitussidonnaisen osan välillä 
  • riskiturvan tasoa olennaisesti alennetaan
  • muutoksessa puututaan merkittävästi asiakkaan vakuutusturvaan liittyvään valintamahdollisuuteen, jota on markkinoinnissa erityisesti korostettu.

Sijoituslautakunta on kiinnittänyt harkinnassaan huomiota siihen, että sovellettava vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentti on sisältämänsä oikeusohjeen osalta ongelmallinen. Jotta vakuutusyhtiöllä olisi lainkohdassa manituilla perusteilla ylipäätään oikeus ryhtyä muuttamaan henkivakuutuksen sopimusehtoja, sen on voitava osoittaa muutokselle erityinen syy. Lautakunnan jo edellä lausumilla perusteilla erityinen syy voi olla kyseessä lähinnä silloin, kun esimerkiksi korkotason muuttuminen vaarantaa jo merkittävästi vakuutusyhtiön kykyä selviytyä vakuutussopimusten mukaisten vastuidensa täyttämisestä. Lainkohdassa kuitenkin edellytetään samanaikaisesti, ettei sanottu merkittävä vaikutus saa johtaa vakuutussopimuksen sisällön olennaiseen muuttamiseen.

Näin ollen lainkohdan sanamuodon mukainen tiukka soveltaminen johtaisi helposti tilanteeseen, jossa vakuutusyhtiön ainoiksi keinoiksi ristiriidan ratkaisemiseen jäisivät olemassa olevien vakuutussopimusten osalta hakeutuminen selvitystilaan tai uusissa vakuutussopimuksissa vakuutusmaksujen määrittäminen jo alun alkaen niin korkeiksi, ettei sopimusehtojen muuttamiseen olisi missään ajateltavissa olevissa oloissa tarvetta. Useimmissa tapauksissa sanottu lopputulos ei olisi vakuutuksenottajienkaan edun mukainen.

Lainkohtaa sovellettaessa on otettava huomioon, että kysymyksessä oleva vakuutusmuoto vaikuttaa yksittäisen vakuutuksenottajan suojantarpeeseen. Merkitystä on annettava myös sille, missä laajuudessa ja millä tavoin vakuutuksenottaja on esimerkiksi säästämiseen tarkoitettua vakuutussopimustaan käyttänyt. Pitkäaikaiseen ja yksilöllisesti mitoitettuun eläkevakuutussopimukseen sitoutuneen vakuutuksenottajan suojantarve yllättäviä sopimusmuutoksia vastaan on olennaisesti suurempi kuin esimerkiksi pääosin vakiosopimusehdoin solmittavassa säästöhenkivakuutuksessa. Tämän vuoksi ja edellä mainitut muut syyt huomioon ottaen vakuutussopimuslain 20 a §:n 2 momentin suojasäännöksen on lautakunnan näkemyksen mukaan tulkittava rajoittavan ennen muuta vakuutuksenantajan mahdollisuutta puuttua vakuutuksenottajalle vakuutussopimuksen perusteella jo karttuneisiin etuihin.

Selostamansa taustatekijät ja edellä vakuutusyhtiön esittämistä perusteista lausumansa seikat huomioon ottaen Sijoituslautakunta lausuu erityisesti A:n säästöhenkivakuutussopimuksen osalta seuraavan.

Lautakunnan käytettävissä olevan asiakirjaselvityksen perusteella A:n vakuutussopimuksessa ei ole ollut alun alkaen sovittua säästösuunnitelmaa (maksusuunnitelma), jonka mukaisiin vakuutusmaksuihin sovituksi vakuutusajaksi sitoutuneelle A:lle vakuutusyhtiö olisi taannut sopimuksessa määritellyn suuruisen säästösumman kertymisen sovitun vakuutusajan kuluessa. Omankin ilmoituksensa mukaan A oli säästänyt vakuutukseen varoja ja nostanut niitä kulloisenkin harkintansa mukaan.

Toteuttamallaan sopimusehtojen muutoksella vakuutusyhtiö ei ole tässä tapauksessa puuttunut vakuutukselle maksamansa laskuperustekoron määrään, A:n vakuutuksen riskiturvan tasoon taikka A:lle jo kertyneeseen etuuteen. Sopimusehtojen muuttaminen on merkinnyt A:n kannalta ainoastaan sitä, ettei hän enää sen jälkeen ole voinut sijoittaa vakuutukseen enempää varoja valitsevan yleisen korkotason ylittävällä korolla. Näin ollen lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiön toteuttama vakuutussäästöjä lisäävien vakuutusmaksujen kieltämistä koskenut ehtomuutos ole merkinnyt sitä, että A:lla voimassa olleen säästöhenkivakuutussopimuksen sisältö olisi olennaisesti muuttunut.

Lautakunnan edellä lausumat perusteet huomioon ottaen sillä osapuolten kirjelmissään käsittelemällä kysymyksellä, olisiko sopimusehtojen muuttamisen merkitystä arvioitava vakuutussopimuksen vuoden 1991 vai vuoden 2004 sopimussisällön perusteella, ei ole tässä tapauksessa asian lopputuloksen kannalta merkitystä. Selvyyden vuoksi lautakunta toteaa, ettei säästöhenkivakuutuksen sopimusehtojen muuttamisen lainmukaisuutta voida kuitenkaan vakuutusyhtiön toteamin tavoin ratkaista yksinomaan sen perusteella, oliko säästösuunnitelmasta sovittu vakuutussopimuksessa jo alun alkaen vai oliko se mahdollisesti lisätty vakuutussopimukseen vasta myöhemmin.

4) Kysymys siitä, merkitseekö riskivakuutusturvan korottamista sekä uusien vakuutusturvien ja vakuutettujen lisäämistä koskeneen mahdollisuuden poistaminen A:n väittämää vakuutussopimuksen vähäistä suurempaa muuttamista

Siltä osin kuin vakuutusyhtiö on 24.11.2016 päivätyllä asiakastiedotteellaan ilmoittanut, ettei säästöhenkivakuutussopimukseen enää 1.1.2017 lukien voisi lisätä uusia vakuutusturvia, uusia vakuutettuja eikä vakuutussummia voisi korottaa, lautakunta toteaa, ettei vakuutusyhtiö ole kyseisellä ilmoituksellaan muuttanut A:n voimassa ollutta vakuutusturvaa. Vakuutusyhtiö on myös vastineessaan ilmoittanut vakuutussopimukseen sisältyvän mahdollisuuden korottaa kuolemanvaraturvaa määräiässä terveysselvitystä vaatimatta eli niin kutsutun optio-oikeuden olevan A:n vakuutussopimuksessa edelleen voimassa.

Näin ollen vakuutusyhtiön ilmoittamat muutokset ovat koskeneet ainoastaan vakuutusyhtiön vakuutuksenottajalle aiemmin tarjoamaa mahdollisuutta hakea kyseisten lisävakuutusturvien liittämistä voimassa olleeseen vakuutussopimukseen. Vakuutusyhtiö ei vakuutussopimukseen alun alkaenkaan sovelletuissa vakuutusehdoissa ollut sitoutunut mainittujen lisävakuutusturvien myöntämiseen, vaan kyseisen riskivakuutusturvan myöntäminen on riippunut vakuutettavan terveydentilasta.

Sijoituslautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiön menettely ole tältä osin ollut vakuutussopimuslain vastainen.

5) Kysymys siitä, olisiko vakuutusyhtiön tullut hyväksyä A:n hakemus maksusuunnitelman lisäämisestä vakuutussopimukseen.

Osapuolten lautakunnalle toimittamien kirjelmien perusteella asiassa on tältä osin kyse olennaisesti siitä, millä tavalla ja millaisten tietojen perusteella vakuutusyhtiön yhteistyökumppanin palveluksessa ollut B oli toimittanut 19.9.2016 vakuutusyhtiölle A:n hakemuksen säästösuunnitelman lisäämisestä vakuutukseen, ja oliko B menettelyllään mahdollisesti rikkonut työsuhteeseensa kuuluneita velvollisuuksia. Kirjelmien perusteella tapahtumat olivat johtaneet B:n työsuhteen päättämiseen.

Sijoituslautakunta toteaa, että viimeksi mainittujen seikkojen tarkempi selvittäminen edellyttäisi suullista henkilötodistelua, jonka vastaanottaminen ei lautakuntamenettelyssä ole nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa asiassa tarkoituksenmukaista. Käytettävissään olevan asiakirjaselvityksen osalta lautakunta toteaa, että toimitetuista asiakirjoista ei ilmene, että vakuutusyhtiö olisi ilmoittanut A:lle säästösuunnitelman lisäämistä koskeen hakemuksen hyväksymisestä ennen sopimusehtojen muutosten voimaantuloa 1.1.2017. Sitä vastoin on riidatonta, ettei vakuutusyhtiö ole A:n hakemusta hyväksynyt vaan se on sittemmin ilmoittanut A:lle säästösuunnitelman poistamisesta. Vakuutussopimusta koskevista asiakirjoista ei muutoinkaan ilmene, että A:lla olisi ollut yksipuolista oikeutta liittää vakuutukseen säästösuunnitelma, vaan asia on tältä osin ollut vakuutusyhtiön harkinnassa.

Selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole ollut velvollinen hyväksymään A:n hakemusta säästösuunnitelman liittämisestä vakuutussopimukseen.

Lopputulos

Sijoituslautakunta pitää vakuutusyhtiön menettelyä lopputulokseltaan vakuutussopimuslain mukaisena eikä suosita muutosta asiassa.

Sijoituslautakunta oli yksimielinen.

SIJOITUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Isokoski

Jäsenet:
Kajala
Sario
Tapanila
Turtiainen

Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia