Tapahtumatiedot

Vakuutuksenottajana olevan asunto-osakeyhtiö M:n yhdessä huoneistossa oli havaittu syksyllä 2012 kosteusvaurio. Asunto-osakeyhtiö M katsoi vahingon aiheutuneen vuonna 1992 tehdystä rakennukseensa rajoittuneella tontilla sijainneen asunto-osakeyhtiö K:n pysäköintialueen korottamisesta ja asfaltoinnista. Asunto-osakeyhtiö M oli vaatinut 25.10.2012 asunto-osakeyhtiö K:ta korvaamaan vahingon ja nosti asiassa 10.4.2014 kanteen käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeus hylkäsi asunto-osakeyhtiö M:n vahingonkorvauskanteen vanhentuneena 6.11.2014 antamallaan välituomiolla, mutta katsoi, että asian oikeudellisen epäselvyyden vuoksi kumpikin asianosainen sai vastata omista oikeudenkäyntikuluistaan. Hovioikeus kumosi 12.11.2015 antamallaan päätöksellä käräjäoikeuden välituomion katsoen, että kanne oli nostettu määräajassa. Myönnettyään asiaan valitusluvan korkein oikeus katsoi 23.12.2016 antamallaan tuomiolla asunto-osakeyhtiö M:n kanteen velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 2 momentin nojalla vanhentuneeksi. Korkeimman oikeuden mukaan vahinkoon johtaneena tapahtumana oli pidettävä vuonna 1992 tehtyä pysäköintialueen muutostyötä, joten lain mukainen kymmenen vuoden vanhentumisaika oli päättynyt vuonna 2002. Korkein oikeus katsoi, ettei asia ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n tarkoittamalla tavalla oikeudellisesti epäselvä, joten asunto-osakeyhtiö M velvoitettiin korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Asunto-osakeyhtiö M:n omat kulut olivat 34 681,92 euroa.

Asunto-osakeyhtiö M oli hakenut vakuutusyhtiöltä riitaan oikeusturvaetua 21.11.2012. Vakuutusyhtiö oli myöntänyt oikeusturvaedun korvauspäätöksellään 4.12.2012 ilmoittaen korvaavansa asian hoitamisesta aiheutuvat välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut vakuutusehtojen mukaisesti. Korvauksen ylärajaksi vakuutusyhtiö oli ilmoittanut 25 000 euroa.

Asunto-osakeyhtiö M:n asiamiehen pyydettyä elokuussa 2014 ennakkokorvauksen maksamista oli tullut esiin, että asunto-osakeyhtiö K oli esittänyt asiassa vanhentumisväitteen. Tämän johdosta vakuutusyhtiö oli 8.8.2014 asiamiehelle lähettämässään sähköpostivastauksessa muun muassa huomauttanut siitä, että oikeusturvavakuutuksen rajoitusehdon mukaan vakuutusturva ei korvannut kustannuksia asiassa, jossa vakuutetun vaatimus oli hylätty vanhentuneena.

Käräjäoikeuden välituomion jälkeen vakuutusyhtiö on päätöksellään 2.12.2014 kieltäytynyt korvaamasta asunto-osakeyhtiö M:n oikeudenkäyntikuluja. Vakuutusyhtiö on vedonnut vakuutusehtoon, jonka mukaan vakuutusturva ei korvannut kustannuksia oikeudenkäynnistä, jossa vakuutetun vaatimus oli jätetty tutkimatta tai hylätty vanhentuneena, ennenaikaisena tai lakiin perustumattomana. Vakuutusyhtiö on uudistanut kielteisen kantansa korvauspäätöksessään 1.3.2017 todeten korkeimman oikeuden hylänneen asunto-osakeyhtiö M:n kanteen vanhentuneena.

Asiakkaan valitus

Asunto-osakeyhtiö M on pyytänyt ratkaisusuositusta siitä, oliko vakuutusyhtiöllä ollut oikeus muuttaa aikanaan antamansa myönteinen korvausratkaisu kielteiseksi, ja oliko vanhentuneeksi katsottua vaatimusta koskeva rajoitusehto kohtuuton. Toissijaisesti asunto-osakeyhtiö M on pyytänyt ratkaisua siitä, oliko asiamiehen käytöstä aiheutuneet kulut kuitenkin korvattava vakuutuksesta siltä osin kuin hovioikeus oli katsonut, ettei asiaa tullut hylätä vanhentuneena.

Asunto-osakeyhtiö M on lausunut, ettei vakuutusyhtiö ollut myönteisessä oikeusturvapäätöksessään 4.12.2012 jättänyt varaumaa siitä, että asiamiehen käytöstä aiheutuneita kuluja ei joissain tapauksissa korvattaisikaan. Vanhentunutta asiaa koskeneeseen rajoitusehtoon ei ollut viitattu, vaan vakuutusyhtiö oli vedonnut siihen vasta käräjäoikeuden välituomion jälkeen.

Asunto-osakeyhtiö M on katsonut, että tilanne oli verrattavissa Vakuutuslautakunnan saman rajoitusehdon soveltamista koskeneeseen tapaukseen VKL 256/15, jossa vakuutusyhtiö oli ensin myöntänyt oikeusturvaedun, mutta tuomioiden jälkeen evännyt korvauksen. Asiakkaan vaatimus oli hylätty kaikissa oikeusasteissa vanhentuneena. Vakuutuslautakunta oli ratkaissut asian asiakkaan eduksi vakuutusyhtiön korvauspäätöksen sitovuuteen perustuen. Myös nyt käsiteltävässä asiassa vakuutusyhtiö oli tiennyt oikeusturvaa myöntäessään kaikki ne seikat, mistä riidassa oli ollut kyse. Näin ollen asunto-osakeyhtiö M on katsonut, että tässäkin tapauksessa vakuutusyhtiön korvauspäätös oli sitova vakuutusyhtiön sopimusoikeudellisena tahdonilmaisuna.

Rajoituksen mukaan "vakuutus ei korvaa kustannuksia oikeudenkäynnistä, jossa vakuutetun vaatimus on jätetty tutkimatta tai hylätty vanhentuneena, ennen aikaisena tai lakiin perustamattomana". Asunto-osakeyhtiö M:n käsityksen mukaan rajoituksen tarkoituksena oli estää selkeästi vanhentuneen riita-asian oikeuskäsittelystä syntyvät turhat kustannukset. Nyt oikeusasteet olivat tulkinneet vanhentumiskysymystä eri tavoin ja käräjäoikeus oli pitänyt asiaa oikeudellisesti epäselvänä. Asian oli siten ollut tulkinnanvarainen eikä lopputulosta ollut voitu etukäteen tietää.

Näin ollen rajoitusehtoa voitiin asunto-osakeyhtiö M:n mielestä pitää kohtuuttomana ottaen huomioon rajoituksen tarkoitus jättää selkeästi vanhentuneet asiat korvausvastuun ulkopuolelle. Nyt ei ollut kyse selvästi vanhentuneesta vaatimuksesta ottaen huomioon, että korkein oikeus oli myöntänyt asiaan valitusluvan. Epäselvän tilanteen ratkaisemiseksi asunto-osakeyhtiö M:n oli täytynyt palkata asiamies, josta aiheutuneet kulut oli oikeusturvan myöntöpäätöksessä luvattu korvata. Riidan oli katsottu kuuluneen vakuutuksen piiriin.

Mikäli rajoitusta ei katsottaisi kohtuuttomaksi, asunto-osakeyhtiö M on pyytänyt ratkaisua siitä, miten rajoitusta sovellettaisiin tilanteeseen, jossa kanta vaatimuksen vanhentumiseen vaihtuu eri oikeusasteissa. Rajoitusehdon sanamuodon mukaan tulkittuna asiamiehen kuluja ei voitaisi hovioikeuden osalta evätä, koska hovioikeudessa asiaa ei ollut katsottu vanhentuneeksi.

Lisäkirjelmissään 8.5.2017 ja 2.6.2917 asunto-osakeyhtiö M on vedonnut siihen, että vakuutusyhtiö oli ilmoittanut korvausratkaisun muuttumisesta 8.8.2014 vain asiamiehelle eikä meklarille tai vakuutuksenottajalle itselleen. Kyseinen rajoitusehto ei myöskään ollut alalla yleisesti käytetty, sillä sitä ei löytynyt esimerkiksi Finvan kustantamasta alan oppikirjasta.

Asiassa ei ollut kohtuuttomuusarvioinnin osalta kyse siitä, että asiakas olisi valinnut suppeamman turvan alemmalla vakuutusmaksulla. Käräjäoikeuden tuomiosta oli valitettu vakuutusyhtiön mainitsemalla omalla riskillä ja asia olikin kääntynyt hovioikeudessa asunto-osakeyhtiö M:n hyväksi.

Rajoitusehto muodosti ennalta arvaamattoman riskin tulevien oikeudenkäyntikulujen osalta rajoittaen kohtuuttomasti asiakkaan oikeusturvaa. Vakuutuksenottajan pitäisi etukäteen tietää, että kanne tultaisiin jossakin oikeusasteessa hylkäämään vanhentuneena, ja vastapuolen vaatimuksiin olisi myönnyttävä mahdollisten oikeudenkäyntikulujen pelossa. Tämä ei ollut oikeusturvavakuutuksen tarkoitus. Rajoitus oli paremmin ymmärrettävissä niin, että sen tarkoituksena oli sulkea pois riidat, joilla ei ollut menestymisen mahdollisuuksia. Jos tapaus oli niin epäselvä, että oikeusasteet antoivat asiasta erilaiset tuomiot, oli rajoitusehto katsottava kohtuuttomaksi ja tulkittava sitä asiakkaan eduksi.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on 11.4.2017 päivätyssä vastineessaan vedonnut 4.12.2012 päivättyyn oikeusturvapäätökseensä, jossa se oli todennut, että "Yhtiömme myöntää teille oikeusturvaedun ja korvaa asian hoitamisesta aiheutuvat välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut Kiinteistönomistajan oikeusturvavakuutuksen ehtojen 322 mukaisesti". Laskutuksen osalta kirjeessä oli todettu, että "Vakuutusehtojen mukaan korvaus maksetaan lainvoimaisen tuomion tai sovinnon syntymisen jälkeen".

Asunto-osakeyhtiö M:n asiamies oli pyytänyt tammikuussa 2014 ja uudelleen elokuussa 2014 vakuutuskorvauksen ennakkomaksua. Elokuun kirjeenvaihdon yhteydessä asiamies oli kertonut vastapuolen esittäneen vanhentumisväitteen, joka ratkaistaisiin ensin. Tämän vuoksi korvauskäsittelijä oli ilmoittanut asiamiehelle 8.8.2014, ettei ennakkokorvausta maksettu, ja ettei vakuutus korvannut vahinkoa, jos vaatimus hylättiin vanhentuneena. Käräjäoikeuden tuomion jälkeen korvaus oli rajoitusehdon perusteella evätty. Korkeimman oikeuden tuomion jälkeen asiamies oli toimittanut hovioikeuden päätöksen ja Korkeimman oikeuden tuomion ja vedonnut siihen, ettei vanhentumiskysymys ollut selvä.

Vakuutusyhtiö on lausunut, että Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus VKL 256/15 on koskenut yksityishenkilön asiaa, eikä se siten soveltunut käsiteltävään tapaukseen. Lautakunta oli aiemminkin asiassa VKL 524/15 luopumista koskeneen rajoituksen arvioinnin yhteydessä katsonut, että yksityishenkilön osalta rajoitusehtoa ei voitu soveltaa, koska oikeusturvapäätöksen neutraali viittaus vakioehtoihin ei ollut riittävä ilmaisemaan myönnetyn oikeusturvaedun varauksellisuutta. Asunto-osakeyhtiön osalta asiaa oli arvioitu eri tavalla ja vakuutusyhtiöllä oli ollut oikeus vedota rajoitukseen asiassa VKL 254/15.

Vakuutusyhtiö on huomauttanut, ettei kaikkia ehtokohtia voitu erikseen mainita oikeusturvapäätöksessä. Olisi vakuutusyhtiön kannalta kohtuutonta ja sopimusoikeudellisten periaatteiden vastaista, ettei oikeusturvapäätöksen viittaukselle vakioehtoihin annettaisi mitään merkitystä. Oikeusturvaetu oli myönnetty nimenomaan vakuutuksen vakioehtojen mukaisesti. Vähintäänkin oikeusturvapäätös oli tarkoitettu antaa sellaisena, että vakioehdot tulivat oikeusturvapäätöksen osaksi.

Vaikka lautakunta katsoisi viittauksen vakioehtoihin riittämättömäksi, ei korvauspäätös kuitenkaan sitonut vakuutusyhtiötä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 32 §:n 1 momentin perusteella. Lainkohdan mukaan, jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä.

Meklarin kautta asioiva vakuutuksenottaja oli sekä oikeudellisesti että tosiasiallisesti eri asemassa, koska meklari oli vakuutusalan ammattilainen, jolla oli vakuutuksen sisällöstä tiedonantovelvollisuus vakuutuksenottajaa kohtaan. Oikeusturvapäätöksen saadessaan vakuutuksenottajalla siis oli tai ainakin olisi pitänyt olla tieto vanhentumista koskeneesta rajoituksesta. Tästä syystä vakuutuksenottaja ei saanut vilpittömän mielen suojaa ja oikeustoimilain 32 § 1 momentin soveltamisen edellytykset täyttyivät.

Toissijaisesti vakuutusyhtiö on vedonnut siihen, että asiamieskuluja ei voitu korvata 8.8.2014 jälkeiseltä ajalta, koska vakuutusyhtiö oli tuolloin ilmoittanut asiamiehelle sähköpostilla vanhentumista koskeneesta rajoitusehdosta. Tämän jälkeen vakuutuksenottajalle oli ollut selvää, ettei vakuutus kattanut kustannuksia, jos vaatimus hylättiin vanhentuneena. Asunto-osakeyhtiö M oli tehnyt tietoisen ratkaisun jutun viemisestä eteenpäin, jolloin kustannukset olivat kasvaneet, sen sijaan, että asia olisi jätetty käräjäoikeuden tuomion varaan.

Rajoitusehto oli selvä ja yksiselitteinen. Jos vakuutuksenottajan esittämä vaatimus hylättiin vanhentuneena, vakuutus ei korvannut lakimiehen käytöstä aiheutuneita kustannuksia. Oli riidatonta, että vanhentumiskysymys oli ollut tulkinnanvarainen. Rajoitusehto ei kuitenkaan edellyttänyt selvästi asiamiehen havaittavasti vanhentunutta vaatimusta. Vanhentumisasian epäselvyys ei johtanut ehdon soveltamatta jättämiseen, vaan asian lopputulos oli ratkaisevaa.

Ehdon kohtuuttomuuden osalta vakuutusyhtiö on lausunut, että Korkein oikeus oli linjannut ratkaisussa KKO 2001:135, että kynnys pitää vakuutussopimukseen kirjattuja ja vakuutetun tiedossa olleita rajoitusehtoja kohtuuttomina siinä merkityksessä kuin kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:ssä on säädetty, oli pidettävä vakiintuneen ratkaisu- ja oikeuskäytännön perusteella hyvin korkealla. Vakuutuslautakunta on ollut vastaavalla kannalla ratkaisusuosituksessa VKL 681/12. Näillä perusteilla ehto ei ollut kohtuuton, eikä johtanut tässä yksittäisessäkään tilanteessa kohtuuttomaan lopputulokseen huomioiden vakuutuksenottajalla viimeistään käräjäoikeusvaiheessa ollut tieto rajoitusehdosta. Kyse ei ollut vakuutuksenottajan näkökulmasta korkeimman oikeuden tuomion jälkeen vedotusta yllättävästä rajoitusehdosta, vaan vakuutuksenottaja oli ottanut tietoisen kuluriskin viedessään asiaa eteenpäin eri oikeusasteissa.

Hovioikeusvaiheen asiamieskulujen osalta vakuutusyhtiö on lausunut, että oikeudenkäynti oli kokonaisuus, joka sisälsi prosessina kaikki oikeusasteet. Kyse oli yhdestä oikeudenkäynnistä, jossa samaa asiaa käsiteltiin ensin alioikeudessa ja sen jälkeen mahdollisesti muutoksenhakuasteissa. Tätä oikeudenkäynnin määritelmää on käytetty laissa, kuten oikeudenkäymiskaaressa, jossa oikeudenkäynnillä tarkoitetaan koko prosessia, ei yksittäistä oikeusastetta. Samanlainen tulkinta on otettu myös oikeuskirjallisuudessa (Juha Lappalainen: Siviiliprosessioikeus 1, s. 49 (1995). Vakuutusehtojen mukaan korvaus maksetaan vasta lainvoimaisen tuomion tai sovinnon jälkeen, mikä oli myös kerrottu oikeusturvapäätöksessä.

Tässä tapauksessa vakuutuksenottajan vaatimukset oli hylätty vanhentuneina korkeimmassa oikeudessa. Tästä syystä vanhentumista koskevaa rajoitusehtoa sovellettiin koko oikeudenkäynnin kustannuksiin eli kaikissa oikeusasteissa aiheutuneisiin lakimieskustannuksiin. Näin ollen vakuutuksesta ei maksettu lainkaan korvausta vaatimusten vanhentumisen johdosta. Mainitsemillaan perusteilla vakuutusyhtiö on pyytänyt asunto-osakeyhtiö M:n vaatimusten hylkäämistä perusteettomina.

Lisävastineessaan 30.5.2017 vakuutusyhtiö on korostanut, että tiedonantovelvollisuus vakuutuksen sisällöstä asiakkaalle oli meklariasiakkaiden osalta meklarilla. Myös oikeudenkäyntiasiamies edusti asiakasta ja asiamiestä oli informoitu vanhentumista koskevasta rajoitusehdosta heti, kun vakuutusyhtiö oli saanut tietää sen mahdollisesti tulevan sovellettavaksi. Lisäksi 2.12.2014 päivätty korvauspäätös oli lähetetty sekä asiamiehelle että asiakkaalle, joten asiakas oli tiennyt rajoitusehdosta valittaessaan asiasta hovioikeuteen.

Rajoitusehdon väitetyn kohtuuttomuuden osalta vakuutusyhtiö on lausunut, että oikeudenkäynneissä oli aina kuluriski ja pääasian lopputulos oli epävarma. Asian ratkaisu tiedettiin vasta lainvoimaisen tuomion jälkeen. Vanhentumista koskevaa rajoitusehtoa sovellettiin johdonmukaisesti asian lainvoimaiseen ratkaisuun. Vakuutusehto ei ollut kohtuuton eikä tässäkään tapauksessa johtanut kohtuuttomaan lopputulokseen. Se, että käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus olivat päätyneet asiassa erilaisiin ratkaisuihin, oli vakuutusyhtiön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Oikeusasteiden tulkintaerot eivät tehneet vakuutusyhtiön sopimusehdosta kohtuutonta tai sattumanvaraista, vaikka lainvoimaisen tuomion sisältö vaikuttikin siihen, tuliko rajoitusehto sovellettavaksi.

Vanhentumista koskeva rajoitusehto oli selvä ja yksiselitteinen ja se oli osa vakuutussopimusta. Rajoitusehdon ei ollut väitettykään olleen yleisesti alalla käytetty tai vakuutusalan vakioehtojen mukainen. Kyse oli vakuutusyhtiön vakioehdoissa olevasta rajoitusehdosta.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kyse siitä, miten oikeusturvavakuutuksen rajoitusehtoa, jonka mukaan vakuutuksesta ei korvata kustannuksia asiassa, jossa vakuutetun vaatimus on hylätty vanhentuneena, on sovellettava tilanteessa, jossa vakuutusyhtiö oli ilmoittanut oikeusturvaedun myöntämisestä, mutta vakuutuksenottajan vaatimus oli sittemmin korkeimmassa oikeudessa hylätty vanhentuneena. Lisäksi asiassa on kyse siitä, oliko sanottu rajoitusehto kohtuuton tai johtiko sen soveltaminen käsiteltävässä tilanteessa vakuutuksenottajan kannalta kohtuuttomuuteen.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Kysymyksessä olevaan oikeusturvavakuutukseen sovellettavien 1.1.2012 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 322.3 mukaan vakuutusturvan tarkoituksena on korvata vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet lakimiesavun käyttämisestä vakuutuskirjaan merkityn kiinteistön omistukseen, hallintaan tai hoitoon liittyvissä riita-, rikos- ja hakemusasioissa.

Vakuutettu voi käyttää vakuutusta asioissa, jotka voidaan välittömästi saattaa käräjäoikeuden tutkittavaksi. Vakuutusturvasta ei korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään hallinnollisissa viranomaisissa tai erikoistuomioistuimissa, esimerkiksi hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa, työtuomioistuimessa, markkinaoikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vakuutuksesta ei myöskään korvata kuluja asioissa, jotka käsitellään Euroopan ihmisoikeustuomio-istuimessa, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa tai yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuimessa.

Vakuutusturvasta korvataan vahinkotapahtumasta aiheutuneet välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:

Riita ja hakemusasia

Vakuutetulle asiamiehen käyttämisestä ja todistelusta aiheutuneet kulut.

Jos edellytyksenä riidan saattamiselle tuomioistuimen tutkittavaksi on jokin oikeustoimi taikka jossakin elimessä tai toimituksessa tehty päätös, kustannukset korvataan siitä lukien, kun asia voidaan saattaa käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Jos asiaa on käsitelty tuomioistuinsovittelussa, korvataan vakuutuksesta myös sovittelijan mahdollisen avustajan palkkiosta ja kuluista riidan osapuolten pääluvun mukaisesti laskettu vakuutetun osuus.

Vakuutusehtojen rajoitusten mukaan vakuutusturva ei - muiden ehdoissa lueteltujen tilanteiden ohella - korvaa kustannuksia oikeudenkäynnistä, jossa vakuutetun vaatimus on jätetty tutkimatta tai hylätty vanhentuneena, ennenaikaisena tai lakiin perustumattomana.

Muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen

Jos muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen edellyttää valituslupaa, muutoksenhausta aiheutuneet kustannukset korvataan vakuutuksesta vain siinä tapauksessa, että lupa on myönnetty. Tämä edellytys koskee myös niitä asioita, joissa korkein oikeus on ensimmäinen muutoksenhakuaste.

Ylimääräisten muutoksenhakukeinojen käyttämisestä aiheutuneet kustannukset korvataan vain, jos korkein oikeus on hyväksynyt kantelun tai tuomion purkamisen tai palauttanut menetetyn määräajan.

Toimenpiteet vahinkotapahtuman satuttua

Jos vakuutettu haluaa käyttää vakuutusta, on siitä kirjallisesti ilmoitettava vakuutusyhtiölle etukäteen. Samalla on selvitettävä ja yksilöitävä millaisesta riita-, rikos- tai hakemusasiasta on kysymys. Vakuutusyhtiö antaa tällöin vakuutetulle kirjallisen korvauspäätöksen.

Korvaamistapa

Vakuutusyhtiö maksaa korvauksen vakuutetun asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen. …

Varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n 1 momentin mukaan, jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan sovitella muiltakin osin tai se voidaan määrätä raukeamaan.

Asian arviointi

Asiakirjojen mukaan vakuutusyhtiö on myöntänyt asunto-osakeyhtiö M:lle oikeusturvaedun kysymyksessä olevaan vahingonkorvausriitaan 4.12.2012 päivätyllä korvauspäätöksellä. Päätöksen mukaan asian hoitamisesta aiheutuvat välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut korvataan voimassa olevien oikeusturvavakuutusehtojen mukaisesti. Päätöksessä on ilmoitettu vakuutuksenottajan omavastuuosuus ja korvattavien kustannusten enimmäismäärä. Päätöksessä on lisäksi huomautettu siitä, että vastapuolelle maksettavaksi tuomittuja kuluja ei korvattaisi ja että ennen asian mahdollista sopimista on korvauksen varmistamiseksi oltava yhteydessä vakuutusyhtiöön. Korvaus maksettaisiin lainvoimaisen tuomion tai sovinnon syntymisen jälkeen.

Vakuutusyhtiö on tässä tapauksessa vasta oikeudenkäynnin alkamisen jälkeen 8.8.2014 ilmoittanut vakuutuksenottajan asiamiehelle, että asiaan saattoi tulla sovellettavaksi vakuutusehtojen vanhentuneena hylättyä vaatimusta koskeva rajoitusehto. Asunto-osakeyhtiö M on vedonnut vakuutusyhtiön 4.12.2012 antamaan myönteiseen oikeusturvapäätökseen ja katsonut myöhemmän vetoamisen rajoitusehtoon kohtuuttomaksi.

Lautakunta toteaa, että asiaan sovellettavien vakuutusehtojen mukaan vakuutusturvan tarkoituksena on korvata vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut muiden muassa vakuutusehdoissa mainituissa riita-asioissa. Oikeusturvavakuutukselle on ominaista, että vakuutusyhtiön päätöksellä oikeusturvaedun myöntämisestä tai sen epäämisestä on usein ratkaiseva merkitys vakuutetun harkitessa sitä, mitkä ovat hänen mahdollisuutensa ryhtyä tarvittaessa oikeudenkäyntiin oikeudellisten etujensa turvaamiseksi. Vakuutetun ratkaisuun oikeudenkäynnin aloittamisesta vaikuttaa olennaisesti hänen kannettavakseen todennäköisesti jäävien oikeudenkäynti- tai asiamieskustannusten arvioitu määrä. Tähän liittyen myös nyt sovellettavissa vakuutusehdoissa on määrätty, että vakuutetun halutessa käyttää vakuutusta siitä on ilmoitettava vakuutusyhtiölle etukäteen sekä selvitettävä ja yksilöitävä, millaisesta asiasta on kysymys. Vakuutusyhtiö antaa tällöin vakuutetulle kirjallisen korvauspäätöksen oikeusturvaedun myöntämisestä.

Vakuutuslautakunta katsoo, että edellä kuvattua taustaa vasten vakuutusyhtiön vakuutusehtoihinsa ottama ja asiaan soveltama rajoitus, jonka mukaan oikeusturvavakuutuksesta ei korvata kustannuksia oikeudenkäynnistä, jossa vakuutetun vaatimus on jätetty tutkimatta tai hylätty vanhentuneena, ennenaikaisena tai lakiin perustumattomana, on ongelmallinen. Rajoitusehdosta seuraa, että oikeusturvaedun myöntämisestä huolimatta vasta oikeudenkäynnin päätyttyä ja kustannusten jo aiheuduttua voidaan ylipäätään todeta, oikeuttivatko vakuutetulle aiheutuneet kustannukset vakuutuskorvauksen saamiseen vai eivät. Rajoitus on myös ristiriidassa sen vakuutusehdoissa ilmaistun periaatteen kanssa, että oikeusturvaetua on ensisijaisesti haettava etukäteen.

Lautakunta katsoo, että juuri todetuista syistä puheena olevan kaltaisen rajoitusehdon käyttämistä oikeusturvavakuutuksessa on pidettävä vakuutettujen kannalta kohtuuttomana ottaen huomioon, että rajoituksen soveltaminen merkitsee aina koko korvauksen epäämistä silloinkin, kun oikeudenkäyntiin oli siihen ryhdyttäessä ollut perusteltua syytä. Lautakunta on tässä tapauksessa kiinnittänyt huomiota myös siihen, että vakuutusyhtiö ei ollut oikeusturvaedun myöntäessään nimenomaisesti kiinnittänyt vakuutuksenottajan huomiota mainittuun rajoitukseen ja sen olennaiseen merkitykseen vakuutuksenottajan aseman kannalta, mitä menettelyä ei muutoinkaan olisi lautakunnan näkemyksen mukaan ollut pidettävä hyvän vakuutustavan mukaisena.

Selostamillaan perusteilla ja varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla Vakuutuslautakunta katsoo, että kyseinen vanhentuneena hylättyä vaatimusta koskeva rajoitusehto on kohtuuton ja se tulee sellaisena jättää puheena olevassa oikeusturvavakuutusta koskevassa sopimuksessa huomioon ottamatta.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön tulee suorittaa oikeusturvavakuutuksesta vakuutusehtojen mukainen korvaus asunto-osakeyhtiö M:lle asiassa aiheutuneista asiamies- ja oikeudenkäyntikuluista soveltamatta asiaan vanhentuneena hylättyä vaatimusta koskevaa rajoitusehtoa.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Raulos

Sihteeri Isokoski

Jäsenet:

Akselinmäki

Jaakkola

Makkula

Nyyssölä