Tapahtumatiedot

A (s. 1948) kuului eläkesäätiön toimintapiiriin vuosina 1973–1993. Tämän jälkeen hän säilytti eläkesäätiön sääntöjen mukaan vapaakirjaoikeuden. Eläkesäätiö lähetti A:lle vuonna 1994 vapaakirjailmoituksen. Siihen tehdyn merkinnän mukaan vanhuuseläkettä tulee itse hakea eläkeiän lähestyessä.  Eläkesäätiön sääntöjen mukainen yleinen vanhuuseläkeikä on 65 vuotta.

Eläkesäätiö lähetti A:lle 17.10.2016 päivätyn ilmoituksen, jossa se ilmoitti, että A:lla on oikeus vanhuuslisäeläkkeeseen.  Eläkesäätiö myönsi A:lle 11.11.2016 vapaakirjaan perustuvan vanhuuslisäeläkkeen 1.5.2016 alkaen. A vaati lisäeläkkeen maksamista takautuvasti vanhuuseläkeiän alkamisesta vuodesta 2013 lukien. Hän kertoo, että ei ole saanut vuoden 1994 jälkeen minkäänlaista ilmoitusta lisäeläkkeestä. Vakuutuslaitos katsoi, että sen päätös on eläkesäätiön sääntöjen ja lain mukainen. 

Vakuutetun valitus

A vaatii eläkkeen maksamista takautuvasti 1.12.2013 lukien. Hän katsoo, että vakuutuslaitos on laiminlyönyt velvollisuutensa ilmoittaa etukäteen tulevasta eläkkeestä. A on riidanratkaisumenettelyn aikana ilmoittanut löytäneensä alkuperäisen vapaakirjan. Siihen ei ole merkitty käsin eläkeikää. Hän kertoo saaneensa vapaakirjasta vain etusivun. A on toimittanut Vakuutuslautakunnalle 20.1.1994 päivätyn vapaakirjailmoituksen kappaleen.

Vakuutuslaitoksen vastine

Eläkesäätiö kiistää A:n vaatimuksen. Se toteaa, että eläkesäätiön sääntöjen mukaan eläkettä voidaan maksaa takautuvasti enintään kuusi kuukautta. A:lle on annettu vuonna 1994 vapaakirja, josta ilmenevät oleelliset ja riittävät tiedot eläke-etuuden hakemiseksi hänen täyttäessään 65 vuotta. Vapaakirjan etusivun alareunaan on eläkekäsittelijän toimesta merkitty A:n eläkeikä (E-ikä=65-v). Eläkeiän merkintä käsin on ollut vakuutuslaitoksen käytäntönä vapaakirjailmoituksen antamisajankohtana. Lisäksi eläkesäätiön tuolloiselta asiamieheltä saadun tiedon mukaan vapaakirjan yhteyteen liitettiin tuolloin saate, jossa ohjeistettiin eläkkeen hakemisesta sekä vielä ilmoitettiin henkilön eläkeikä, josta eläkettä tulee hakea. Rajallisten arkistointimahdollisuuksien vuoksi saatteista ei kuitenkaan ole jätetty erillisiä kopioita. Myös vapaakirjalaskelmasta (sivu 1) kohdasta "Osaston A eläkkeeseen oikeuttava palvelusaika" ilmenee myös, että lisäeläkkeen oikeuttavan ajan täyttymisajankohta on 65 ikävuotta. Puuttuva osuus täyteen eläkkeeseen oikeuttavasta ajasta on ilmoitettu A:n työsuhteen päättymistä seuraavasta päivästä 65 ikävuoden täyttämispäivään saakka.

Vapaakirjailmoituksessa on lisäksi mainittu, että vakuutetun tulee itse hakea vanhuuseläkettä eläkeiän lähestyessä ja vapaakirjan yhteensovittamaton

 tarkka määrä. Ilmoitus täyttää eläkesäätiölain 49 a §:n 3 momentin mukaisen velvollisuuden. Vapaakirjailmoituksen liitteenä on ollut eläkehakemuslomake, joka myös osaltaan korostaa vakuutetun velvollisuutta toimia vapaakirjan ohjeen mukaisesti. Eläkesäätiön säännöt ovat aina olleet kaikkien toimintapiiriin kuuluvien saatavilla kirjallisesti toimistosta sekä 1.1.2007 alkaen sähköisessä muodossa eläkesäätiön työnantajan intranetissä. Eläkesäätiölain 49 a §:n voimaan tulon jälkeen sääntöihin ei ole tullut olennaisia tähän asiaan liittyviä muutoksia.  Eläkesäätiö on täyttänyt eläkesäätiölain 49 a §:n 1 momentin mukaisen velvollisuutensa.

Eläkesäätiön mukaan se valmisteli syksyllä 2016 joidenkin lisäeläkevastuiden siirtämistä henkivakuutusyhtiöön. Siirrettävää vakuutuskantaa tarkasteltaessa ilmeni muutamia vapaakirjan mukaisen eläkeiän ohittaneita henkilöitä, jotka eivät olleet hakeneet eläkettään maksuun. A:lle lähetettiin muistutuskirje eläkkeen hakemiseksi. Kirjeen lähettäminen ei ole perustunut eläkesäätiölain 49 a §:ssä säädettyyn, vaan on ollut ainoastaan palvelullinen seuraus muusta tehdystä toimenpiteestä.

Eläkesäätiön mukaan ennakkopäätöksen KKO:2013:67 oikeusohje ei sovellu tähän tapaukseen. Ennakkopäätöksestä on pääteltävissä, että vakuutetut olisivat saaneet tiedon lisäeläkeoikeudestaan vasta eläketapahtuman sattumisen jälkeen. Siinä ei oteta kantaa siihen edellyttääkö eläkesäätiölain 49 a §:n mukainen tiedonantovelvollisuuden täyttäminen vapaakirjailmoitusta työsuhteen päättyessä, kehotusta eläkeiän lähestyessä vaiko kumpaakin. Vakuutuslautakunnan antama ratkaisusuositus VKL 710/14, joka koski tietoa varhennetusta eläkeiästä, ei sovellu tämän tapauksen tulkintaohjeeksi. Se seikka, että A ei ole muistanut saamaansa vapaakirjailmoitusta, ei ole peruste maksaa myöhässä haettua etuutta enemmälti kuin eläkesäätiölaista ja eläkesäätiön säännöistä ilmenee. Eläkesäätiö ei ole toiminut asiassa tuottamuksellisesti.

Vaikka vastoin eläkesäätiön näkemystä sen katsottaisiin laiminlyöneen tiedottamista, tällainen ei ole peruste varallisuusvahingon korvaamiselle vahingonkorvauslain perusteella. Asiassa on huomioitava myös A:n oma menettely vapaakirjan saannin jälkeen eli eläkkeen hakemattomuus muistamattomuuden perusteella eläkeiän täyttämisen jälkeen, eläkesäätiön vuonna 1994 lähettämä vapakirja, eläkesäätiön 2016 lähettämä muistutus sekä se, että eläkesäätiö ei ole antanut tässä tapauksessa virheellistä tai puutteellista tietoa. Lisäksi arviointiin vaikuttaa A:n korvaustarve, jota tässä tapauksessa ei ole, kun huomioidaan eläkeiän täyttämisen ja eläkkeen myöntämisen välinen aika sekä vastaavalta ajalta eläkkeiden laskennallinen yhteismäärä kyseiselle ajalle, joka olisi ollut 9 781,73 euroa. Asiassa ei ole tuotu esiin mitään A:n taloudellisiin olosuhteisiin liittyvää erityistä korvaustarvetta. Edellä mainitut seikat huomioiden, eläkesäätiö katsoo, että asiassa ei ole syntynyt vahingonkorvauslain 5:1 §:n edellyttämiä erityisen painavia syitä menetetyn etuuden korvaamiseksi vahingonkorvauksena. Ei ole myöskään olemassa säännöstä siitä, mitä eläkesäätiölain tiedonantovelvollisuudenvelvollisuuden rikkomisesta seuraa. Eläkesäätiölain ja eläkesäätiön sääntöjen mukaan takautuvaa eläkettä ei voida maksaa kuutta kuukautta pidemmältä ajalta. Ennakkopäätöksessä eläkesäätiön säännöissä oli määräys maksamisesta pidemmältä ajalta pätevästä syystä, minkä johdosta takautuvaa eläkettä tuli maksettavaksi pidemmältä ajalta. Tämän eläkesäätiön säännöissä vastaavaa säännöstä ei ole.

Vastineen mukaan eläkesäätiölain 49 a §:n 3 momentti tarkoittaa eläkkeensaajan oikeutta eläkkeelle jäädessään saada lisäeläkkeestään riittävän yksityiskohtainen päätös sekä laskelma siitä etuudesta, johon hän on oikeutettu. Jokaisella henkilöllä on oikeus itse päättää, mistä ajankohdasta hän hakee eläkkeen maksuun. Lainkohta ei edellytä, että henkilölle tulee toimittaa yksityiskohtaiset tiedot eläkkeestä uudelleen eläkeoikeuden edellytysten täyttyessä ennen eläkkeen hakemista. Jos näin olisi, lainkohta olisi muotoiltu toisella tavalla. Eläkesäätiölain 49 a §:n 3 momentin esitöissä (HE 156/2005) koskien todetaan, että siinä ehdotetaan säädettäväksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2003/41/EY 11 artiklan 5 kohdan mukaisesta eläkkeensaajien eläke-etuuksia ja muita etuuksia koskevasta tiedonsaantioikeudesta. Momentissa säädettäisiin myös direktiivin 11 artiklan 2 b kohdan mukaisesta sääntömuutoksia koskevasta tiedonantovelvoitteesta. Sääntömuutosten olennaisilla tiedoilla tarkoitetaan sellaisia tietoja, joilla voi olla vaikutuksia eläkkeensaajien oikeuksiin tai velvoitteisiin. Eläkkeen takautuvaa maksamista koskevat eläkesäätiön säännöt eivät ole muuttuneet 1.6.2006 jälkeen.

Eläkesäätiön mukaan se on antanut vuonna 1994 useita kymmeniä vapaakirjailmoituksia. Tuolloin vapaakirjailmoituksen saaneet henkilöt ovat pääsääntöisesti hakeneet vapaakirjaeläkkeensä maksuun, mistä on pääteltävissä, että vapaakirjailmoituksen yhteydessä ollut informaatio on ollut riittävää ja oikeaa.

Eläkesäätiö toteaa, että A:n toimittama vapaakirjailmoitus on tulostettu eri kirjaisinlajille, kuin eläkesäätiön arkistosta löytynyt skannattu kappale vapaakirjailmoituksesta A:lle. Tästä erosta huolimatta, asiakkaan toimittama vapaakirja vaikuttaa kuitenkin eläkesäätiön myöntämältä. Se on sisällöltään muutoin identtinen, paitsi ilmoituksen alaosan manuaalimerkinnän ”E-ikä = 65-v” osalta. Myös vapaakirjailmoituksen liitteenä toimitettu eläkehakemus on tuolloin voimassa ollut eläkesäätiön eläkehakemus, joka on liitetty vapaakirjailmoitusten liitteeksi.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Tapauksessa on kysymys siitä, minkälainen tiedonantovelvollisuus eläkesäätiöllä on ollut vapaakirjan saanutta A:ta kohtaan hänellä olevasta oikeudesta vanhuuslisäeläkkeeseen. Jos voidaan katsoa, että tiedonantovelvollisuutta ei ole täytetty, tarkastellaan lisäksi sitä, tuleeko A:lle maksaa vanhuuslisäeläkettä tai sitä vastaavaa hyvitystä takautuvasti kuutta kuukautta pidemmältä ajalta.

Sovellettavat lainkohdat ja säännöt

Eläkesäätiölain 1.6.2006 voimaan tulleen 49 a §:n mukaan A-eläkesäätiön ja AB-eläkesäätiön A-osaston on annettava toimintapiiriinsä kuuluville ja vapaakirjan saaneille henkilöille sekä tarvittaessa heidän edustajilleen tiedoksi eläkesäätiön säännöt, joista käy ilmi heidän eläkeoikeuksiensa laajuus, etuuksien saamiseen liittyvät edellytykset ja valintamahdollisuudet sekä kohtuullisen ajan kuluessa olennaiset tiedot eläkejärjestelmän sääntöihin tehdyistä muutoksista.

A-eläkesäätiön ja AB-eläkesäätiön A-osaston on annettava toimintapiiriinsä kuuluville ja vapaakirjan saaneille henkilöille vuosittain selvitys taloudellisesta tilanteestaan.

Kunkin eläkkeensaajan on saatava eläkkeelle jäädessään tai muiden etuuksien erääntyessä yksityiskohtaiset tiedot niistä eläke- ja muista etuuksista, joihin hän on oikeutettu. Lisäksi kunkin eläkkeensaajan ja tarvittaessa hänen edustajansa on saatava kohtuullisen ajan kuluessa tieto eläkejärjestelmän sääntöihin tehdyistä olennaisista muutoksista.

Eläkesäätiölain 53.1 §:n mukaan eläkettä ei suoriteta takautuvasti pitemmältä ajalta kuin eläkkeen hakemista seuraavaa kuukautta edeltäneiden kuuden kuukauden ajalta tai eläkesäätiön säännöissä määrätyltä tätä pitemmältä ajalta.

Eläkesäätiön sääntöjen 20 §:n (Eläkkeen maksaminen) alakohdan 2 mukaan näiden sääntöjen mukaista eläkettä ei makseta takautuvasti kuutta kuukautta pitemmältä ajalta ennen sen hakemista seuraavaa kuukautta.

Asian arviointi

Oliko eläkesäätiö täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa?

Eläkesäätiölain lisäetuuksia koskevia tiedonantosäännöksiä on muutettu 1.6.2006 voimaan tulleella lailla. Muutoksella on tarkoitettu saattaa voimaan EU:n lisäeläkedirektiivistä (2003/41/EY) johtuvat muutokset. Lain muutoksen yhteydessä eläkesäätiön tiedonantovelvollisuus laajennettiin koskemaan jäsenten ohella myös vapaakirjan saaneita. Lisäeläkedirektiivin johdanto-osan mukaan on erittäin tärkeää, että eläkejärjestelmän jäsenille ja edunsaajille tarjotaan riittävästi tietoa. Tämä on direktiivin mukaan oleellista erityisesti sopimusehtoja, etuuksia, kertyneiden eläke-etuuksien tosiasiallista rahoitusta, sijoituspolitiikkaa sekä riskien ja kustannusten hallintaa koskevien tietopyyntöjen osalta. Jäsenellä tarkoitetaan direktiivin 6 artiklan mukaan henkilöä, joka on nyt tai tulevaisuudessa ammatillisen toimintansa perusteella oikeutettu eläke-etuuksiin eläkejärjestelmän määräysten mukaisesti. Lisäksi lisäeläkedirektiivin 9 artiklan mukaan kunkin jäsenvaltion on varmistettava kaikkien sen alueella sijaitsevien laitosten osalta, että kaikkien laitoksen hallinnoimien eläkejärjestelmien toimintaa varten on olemassa asianmukaisesti asetetut säännöt ja että jäsenet ovat saaneet riittävästi tietoa näistä säännöistä sekä, että jäsenille tiedotetaan riittävästi eläkejärjestelmän ehdoista, erityisesti [muun muassa] eläkejärjestelmän osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista.

Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO:2013:67 käsitellyt eläkesäätiön tiedonantovelvollisuutta vapaakirjan saanutta henkilöä kohtaan. Tapauksen tunnusmerkistössä oli kysymys tilanteesta, jossa vapaakirjan saaneet henkilöt olivat täyttäneet eläkesäätiön sääntöjen mukaisen vanhuuseläkeiän ennen lain muutoksen voimaantuloa 1.6.2006. Eläkesäätiö ei ollut toimittanut vielä lain voimaantulon jälkeen vapaakirjan saaneille henkilölle lainmuutoksen edellyttämiä tietoja. Korkein oikeus katsoi, että eläkesäätiöllä oli ollut 1.6.2006 alkaen eläkesäätiölain 49 a §:n perusteella velvollisuus omasta aloitteestaan tiedottaa myös vapaakirjan saaneita henkilöitä kyseisessä säännöksessä mainituista seikoista.

Ennakkopäätöksessä KKO:2013:67 korkein oikeus totesi, että lisäeläkedirektiivin yhtenä keskeisenä tavoitteena on sen johdanto-osan ja sanamuodon perusteella ollut lisätä lisäeläkejärjestelmien jäsenten sekä edunsaajien tietoisuutta heille kuuluvista oikeuksista ja heiltä edellytettävistä menettelytavoista. Korkeimman oikeuden mukaan direktiiviin sisältyvissä eläkesäätiön tiedonantovelvollisuutta koskevissa säännöksissä tiedonantovelvoitteen kohderyhminä ei ole erikseen mainittu toimintapiiriin kuuluvia ja vapaakirjan saaneita henkilöitä. Arvioidessaan tiedonantovelvollisuuden toteuttamistapaa ennakkopäätöksessä

KKO:2013:67 korkein oikeus huomautti, että eläkesäätiön tulee olla tietoinen niistä henkilöistä, jotka se on vakuuttanut ja joiden mahdollisesta eläkkeestä se on vastuussa. Korkein oikeus katsoi, että vaikka eläkesäätiö voi sääntöjensä mukaisesti olosuhteiden niin salliessa tiedottaa postitiedonantoa kevyemmillä tavoilla, on tiedonantotavan oltava sellainen, että se vallitsevissa olosuhteissa myös tavoittaa vakuutetut. Lähtökohtana on korkeimman oikeuden mukaan, kuten hallituksen esityksen perusteluissa on mainittu, henkilökohtainen tiedonanto.

Tässä tapauksessa A:lla on saamansa vapaakirjaoikeuden sisällön mukaisesti ollut vanhuuslisäeläkeoikeus vuodesta 2013 lukien. A:n tapauksessa on riidatonta, että eläkesäätiö ei ole vapaakirjailmoituksen vuonna 1994 tapahtuneen antamisen jälkeen ennen lokakuussa 2016 lähetettyä ilmoitusta toimittanut A:lle henkilökohtaisesti mitään tietoja lisäeläkeoikeudesta. Eläkesäätiön mukaan eläkesäätiön säännöt ovat aina olleet kaikkien toimintapiiriin kuuluvien saatavilla sen toimistossa kirjallisesti sekä 1.1.2007 alkaen sähköisessä muodossa eläkesäätiön työnantajan intranetissä.

Vakuutuslautakunta pitää riidattomana, että A on saanut hänen lautakunnalle toimittaman 20.1.1994 päivätyn vapaakirjailmoituksen (vapaakirja). Samoin riidatonta on, että vapaakirjailmoituksen liitteenä on ollut siinä todetun mukaisesti hakemuslomake. A on vapaakirjailmoituksella saanut tiedon lisäeläkeoikeudestaan ja siitä, että hänen tulee itse hakea lisäeläkettä. A:n vapaakirjailmoituksesta ilmenee muun muassa eläkkeeseen oikeuttava palvelusaika ja vapaakirjan yhteensovittamaton määrä. Vapaakirjailmoitus ei sen sijaan sisällä mainintaa A:n vanhuuseläkeiästä tai tarkempaa eläkelaskelmaa. Tapauksessa jää myös selvittämättä, että vapaakirjailmoitukseen olisi liitetty erillinen saate tai tarkempi eläkelaskelma.

A on jäänyt pois eläkesäätiön toimintapiiristä vuonna 1993 ja hänen sääntöjen mukainen oikeutensa vanhuuseläkkeeseen on alkanut vuonna 2013. A on saanut vuonna 1994 edellä kuvatun mukaisen vapaakirjailmoituksen. Eläkesäätiön säännöt ovat olleet saatavilla sen toimistolta sekä eläkesäätiön työnantajan sisäisiltä verkkosivuilta, mikä tiedotustapa ei käytettävissä olevan selvityksen perusteella ole tehokkaasti tavoittanut tai voinut tavoittaa vapaakirjan saanutta A:ta. Ennakkopäätöksen KKO:2013:67 huomioiden Vakuutuslautakunta katsoo, että eläkesäätiö ei ole edellä kuvatulla tavalla toimiessaan täyttänyt tässä tapauksessa A:n kohdalla eläkesäätiölain 49 a §:n mukaista tiedonantovelvollisuuttaan hänen vanhuuslisäeläkeoikeutensa osalta. Lautakunta pitää selvitettynä, että A:lle on aiheutunut menetys tämän tiedonantovelvollisuuden täyttymättömyyden johdosta.  

Lisäeläkkeen tai sitä vastaavan hyvityksen takautuva suorittaminen

Tapaukseen sovellettavien eläkesäätiön sääntöjen mukaan eläkettä ei suoriteta takautuvasti pitemmältä ajalta kuin eläkkeen hakemista seuraavaa kuukautta edeltäneiden kuuden kuukauden ajalta. Säännöt eivät sisällä määräystä tämän ajan harkinnanvaraisesta pidentämisestä. Eläkesäätiölaissa ei ole säännöstä eläkesäätiön vahingonkorvausvastuusta vapaakirjan saaneita henkilöitä kohtaan. Nämä seikat eivät kuitenkaan estä arvioimasta sitä, muodostuuko eläkesäätiölle eläkesäätiölain 49 a §:n mukaisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin perusteella vastuu vahingonkorvausperusteella.

Eläkesäätiön ja työntekijän välillä ei ole sopimussuhdetta, vaan työntekijän oikeus saada lisäeläkettä perustuu työsopimukseen. Eläkesäätiön mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus vapaakirjan saanutta henkilöä kohtaan jää näin ollen vahingonkorvauslain varaan.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä 4 a ja 6 §:ssä säädetyin edellytyksin kärsimyksestä. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Eläkesäätiön tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä aiheutuneet menetykset ovat varallisuusvahinkoa eli vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä mainittua taloudellista vahinkoa, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Näin ollen mainitun lainkohdan mukaan, koska mahdollista vahinkoa ei ole aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla eikä kysymys ole ollut julkisen vallan käyttämisestä, eläkesäätiön vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksenä on se, että vahingonkorvauksen maksamiselle on olemassa erittäin painavia syitä.

Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO:2013:67 katsonut, että eläkesäätiön tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti muodosti sanottuun tapaukseen sovellettujen eläkesäätiön sääntöjen mukaisen pätevän syyn maksaa eläkettä takautuvasti kuutta kuukautta pidemmältä ajalta. Vaikka lisäeläkejärjestelyt perustuvat vapaaehtoisuuteen, lisäeläkkeillä ja määräytymisellä on kiinteä yhteys työntekijän työeläkelakien mukaiseen eläkeoikeuteen. Lisäeläkeoikeudella voi olla työntekijöiden taloudellisen turvallisuuden ja aseman kannalta keskeinen merkitys.

Eläkesäätiön säännöissä ei ole mainintaa siitä, että eläkettä voitaisiin maksaa takautuvasti kuutta kuukautta pitemmältä ajalta painavan syyn johdosta. Tässä tapauksessa lautakunta kuitenkin katsoo selostamillaan perusteilla, että on olemassa vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaisia erittäin painavia syitä A:lle aiheutuneen varallisuusvahingon korvattavuudelle. Vakuutuslautakunta suosittaa eläkesäätiötä maksamaan A:lle vahingonkorvauksena saamatta jäänyttä lisäeläke-etuutta vastaavan summan. A ei ole toiminut asiassa tavalla, joka johtaisi hänen korvausoikeuttaan vähentämiseen, eikä myöskään A:n tarve saada korvausta vähennä tapauksessa hänen korvausoikeuttaan. Korvausta lasketaan ajalta hänen vanhuuslisäeläkeoikeuden sääntöjen mukaisesta alkamisesta 30.4.2016 saakka.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta suosittaa eläkesäätiötä maksamaan A:lle vahingonkorvauksena saamatta jäänyttä vanhuuslisäeläkeoikeutta vastaavan määrän.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Luukkonen

Sihteeri Korkeamäki

Jäsenet:

Kaitemo

Koskiniemi

Kummoinen

Rahijärvi

Sibakov