Asiakas A:lta oli varastettu obligaatioita. Luottolaitos kieltäytyi korvaamasta virhettään vedoten avoimiin haltija-arvopapereihin. A:n asiamies lähetti pankille kirjeen, jossa asiamies toteaa: A on kääntynyt asianajan puoleen varastettujen obligaatioiden lunastamisasiassa. A on varastettu kotoa valtioin obligaatioita yli 700.000 markan arvosta. Välittömästi varkauden havaitsemisen jälkeen obligaatioista on tehty kadottamisilmoitukset Valtiokonttorille. Obligaatioita ei voitu kuolettaa niissä olevan nimenomaisen kiellon vuoksi.

Varastetuista obligaatioista oli lisäksi annettu tieto Suomen Pankkiyhdistykselle, jonka välityksin tieto varastetuista obligaatioista on mennyt myös yhdistyksen ylläpitämän varojärjestelmän mukaisesti pankeille. A oli tehnyt asiassa rikosilmoituksen. Esitutkinnan aikana eri henkilöt olivat pyrkineet lunastamaan haltuunsa tulleita obligaatioita. Lunastusyritykset ovat epäonnistuneet, koska obligaatiot ovat olleet varolistalla. Tästä syystä A on saanut obligaatioita takaisin yhteensä 400.000 markan arvosta jäljelle jääneiden ollessa edelleenkin kateissa. Esitutkinnan yhteydessä on käynyt ilmi, että luottolaitoksen toimesta on kahdesti lunastettu obligaatioiden korko- ja kuoletuslipukkeita siitä huolimatta, että ne ovat olleet varolistalla. Lunastuksia ei olisi saatu suoritetuiksi, mikäli luottolaitoksen toimihenkilöt olisivat toimineet asiassa huolellisesti tarkastaen obligaatiolipukkeiden numerot varastettujen listalta. Edellä mainitun perusteella A katsoo luottolaitoksen menetelleen asiassa huolellisuusvelvoitteensa laiminlyöden, mistä syystä luottolaitos on velvollinen korvaamaan asiakkaalle varastettujen obligaatioiden lunastuksesta aiheutuneen vahingon asiamieskuluineen.

Luottolaitos on todennut asiasta, että sillä oli tieto lunastushetkellä obligaatioiden anastuksesta, joten luottolaitoksen olisi pitänyt epäillä väärinkäytöstä. Koska luottolaitos on laiminlyönyt velvollisuutensa huolellisesti tarkistaa lunastettavat lipukkeet, on luottolaitos mahdollistanut anastetuilla lipukkeilla tapahtuneet varojen nostot ja siten korvausvelvollinen. Viivästyskorkojen osalta maksamiseen ei ole perustetta, koska kyse on korvausvastuusta, jolle voitaisiin vaatia korvausta vasta siitä ajankohdasta, kun on kulunut kuukausi vaatimuksen tekemisestä. Asiamiehen kulukorvausta ei myöskään otettu huomioon, koska asia on luonteeltaan sellainen, ettei sen selvittämiseen olisi tarvittu asiamiehen käyttöä.

A vaatii luottolaitosta korvaamaan myös asiamiehen käytöstä aiheutuneet kustannukset, jotka ovat suuruudeltaan 3.965 Suomen markkaa, koska luottolaitos oli pitkittänyt asiaa kahdeksan kuukautta. Vasta A:n käännyttyä asianajajan puoleen, pankki myönsi virheensä. Luottolaitos oli väittänyt asiamiehen käytön asiassa tarpeettomaksi, mutta asiakkaan käsityksen mukaan ilman asianajajaa olisivat kuponkien pääoma-arvotkin jääneet saamatta. Mikäli luottolaitos olisi heti myöntänyt virheensä, ei asiamiestä olisi tarvittu. Korvausta vaadittu luottolaitokselta suullisesti sekä poliisin että asiamiehen välityksellä useaan otteeseen vuoden 2000 aikana.

Arvopaperilautakunnan ratkaisusuositus. A on pyytänyt Arvopaperilautakunnan kannanottoa siitä, onko luottolaitoksella kyseisessä tapauksessa velvollisuus korvata asiassa asianajajan palkkiokustannukset.

Arvopaperilautakunnalle tehdyssä selvityspyynnössä A on todennut luottolaitoksen pitkittäneen asian käsittelyä noin kahdeksan kuukauden ajan, jonka jälkeen se oli vasta myöntänyt korvausvelvollisuutensa. Tämän vuoksi A oli joutunut ottamaan asian hoitamista varten asianajajan, koska asia ei muutoin luottolaitoksessa edennyt. Arvopaperilautakunnalle antamassaan lausunnossaan luottolaitos ei ole kyseistä asiaa kiistänyt, vaan todennut asian olleen luottolaitoksen mielestä luonteeltaan sellainen, ettei asiamiestä olisi tarvittu.

Arvopaperilautakunta katsoo, että asiassa on tullut selvitetyksi, että asianajokuluja voidaan pitää luottolaitoksen virheestä johtuvina ja luottolaitoksen toimintaa virheen syntymisen jälkeen sellaisena, että luottolaitoksen tulee vastata asiakkaalle asian selvittämisestä aiheutuneet suorat asianajajakulut. Arvopaperilautakunta katsoo, että obligaatioiden varastamisesta on aiheutunut rikos- ja siviilioikeudellisia seuraamuksia sekä että obligaatioiden pääoma-arvo oli A:n näkökulmasta merkittävä. Tämän vuoksi A:lla oli merkittävä tarve saada obligaatioiden ja niihin liittyvien korkolippujen lunastus ehkäistyiksi asianmukaisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Arvopaperilautakunta katsoo, että asian selvittämisen vaativuus ja sen taloudellinen intressi sekä A:n asema huomioonottaen, asia on ollut senlaatuinen, että lautakunta suosittelee luottolaitosta korvaamaan asian käsittelystä aiheutuneet asianajokustannukset asiakkaalle kohtuullisina selvittelykuluina.