Tapahtumatiedot

Asiassa on kyse pääomaturvatusta obligaatiosta ja sen markkinoinnin yhteydessä annettujen tietojen asianmukaisuuden arvioinnista.

Keskusteltuaan yhtiö B:n yhteistyökumppanina toimineen toiminimi C:n edustajan kanssa sekä käytyään yhtiö B:n järjestämässä tuotteen markkinointitilaisuudessa 7.11.2007, asiakas allekirjoitti 14.11.2007 ulkomaisen yhtiön obligaatiota koskevan merkintäsitoumuksen. Sitoumus toimitettiin yhtiölle A, joka toimi tuotteen merkintäpaikkana ja joka oli myös laatinut tuotteen markkinointimateriaalin. Asiakkaan merkinnän suuruus oli 100.000 euroa. Obligaation liikkeeseen laskenut yhtiö sekä tuotteen pääomaturvan taannut samaan konserniin kuulunut yhtiö asetettiin sittemmin konkurssiin, mikä vaikutti huomattavasti tuotteen markkina-arvoon. Konkurssimenettely on edelleen kesken.

Asiakkaan valitus Arvopaperilautakunnalle

Yhtiöihin A ja B kohdistuvassa valituksessaan asiakas toteaa, että tuote myytiin hänelle pääomaturvattuna mainitsematta sanallakaan rahojen menettämisen mahdollisuudesta. Sittemmin on ilmennyt, että kaikkia rahoja ei saakaan takaisin, vaikka tuotteen myyntiesitteessäkin luvataan että ”pahimmassakin tapauksessa saat sijoittamasi pääoman takaisin”. Asiakkaan näkemyksen mukaan tuotetta on markkinoitu totuudenvastaisesti ja harhaanjohtavasti sekä hyvän tavan vastaisesti.

Asiakas kertoo käyneensä 7.11.2007 yhtiö B:n järjestämässä tuotteen markkinointitilaisuudessa, jossa kuitenkin pääviestin esittäjänä oli yhtiö A:n edustaja. Asiakkaan näkemyksen mukaan kyseisessä tilaisuudessa yhtiöt täydensivät tuotteen kirjallista myyntiaineistoa, koska tilaisuuden esitysmateriaali annettiin hänelle mukaan sijoituspäätöksen tueksi. Asiakkaan mukaan painavimmat sijoituspäätöstä ohjaavat dokumentit ovat markkinointiesite ja sitä mahdollisesti täydentävä aineisto, koska vaatimus satojen sivujen englanninkieliseen velkakirjadokumentaatioon tutustumisesta on kohtuuton. Asiakkaan näkemyksen mukaan myöskään yhtiöt eivät ole hankkineet riittäviä tietoja hänen sijoitusosaamisesta ja -tavoitteista ym tai jättäneet tuottamuksellisesti ne huomioimatta, koska tuotteen markkinointiesitteessäkin todetaan sen soveltuvan institutionaalisille pääomasijoittajille sekä varakkaille yksityishenkilösijoittajille, jollainen hän ei missään nimessä ole. Saatuaan tiedon liikkeeseenlaskijan konkurssista asiakas kertoo olleensa yhteydessä lukuisia kertoja tuotteen hänelle myyneeseen henkilöön, joka kuitenkin ohjeisti hänet ottamaan yhteyttä yhtiöön B. Yhtiö B:lle asiakas kertoo lopulta tehneensä kirjallisen reklamaation kirjattuna kirjeenä, jota yhtiö ei kuitenkaan noutanut postista. Asiakas vaatii yhtiöitä korvaamaan yhteisvastuullisesti tuotteeseen sijoittamansa summan ja konkurssipesältä mahdollisesti tulevan korvauksen välistä erotusta.

Yhtiö B:n vastaus asiakkaan valitukseen

Vastineissaan yhtiö toteaa, että sen käsityksen mukaan asiakkaan vaatimus on kohdistettu väärään tahoon, koska se ei ole ollut tapahtuma-aikaan sijoituspalveluyritys eikä se ole myöskään antanut asiakkaalle yksilöllisiä sijoitusneuvoja tai asioinut tämän kanssa. Tuotteen on asiakkaalle myynyt toiminimi C:n edustaja ja tuotteen markkinointimateriaalin on laatinut yhtiö A samoin kuin sen edustaja on ollut asiakkaan viittaaman esittelytilaisuuden pääpuhuja. Yhtiön näkemyksen mukaan asiakas näyttäisi kuitenkin saaneen riittävät ja oikeat tiedot tuotteesta perustellun sijoituspäätöksen tekemiseksi, koska asiakas on allekirjoituksellaan vahvistanut tutustuneensa tuotteen markkinointiesitteeseen. Materiaalissa pääomaturva on liitetty markkinariskiin, ei liikkeeseenlaskijariskiin.

Yhtiö A:n vastaus asiakkaan valitukseen

Ensisijaisesti yhtiö katsoo, että lautakunnan ei tule antaa heidän osaltaan ratkaisusuositusta asiassa, koska asiakas on jättänyt valituksensa lautakuunnalle vasta 2 vuotta ja 4 kuukautta sen jälkeen kun hänen on katsottava tulleen tietoiseksi tuotteen liikkeeseenlaskijan laajasti uutisoidusta konkurssista.  Tätä ennen asiakas ei ole reklamoinut yhtiön suuntaan.

Vastineissaan yhtiö toteaa, että käsityksensä se on toiminut itseään velvoittavien säännösten ja määräysten mukaisesti eikä sen toiminnassa obligaation markkinointiin tai merkintään liittyen ole moitittavaa. Yhtiö on toiminut lainan merkintäpaikkana, lainan liikkeeseenlaskija se ei ole ollut. Yhtiön edustajat eivät ole tavanneet asiakasta eikä se voi olla vastuussa toisen yhtiön markkinoinnista tai sen antamasta sijoitusneuvonnasta.

Yhtiö toteaa pyrkineensä kaikin keinoin varmistamaan, että asiakkaille annetaan tuotteen virallinen markkinointimateriaali (eli yhtiön laatima markkinointiesite sekä liikkeeseenlaskijan laatima velkakirjadokumentaatio ohjelma- ja lainakohtaisine esitteineen).  Yhtiön mukaan sen laatiman markkinointiesitteen sisältö on täyttänyt silloisen arvopaperimarkkinalain 4 luvussa ja Ratan standardeissa asetetut edellytykset.

Yhtiön näkemyksen mukaan liikkeeseenlaskijariski on velkakirjasijoituksen tavanomaisin riski ja sen tiedostaminen sekä tarvittaessa selonottovelvollisuus riskeistä ovat sijoittajalle kuuluvia velvollisuuksia, mitkä eivät riipu siitä kuinka yksityiskohtaisesti riski on markkinointiaineistoissa ja velkakirjadokumentaatiossa selostettu.

Yhtiö korostaa myös, että valituksensa liitteeksi asiakas on toimittanut vain osan esittelytilaisuudessa käytetystä materiaalista ja että kyseistä materiaalia ei ollut tarkoitettu annettavaksi asiakkaille sellaisenaan ilman suullista esitystä. Yhtiön näkemyksen mukaan asiakas perustaa suullista esitystä koskevat väitteensä asiakirjan jälkikäteiseen ja tarkoitushakuiseen tulkintaan. Markkinointia tulee arvioida kokonaisuutena. Lisäksi yhtiö korostaa, että yhtiö B:n edustaja on esittelytilaisuudessa käynyt läpi esityksen 6 ensimmäistä sivua, joiden joukossa on asiakkaan esittämä lause ja niissäkin on esitelty pääomaturvattujen tuotteiden ominaisuuksia yleisellä tasolla. Riidan kohteena olevaa tuotetta ja siihen liittyviä riskejä on myöhemmin samassa esityksessä käyty yksityiskohtaisesti läpi.

Yhtiön mukaan yleisesityksen lauseella ”huonoimmassakin tapauksessa sijoittaja saa eräpäivänä koko sijoittamansa pääoman takaisin” on viitattu tuotteeseen liittyvän markkinariskin rajaamiseen eli siihen, että nimellispääoman takaisinmaksu ei riipu kohde-etuuden arvonkehityksestä. Yhtiö huomauttaa myös, että asiakastilaisuuden ja merkintäsitoumuksen välillä on kulunut viikko ja että todennäköisesti asiakas olisi joka tapauksessa päätynyt tekemään sijoituksen, vaikka olisikin saanut tietoa tuotteen liikkeeseenlaskijan konkurssin mahdollisuudesta, koska sitä pidettiin tapahtuma-aikaan epäuskottavana.  Lisäksi yhtiö huomauttaa, että asiakas ei ole halunnut kertoa mitään asioinnistaan toiminimi C:n edustajan kanssa.

Yhtiön näkemyksen mukaan asiakkaan vaatimus on ennenaikainen ja että mahdollista vahingonkorvausta tulisi joka tapauksessa ensin sovitella neljäsosaan ottaen huomioon asiakkaan oma tuottamus ja sen jälkeen vielä jakaa se yhtiöiden A ja B välillä näiden tuotteen merkintäpalkkiona saamassa suhteessa.

Selvitykset

Osapuolten kirjelmien lisäksi lautakunnalle on toimitettu seuraavat asiakirjat:

-       Kopio yhtiö B:n edustajan 27.10.2009 asiakkaan puolesta Lehman Brothersin pesänhoitajille toimittamasta korvausvaatimuslomakkeesta

-       kopio asiakkaan yhtiölle B 22.11.2010 kirjattuna kirjeenä osoittamasta reklamaatiokirjeestä

-       kopio edellä mainitun kirjeen palautumisesta asiakkaalle sen vastaanottajan noutamatta jättämisen vuoksi 14.12.2010

-       kopio tuotteen esittelytilaisuudessa 6.11.2007 läpikäydystä esityksestä, 36 sivua. Esitys on laadittu yhtiö B:n kalvopohjille. Sivuilla 1-6 käydään läpi yleisellä tasolla pääomaturvattua sijoittamista, missä yhteydessä todetaan muun muassa, että ”sijoitettu pääoma on turvassa ja riskinä vain tuotto, koska huonoimmassakin tapauksessa sijoittaja saa eräpäivänä koko sijoittamansa pääoman takaisin (pl. merkintäpalkkio)”. Sivuilla 7-36 esitellään tarkemmin kahden nimenomaisen tuotteen ominaisuuksia, joista toinen on riidanalainen tuote ja toinen perusominaisuuksiltaan vastaava pääomaturvattu tuote. Riidanalaisesta tuotteesta kerrotaan lyhyesti mikä se on (5-vuotinen indeksisidonnainen pääomasuojattu obligaatio, jonka liikkeeseenlaskija on Lehman Brothers ja jonka takaajana toimii Lehman Brothers Holding), miten tuotteen kohdemarkkinat ja indeksit ovat kehittyneet, miten sen tuotto lasketaan, tuotteen jälkimarkkinoista, tuotteen historiallisesta tuottojakaumasta, kenelle tuote sopii (sijoittajalle joka vaatimuksena on saada tuottoa pääomaturvatusti, joka haluaa hallita sijoitusriskejä ja joka haluaa sijoituksilleen päivittäisen arvostuksen ja jälkimarkkinat sekä sijoittajalle joka haluaa maksimoida tuottoja pankkirahoitusta hyväksikäyttämällä) ja tuotteeseen liittyvät tärkeät ajankohdat. Lisäksi esitykseen on kirjattu neljän pankin luottotarjoukset. Toisen tuotteen osalta käydään läpi vastaavat seikat.

-       kopio artikkelista erään toisen pankin asiakaslehdestä vuodelta 2010, jossa kyseinen pankki mainostaa pääomaturvattua tuotettaan sanoilla ”huonoimmassakin tapauksessa sijoitetun nimellispääoman saa eräpäivänä takaisin.”

-       tulosteote asiakkaan yrityssidoksista, josta käy ilmi hänen olleen vuodesta 2000 lukien 3 eri yhtiön perustaja, hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja

-       liite sopimuksesta, jossa on määritelty yhtiöiden A ja B osuudet tuotteen myyntiin liittyvistä palkkioista

-       toiminimi C:n kaupparekisteriote, josta käy ilmi muun muassa tämän käyttävän sähköpostinaan yhtiö B-loppuista osoitetta

-       asiakkaan 14.11.2007 allekirjoittama tuotteen ostositoumus, jossa asiakas on ilmoittanut tutustuneensa tuotteen markkinointiesitteessä oleviin lainaehtoihin sekä ymmärtävänsä että kyseessä on sitova toimeksianto.

-       sekä yhtiö A:n että yhtiö B:n logoilla varustetut erilliset, mutta asiallisesti samansisältöinen riidanalaisen tuotteen markkinointiesite, 6 sivua. Esite sisältää kuvauksen tuotteen keskeisistä ominaisuuksista, tuotteen kohde-etuuksien esittelyn, tiedot tuoton laskennasta sekä vuosilta 2005-2007 simuloidun tuoton. Lisäksi esitteessä on listattuna usein kysyttyjä kysymyksiä, joissa tuodaan esiin tuotteen liikkeeseenlaskija ja tuotteeseen liittyvä vakuus, tuotteeseen liittyvä tuoton- ja muut maksut, mahdollisuus saada sijoitetut varat takaisin ennen eräpäivää, tuotteen listaamattomuus, mahdollisuus tarjouksen peruuntumiselle sekä keskeiset riskitekijät, joiden osalta todetaan, että tuotteeseen ei tule sijoittaa perehtymättä lainaehtoihin, velkakirjadokumentaatioon sekä tuotetyyppiin liittyviin keskeisimpiin riskeihin, joiden kerrotaan olevaan saatavilla joko yhtiöstä A tai B. Esitteen lopuksi on tuotu lyhyesti esiin tuotteeseen liittyvää verotuskohtelua.

-       yhtiön B toimintaa esittelevä yleisesite, 8 sivua. Esitteessä yhtiö kertoo olevansa sijoitusneuvontaan erikoistunut yritys, jolla ei ole omistuksellisia suhteita yhteistyökumppaneihinsa.

-       edellistä vastaava yhtiön B toimintaa esittelevä yleisesite, 6 sivua

-       tiivistelmä riidanalaisen tuotteen lopullisista englanninkielisistä ehdoista, 23 sivua. Tiivistelmässä tuodaan esiin tuotteeseen liittyviä riskejä mukaan lukien liikkeeseenlaskijariski.

-       tuotteen liikkeeseenlaskijan englanninkielinen perusesite, 217 sivua

-       Rahoitustarkastuksen työpaperi nro TP 4/97/PMO Sijoituspalveluyrityksille sallittu liiketoiminta, jossa todetaan muun muassa Rahoitustarkastuksen katsovan laissa mainitun ”täysimääräisen vastuun” tarkoittavan alivälitystilanteessa ainoastaan vastuuta välitystoiminnasta eikä tilanteeseen mahdollisesti liittyvästä sijoitusneuvonnasta.

Arvopaperilautakunnan ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Ennen tapaukseen liittyvän korvausvaatimuksen käsittelyä asiassa on arvioitava asiaan osallisten tahojen asema sekä asiassa esitetyn korvausvaatimuksen väitetty vanhentuminen. Asiakas on kohdistanut vaatimuksena asiassa vain yhtiöihin A ja B, minkä vuoksi elinkeinonharjoittaja C:ltä ei ole pyydetty vastinetta asiassa.

Yhtiö A on esittänyt, että asiakas on menettänyt heitä kohtaan reklamaatio-oikeutensa, koska ei ole ollut heihin yhteydessä tai esittänyt heille vaatimusta kohtuullisessa ajassa, vaan vasta lautakuntaprosessin aikana. Yhtiön näkemyksen mukaan lautakunnan ei tulisi myöskään ohjesääntönsä mukaisesti antaa asiassa suositusta, koska asiakas ei ole ollut heihin yhteydessä yli kahteen vuoteen tapahtuneesta merkinnästä lukien. Kertomansa mukaan yhtiö A on toiminut tapauksessa tuotteen merkintäpaikkana sekä laatineensa tuotteen virallisen markkinointiesitteen sekä osan tuotteen markkinointiin käytetystä muusta aineistosta, mutta itse asiakasta yhtiön edustajat eivät ole sen mukaan tavanneet.

Yhtiö B on esittänyt näkemyksenään, että asiakkaan vaatimus sitä kohtaan on perusteeton, koska se ei ole ollut tapahtuma-aikaan sijoituspalveluyritys ja ei voi siten joutua vastuuseen arvopaperimarkkinalain 4 luvun arvopaperinvälittäjiä koskevan tiedonantovelvollisuussäännösten perusteella. Lisäksi yhtiö B on myös todennut, että sen edustajat eivät ole antaneet asiakkaalle sijoitusneuvontaa tai muutoinkaan asioineet asiakkaan kanssa, koska tuotteen on asiakkaalle myynyt itsenäinen elinkeinonharjoittaja C, jonka kanssa yhtiöllä tosin on tapahtuma-aikaan ollut yhteistyösopimus. Asiakkaan esittämiin väitteisiin liittyen hänen yhtiön edustajien kanssa käymiin keskusteluihin tai tekemäänsä kirjalliseen reklamaatioon, yhtiö ei ole asiassa ottanut kantaa.

Lautakunta toteaa, että myyntitapahtuma ajoittuu ns MiFID-sääntelyn voimaantulosäännösten voimassaoloaikaan. Yhtiö B on esittänyt, että sen toiminta on perustunut voimaantulosäännösten kohtaan, jonka mukaan koska se oli harjoittanut toimintaansa ennen sääntelyn voimaantuloa ja oli hakenut uuden sääntelyn mukaista toimilupaa toiminnalleen, se on voinut jatkaa toimintaansa vaikka sääntely lopetti aikaisemmin alivälitykseksi tulkitun toiminnan ja teki sijoitusneuvonnasta toimiluvanvaraista. Yhtiö B on esittänyt toimintansa olleen juuri nimenomaan alivälitystä eikä sijoitusneuvontaa. Yhtiö A on puolestaan esittänyt, että alivälitystilanteessakin sen vastuu olisi rajoittunut vain tuotteen välitykseen liittyviin seikkoihin, mutta ei myynnin yhteydessä annettuun sijoitusneuvontaan. Yhtiö A:n näkemyksen mukaan yhtiö B:n toiminta on ollut sijoitusneuvontaa. Lautakunta toteaa, että MiFID-sääntelyn voimaantulosäännökset ovat tältä osin hieman tulkinnanvaraiset, mutta asialla ei ole ratkaisevaa merkitystä, koska lautakunnan näkemyksen tilannetta tulee arvioida arvopaperimarkkinalain 2 luvun markkinointisäännösten perusteella.

Lautakunta toteaa, että tapauksessa esitetyn selvityksen nojalla yhtiö A, jolla merkinnän tapahtuessa oli sijoituspalveluyrityksen toimilupa, on toiminut kyseessä olevien obligaatioiden markkinoinnin ja myynnin keskipisteenä. Yhtiö on käyttänyt obligaatioiden markkinoinnissa ja myynnissä asiamiehiä, kuten yhtiö B:tä, joka on edelleen tehnyt yhteistyösopimuksia kolmansien kanssa, kuten esimerkiksi elinkeinonharjoittaja C:n kanssa. Yhtiö A:n on täytynyt tietää, että yhtiö B:llä ei ole ollut kyseessä olevan obligaation merkintähetkellä sijoituspalveluyrityksen toimilupaa. Yhtiö A:n on näin ollen tullut myös käsittää, että se vastaa toimiluvan omaavana sijoituspalveluyrityksenä obligaatioiden merkitsijöitä kohtaan siitä, että sen asiamiehet noudattavat obligaatioiden markkinoinnissa muun muassa arvopaperien markkinointia koskevia lain säännöksiä ja Finanssivalvonnan ohjeita ja määräyksiä.

Asiakas kertoo olleensa yhteydessä elinkeinoharjoittaja C:hen, joka on kehottanut häntä olemaan yhteydessä yhtiö B:hen. Asiakas on kertonut myös olleensa yhteydessä yhtiö B:hen ja lopulta toimittaneensa reklamaationsa yhtiölle B kirjattuna kirjeenä, jota yhtiö ei kuitenkaan ole noutanut postista. Yhtiö A on todennut, ettei se ole ollut tietoinen asiakkaan tyytymättömyydestä tuotteeseen kuin vasta tämän lautakunnalle tekemän valituksen myötä. Tarkempaa selvitystä asiakkaan elinkeinonharjoittaja C:n kanssa käymien keskustelujen ajankohdasta tai sisällöstä asiassa ei ole saatu. Myöskään asiakkaan yhtiö B:n kanssa käymistä keskusteluista ei ole saatu yksityiskohtaista selvitystä. Toimitetuista asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että yhtiö B:n edustaja on vuonna 2009 asiakkaan puolesta toimittanut obligaation liikkeeseenlaskijan konkurssipesälle ilmoituksen asiakkaan saamisesta ja että asiakas on tehnyt kirjallisen reklamaation yhtiö B:lle vuonna 2010. Selvää on, että tarkoituksellisella reklamaation vastaanottamisen ja vastaamisen välttelyllä osapuoli ei voi saada etua asiassa. Edellä yhtiö A:n asiamiessuhteeseen liittyvän vastuun perusteella asiakkaan yhtiö B:n kanssa tapahtuneen asioinnin myötä asiakkaan tyytymättömyys tuotteesta saamiinsa tietoihin on katsottava tulleen myös yhtiö A:n tietoon. Lautakunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että asia on tullut vireille tammikuussa 2011 ja yhtiö A on ensimmäisen kerran vasta vuoden 2012 puolella antamissaan lisävastineissa vedonnut asian vanhenemiseen. Estettä kyseisen väitteen tekemiseen asiassa jo aikaisemmin ei ole ollut. Lautakunnan näkemyksen mukaan asiakas ei siten ole laiminlyönyt reklamaatiovelvollisuuttaan asiassa.

Asiassa on myös esitetty näkemyksiä, joiden mukaan suullinen käsittely olisi tapauksessa tarpeen. Lautakunta ei pidä suullista käsittelyä tarpeellisena, koska asian arviointi voidaan lautakunnan käsityksen mukaan perustaa kirjalliseen aineistoon samalla tavoin kuin lautakunnan käytännössä on vakiintuneesti tehty.

Lautakunta antaa suosituksensa tapauksista sille esitetyn kirjallisen materiaalin ja muun selvityksen perusteella, minkä lisäksi lautakunta voi perustaa suosituksensa vain osapuolten asiassa tekemiin vaatimuksiin ja niiden tueksi esittämiin seikkoihin.

Yleistä

Vahingonkorvausvelvollisuuden syntymisen edellytyksenä on, että palveluntarjoajan menettelyssä voidaan todeta jokin huolimattomuudesta johtuva virhe tai puute, joka on aiheuttanut asiakkaalle vahinkoa. Asiakas on katsonut, että häntä johdettiin harhaan ja hänelle kerrottiin ristiriitaisesti tuotteen riskeistä. Tapauksessa tulee arvioitavaksi palveluntarjoajien tiedonantovelvollisuuden täyttäminen tuotetta markkinoitaessa ja merkittäessä sekä muun menettelyn asianmukaisuus. Yhtiö A, jolla oli sijoituspalvelun tarjoamisen edellyttämä toimilupa, oli laatinut tuotteen markkinointiaineistoa ja toimi tuotteen merkintäpaikkana. Yhtiö B:n ja toiminimi C:n toiminta ei edellyttänyt tapahtuma-aikaan toimilupaa, joten tapaukseen soveltuvaa sääntelyä on lähinnä arvopaperimarkkinalain 2 luvussa (26.5.1989/495), jota täydensivät Rahoitustarkastuksen (nyk. Finanssivalvonnan) standardit 2.1 Rahoituspalvelujen tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat sekä 2.2 Rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden markkinointi.

Merkintäajankohtana voimassa olleen arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n mukaan arvopapereita ei saanut markkinoida eikä hankkia elinkeinotoiminnassa antamalla totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja taikka käyttämällä hyvän tavan vastaista tai muuten sopimatonta menettelyä. Lisäksi lain 9 luvun 2 §:ssä todettiin, että joka kyseisen lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisella menettelyllä aiheutti vahinkoa, oli velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon, ja että korvauksen sovittelusta sekä korvausvastuun jakautumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken on voimassa, mitä vahingonkorvauslain (412/74) 2 ja 6 luvussa on säädetty.

Rahoitustarkastuksen standardin 2.1 soveltamisalaan kuuluvat toimiluvan saaneet palveluntarjoajat, joiden on myös varmistuttava että niiden mahdollisesti käyttämät asiamiehet noudattavat sitä. Standardin mukaan asiakkaalle annettavien tietojen on oltava paikkansapitäviä, eivätkä ne saa korostaa sijoituspalvelusta tai rahoitusvälineestä mahdollisesti saatavaa etua ilman, että samalla annetaan asiallinen ja selkeä ilmoitus kyseeseen tulevista riskeistä. Edelleen tietoa on annettava riittävästi ja se on esitettävä siten, että tiedon saajien kohderyhmään tai todennäköiseen vastaanottajaryhmään kuuluva huolellisesti toimiva henkilö todennäköisesti ymmärtää tiedon. Tietoihin liittyviä keskeisiä seikkoja, väitteitä tai varoituksia ei saa peitellä tai vähätellä.

Rahoitustarkastuksen standardin 2.2 soveltamisalaan kuuluvat kaikki arvopaperimarkkinalain (495/1989) soveltamisalaan kuuluvat arvopaperien liikkeeseenlaskijat ja tarjoajat sekä muut, jotka markkinoivat arvopapereita tai hankkivat niitä elinkeinotoiminnassa. Standardin mukaan rahoituspalvelujen ja -välineiden markkinoinnissa on toimittava hyvän tavan mukaisesti. Hyvä tapa ylläpitää ja edistää rahoitusmarkkinoita kohtaan tunnettua luottamusta, avoimuutta, puolueettomuutta ja eri markkinaosapuolten tasa-arvoisuutta. Hyvä tapa markkinoinnissa tarkoittaa mm., että markkinoija toimii rehellisesti ja ammattimaisesti, keskittyy markkinoitavan rahoituspalvelun tai -välineen olennaisiin ja keskeisiin ominaisuuksiin, pyrkii varmistamaan markkinointimateriaalin asiallisuuden ja sen, että tarjottu tieto on selkeää, ymmärrettävää ja tasapuolista, ilmaisee selkeästi markkinoinnin kaupallisen tarkoituksen, eikä pyri sekoittamaan kaupallisia väittämiä tosiseikkoihin, ei kiirehdi eikä painosta asiakasta päätöksen tekemiseen, ei pyri peittelemään tai vähättelemään rahoitusvälineeseen suoraan tai välillisesti liittyviä riskejä ja viittaa markkinoinnissa lainsäädännön edellyttämään esitemateriaaliin sekä mistä se on saatavissa. Asiakkaan tai sijoittajan pitää markkinointiaineiston pohjalta pystyä päättelemään, minkä tyyppisestä rahoitusvälineestä tai -palvelusta on kysymys ja mitkä ovat sen keskeiset ominaisuudet. Markkinoinnissa tulee keskittyä rahoituspalvelun tai –välineen kannalta olennaisiin seikkoihin. Olennaista vaikutusta asiakkaan tai sijoittajan päätöksentekoon saattaa olla mm olennaisilla/todellisilla riskeillä.

Markkinoinnin tulee olla selkeää ja asiallista ja sillä ei saa luoda mielikuvien avulla tai muutoin perusteettomia tuotto-odotuksia tai perusteetonta vaikutelmaa tuotteen edullisuudesta tai luotettavuudesta. Totuudenvastaisella ja harhaanjohtavalla markkinoinnilla tarkoitetaan jonkin seikan selostamista virheellisellä tai vääristelevällä tavalla. Tieto voi itsessään olla totuudenmukainen, mutta se voi antaa esittämistapansa vuoksi vastaanottajalle virheellisen käsityksen. Esittelyssä pitää ilmetä mahdollisimman tasapuolisesti ominaisuudet ja riskit selkeästi. Tietoja ei saa piilottaa tai esittää siten, että pikaisella silmäyksellä tuotteesta syntyy väärä kuva. Tuotteen osalta ei saa antaa kuvaa riskittömyydestä, vaan esiin on tuotava tuotteeseen liittyvät nimenomaiset riskit. Erityisesti jos korostetaan pääomaturvaa, niin samassa yhteydessä tulee aina selvittää myös takaisinmaksuun liittyvät riskit. Joukkovelkakirjalainojen osalta todetaan nimenomaisesti vielä, että niiden markkinoinnissa tulee aina kertoa onko tuotteella vakuus vai ei ja mikä se on sekä mitä se kattaa.

Perustelut

Yhtiö A:n rooli asiassa

Yhtiö A on laatinut tuotteen markkinointimateriaalin, minkä lisäksi sen edustaja on osallistunut tuotteen markkinointitapahtumaan. Lautakunnan näkemyksen mukaan yhtiö on siten osaltaan edistänyt tuotteen myyntiä ja on sekä arvopaperimarkkinalain että Rahoitustarkastuksen antaman standardin tarkoittamalla tavalla osallistunut sen markkinointiin.

Yhtiö B:n rooli asiassa

Yhtiö B on järjestänyt tuotteen markkinointitilaisuuden, minkä lisäksi sen edustaja on osallistunut tuotteen markkinointitilaisuuteen. Edelleen tuotteen markkinointiesite on varustettu yhtiö B:n logoilla. Esitteessä todetaan yhtiön toimivan tuotteen myyntipaikkana. Lautakunnan näkemyksen mukaan yhtiö on siten osaltaan edistänyt tuotteen myyntiä ja on sekä arvopaperimarkkinalain että Rahoitustarkastuksen antaman standardin tarkoittamalla tavalla osallistunut sen markkinointiin.

Markkinoinnin asianmukaisuus

Markkinoinnin asianmukaisuutta on arvioitava kokonaisuutena, jossa huomioon otetaan niin kirjallisesti kuin suullisestikin annetut tiedot. Sijoittajan vastuulla on tutustua riittävästi kaikkeen saamaansa aineistoon. Lain mukaan tuotteesta tulee antaa sijoittajille riittävät ja oikeansisältöiset tiedot ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Annettujen tietojen oikeellisuutta, laajuutta ja esitystapaa on arvioitava sijoituspäätöstä tekevän asiakkaan näkökulmasta. Huomioon on otettava rahoitusvälineen luonne ja asiakkaan tuntemus rahoitusmarkkinoista.

Käsillä olevassa tapauksessa tuotetta on markkinoitu asiakkaalle pääomaturvattuna. Lautakunta toteaa, että pääomaturvattu sijoitus ei ole riskitön. Pääomaturvatun tuotteen ominaisuuksiin kuuluu, että tuotteen liikkeeseenlaskija lupaa maksaa nimellispääoman takaisin. Näin ollen pääomaturvattu tuote sisältää aina vähintäänkin liikkeeseenlaskijariskin. Lautakunta on ratkaisukäytännössään katsonut, että tiedoista on käytävä riittävästi ilmi, miten kyseinen sijoitustuote käyttäytyy erilaisissa markkinaolosuhteissa, vaikka historiallisesti ja tuotteen myyntihetkellä tuotteeseen liittyvien riskitekijöiden toteutumista onkin pidetty epätodennäköisenä.

Markkinoinnin yhteydessä annetut tiedot

Lautakunta katsoo, että tuotteen painetussa markkinointiesitteessä tuotteen rakenne, toimintaperiaatteet, riskit ja muut ominaisuudet on kuvattu markkinointihetken säännöstö huomioonottaen asianmukaisesti. Markkinointiesite viittauksineen antaa siten riittävän ja oikean kuvauksen kyseisestä tuotteesta ja siihen tuotteen pääomaturvasta huolimatta liittyvästä liikkeeseenlaskijariskistä sekä sen myötä mahdollisuudesta menettää sijoitettu pääoma osin tai kokonaan tuotteen liikkeeseenlaskijan eräpäivän maksukyvystä riippuen. Samoin tuotteen lainakohtaisissa ehdoissa ja niiden tiivistelmässä on tuotu asianmukaisesti esiin tuotteeseen liittyvä liikkeeseenlaskijariski.

Tuotteen markkinoinnin yhteydessä esitetyissä PowerPoint kalvoissa on puolestaan todettu, että tuote on pääomaturvattu, mikä varmistaa vähintään lainan nimellisarvon takaisinmaksun kokonaisuudessaan lainan eräpäivänä riippumatta kohde-etuuksien kehityksestä. Vaikka tämä tieto onkin sinänsä paikkansapitävä, niin samassa yhteydessä ei ole asianmukaisesti korostettu takaisinmaksuun liittyvää riskiä, jota esimerkiksi yhtiö A on pitänyt riidanalaisen tuotteen kaltaisten sijoituskohteiden tavantavanomaisimpana riskinä. Edelleen markkinoinnin yhteydessä esitetyssä pääomaturvattuja tuotteita koskevasta yleisesityksessä on todettu, että sijoitettu pääoma on turvassa, riskinä vain tuotto ja että ”huonoimmassakin tapauksessa sijoittaja saa eräpäivänä koko sijoittamansa pääoman takaisin (pl. merkintäpalkkio”). Lautakunnan näkemyksen mukaan kyseinen ilmaisu on harhaanjohtava ja totuudenvastainen. Lautakunta toteaa, että edellä mainitut kalvosarjat antavat kuvan riskittömästä tuotteesta eikä niistä siten ilmene tuotteeseen liittyvä riski menettää tuotteeseen sijoitettu pääoma suurelta osin tai täysin, mikäli tuotteen liikkeeseenlaskija tai takaaja ei kykene suoriutumaan vastuistaan asianmukaisesti.

Suositus

Edellä esitetyin perustein Arvopaperilautakunta katsoo, että yhtiöt A ja B ovat menetelleet riidanalaista tuotetta markkinoidessaan arvopaperimarkkinalain ja Rahoitustarkastuksen ohjeen vastaisesti sekä muutoinkin tuottamuksellisesti ja hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesti. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että tuotteeseen sijoitetun pääoman menettämisestä asiakkaalle aiheutuva tappio on sellaista vahinkoa, johon molemmat yhtiöt ovat osaltaan myötävaikuttaneet ja siten siitä vastuussa.

Arvopaperilautakunta suosittaa yhtiöitä A ja B yhteisvastuullisesti korvaamaan asiakkaalle tämän vaatimuksen mukaisesti 100.000 euroa sekä samalla asiakasta palauttamaan obligaation yhtiöille. Lautakunta toteaa, että se on toimenkuvansa mukaisesti ratkaissut tapauksen vain asiakkaan ja palveluntarjoajien välisestä näkökulmasta, mutta ei ole ottanut kantaa yhtiöiden mahdollisiin keskinäisiin vastuusuhteisiin. 

Arvopaperilautakunnan päätös on ollut yksimielinen. Tämän päätöksen an­tami­seen osallistuivat puheenjohtaja Hemmo sekä jäsenet Norros, Repo ja Sario sekä varajäsen Laurila. Sihtee­rinä toimi Sainio.

ARVOPAPERILAUTAKUNTA