Asiakkaan valitus Arvopaperilautakunnalle
Asiakas on toimittanut Arvopaperilautakunnalle 24.9.2003 päivätyn valituksen sekä antanut lisäksi 31.3.2004 päivätyn lausuman.
Asiakas 1 on vaatinut pankkia korvaamaan 38.372,62 euron vahingon, joka on syntynyt pankin laiminlyönnistä arvo-osuuskirjausasiassa. Vahinko tulisi korvata 17.2.2003 luettuine laillisine viivästyskorkoineen.
Asiakas 1 katsoo pankin tehneen seuraavat virheet:
- panttauskirjauksen tekemisen laiminlyönti;
- laiminlyönti antaa Asiakas 1:lle ohjeet siitä, miten panttauksen suhteen olisi tullut menetellä (AOL 18 §);
- laiminlyönti antaa asiasta päätös ja muutoksenhakuohjaus (AOL 17 §);
- osakkeiden siirron laiminlyönti;
- laiminlyönti antaa Asiakas 1:lle ohjeet siitä, miten siirron suhteen olisi tullut menetellä;
- laiminlyönti antaa asiasta päätös ja muutoksenhakuohjaus; sekä
- laiminlyönti vastaamasta 28.4.2003 lähetettyyn kirjeeseen.
Asiakas on vaatimuksensa perusteeksi esittänyt muun muassa seuraavaa.
Asiakas on kääntynyt tammikuussa 2002 pankin puoleen laiminlyötyjä arvo-osuuskirjauksia koskevassa asiassa. Asiassa käytiin kirjeenvaihtoa, jossa pankki kiisti vaatimukset. Pankki ei enää vastannut 28.4.2003 päivättyyn asiakkaan kirjeeseen.
Asiakas kertoo pankin laiminlyöneen marraskuussa 1995 Asiakas 1:n hyväksi tehdyn panttauksen kirjaamisen Asiakas 2:n arvo-osuustilille, vaikka Asiakas 1 ja 2 esittivät kirjaamista koskevan pyynnön. Kyseessä oli 1280 kappaletta Neste Oy:n osakkeita (splittauksen jälkeen 7916 kpl), jotka Asiakas 2 oli merkinnyt, mutta Asiakas 1 maksanut. Koska pankki ei kirjannut panttausta, pyysi Asiakas 2 kyseisten osakkeiden siirtämistä Asiakas 1:n arvo-osuustilille. Pankki ei toteuttanut ko. siirtoa. Sittemmin ulosvirasto takavarikoi ja ulosmittasi ko. arvo-osuustilin Asiakas 2:n veloista, ja pantinhaltija Asiakas 1 jäi ilman suoritusta. Takavarikko ja ulosmittaus olivat mahdollisia, koska panttausta ei ollut kirjattu tilille, eikä osakkeita ollut siirretty pois Asiakas 2:n arvo-osuustililtä.
Asiakas 1 toteaa, että pankki olisi kirjeenvaihdossa kiistänyt sen, että panttauskirjausta olisi pyydetty. Sen, että osakkeiden siirto Asiakas 1:n arvo-osuustilille on pyydetty, on pankki myöntänyt. Pankki on asiasta todennut seuraavaa: ”arvo-osuuksien omistajan vaihdoksesta on aina esitettävä saantoselvitys. Asiakas 2 ei ole esittänyt siirtopyynnön perusteeksi selvitystä Asiakas 1:n omistusoikeudesta Neste Oy:n osakkeisiin, joten pankki ei ole voinut suostua pyyntöön siirtää osakkeet Asiakas 1:n arvo-osuustilille.”
Asiakas 1 katsoo edellä kerrottuun viitaten, että pankin velvollisuutena olisi tullut kehottaa Asiakas 1:tä antamaan lisäselvitystä ja ilmoittaa, miten hakemus on puutteellinen (arvo-osuustililaki 18 §). Mikäli kielteinen ratkaisu olisi selvityksen jälkeenkin ollut aiheellinen, olisi pankin pitänyt antaa siitä päätös perusteluineen ja ilmoitettava mahdollisuudesta hakea oikaisua (arvo-osuustililain 17 §).
Asiakas 1 on maksanut kyseiset osakkeet, ja siitä oli syntynyt Asiakas 1:lle saatava Asiakas 2:lta, jonka saatavan vakuudeksi osakkeet pantattiin. Koska panttauskirjaus ei onnistunut, halusivat Asiakas 1 ja Asiakas 2 osakkeiden siirtoa Asiakas 1:n arvo-osuustilille. Maallikkona heillä ei ollut tietoa siitä, mikä olisi ollut muodollisesti oikea menettely asiassa. Pankin olisi tullut neuvoa esimerkiksi toimittamaan kauppakirja. Edellä kerrotuilla perusteilla Asiakas 1:n saatava jäin turvaamatta ja sille aiheutui 38.372,62 euron vahinko (osakkeiden myyntihinta). Ulosottoviranomainen myi osakkeet 12.12.2001 228.153,40 markalla eli 38.372,65 eurolla, mikä oli osakkeiden käypä arvo.
Asiakas 2 pyysi osakkeiden kirjausta marraskuussa 1995, ja reklamoi huhtikuussa 1996 asiasta havaittuaan, ettei kirjaamista ollut tehty. Asiakas 2 pyysi 10.4.1996 osakkeiden siirtämistä Asiakas 1:n tilille. Asiakas 2 oli lisäksi ilmoittanut ulosottovirastolle 16.4.1998, että osakkeet on pantattu. Koska kirjausta ei ollut tehty, ei se kuitenkaan estänyt takavarikkoa ja ulosmittausta. Asiakas 1 sai vuoden 2002 loppupuolella tiedon osakkeiden myymisestä ja kauppahinnan käyttämisestä Asiakas 2:n velkoihin. Tällöin Asiakas 1:lle vasta aiheutui vahinko, ja vahingonkorvausvaatimus esitettiin pankille välittömästi tämän jälkeen.
Lisäksi Asiakas 1 toteaa, että pankki itse oli edunsaajana em. virheiden johdosta. Asiakas 1:n konkurssipesä on Asiakas 2:n velkoja, ja pankki on konkurssipesän suurin velkoja. Asiakas 1 oli maksanut kyseiset Nesteen osakkeet, mutta osakkeet tulivat ulosmitatuksi Asiakas 2:n veloista. Hyötyä asiassa koitui nimenomaan pankille itselleen. Asiakas 1 pyytää Arvopaperilautakunnan kantaa asiaan ja pyytää toteamaan pankin virheet sekä suosittamaan edellä mainitun vahingonkorvauksen maksamista.
Asiakkaan ammattimaisuus ja Arvopaperilautakunnan toimivalta
Asiakas 1 katsoo, että Arvopaperilautakunta on toimivaltainen käsittelemään asian. Näkemyksensä mukaan vuoden 1991 alussa toimintansa lopettaneen Oy XX Ab:n liiketoiminnan ja Asiakas 1:n ja pankin loppuvuodesta 1995 aiheutuneen erimielisyyden välillä ei ole mitään yhteyttä. Asiakas 1:stä ei voida samaistaa Oy XX Ab:hen suoraan eikä Asiakas 2:n kautta. Asiakas 2 on jo keväällä 1991 luopunut 75 prosentista ja syksyllä 1992 lopusta 25 prosentista Asiakas 1:n osakkeita. Vaikka Asiakas 2 on ollut mukana yhtiön hallituksessa, on yhtiön operatiivista toimintaa jo 1990-luvun alusta lähtien hoitanut toinen henkilö ja yksi osakkeenomistajista.
Asiakas 1 katsoo, että olisi kohtuutonta sen osakkeenomistajia kohtaan, jos yhtiö samaistettaisiin sen vahingoksi toisen yhtiön kanssa vain siksi, että se on saanut saman nimen käyttöönsä ja sillä on ollut sama hallituksen jäsen. Asiakas katsoo, ettei myöskään sillä, että Asiakas 2 on ollut perustamassa yhtiötä vuonna 1990, ei pitäisi olla asiassa mitään merkitystä, koska Asiakas 2 on luopunut omistuksestaan vuosia ennen riidanalaisia tapahtumia.
Yhtiöjärjestyksen osalta Asiakas 1 toteaa, että toimialat kirjoitetaan yhtiöjärjestykseen yleensä laveaan muotoon. Vaikka Asiakas 1:n yhtiöjärjestyksessä toimialana esiintyy sana arvopaperikauppa, ei se tee Asiakas 1:sestä kuitenkaan ammattimaista sijoittajaa. Asiakas 1 ei ole eikä ole ollut vuosina 1995 – 1996 ammattimainen sijoittaja. Asiakas 1 katsoo, ettei toimivaltaa rajoittavia sääntöjä tule tulkita laajentavasti valittajan vahingoksi, samaisten siihen jokin muu mahdollisesti ammattimaisena sijoittajana toiminut oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö.
Oy XX Ab:llä oli aikoinaan omaisuudenhoitosopimus toisen pankin kanssa. Kyseinen pankki hoiti yhtiön varoja pankin kirjelmissään kuvaamin seurauksin (selvitystila ja konkurssi). Toteamus yhtiön omistuksesta, ”miljoonien markkojen arvosta osakehuoneistoja”, on vahvasti liioiteltu. Yhtiöllä oli Kalliossa kaksio, jossa asui Asiakas 2:n poika. Mitä tulee pankin mainintaan ”erään sveitsiläisen pankin hallinnoimasta … portfoliosta”, kyse oli erään toisen pankin omistaman pankin suomalaisille asiakkailleen ideoimasta sijoitusrahastosta, jonka salkun sisältöön asiakkaalla ei ollut oikeutta puuttua.
Mitä tulee toteamukseen omaisuuden luovutuksista ”miljoonien markkojen edestä”, Asiakas 1 toteaa, että ilmaisu on liioiteltu ja harhaanjohtava. Omaisuutta myytiin käyvillä kauppahinnoilla saatavia vastaan ja määrä oli 2.217.300 markkaa sisältäen edellä mainitut huoneistot sekä Asiakas 2:n vaimon vanhan kotitalon. Pankin esille tuomilla oikeudenkäynneillä ei tässä asiassa ole merkitystä, eikä pankki kerro, miten ne voisivat edes teoriassa liittyä Asiakas 1:n ja pankin väliseen riitaan. Asiakas 1 katsoo pankin lausunnon tarkoituksena olevan vain mustamaalaaminen ko. harhaanjohtavilla ja valittajaan olennaisesti liittymättömillä väitteillä.
Oikeudenkäynneissä pankin hallitsema konkurssipesä toi jatkuvasti esiin Asiakas 2:n ”älykkyyden” liiketoiminnassaan. Siten ei ole uskottavaa, että Asiakas 2 ei ulosotossa ollessaan olisi ymmärtänyt pantata osakesalkkua sen hankkimiseen otetun velka vakuudeksi, tai siirtää osakkeita velkojalle, mikäli panttaus ei olisi onnistunut.
Ajalliseen kulumaan Asiakas 1 toteaa, että he saivat tiedon vahingon lopullisesta aiheutumisesta loppuvuonna 2002, jonka jälkeen Asiakas 1 oli kääntynyt pankin ja Arvopaperilautakunnan puoleen. Koska vahinko aiheutui vasta vuosien kuluttua laiminlyönnistä, olisi asiakkaan kannalta kohtuutonta, jos tapahtuma-ajankohdan etäisyys estäisi asian käsittelyn lautakunnassa. Asiakas 1 katsoo, että lautakunta on perustettu nimenomaan siksi, että saataisiin ulkopuolinen kannanotto riidanalaiseen asiaan ilman, että se sitoo kumpaakaan osapuolta, mutta on omiaan auttamaan sovintoon pääsyä riidanalaisessa asiassa. Ottaen huomioon tämän tarkoituksen ei toimivaltaa rajoittavia sääntöjä tule asiakkaan näkemyksen mukaan tulkita laajentavasti valittajan vahingoksi.
Pankin vastaus asiakkaan valitukseen
Pankki on toimittanut Arvopaperilautakunnalle 20.2.2004 päivätyn vastauksen asiassa.
Pankki kiistää asiakkaan vaatimuksen määrältään että laadultaan ja toteaa, ettei pankin ja valittajan toisista täysin poikkeavat näkemykset tapahtuneeksi väitetyistä laiminlyönneistä ja niiden seuraamuksista ole soviteltavissa.
Lisäksi pankki katsoo, ettei Arvopaperilautakunta ole toimivaltainen käsittelemään Asiakas 1:n valitusta ja pyytää lautakuntaa ratkaisemaan toimivaltakysymyksen erillisenä kannanottona. Siltä varalta, että lautakunta päätyisi arvioimaan Asiakas 1:n ei-ammattimaiseksi sijoittajaksi ja katsoisi myös, että asiakkaan vaatimuksen perusteen syntyajankohta ei estä valituksen käsittelyn jatkamista lautakunnassa, pankki varaa tilaisuuden vastineen antamiseen myös valituksen asiasisällöstä.
Pankki on vaatimuksensa perusteeksi esittänyt muun muassa seuraavaa.
Asiakkaan ammattimaisuus ja Arvopaperilautakunnan toimivallasta
Arvopaperilautakunta on ohjesääntönsä perusteella toimivaltainen käsittelemään vain ei-ammattimaisen asiakkaan ja sijoituspalvelun tarjoajan välisiä erimielisyyksiä. Koska Asiakas 1 on valituskirjelmänsä lopussa tehnyt väitteen siitä, ettei se nykyään ole eikä ole ollut aiheena olevien tapahtumien aikana vuosina 1995–1996 ammattimainen sijoittaja, pankki selvittää Asiakas 1:n taustoja sekä Oy XX Ab ja Asiakas 2:n yhteyttä niihin.
Kaupparekisteriotteiden mukaan Asiakas 2 on ollut Asiakas 1:n hallituksen puheenjohtaja sekä Oy XX Ab:n hallituksen varsinainen jäsen. Asiakas 1 on rekisteröity kaupparekisteriin 7.11.1990 ja samana päivänä on rekisteröity Asiakas 1:n joka puolestaan oli perustettu ja rekisteröity kaupparekisteriin jo vuonna 1983, toiminimen muutos Oy XX Ab:ksi. Asiakas 2 omisti yksin koko Asiakas 1:n (nykyisin Oy XX Ab) osakekannan. Asiakas 1 kuuluu myös hänen intressipiiriinsä.
Molempien yhtiöiden toimialana on mm. käydä kiinteistö- ja arvopaperikauppaa, omistaa ja hallita kiinteistöjä, harjoittaa kiinteistöalan saneeraustoimintaa, antaa vakuuksia sekä harjoittaa omistamiensa ja hallitsemisensa kiinteistöjen ja huoneistojen vuokrausta.
Oy XX Ab sai merkittävissä määrin rahoitusta useilta pankeilta arvopaperikauppaansa ja muuhun sijoitustoimintaansa. Sijoitustoiminnan volyymia kuvaa se, että eräs rahoittajapankeista on vuonna 1989 luotottanut yksinomaan Orion –Yhtymä Oy:n osakkeiden ostoa pääomiltaan yhteensä 10 miljoonan markan luotoilla. Orionin osakkeiden lisäksi yhtiön omistuksessa on ollut 1990-luvun alkuvuosina miljoonien markkojen arvosta osakehuoneistoja sekä muiden kotimaisten listayhtiöiden osakkeita, joilla on käyty arvopaperikauppaa. Arvopaperiomistukseen on lisäksi sisältynyt osuus erään sveitsiläisen pankin hallinnoimasta laajasti ulkomaisiin arvopapereihin hajautetusta portfoliosta.
Oy XX Ab asetettiin keväällä 1991 yhtiökokouksen päätöksellä selvitystilaan ja sittemmin erään rahoittajapankin hakemuksesta 25.8.1995 konkurssiin. Oy XX Ab:n, Asiakas 2:n ja Asiakas 1:n väliset epätavalliset liiketoimet johtivat konkurssiperän teettämään erityistilintarkastukseen ja useisiin oikeudenkäynteihin. Konkurssipesä oli nostanut Helsingin käräjäoikeudessa mm. omaisuuden palauttamista ja vahingonkorvausta koskevat kanteet Asiakas 1:stä ja 2:sta vastaan. Erityistilintarkastuksessa ilmi tulleiden seikkojen nojalla selvisi, että Oy XX Ab:n omaisuutta oli luovutettu miljoonien markkojen edestä Asiakas 2:lle ja 1:lle. Liiketoimien määrä ja laatu ilmenee käräjäoikeuden antamasta tuomiosta 18.12.1998.
Oikeudenkäynnit ovat tulleet vireille samoihin aikoihin kuin ne tapahtumat sattuivat, joista Arvopaperilautakunnalle esitetyssä valituksessa on kysymys. Käräjäoikeus määräsi 3.7.1996 turvaamistoimenpiteenä pantavaksi takavarikkoon Asiakas 2:n omaisuutta, mm. nuo 1.280 kpl Oy Neste Ab:n osaketta, jotka Asiakas 2 merkitsi omiin nimiinsä pankissa 6.11.1995. Pankin johtopäätös edellä olevasta on, että Asiakas 2:sta ja hänen kauttaan myöskään Asiakas 1:stä ei voida luokitella parin vuosikymmenen mittaisen arvopaperi- ja kiinteistökaupan, vakuuksien antamisen ja taloudellisilta mittasuhteiltaan varsin merkittävän sijoitustoiminnan harjoittamisen perusteella muuksi kuin ammattimaiseksi sijoittajaksi. Valitus kohdistuu pankin toimintaan ajankohtana, jolloin asiakas on ollut silloisten ja nykyistenkin mittareiden mukaan ammattimainen sijoittaja.
Pankki toteaa myös, että on asiassa siinä käsityksessä, että lautakunta on käytännön syistä joutunut rajaamaan toimivaltaisuutta myös ajallisesti. Tämän linjauksen mukaisesti Arvopaperilautakunta ottaa kantaa vain niihin vaatimuksiin, joiden peruste on syntynyt 1.1.2000 tai sen jälkeen. Asiakas 1:n valitus ei täytä tätä kriteeriä, koska sen perusteena ovat vuosien 1995–1996 tapahtumat.
Lopuksi pankki toteaa, että vuosina 1995 – 1996 Asiakas 1 ja Asiakas 2 ovat olleet ammattimaisia sijoittajia. Se mahdollinen muutos, mikä on Asiakas 1:n sijoitustoiminnan ammattimaisuudessa on sittemmin ehkä tapahtunut, on Arvopaperilautakunnan toimivallan kannalta merkityksetön.
Arvopaperilautakunnan ratkaisusuositus
Tapauksessa on kysymys tilinhoitajayhteisön ylläpitämistä arvo-osuustileistä ja niille tehtyjen merkintöjen oikeusvaikutuksista sekä tilejä pitävien korvausvastuusta, jota on säännelty arvo-osuustililaissa (17.5.1991/827). Lisäksi Rahoitustarkastus on antanut edellä mainittua lakia täydentävän ohjeen arvopaperien säilytyssopimuksista, arvo-osuustilisopimuksista ja omaisuudenhoitosopimuksista nro 201.9, joka määrää arvo-osuusrekisterinpitäjän arvopaperien säilytyssopimuksien, arvo-osuustilisopimuksien ja omaisuudenhoitosopimuksien vähimmäissisällön.
Arvopaperilautakunnan toimivalta
Arvopaperilautakunnan ohjesäännön 2 §:n 3 kohdan mukaan lautakunta ei anna ratkaisusuositusta, ellei tähän ole painavia syitä, jos valitusasiakirjoista ilmenee, että ennen valituksen saapumista Arvopaperilautakuntaan on kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun asiakas on viimeksi ottanut yhteyttä sijoituspalveluyritykseen tai rahastoyhtiöön kysymyksessä olevasta asiasta. Lisäksi Arvopaperilautakunnan ohjesäännön 3 §:n 1 kohta rajoittaa Arvopaperilautakunnan toimivallan sijoituspalveluyritysten ja ei-ammattimaisten asiakkaiden välisiin erimielisyyksiin.
Myös Arvopaperilautakunnan yleisessä toimintajärjestyksessä on todettu, että lautakunta on toimivaltainen ottamaan kantaa vaatimuksiin, joiden peruste on syntynyt 1.1.2000 tai sen jälkeen.
Kyseisessä valitusasiassa tapahtumahetken ja asian vireilletulon välinen aika on yli viisi vuotta, mistä syystä lautakunta katsoo, ettei asian käsittely lautakunnassa ole mahdollista.
Asiassa on myös sen monitahoisuuteen ja laajoihin oikeudenkäynteihin liittyviä tekijöitä, joiden vuoksi lautakunta katsoo, että sillä on ohjesäännön 2 §:n 4 kohdan mukaan erityinen syy olla antamatta asiassa ratkaisusuositusta.
Lautakunta toteaa, ettei sillä ole edellä kerrotuilla perusteilla tarvetta lausua asiakkaan ammattimaisuudesta.
Arvopaperilautakunta toteaa, ettei sillä ole toimivaltaa ratkaista nyt kysymyksessä olevaa asiaa.
Arvopaperilautakunnan päätös on ollut yksimielinen. Tämän päätöksen antamiseen osallistuivat puheenjohtaja Hemmo sekä jäsenet Hoppu, Kontkanen, Parkkonen ja Teperi. Sihteerinä toimi Kouvalainen.
ARVOPAPERILAUTAKUNTA