Haku

Blogi: Heijastin ei ole henkivakuutus

Kun syksy pimenee, monessa suunnassa alkaa näkyä muistutuksia heijastimen käyttämisestä. Heijastimen käyttäminen on toki oikein hyvä asia ja kaikin tavoin kannatettavaa. Autoilijana toivoisinkin, että kaikki tienkäyttäjät, itseni mukaan lukien, muistaisivat heijastimen.

Heijastinta kuulee väitettävän usein halvaksi henkivakuutukseksi. Tässä kohdassa vakuutusasiantuntija ärsyyntyy. Heijastin ei ole minkäänlainen henkivakuutus. Henkivakuutus ei pidä ketään hengissä. Heijastin pitää. Henkivakuutus ei estä kuolemaa. Heijastin estää.

Lisäksi halpaa henkivakuutusta ei ole olemassakaan, ei ainakaan heijastimen hintaista. Henkivakuutuksessa halpuus ei ole asian ydin, vaan se, että henkivakuutuksella vakuutetun henkilön kuollessa joku toinen saa turvaa ja toimeentuloa. Henkivakuutuksesta ei edes ole yksityishenkilölle mitään hyötyä ennen kuolemaa, jollei sitten kyse ole säästöhenkivakuutuksesta, josta vakuutussumma maksetaan myös silloin, kun elää riittävän pitkään.

Silloin, kun puhutaan jostakin elossa pitävästä, suojelevasta tai ennalta ehkäisevästä, ei ole kyse henkivakuutuksesta. Palovaroitin, liukueste, turvavyö tai kypärä eivät ole henkivakuutuksia. Uimataito tai pelastusliivi eivät ole henkivakuutuksia. Suosittelen silti näitä kaikkia, myös henkivakuutusta, jos on huoli jälkeenjäävien toimeentulosta. Henkivakuutus on kuitenkin sillä tavoin kehnompi hankinta, että se ei, toisin kuin nämä muut edellä mainitut, estä kuolemista. Jollei sitten usko siihen, että samoin kuin koskaan ei sada silloin kun on sateenvarjo mukana, ei myöskään kuolemista tapahdu, kun on henkivakuutus.

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia