Haku

9/80

« Takaisin Tulosta

Diaarinumero: 9/80

Ratkaisu annettu: 06.02.1981

Vakuutusyhtiö A on pyytänyt tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan lausuntoa rahdinkuljettajan vastuusta tapauksessa, jossa mm. 50 %:sta vetyperoksidia käsittävä kuorma oli sen ollessa rahdinkuljettajan hallussa syttynyt palamaan ja tuhoutunut. Lautakunta on saanut asiakirjoista tietää seuraavaa:

Rahdinkuljettaja, kuljetusliike X on 25.3.1980 ottanut Oy Z Ab:ltä Espoosta kuljetettavakseen mm. 20 pulloa vetyperoksidia. Kuorma ajettiin Hyvinkäälle, jossa auto ajettiin rahdinkuljettajan talliin yön ajaksi, jolloin kuorma oli 26.3.1980 syttynyt palamaan ja tuhoutunut.

Kuorman eri omistajat ovat hakeneet korvausta vakuutusyhtiö A:lta, joka on kiistänyt korvausvaatimukset.

Merkitään, että lautakunnalla on ollut käytettävissään Hyvinkään nimismiespiirin palonsyyntutkintaa koskeva poliisitutkintapöytäkirja. Tutkinnan suorittajan mukaan palon alkusyynä ilmeisesti on ollut kuorma-auton lastina olleen vetyperoksidin itsesyttyminen.

Vakuutusyhtiö A on todennut, että poliisitutkintapöytäkirjan mukaan palon alkusyynä on ollut vetyperoksidilähetyksen itsesyttyminen. Yhtiö on katsonut, että vahinko ei ole johtunut rahdinkuljettajan tuottamuksesta, vaan kuljetettavan aineen vaarallisuudesta ja sellaisesta pakkauksen viasta tai puutteellisuudesta, mikä ei ole ollut rahdinkuljettajan havaittavissa. Rahdinkuljettaja, kuljetusliike X, ei näin ollen ole vahingosta tiekuljetussopimuslain mukaan korvausvastuussa. Kun kuljetusauto jätettiin autotalliin, suoritettiin kuorman tarkastus, jolloin ei havaittu mitään merkkejä esim. vuotamisesta kemikalioastioissa tai muuta poikkeavaa. Yli 11 tunnin kuluttua tarkastuksesta auton lastin on todettu syttyneen palamaan.

Vakuutusyhtiö A on lisäksi pyytänyt Oy Z Ab:ltä lausuntoa 50 %:isen vetyperoksidin ominaisuuksista suljetussa astiassa esim. +20 C lämpötilassa. Lausunnossa todetaan, että Oy Z Ab:n käsityksen mukaan vetyperoksidiastiaan, jota ei ole varustettu paineentasausventtiileillä, ei voi 20 asteessa syntyä sellaista ylipainetta, joka rikkoisi tai vaurioittaisi astiaa tai sulkemislaitetta niin, että vetyperoksidi pääsisi valumaan astiasta ulos. Tätä käsitystä tukee se, ettei Oy Z Ab:n varastolla ole tällaista vahinkoa sattunut ainakaan 15 viimeksi kuluneen vuoden aikana, eikä tällaisesta ole muualtakaan kuultu. Mitään kokeellista tutkimusta vetyperoksidin höyrypaineen vaikutuksesta astian kestävyyteen ei tiettävästi ole tehty.

Kuljetusliike X:n puolesta on poliisitutkintapöytäkirjassa sanottu, että jakeluauton ajaminen talliin kuorma päällä oli tavanomaista toimintaa, sillä autot tulevat määräpaikkaan niin myöhään, että tavaroiden jakelu tapahtuu vasta seuraavana aamuna. Tavaran vastaanottajan toimesta kuljetusliikettä ei ole neuvottu kemikalioiden vaarallisuudesta. Kuljetusliike on kuljettanut noin 20 vuotta kemikalioita villatehtaalle.

Autonkuljettajana toiminut henkilö on poliisikuulustelussa kertonut, että vetyperoksidipullot lastattiin auton takaoven kautta kahdelle lavalle niin, että pulloja ei ollut päällekkäin. Kuljettajalle oli sanottu, että pulloja ei saa olla päällekkäin. Lastattaessa oli sanottu, etteivät pullot saa olla kuumassa, mutta muutoin lämpötilasta ei ollut ollut puhetta. Kuljettaja on kertonut tietäneensä vetyperoksidin olevan aineen, joka joutuessaan esim. puun kanssa tekemisiin syttyy itsestään palamaan. Rahtikirjojen mukaan kuljettaja oli saanut kuljetusohjeet, jolloin lähettäjän taholta oli kysytty, oliko kuljetusauto lämmin vaunu. Oy Z Ab:n taholla siten tiedettiin, että tavarat tulevat lämpimään vaunuun.

Rahdinkuljettajan palveluksessa oleva toinen autonkuljettaja on poliisikuulustelussa kertonut täydentäneensä kyseessä olevaa lastia sen ollessa tallissa siten, että hän oli laittanut muovitapettirullia poikittain rattaille säkkipinoon ja muovipulloja väliin. Rullat eivät olleet tulleet kiinni kanistereihin. Lisäksi tuolloin oli lastattu kangasrullia pituussuuntaan muovikanistereiden vasemmalle puolelle, jolloin kangasrullien alimmainen rivi oli tullut muovikanistereiden kuormalavaan kiinni. Lastaajat eivät olleet huomanneet mitään vuotoja tai hajuja eikä käryämistä lastauksen aikana. Kuorma-auton lämmitin ei ollut ollut päällä.

Oy Z Ab on todennut, että rahdinkuljettaja voi vapautua vastuusta lain 28 ja 29 §:ssä määrätyissä tapauksissa. Näyttövelvollisuus on tällöin rahdinkuljettajalla. Tässä tapauksessa rahdinkuljettaja ei ole näyttänyt, että vahinko olisi johtunut vetyperoksidin vaarallisuudesta taikka pakkauksen viasta tai puutteellisuudesta. Kuorman syttymisen syystä on voitu esittää vain arvailuja. Vetyperoksidi on voinut vaikuttaa kuorman syttymiseen, mikäli se on päässyt kosketukseen orgaanisen aineen kanssa. Mitään vuotoa kuljetusastioissa ei kumpikaan kuljettaja havainnut, vaikka vetyperoksidi on pistävän hajuista. Ei siis ole minkäänlaista näyttöä siitä, että vetyperoksidi olisi vuotanut astioistaan tai että se olisi muuten syyllinen tähän vahinkoon.

Autossa oli ainakin matkan aikana tavaratilan lämmitin päällä. Ei tiedetä kuinka korkeaksi lämpötila nousi matkan aikana.

Hyvinkäällä autoon kuormattiin lisää tavaraa. Vetyperoksidilavan ympärille tuli muovitapetti- ja kangasrullia sekä koneenosia. On mahdollista, että mainittuja tavaroita kuormattaessa vetyperoksidiastian kierrekorkki on saanut iskun ja löystynyt.

Oy Z Ab korostaa, että pakkaus täytti sille asetetut vaatimukset. Muoviastia, johon vetyperoksidi oli pakattu, oli läpäissyt kuljetuskestävyyskokeet. Astioiden raaka-aine oli erikseen tutkittu VTT:ssä ja todettu sen soveltuvan vetyperoksidin kuljetukseen. Kun ei ole voitu luotettavasti selvittää vahingon syntyä, olisi vastuukysymys Oy Z Ab:n mielestä ratkaistava tiekuljetussopimuslain 27 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Lautakunta toteaa, että siltä on pyydetty lausuntoa rahdinkuljettajan vastuusta vahingon johdosta. Lautakunta toteaa, että palon syttymissyy on myös suoritetussa poliisitutkinnassa jäänyt lopullisesti selvittämättä. Vahingon ei sen vuoksi ole osoitettu johtuneen olosuhteesta, jota rahdinkuljettaja ei ole voinut välttää ja jonka seurauksia hän ei ole voinut ehkäistä.

Lautakunta toteaa että liikenneministeriön 9.8.1978 antaman vaarallisten aineiden kuljettamista tiellä koskevan päätöksen (610/78) mukaan muovista, enintään 20 litran vetoista astiaa voidaan käyttää esim. vetyperoksidin kuljetukseen, jos kukin astia erikseen on pakattu erilliseen suojapäällykseen ja nämä taas erilliseen puupäällykseen. Päätöksen mukaan tulee yli kolmen litran vetoisessa astiassa olla sulkemislaite, joka estää ylipaineen muodostumisen ja nesteen valumisen astiasta. Lautakunta katsoo selvitetyksi, että kuljetusastioita ei ollut pakattu sanotun päätöksen mukaisesti eikä niissä ollut ollut kyseisiä venttiilejä. Lautakunta katsoo, että vetyperoksidi puutteellisesti pakattuna on vahingoittumiselle altista ja että vahingoittuminen on vallinneet olosuhteet huomioon ottaen voinut johtua viranomaisen päätökseen nähden puutteellisesta pakkauksesta. Koska muuta ei ole näytetty, vahingon oletetaan tästä aiheutuneen. Sen vuoksi lautakunta tiekuljetussopimuslain 29 §:n nojalla katsoo, että kuljetusliike X ei ole vastuussa vetyperoksidin lähettäjälle tai vastaanottajalle tämän tavaraerän vahingoittumisesta. Koska vahingon muilta osin ei ole osoitettu johtuneen olosuhteesta, jota rahdinkuljettaja ei ole voinut välttää ja jonka seurauksia hän ei ole voinut ehkäistä, kuljetusliike X on tiekuljetussopimuslain 27 §:n 1 momentin nojalla vastuussa muun tavaran kuin vetyperoksidin vahingoittumisesta.

Päätös oli yksimielinen.

TIEKULJETUSVAKUUTUKSEN VAHINKOLAUTAKUNTA