Diaarinumero: 3/20/81
Ratkaisu annettu: 02.04.1981
A on pyytänyt Tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan lausuntoa rahdinkuljettajan vastuusta asiassa, jossa messinki- ja kuparilevyt oli kuljetuksen jälkeen havaittu vaurioituneiksi. Lautakunta on ottanut asian tutkittavakseen ja saanut tietää asiakirjoista seuraavaa:
Kuljetusliike B, jolla on ollut kuljetusvastuuvakuutus vakuutusyhtiö C:ssä, on 6.11.1979 ottanut A:lta Tampereelta kuljetettavakseen avolavaisella puoliperävaunulla 1 122 kiloa messinki- ja kuparilevyjä A:lle Helsinkiin. Tavaraa vastaanotettaessa 7.11.1979 havaittiin osa levyistä kastumisen johdosta vaurioituneiksi. A on pyytänyt kuljetusliike B:n kuljetusvastuuvakuutuksen perusteella korvausta vakuutusyhtiö C:ltä, joka 20.2.1980 päivätyllä kirjeellään on ilmoittanut hylänneensä korvaushakemuksen. A on todennut vakuutusyhtiön vahinkotarkastajan 9.11.1979 tehneen vaurioista tarkastuksensa jälkeen osakorvausesityksen. Tämä esitys oli hyväksytty ja sovittu osakorvausmenettelystä kuljetusliike B:ltä. Vakuutusyhtiön epäyskirje oli tullut yllätyksenä. Tämän jälkeen asiaa oli käsitelty neuvotteluissa, joissa sovittiin, että kuljetusliike vie asian Tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan käsiteltäväksi. D, jonka kautta kuljetustilaus oli hoidettu, oli ilmoittanut kirjeellään 14.1.1981, että vakuutusyhtiön mukaan asia olikin niin itsestään selvä, että sitä ei kannata alistaa lautakunnan käsiteltäväksi. A on todennut lisäksi, että kuljetusta tilattaessa E:n Tampereen tavara-asemalta, tilauksen yhteydessä oli ilmoitettu tavaran laatu ja määrä tavanomaisten osoitetietojen lisäksi. Auton noutaessa lähetystä varastomies ei ollut kiinnittänyt huomiota noutavaan autoon ja sen varusteluihin, koska E:n Tampereen asemalla hoidetaan usein nouto- ja jakelupalvelut eri kalustolla, kuin millä linjakohtainen kuljetus suoritetaan. Näin ollen ajoneuvon laadun hyväksyntää ei suoritettu eikä sitä kuljetuksen suorittajan tai hänen edustajansa toimesta myöskään pyydetty. Yleinen, jo vuosia hyväksytty ja tunnettu tapa on ollut, että ko. tuotteiden kuljetuksissa olevat ammattilaiset tietävät niiden kastumisarkuuden ja osaavat toimia sen mukaisesti. Esimerkiksi ko. kuljetusliike on kuljettanut myös yhtiö X Oy:n tehtailta vastaavia tuotteita samoin pakattuina, eikä myöskään tehtaan rahtikirjoissa anneta kuljetusohjeita. Ko. tuotteet ovat tunnetusti laatunsa puolesta vahingoittumiselle alttiita ja vaativat näin ollen aina huolellista käsittelyä, joten kuljetuksen suorittajan on katsottava myös olleen asiasta tietoinen. Kuljetusliike B on todennut, että A oli tilannut kyseisen kuljetuksen Tampereelta Helsinkiin mainitsematta mitään siitä, että lähetys tulisi kuljettaa umpiautossa. Lähettäjä kuormasi muovilla suojatut levyt autoon, jonka jälkeen se lähti ilman kuormanpeitettä hakemaan lisäkuormaa. B katsoo, että muoviin pakattuja levyjä ei tarvitse suojata, koska sää oli poutainen ja ajomatka seuraavaan lastauspaikkaan oli varsin lyhyt. Myöskään lähettäjä ei antanut mitään ohjetta suojauksen tarpeellisuudesta. Purettaessa kuormaa Helsingissä todettiin, että kuormasta oli B:lle tuleva lähetys kostea. Muu osa kuormasta oli täysin kunnossa ja rekan lavan pohja oli kuiva. Kuljetusliike B pitää vakuutusyhtiön päätöstä lakiin perustuvana ja oikeana. Kuljetusliike haluaa kuitenkin korostaa, että lain 41 §:n mukaan asia on vanhentunut, mutta vastuukysymyksen periaatteelliseen käsittelyyn se on valmis suostumaan. Puhelimitse 20.3.1981 kuljetusliike B:n taholta on ilmoitettu lautakunnalle, että kuljetusliikkeellä ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitus vedota vanhentumiseen, eikä näin tulla menettelemään, jos lautakunnan päätös olisi velvoittava. Vakuutusyhtiö C on todennut, että tiekuljetussopimuslain 41 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tätä asiaa koskeva kanne olisi ollut pantava vireille viimeistään vuoden kuluttua tavaran luovutuspäivästä 7.11.1979. Koska korvauksen vaatija ei mainitun vuoden määräajan puitteissa ole pyytänyt eikä saanut ns. ajanpidennystä, eikä rahdinkuljettaja muutoinkaan ole ilmoittanut luopuvansa oikeudestaan vedota lain vanhentumissäännnökseen, on A menettänyt oikeutensa mahdolliseen korvaukseen rahdinkuljettajalta. Vakuutusyhtiö C on lisäksi todennut, että A nimenomaan tilasi ja hyväksyi kuljetusta varten avonaisen ajoneuvon. Näin ollen rahdinkuljettaja ei käyttänyt avonaista ajoneuvoa vastoin saamiansa ohjeita, eikä rahdinkuljettajan esim. tästä syystä voida katsoa syyllistyneen tahallisuuteen tai törkeään huolimattomuuteen. Kuljetettavat metallilevyt oli niputettu ja päällystetty muovilla, joten on varsin ymmärrettävää, että esim. autonkuljettaja ottaessaan rahdinkuljettajan puolesta tavarat vastaan, ei reagoinut kuormattaessa niitä avonaiseen kuormatilaan. Myöskään lähettäjän edustaja ei tässä vaiheessa puuttunut avonaisen ajoneuvon käyttöön. Autonkuljettaja oli kuitenkin peittänyt tavaran kuormapeitteellä mm. estääkseen ulkopuolisia havaitsemasta arvokasta kuormaa, ja on mainittava, että purettaessa kuormaa Helsingissä oli koko kuormatila kuiva ja ainoastaan levypakkausten sisältö kostea, mikä viittaa siihen että levyt hyvinkin ovat voineet kastua ennen autoon kuormaamista. Vakuutusyhtiö C toteaa tiekuljetussopimuslain 29 §:n 1 momentin 1 ja 4 kohdan perusteella, että lähettäjä oli tilannut ja hyväksynyt avonaisen ajoneuvon käytön ja että avonaiseen ajoneuvoon kuormatut metallilevyt oli lähettäjän toimesta suojattu muovilla, mutta ei vedenpitävästi, minkä vuoksi ja kun muuta ei ole näytetty, rahdinkuljettaja on vastuusta vapaa. Lautakunnan lausunto: Lautakunta katsoo selvitetyksi, että tavara on luovutettu 7.11.1979. Tiekuljetussopimuslain 41 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kuljetusta koskeva kanne on saatavan vanhentumisen uhalla pantava vireille vuoden kuluessa tavaran luovutuspäivästä. Koska näin ei ole menetelty, lautakunta katsoo, että A on menettänyt mahdollisen oikeutensa saada korvausta kuljetusliike B:ltä. Päätös oli yksimielinen. TIEKULJETUSVAKUUTUKSEN VAHINKOLAUTAKUNTA